Filing commas, eli anglisti nipottaa
(Tässä kirjoituksessa palaan teemoihin, mitä tässä blogissa on aiemminkin käsitelty.)
Anglistina koen välillä velvollisuudekseni ruveta nipottamaan, kun kohtaan puutteellisella kielitaidolla tuotettua englanninkielistä tekstiä. En tarkoita nyt mitä tahansa tekstiä, vaan erityisesti yliopiston, muun suuren organisaation, valtion viraston, tai sitten kaupallisen yhtiön tuottamaa tekstiä – yleensä on kyse jonkinlaisesta tiedotuksesta tai mainoksesta, ja viesti välitetään kotimaisilla kielillä, myös sillä kolmannella eli englanniksi.
Nipottamiseni syy ei ole niinkään ihmisten vajavainen kielitaito, vaan näissä tapauksissa heijastuu etenkin se pieni tosiasia, että vaikka englannin filologian ja kääntämisen oppiaineista valmistuu kymmeniä kandidaatteja ja maistereita joka vuosi pelkästään Helsingin yliopistosta, selvästikään heidän osaamistaan ei arvosteta niin paljoa, että palkattaisiin (tai edes pyydettäisiin) jotakuta anglistia tuottamaan tai tarkastamaan organisaatiossa tuotetut englanninkieliset tekstit. Miksi pitäisi, kun “kaikkihan osaavat englantia”..?
Näinhän se on:
No, viesti välittyy ainakin näiden esimerkkien tapauksessa, eikä asialla liene niin suurta merkitystä. Perfektionisti minussa kuitenkin kokee, että jos tämän yksityiskohdan kohdalla mennään riman ali, miten on muiden laita? Etenkin kun talosta löytyy suuri joukko ammattilaisia, joista kuka tahansa pystyisi hyvin nopeasti tarjoamaan idiomaattiset vastineet näille viesteille. Ehkä kuitenkin on parempi, että ammatti-ihmisten aika käytetään ns. tärkeämpien tekstien kääntämiseen ja tuottamiseen.. (tosin täytyy tunnustaa, etten tiedä käyttääkö Helsingin yliopisto kielentarkastajia tiedotteissaan – toivottavasti!).
Joka tapauksessa kääntäminen ei ole mitään yksinkertaista puuhaa. Käännöskukkaset voivat olla varsin viehättäviä (ks. vaikka Itä-Aasiasta löytyviin käännöskukkasiin keskittyvä Engrish.com ), mutta samalla ne herättävät kielitieteilijässä kysymyksiä: miksi X on käännetty Y? Miten on päädytty kääntämään A sanamuotoon B? Yllä olevissa tapauksissa kalaruoka on suoraan translitteroitu (eli käännetty sana sanalta, kohdekielen idiomaattisuutta miettimättä) kala > fish + ruoka > food = fishfood. Muuten hyvä, paitsi että englanniksi fishfood tarkoittaa kalanruokaa.. Meat food:in tapauksessa tällaista semanttista harppausta ei tapahdu, “meat food” vain kuulostaa hieman omituiselta. Kääryleiden kastikkeen kohdalla pielessä on prepositio, to kun pitäisi olla for. No, nipottamistahan tämä on – yhdenkään kohdalla ei synny epäselvyyttä viestin merkityksestä; olisi vain idiomaattisempaa sanoa fish dish, meat dish, ja sauce for rolls.
Lopuksi mainittakoon, että netistä löytyvät käännösohjelmat ovat usein syypää käännöskukkasiin. Ja kappas, Google Translate antaakin kalaruoka:n englanninkieliseksi vastineeksi fish food; kuitenkin liharuoka:lle se tarjoaa idiomaattisen vastineen meat dish. Kuitenkin tässä tapauksessa sitä on tuskin käytetty, kun kyse on näin helpoista (?) käännöksistä. Onneksi tarjolla ei ollut kastike perunoille, sillä Googlen mukaan se olisi englanniksi sauce in Peru market!!
Vapise vanhin voitehista, täältä tulee mega pearls
Vilkaisu kauneustuotteiden suuntaan kauppakierroksella saa kulmani kohoamaan. On hoitoainetta, hiuksiin jätettävää hoitosuihketta, sekä shampoo+hoito -yhdistelmiä. Jos valitseminen näiden välillä aiheuttaa ongelmia, sitä eivät ainakaan helpota tuotteille annetut englanninkieliset tai englannista johdetut nimet. Ennen vanhaan mentiin vedellä ja saippualla kunnes mukaan tulivat monenmoiset cremet ja balsamit; nyt nämäkin vaikuttavat orvoilta kun markkinarakoa haetaan sellaisilla ominaisuuksilla kuin valuable mega pearls, nutri-gloss, triple-active, massive wonder, aqua sensation, diamond gloss jne.
Mitä tällaiset enemmän tai vähemmän monimutkaiset englanninkieliset kuvaukset kertovat suomalaisille ostajille ko. tuotteista? Jo parikymmentä vuotta sitten kielen-/koodinvaihtotutkimus ehdotti vastaukseksi yksinkertaisesti sitä, että niillä haetaan kuluttajan huomiota ja trendikästä imagoa tuotteelle. Mutta jos kaikki tuotteet ovat extra-hyperhuomiotaherättäviä, niin silloinhan mikään ei enää erotu joukosta, ja etenkin englantia osaamaton kuluttaja joutuu vaikeuksiin. Englannin kieli on astunut sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan käyttötavaroiden nimissä, joissa se on yhtiöille epäilemättä resurssi, mutta kuluttajan näkökulmasta myös ongelma (Blommaert et al.).
Julkisten tekstien kuten tuotenimikkeiden lukemista tulisi harjoittaa kriittisten silmälasien läpi ja piilotetut presuppositiot ja ehdotukset kyseenalaistaen. Otetaan kuumaksi esimerkiksi ikä: voiko anti-aging kasvovoide todella pysäyttää ikääntymisen? Ja jos voikin, miksi sitä pitäisi suosia perusvoidetta enemmän? Suuren mainoskoneiston syöttämä ikärasismi, jossa vanhuutta pitäisi ehkäistä ja ”siirtää”, on perin kummallista, sillä kaikkihan me, kosmetiikkayhtiöiden johto mukaan lukien, kuljemme omia polkujamme vuosi vuodelta vanheten. Nuoruuden ihannointi kuitenkin jatkuu, sillä kaupallisuuden ideologia on jo syövyttänyt vanhuusfobian kosmetiikkayhtiöiden tulevien johtajien selkärankaan.
Lähde:
Blommaert, Jan, Sirpa Leppänen, Päivi Pahta & Tiina Räisänen (eds.) (In preparation). Dangerous Multilingualism.
Kielen käyttöä pelien maailmoissa
Alle kouluikäinen poika pelaa omassa huoneessaan videopeliä. Äiti, joka puuhailee omiaan keittiössä, kuulee huoneesta etäistä muminaa. Hetken päästä ovi avautuu ja poika harppoo portaita alas toistelleen ääneen ”kilim, kilim, kilim, kilim, kilim..”. ”Äiti, mitä tarkoittaa kilim?” Äiti hämmentyy, mutta kertoo kuitenkin pojalle kill him -komennon merkityksen. Poika ottaa tiedon vastaan innostuneena ja palaa pelin pariin.
Video- ja tietokonepelien pelaamista ja sen vaikutusta erityisesti nuorten elämään tutkitaan ja siitä keskustellaan julkisesti paljon. Pelaamisen psyykkiset, sosiaaliset ja terveydelliset haittavaikutukset huolestuttavat vanhempia ja aikuisia. Lapsilla, jotka pelaavat väkivaltaa sisältäviä pelejä (joihin useimmat toimintapelit lukeutuvat) on todettu esiintyvän enemmän levottomuutta ja aggressiivisuutta kuin lapsilla, jotka eivät pelaa. Pelaamisen varjopuolia korostavan keskustelun vastapainoksi on korostettu myös pelaamisen mahdollisia hyötyjä. Pelien on väitetty kehittävän kognitiivisia taitoja, jopa lisäävän älykkyyttä. Tutkimustulokset kokeellisessa psykologiassa näyttävät, että toimintapelien pelaaminen kehittää havainnointikykyä, harjoittaa kykyä kohdistaa huomiota valikoivasti tehtävän kannalta keskeisiin seikkoihin, opettaa tekemään nopeita valintoja sekä parantaa lyhytaikaista muistia. Pelaamisen avulla voi kehittää myös sosiaalisia taitoja: yhdessä pelaaminen edistää ongelmien ratkaisua yhteistyössä ja opettaa neuvottelu- ja päätöksentekotaitoja.
Pelaamisen vaikutusta kielen oppimiseen on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Englanninkielisten pelien vaikutus suomalaisten nuorten kielen käyttöön näkyy kuitenkin sekä suomalaisten nuorten median käyttöä koskevissa tutkimuksissa. Tamperelaisessa tutkimuksessa lasten ja nuorten mediaympäristön muutoksesta havaittiin, että sekä lapset ja nuoret itse että heidän vanhempansa näkevät internetin ja pelit tärkeänä oppimisen välineenä ja arvostavat etenkin englannin taitojen kehittymistä. Omassa tutkimuksessani olen havainnoinut ja analysoinut pelaajien vuorovaikutusta. Pelaajien kielenkäytössä pelistä poimitut englanninkieliset termit sekoittuvat suomenkieliseen puheeseen joko sellaisinaan tai äänneasultaan tai muodoltaan mukautettuina. Esimerkiksi eräässä oman aineistoni pelissä esiintyvä komento ”cook” saa pelaajien käsittelyssä uudenlaisia muotoja, kun pelaaja kuvaa toimintaansa (”mä kukkaan sitä”) ja pelikumppani neuvoo (”heitä nyt jotain sieltä kuukista” ja ”no start cookin”). Pelin vaikutusta pelaajien kielenkäyttöön ei kuitenkaan voi oikopäätä pitää osoituksena heidän äidinkielensä rappeutumisesta. Pikemminkin se kertoo siitä, miten pelaajat jatkuvasti sopeutuvat pelin nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja ottavat käyttöön niitä kielellisiä resursseja, joita kulloinkin on tarjolla. Pelin sanastoa ja käsitteistöä käyttämällä ja sitä muokkaamalla otetaan haltuun pelin maailma, tulkitaan sen ilmiöitä ja luodaan uusia merkityksiä.
Pelin kielen käyttö kytkeytyy aina vuorovaikutustilanteeseen, joka muotoutuu toisaalta pelin visuaalisten vihjeiden (kuva ja teksti) ja äänten (esim. musiikki, pelihahmojen puhe) ja toisaalta pelaajien oman toiminnan kautta. Usein pelaajan huudahdus toistaa peliruudulla näkyvän kielellisen ilmauksen (Attack! Hellfire! Ability up!) ja ilmaisee hänen suhteensa ja asennoitumisensa pelissä käynnissä olevaan tilanteeseen. Pelaaja voi näin ottaa vastaan uutta informaatiota tai eläytyä vaikkapa uuden kiihkeän taistelun alkamiseen. Englanninkielisten ilmausten käyttö liittyykin usein toimintaan, jonka avulla pelaajat liikkuvat pelin maailman ja arkisen vuorovaikutustilanteen välillä. Pelitilanteissa rajat eri maailmojen välillä usein myös hämärtyvät. Olohuoneen arkitodellisuus ja pelaajien toimet sulautuvat virtuaalimaailman tapahtumiin, kun ohjaimen käyttöä säestävät erilaiset äännähdykset ja huudahdukset tai kun pelaaja ottaa pelihahmon äänen ja identifioituu hahmon toimintaan. Hahmon puheen toistaminen ja sillä leikittely on keskeinen keino tehdä pelaamisesta viihdyttävää toimintaa ja rakentaa pelaajien välistä suhdetta. Toistelu ei ole mekaanista toimintaa, vaan sillä osoitetaan hienovaraisesti erilaisia – myös kriittisiä – merkityksiä. Sen avulla tulkitaan ja merkityksellistetään pelihahmojen puhetapoja, pelin tapahtumia ja juonen kuvioita ja osallistutaan myös itse kerrontaan. Ironiseen sävyyn tuotetut toistot ja jäljittelyt voivat esimerkiksi luoda uusia tulkintoja käynnissä olevasta dialogista. Tällaiset affektiviiset vuorovaikutustoiminnot ovat keino rakentaa pelaamisesta viihdyttävä yhteinen kokemus. Huomion kohdistaminen hahmojen puheeseen mahdollistaa myös omien vuorovaikutustaitojen esiin tuomisen ja testaamisen samalla kun kommentoidaan merkityksellisinä näyttäytyviä tapahtumia. Toistelun lisäksi pelaajat myös täydentävät ja ennakoivat pelihahmojen puheenvuoroja sekä tuottavat omia englanninkielisiä puheenvuoroja, jotka on osoitettu pelihahmolle. Esimerkiksi pelihahmon kysymykseen vastataan joskus englanniksi (”Are you afraid?” ”Of course I’m not”). Vaikka pelaajien omat puheenvuorot eivät ole kielellisesti mutkikkaita tai erityisen omaperäisiä, ne kuitenkin osoittavat, että pelaamistilanne kaksikielisenä kontekstina innoittaa myös spontaaniin toisen kielen käyttöön.
Lähteitä
Marja Kankaanranta, Pekka Neittaanmäki ja Päivi Häkkinen (toim.) 2004. Digitaalisten pelien maailmoja. Koulutuksen tutkimuslaitos ja Agora Center, Agora Game Laboratory, Jyväskylä.
Noppari, Elina, Uusitalo, Niina, Kupiainen, Reijo ja Luostarinen, Heikki 2008. ”Mä oon nyt online!” Lasten mediaympäristö muutoksessa. Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos, Julkaisusarja A 104.
Piirainen-Marsh, A. 2008. Koodinvaihto kontekstivihjeenä videopelitilanteissa. Teoksessa Leppänen, S., T. Nikula & L. Kääntä (toim.). Kolmas kotimainen. Lähikuvia englannin käytöstä Suomessa. Helsinki: SKS.
Routarinne, Sara 2008: Oppimistilanteen sosiaalista arkkitehtuuria. Kasvatus 5, 423-438.
Kouluenglanti ja arkienglanti – Kaksi eri kieltä?
Muutamia vuosia sitten kävimme poikani kanssa, joka silloin noin 10-11 –vuotias, seuraavanlaisen keskustelun. Minä istuin olohuoneessa ja poikani pelaili jotain tietokonepeliä työhuoneessa. Jossain vaiheessa hän sitten huusi minulle, ”Äiti, missä on Ottawa?” ja vastasin luonnollisesti, ”Kanadassa” ja lisäsin, ”kuinka niin?”. Hän vastasi minulle, että joku kaveri Ottawasta kyselee, millainen sää Suomessa on. Kiinnostuin tietysti kovasti asiasta, koska vasta tuossa vaiheessa minulle selvisi, että hän on pelien kautta yhteydessä toisiin pelaajiin ympäri maailmaa. Menin hänen luokseen uteliaana katsomaan miten homma oikein toimii ja kun katsoin hänen kirjoittamaansa tekstiä, huomautin jonkin preposition käytöstä (en enää muista mikä prepositio ja missä yhteydessä se oli). Poikani kääntyi hitaasti minua kohti ja sanoin erittäin kyllästyneellä äänellä: ”Äiti, onko MITÄÄN väliä?” Hän oli tietysti aivan oikeassa: sillä prepositiolla ei todellakaan ollut mitään väliä, asia tuli varmasti ihan selväksi myös ’väärän’ preposition kanssa. Mielenkiintoista tietysti on, että tuo samainen poika kiikutti jatkuvasti englannin läksyjään tarkistettavaksi minulle ja oli huolissaan siitä, ovatko kaikki prepositiot jossain aukkotehtävässä varmasti oikein.
Tämä tapahtuma on jäänyt lähtemättömästi mieleeni ja olen kertonut sitä lukuisia kertoja opiskelijoille kursseillani, joilla olemme pohtineet englannin kielen oppimisen ja opettamisen kysymyksiä. Tapaus sai minut miettimään tuota otsikon kysymystä: ovatko kouluenglanti ja arjen englanti nuorten mielestä kaksi eri kieltä? Funktionaalisesta näkökulmasta katsoen näin voisi varmaan sanoa. Ainakin tuon ylläkuvatun episodin perusteella uskaltaisin väittää, että koulussa huomio kiinnittyy muotoon ja oikeakielisyyteen, kun taas arjessa etualalle nousevat kielen käyttö, asioiden tekeminen kielen avulla ja käytön tarkoituksenmukaisuus.
Sama ajatus koulu- ja arkienglannin erilaisuudesta on vahvistunut tutkimuksessa, jota olen tehnyt yhdessä Tarja Nikulan kanssa. Olemme seuranneet muutamien tavallisten suomalaisnuorten arjen englannin kielen kohtaamisia ja käyttöä nimenomaan nuorten omasta näkökulmasta. Olemme halunneet saada selville, mitä nuoret itse ajattelevat englannista ja sen roolista heidän elämässään. Nykynuorten – ja vanhempienkin – elämähän on suorastaan kyllästetty englannin kielellä. Sitä tulvii televisiosta, radiosta, tietokonepeleistä ja sosiaalisesta mediasta. Jo tutkimuksemme alkumetreillä paljastui, että nuoret itse eivät edes tunnistaneet arjen englannin käyttöä kielen käytöksi. Heille englannin käyttö merkitsi vain kielen puhumista ulkomaalaisen kanssa. Tutkimuksen aikana heidän silmänsä tosin avautuivat ja he huomasivat, että englantia on joka puolella ja että käyttöä on myös se, että kirjoittelee englanniksi keskustelupalstoille tai ymmärtää englantilaisesta jalkapallojoukkueesta kertovat uutiset nettilehdessä. Mutta koulun englantia nämäkin nuoret pitivät ihan erilaisena englantina: ”kirjoja luetaan ihan eri lailla koulussa”, ”siellä otetaan virheet pois”, tai koulussa ”oppii rakenteet ja kieliopin”. Se, että he pitävät kouluenglantia eri kielenä ei suinkaan tarkoittanut, että he eivät olisi arvostaneet englannin oppimista koulussa, pikemminkin päinvastoin.
Ei koulun ja arjen englannin varmasti samanlaisia tarvitsekaan olla ja eivät nuoret itse sitä myöskään halua. Mutta minusta on joka tapauksessa huolestuttavaa, jos nuoret itse eivät näe näiden kahden englannin välillä yhteyttä ja siksi joku silta varmaan pitäisi rakentaa arjen ja koulun välille. Jollain lailla koulun pitäisi voida hyödyntää sitä osaamista, jota nuoret itse rakentavat arjen toiminnoissaan. Tai ainakin se pitäisi tunnistaa ja tunnustaa ja auttaa nuoria itseään myös näkemään se arvokkaana kielen käyttönä – ja oppimisena. Ehkä kysymys onkin enemmän kielitietoisuuden nostamisesta, rekistereiden ja tyylien tunnistamista ja niiden tilanteeseen sopivan käytön oppimisesta.
H-dropping and hypercorrection (harkipäiväisiä avaintoja)
Kielitieteessä termi h-dropping viittaa ilmiöön, jossa h-kirjaimella alkavien sanojen alkukonsonantti jätetään lausumatta. Tämä on tyypillistä etenkin brittienglannin yleiskielessä – lähinnä puhekielessä – jossa h:lla alkavat sanat lausutaan usein kuin h:ta ei olisi lainkaan: esimerkiksi my ’ouse eikä ”house”, tai bad ’abit eikä ”habit”, jne.
Hypercorrection taas viittaa ilmiöön, jossa puhuja on tietoinen usein tekemästään kielivirheestä, mutta yrittäessään korjata virhettä tai estää virheen esiintymistä, ylikompensoi – ts. ”ylikorjaa” kieltään, eli käytännössä korjaa virheitä, joita ei ole, jolloin puhuja tulee itse asiassa lisänneeksi virheitä. Esimerkiksi h-droppingin vastapuoli on h-adding: h-kirjaimen lisääminen sanoihin, jotka alkavat sekä puhekielessä että kirjoitetussa kielessä vokaalilla.
Josta pääsemmekin aiheeseen. Tässä alla on kuva eilen oveemme ilmestyneestä ilmoituksesta veden katkaisemisesta huollon ajaksi keskiviikko-aamuna. (Tämän ansiosta pääsin tänään aikaisin lähtemään kirjastoon, but that’s another story..) Ensin ihmettelin, että onko kirjoittaja natiivi laisinkaan, kunnes ahaa-elämyksenä tajusin mistä on kyse.
Ylläoleva viesti sai minut miettimään tulkintoja ja konteksteja – kun selitin havainnostani ilahtuneena kämppikselleni mitä on h-dropping ja hyperkorrektio, hän kommentoi, että talkkarimme ei ole luokan priimus-ainesta. Kuitenkaan h-dropping ei puhekielen ilmiönä liity älykkyyteen sen enempää kuin kielitaitoon, sillä sitä esiintyy paitsi eri sosiolekteissa (eri sosiaaliluokkien/-ryhmien murteissa), myös alueellisissa murteissa. Kirjoitetussa kielessä se taas heijastaa kirjoittajan suhdetta yleiskieleen, ja kuvastaa lähinnä sitä, miten paljon kirjoittaja joutuu tuottamaan tekstiä – etenkin tekstiä, josta saa palautetta, tai jota joku korjaa. Akateemisessa maailmassa voi olettaa, että tekstit eivät sisällä h-droppingia sen enempää kuin muitakaan puhekielen piirteitä, mutta muuten kyseessä on vain kielen variaatiosta ja muutoksesta syntynyt mielenkiintoinen ilmiö. Sillä voidaan selittää myös sanojen etymologiaa ja kirjoitusasujen muutosta – mutta siitä enemmän joskus toiste.
“You all right?” (eli tervehdyksistä ja kohteliaisuuksista)
Muutettuani vuoden vaihteessa Lontooseen, olen jostain syystä kiinnittänyt huomiota paikallisten käyttämiin tervehdyksiin ja kohteliaisuusfraaseihin. Kyse lienee ilmiöstä, jossa mieltä askarruttavaan seikkaan törmää yht’äkkiä kaikkialla, mutta tuntuu siltä, että Englannissa (tai ainakin Lontoossa) on yleistynyt tervehdys “You all right (there)?”.
Ilmaisun historia on helppo hahmottaa. Jos otetaan oppikirjaesimerkkinä englanninkielisestä tervehdyksestä vaikkapa “Hello, how are you (doing)?”, niin “how are you” > “(are) you all right” jatkumo on selvä. Kumpikaan tervehdys ei oikeastaan utele tervehdittävän perään, vaan on pelkkä kohteliaisuusfraasi. Kuitenkin jos merkityksellisesti tyhjempi mutta selkeämpi tervehdyssana “hello” tai “hi” puuttuu, nämä kohteliaisuusfraasit toimivat itsessään tervehdyksenä. Tällöin fraasien kohteliaisuusaspekti ikään kuin katoaa, ja tervehdykseen “You all right?” korrekti vastaus voi olla esimerkiksi “Hello”, tai “Nice to meet you”.
Eri kielten ja kulttuurien tervehdykset ovat varsin mielenkiintoisia – viime kädessä tervehdysten sisällöllähän ei ole väliä, kunhan ne toimittavat tehtävänsä. Oman kielen/kulttuurin tervehdykset oppii ottamaan tyhjinä fraaseina – tervehdykseen “mitä kuuluu?” vastataan “hyvää” (tai neutraalimmin “mitäs tässä”), lähes riippumatta siitä, mitä oikeasti kuuluu. (Näin siis yleistäen – toki muutakin voi vastata, riippuen tilanteesta, tervehtijöiden suhteista, ja muista kontekstiin vaikuttavista seikoista.) Mutta kestää aikansa, ennen kuin oppii ottamaan vieraiden kielten/kulttuurien tervehdykset samalla tavalla, ja sitä helposti reagoi vastaamalla suoraan siihen, mitä kysyttiin.
- “How are you?”
- “Good, thanks”, tai esim. “Not too bad”, eikä vastakysymys “How’s it going?”
Ja nyt aiheeseeni: tarkoitukseni ei ollut kommentoida sitä, kun tapaa jonkun henkilön ja vaihtaa tervehdyksiä, vaan sitä, kun asioi kaupoissa ja ravintoloissa (eli palaan toiseen tässä blogissa toistuvaan teemaan.). Tässä jälkimmäisessä yhteydessä – kun astuu sisään pubiin ja katselee oluthanoja sillä silmällä – minusta ainakin tuntuu hieman oudolta, että baarimikko tervehtii sanoin “(you) all right there?”. Etenkin, kun näitä sanoja tuntuu kuulevan useammin kuin jotain tyyliin “what would you like?”.
Sitä en osaa sanoa, miksi tuo ilmaisu ottaa korvaan – kuuluvathan “onko kaikki hyvin?”-tyyppiset kysymykset ravintoloissa asioimisen vakiosanastoon siinä missä “are you ready to order?”. Ehkä kyse on vain siitä, että pääni sisäisessä tervehdysten ja vakiofraasien kategorisoinnissa edellisen kaltainen lause yleensä seuraa jälkimmäisen kaltaista. Kenties seuraavan puolen vuoden aikana opin tervehtimään paikallisten tavoin.
PS Runoilijan sanoin, about samasta aiheesta:
on the train to Del Mar (Charles Bukowski)
I get on the train on the way to the track
it’s down near Dago
and this gives some space and rolling and
I have my pint
and I walk to the barcar for a couple of
beers
and I weave upon the floor—
THACK THACK THACKA THACK THACK
THACKA THACK—
and some of it comes back
a little of it comes back
like some green in a leaf after a long
dryness
and the sun crashes into the barcar like a
bull and the bartender sees that
I am feeling good
he smiles a real smile and
asks—
“How’s it going?”
how’s it going? my heels are down
my shoes cracked
I am wearing my father’s pants and he died
10 years ago
I need 8 teeth pulled
my intestine has a partial blockage
I puff on a dime cigar
“Great!” I answer him,
“how you making?”
(The Days Run Away Like Wild Horses Over the Hills (1969), Black Sparrow Press, s. 78)
Lapset monen kielen kannoilla, osa 1
Monikielisyys näyttää käyvän taloksi meillekin, lapsiperheen kotiin. Perinteisemmässä katsannossa ydinperheemme olisi malliesimerkki yksikielisestä yhteisöstä: minä ja puolisoni olemme syntyjämme suomenkielisiä jo ties kuinka monennessa polvessa ja kotona puhutaan lähes pelkästään suomen kielen eri varieteetteja ja rekistereitä.
Mutta aika ajoin päivällispöydässä tai leikin tiimellyksessä porisee talossa monikielinen keitos, jonka ainoa alkulähde ei suinkaan ole jokapäiväisiä ääntämisharjoitteitaan suorittava lingvisti-isi tai suklaakätkön sijaintia ei-karkkipäivänä englanniksi tiedusteleva äiti. Lasten jutuista erottaa karkealla seulalla vivahteikkaan moniäänisen suomen lisäksi ainakin englantia, saksaa ja ruotsia – sekä vanhemmille uppo-outoa olavimaata*.
Vieraiden kielten reitit suomenkielisen perheen arkeen ovat tietysti moninaiset. Tietokone, internet, isin levyt ja kasetit sekä tuore paluumuuttajamme televisio ovat ilmeisiä väyliä, jota pitkin vieraskieliset – etenkin englanninkieliset – asiat pääsevät arjessa näkyviin ja kuuluviin. Näin on ollut, on, ja on oleva muillakin kansalaisilla, kertoo muuten näinä päivinä julkaistu kyselytutkimuksemme kokonaisraporttikin . Maitopurkeista ja ruokapakkauksista tavaillaan ruotsia ja vähän muitakin kieliä kiinnostuneina, pohdiskellaan outojen sanojen merkityksiä ja arvaillaan tuoteselosteista suomenkielisiä vastineita.
Uutena väylänä elämäämme on tullut tärkeä formaalin kielenoppimisen kanava, koulu: esikoinen aloitti sekä saksan että englannin opintonsa viime syksynä. Oppikirjoja ei alaluokalla ole ollut käytössä eikä juuri muutakaan kirjoitettua kieliaineistoa, vaan kielten alkeisiin sukelletaan puhutun kielen välityksellä. Kuunnellaan opea, toistetaan, kysellään, vastaillaan, leikitään, lorutellaan ja lauletaan.
Saksa ja englanti menevät vielä iloisesti sekaisin, eivätkä kielet vaikuta lokeroituvan esikoisella omiksi osastoikseen edes sen johdosta, että eri kielillä on koulussa eri opet. Hyvä, ettei puristisia asenteita tuodakaan areenalle näin varhain: koodinvaihto ja kielellisten resurssien sekoittuminen sallittakoon alakoululaiselle, kun se on normaalikäytäntöä moniaalla ”tosielämässäkin”. Itse ainakin muistan luovineeni 15-vuotiaana turistina Budapestissa saksan ja englannin sekoituksella, ja se toimi hyvin (etenkin kun unkarilaiset tuntuvat aina lisäävän pari astetta hyvää tahtoa ja veljeyttä suomalaisten kanssa asioidessaan…).
Kotona on siis kertailtu, loruteltu, lauleltu ja laskettu lukuja englanniksi ja saksaksi. Esineitä ja värejä arvuutellaan:
– Is it a apple? – Yes, it is!
– Is it a green? – No, it isn’t!
Tomerana vaikutteita imevän kuopuksen suussa isosiskon charmantilla BBC-aksentilla lausuma no, it isn’t taipuu vielä hauskan monimerkityksisesti ”nou ist in” – oliko siinä nyt sitten saksaakin…? Vaikkei minulla mitään Queen’s Englishiä vastaan ole, yritin ohimennen tarjota esikoiselle hieman fonologista ja vähän syntaktistakin variaatiota kenties amerikkalaisemman variantin muodossa (karrikoidusti transkriboituna ”noou, its naad”). Mutta ope on roolimallina ykkönen ja niinpä vain emämaan prestiisi-intonaatio kelpuutetaan – toistaiseksi.
Epilogi
Eräänä iltana viipyilen iltasatujen jälkeen lastenhuoneessa sen verran kauan, että laskeutuu hiljaisuus ja arvelen lasten olevan unessa, itsekin häilyn jo vatupassiasennossa unen ja valveen rajamailla. Meditatiivisen horrokseni katkaisee kuitenkin yläpediltä soinnukkaana kajahtava lapsen ääni:
– dunkelblau–hellblau…
No, saksan kielen värien – ja etenkin niiden tummuussävyjen – tuntemuksesta oli samoihin aikoihin yllättävää käytännön hyötyäkin, kun marketin olutosastolla esikoinen hoksasi tuontioluen kyljessä korvakuulolta tutun sanan dunkel, jonka hän osasi aivan lonkalta tulkata isille ’tummaksi’. Tämä muutenkin houkutteleva Import-Bier päätyi siis oitis ostoskärryyn (ja näin saadaan tähänkin kirjoitukseen upotettua blogissamme viime kuukausina kummitellut olut-teema! ks. kirjoitukset It’s Happy Hour Again ja Murrehirmuja vai hirmuisasti murteita)
* Olavimaahan eivät aikuiset pääse.
Suomea ja englantia Facebookissa
Kielen vaihtelun ja sekoittumisen ilmiöitä tutkitaan yhä enenevissä määrin myös netin sosiaalisissa yhteisöissä. Esimerkiksi suomen ja englannin sekoittuminen nuorten arkikielessä tulee hyvin esiin yhteisöpalvelu Facebookissa.
Erityisesti statuspäivityksissä törmää mielenkiintoisiin monikielisyyden ilmiöihin. Päivittäessään statustaan eli kertoessaan kuulumisiaan omassa profiilissaan, Facebook-käyttäjät hyödyntävät monesti useampaa kuin yhtä kieltä. Sama asiasisältö on saatettu kertoa kahdella kielellä tai sitten kieltä vaihdetaan esim. aiheen mukaan (tietyistä asioista puhutaan suomeksi ja toisista taas englanniksi/ruotsiksi jne.). Aiemmin tässä blogissa Tiina antoi kirjoituksessaan esimerkin englannin käytöstä Facebookin statuspäivityksissä.
Koska Facebook on tarkoitettu sosiaaliseen kanssakäymiseen, käyttäjän lukijakunta varmasti vaikuttaa statuspäivitysten kielivalintaan. Itse olen huomannut, että kielivalintani vaikuttaa siihen, kuka kommentoi statustani. Myös kommentoijien kielivalinnat vaihtelevat: useimmiten suomalaiset kaverit kommentoivat suomeksi englanninkielistäkin statuspäivitystä, mutta osa pitäytyy valitussa kielessä.
Eräs ystäväni ilmoitti jokin aika sitten Facebookissa menneensä kihloihin. Hänen statuksessaan luki: ”XX on nyt sit engaged”. Tällainen päivitys aiheutti tietysti onnittelujen ryöpyn ja ihmiset näyttivät tietävän heti mistä on kyse. Onnitteluja lukiessani jäin kuitenkin miettimään englannin kielen käytön merkitystä tuossa yhteydessä. Oliko viesti suunnattu erityisesti niille henkilöille, jotka ymmärtävät englantia vai ajatteliko ystäväni tuon sanan olevan niin hyvin kaikkien hallussa, että sen käyttö ei aiheuta ongelmia viestin ymmärtämisen suhteen? Vai ajatteliko hän ensinkään käyttävänsä eri kieliä?
Myöhemmin kysyin äidiltäni, jonka tiesin myös olevan ystäväni Facebook-kaveri, oliko hän huomannut kihlautumisuutiset. Yllättäen hän ei tiennyt mitään koko asiasta ja en voinut olla ajattelematta, että se saattoi johtua englannin käytöstä. Nykypäivän Suomessa englanti ei kuitenkaan vielä ole jokaiselle arkipäiväinen resurssi ja osa heidän kielellistä repertuaariaan. Silti varsinkin nuorten tapaa sekoittaa englantia ja suomea arkikielessä voidaan ehkä parhaiten kuvata nimenomaan heidän tapanaan kommunikoida, ei kahden erillisen kielen käyttämisenä.
Hyvää uutta vuotta everyone! 
It’s Happy Hour Again – Jyväskylän keskustan baarinimistön kielimaisemaa
Kun katselee Jyväskylän keskustan baaritarjontaa, vastaan tulee monia mielenkiintoisia nimiä ja nimiyhdistelmiä. Alakaupungilla, ”keskustassa”, on melkein mahdotonta olla joutumatta englannin kielellä itseään kutsuvaan baariin tai yökerhoon. Nopeasti laskettuna tarjontaa on 26 ravintolan verran ja, riippuen laskutavasta, vain noin kahdeksalla tai yhdeksällä on suomenkielinen nimi.
Hätä ei ole tämän näköinen, suomalainen kyllä keksii suuhunsa sopivat käännökset tai lokalisoidut variantit suosikkipaikoistaan. Kukaan ei käy Explosive:ssa vaan Pommissa, siellä on nyt se uusi iso alakertakin. Amarillo ääntyy luontevasti suomalaisittain, eikä ole edes englantia. Poppari on yksi poikkeuksista, samoin Punaniska. Tosin Poppari oli alun perin Jazz Bar, eli Jatsi, ja Punaniska virallisesti vieläkin Red Neck.
Iltaa voi istua Hemmarissa eli Hemingway’s:issa, Mempparissa eli Memhis:issä, Mällissä eli O’Malley’s:issä, Coffarissa eli Coffee House:ssa tai Parsussa eli Parnell’s:issa. Näitä kaikkia – sekä suurinta osaa muitakin englanninkielisiä paikkoja – yhdistää se, että ne ovat ketjuravintoloita. Englannin käyttö ketjutuotteiden nimeämisessä on jo sinänsä hyvin vallitsevaa Suomessa. Ja näistä kaikista kyllä käytetään niiden oikeita nimiäkin lausuttuna osittain, oikein, sinne päin tai ei ollenkaan.
Mielenkiintoisia nimiä ovat myös Ye Old Brick’s Inn, Grand Star Café sekä Shaker. Näitä harvemmin puheessa väännetään, lyhennetään korkeintaan, jolloin ollaan Brick’s:issä ja Grand Star:issa.
Suoraan suomen kielellä voi käydä Soolossa ja Katseessa, Punaisessa lyhdyssä, Hoviraitilla, Matsi Baarissa sekä Annelissa. Annelikin oli tosin aikaisemmin Ale Pub, mikä on sopivasti niin suomea kuin englantia tarkoittaen kuitenkin hieman eri asiaa eri kielellä. Onneksi alakaupungilta löytyy nykyään omaan kieleemme hyvin sovitettu versio edellisestä, Ale pupi. Sen vieressä voi nauttia myös purtavaa Food:issa ja siirtyä jatkoille Passion:iin.
Alakaupungilla ei ole koskaan hiljaista, mutta kyllä yläkaupungiltakin menoa löytyy. Tarjontaa on kuitenkin vähemmän, sekä lähinnä suomalaisella nimistöllä. Vaikka Ylä-Ruth ja Sohwi eivät ole ehkä puhdasta suomea, niin ainakin enemmän suomea kuin alakaupungin loppuillan tanssittajat Inferno, Kharma, Giggling Marlin, London, Freetime tai Night.
Vakiopaine Baari ja Vihreä haltiatar ovat (ylä)kaupungin ehdottomia helmiä, monessakin mielessä. Myös Kampuksella sijaitseva Ilokivi on satojen yliopiston vaihtarien keskuudessakin Ilokivi.
Ainakin tämänhetkisessä Jyväskylän keskustan baarimaisemassa nimenomaan yksityiset ja vaihtoehtoisemmat paikat näyttäisivät käyttävän nimissään suomen kieltä. Tai jos viitteitä muihin kieliin nimistä löytyy, ei englanti ole niissä osana. Esimerkiksi edellä mainitun Vihreän haltiattaren nimi kääntyy sen ikkunoissa myös ranskaksi La fée verte; syy tähän on kuitenkin ennemmin Absintti – joka oli ravintolan alkuajan mainostuote – eikä ehkä niinkään kielipoliittinen kannanotto.
Onneksi baarien nimet eivät kuitenkaan muodosta suurta kielimuuria illasta nauttimisen esteeksi. Tiskillä juomia tilataan niiden yleisillä nimillä baarin nimestä huolimatta: olut, viini, siideri, lonkero, vodka, limsa tai kahvi on helppo pyytää. Joskus vieras kieli voi jopa auttaa tilaamista: esimerkiksi tsekkiläisen Zubr-oluen saa melko varmasti eteensä lausuipa nimen miten tahansa.
What a good place to be
Don’t believe it
‘Cause they speak a different language
And it’s never really happened to me
(It’s happy hour again)
The Housemartins – Happy Hour
