Arkipäivän kielikäytänteitä ja politiikkaa Havaijilla havaijista
Havaiji on yksi Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta. Se on myös viimeisin osavaltio, joka on liitetty Yhdysvaltoihin (vuonna 1959). Havaiji on harvinainen osavaltio siinä mielessä, että se koostuu kahdeksan saaren ryhmästä, jota ympäröi Tyyni valtameri. Se on siis Yhdysvaltain ainoa saariosavaltio. Toinen asia, joka erottaa Havaijin muista osavaltioista, on se, että sillä on kaksi virallista kieltä: englanti ja havaiji.
Havaijin kieli on saarten alkuperäiskieli, jota puhuu äidinkielenään vähemmän kuin 0,1 % saarten väestöstä. Havaijilla on viimeisimmän väestömittauksen mukaan asukkaita 1,3 miljoonaa, joten havaijia äidinkielenään puhuvien määrä on hyvin pieni. Havaiji ei kuitenkaan ole kuoleva kieli, sillä havaijia toisena kielenään puhuvia on osavaltiossa noin 28 000. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että Havaijilla on aktiivisesti panostettu kielen elvyttämiseen ja kielen aseman parantamiseen. Kouluissa on esimerkiksi tarjolla kielikylpyopetusta havaijiksi, ja lapsille ja aikuisille on tarjolla havaijinkielisiä kirjoja. Havaijin yliopistossa voi myös opiskella havaijin kieltä oppiaineena. Myös katujen nimet ovat havaijiksi.
Vaikka virallisesti havaijin kielen asema on vankka, jokapäiväisessä elämässä sen rooli ja käyttö näyttäytyvät marginaalisena ulkopuoliselle havainnoijalle. Erityisesti tämä pätee Havaijin kielimaisemaan. Ohessa on muutamia esimerkkejä havaijin käytöstä erilaisissa konteksteissa, joissa olen siihen törmännyt. Yksi yhteinen piirre näille on, että havaijin käyttö rajoittuu joko yhteen sanaan tai ilmaisuun ja muu ympäröivä teksti on englantia tai jotain muuta kieltä.
Nämä kaksi kylttiä sisältävät havaijin sanan ’mahalo’, joka tarkoittaa kiitos. Vasemmassa, joka on Paradise Palms -nimisen kahvilan ulkoseinällä, sana on vaihdettu englanninkielisen ilmaisun ’Thank you’ paikalle ja siten siitä on tehty osa ilmaisua. Oikeanpuolimmaisessa kyltissä, joka on Pagoda-hotellin seinältä, sana on lisätty kyltin sisältämän ohjeistuksen perään, erillisenä, mutta olennaisena osana kokonaisuutta. Myös vessat on yleensä merkitty sanoin ’wahine’ (naiset) ja ’kāne’ (miehet) englanninkielisten ’women’ ja ’men’ ohella. Mainoksissa ja ravintoloiden ruokalistoissa käytetään usein sanaa ’keiki’, joka tarkoittaa lasta. Eli lasten menu on ’keiki menu’.
Tämä kyltti puolestaan sisältää pidemmän havaijinkielisen ohjeistuksen, jota seuraa vastaava englannin- ja japaninkielinen. Tosin jokainen näistä on sävyltään erilainen, sillä havaijinkielinen on englanniksi: Do not enter without permission, kun taas japaninkielinen on: It is forbidden to enter. Nämä käännökset osoittavat myös, että englanninkielinen on monipuolisin, sillä se varoittaa mahdollista tunkeutujaa hälytyksestä.
Mielenkiintoista kyltissä on kielten välinen järjestys. Se, että havaijin kielinen ilmaisu on ylimpänä, osoittaa kyltin olevan paikassa, joka on virallisesti ja kansallisesti tärkeä ja joka sijaitsee osavaltion virastorakennusten alueella. Kyltti nimittäin sijaitsee entisen kuninkaan palatsin, ’Iolani Palace, alakertaan johtavassa rappukäytävässä. Osavaltion virastoalueen muissakin rakennuksissa näkyy sama tärkeysjärjestys.
Tämä osavaltion käytänne ei kuitenkaan nähtävästi ole levinnyt esimerkiksi havaijilaisiin yrityksiin. Esimerkkinä tästä on seuraava kuva, joka on otettu TheBus-yhtiön esitteestä Riding TheBus is Easy. Esitteessä jokainen bussin käyttöön liittyvä ohjeistus on usealla kielellä, joita Havaijilla kuulee ja näkee erilaisissa paikoissa, kuten yllä olevassa ’Iolani-palatsin kyltissä. Ylhäältä alaspäin lueteltuna kielet ovat: englanti, japani, tagalog (Filippiinit), korean kieli, mandariinikiina ja vietnamin kieli. Havaijin kieli ei kuitenkaan ole päässyt yrityksen esitteeseen, vaikka yksi sen käyttäjäryhmistä on mitä todennäköisimmin havaijia puhuvat havaijilaiset.
Jos Havaijin kielimaisema onkin köyhähkö havaijin käytön suhteen, havaijia kuulee kyllä puhuttavan joka puolella – paikallisten kollegoideni mukaan. Itse en erota, milloin joku puhuu havaijia tai havaijin kreolia siitä huolimatta, että olen ollut jo kaksi kuukautta Havaijilla. Tämä johtunee siitä, että täällä kuulee monia kieliä sekä paikallisia ja aasialaisia, jotka ”kokemattomille” korvilleni kuulostavat puhuttuina hyvin samankaltaisilta.
Aloha!
Addendum: Kiitos Leonille, Sangkille, Ruelle ja Mikelle mielenkiintoisista keskusteluista ja avusta kielten tunnistamisessa ja kääntämisessä.
”Olen ei häntä”
Kesällä Hoffenheimista lainasopimuksella Osasunaan siirtynyt jalkapalloilija Jukka Raitala (@JukkaRaitala20) lähetti 1. lokakuuta Twitterin kautta arvoituksellisen viestin:
@JukkaRaitala20
” #Raitala Ovat Olosuhteet, Mutta Emme Voi Vaatia Niin Nuori Ja Tulevat Liigan Eri. Rehu Että Veto On Hyvä” Mendi.
Jos hämmennykseltään uskaltautuu selailemaan @JukkaRaitala20:n muita viestejä, huomaa pian, että viesti on käännetty suoraan espanjasta käyttämällä automaattista käännösohjelmaa, ilmeisesti Google Translatea. @JukkaRaitala20 on näet samalla kellonlyömällä lähettänyt edellä lainatusta viestistä myös espanjan- ja englanninkieliset versiot:
Lisäksi osoittautuu, että @JukkaRaitala20 ei olekaan Raitala itse vaan innokas kannattaja, joka raportoi suosikkinsa tekemisistä Twitterissä kolmella kielellä:
@JukkaRaitala20
Ensinnäkin toistan: Minä noudatan kaikkia uutisia olen ei häntä Jukka mutta tämä on Twitter tukea teitä.
@JukkaRaitala20
First of all I repeat: I keep all the news Jukka, but I’m not him. This is a support to him twitter.
@JukkaRaitala20
Antes De Nada Repito: Sigo Toda La Actualidad de Jukka Pero No Soy Él. Esto Es Un Twitter Para Apoyarle.
Tapaus osoittaa ainakin sen, että konekääntäminen on edelleen vaikeaa, etenkin silloin kuin lähtö- ja kohdekieli poikkeavat toisistaan rakenteellisesti. Ainakin suomenkielisten esimerkkien valossa näyttää siltä, että käännökset muodostetaan muuttamalla lähdekielen sanoja kohdekielisiksi yksi kerrallaan ilman, että niiden merkityksiä tai kieliopillisia suhteita analysoidaan kovin pitkälle.
Tämä selittää muun muassa sen, mitä ensimmäisen viestin enigmaattinen ”Rehu Että Veto On Hyvä” -lause tarkoittaa. Espanjankielisessä lähtötekstissä esiintyy sana pienso, joka voi olla joko rehua merkitsevä substantiivi tai verbimuoto, jonka suomenkielinen vastine kuuluu olen sitä mieltä. Näistä jälkimmäinen on tässä yhteydessä luonnollisesti oikea vaihtoehto.
Kun otetaan huomioon, että tässä esimerkissä sana esiintyy että-lauseen edellä, oikean merkityksen tunnistaminen on varsin yksinkertaista myös koneellisesti. Kuitenkin käytetty käännösohjelma on jostain syystä päätynyt väärään merkitykseen ja tämän seurauksena tarjoaa virheellistä käännöstä. Sen sijaan englanninkieliseen versioon on jostain käsittämättömästä syystä päätynyt käännös ”I thing that”, mutta ainakin tässä tapauksessa lähtötekstin sana on ilmeisesti tulkittu oikein.
Käännösvirheistä huolimatta @JukkaRaitala20:n viesteistä välittyy mukavan positiivinen sävy – myös suomeksi:
Posh = P.O.S.H.?
Dave Gormanin jokasunnuntaisen radio-ohjelman otsikko oli 10. heinäkuuta “Going posh”. Posh-adjektiivi voidaan tässä merkityksessä suomentaa vaikka yläluokkaiseksi, ja juontajat rupattelivat leppoisasti tunnin verran siitä, minkälaisia asioita sana parhaiten kuvaa.
Ohjelman alkupuolella Dave ja toinen juontaja Martin keskustelevat hetken myös sanan alkuperästä:
Martin: It actually stands of something, doesn’t it, posh?
Dave: Port out, starboard home.
Martin: Why is that?
Dave: Because on a ship, when you were travelling, in the days before sort of airlines and whatever, if you were on a nice posh ship going somewhere, whatever, the richer people would get the best cabins, and the best cabins on the way out would be on the port side, and on the way home on the starboard side. So you got that privilege because you were wealthy.
Daven esiin nostama selitys viittaa Britannian ja Intian väliseen laivaliikenteeseen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla. Teorian mukaan posh-sanan alkuperä palautuu laivayhtiö Peninsular & Oriental Steam Navigation Companyn kalliimpiin laivalippuihin, joihin oli painettu sanojen Port, Out, Starboard ja Home alkukirjaimet. Näillä kirjaimilla varustetut liput takasivat paremman matkustusmukavuuden, koska ne oikeuttivat ilta-auringolta suojassa oleviin hytteihin sekä meno- että paluumatkalla. Nämä hytit sijaitsivat Intiaan mennessä laivan kulkusuuntaan nähden vasemmalla ja paluumatkalla oikealla puolella.
Niin viehättävä kuin tämä usein kuultu teoria onkin, valitettavasti se ei vain pidä paikkaansa. Oxford English Dictionaryn (OED) mukaan POSH-laivalipujen käytöstä ei ole olemassa todisteita. Myyttien murtamiselle omistettu Snopes.com -sivusto puolestaan luettelee joukon lisäsyitä, miksi teoria on todennäköisesti virheellinen: viime vuosisadan alun brittiläiset matkailijat ostivat meno-paluu -lippujen sijaan yhdensuuntaisia lippuja, monsuunisateiden vuoksi laivan “parempi puoli” vaihteli vuodenaikojen mukaan, useimmat hytit olivat ikkunattomia jne. Sanan alkuperästä käytiin viime viikolla vilkasta keskustelua myös American Dialect Societyn postituslistalla, ja keskustelussa mainitut useat aihetta käsittelevät kirjoitukset ovat yksimielisiä siitä, että teoria ei kestä lähempää tarkastelua.
Laivalipputeorian kertoma tarina on kuitenkin niin vetoava, että että se näyttää säilyttävän elinvoimaisuutensa, vaikka onkin virheellinen. Toisaalta teorian suosiota selittänee osaltaan myös se, että posh-sanan etymologiasta ei ole täydellistä varmuutta. OED:n mukaan sanan yläluokkaisuuteen tai ylellisyyteen viittaava merkitys on mahdollisesti kehittynyt puolen pennin kolikkoa merkitsevästä slangisanasta (joka on alkuperin lainattu romanikielestä), mutta myöntää sanan lopullisen alkuperän olevan hämärän peitossa. Onpa sanan alkuperää esitetty Lontoon englannin polish-sanan ääntämisestäkin.
Kaikesta huolimatta Daven ja kumppanien jutustelu tarjosi mielenkiintoisia kielitieteellis-sosiologisia huomioita posh-sanasta, vaikka etymologinen tarkastelu jättikin ehkä toivomisen varaa. Tapa käyttää sanaa kertoo nimittäin yhtä ja toista puhujasta:
Dave: You can’t self-declare posh, but everyone has a definition where they think “oh that’s a bit posh”, and I think that actually tells you where you are on the spectrum of life.
Jos posh-sanalla viittaa esimerkiksi Earl Grey -teepusseihin tai yli 10 punnan viinipullooon, tulee samalla antaneeksi paljon tietoa yhteiskuntaluokastaan, kulutustottumuksistaa ja elintavoistaan.
Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka posh-sanan määritelmä vaihteleekin puhujalta toiselle, omaan itseensä sillä ei välttämättä kannata viitata:
Dave: Nobody thinks that they are posh, for the only people who self-declare posh are definitely not posh.
Martin: Or like when you go to cafes, and they do a posh sandwich, is probably not going to be posh.
Dave: You see a shop on the High Street and it says “Posh Nails”, definitely not posh. You see a member of a pop band, Posh Spice, definitely not posh, you know this.
Kulturomiikkaa?
Toissa vuonna kirjoitin englannin -amundo-slangipäätteestä, joka yleistyi tv-sarjojen myötä: 1970-luvulla Onnen päivien Fonzie sanoi mm. ”Correctamundo!”, ja 1980-luvulla Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien Michelangelon suosikkisanontoihin lukeutui ”Exactamundo!”. Googlen äskettäin julkaiseman Ngram Viewer -palvelun avulla voimme tarkastella näitten kahden sanan yleistymistä englanninkielisissä kirjoissa.
Ennen vuotta 1980 käyrät näyttävät nollaa, sitten ilmestyy correctamundo ja 1980-luvun lopulla exactamundo. Tämä vaikuttaa järkevältä: Onnen päiviä tehtiin vuosina 1974–1984, ja Kilpikonnat aloitti sarjakuvana vuonna 1984. Sanat ilmestyvät siis kirjoihin – ei vain kaunokirjallisuuteen vaan myös mm. erilaisiin oppaisiin – muutaman vuoden viiveellä.
Sanojen kultakausi alkaa 1990-luvulla, jolloin ne yleistyvät exactamundon johdolla. Kilpikonnien huippusuosittua tv-sarjaa esitettiin vuoteen 1996 asti, ja Onnen päivien tv-uusinnatkin saattoivat vaikuttaa correctamundon uuteen tulemiseen (Pulp Fiction -elokuvasta puhumattakaan), mutta sanat alkoivat varmasti myös elää omaa elämäänsä. Exactamundo pysyy näistä kahdesta useammin käytettynä. Olisi kiinnostavaa tutkia myös -amundo-päätteen käyttöä yleensä (etenkin kun yksittäisten sanojen frekvenssit ovat hyvin pieniä), mutta siihen palvelu ei valitettavasti anna mahdollisuutta – sillä voidaan hakea vain kokonaisia sanoja.
Lisätietoja Googlen palvelun inspiroimasta sanapohjaisesta kulttuurintutkimuksesta löytyy Culturomics-sivustolta. Termi culturomics perustuu genomics-sanaan (suomeksi genomiikka tai genomitutkimus), joka viittaa eliön geenien rakenteen selvittämiseen. Culturomics pyrkii selvittämään kulttuurin rakennetta samantapaisilla tietojenkäsittelymenetelmillä. Kielitieteilijät ovat lähestymistapaa vähän kritisoineetkin.
”Samma på hip hop”
Osallistuin tämän vuoden elokuussa toista kertaa pohjoismaiden suurimpaan hiphop-tapahtumaan, Pipefestiin Vuokatissa. Oman tutkimukseni luonteesta johtuen kiinnitin erityistä huomiota kiel(t)enkäyttöön kyseisessä tapahtumassa. Mitä kieliä käytetään? Mihin tarkoituksiin? Mitä funktioita niillä on? Vaikka tutkimusyksikkömme VARIENG tutkiikin pääasiallisesti englannin kielen käyttöä eri konteksteissa ja eri aikakausina, oma tutkimusfokukseni on pikemminkin monikielinen. Kenttämuistiinpanoihini tallentui siis myös muutamia episodeja, joihin liittyi ruotsin kieli. Ruotsi ei perinteisesti ole ollut ehkä niin yleinen ja tuttu resurssi suomalaisissa hiphop-piireissä.
Räppäri Redrama on taustaltaan suomenruotsalainen ja äidinkieleltään ruotsalainen. Nyt hän on viimeinkin julkaissut ruotsinkielisen albumin, nimeltään Samma på svenska (Rähinä Records 2009). Aikaisemmin hän on levyttänyt vain englanniksi. Redrama harkitsi omalla äidinkielellään levyttämistä kolmen vuoden ajan, sillä hän oli epävarma siitä, miten yleisö ottaisi sen vastaan. Hänen mukaansa kukaan ei ollut vielä tehnyt suomenruotsalaista räppiä, joten nyt oli jo korkea aika. Myös Promoen ynnä muiden ruotsalaisten räppäreiden antama ”malli” auttoi päätöstä, antoi motivaatiota ja inspiraatiota. (YleX 2009a.)
Redraman vetäessä keikkaa Pipefestissä hänen DJ:nsä kysyi biisien välissä yleisöltä: ”Mitäs mieltä olette, jos Redrama vetää yhden biisin ruotsiks?” Yleisö hurrasi. Redrama itse reagoi yleisön reaktioon seuraavanlaisesti: ”Jes. Hienoa – ei yhtään keskisormee nouse!” YleX:n haastattelussa (YleX 2009b) hän totesikin aina olevansa erityisen jännittynyt, jos keikka vedetään pääosin suomenkielisillä paikkakunnilla, mutta ilmeisesti aivan turhaan, sillä ”jengi on digannu”. Hän introsi biisinsä seuraavasti: ”Biisin nimi on Riktiga ting eli oikeet asiat… right things tai jotain” ja teki biisinsä nimen tiettäväksi useammalla kielellä. Samassa yhteydessä Redrama totesi myös, ettei tässä ole kyse pakkoruotsista, vaan musiikista. Tämän ajatuksen soisi leviävän laajemmallekin.
Hiphop toimiikin jo itsessään yleisenä, universaalina kielenä. Myös Pennycook (2010: 72) toteaa haastateltuaan aasialaista DJ Junia, että: “… hip hop as a culture rises above different languages: The universal language is not English; it is hip hop.” Räppärit valitsevat kielivarannostaan mitä milloinkin ja leikittelevät eri kielellisillä resursseilla eri konteksteissa ja omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Ehkä näitä resursseja ei aina edes tarvitse erotella?
Lähteet
Pennycook, A. 2010. Nationalism, Identity and Popular Culture. In: N. Hornberger & S. L. Mackay (eds.), Sociolinguistics and Language Education. Multilingual Matters, 62-86.
YleX 2009a. Redraman haastattelu. Supersetti. 25.10.2009.
YleX 2009b. Redraman haastattelu 16.12.2009. (accessed 1.11.2010.) http://ylex.yle.fi/ihmiset/vierasarkisto/redrama-ymmarran-hyvin-keskustelun-pakkoruotsista
Suomalaisten rallienglanti
Suomessa käydyssä julkisessa keskustelussa suomalaisten tapaa puhua ja käyttää englantia kuvataan usein jollakin tapaa hävettäväksi (esim. Helsingin Sanomien verkkokeskusteluissa on muutamaan otteeseen ruodittu suomalaisten englannin osaamista). Koska suomalaiset ovat menestyneet hyvin autourheilussa, formula- ja rallikuskit ovat saaneet edustaa Suomea myös kielitaidollaan. Ja niin kuin kansalliseen eetokseemme kuuluu, näiden henkilöiden puhetapa on arvioitu huonoksi, annettu sille jopa negatiivissävytteinen ”rallienglanti” nimi. On kuitenkin mahdollista nähdä rallienglanti myös erilaisessa valossa.
Kaksinkertaisen F1-maailmanmestari Mika Häkkisen klassisista kommenteista koottu youtube-pätkä toimii hyvänä esimerkkinä. Se osoittaa, miten eri tavalla suomalaisten englantia voidaan arvottaa. Videopätkän hauskuus nousee ennen kaikkea siitä, että Mikan vastaukset toimittajien kysymyksiin ovat niin lyhyitä, lähinnä kyllä-ei –tyyppisiä. Vaikka tällaisten vastausten voitaisiin helposti sanoa johtuvan huonosta kielitaidosta, useat videota kommentoineet näkevät asian toisin. Englanninkielisissä kommenteissa Mikaa ja hänen tapaansa vastata toimittajien kysymyksiin kuvataan esimerkiksi näillä sanoilla:
”vaatimaton, rehellinen, persoonallinen, älykäs, filosofi, sarkastinen, huumorintajuinen, ei pompoteltavissa”.
Mikan monet fanit näkevät siis henkilön, joka on tilanteen tasalla, jopa hallitsee toimittajien ”tyhmiä” kysymyksiä. Mielenkiintoisesti joku kommentoikin, kuinka Mika voi sanoa ”mitä tahansa hän haluaa”, tarkoittaen tällä sitä, että Mika ei käyttäydy tavalla, jota toimittajat häneltä odottavat. Esimerkiksi toimittajan esittäessä epäsuoran kysymyksen This is your third victory in a row here, you must feel very pleased? (Tämä oli kolmas voittosi, olet varmasti tyytyväinen?), Mika miettii hetken ja vastaa yksinkertaisesti Yes. Näin ollen tilanteen kommunikaativiset tavoitteet täyttyvät Mikan osalta – hänhän vastaa kysymykseen, mutta toimittaja on todennäköisesti harmissaan siitä, että Mika ei käyttänyt hänelle tarjottua mahdollisuutta kuvailla tunteitaan.
Tilanteessa korostuvat kaiken kaikkiaan osallistujien erilaiset tavoitteet ja odotukset, ja näin ollen ne normit, joita tällainen haastattelutilanne luo. Koska Mika ei noudata urheiluhaastattelun yleisiä normeja, hänen nähdään hallitsevan tilannetta. Samanlaista ilmiötä ovat kuvanneet Otsuji ja Pennycook (2010: 250): he osoittavat kuinka ei-natiivilla kielenkäyttäjällä on vapaus koetella hyväksytyn kielenkäytön kulttuurisia normeja japanin kielessä.
Vaikka toimittajille Mikan haastatteleminen ei välttämättä mikään unelmatehtävä ollutkaan, hän onnistui vangitsemaan yleisönsä, olemaan rehellinen ja samaan aikaan viihdyttävä omalla persoonallaan –aika hyvä saavutus suomalaisella ”rallienglannilla”!
Lähde:
Otsuji, E. & A. Pennycook (2010) Metrolingualism: fixity, fluidity and language in flux. International Journal of Multilingualism 7 (3): 240-254.
Kotiopettajattaren tarina
Tässä blogissakin on usein viitattu kielen vaihteluun ja muutokseen yleisellä tasolla, puhuttu siitä mitä kielessä keskimäärin tapahtuu, mikä on yleistä ja mikä harvinaisempaa. Tulokset usein pohjautuvat tekstikorpusten käyttöön: korpus on tietyillä periaatteilla valikoitu kokoelma tekstejä elektronisessa muodossa. Silloin on helppo tehdä hakuja erilaisista kielen piirteistä, ja todeta mikä on jollekin kielimuodolle tyypillistä ja mikä taas ei.
Joskus on kuitenkin myös yksittäisiä kielenkäyttäjiä, puhujia tai kirjoittajia, jotka poikkeavat muista ja joiden teksti auttaa meitä oivaltamaan jotain erityistä kielestä. Nämä yksilöt voivat olla vaikutusvaltaisia koska ovat kuuluisia, tai syystä tai toisesta olla kielenmuutoksen edelläkulkijoita. On kuitenkin myös yksilöitä, joiden elämä on varsin anonyymiä, mutta jotka silti ovat kielentutkijalle herkullinen kohde. Eräs tällainen hahmo on 1700-luvun jälkipuoliskolla elänyt englantilainen kotiopettajatar Agnes Porter.
Porter oli papin ja säätyläisnaisen avioliiton kolmesta tyttärestä vanhin. Kun isä kuoli, naisten oli löydettävä elantonsa eri tavoin. Kaksi vanhinta tytärtä työskenteli seuraneiteinä ja kotiopettajattarina eri perheissä. Agnes Porterin ja hänen perheensä tunnemme, koska Porter työskenteli Ilchesterin jaarlin tytärten pitkäaikaisena kotiopettajattarena ja myöhemmin opetti myös jaarlin tyttären lapsia. Porterin kirjoituksista on säilynyt 92 kirjettä hänen oppilailleen, päiväkirja ja yksi anonyymisti julkaistu kirjanen opettavaisia kertomuksia nuorille neidoille. Porterin kirjeet ja päiväkirja ovat säilyneet Ilchesterin perheen arkistoissa. Porter itse lähetti päiväkirjan entiselle oppilaalleen elämänsä loppupuolella poistettuaan siitä ensin arkaluontoisemmat kohdat ainakin Betsy-sisaren toilailuista. Nimettömän kirjasen taas voimme yhdistää Porteriin, koska hän mainitsee julkaisun päiväkirjassaan.
Mikä sitten on niin mielenkiintoista Porterin kielessä? Hänen kirjeensä on otettu mukaan Corpus of Early English Correspondence Extension -korpukseen, ja tutkimusta tehtäessä Porter tuntui poikkeavan aikalaiskirjoittajistaan eri tavoin. Ensimmäinen piirre oli must-apuverbin erikoinen käyttö: Porter käytti sitä usein asettuessaan kirjeensä vastaanottajan asemaan, ja tuntui suorastaan elävän välillisesti oppilaidensa yläluokkaista elämää:
Your little tent parties must be pleasing indeed, and no doubt the salmon brought from the water to the cook must be eaten with peculiar relish, as well as in its highest perfection, when you recollect who caught it. [Agnes Porter Lady Mary Fox Strangwaysille 1792]
Päätimme Minna Nevalan kanssa katsoa tarkemmin, mitä erityispiirteitä Porterin kielestä löytyisi. Teimme ensin avainsana-analyysin, jossa tilastollisin menetelmin vertailtiin Porterin kirjeitä muiden samaan aikaan kirjoittaneiden sivistyneiden naisten kirjeisiin. Silmiinpistäviä piirteitä oli muun muassa Porterin maailman naisvoittoisuus: she ja her –pronominit esiintyivät selkeästi useammin kuin aikalaisnaisten kirjeissä. Yleensäkin kotiopettajattaren elämä näytti keskittyvän isäntäperheen ympärille, ja viittaukset kirjeiden vastaanottajien nuorempiin sisaruksiin olivat yleisiä. Myös huomattavan positiivinen yleissävy pistää silmään, happy, good, respectful ja love ovat sanoja, joita esiintyy usein. Kaikken hätkähdyttävintä oli kuitenkin todeta, kuinka vähän Porter puhui itsestään: uran alkupuolella yksikön ensimmäisen persoonan I-pronominia esiintyi selkeästi vähemmän Porterin kirjeissä muihin naiskirjoittajiin verrattuna. Kun perehdyimme asiaan tarkemmin, huomasimme myös, että Porterilla oli taipumus puhua itsestään kolmannessa persoonassa, käyttäen oppilaiden antamaa Po-lempinimeä:
My Dear Lady Mary,
We received your kind letter yesterday, which made your sisters and Po very happy. To hear that Lord Ilchester is quite recovered, and that you and the dear Harry are well gives me greater satisfaction than I am able to express. [Agnes Porter Lady Mary Fox Strangwaysille 1792]
Näytti siis siltä, että Porter monin tavoin toisaalta häivytti itseään kirjeistään, toisaalta nosti isäntäperhettään esille. Tämä tuntuisi liittyvän kotiopettajattaren hankalaan asemaan. Hän ei ollut perheenjäsen, vaikka olikin läheisessä kontaktissa oppilaidensa kanssa, kreivittären kuoltua lähes äidin roolissa. Kotiopettajatar ei myöskään kuulunut palveluskuntaan, koska oli syntyperältään ja sivistykseltään selvästi näitä ylempiarvoinen. Tasapainottelu näiden kahden ryhmän välillä ei liene ollut helppoa. Päiväkirjaansa Porter on merkinnyt muistiin kuinka perheen lapset eivät kunnioittaneet kotiopettajattaren yksityistiloja, vaan halusivat tulla soittamaan huoneessa ollutta spinettiä. Myös muut loukkaukset on tarkkaan kirjattu: isäntäperheen vierailijat eivät aina arvostaneet Porteria, vaan kohtelivat häntä kuin palvelijaa.
Tällaisessa hankalassa sosiaalisessa asemassa tasapainoillessaan Porter on käyttänyt kaikki osaamansa keinot toisaalta pysyä hyvissä väleissä isäntäperheensä kanssa – olihan hän näistä taloudellisesti riippuvainen – ja toisaalta säilyttää omanarvontuntonsa. Ei siis ihme, että kirjeissä Porter häivyttää itseään ja siirtää huomion oppilaisiinsa: se varmaan tuntui turvalliselta strategialta. On todella sääli, että Porterin kirjeitä omille perheenjäsenilleen ei ole säilynyt. Niistä voisi paljastua aivan toisenlainen henkilö, jonka kielelliset strategiatkin ovat erilaisia.
Lisää aiheesta:
Martin, Joanna. 1998. A Governess in the Age of Jane Austen: The Journals and Letters of Agnes Porter. London and Rio Grande: The Hambledon Press.
Martin, Joanna. 2004. Wives and Daughters. Women and Children in the Georgian Country House. London: Hambledon and London.
Nurmi, Arja & Minna Nevala. 2010. “The social space of an eighteenth-century governess: Modality and reference in the private letters and journals of Agnes Porter”. Päivi Pahta, Minna Nevala, Arja Nurmi & Minna Palander-Collin (eds) Social Roles and Language Practices in Late Modern English. (Pragmatics and Beyond NS 195.) Amsterdam: Benjamins, 163-189.
Passiivista passivismiin
Hesarissa toissa perjantaina (20.8.2010) olleen Viivi & Wagner -stripin innoittamana haluaisin jakaa pari havaintoa passiivista.
Kollegani, akatemiatutkija Arja Nurmi opetti minulle muutama vuosi takaperin mikä on ns. ’senioripassiivi’. Lyhyesti sanottuna, kyseessä on sama ilmiö kuin ylläolevassa V&W-stripissä: käytetään passiivia, vaikka rivien välistä lukien kyseessä on eittämättä imperatiivimuoto. “Tehdään tästä raportti”; “nämä laitetaan nettiin”; “tekstit voisi oikolukea vielä kerran”; jne. Ja kun tohtori ehdottaa (l. käskee), niin tutkimusavustajahan tekee.
..lähtemättä sen enempää googlaamaan asiaa, veikkaisin kuitenkin, että tätäkin ilmiötä on tutkittu. Ehkä joku lukija tietää enemmän aiheesta ja voi kommentoida?
Toinen passiivi-aiheinen havaintoni liittyy englannin kieleen. Nimekkäiden, lähinnä amerikkalaisten kielitieteiljöiden pitämässä Language Log -blogissa toistuvana aiheena on (anglo-)amerikkalaisen/englanninkielisen median kerrassaan surkea tietämys kieliopista. Etenkin passiivista riittää puhuttavaa (ks. postauksia aiheesta). (Anglo-)amerikkalaisen yleisön tietoisuuteen on jotenkin iskostunut käsitys, että passiivi olisi jotenkin “huono” muoto, jota pitäisi välttää kuin ruttoa. Osasyyllisiä moiseen vähintäänkin omituiselta kuulostavaan mielipiteeseen ovat erinäköiset suurelle yleisölle tarkoitetut kielioppaat, jotka, sen sijaan että ne pohjaisivat kielen asiantuntijoiden tutkimaan empiiriseen evidenssiin, ovat preskriptivistien kirjoittamia. Toisin sanoen kyseiset, varsin suositut tyylioppaat eivät pohjaa neuvojaan kielen huolelliseen analyysiin, vaan viime kädessä kielestä vahvoja mielipiteitä omaavien yksityishenkilöiden henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Kuitenkin kielessä tyylivaihtelu on pitkälti makuasia (puuttumatta tässä nyt genren tai tekstityyppin asettamiin rajoituksiin, tai sosiolingvistisiin seikkoihin), ja de gustibus non est disputandum…
(Näitä tyylioppaita eräät Language Login kirjoittajat eivät väsy teilaamaan huuhaana, ks. postauksia aiheesta. Jos jonkun mielestä moinen reaktio on liiallista ja palkokasvin siemenen sieraimeenasettelua, sanottakoon, että kuitenkin kielen asiantuntijoiden näkökulmasta moiset oppaat eivät ole vain huuhaata, vaan oikeasti vahingollisia, sillä ne edistävät virheellisten käsitysten leviämistä, sekä levittävät käsitystä kielen asiantuntijoista tiukkapipoisina preskriptivisteinä.)
Mutta palatakseni passiiviin:
Yleisen (aiheettoman) käsityksen mukaan siis passiivia englanninkielessä tulisi välttää. No, tästä seuraa luonnollisestikin se, että median kommentoidessa esimerkiksi julkisten puhujien kielenkäyttöä, kommentit kohdistuvat usei(mmite)n passiivin käyttöön. Paitsi että moinen kommentointi on kielen näkökulmasta älytöntä, kommenteissa tulee esiin asia, johon viittasin yllä: kommentaattorit eivät osaa tunnistaa passiivia. Esimerkiksi tämä postaus Language Logissa toteaa erään toimittajan mollanneen passiivin käyttöä tekstinkappaleessa, jossa itse asiassa yksikään 7:stä verbistä ei ole passiivissa.
Ei ihme, että kielitietelijöitä ärsyttää! Tämähän on kuin päätettäisiin, että ketut ovat haitallisia ja ne pitäisi hävittää Suomen metsistä, ja sitten metsästäjät ampuisivat kaikkea mikä liikkuu, näyttäen lopulta kylällä saaliskasaa väittäen, että kaikki ovat kettuja. Tai ei ainoastaan väittäen, vaan myös uskoen, että näin todellakin on. Ja kansa uskoo myös.
Ehkä kyse on loppujen lopuksi vain o tempora, o mores-ilmiöstä (näköjään latinantunneilta jäi jotain mieleen). Minua taas tämänlaiset tapaukset rupeavat askarruttamaan, että jos kerran silloin, kun mediassa puhutaan jostain aiheesta josta tiedän kohtalaisen paljon, on usein syytä turhautua median tietämättömyyden tasoon, koskeeko sama ilmiö muitakin aiheita – siis niitä, joista en tiedä paljoakaan? Ovatko maan politiikkaa tai taloutta koskevat raportit yhtä epäluotettavia? Ja kuinka paljon media ylipäänsä heijastaa yleistä mielipidettä ja tiedon tasoa? Viime kädessä kannattanee olla enemmän huolissaan ihmisten yleisestä passiivisuudesta, kuin heidän kyvystään käsitellä ja ymmärtää passiivia.
Easy French: For our men abroad, And how to pronounce it.
“The need for supplementing the average Briton’s extremely fragmentary knowledge of French and German- has led to the formation of language classes for recruits of the new army, and many pocket dictionaries and conversation manuals have been published from time to time for the use of the men already in the field. Amongst the latter it would be difficult to find anything better than Captain Keyworth’s Easy French and Easy German. Small enough to be carried inside an ordinary pocket-book, these leaflets contain phrases and words most likely to be required by the soldier…” - The British Medical Journal, February 13, 1915.
This little 12 page pamphlet has probably seen the world. It caught my grandmother’s eye as she sifted through momentos working on yet another scrapbook rewriting history and she passed it along to me on a recent trip to Canada. It belonged to my great-grandfather who in his latter years, was a composer and band leader for the 1st British Columbia Regiment Band in Vancouver (Lieut C.J. Cornfield) and who spent 12 years in India with the British military, likely as part of a regimental band. And that is all I know about the origin of this pamphlet, or my great grandfather to be honest.
I place this here as an object of interest, or for those who like to solve mysteries, something with an undetermined provenance. It is also an interesting artefact in what it can reveal about how the military (or at least the publishers) of the day expected language to be learned and used in the context of war and in the context of the times. What follows are a few examples.
The pamphlet employs three categories: English, French, and Pronunciation (and in case one doesn’t know what pronunciation means, it is annotated with “(say it like this)”! The above is exemplary of the kind of military terms included, along with phrases such as “Where is the enemy?” and “Where is the calvary?” – a stark contrast to military communication today. In fact, the placement of phrases can almost read like an imagined narrative, take the following for example:
Straight out of a movie, pre-GPS. And yet the reality of war was quite stark, thus the inclusion of a great deal of “In Hospital” language. Morbid, realistic, hopeful to indeed believe that one might be able to speak at all ( “I am wounded in the neck/nose/head/mouth”) considering the battlefield medical treatments at the time were rather rudimentary, particularly in regards to pain management.
This is quite a different medical vocabulary from present day. Unable to figure out what ”lint” or “la charpie” could be other than the stuff that comes off my clothing and is collected in the lint trap of a dryer – looking it up in the dictionary revealed that scrapings of linens would be used to dress wounds at the time. And despite all of this practical language there are few glimpses of the poetic, or at least I like to think that naming the sun, moon, stars and earth in another language might be considered frivolous or romantic.
The twelve page pamphlet doesn’t give any terminology for speaking on an interpersonal level, there are no words for expressing feelings; would one really expect to find the expression for, “I am scared!” What about the language of love? What would such a guide contain today? What does this say?
“Of any class”- Yes, these were different times indeed. And finally, this last example shows the only words the printer chose to have underlined in this text. Countless children are taught that these are the two most important words in English: “please and thank you”.
The final page of the pamphlet advertises other “Books for our Soldiers, Sailors and Red Cross workers” and leaves me pondering the easy use of “our” both here and in the title…The use of ”our” expresses patriotism and unity characteristic of war time, completely unfamiliar and out of keeping with today’s world where allegiances, membership, and belonging seems much more complicated. It is amazing how a single word can leap off a page and express quite a lot.
It is July, it is hot, and the corridors of this university are dark and echoing. But if you are reading this post and feel compelled to jump in and talk about it, please do. I welcome comments, ideas, discussion, anything that comes to mind.
THEY’RE going THERE with THEIR friends. It’s called grammar. Use it.
Tämä kirjoitus sai alkunsa Facebook-ryhmästä, johon muutama tuttu sattui liittymään.
Ihmiset kommentoivat sen seinälle kielenkäyttöön liittyviä asioista, jotka ärsyttävät tai huvittavat heitä, tyyliin:
It’s called NIECE, not NEICE!!!
I hate it when people pronounce “esculator”. Do they not know how it is spelt. No U in the word. grrr.
I am so sick of the misuse of “your” on face book….. It is not: your a good friend, your the best, your going to the party with me, your right about that, your staying home to pick your nose and watch tv….. it is you are or you’re!
Suosittu ryhmä, tätä kirjoittaessa siihen oli liittynyt yli 350 000 jäsentä.
Hauskaa on, että kielitieteen näkökulmasta ryhmän nimessä mainitut ja varsin monet ihmisten sinne postittamista asioista eivät varsinaisesti ole kielioppia.
“In linguistics, grammar is the set of structural rules that govern the composition of sentences, phrases, and words in any given natural language. The term refers also to the study of such rules, and this field includes morphology, syntax, and phonology, often complemented by phonetics, semantics, and pragmatics. Linguists do not normally use the term to refer to orthographical rules…”
Kielioppi tarkoittaa siis kielen rakenteeseen liittyviä asioita, lauseiden, sanojen ja fraasien muodostamista. Oikeinkirjoitus ja välimerkit eivät kuulu sen piiriin, vaan ne ovat osa ortografiaa, eli sääntöjä ja käytänteitä, joiden mukaan puhuttu kieli esitetään kirjoitetussa muodossa.
“ The orthography of a language specifies the correct way of using a specific writing system (script) to write the language…
… While “orthography” colloquially is often used synonymously with spelling, spelling is only part of orthography. Other elements of the field of orthography are hyphenation, capitalization, word breaks and punctuation. Orthography describes or defines the set of symbols (graphemes and diacritics) used, and the rules about how to write these symbols.”
Laajemmassa merkityksessä sanaa kielioppi käytetään myös yläkäsitteenä kieleen liittyville säännöille, sekä kielen rakenteisiin ja sen kirjoitusasuihin liittyville, ja näin on ilmeisesti myös ryhmän perustaneiden ihmisten mielikuvissa. Yleisessä käytössä se samaistuu helposti myös kielen ohjailuun ja kielenhuoltoon.
Kieltä on ollut olemassa kauan ennen kielioppia ja kielioppi on luonnollisen kielen toimintaa selittävää teoriaa samalla tavoin kuin esimerkiksi fysiikan lait selittävät luonnosta löytyviä ilmiöitä. Esimerkiksi verbit ja substantiivit ovat osa luonnollista kieltä samaan tapaan kuin vaikkapa painovoima on luonnon ilmiö, joka oli olemassa ennen kuin Isaac Newton selitti sen toiminnan painovoimalain avulla. Puhuttua kieltä on ollut olemassa todennäköisesti kymmeniä tuhansia vuosia, kirjoitettua kieltä noin 5 000 vuoden ajan, pilkutussäännöt ovat kehittyneet vähitellen ja kielioppi, sellaisessa muodossa kuin sen tunnemme, on monilta osin peräisin antiikin Kreikan ja Rooman grammaatikoilta.
On tapana tehdä erottelu myös preskriptiivisen ja deskriptiivisen kielioppikäsityksen välillä. Kaikki kielioppi ei ole preskriptiivistä, vaan kielitieteellisessä tutkimuksessa on kyse deskriptiivisestä kieliopista, jossa tavoitteena on jonkin tietyn kielen muodon rakenteiden kuvaus. Deskriptiivisen kieliopin kannalta on harvoin olemassa yhtä ainoaa oikeaa käyttöä, vaan kaikki kielen olemassa olevat variantit, alueelliset ja sosiaaliset murteet, ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Jokaisella niistä on omaa sanastoa ja mahdollisesti omia yleiskielestä poikkeavia kieliopillisia sääntöjä, joiden mukaan ne käyttäytyvät, oli sitten kyseessä jokin historiallinen murre, suomalaisten McDonald’sin työntekijöiden ammattislangi tai Internetin chatspk.
Oikeinkirjoitusoppaiden, äidinkielen luokkien, kielitoimiston ja Internetin ”kielioppi-natsien” maailmassa puolestaan on kyse kielenhuollosta ja preskriptiivisestä kielioppikäsityksestä. Preskriptiivisessä kieliopissa ja kielenhuollossa on olemassa normeja, jotka edustavat oikeaa käyttöä ja joista poikkeaminen on virhe. Normit voivat liittyä rakenteeseen, sanastoon, välimerkkeihin, yhdyssanoihin, isoihin alkukirjaimiin tai kieliopillisiin rakenteisiin. Ne eivät ole muuttumattomia, vaan esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus korostaa, että se pyrkii tutkimaan ja seuraamaan kielen kehitystä ja antamaan sen perusteella mahdollisimman tarkoituksenmukaisia ohjeita.
Osa normitettavista asioista, kuten sanajärjestys ja taivutuspäätteet, ovat luonnollisen kielen ominaisuuksia ja ne löytyvät sekä puhutusta että kirjoitetusta kielestä. Näissä tapauksissa kielenhuollon tavoitteena on vaalia yhtä yleiskieleen, usein hieman sattumanvaraisesti valikoitunutta muotoa lukuisien murrevarianttien joukosta. Kirjoitetun kielen esittämiseen liittyvät säännöt, kuten välimerkit, isot alkukirjaimet ja yhdyssanojen kirjoittaminen yhteen tai erikseen sen sijaan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Kielen tutkimuksen näkökulmasta ne eivät kuitenkaan kuulu varsinaisesti kielioppi-käsitteen alle, joka siis tarkoittaa kielen rakenteellisia sääntöjä, joiden avulla sanat yhdistyvät keskenään merkityksellisiksi lauseiksi.
Välimerkit ovat syntyneet helpottamaan viestintää ja niiden merkityksen huomaa parhaiten kun yrittää lukea tekstiä, josta ne puuttuvat. Esimerkiksi oheisessa kuvassa kreikankielistä piirtokirjoitusta (peräisin kuuluisasta Rosettan kivestä), kaikki sanat kirjoitetaan yhteen eikä välimerkkejä käytetä.
Preskriptiivisyydellä ja kielenhuollolla on tarkoituksensa. Mikä tahansa elävä kieli muuttuu kaiken aikaa. Ohjailtuna muutos on kuitenkin hitaampaa ja yhtenäinen yleiskieli helpottaa kommunikaatiota. Suomen kieltä on huollettu ja yhdenmukaistettu 1800-luvulta lähtien, minkä ansiosta esimerkiksi äänteiden ja kirjoitusasujen vastaavuus on paljon selkeämpää, kuin englannissa, jonka ortografia on kehittynyt pidemmän ajan kuluessa, useammassa maassa ja on pahamaineisen epäsäännöllistä.
They’re, their ja there lausutaan useimmissa puhutun englannin murteissa identtisesti ja ne eroavat nimenomaan kirjoitusasuiltaan. Toisaalta ne ovat kieliopillisesti eri sanoja (they’re = lyhenne sanoista ”they are”, their = monikon kolmannen persoonan pronominin genetiivi/possessiivimuoto, there = demonstratiivipronomini) ja tämän perusteella olisi mahdollista väittää, että niiden sekoittaminen olisi tästä johtuen kielioppi-virhe. Virhe kuitenkin koskee toisiaan hyvin lähellä olevien kirjoitusasujen liittämistä väärään sanaan. Kyseessä oleva lauseenjäsen on mahdollista päätellä myös sen sijainnista lauseessa. Puhutussa kielessä tapahtuu juuri näin ja itse asiassa virheen huomaaminenkin perustuu juuri tälle. Kielitieteen näkökulmasta virhe tapahtuu siis äänteen ja kirjoitusasun vastaavuuden, eli ortografian alueella.
Mitäpä tällä kaikella sitten on merkitystä? No vaikkapa se, että oikeinkirjoitusta koskevat säännöt eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan sopimuksenvaraisia asioita, jotka ovat syntyneet kommunikaatiota helpottamaan. Toisille ne ovat helpompaa kuin toisille. Itse huomaan usein kirjoittaneeni they’re ja their sekaisin, jos olen tuottanut englanninkielistä tekstiä paljon ja nopeasti ja olen opettanut vakavasti lukihäiriöisiä ihmisiä, joille ne ovat olleet vielä paljon vaikeampia. Lukihäiriö ei ole yhteydessä älykkyyteen ja henkilö, jolle kielen tuottaminen on vaikeaa saattaa olla hyvinkin älykäs ja lahjakas muissa asioissa (vakioparaatiesimerkkinä Albert Einstein). Ihmisillä on hyvin tunteenomainen suhtautuminen kieleen ja omaa kielikorvaa vastaan sotivat ilmaukset tuppaavat ärsyttämään. Näin tapahtuu myös kielitieteilijälle sisälläni, kun joku käyttää sanaa ”grammar” tarkoittaessaan oikeinkirjoitusta tai välimerkkejä.
