Jaakko-kuninkaan raamatunkäännöksen ilmestymisestä 400 vuotta
Tänä vuonna on kulunut 400 vuotta siitä, kun kaikista raamatun englanninnoksista tunnetuin, King James Bible (KJB) julkaistiin. Käännöksen alkuunpanija oli kuningas Jaakko I, joka heinäkuussa 1604 ilmoitti nimittäneensä 54 oppinutta kääntämään raamatun. Työ aloitettiin 1607 ja vuonna 1611 käännös, joka tunnetaan myös nimellä Authorized Version, ilmestyi H. Barkerin painosta.
KJB:n kanssa kilpaili aluksi melko pitkään kalvinistisesti painottunut Geneva Bible (1560). Sen jälkeen, kun tästä käännöksestä oli ilmestynyt viimeinen painos 1644, KJB:llä ei enää ollut varsinaisia kilpailijoita. Se hallitsi suvereenisti aina 1800-luvun lopulle, jolloin 1881-85 siitä ilmestyi ns. Revised Version joka perustui ajantasaiseen tekstikritiikkiin.
Kääntäjät jakautuivat työryhmiin: niinpä esimerkiksi Cambridgessä oli kaksi työryhmää. Niistä ”The First Cambridge Company” vastasi osittain Vanhan testamentin kääntämisestä, mm. Saarnaajan kirjasta. KJB:n kääntäjät eivät alkaneet työtään tyhjältä pöydältä: he käyttivät aiemmin, lähinnä 1500-luvulla, laadittuja käännöksiä hyväkseen. Tärkeimmiksi lähteiksi nousivat Tyndalen ja Coverdalen käännökset, Geneva Bible ja Geneva New Testament.
Näyte KJB:sta, vaikka lyhytkin, on paikallaan. Täksi valikoitui satunnaisotoksena katkelma Saarnaajan kirjasta, luvun 12 jakeet 11 ja 12. Oikeinkirjoitusasu on alkuperäislaitoksesta. Vertailun vuoksi annan samat jakeet suomalaisesta raamatunkäännöksestä vuodelta 1992:
11 The wordes of the wise are as goads, and as nailes fastened by the masters of assemblies, which are giuen from one shepheard. 12 And further, by these, my sonne, be admonished: of making many bookes there is no end; and much study is a wearinesse of the flesh. [Sanaan study liittyy marginaalikommentti "Or, reading"]
11 Viisaiden sanat ovat teräviä kuin häränajajan piikki, mietelauselmat kuin lujia nauloja. Nämä sanat ovat kaikki saman paimenen antamia. 12 Ja vielä: Poikani, paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin.
KJB ja suomalainen käännös poikkeavat jakeessa 11 kiinnostavalla tavalla toisistaan. Tämän eron selvittämiseksi tarvitsin heprean tuntijan ja eksegeetin, tutkija Anssi Voitilan, apua. Hänen mukaansa eri tavoin käännetty kohta on sanatarkasti käännettynä ”ja niin kuin paikoilleen lyödyt naulat [ovat] mietelauseiden kokoelmat”. KJB:n kääntäjät päätyivät henkilöagenttitulkintaan by masters of assemblies vaikka hepreassa ei ole mitään agenttiin viittaavaa; Voitilan mukaan useat nykykommentaattorit ovatkin päätyneet siihen, että kyse ei ole henkilöityneistä ’mietelauselmien kokoelmien herroista’ vaan yksinkertaisesti ’mietelauseiden kokoelmista’.
Lähtökielten tulkitsemisessa KJB:n kääntäjien työ jätti toivomisen varaa; he eivät lähdemateriaalin puutteen vuoksi voineet soveltaa heprean- ja kreikankielisiin teksteihin sellaisia tekstikriittisiä menetelmiä, jotka nykyeksegeeteillä on käytössään.
Sen sijaan se englannin kieli, jota Jaakko-kuninkaan asettamat kääntäjät tuottivat, on saanut runsaasti kiitosta osakseen. Tuntuu siltä, että he ovat pitkälle miettineet sitä, miltä käännös kuulostaa ääneen luettuna ja toisaalta sitä, millaista sitä on lukea ääneen. Heidän iskevässä mutta samalla täyteläisessä varhaisuusenglannissaan on samaa auraalista herkkyyttä kuin Thomas Cranmerin muotoilemissa Book of Common Prayerin rukouksissa. Haastattelin Reverend Tuomas Mäkipäätä Suomen anglikaanisesta kirkosta; hän kertoi minulle, että kirkon käyttämistä auktorisoiduista raamatunkäännöksistä juuri KJB soveltuu parhaiten kirkkoakustiikkaan.
King James Bible on ollut käytössä niin kauan, että sen kieli on jättänyt runsaat ja pysyvät jäljet englannin kielikuvastoon. Onkohan yllä lainatuissa kahdessa jakeessa ilmaisuja, jotka elävät edelleen myös uskonnollisten kontekstien ulkopuolella? On ihan pakko mennä Internet-sivustoille.
Heti löytyi korttipeli, jonka nimenä on Words of the Wise. On täysin mahdollista, että pelin laatijat olivat saaneet sille nimen jakeen 11 alusta, mutta varmaksi yhteyttä ei voi todistaa. Jakeen 12 lause ”of making many books there is no end” sen sijaan tarjoaa varmoja esimerkkejä. Tässä kaksi:
Elizabeth Barrett Browning aloittaa vuonna 1857 ilmestyneen runonsa Aurora Leigh seuraavasti:
Of writing many books there is no end;
Willard Spiegelmanin 2008 ilmestynyt artikkeli The Yale Review’ssa taas käynnistyy seuraavalla virkkeellä:
Of making many books about other books there is no end
Kumpaankin sitaattiin liittyy kiinnostava piirre, joka kertoo sitaatin kieleen kotiutumisen asteesta. Elizabeth Knowlesin mukaan käy usein niin, että kun jokin sitaatti tai fraasi vakiintuu kieleen, sen avainsanat säilyvät alkuperäisessä muodossaan mutta sitaatti voi muilta osiltaan varioida. Browningilla vain yksi sana, making, korvautuu toisella, Spiegelmanilla taas muuten tarkan sitaatin keskelle tunkee adverbiaalilauseke about other books.
Mikä sitten on oma kosketuspintani KJB:hen? Intensiivisin työskentelyni KJB:n parissa ajoittuu vuoden 1986 syyslukukaudelle, jolloin pidin Helsingin yliopiston englannin kielen laitoksella kurssin tästä käännöksestä. En päästänyt opiskelijoitani helpolla mutta opin samalla itse erittäin paljon KJB:n kielestä, sen syntaksista, sanastosta ja taustasta. Nykyisin KJB:n tekstit tulevat minua lähinnä vastaan monissa vokaaliteoksissa, joita mielelläni laulan tai kuuntelen: näitä ovat esimerkiksi Purcellin anthemit, Händelin Messias tai suomalaisen Bengt Johanssonin Two Extracts from the Song of Solomon. On aivan ilmeistä, että vuosisatojen aikana syntyneet KJB:hen pohjautuvat vokaaliteokset ovat merkittävästi vaikuttaneet tämän käännöksen säilymiseen ihmisten kielenmaisemassa, myös sellaisten ihmisten, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään. Säilymistä edistää myös se, että KJB on edelleen käytössä yhtenä anglikaanisen kirkon raamatunkäännöksenä.
”Of making Bible translations there is no end”, voisin Saarnaajaa mukaillen varsin totuudenmukaisesti väittää. Kuitenkin vain melko harvat versiot nousevat ikoneiksi monien käännösten joukosta. Näitä ”suuria” käännöksiä ovat Septuaginta, Vulgata, die Lutherbibel ja ehdottomasti myös Jaakko-kuninkaan käännös.
Crystal, David. 2010. Begat: The King James Bible and the English Language. Oxford: Oxford University Press.
Knowles, Elizabeth. 2011. “Chaos and old night: A case study in quotation usage”, ss. 91-107 teoksessa Olga Timofeeva ja Tanja Säily (toim.), Words in Dictionaries and History. Essays in honour of R. W. McConchie. Amsterdam/Philadelphia: Benjamins.
Mustanoja, T. F. (toim.) 1963. Outlines of the History of the English Bible, Being the Introduction to the “Guide to Manuscripts and Printed Books Exhibited in Celebration of the Authorized Version: British Museum Bible Exhibition 1911. Abridged for the use of the students at the University of Helsinki. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Opfell, Olga. 1982. The King James Bible Translators. Jefferson & London: McFarland.
Partridge, A. C. 1973. English Bible Translation. London: Deutsch.
Lumiosaamista
Kieliblogien klassikko Language Logissa on vuosien varrella julkaistu lukuisia artikkeleita, joissa oikaistaan yleisimpiä harhaluuloja kielestä sekä sen suhteesta kulttuuriin. Näistä harhaluuloista ehkä kestävin on myytti siitä, että eskimokielessä on suuri joukko lunta merkitseviä sanoja – moninkertainen määrä esimerkiksi englantiin verrattuna.
Lumitarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten Language Login kirjoittajat Geoffrey Pullum etunenässä ovat useaan otteeseen osoittaneet – ja Pullum itse jo vuonna 1989 julkaistussa esseessään “The great Eskimo vocabulary hoax”.[1] Tästä huolimatta tarina esiintyy mediassa tämän tästä esimerkkinä tai selityksenä mitä moninaisimmille ilmiöille. Esimerkiksi viime viikolla Pullum, Edinburghin yliopiston yleisen kielitieteen professori, kritisoi Language Logissa jäljittelemättömään tyyliinsä Emma Brockesin laatimaa kirja-arvostelua, johon sisältyy lause: “As Eskimos do with snow, the English see gradations of social inadequacy invisible to the rest of the world […]”. Blogitekstissään Pullum kirjoittaa:
If Emma Brockes were one of the sharper knives in the journalistic cutlery drawer she might have avoided becoming the 4,285th writer since the 21st century began who has used in print some variant of the original snowclone. (I didn’t count to get that figure of 4,285, I just chose a number at random. Why the hell not? People make up the number of words for snow found in Eskimoan languages that they know absolutely nothing about. I might as well just make stuff up like everybody else.)
Geoffrey K. Pullum: “Eskimos again, this time seeing the invisible“. Language Log, 12 joulukuuta 2011.
Jotain lumimyytin yleisyydestä kertonee sekin, että sen innoittamana blogissa on jopa luotu termi “snowclone”, joka myös esiintyy edellisessä lainauksessa. Termi viittaa kuluneisiin ilmaisuihin, jotka perustuvat osittain vakiintuneisiin fraaseihiin. Englanninkielisessä Wikipediassa on snowclone-termille oma artikkelinsakin, joka käyttää esimerkkinä juuri fraasia “If Eskimos have N words for snow, X surely have Y words for Z”.
Mutta osataan sitä toki Suomessakin puhua lumesta ja eskimoista vastoin parempaa tietoa. Viime torstaina Tuomas Enbuske keskusteli radio-ohjelmassaan puhetaidon opettaja Juhana Torkin ja elokuvaohjaaja Lauri Törhösen kanssa valehtelemisesta. Keskustelun provokatiivinen otsikko oli “Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?”.
Kun ohjelman alusta oli kulunut 14 minuuttia ja 32 sekuntia, Torkki esittää mahdollisimman tyylipuhtaan esimerkin edellä mainitusta snowclone-ilmaisusta. Kyseiseen puheenvuoroon sisältyy kaksi epämääräistä väitettä kielen ja kulttuurin suhteesta sekä kulunut kansallinen stereotypia, joka ei ainakaan imartele:
JT: Mä luin just jostain kirjasta että italian kielessä on yli 300 sanaa valehtelemiselle – vähän kuin eskimoilla on lumelle.
Törhönen ja Enbuske tarttuvat kuitenkin väitteeseen välittömästi:
LT: Sehän just todistettiin tällä samalla kanavalla että se ei pidä paikkaansa se lumiasia.
JT: Ai, no se oli valhe sitte.
TE: Niin itse asiassa se on valhe. Eskimoilla on vähemmän sanaa (sic) lumelle kuin englanninkielisillä. Mut ei sillä ole mitään väliä, se on hyvä tarina.
Kielitieteilijöitä ja etenkin Pullumia ja Language Log -bloggareita varmasti ilahduttaa, että eskimokielten laajan lumisanaston on todettu olevan fiktiota valtakunnallisella radiokanavalla kuuluvassa suositussa ohjelmassa. Samalla heidän kannaltaan on kuitenkin valitettavaa, että myös Enbuske lienee oikeilla jäljillä arvellessaan, että faktat saavat usein väistyä hyvien tarinoiden tieltä. Valitettavaa siksi, että kielitieteilijöille myös faktoilla on väliä.
PS. Vaikka en tunne asiaa, epäilen suuresti, että myöskään väite italian “yli 300 sanasta valehtelemiselle” ei pidä paikkaansa (arvioimatta tässä sen tarkemmin, mitä väitteellä mahdollisesti haluttiin implikoida). Ainakaan tässä yhteydessä sen tueksi mainittu lähde (“joku kirja”) ei sellaisenaan riitä vakuuttamaan. Kysyttäessä väitteen esittäjäkin perääntyy hieman:
TE: Mutta siis Italiassa monta sataa sanaa valheelle?
JT: No sekin saattaa olla kyllä valhe, en oo tarkistanut sitä.
Kun hain elektronisesta Gummeruksen suomi-italia-suomi -perussanakirjasta (1.0a) sanaa valehdella johdannaisineen, löysin eri sanaluokkia mukaan ottamalla vain alun toistakymmentä sanaa tai ilmaisua: mentire, dire bugie, raccontar balle (valehdella); bugia, menzogna (valhe); bugiardo, falso, mendace (valheellinen); falsità (valheellisuus); bugiardo (valehtelija); menzogne (valehtelu). Varmasti lisää synonyymejä löytyy jokaiselle, mutta miten monta?
*
[1] Kiinnostavaa luettavaa on myös Laura Martinin vuonna 1986 julkaistu tutkimus (pdf), johon Pullumin essee perustuu. [↩]
Pohjoinen ulottuvuus
Mikä on viisimiljoonainen pääosin protestanttinen pohjoinen kansakunta, jolla on sini-valkoinen ristilippu, ongelmallinen suhde isompaan naapuriin ja pääkaupungissa puolisen miljoonaa asukasta? Aivan oikein, on tietenkin kysymys skoteista. Skottienglanti on yksi hyvä esimerkki englannin kielen alueellisista varieteeteista, mutta ei toki ainoa Skotlannissa puhuttava kieli.
Kelttiläistä gaelin kieltä ei enää puhu kovinkaan moni, mutta sitä kuitenkin yritetään pitää hengissä. Euroopan unionikin antoi gaelin kielelle hieman tunnustusta, ja kansalaiset voivat nyt lähestyä unionia myös gaeliksi. Virallisen kielen asemaa sillä ei kuitenkaan ole. Gaelista on tarttunut pitkän yhteisen historian aikana sanoja myös englantiin. Yleisesti on tuttu esimerkiksi loch, ’järvi’, joka löytyy vaikka Loch Ness –järven nimestä. Sukunimien (kuten vaikka McKay) Mac tai Mc alku tarkoittaa poikaa, eli MacDonald on Donaldin poika. Skotlannissa käydessä saattaa törmätä myös céilidh-sanaan, jolla viitataan juhliin, joissa on kansanmusiikkia ja tanssia. Juhlissa maljoja kohotellessa saattaa kuulla sanan slàinte, ’kippis’.
Skotlannissa puhutaan myös kahta toisilleen sukua olevaa kieltä, skottia ja englantia (skottiaksentilla tai ilman). Kielillä on yhteinen alkuperä, mutta ne eriytyivät keskiajalla, ja vuoden 1500 jälkeen niitä on yleisesti pidetty eri kielinä. Poliittisten mullistusten ja Skotlannin Britanniaan liittämisen jälkeen ne ovat lähestyneet toisiaan, mutta edelleenkin skottia on vaikea ymmärtää pelkästään englannin taidoilla. Skotlannin kielistä koottu SCOTS-korpus sisältää näytteitä skotista, ja vaikkapa näiden haikujen ymmärtäminen käy kyllä ihan työstä. Skotista on lainautunut sanastoa Skotlannissa (ja välillä muuallakin) puhuttavaan englantiin. Tyttöä tai nuorta naista tarkoittava lass (tai lassie) ja bonny/bonnie, ’kaunis, nätti’ ovat varmaan aika yleisesti tuttuja. Kirkosta puhuttaessa sanotaan kirk, mikä on vielä aika helppo tulkita, mutta englantilaisista käytetty nimitys Sassenach on jo vaikeampi arvata.
Skotlannissa uuden vuoden juhlimisella on vahvat perinteet, ja juhlalla onkin oma nimityksensä, Hogmanay. Sanan alkuperä on hiukan hämärä, mutta on ehdotettu, että se olisi laina ranskasta, ja tarkoittaisi yksinkertaisesti uutta vuotta. Uuden vuoden juhlimiseen on erilaisia paikallisia tapoja kokoista taikoihin. Koska juhla on niin tärkeä skoteille, ei liene kummallista, että muukin englantia puhuva maailma kokoontuu uudenvuodenyönä laulamaan Skotlannin kansallisrunoilija Robert Burnsin sanoin ”Auld Lang Syne”.
