Kadonneen aarteen metsästys
Heinäkuussa löytynyt ja syyskuun lopulla yleisönkin tietoon tullut ns. Staffordshiren aarre on sävähdyttänyt erityisesti Englannin arkeologipiirejä. Kyseessä on anglosaksinen kulta- ja hopea-aarre, joka on peräisin todennäköisesti seitsemänneltä vuosisadalta tai viimeistään kahdeksannen vuosisadan alusta mutta jossa osa aineistosta saattaa olla vieläkin varhaisempaa. Aarteen suuruus eli runsaat viisi kiloa kultaa ja 2,5 kiloa hopeaa, tämänhetkisten tietojen mukaan 1381 esinettä, mahdollisesti vielä enemmänkin, on luonnollisesti jo heti herättänyt maallikon uteliaisuutta ja innostusta, ja siitä on raportoitu jopa suomalaisissa sanomalehdissä. Asiantuntijoiden mukaan aineellisten arvojen lisäksi löytö johtaa aivan uusiin käsityksiin varhaisen keskiajan Englannista. Mikä tekee sitten löydöstä niin poikkeuksellisen mielenkiintoisen ja arvokkaan?
Staffordshiren aarretta tutkailtaessa luontevaksi vertailukohteeksi nousee viime vuosisadalla tehdyt Sutton Hoon kaivaukset ja löydöt. Itä-Angliassa sijaitseva Sutton Hoon alue on hauta-alue, jossa on useita hautakumpuja ja erityistä kiinnostusta herättänyt venehauta, joka on todennäköisesti ollut kuninkaan viimeinen leposija. Tässä haudassa on ollut useita kultaesineitä, jotka liittyvät sekä pakanallisiin aikoihin että kristilliseen perinteeseen. On arveltu, että hauta on voinut olla 620-luvulla kuolleen kuningas Redwaldin, joka oli varhain omaksunut kristinuskon mutta joka kuitenkin vielä hyväksyi monet pakanallisetkin käytänteet. Tästä puhuu myös Beda tunnetussa kirkkohistoriassaan (erityisesti luvuissa II.15 sekä III.18).
Miten sitten Staffordshiren löytö eroaa Sutton Hoosta? Ensimmäinen merkittävä ero on maantieteellinen. Suuri osa aikaisemmista aarteista on löydetty Englannin itä- ja kaakkoisosista, kun taas Staffordshire sijaitsee Keskimaalla ja vie historiassa anglosaksisen Mercian kuningaskunnan nousu- ja valtakauteen. Mercia oli sotilaallisesti vahva ja pyrki laajentamaan aluettaan juuri seitsemännellä vuosisadalla ja sen jälkeen. Kyseessä ei ole myöskään hauta vaan nähtävästi sotasaaliin kätkö, jonka esineitä oli mahdollisesti turmeltu ainakin osittain jo niitä kätkettäessä. Kenen kätköstä on kyse ja millaisissa oloissa se oli tehty, on vielä mahdoton sanoa; myöskään ei ole vielä varmuutta siitä, ovatko saaliit yhdestä vai useammasta taistelusta ja miksi esineet on kätketty. Kullan runsaus on myös huomionarvoista, koska myöhemmissä löydöissä hopeiset esineet ovat tavallisimpia. Esineet ovat voittopuolisesti sodankäyntiin liittyviä, kun taas Sutton Hoossa kristilliset elementit ovat vahvasti esillä. Staffordshiren löydössä ei ole myöskään mitään naisten koruihin tai vaatetukseen liittyvää, vaan kaikki esineet kuuluvat miehiseen sodankäyntiin. Vaikuttaa myös siltä, että esineet on huolellisesti valittu eivätkä ole sattumanvaraisesti joutuneet samaan kätköön. Tutkijoiden alustavien arvioiden mukaan esineet saattavat erityisesti mercialaisen (kulta)sepäntaidon aivan uuteen valoon ja lisäävät tietämystä kontakteista niin Englannin eri osien kuin Euroopan muidenkin alueiden välillä.
Staffordshiren löydön esineistöstä erittäin suuri osa liittyy miekkoihin. Joukossa on 84 kultaista miekan kahvan ponnen päätä ja lisäksi noin kaksisataa miekan kahvan päällyksen ja renkaan palasta. Osa näistä on koristeltu granaatein. Lisäksi niihin on taottu toisiinsa kietoutuneitten eläinten kuvia, joista erityisesti kaksi käärmettä on ainutlaatuisia. Miekan kahvat olivat yleisiä sotasaaliita, joita säilytettiin senkin jälkeen, kun terät otettiin uusiokäyttöön. Kahvan taidokasta koristelua kuvataan mm. Beowulf –runoelmassa, jossa Beowulf tuo hurjalta sukellusretkeltään Grendelin pään sekä kahvan upeasta miekasta, jonka terä suli Grendelin myrkyllisestä ja kuumasta verestä:
Ða wæs gylden hilt gamelum rince,
harum hildfruman on hand gyfen,
enta ærgeweorc; hit on æht gehwearf
æfter deofla hryre Denigea frean,
wundorsmiþa geweorc;
…
Hroðgar maðelode – hylt sceawode,
ealde lafe, on ðæm wæs or written
fyrngewinnes, syðþan flod ofsloh,
gifen geotende giganta cyn,
frecne geferdon; þæt wæs fremde þeod
ecean Dryhtne;
…
Swa wæs on ðæm scennum sciran goldes
þurh runstafas rihte gemearcod,
geseted ond gesæd, hwam þæt sweord geworht,
irena cyst æarest wære,
wreoþenhilt ond wyrmfah.
(Beowulf 1677-81; 1687-92; 1694-98)
(“Hän ojensi kuninkaalle kultaisen kahvan,
harmajahapsisen sotijalon käteen
jatulien ikimiekan. Ihmeseppojen taos
päätyi aarrekaluksi daanien herralle
perkeleitten kuoltua.
…
Hrothgar puhui katsellen kahvaa,
ikivanhaa perintökalua. Siihen oli kaiverrettu
muinainen mullistus: kuinka vedenpaisumus
velloen hukutti jättiläisten rodun.
Niiden kävi huonosti: ne poikkesivat pois
ikuisesta Luojasta
…
Kahvassa luki kultaisin heloihin
virheettömin riimuin korukaiverrettuna,
kenelle valiorauta oli alunperin taottu,
väkikahva väännetty, kuvioitu käärmein
loistava lape.”
Suomennos Osmo Pekonen ja Clive Tolley)
Erityistä mielenkiintoa kielentutkijalle tuo luonnollisesti esineistö, jossa on tekstiä, ja siitäkin löytyy ainakin yksi esimerkki Staffordshiren aarteesta. Kultaisessa liuskassa on molemmin puolin latinankielistä tekstiä, jonka tutkijat ovat tulkinneet joitakin virheitäkin sisältäväksi lainaukseksi Vulgatan neljännestä Mooseksen kirjasta (10: 35): surge d[omi]ne [et] disepentur inimici tui et fugent qui oderunt te a facie tua (’Ja kun arkki lähti liikkeelle, niin Mooses lausui: “Nouse, Herra, hajaantukoot sinun vihollisesi, ja sinun vihamiehesi paetkoot sinua”.’) Kuluvalla viikolla ilmestyneessä aarteen hieman aikaista yksityiskohtaisemmassa esittelyssä ja tulkinnassa tutkijat pohdiskelevat tekstiä sisältävän esineen ikää ja näyttävät vielä tässä vaiheessa olevan varovaisia arvioissaan. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että nimenomaan tämä esine kuuluu myöhäisimpiin, joskin ajoituksen haarukka osuu hyvinkin väljästi 7:nnen ja 9:nnen vuosisadan välille. Avoimet pääteviivalliset serif-kirjaimet ovat tekstissä erityisen silmiinpistäviä.
Staffordshiren aarre herättää tutkijoissa vielä useita kysymyksiä ja tarjoaa ratkaisemattomia ongelmia. Miksi se kaivettiin maahan ja milloin? Oliko tarkoitus vain saattaa aarteet turvaan, vai oliko kyseessä jonkinlainen rituaali? Houkuttelevaa on luonnollisesti ajatella, että tämä löytö innostaa etsimään Keskimaalta lisää vastaavanlaisia, ja näin saamme ehkä vielä lähivuosina uutta tietoa anglosaksien elämästä, sodasta ja rauhasta, taiteesta ja muustakin kulttuurista.
Aarteen tämänhetkisestä tulkinnasta löytyy lisätietoa myös osoitteesta: http://www.staffordshirehoard.org.uk/interview/
What fresh hell is this?
Sain sähköpostia saksalaiselta kustantamolta, joka tarjoutui julkaisemaan graduni. Googletin puljua tietysti heti, ja osuin Aran Donohuen blogipostaukseen “What Strange Spam Is This?”. Tuo otsikko outoine sanajärjestyksineen muistutti minua Mike Rowen tokaisusta Likaisten töiden mainoksessa: “What fresh hell is this?”
Kustantamon viesti unohtui, kun innostuin jäljittämään jälkimmäisen sanonnan alkuperää. Sen takana on ilmeisesti yhdysvaltalainen kirjailija Dorothy Parker (1893-1967), joka tarinan mukaan vastasi sillä kerran ajatuksenjuoksunsa keskeyttäneeseen puhelinsoittoon. Hän mieltyi lauseeseen niin, että käytti sitä siitä lähtien aina puhelimeen vastatessaan.
Mutta onko “What strange spam is this?” tämän ilmauksen variantti? Vetosiko Parkerin hassu lausahdus ihmisiin niin, että sen käyttö laajeni kunnes oli mahdollista sanoa humoristisesti “What [mikä hyvänsä adjektiivi] [mikä hyvänsä substantiivi] is this”? Päätin tarkistaa asian sanaluokka-annotoidusta korpuksesta eli elektronisesta tekstikokoelmasta, johon on merkitty jokaisen sanan kohdalle sen sanaluokka. (Yritin ensin Googlella, mutta haku "what * * is this" tuotti liikaa sellaisia tuloksia, joissa tähtien paikalla esiintyi jotain muuta kuin adjektiivi ja substantiivi.)
Tällaisia korpuksia tarjoaa vapaaseen käyttöön Brigham Youngin yliopiston korpuslingvistiikan professori Mark Davies. Kokeilin ensin hänen COCA-korpustaan (Corpus of Contemporary American English) haulla what [j*] [nn*] is this, mutta tuosta 385 miljoonan sanan tekstikokoelmasta löytyi vain 9 osumaa – ei kovin lupaavaa. Myöskään sadan miljoonan sanan British National Corpuksesta ei löytynyt kuin pari osumaa, joten päätin kokeilla vielä historiallisen englannin korpusta, joka on koottu Oxford English Dictionarysta löytyvistä sitaateista. Lo and behold: vaikka tämä korpus on kooltaan alle kymmenesosan COCAsta, siitäkin löytyi yhdeksän osumaa, joista seitsemän 1500-1600-luvuilta.
Nuo varhaiset esiintymät olivat enimmäkseen näytelmistä ja runoista, joista osassa sanajärjestys voi selittyä loppusoinnun avulla (this rimmaa monen sanan kanssa). Shakespeare oli vastuussa ainakin kahdesta osumasta, ja hänen kootuista teoksistaan löytyi lisää, esim. “I true! how now! what wicked deem is this?” (Troilus and Cressida 4:4). Parker oli todennäköisesti Shakespearensa lukenut, ja kirjallisena henkilönä häntä huvitti käyttää samantapaista kieltä omassa elämässään.
Shakespearen ja Parkerin esikuvista huolimatta näyttää siis siltä, että oiva lausahdus “What [adj] [subst] is this?” ei ole levinnyt järin laajalle. Netissä sanatarkka Parker-lainaus “What fresh hell is this?” on tosin varsin yleinen, ja myös muotoa “What fresh [subst] is this?” esiintyy jonkin verran, osittain varmaan siksi, että ihmiset muistavat Parkerinsa hieman väärin.
