Kerroksia
Radioheadin King of Limbs -levyn julkaisu muutama viikko sitten oli todellinen mediatapahtuma. Yhtye ilmoitti 14. helmikuuta julkaisevansa uuden levyn viiden päivän kuluttua, mutta aikaisti sittemmin julkaisuajankohtaa yhdellä päivällä. Tämä salaperäisyys sai lehdistön seuraamaan levynjulkistukseen liittyviä tapahtumia minuutti minuutilta päivitettävissä blogeissa, joita tutummin käytetään jalkapallo-otteluraporteissa. Ensimmäisiä pika-arvioita levystä saatiin lukea tuoreeltaan jo samana päivänä, ja sen jälkeen niitä on julkaistu tasaiseen tahtiin.
Pölyn jonkin verran laskeuduttua NPR:n musiikkikriitikko Robin Hilton kommentoi All Songs Considered -ohjelmassa levyä seuraavasti:
My reaction initially to this record was much like the previous one In Rainbows, which was, the second I heard it I thought yeah it’s a Radiohead record but the more time you spend with it the deeper you get into it and there’s just so many layers to unpeel…
Kielestä kiinnostuneen kuuntelijan huomion saattaa kiinnittää verbi unpeel. Hilton käyttää verbiä esittäessään ajatuksensa siitä, miten musiikki koostuu useista kerroksista, joita kuorimalla kuulija oletettavasti voi ymmärtää ja nauttia siitä täysimääräisesti.
Verbi on mielenkiintoinen, koska se on muodostettu samanmerkityksisestä ja huomattavasti yleisemmästä verbistä peel käyttämällä etuliitettä un-. Tavallisesti un-etuliite muuttaa sanan merkityksen päinvastaiseksi – esimerkiksi undo, untie tai unthinkable. Tässä yhteydessä etuliite vaikuttaa tarpeettomalta, koska parin peel–unpeel välillä merkityseroa ei näyttäisi olevan. Kuitenkin tämä merkitysero on olemassa adjektiiviparin peeled–unpeeled (”kuorimaton”) välillä.
Unpeel-verbin olemassaololle on äkkiseltään vaikea keksiä pakottavaa syytä. Sananmuodostuksen kannalta sen merkitys on epäjohdonmukainen ja se on vieläpä yksitavuista peel-verbiä pidempikin. Toisaalta luonnollinen kieli ei välttämättä seuraa tiukasti muodollisen logiikan sääntöjä, ja myös englannin kielen puhujat käyttävät menestyksekkäästi epäjohdonmukaisina pidettyjä kielioppirakenteita, kuten kaksoiskieltoa. Verbi unpeel löytyy lisäksi Oxford English Dictionarystä, joten kyseessä ei ole pelkkä yksittäisen musiikkitoimittajan lipsahdus. Sanakirjan ensimmäinen sitaatti on jo vuodelta 1904.
Myös isoista tekstikorpuksista löytyy joitakin esimerkkejä verbin käytöstä. Yleisenä verbiä ei kuitenkaan voida pitää: n. sadan miljoonan sanan British National Corpuksessa (BNC) unpeel-verbi esiintyy kolmesti, ja yli neljä kertaa suuremmassa Corpus of Contemporary American English (COCA) -korpuksessakin esimerkkejä on ainoastaan 17. Peel-verbi esiintyy jälkimmäisessä yli 7000 kertaa, joten ero näiden verbien välillä on valtava. Myös ruokaresepteissä esiintyvä adjektiivi unpeeled on muuten huomattavasti verbiä unpeel yleisempi (231 esiintymää COCAssa).
Näin vähäisen esimerkkimäärän perusteella ei voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä unpeel-verbin käytöstä. Silti ei liene sattumaa, että esimerkkimme tulee nimenomaan kulttuurin alalta. Kulttuuriuutiset ja arviot käsittelevät usein asioihin liittyviä monia merkityksiä, joiden yhteydessä voidaan puhua kuvaannollisesti esimerkiksi tasoista tai kerroksista, jotka puolestaan liittyvät samaan aihepiiriin kuin verbi unpeel. Niin tai näin, Google-haku merkkijonolle ”layers to unpeel” tuottaa yli 1200 linkkiä, joista silmämääräisesti arvioiden varsin moni näyttäisi viittaavan nimenomaan tekstien, elokuvien ja musiikin merkityksien tulkitsemiseen.
Samanlaisissa asiayhteyksissä esiintyy muuten myös toinen verbi, nimittäin unfold; Google löytää merkkijonolle ”layers to unfold” yli 4000 osumaa. Lieneekö unfold-verbin käytöllä ollut vaikutusta myös toisen un-verbin yleistymiseen?
Entäs se levy sitten? Hyvältä kuulostaa, ja Hiltonin mainitsemia kerroksiakin löytyy muutaman kuuntelukerran perusteella yllin kyllin.
Kulturomiikkaa?
Toissa vuonna kirjoitin englannin -amundo-slangipäätteestä, joka yleistyi tv-sarjojen myötä: 1970-luvulla Onnen päivien Fonzie sanoi mm. ”Correctamundo!”, ja 1980-luvulla Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien Michelangelon suosikkisanontoihin lukeutui ”Exactamundo!”. Googlen äskettäin julkaiseman Ngram Viewer -palvelun avulla voimme tarkastella näitten kahden sanan yleistymistä englanninkielisissä kirjoissa.
Ennen vuotta 1980 käyrät näyttävät nollaa, sitten ilmestyy correctamundo ja 1980-luvun lopulla exactamundo. Tämä vaikuttaa järkevältä: Onnen päiviä tehtiin vuosina 1974–1984, ja Kilpikonnat aloitti sarjakuvana vuonna 1984. Sanat ilmestyvät siis kirjoihin – ei vain kaunokirjallisuuteen vaan myös mm. erilaisiin oppaisiin – muutaman vuoden viiveellä.
Sanojen kultakausi alkaa 1990-luvulla, jolloin ne yleistyvät exactamundon johdolla. Kilpikonnien huippusuosittua tv-sarjaa esitettiin vuoteen 1996 asti, ja Onnen päivien tv-uusinnatkin saattoivat vaikuttaa correctamundon uuteen tulemiseen (Pulp Fiction -elokuvasta puhumattakaan), mutta sanat alkoivat varmasti myös elää omaa elämäänsä. Exactamundo pysyy näistä kahdesta useammin käytettynä. Olisi kiinnostavaa tutkia myös -amundo-päätteen käyttöä yleensä (etenkin kun yksittäisten sanojen frekvenssit ovat hyvin pieniä), mutta siihen palvelu ei valitettavasti anna mahdollisuutta – sillä voidaan hakea vain kokonaisia sanoja.
Lisätietoja Googlen palvelun inspiroimasta sanapohjaisesta kulttuurintutkimuksesta löytyy Culturomics-sivustolta. Termi culturomics perustuu genomics-sanaan (suomeksi genomiikka tai genomitutkimus), joka viittaa eliön geenien rakenteen selvittämiseen. Culturomics pyrkii selvittämään kulttuurin rakennetta samantapaisilla tietojenkäsittelymenetelmillä. Kielitieteilijät ovat lähestymistapaa vähän kritisoineetkin.
Passiivista passivismiin
Hesarissa toissa perjantaina (20.8.2010) olleen Viivi & Wagner -stripin innoittamana haluaisin jakaa pari havaintoa passiivista.
Kollegani, akatemiatutkija Arja Nurmi opetti minulle muutama vuosi takaperin mikä on ns. ’senioripassiivi’. Lyhyesti sanottuna, kyseessä on sama ilmiö kuin ylläolevassa V&W-stripissä: käytetään passiivia, vaikka rivien välistä lukien kyseessä on eittämättä imperatiivimuoto. “Tehdään tästä raportti”; “nämä laitetaan nettiin”; “tekstit voisi oikolukea vielä kerran”; jne. Ja kun tohtori ehdottaa (l. käskee), niin tutkimusavustajahan tekee.
..lähtemättä sen enempää googlaamaan asiaa, veikkaisin kuitenkin, että tätäkin ilmiötä on tutkittu. Ehkä joku lukija tietää enemmän aiheesta ja voi kommentoida?
Toinen passiivi-aiheinen havaintoni liittyy englannin kieleen. Nimekkäiden, lähinnä amerikkalaisten kielitieteiljöiden pitämässä Language Log -blogissa toistuvana aiheena on (anglo-)amerikkalaisen/englanninkielisen median kerrassaan surkea tietämys kieliopista. Etenkin passiivista riittää puhuttavaa (ks. postauksia aiheesta). (Anglo-)amerikkalaisen yleisön tietoisuuteen on jotenkin iskostunut käsitys, että passiivi olisi jotenkin “huono” muoto, jota pitäisi välttää kuin ruttoa. Osasyyllisiä moiseen vähintäänkin omituiselta kuulostavaan mielipiteeseen ovat erinäköiset suurelle yleisölle tarkoitetut kielioppaat, jotka, sen sijaan että ne pohjaisivat kielen asiantuntijoiden tutkimaan empiiriseen evidenssiin, ovat preskriptivistien kirjoittamia. Toisin sanoen kyseiset, varsin suositut tyylioppaat eivät pohjaa neuvojaan kielen huolelliseen analyysiin, vaan viime kädessä kielestä vahvoja mielipiteitä omaavien yksityishenkilöiden henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Kuitenkin kielessä tyylivaihtelu on pitkälti makuasia (puuttumatta tässä nyt genren tai tekstityyppin asettamiin rajoituksiin, tai sosiolingvistisiin seikkoihin), ja de gustibus non est disputandum…
(Näitä tyylioppaita eräät Language Login kirjoittajat eivät väsy teilaamaan huuhaana, ks. postauksia aiheesta. Jos jonkun mielestä moinen reaktio on liiallista ja palkokasvin siemenen sieraimeenasettelua, sanottakoon, että kuitenkin kielen asiantuntijoiden näkökulmasta moiset oppaat eivät ole vain huuhaata, vaan oikeasti vahingollisia, sillä ne edistävät virheellisten käsitysten leviämistä, sekä levittävät käsitystä kielen asiantuntijoista tiukkapipoisina preskriptivisteinä.)
Mutta palatakseni passiiviin:
Yleisen (aiheettoman) käsityksen mukaan siis passiivia englanninkielessä tulisi välttää. No, tästä seuraa luonnollisestikin se, että median kommentoidessa esimerkiksi julkisten puhujien kielenkäyttöä, kommentit kohdistuvat usei(mmite)n passiivin käyttöön. Paitsi että moinen kommentointi on kielen näkökulmasta älytöntä, kommenteissa tulee esiin asia, johon viittasin yllä: kommentaattorit eivät osaa tunnistaa passiivia. Esimerkiksi tämä postaus Language Logissa toteaa erään toimittajan mollanneen passiivin käyttöä tekstinkappaleessa, jossa itse asiassa yksikään 7:stä verbistä ei ole passiivissa.
Ei ihme, että kielitietelijöitä ärsyttää! Tämähän on kuin päätettäisiin, että ketut ovat haitallisia ja ne pitäisi hävittää Suomen metsistä, ja sitten metsästäjät ampuisivat kaikkea mikä liikkuu, näyttäen lopulta kylällä saaliskasaa väittäen, että kaikki ovat kettuja. Tai ei ainoastaan väittäen, vaan myös uskoen, että näin todellakin on. Ja kansa uskoo myös.
Ehkä kyse on loppujen lopuksi vain o tempora, o mores-ilmiöstä (näköjään latinantunneilta jäi jotain mieleen). Minua taas tämänlaiset tapaukset rupeavat askarruttamaan, että jos kerran silloin, kun mediassa puhutaan jostain aiheesta josta tiedän kohtalaisen paljon, on usein syytä turhautua median tietämättömyyden tasoon, koskeeko sama ilmiö muitakin aiheita – siis niitä, joista en tiedä paljoakaan? Ovatko maan politiikkaa tai taloutta koskevat raportit yhtä epäluotettavia? Ja kuinka paljon media ylipäänsä heijastaa yleistä mielipidettä ja tiedon tasoa? Viime kädessä kannattanee olla enemmän huolissaan ihmisten yleisestä passiivisuudesta, kuin heidän kyvystään käsitellä ja ymmärtää passiivia.
THEY’RE going THERE with THEIR friends. It’s called grammar. Use it.
Tämä kirjoitus sai alkunsa Facebook-ryhmästä, johon muutama tuttu sattui liittymään.
Ihmiset kommentoivat sen seinälle kielenkäyttöön liittyviä asioista, jotka ärsyttävät tai huvittavat heitä, tyyliin:
It’s called NIECE, not NEICE!!!
I hate it when people pronounce “esculator”. Do they not know how it is spelt. No U in the word. grrr.
I am so sick of the misuse of “your” on face book….. It is not: your a good friend, your the best, your going to the party with me, your right about that, your staying home to pick your nose and watch tv….. it is you are or you’re!
Suosittu ryhmä, tätä kirjoittaessa siihen oli liittynyt yli 350 000 jäsentä.
Hauskaa on, että kielitieteen näkökulmasta ryhmän nimessä mainitut ja varsin monet ihmisten sinne postittamista asioista eivät varsinaisesti ole kielioppia.
“In linguistics, grammar is the set of structural rules that govern the composition of sentences, phrases, and words in any given natural language. The term refers also to the study of such rules, and this field includes morphology, syntax, and phonology, often complemented by phonetics, semantics, and pragmatics. Linguists do not normally use the term to refer to orthographical rules…”
Kielioppi tarkoittaa siis kielen rakenteeseen liittyviä asioita, lauseiden, sanojen ja fraasien muodostamista. Oikeinkirjoitus ja välimerkit eivät kuulu sen piiriin, vaan ne ovat osa ortografiaa, eli sääntöjä ja käytänteitä, joiden mukaan puhuttu kieli esitetään kirjoitetussa muodossa.
“ The orthography of a language specifies the correct way of using a specific writing system (script) to write the language…
… While “orthography” colloquially is often used synonymously with spelling, spelling is only part of orthography. Other elements of the field of orthography are hyphenation, capitalization, word breaks and punctuation. Orthography describes or defines the set of symbols (graphemes and diacritics) used, and the rules about how to write these symbols.”
Laajemmassa merkityksessä sanaa kielioppi käytetään myös yläkäsitteenä kieleen liittyville säännöille, sekä kielen rakenteisiin ja sen kirjoitusasuihin liittyville, ja näin on ilmeisesti myös ryhmän perustaneiden ihmisten mielikuvissa. Yleisessä käytössä se samaistuu helposti myös kielen ohjailuun ja kielenhuoltoon.
Kieltä on ollut olemassa kauan ennen kielioppia ja kielioppi on luonnollisen kielen toimintaa selittävää teoriaa samalla tavoin kuin esimerkiksi fysiikan lait selittävät luonnosta löytyviä ilmiöitä. Esimerkiksi verbit ja substantiivit ovat osa luonnollista kieltä samaan tapaan kuin vaikkapa painovoima on luonnon ilmiö, joka oli olemassa ennen kuin Isaac Newton selitti sen toiminnan painovoimalain avulla. Puhuttua kieltä on ollut olemassa todennäköisesti kymmeniä tuhansia vuosia, kirjoitettua kieltä noin 5 000 vuoden ajan, pilkutussäännöt ovat kehittyneet vähitellen ja kielioppi, sellaisessa muodossa kuin sen tunnemme, on monilta osin peräisin antiikin Kreikan ja Rooman grammaatikoilta.
On tapana tehdä erottelu myös preskriptiivisen ja deskriptiivisen kielioppikäsityksen välillä. Kaikki kielioppi ei ole preskriptiivistä, vaan kielitieteellisessä tutkimuksessa on kyse deskriptiivisestä kieliopista, jossa tavoitteena on jonkin tietyn kielen muodon rakenteiden kuvaus. Deskriptiivisen kieliopin kannalta on harvoin olemassa yhtä ainoaa oikeaa käyttöä, vaan kaikki kielen olemassa olevat variantit, alueelliset ja sosiaaliset murteet, ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Jokaisella niistä on omaa sanastoa ja mahdollisesti omia yleiskielestä poikkeavia kieliopillisia sääntöjä, joiden mukaan ne käyttäytyvät, oli sitten kyseessä jokin historiallinen murre, suomalaisten McDonald’sin työntekijöiden ammattislangi tai Internetin chatspk.
Oikeinkirjoitusoppaiden, äidinkielen luokkien, kielitoimiston ja Internetin ”kielioppi-natsien” maailmassa puolestaan on kyse kielenhuollosta ja preskriptiivisestä kielioppikäsityksestä. Preskriptiivisessä kieliopissa ja kielenhuollossa on olemassa normeja, jotka edustavat oikeaa käyttöä ja joista poikkeaminen on virhe. Normit voivat liittyä rakenteeseen, sanastoon, välimerkkeihin, yhdyssanoihin, isoihin alkukirjaimiin tai kieliopillisiin rakenteisiin. Ne eivät ole muuttumattomia, vaan esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus korostaa, että se pyrkii tutkimaan ja seuraamaan kielen kehitystä ja antamaan sen perusteella mahdollisimman tarkoituksenmukaisia ohjeita.
Osa normitettavista asioista, kuten sanajärjestys ja taivutuspäätteet, ovat luonnollisen kielen ominaisuuksia ja ne löytyvät sekä puhutusta että kirjoitetusta kielestä. Näissä tapauksissa kielenhuollon tavoitteena on vaalia yhtä yleiskieleen, usein hieman sattumanvaraisesti valikoitunutta muotoa lukuisien murrevarianttien joukosta. Kirjoitetun kielen esittämiseen liittyvät säännöt, kuten välimerkit, isot alkukirjaimet ja yhdyssanojen kirjoittaminen yhteen tai erikseen sen sijaan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Kielen tutkimuksen näkökulmasta ne eivät kuitenkaan kuulu varsinaisesti kielioppi-käsitteen alle, joka siis tarkoittaa kielen rakenteellisia sääntöjä, joiden avulla sanat yhdistyvät keskenään merkityksellisiksi lauseiksi.
Välimerkit ovat syntyneet helpottamaan viestintää ja niiden merkityksen huomaa parhaiten kun yrittää lukea tekstiä, josta ne puuttuvat. Esimerkiksi oheisessa kuvassa kreikankielistä piirtokirjoitusta (peräisin kuuluisasta Rosettan kivestä), kaikki sanat kirjoitetaan yhteen eikä välimerkkejä käytetä.
Preskriptiivisyydellä ja kielenhuollolla on tarkoituksensa. Mikä tahansa elävä kieli muuttuu kaiken aikaa. Ohjailtuna muutos on kuitenkin hitaampaa ja yhtenäinen yleiskieli helpottaa kommunikaatiota. Suomen kieltä on huollettu ja yhdenmukaistettu 1800-luvulta lähtien, minkä ansiosta esimerkiksi äänteiden ja kirjoitusasujen vastaavuus on paljon selkeämpää, kuin englannissa, jonka ortografia on kehittynyt pidemmän ajan kuluessa, useammassa maassa ja on pahamaineisen epäsäännöllistä.
They’re, their ja there lausutaan useimmissa puhutun englannin murteissa identtisesti ja ne eroavat nimenomaan kirjoitusasuiltaan. Toisaalta ne ovat kieliopillisesti eri sanoja (they’re = lyhenne sanoista ”they are”, their = monikon kolmannen persoonan pronominin genetiivi/possessiivimuoto, there = demonstratiivipronomini) ja tämän perusteella olisi mahdollista väittää, että niiden sekoittaminen olisi tästä johtuen kielioppi-virhe. Virhe kuitenkin koskee toisiaan hyvin lähellä olevien kirjoitusasujen liittämistä väärään sanaan. Kyseessä oleva lauseenjäsen on mahdollista päätellä myös sen sijainnista lauseessa. Puhutussa kielessä tapahtuu juuri näin ja itse asiassa virheen huomaaminenkin perustuu juuri tälle. Kielitieteen näkökulmasta virhe tapahtuu siis äänteen ja kirjoitusasun vastaavuuden, eli ortografian alueella.
Mitäpä tällä kaikella sitten on merkitystä? No vaikkapa se, että oikeinkirjoitusta koskevat säännöt eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan sopimuksenvaraisia asioita, jotka ovat syntyneet kommunikaatiota helpottamaan. Toisille ne ovat helpompaa kuin toisille. Itse huomaan usein kirjoittaneeni they’re ja their sekaisin, jos olen tuottanut englanninkielistä tekstiä paljon ja nopeasti ja olen opettanut vakavasti lukihäiriöisiä ihmisiä, joille ne ovat olleet vielä paljon vaikeampia. Lukihäiriö ei ole yhteydessä älykkyyteen ja henkilö, jolle kielen tuottaminen on vaikeaa saattaa olla hyvinkin älykäs ja lahjakas muissa asioissa (vakioparaatiesimerkkinä Albert Einstein). Ihmisillä on hyvin tunteenomainen suhtautuminen kieleen ja omaa kielikorvaa vastaan sotivat ilmaukset tuppaavat ärsyttämään. Näin tapahtuu myös kielitieteilijälle sisälläni, kun joku käyttää sanaa ”grammar” tarkoittaessaan oikeinkirjoitusta tai välimerkkejä.
Blogalisaation lyhyt historia
Osallistuin taannoin seminaariin, jossa opin uudissanan blogalisaatio. Puhuja viittasi sillä blogien yleistyvään käyttöön mielipidevaikuttajina. Kielentutkijaa tuore anglismi rupesi tietenkin kiinnostamaan. Suomen sanana blogalisaatio ei näyttäisi yleistyneen vielä kovin laajalle: nettihaun viitteiden määrä jää reilusti alle sadan. Aivan tuore sana se ei kuitenkaan ole. Nettikeskustelua siitä löytyy jo viiden vuoden takaa. Tuolloin sillä viitataan blogien määrälliseen ja laadulliseen paisumiseen, blogikulttuurin leviämiseen ”yli maailman aina Huittisiin saakka”. Ilmassa on selvästi innostusta.
Suomalaiset selaustulokseni osoittavat, että blogalisaatio nähdään nykyään sekä uhkana että mahdollisuutena. Uhkaksi se muodostuu nettirikollisuuden ja anarkian väylänä, mutta toisaalta sitä voidaan hyödyntää palvelujen tarjoamisessa. Uusi yhteisöllisyys voi myös vapauttaa arkitodellisuuden kahleista. Tässä merkityksessä blogalisaatio on levinnyt kattamaan blogien lisäksi facebookit, second lifet ja Habbo hotellit.
Kun teen nettihakuni blogalization/blogalisation -muodoilla, viitteiden määrä kasvaa yli kymmeneen tuhanteen. Kansainvälisessä käytössä sanan merkitys saa lisää ulottuvuuksia. Joidenkin mielestä sanalla viitataan useammalla kuin yhdellä kielellä bloggaavaan avoimeen verkkoyhteisöön, jossa kielirajat ylittyvät luonnostaan. Toisten mukaan sanan merkitys ei ole vielä tarkentunut, ja jotkut ovat sitä mieltä, ettei sitä ei oikeastaan tarvita, kun käytössä on jo globalisaatio. Ajatellaan myös, ettei blogalisaatiossa ole mitään uutta: ainahan ihmiset ovat tarinaa iskeneet.
Kielentutkijalle kyse on joka tapauksessa kiinnostavasta sananmuodostusketjusta. Englannin blogi, blog, on 1990-luvun yhdistelmä sanoista web ja log, ’verkko’ + ’loki(kirja)’. Blogalization on sittemmin lyhennetty blogista ja globalisaatiosta. Anglistin tietopankki Oxford English Dictionary kertoo, että globalisaatio puolestaan syntyi 1930-luvun alussa, kun adjektiiviin global lisättiin pääte -ization. Mallia ehkä otettiin ranskan globalisationista, joka tavataan jo aivan viime vuosisadan alusta. Adjektiivia global on käytetty englannissakin ainakin 1600-luvulta lähtien, tosin aluksi ympyrän muotoon liittyvissä teknisissä yhteyksissä; sen pohjana oleva substantiivi globe lainattiin ranskasta keskiajan lopulla.
Maapalloistumisen rönsyävään sanaperheeseen kuuluu 1980-luvun lopulla luotu glocalization, jossa kansainvälinen ja paikallinen, local ja global, yhdistyvät. Niistä on johdettu myös adjektiivi glocal. Saman mallin mukaan blogalization on saanut oman adjektiivinsa, blogal. Ja kun on käytössä adjektiivi, verbi seuraa: blogalize. Siitä voi helposti jatkaa muotoihin blogalizing ja blogalized. Näin sana kotiutuu kieleen.
Kaikki eivät kuitenkaan halua blogalisoitua. Kanadan ranskalaisella sivustolla blogalisation mainitaan quebeciläiseksi anglismiksi ja muistutetaan, että kielitoimisto esittää sille kotoperäistä muotoa carnétisation. Kiinnostavaa kyllä, englanninkielinen verkkosanakirja väittää, että blogalisation on saanut suuremman suosion ranskassa ja saksassa kuin englannissa. Ehkä väitteessä on jotain perää. Sain havaita, että vaikka blogalisaatio on jo täysin globalisoitunut, ei se vielä ole ehtinyt Oxford English Dictionaryn hakusanaksi edes sanakirjan verkkoversioon.
P.S. Juttuni luettuaan kotikriitikko huomautti, että kyllä suomessakin globaalit blogit voivat mutkistua. Globalisaatio saa kotoisemman muodon klopalisaatio ja blogista voi tulla ploki. Mutta ploki ei suinkaan ole aina blogi tai plokkaaminen bloggaamista…
Käyttäjä Ari presents: Uusi blogi, keskiviikko 31st March
Tulevana kesänä toista kertaa järjestettävä Euroopan laajuinen Sonisphere Festival näyttäytyy paitsi esiintyjiensä puolesta, myös kielenkäytön kannalta mielenkiintoisena ilmiönä. Sonisphere on kuin kiertävä kesätapahtuma yhdysvaltalaisten Vans Warped Tourin ja (alkuperäisen) Lollapaloozan tapaan, joissa festivaaliorganisaatio ja bändit kiertävät ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa kesän ajan.
Kesällä 2010 Sonisphere-nimen alla järjestetään 11 festivaalia Euroopan eri maissa. Festivaaliorganisaatiot ovat kuitenkin usein erillisiä ja paikallisia, vaikka osa esiintyjistä nähdäänkin useamman maan Sonispheren lavalla.
Festivaalin katto-organisaatio ja perustajaryhmä löytyy Briteistä. Yhteistä kaikilla Sonisphere-festivaaleilla on bändien lisäksi graafinen ilme sekä verkkosivupohja.
Koska festivaalia järjestetään eri maissa, on tapahtuman viestintä päätetty hoitaa aina kulloisenkin kyseessä olevan maan kielellä. Yhteisen graafisen ilmeen, verkkosivujen sekä eri maiden kielten yhteensovittaminen on kuitenkin synnyttänyt mielenkiintoisia kielellisiä sekoituksia.
Esimerkiksi Suomen Sonispheren julisteissa lukee hieman huvittavasti:
SONISPHERE FESTIVAL
PRESENTS
KIRJURINLUOTO, PORI, FINLAND
LAUANTAI 7TH / SUNNUNTAI 8TH AUGUST
Sonispheren verkkosivuilla puolestaan lukee aina uutisotsikoiden ja ingressien jälkeen read more tai read the rest linkkinä koko uutiseen. Tämä on kaikkien maiden tapahtumien verkkosivuilla samalla tavalla, vaikka muu teksti onkin kyseenomaisen maan kielellä.
Mielenkiintoisinta tässä ei välttämättä ole se, että englantia käytetään suomen tai muiden kielien sijaan (tapahtumien) mainonnassa, tai että tietyt brändiin liittyvät tekstit ja iskulauseet (esimerkiksi Sonisphere Presents) esiintyvät englanniksi muiden kielten seassa. Mielenkiintoisinta on mielestäni se, että vaikka festivaalille on paikallisten järjestäjien toimesta laadittu tapahtumamaankielinen tiedotus, on työ tehty englanninkielisiä oletustekstejä ja tapahtumamaan kieltä huonosti yhdistelemällä.
Miksi palkata kielenkääntäjiä, jos he eivät saa kääntää koko tekstiä kohdemaan kielelle? Tai miksi käännöstä ei ole tehty täysin kohdekielten ehdoilla, vaan tiettyjen englanninkielisten oletustekstien ehdoilla?
Samanlainen ilmiö on vallalla myös sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi MySpacen ja Facebookin suomenkieliset versiot ovat paikoitellen suorastaan kökköjä, koska käännöstyössä on jouduttu menemään oletustekstien ehdoilla.
MySpacen englanninkielisessä palvelussa profiilin käyttäjästä kertovan kohdan otsikko on About x, missä x korvautuu aina käyttäjän nimellä. Suomennetussa versiossa tämä kääntyy muotoon Tietoja x, missä x on käyttäjän nimi perusmuodossaan.
Facebookin englanninkielisessä palvelussa toisen seinälle kirjoitettaessa näkyy kirjoittajan ystävillä ilmoitus X wrote on x’s wall. Suomeksi tämä on kääntynyt muotoon X kirjoitti käyttäjän x seinälle.
Molemmissa tapauksissa käyttäjän nimi esiintyy suomenkielisessä versiossa siis taivuttamattomana. Mieluummin MySpacessa pitäisi kuitenkin lukea Tietoja Arista, ei Tietoja Ari ja Facebookissa parempi ilmaisu olisi Ari kirjoitti Samun seinälle, ei Ari kirjoitti käyttäjän Samu seinälle. Nyt käännökset ovat vain… no, kökköjä.
Tiettyjen sanojen taipumattomuus käännöksissä saa aikaan myös selkeitä virheitä. Jos käyttäjä kommentoi Facebookissa linkkiä, on ilmoitus tästä englanniksi X commented on x’s link ja suomeksi X kommentoi käyttäjän x linkki. Suomenkielisen MySpacen etusivulla on linkki Tag ystäviä kuvia, jonka kautta käyttäjä voi lisätä tunnisteita kuviinsa. Englanniksi toiminto on Tag photos.
Ongelmat, kökköydet ja huonot käännökset nousevat sivustojen koodista. Tietyt tekstin osat – esimerkiksi juuri käyttäjän nimi sekä sanat linkki ja tag – tulevat oletusteksteinä sivustojen koodista, eikä niitä siksi voi taivuttaa. Englanninkielisissä palveluissa ongelmaa ei muodostu, koska käytettäessä About x tai comment on link -ilmaisuja, käyttäjän nimeä x tai sanaa link ei taivuteta. Ilmaisussa X wrote on x’s wall taivutus tapahtuu kätevästi genetiivin päätteellä aina samalla tavalla.
Suomen kieltä joudutaan siis käyttämään tiettyjen oletustekstien ehdoilla, jotka puolestaan on luotu englannin kieliopin mukaan. Olisiko ollut liian suuri työ koodata oletustekstit kokonaan uudestaan, kun erikielisiä versioita sosiaalisen median sivustoista alettiin tehdä?
Verkkosivujen koodin kanssa oletustekstit ovat kuitenkin periaatteessa ymmärrettäviä selityksiä kököille käännöksille. Sonispheren julisteiden kohdalla huvittaa silti vieläkin puoliksi käännetyt päivämäärät.
Kun käy läpi muiden maiden Sonisphere-julisteita, ei päivämäärän graafinen asettelu ole edes yhtenäistä. Kyse ei ole siis siitä, että päivän numero ja kuukausi olisi haluttu aina samaan kohtaan samalla tavalla. Jos näin olisi ollut, eri kielten kieliopit olisivat saattaneet sotkea tämä suunnitelman, mistä johtuen graafiseen ilmeeseen olisi voitu asettaa tietyt osat oletuksina, joita ei voi muuttaa tai kääntää. Tosin suomeksi Sonispheren teksti muodostuisi kyllä aivan samalla asettelulla:
SONISPHERE FESTIVAL
ESITTÄÄ
KIRJURINLUOTO, PORI
LAUANTAI 7. / SUNNUNTAI 8. ELOKUUTA
Taivutukset ja erilaiset sanajärjestykset kuuluvat eri kieliin oleellisena osana niiden kielioppia. Oletustekstien kanssa tehdyissä käännöksissä lähtökohtana on kuitenkin useimmin englannin kielen kielioppi.
H-dropping and hypercorrection (harkipäiväisiä avaintoja)
Kielitieteessä termi h-dropping viittaa ilmiöön, jossa h-kirjaimella alkavien sanojen alkukonsonantti jätetään lausumatta. Tämä on tyypillistä etenkin brittienglannin yleiskielessä – lähinnä puhekielessä – jossa h:lla alkavat sanat lausutaan usein kuin h:ta ei olisi lainkaan: esimerkiksi my ’ouse eikä ”house”, tai bad ’abit eikä ”habit”, jne.
Hypercorrection taas viittaa ilmiöön, jossa puhuja on tietoinen usein tekemästään kielivirheestä, mutta yrittäessään korjata virhettä tai estää virheen esiintymistä, ylikompensoi – ts. ”ylikorjaa” kieltään, eli käytännössä korjaa virheitä, joita ei ole, jolloin puhuja tulee itse asiassa lisänneeksi virheitä. Esimerkiksi h-droppingin vastapuoli on h-adding: h-kirjaimen lisääminen sanoihin, jotka alkavat sekä puhekielessä että kirjoitetussa kielessä vokaalilla.
Josta pääsemmekin aiheeseen. Tässä alla on kuva eilen oveemme ilmestyneestä ilmoituksesta veden katkaisemisesta huollon ajaksi keskiviikko-aamuna. (Tämän ansiosta pääsin tänään aikaisin lähtemään kirjastoon, but that’s another story..) Ensin ihmettelin, että onko kirjoittaja natiivi laisinkaan, kunnes ahaa-elämyksenä tajusin mistä on kyse.
Ylläoleva viesti sai minut miettimään tulkintoja ja konteksteja – kun selitin havainnostani ilahtuneena kämppikselleni mitä on h-dropping ja hyperkorrektio, hän kommentoi, että talkkarimme ei ole luokan priimus-ainesta. Kuitenkaan h-dropping ei puhekielen ilmiönä liity älykkyyteen sen enempää kuin kielitaitoon, sillä sitä esiintyy paitsi eri sosiolekteissa (eri sosiaaliluokkien/-ryhmien murteissa), myös alueellisissa murteissa. Kirjoitetussa kielessä se taas heijastaa kirjoittajan suhdetta yleiskieleen, ja kuvastaa lähinnä sitä, miten paljon kirjoittaja joutuu tuottamaan tekstiä – etenkin tekstiä, josta saa palautetta, tai jota joku korjaa. Akateemisessa maailmassa voi olettaa, että tekstit eivät sisällä h-droppingia sen enempää kuin muitakaan puhekielen piirteitä, mutta muuten kyseessä on vain kielen variaatiosta ja muutoksesta syntynyt mielenkiintoinen ilmiö. Sillä voidaan selittää myös sanojen etymologiaa ja kirjoitusasujen muutosta – mutta siitä enemmän joskus toiste.
Sukupuolieroista kielenkäytössä
British National Corpus -tekstiaineistoon perustuvissa tutkimuksissa on havaittu, että brittienglannissa miehet käyttävät keskimäärin enemmän substantiiveja kuin naiset, ja naiset vastaavasti enemmän persoonapronomineja kuin miehet. Tämä pätee sekä keskustelutilanteisiin että muodollisempaan kirjakieleen. Eroja on perusteltu sillä, että miehillä ja naisilla olisi usein kielenkäytössä hieman eri päämäärä: miesten kommunikaatio keskittyy informatiivisuuteen, jolloin substantiiveja eli nimisanoja käytetään paljon, kun taas naisilla painopiste on enemmän osallistuvassa vuorovaikutuksessa, jolloin viitataan paljon esim. itseen ja keskustelukumppaniin pronomineilla I ja you.
Täytyy tietenkin huomata, että erot eivät ole valtavia, ja tekstien substantiivi- ja pronominipitoisuudet voivat vaihdella esim. tekstilajien välillä paljon enemmän kuin sukupuolten välillä. Lisäksi yksilöitten väliset erot ovat suuria. Yleinen trendi on kuitenkin yllä kuvatun kaltainen.
Kiinnostavaa kyllä, olemme löytäneet saman eron myös vanhasta kirjeaineistosta. Parsed Corpus of Early English Correspondence -aineiston kirjeet ovat vuosilta 1410–1681, ja siinäkin naisten kirjoittamat kirjeet ovat pronomini- ja miesten substantiivipitoisempia. Ajan myötä kirjeitten substantiivipitoisuus vähenee molemmilla sukupuolilla (naisten johtamana); tämä saattaa viitata siihen, että kirjeenkirjoituksen päätehtäväksi tuli yhteydenpito ja suhteitten vaaliminen aiemman tiedottamisen tai ohjeistamisen sijaan.
Löytyisiköhän sama ero suomestakin?
Lähteet:
Argamon, S., M. Koppel, J. Fine & A.R. Shimoni. 2003. ”Gender, genre, and writing style in formal written texts”. Text 23(3): 321–346.
Rayson, P., G. Leech & M. Hodges. 1997. ”Social differentiation in the use of English vocabulary: Some analyses of the conversational component of the British National Corpus”. International Journal of Corpus Linguistics 2(1): 133–152.
Säily, T., T. Nevalainen & H. Siirtola. Tulossa. ”Variation in noun and pronoun frequencies in a sociohistorical corpus of English”.
Sanaston kehityksestä: kehitysbiologi vs. kielihistorioitsijat
Englannin sanaston kehityksen mallintamista kehitysbiologin johdolla: kelpaavatko tulokset kielihistorioitsijoille?
BBC News –verkkojulkaisussa raportoitiin 26.2.2009 otsikolla “Oldest English words identified” Readingin yliopiston tutkimusprojektista, joka tutkii englannin sanojen ikää ja muuttumistiheyttä. Projektia johtaa kehitysbiologi, professori Mark Pagel.
Koska englanti kuuluu indoeurooppalaisten kielten suureen kielikuntaan, tutkimusryhmän tekemä kartoitus tulee samalla kattaneeksi kaikki indoeurooppalaiset kielet. Tutkimus on vahvasti tietokonepohjainen, ja sen ytimenä on 200 sanan lista. Sanat on valittu niin, että ne eivät liity yksittäisiin kulttuureihin tai niiden käyttämään teknologiaan.
Artikkelin mukaan sanat I, we, two ja three ovat vanhimpien joukossa. Readingin tutkimusryhmän mukaan vanhimmat heidän tutkimistaan sanoista voisivat olla jopa 40 000 vuotta vanhoja. Tämä tuntuu aika huimalta väitteeltä: se ulottuu huomattavasti kauemmaksi menneisyyteen kuin Colin Renfew’n olettama indoeurooppalaisten anatolialainen alkukoti, joka ajoittuisi n. 9 000 vuoden takaiseen aikaan.
Sanojen säilyminen kielessä tai niiden häviäminen ja korvautuminen toisilla sanoilla on tutkijoiden mukaan ennustettavissa. Tosin niitä sanoja, jotka tulevat hävinneiden tilalle, ei professori Pagelin mukaan voi ennustaa. Uutisartikkelissa mainitaan joukko sanoja, jotka ovat todennäköisesti ensimmäisten joukossa häviämässä englannista: näitä ovat esimerkiksi squeeze, guts, stick ja bad. Kirjoittaja ei kerro, miksi juuri nämä sanat ja miten tällaiseen johtopäätökseen on tultu. Itse ihmettelen etenkin adjektiivin bad esiintymistä listalla. Historiallisena kielentutkijana olen valmis väittämään, että 700 vuotta englannin kielessä sinnitellyt ja suhteellista esiintymisfrekvenssiään vain lisännyt bad on varsin vahvoilla kielellisessä pudotuspelissä. Sen semantiikka sisältää poikkeuksellisen laajan merkityskirjon materiaalisesta huonoudesta moraaliseen pahuuteen. Se on ilmiselvä ykkösvaihtoehto valittaessa adjektiivin good antonyymia. Suomen kielessähän tilanne on hieman toinen: adjektiivin hyvä antonyymiksi kelpaa tilanteesta riippuen joko huono tai paha. Adjektiivi bad ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn rekisteriin ja esiintyy yhtä luontevasti sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä. Kaiken kaikkiaan bad ei vaikuta lainkaan todennäköiseltä putoajakandidaatilta.
Herääkin kysymys, ovatko Readingin tutkijat kiinnittäneet lainkaan huomiota sellaisiin seikkoihin kuin sanan polysemiaan eli monimerkityksisyyteen ja tämän mahdolliseen vaikutukseen sanan esiintymisfrekvenssiin tai ovatko he esimerkiksi ottaneet huomioon sitä, millaisia samajuurisia sanapesyeitä tarkasteltuun sanaan mahdollisesti liittyy. Tällaisten pesyeiden voidaan olettaa tukevan sanan säilymistä kielessä. Ylipäätään sanojen tarkastelu kontekstissaan on välttämätöntä, jotta niiden merkitysten muutosta ja elinkaarta pystyttäisiin selvittämään tai jossain määrin jopa ennustamaan. BBC:n välittämästä uutisesta ei valitettavasti käy lainkaan ilmi, missä määrin, jos ollenkaan, tämä sanojen horisontaalinen, ’syntagmaattinen’, taso on Readingin tutkijoiden tietokoneohjelmassa otettu huomioon.
Naiivilta vaikuttaa tutkijoiden olettamus, että sanojen äänneasu säilyisi varsin stabiilina läpi vuosituhansien. Niinpä jos englannin nykypuhujalle annettaisiin tietokoneohjelman tuottama lista sanoista, joita käytettiin englannissa normannivalloituksen aikana, hänen pitäisi readingiläisten mukaan pystyä kommunikoimaan vaikkapa Vilhelm Valloittajan kanssa. Otetaan itse keksitty esimerkki. Jos päättäisitte pidoissa valittaa Vilhelmille oluenne lämpimyydestä ja tuottaisitte nykyääntämyksen mukaisesti virkkeen My beer is too warm!, kukaan seurueen englantilaisista ei todennäköisesti ymmärtäisi sanaakaan. He ymmärtäisivät kyllä tämän virkkeen äännettynä miin beeor is too wäarm. Kumpaakaan versiota ei tosin ymmärtäisi itse Valloittaja, jonka äidinkieli oli normanniranska!
Kaiken kaikkiaan BBC:n välittämä uutinen herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, ja monet siinä esitetyt väitteet tuntuvat sotivan sitä vastaan, mitä kielihistorioitsijat ovat pystyneet esittämään kielen vaihtelusta ja muutoksesta. Ehkä muutaman historiallisen lingvistin osallistuminen tietokoneohjelman laatimiseen ja tuloksien tulkitsemiseen olisi auttanut välttämään pahimmat sudenkuopat!
(Alkuperäisen artikkelin voi lukea BBC:n sivuilla. Suomeksi aiheesta myös YLE:n sivuilla.)
Excellentamundo!
Tuo sana pulpahti tänään mieleeni, kun olin hetkellisesti tyytyväinen itseeni saatuani erään homman hoidettua nopeasti. Sitten rupesin ihmettelemään, mistä se oikein tuli – sana vaikutti koostuvan osista excellent ’erinomainen’ ja -amundo, joka oli ehkä jonkinlainen sanan merkitystä vahvistava pääte. Google löysi noin 1220 excellentamundoa ja lisää eri kirjoitusasuissa, kuten excellamundo (n. 191 esiintymää), josta oli pudotettu pois excellent-sanan -ent-pääte. Tiesin, että oli olemassa muitakin -amundo-loppuisia adjektiiveja, esim. perfectamundo, joten aloin etsiä lisätietoja tästä mahdollisesta suffiksista.
Hetken hakemisen jälkeen -amundo löytyikin sanakirjasta The New Partridge Dictionary of Slang and Unconventional English, jonka mukaan sitä käytetään leikillisten slangiversioiden muodostamiseen sanoista. Päätteen on ilmeisesti popularisoinut 1970-luvulla Onnen päivien Fonzie, joka sanoi mm. ”Correctamundo!”. Fonziehan oli amerikanitalialainen, ja onkin spekuloitu, että -amundo tulisi italian -mente-päätteestä, jolla tehdään adverbejä adjektiiveista (myös espanjan vaikutus on mahdollinen). Benjamin Zimmerin mukaan toinen tunnettu -amundo-päätteen käyttäjä oli 1980-luvun Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat -sarjan Michelangelo, jonka suosikkisanontoihin lukeutui ”Exactamundo!”. Tässä sanan merkitys lienee exactly ’tismalleen’ eikä pelkkä slangi-exact ’tarkka’, eli -amundo-pääte on tehnyt exact-adjektiivista adverbin. Coolamundo!
