Filing commas, eli anglisti nipottaa
(Tässä kirjoituksessa palaan teemoihin, mitä tässä blogissa on aiemminkin käsitelty.)
Anglistina koen välillä velvollisuudekseni ruveta nipottamaan, kun kohtaan puutteellisella kielitaidolla tuotettua englanninkielistä tekstiä. En tarkoita nyt mitä tahansa tekstiä, vaan erityisesti yliopiston, muun suuren organisaation, valtion viraston, tai sitten kaupallisen yhtiön tuottamaa tekstiä – yleensä on kyse jonkinlaisesta tiedotuksesta tai mainoksesta, ja viesti välitetään kotimaisilla kielillä, myös sillä kolmannella eli englanniksi.
Nipottamiseni syy ei ole niinkään ihmisten vajavainen kielitaito, vaan näissä tapauksissa heijastuu etenkin se pieni tosiasia, että vaikka englannin filologian ja kääntämisen oppiaineista valmistuu kymmeniä kandidaatteja ja maistereita joka vuosi pelkästään Helsingin yliopistosta, selvästikään heidän osaamistaan ei arvosteta niin paljoa, että palkattaisiin (tai edes pyydettäisiin) jotakuta anglistia tuottamaan tai tarkastamaan organisaatiossa tuotetut englanninkieliset tekstit. Miksi pitäisi, kun “kaikkihan osaavat englantia”..?
Näinhän se on:
No, viesti välittyy ainakin näiden esimerkkien tapauksessa, eikä asialla liene niin suurta merkitystä. Perfektionisti minussa kuitenkin kokee, että jos tämän yksityiskohdan kohdalla mennään riman ali, miten on muiden laita? Etenkin kun talosta löytyy suuri joukko ammattilaisia, joista kuka tahansa pystyisi hyvin nopeasti tarjoamaan idiomaattiset vastineet näille viesteille. Ehkä kuitenkin on parempi, että ammatti-ihmisten aika käytetään ns. tärkeämpien tekstien kääntämiseen ja tuottamiseen.. (tosin täytyy tunnustaa, etten tiedä käyttääkö Helsingin yliopisto kielentarkastajia tiedotteissaan – toivottavasti!).
Joka tapauksessa kääntäminen ei ole mitään yksinkertaista puuhaa. Käännöskukkaset voivat olla varsin viehättäviä (ks. vaikka Itä-Aasiasta löytyviin käännöskukkasiin keskittyvä Engrish.com ), mutta samalla ne herättävät kielitieteilijässä kysymyksiä: miksi X on käännetty Y? Miten on päädytty kääntämään A sanamuotoon B? Yllä olevissa tapauksissa kalaruoka on suoraan translitteroitu (eli käännetty sana sanalta, kohdekielen idiomaattisuutta miettimättä) kala > fish + ruoka > food = fishfood. Muuten hyvä, paitsi että englanniksi fishfood tarkoittaa kalanruokaa.. Meat food:in tapauksessa tällaista semanttista harppausta ei tapahdu, “meat food” vain kuulostaa hieman omituiselta. Kääryleiden kastikkeen kohdalla pielessä on prepositio, to kun pitäisi olla for. No, nipottamistahan tämä on – yhdenkään kohdalla ei synny epäselvyyttä viestin merkityksestä; olisi vain idiomaattisempaa sanoa fish dish, meat dish, ja sauce for rolls.
Lopuksi mainittakoon, että netistä löytyvät käännösohjelmat ovat usein syypää käännöskukkasiin. Ja kappas, Google Translate antaakin kalaruoka:n englanninkieliseksi vastineeksi fish food; kuitenkin liharuoka:lle se tarjoaa idiomaattisen vastineen meat dish. Kuitenkin tässä tapauksessa sitä on tuskin käytetty, kun kyse on näin helpoista (?) käännöksistä. Onneksi tarjolla ei ollut kastike perunoille, sillä Googlen mukaan se olisi englanniksi sauce in Peru market!!
Arkipäivän kielikäytänteitä ja politiikkaa Havaijilla havaijista
Havaiji on yksi Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta. Se on myös viimeisin osavaltio, joka on liitetty Yhdysvaltoihin (vuonna 1959). Havaiji on harvinainen osavaltio siinä mielessä, että se koostuu kahdeksan saaren ryhmästä, jota ympäröi Tyyni valtameri. Se on siis Yhdysvaltain ainoa saariosavaltio. Toinen asia, joka erottaa Havaijin muista osavaltioista, on se, että sillä on kaksi virallista kieltä: englanti ja havaiji.
Havaijin kieli on saarten alkuperäiskieli, jota puhuu äidinkielenään vähemmän kuin 0,1 % saarten väestöstä. Havaijilla on viimeisimmän väestömittauksen mukaan asukkaita 1,3 miljoonaa, joten havaijia äidinkielenään puhuvien määrä on hyvin pieni. Havaiji ei kuitenkaan ole kuoleva kieli, sillä havaijia toisena kielenään puhuvia on osavaltiossa noin 28 000. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että Havaijilla on aktiivisesti panostettu kielen elvyttämiseen ja kielen aseman parantamiseen. Kouluissa on esimerkiksi tarjolla kielikylpyopetusta havaijiksi, ja lapsille ja aikuisille on tarjolla havaijinkielisiä kirjoja. Havaijin yliopistossa voi myös opiskella havaijin kieltä oppiaineena. Myös katujen nimet ovat havaijiksi.
Vaikka virallisesti havaijin kielen asema on vankka, jokapäiväisessä elämässä sen rooli ja käyttö näyttäytyvät marginaalisena ulkopuoliselle havainnoijalle. Erityisesti tämä pätee Havaijin kielimaisemaan. Ohessa on muutamia esimerkkejä havaijin käytöstä erilaisissa konteksteissa, joissa olen siihen törmännyt. Yksi yhteinen piirre näille on, että havaijin käyttö rajoittuu joko yhteen sanaan tai ilmaisuun ja muu ympäröivä teksti on englantia tai jotain muuta kieltä.
Nämä kaksi kylttiä sisältävät havaijin sanan ’mahalo’, joka tarkoittaa kiitos. Vasemmassa, joka on Paradise Palms -nimisen kahvilan ulkoseinällä, sana on vaihdettu englanninkielisen ilmaisun ’Thank you’ paikalle ja siten siitä on tehty osa ilmaisua. Oikeanpuolimmaisessa kyltissä, joka on Pagoda-hotellin seinältä, sana on lisätty kyltin sisältämän ohjeistuksen perään, erillisenä, mutta olennaisena osana kokonaisuutta. Myös vessat on yleensä merkitty sanoin ’wahine’ (naiset) ja ’kāne’ (miehet) englanninkielisten ’women’ ja ’men’ ohella. Mainoksissa ja ravintoloiden ruokalistoissa käytetään usein sanaa ’keiki’, joka tarkoittaa lasta. Eli lasten menu on ’keiki menu’.
Tämä kyltti puolestaan sisältää pidemmän havaijinkielisen ohjeistuksen, jota seuraa vastaava englannin- ja japaninkielinen. Tosin jokainen näistä on sävyltään erilainen, sillä havaijinkielinen on englanniksi: Do not enter without permission, kun taas japaninkielinen on: It is forbidden to enter. Nämä käännökset osoittavat myös, että englanninkielinen on monipuolisin, sillä se varoittaa mahdollista tunkeutujaa hälytyksestä.
Mielenkiintoista kyltissä on kielten välinen järjestys. Se, että havaijin kielinen ilmaisu on ylimpänä, osoittaa kyltin olevan paikassa, joka on virallisesti ja kansallisesti tärkeä ja joka sijaitsee osavaltion virastorakennusten alueella. Kyltti nimittäin sijaitsee entisen kuninkaan palatsin, ’Iolani Palace, alakertaan johtavassa rappukäytävässä. Osavaltion virastoalueen muissakin rakennuksissa näkyy sama tärkeysjärjestys.
Tämä osavaltion käytänne ei kuitenkaan nähtävästi ole levinnyt esimerkiksi havaijilaisiin yrityksiin. Esimerkkinä tästä on seuraava kuva, joka on otettu TheBus-yhtiön esitteestä Riding TheBus is Easy. Esitteessä jokainen bussin käyttöön liittyvä ohjeistus on usealla kielellä, joita Havaijilla kuulee ja näkee erilaisissa paikoissa, kuten yllä olevassa ’Iolani-palatsin kyltissä. Ylhäältä alaspäin lueteltuna kielet ovat: englanti, japani, tagalog (Filippiinit), korean kieli, mandariinikiina ja vietnamin kieli. Havaijin kieli ei kuitenkaan ole päässyt yrityksen esitteeseen, vaikka yksi sen käyttäjäryhmistä on mitä todennäköisimmin havaijia puhuvat havaijilaiset.
Jos Havaijin kielimaisema onkin köyhähkö havaijin käytön suhteen, havaijia kuulee kyllä puhuttavan joka puolella – paikallisten kollegoideni mukaan. Itse en erota, milloin joku puhuu havaijia tai havaijin kreolia siitä huolimatta, että olen ollut jo kaksi kuukautta Havaijilla. Tämä johtunee siitä, että täällä kuulee monia kieliä sekä paikallisia ja aasialaisia, jotka ”kokemattomille” korvilleni kuulostavat puhuttuina hyvin samankaltaisilta.
Aloha!
Addendum: Kiitos Leonille, Sangkille, Ruelle ja Mikelle mielenkiintoisista keskusteluista ja avusta kielten tunnistamisessa ja kääntämisessä.
Ooh baby yeah – eli lisää ajatuksia kielenvalinnasta musiikissa
Elinan edelliseen postaukseen liittyen tässäkin kirjoituksessa pohditaan laulukieltä musiikissa.
Viime aikoina on tuntunut, että suomen kieli popmusiikin esittämiskielenä on kokenut uutta nostetta. Paleface vaihtoi kielen kotimaiseen uusimmalla Helsinki–Shangri-La-levyllään. Kotimaisen rock- ja metallimusiikin suurimmat bändit ovat lähes poikkeuksetta olleet jo pitkään suomen kielellä laulavia (esim. Stam1na, Mokoma, Timo Rautiainen, Maj Karma / Herra Ylppö ja ihmiset, Kotiteollisuus…).
Eräiden ystävieni mielipide laulukielestä on jopa alkanut muuttua radikaalisti siihen suuntaan, että äidinkielenään suomea puhuvan kannattaisi laulaa vain suomeksi.
Ja kieltämättä, Palefacen uusin levy toimii suomeksi erittäin hyvin. Yksi syy tähän on varmasti Helsinki–Shangri-Lan kappaleiden sanoma. Suomen sisä- ja sosiaalipoliittisista asioista tai suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehityksestä räpätessään Paleface on kohdentanut sanomansa selvästi suomalaisille. Sanat ja biisit kolahtavat, merkitykset osuvat ja uppoavat.
Usein suomeksi laulavien muusikoiden suusta kuulee perusteluina kielivalinnalleen, että englanniksi on helppo laulaa uskottavasti mitä sattuu diiba-daabaa, mutta jos omalla äidinkielellään sanoituksissa jotain sanoo, sitä myös tarkoittaa. Näin asia ei kuitenkaan ihan ole. Kyllä diiba-daaba englanniksi kuulostaa aivan yhtä epäuskottavalta kuin diiba-daaba suomeksikin.
Kyse onkin ennemmin siitä, että monelle suomalaiselle englannilla ei kielenä ole äidinkielen tasoista asemaa, vaikka suurin osa suomalaisista englantia hyvin ymmärtääkin (ks. tuoreehko kyselytutkimus suomalaisten englannin osaamisesta). Äidinkielisten laulun sanojen merkitykset piirtyvät mieliimme välittömästi, mutta vieraskieliset sanoitukset, vaikka ne ymmärrämmekin, saattavat vaatia pienen väliprosessoinnin, jotta myös niiden merkitys aukeaa.
Kuitenkin, kun englanninkielisiä sanoituksia miettii edes vähän tai kun natiivi niitä kuuntelee, niin epäuskottavuudet nousevat aika nopeasti esille.
Englanninkielisiä sanoituksia pitäisi siis miettiä vähintään yhtä pitkälle kuin suomenkielisiäkin. Ja jos englanniksi ei kykene raapustamaan muunlaisia värssyjä kuin ”ooh baby yeah”, olisi ehkä ihan hyvä, että laulukieleksi valittaisiin oma äidinkieli.
Toisaalta (ja tässä tulee toinen tärkeä huomio laulukieliasiassa Elinan postauksen ajatusta lisää pohtien) oohbabyyeaheista on vuosien mittaan muodostunut ihan vakavasti otettava osa englanninkielistä populaarimusiikin sanoitusperinnettä. Ja nimenomaan natiivien toimesta.
Laulukielen valinta ei liity pelkästään siihen, mikä on esittäjän kotimaa tai äidinkieli. Kielen valintaan vaikuttaa oleellisena tekijänä myös laajempaan kulttuuriseen kontekstiin osallistuminen ja tämän kulttuurisen kontekstin edelleen muokkaaminen.
Osittain, niin kuin Elina kirjoituksessaan esille toi, kyse on vain musiikista. Kaikki kielet käyvät laulukieliksi yhtälailla, riippuen laulajan omista mieltymyksistä tai kielellisestä osaamisesta. Mutta osittain on kyse myös kulttuurista. Kun suomalainen artisti laulaa englanniksi, hän osoittaa yhteenkuuluvuuttaan muiden englanniksi laulavien artistien kanssa.
Esimerkiksi globaaleista yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista laulava suomalainen saattaa haluta olla osana laajempaa protestilauluperinnettä ja valitsee siksi kielekseen englannin. Lisäksi voi olettaa, että suurempi osa ihmisistä ymmärtää sanoitukset, ja siten sanoman, jos ne ovat englanniksi.
Jos Paleface olisi halunnut, hän olisi voinut laulaa myös englanniksi siitä miten Helsingistä tehdään Shangri-La. Silloin kappaleen sanoitus olisi kuitenkin todennäköisesti keskittynyt kritisoimaan yhteiskunnan kehitystä yleisemmällä tasolla, siinä missä kappaleen nykyinen teksti ruotii nimenomaan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Mikä on siis lopputulema? Laulukielellä yhtä aikaa on merkitystä ja ei ole. Jos musiikki toimii, pitäisi sen toimia, vaikka kieli olisi kuulijalle vieras tai vieraampi (vrt. Redraman epäily omien ruotsinkielisten kappaleiden toimimisesta Suomen hip hop skenessä vrt. ajatus siitä, että suomenkielisten tulisi laulaa vain suomeksi). Samalla kielen valinnalla tehdään kuitenkin niin tietoisia kuin tiedostamattomiakin ratkaisuja eri kulttuurisiin konteksteihin liittymisestä tai niistä erottautumisesta.
