KJB:n kanssa kilpaili aluksi melko pitkään kalvinistisesti painottunut Geneva Bible (1560). Sen jälkeen, kun tästä käännöksestä oli ilmestynyt viimeinen painos 1644, KJB:llä ei enää ollut varsinaisia kilpailijoita. Se hallitsi suvereenisti aina 1800-luvun lopulle, jolloin 1881-85 siitä ilmestyi ns. Revised Version joka perustui ajantasaiseen tekstikritiikkiin.

Kääntäjät jakautuivat työryhmiin: niinpä esimerkiksi Cambridgessä oli kaksi työryhmää. Niistä ”The First Cambridge Company” vastasi osittain Vanhan testamentin kääntämisestä, mm. Saarnaajan kirjasta. KJB:n kääntäjät eivät alkaneet työtään tyhjältä pöydältä: he käyttivät aiemmin, lähinnä 1500-luvulla, laadittuja käännöksiä hyväkseen. Tärkeimmiksi lähteiksi nousivat Tyndalen ja Coverdalen käännökset, Geneva Bible ja Geneva New Testament.

Näyte KJB:sta, vaikka lyhytkin, on paikallaan.  Täksi valikoitui satunnaisotoksena katkelma Saarnaajan kirjasta, luvun 12 jakeet 11 ja 12. Oikeinkirjoitusasu on alkuperäislaitoksesta. Vertailun vuoksi annan samat jakeet suomalaisesta raamatunkäännöksestä vuodelta 1992:

11 The wordes of the wise are as goads, and as nailes fastened by the masters of assemblies, which are giuen from one shepheard. 12 And further, by these, my sonne, be admonished: of making many bookes there is no end; and much study is a wearinesse of the flesh. [Sanaan study liittyy marginaalikommentti "Or, reading"]

11 Viisaiden sanat ovat teräviä kuin häränajajan piikki, mietelauselmat kuin lujia nauloja. Nämä sanat ovat kaikki saman paimenen antamia. 12 Ja vielä: Poikani, paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin.

KJB ja suomalainen käännös poikkeavat jakeessa 11 kiinnostavalla tavalla toisistaan. Tämän eron selvittämiseksi tarvitsin heprean tuntijan ja eksegeetin, tutkija Anssi Voitilan, apua. Hänen mukaansa eri tavoin käännetty kohta on sanatarkasti käännettynä ”ja niin kuin paikoilleen lyödyt naulat [ovat] mietelauseiden kokoelmat”. KJB:n kääntäjät päätyivät henkilöagenttitulkintaan by masters of assemblies vaikka hepreassa ei ole mitään agenttiin viittaavaa; Voitilan mukaan useat nykykommentaattorit ovatkin päätyneet siihen, että kyse ei ole henkilöityneistä ’mietelauselmien kokoelmien herroista’ vaan yksinkertaisesti ’mietelauseiden kokoelmista’.

Lähtökielten tulkitsemisessa KJB:n kääntäjien työ jätti toivomisen varaa; he eivät lähdemateriaalin puutteen vuoksi voineet soveltaa heprean- ja kreikankielisiin teksteihin sellaisia tekstikriittisiä menetelmiä, jotka nykyeksegeeteillä on käytössään.

Sen sijaan se englannin kieli, jota Jaakko-kuninkaan asettamat kääntäjät tuottivat, on saanut runsaasti kiitosta osakseen. Tuntuu siltä, että he ovat pitkälle miettineet sitä, miltä käännös kuulostaa ääneen luettuna ja toisaalta sitä, millaista sitä on lukea ääneen. Heidän iskevässä mutta samalla täyteläisessä varhaisuusenglannissaan on samaa auraalista herkkyyttä kuin Thomas Cranmerin muotoilemissa Book of Common Prayerin rukouksissa. Haastattelin Reverend Tuomas Mäkipäätä Suomen anglikaanisesta kirkosta; hän kertoi minulle, että kirkon käyttämistä auktorisoiduista raamatunkäännöksistä juuri KJB soveltuu parhaiten kirkkoakustiikkaan.

King James Bible on ollut käytössä niin kauan, että sen kieli on jättänyt runsaat ja pysyvät jäljet englannin kielikuvastoon. Onkohan yllä lainatuissa kahdessa jakeessa ilmaisuja, jotka elävät edelleen myös uskonnollisten kontekstien ulkopuolella? On ihan pakko mennä Internet-sivustoille.

Heti löytyi korttipeli, jonka nimenä on Words of the Wise. On täysin mahdollista, että pelin laatijat olivat saaneet sille nimen jakeen 11 alusta, mutta varmaksi yhteyttä ei voi todistaa. Jakeen 12 lause ”of making many books there is no end” sen sijaan tarjoaa varmoja esimerkkejä. Tässä kaksi:

Elizabeth Barrett Browning aloittaa vuonna 1857 ilmestyneen runonsa Aurora Leigh seuraavasti:

Of writing many books there is no end;

Willard Spiegelmanin 2008 ilmestynyt artikkeli The Yale Review’ssa taas käynnistyy seuraavalla virkkeellä:

Of making many books about other books there is no end

Kumpaankin sitaattiin liittyy kiinnostava piirre, joka kertoo sitaatin kieleen kotiutumisen asteesta. Elizabeth Knowlesin mukaan käy usein niin, että kun jokin sitaatti tai fraasi vakiintuu kieleen, sen avainsanat säilyvät alkuperäisessä muodossaan mutta sitaatti voi muilta osiltaan varioida. Browningilla vain yksi sana, making, korvautuu toisella, Spiegelmanilla taas muuten tarkan sitaatin keskelle tunkee adverbiaalilauseke about other books.

Mikä sitten on oma kosketuspintani KJB:hen? Intensiivisin työskentelyni KJB:n parissa ajoittuu vuoden 1986 syyslukukaudelle, jolloin pidin Helsingin yliopiston englannin kielen laitoksella kurssin tästä käännöksestä. En päästänyt opiskelijoitani helpolla mutta opin samalla itse erittäin paljon KJB:n kielestä, sen syntaksista, sanastosta ja taustasta. Nykyisin KJB:n tekstit tulevat minua lähinnä vastaan monissa vokaaliteoksissa, joita mielelläni laulan tai kuuntelen: näitä ovat esimerkiksi Purcellin anthemit, Händelin Messias tai suomalaisen Bengt Johanssonin Two Extracts from the Song of Solomon.  On aivan ilmeistä, että vuosisatojen aikana syntyneet KJB:hen pohjautuvat vokaaliteokset ovat merkittävästi vaikuttaneet tämän käännöksen säilymiseen ihmisten kielenmaisemassa, myös sellaisten ihmisten, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään. Säilymistä edistää myös se, että KJB on edelleen käytössä yhtenä anglikaanisen kirkon raamatunkäännöksenä.

”Of making Bible translations there is no end”, voisin Saarnaajaa mukaillen varsin totuudenmukaisesti väittää. Kuitenkin vain melko harvat versiot nousevat ikoneiksi monien käännösten joukosta. Näitä ”suuria” käännöksiä ovat Septuaginta, Vulgata, die Lutherbibel ja ehdottomasti myös Jaakko-kuninkaan käännös.

Lumitarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten Language Login kirjoittajat Geoffrey Pullum etunenässä ovat useaan otteeseen osoittaneet – ja Pullum itse jo vuonna 1989 julkaistussa esseessään “The great Eskimo vocabulary hoax”.[1] Tästä huolimatta tarina esiintyy mediassa tämän tästä esimerkkinä tai selityksenä mitä moninaisimmille ilmiöille. Esimerkiksi viime viikolla Pullum, Edinburghin yliopiston yleisen kielitieteen professori, kritisoi Language Logissa jäljittelemättömään tyyliinsä Emma Brockesin laatimaa kirja-arvostelua, johon sisältyy lause: “As Eskimos do with snow, the English see gradations of social inadequacy invisible to the rest of the world […]”. Blogitekstissään Pullum kirjoittaa:

If Emma Brockes were one of the sharper knives in the journalistic cutlery drawer she might have avoided becoming the 4,285th writer since the 21st century began who has used in print some variant of the original snowclone. (I didn’t count to get that figure of 4,285, I just chose a number at random. Why the hell not? People make up the number of words for snow found in Eskimoan languages that they know absolutely nothing about. I might as well just make stuff up like everybody else.)

Geoffrey K. Pullum: “Eskimos again, this time seeing the invisible“. Language Log, 12 joulukuuta 2011.

Jotain lumimyytin yleisyydestä kertonee sekin, että sen innoittamana blogissa on jopa luotu termi “snowclone”, joka myös esiintyy edellisessä lainauksessa. Termi viittaa kuluneisiin ilmaisuihin, jotka perustuvat osittain vakiintuneisiin fraaseihiin. Englanninkielisessä Wikipediassa on snowclone-termille oma artikkelinsakin, joka käyttää esimerkkinä juuri fraasia “If Eskimos have N words for snow, X surely have Y words for Z”.

Mutta osataan sitä toki Suomessakin puhua lumesta ja eskimoista vastoin parempaa tietoa. Viime torstaina Tuomas Enbuske keskusteli radio-ohjelmassaan puhetaidon opettaja Juhana Torkin ja elokuvaohjaaja Lauri Törhösen kanssa valehtelemisesta. Keskustelun provokatiivinen otsikko oli “Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?”.

Kun ohjelman alusta oli kulunut 14 minuuttia ja 32 sekuntia, Torkki esittää mahdollisimman tyylipuhtaan esimerkin edellä mainitusta snowclone-ilmaisusta. Kyseiseen puheenvuoroon sisältyy kaksi epämääräistä väitettä kielen ja kulttuurin suhteesta sekä kulunut kansallinen stereotypia, joka ei ainakaan imartele:

JT: Mä luin just jostain kirjasta että italian kielessä on yli 300 sanaa valehtelemiselle – vähän kuin eskimoilla on lumelle.

Törhönen ja Enbuske tarttuvat kuitenkin väitteeseen välittömästi:

 LT: Sehän just todistettiin tällä samalla kanavalla että se ei pidä paikkaansa se lumiasia.

 JT: Ai, no se oli valhe sitte.

 TE: Niin itse asiassa se on valhe. Eskimoilla on vähemmän sanaa (sic) lumelle kuin englanninkielisillä. Mut ei sillä ole mitään väliä, se on hyvä tarina.

 Kielitieteilijöitä ja etenkin Pullumia ja Language Log -bloggareita varmasti ilahduttaa, että eskimokielten laajan lumisanaston on todettu olevan fiktiota valtakunnallisella radiokanavalla kuuluvassa suositussa ohjelmassa. Samalla heidän kannaltaan on kuitenkin valitettavaa, että myös Enbuske lienee oikeilla jäljillä arvellessaan, että faktat saavat usein väistyä hyvien tarinoiden tieltä. Valitettavaa siksi, että kielitieteilijöille myös faktoilla on väliä.

 PS. Vaikka en tunne asiaa, epäilen suuresti, että myöskään väite italian “yli 300 sanasta valehtelemiselle” ei pidä paikkaansa (arvioimatta tässä sen tarkemmin, mitä väitteellä mahdollisesti haluttiin implikoida). Ainakaan tässä yhteydessä sen tueksi mainittu lähde (“joku kirja”) ei sellaisenaan riitä vakuuttamaan. Kysyttäessä väitteen esittäjäkin perääntyy hieman:

 TE: Mutta siis Italiassa monta sataa sanaa valheelle?

 JT: No sekin saattaa olla kyllä valhe, en oo tarkistanut sitä.

 Kun hain elektronisesta Gummeruksen suomi-italia-suomi -perussanakirjasta (1.0a) sanaa valehdella johdannaisineen, löysin eri sanaluokkia mukaan ottamalla vain alun toistakymmentä sanaa tai ilmaisua: mentire, dire bugie, raccontar balle (valehdella); bugia, menzogna (valhe); bugiardo, falso, mendace (valheellinen); falsità (valheellisuus); bugiardo (valehtelija); menzogne (valehtelu). Varmasti lisää synonyymejä löytyy jokaiselle, mutta miten monta?

*

[1] Kiinnostavaa luettavaa on myös Laura Martinin vuonna 1986 julkaistu tutkimus (pdf), johon Pullumin essee perustuu. [↩]

Kelttiläistä gaelin kieltä ei enää puhu kovinkaan moni, mutta sitä kuitenkin yritetään pitää hengissä. Euroopan unionikin antoi gaelin kielelle hieman tunnustusta, ja kansalaiset voivat nyt lähestyä unionia myös gaeliksi. Virallisen kielen asemaa sillä ei kuitenkaan ole. Gaelista on tarttunut pitkän yhteisen historian aikana sanoja myös englantiin. Yleisesti on tuttu esimerkiksi loch, ’järvi’, joka löytyy vaikka Loch Ness –järven nimestä. Sukunimien (kuten vaikka McKay) Mac tai Mc alku tarkoittaa poikaa, eli MacDonald on Donaldin poika. Skotlannissa käydessä saattaa törmätä myös céilidh-sanaan, jolla viitataan juhliin, joissa on kansanmusiikkia ja tanssia. Juhlissa maljoja kohotellessa saattaa kuulla sanan slàinte, ’kippis’.

Skotlannissa puhutaan myös kahta toisilleen sukua olevaa kieltä, skottia ja englantia (skottiaksentilla tai ilman). Kielillä on yhteinen alkuperä, mutta ne eriytyivät keskiajalla, ja vuoden 1500 jälkeen niitä on yleisesti pidetty eri kielinä. Poliittisten mullistusten ja Skotlannin Britanniaan liittämisen jälkeen ne ovat lähestyneet toisiaan, mutta edelleenkin skottia on vaikea ymmärtää pelkästään englannin taidoilla. Skotlannin kielistä koottu SCOTS-korpus sisältää näytteitä skotista, ja vaikkapa näiden haikujen ymmärtäminen käy kyllä ihan työstä. Skotista on lainautunut sanastoa Skotlannissa (ja välillä muuallakin) puhuttavaan englantiin. Tyttöä tai nuorta naista tarkoittava lass (tai lassie) ja bonny/bonnie, ’kaunis, nätti’ ovat varmaan aika yleisesti tuttuja. Kirkosta puhuttaessa sanotaan kirk, mikä on vielä aika helppo tulkita, mutta englantilaisista käytetty nimitys Sassenach on jo vaikeampi arvata.

Skotlannissa uuden vuoden juhlimisella on vahvat perinteet, ja juhlalla onkin oma nimityksensä, Hogmanay. Sanan alkuperä on hiukan hämärä, mutta on ehdotettu, että se olisi laina ranskasta, ja tarkoittaisi yksinkertaisesti uutta vuotta. Uuden vuoden juhlimiseen on erilaisia paikallisia tapoja kokoista taikoihin. Koska juhla on niin tärkeä skoteille, ei liene kummallista, että muukin englantia puhuva maailma kokoontuu uudenvuodenyönä laulamaan Skotlannin kansallisrunoilija Robert Burnsin sanoin ”Auld Lang Syne”.

Muutaman viikon takaisessa artikkelissaan Harris, New York Timesin ohjelmistoarkkitehti, arvostelee rankasti sanapilvien käyttöä uutisjutuissa. Sanapilvi on esimerkiksi Wordle-sivustolla tuotettu kuva, joka esittää visuaalisessa muodossa yhdessä tai useammassa tekstissä käytetyt sanat siten, että kunkin sanan koko heijastaa sen yleisyyttä. Siis tähän tyyliin:

Kuvassa on Seitsemän veljestä -romaanin sanoista tehty pilvi, josta yleisinä sanoina erottuvat selvästi päähenkilöiden nimet.

Mikä sanapilvien käytössä sitten on vikana? Harrisin mukaan se, että ne eivät itse asiassa auta maallikkoa ymmärtämään, mistä monimutkaisessa aineistossa on kyse, ja asiaan perehtyneelle lukijallekin ne kertovat vain sen, minkä hän todennäköisesti muutenkin tietää. Sanapilvet eivät kerro tarinoita. Pahimmassa tapauksessa ne johtavat harhaan, ja parhaimmillaankin ne ovat pelkästään vaikeita tulkita.

Sanapilvien tuottaminen on kuitenkin äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Siksi Harrisin mukaan toimittajat turvautuvat niihin erityisesti silloin, kun heidän oma tietopohjansa aiheesta on vajavainen. Sanapilvi on kuitenkin huono asiantuntemuksen korvike, koska se kertoo ainoastaan siitä, miten usein eri sanat esiintyvät. Sen perusteella ei voi suoraan vetää johtopäätöksiä sanojen keskinäisistä suhteista, saati sitten siitä, miten niiden takana olevat käsitteet suhtautuvat toisiinsa.

Harrisin argumentti on selkeästi esitetty ja perustelut vakuuttavat. Suosittelen artikkelin lisäksi vilkaisemaan mukana olevan linkin takaa löytyvää Harrisin esitystä, jossa hän tarjoaa vaihtoehtoisen tavan havainnollistaa Wikileaks-dokumenttien tietoa. Sittemmin New York Timesissä julkaistu visualisaatio on kiistämättä parempi ja kiinnostavampi kuin sanapilvi – samalla toki paljon työläämpi ja teknisesti vaativampi toteuttaa.

Sanapilville on varmasti sijansa monissa yhteyksissä, esimerkiksi erilaisissa opetustilanteissa keskustelun herättäjänä tai vaikkapa muistin tukena, eikä Harrisilla tätä vastaan mitään näytä olevankaan. Sen sijaan kyytiä saa sanapilvien käyttö tutkimusinstrumenttina tai -tuloksena:

Every time I see a word cloud presented as insight, I die a little inside.

Wordlen puolustukseksi on toki sanottava, että se ei väitäkään olevansa journalistin tai kielentutkijan työkalu vaan ”lelu, jolla käyttäjä voi tuottaa sanapilviä haluamastaan tekstistä.”

Sivusto on kuitenkin tehnyt pilvien tuottamisesta niin vaivatonta, että niitä löytyy sanomalehtien sivuilta ympäri maailmaa – esimerkkeinä vaikka Huffington Postin näkemys mielenosoituksesta Wall Streetillä (13.10.2011), Liverpool Echon kuvaus Hillsborough’n onnettomuudesta käydystä keskustelusta parlamentin alahuoneessa (18.11.2011) ja El Paisin suorittama sosialistien ja kansanpuolueen vaaliohjelmien vertailu (1.11.2011).

Myös Talouselämä käytti sanapilviä viime kesäkuussa vertaillakseen uuden ja väistyvän hallituksen ohjelmia. Tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi, ja lyhyen jutun päättävä virke osoittaa, että Harrisin kritiikille on olemassa vahvat perusteet. Kyseinen virke nimittäin kuuluu: ”Erot eivät ole kovin suuria – mutta erot asuvat yksityiskohdissa?”

Sanalistat (joista sanapilviä muodostetaan) ovat hyödyllisiä monissa tilanteissa, mutta niistä puuttuu suuri osa alkuperäiseen tekstiin sisältyvästä informaatiosta, minkä kielentutkijat toki hyvin tietävät. Sanapilvet eivät näin ollen valitettavasti tarjoa oikotietä sen selvittämiseksi, mitä jokin ilmiö tai sitä käsittelevät tekstit ”oikeasti” merkitsevät.

Anglistina koen välillä velvollisuudekseni ruveta nipottamaan, kun kohtaan puutteellisella kielitaidolla tuotettua englanninkielistä tekstiä. En tarkoita nyt mitä tahansa tekstiä, vaan erityisesti yliopiston, muun suuren organisaation, valtion viraston, tai sitten kaupallisen yhtiön tuottamaa tekstiä – yleensä on kyse jonkinlaisesta tiedotuksesta tai mainoksesta, ja viesti välitetään kotimaisilla kielillä, myös sillä kolmannella eli englanniksi.

Nipottamiseni syy ei ole niinkään ihmisten vajavainen kielitaito, vaan näissä tapauksissa heijastuu etenkin se pieni tosiasia, että vaikka englannin filologian ja kääntämisen oppiaineista valmistuu kymmeniä kandidaatteja ja maistereita joka vuosi pelkästään Helsingin yliopistosta, selvästikään heidän osaamistaan ei arvosteta niin paljoa, että palkattaisiin (tai edes pyydettäisiin) jotakuta anglistia tuottamaan tai tarkastamaan organisaatiossa tuotetut englanninkieliset tekstit. Miksi pitäisi, kun “kaikkihan osaavat englantia”..?

Näinhän se on:

No, viesti välittyy ainakin näiden esimerkkien tapauksessa, eikä asialla liene niin suurta merkitystä. Perfektionisti minussa kuitenkin kokee, että jos tämän yksityiskohdan kohdalla mennään riman ali, miten on muiden laita? Etenkin kun talosta löytyy suuri joukko ammattilaisia, joista kuka tahansa pystyisi hyvin nopeasti tarjoamaan idiomaattiset vastineet näille viesteille. Ehkä kuitenkin on parempi, että ammatti-ihmisten aika käytetään ns. tärkeämpien tekstien kääntämiseen ja tuottamiseen.. (tosin täytyy tunnustaa, etten tiedä käyttääkö Helsingin yliopisto kielentarkastajia tiedotteissaan – toivottavasti!).

Joka tapauksessa kääntäminen ei ole mitään yksinkertaista puuhaa. Käännöskukkaset voivat olla varsin viehättäviä (ks. vaikka Itä-Aasiasta löytyviin käännöskukkasiin keskittyvä Engrish.com ), mutta samalla ne herättävät kielitieteilijässä kysymyksiä: miksi X on käännetty Y? Miten on päädytty kääntämään A sanamuotoon B? Yllä olevissa tapauksissa kalaruoka on suoraan translitteroitu (eli käännetty sana sanalta, kohdekielen idiomaattisuutta miettimättä) kala > fish + ruoka > food = fishfood. Muuten hyvä, paitsi että englanniksi fishfood tarkoittaa kalanruokaa.. Meat food:in tapauksessa tällaista semanttista harppausta ei tapahdu, “meat food” vain kuulostaa hieman omituiselta. Kääryleiden kastikkeen kohdalla pielessä on prepositio, to kun pitäisi olla for. No, nipottamistahan tämä on – yhdenkään kohdalla ei synny epäselvyyttä viestin merkityksestä; olisi vain idiomaattisempaa sanoa fish dish, meat dish, ja sauce for rolls.

Lopuksi mainittakoon, että netistä löytyvät käännösohjelmat ovat usein syypää käännöskukkasiin. Ja kappas, Google Translate antaakin kalaruoka:n englanninkieliseksi vastineeksi fish food; kuitenkin liharuoka:lle se tarjoaa idiomaattisen vastineen meat dish. Kuitenkin tässä tapauksessa sitä on tuskin käytetty, kun kyse on näin helpoista (?) käännöksistä. Onneksi tarjolla ei ollut kastike perunoille, sillä Googlen mukaan se olisi englanniksi sauce in Peru market!!

Havaijin kieli on saarten alkuperäiskieli, jota puhuu äidinkielenään vähemmän kuin 0,1 % saarten väestöstä. Havaijilla on viimeisimmän väestömittauksen mukaan asukkaita 1,3 miljoonaa, joten havaijia äidinkielenään puhuvien määrä on hyvin pieni. Havaiji ei kuitenkaan ole kuoleva kieli, sillä havaijia toisena kielenään puhuvia on osavaltiossa noin 28 000. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että Havaijilla on aktiivisesti panostettu kielen elvyttämiseen ja kielen aseman parantamiseen. Kouluissa on esimerkiksi tarjolla kielikylpyopetusta havaijiksi, ja lapsille ja aikuisille on tarjolla havaijinkielisiä kirjoja. Havaijin yliopistossa voi myös opiskella havaijin kieltä oppiaineena. Myös katujen nimet ovat havaijiksi.

Vaikka virallisesti havaijin kielen asema on vankka, jokapäiväisessä elämässä sen rooli ja käyttö näyttäytyvät marginaalisena ulkopuoliselle havainnoijalle. Erityisesti tämä pätee Havaijin kielimaisemaan. Ohessa on muutamia esimerkkejä havaijin käytöstä erilaisissa konteksteissa, joissa olen siihen törmännyt. Yksi yhteinen piirre näille on, että havaijin käyttö rajoittuu joko yhteen sanaan tai ilmaisuun ja muu ympäröivä teksti on englantia tai jotain muuta kieltä.

Nämä kaksi kylttiä sisältävät havaijin sanan ’mahalo’, joka tarkoittaa kiitos. Vasemmassa, joka on Paradise Palms -nimisen kahvilan ulkoseinällä, sana on vaihdettu englanninkielisen ilmaisun ’Thank you’ paikalle ja siten siitä on tehty osa ilmaisua. Oikeanpuolimmaisessa kyltissä, joka on Pagoda-hotellin seinältä, sana on lisätty kyltin sisältämän ohjeistuksen perään, erillisenä, mutta olennaisena osana kokonaisuutta. Myös vessat on yleensä merkitty sanoin ’wahine’ (naiset) ja ’kāne’ (miehet) englanninkielisten ’women’ ja ’men’ ohella. Mainoksissa ja ravintoloiden ruokalistoissa käytetään usein sanaa ’keiki’, joka tarkoittaa lasta. Eli lasten menu on ’keiki menu’.

Tämä kyltti puolestaan sisältää pidemmän havaijinkielisen ohjeistuksen, jota seuraa vastaava englannin- ja japaninkielinen. Tosin jokainen näistä on sävyltään erilainen, sillä havaijinkielinen on englanniksi: Do not enter without permission, kun taas japaninkielinen on: It is forbidden to enter. Nämä käännökset osoittavat myös, että englanninkielinen on monipuolisin, sillä se varoittaa mahdollista tunkeutujaa hälytyksestä.

Mielenkiintoista kyltissä on kielten välinen järjestys. Se, että havaijin kielinen ilmaisu on ylimpänä, osoittaa kyltin olevan paikassa, joka on virallisesti ja kansallisesti tärkeä ja joka sijaitsee osavaltion virastorakennusten alueella. Kyltti nimittäin sijaitsee entisen kuninkaan palatsin, ’Iolani Palace, alakertaan johtavassa rappukäytävässä. Osavaltion virastoalueen muissakin rakennuksissa näkyy sama tärkeysjärjestys.

Tämä osavaltion käytänne ei kuitenkaan nähtävästi ole levinnyt esimerkiksi havaijilaisiin yrityksiin. Esimerkkinä tästä on seuraava kuva, joka on otettu TheBus-yhtiön esitteestä Riding TheBus is Easy. Esitteessä jokainen bussin käyttöön liittyvä ohjeistus on usealla kielellä, joita Havaijilla kuulee ja näkee erilaisissa paikoissa, kuten yllä olevassa ’Iolani-palatsin kyltissä. Ylhäältä alaspäin lueteltuna kielet ovat: englanti, japani, tagalog (Filippiinit), korean kieli, mandariinikiina ja vietnamin kieli. Havaijin kieli ei kuitenkaan ole päässyt yrityksen esitteeseen, vaikka yksi sen käyttäjäryhmistä on mitä todennäköisimmin havaijia puhuvat havaijilaiset.

Jos Havaijin kielimaisema onkin köyhähkö havaijin käytön suhteen, havaijia kuulee kyllä puhuttavan joka puolella – paikallisten kollegoideni mukaan. Itse en erota, milloin joku puhuu havaijia tai havaijin kreolia siitä huolimatta, että olen ollut jo kaksi kuukautta Havaijilla. Tämä johtunee siitä, että täällä kuulee monia kieliä sekä paikallisia ja aasialaisia, jotka ”kokemattomille” korvilleni kuulostavat puhuttuina hyvin samankaltaisilta.

Aloha!

Addendum: Kiitos Leonille, Sangkille, Ruelle ja Mikelle mielenkiintoisista keskusteluista ja avusta kielten tunnistamisessa ja kääntämisessä.

@JukkaRaitala20
” #Raitala Ovat Olosuhteet, Mutta Emme Voi Vaatia Niin Nuori Ja Tulevat Liigan Eri. Rehu Että Veto On Hyvä” Mendi.

Jos hämmennykseltään uskaltautuu selailemaan @JukkaRaitala20:n muita viestejä, huomaa pian, että viesti on käännetty suoraan espanjasta käyttämällä automaattista käännösohjelmaa, ilmeisesti Google Translatea. @JukkaRaitala20 on näet samalla kellonlyömällä lähettänyt edellä lainatusta viestistä myös espanjan- ja englanninkieliset versiot:

Lisäksi osoittautuu, että @JukkaRaitala20 ei olekaan Raitala itse vaan innokas kannattaja, joka raportoi suosikkinsa tekemisistä Twitterissä kolmella kielellä:

@JukkaRaitala20
Ensinnäkin toistan: Minä noudatan kaikkia uutisia olen ei häntä Jukka mutta tämä on Twitter tukea teitä.

@JukkaRaitala20
First of all I repeat: I keep all the news Jukka, but I’m not him. This is a support to him twitter.

@JukkaRaitala20
Antes De Nada Repito: Sigo Toda La Actualidad de Jukka Pero No Soy Él. Esto Es Un Twitter Para Apoyarle.

Tapaus osoittaa ainakin sen, että konekääntäminen on edelleen vaikeaa, etenkin silloin kuin lähtö- ja kohdekieli poikkeavat toisistaan rakenteellisesti. Ainakin suomenkielisten esimerkkien valossa näyttää siltä, että käännökset muodostetaan muuttamalla lähdekielen sanoja kohdekielisiksi yksi kerrallaan ilman, että niiden merkityksiä tai kieliopillisia suhteita analysoidaan kovin pitkälle.

Tämä selittää muun muassa sen, mitä ensimmäisen viestin enigmaattinen ”Rehu Että Veto On Hyvä” -lause tarkoittaa. Espanjankielisessä lähtötekstissä esiintyy sana pienso, joka voi olla joko rehua merkitsevä substantiivi tai verbimuoto, jonka suomenkielinen vastine kuuluu olen sitä mieltä. Näistä jälkimmäinen on tässä yhteydessä luonnollisesti oikea vaihtoehto.

Kun otetaan huomioon, että tässä esimerkissä sana esiintyy että-lauseen edellä, oikean merkityksen tunnistaminen on varsin yksinkertaista myös koneellisesti. Kuitenkin käytetty käännösohjelma on jostain syystä päätynyt väärään merkitykseen ja tämän seurauksena tarjoaa virheellistä käännöstä. Sen sijaan englanninkieliseen versioon on jostain käsittämättömästä syystä päätynyt käännös ”I thing that”, mutta ainakin tässä tapauksessa lähtötekstin sana on ilmeisesti tulkittu oikein.

Käännösvirheistä huolimatta @JukkaRaitala20:n viesteistä välittyy mukavan positiivinen sävy – myös suomeksi:

Ohjelman alkupuolella Dave ja toinen juontaja Martin keskustelevat hetken myös sanan alkuperästä:

Martin: It actually stands of something, doesn’t it, posh?

Dave: Port out, starboard home.

Martin: Why is that?

Dave: Because on a ship, when you were travelling, in the days before sort of airlines and whatever, if you were on a nice posh ship going somewhere, whatever, the richer people would get the best cabins, and the best cabins on the way out would be on the port side, and on the way home on the starboard side. So you got that privilege because you were wealthy.

Daven esiin nostama selitys viittaa Britannian ja Intian väliseen laivaliikenteeseen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla. Teorian mukaan posh-sanan alkuperä palautuu laivayhtiö Peninsular & Oriental Steam Navigation Companyn kalliimpiin laivalippuihin, joihin oli painettu sanojen Port, Out, Starboard ja Home alkukirjaimet. Näillä kirjaimilla varustetut liput takasivat paremman matkustusmukavuuden, koska ne oikeuttivat ilta-auringolta suojassa oleviin hytteihin sekä meno- että paluumatkalla. Nämä hytit sijaitsivat Intiaan mennessä laivan kulkusuuntaan nähden vasemmalla ja paluumatkalla oikealla puolella.

Niin viehättävä kuin tämä usein kuultu teoria onkin, valitettavasti se ei vain pidä paikkaansa. Oxford English Dictionaryn (OED) mukaan POSH-laivalipujen käytöstä ei ole olemassa todisteita. Myyttien murtamiselle omistettu Snopes.com -sivusto puolestaan luettelee joukon lisäsyitä, miksi teoria on todennäköisesti virheellinen: viime vuosisadan alun brittiläiset matkailijat ostivat meno-paluu -lippujen sijaan yhdensuuntaisia lippuja, monsuunisateiden vuoksi laivan “parempi puoli” vaihteli vuodenaikojen mukaan, useimmat hytit olivat ikkunattomia jne. Sanan alkuperästä käytiin viime viikolla vilkasta keskustelua myös American Dialect Societyn postituslistalla, ja keskustelussa mainitut useat aihetta käsittelevät kirjoitukset ovat yksimielisiä siitä, että teoria ei kestä lähempää tarkastelua.

Laivalipputeorian kertoma tarina on kuitenkin niin vetoava, että että se näyttää säilyttävän elinvoimaisuutensa, vaikka onkin virheellinen. Toisaalta teorian suosiota selittänee osaltaan myös se, että posh-sanan etymologiasta ei ole täydellistä varmuutta. OED:n mukaan sanan yläluokkaisuuteen tai ylellisyyteen viittaava merkitys on mahdollisesti kehittynyt puolen pennin kolikkoa merkitsevästä slangisanasta (joka on alkuperin lainattu romanikielestä), mutta myöntää sanan lopullisen alkuperän olevan hämärän peitossa. Onpa sanan alkuperää esitetty Lontoon englannin polish-sanan ääntämisestäkin.

Kaikesta huolimatta Daven ja kumppanien jutustelu tarjosi mielenkiintoisia kielitieteellis-sosiologisia huomioita posh-sanasta, vaikka etymologinen tarkastelu jättikin ehkä toivomisen varaa. Tapa käyttää sanaa kertoo nimittäin yhtä ja toista puhujasta:

Dave: You can’t self-declare posh, but everyone has a definition where they think “oh that’s a bit posh”, and I think that actually tells you where you are on the spectrum of life.

Jos posh-sanalla viittaa esimerkiksi Earl Grey -teepusseihin tai yli 10 punnan viinipullooon, tulee samalla antaneeksi paljon tietoa yhteiskuntaluokastaan, kulutustottumuksistaa ja elintavoistaan.

Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka posh-sanan määritelmä vaihteleekin puhujalta toiselle, omaan itseensä sillä ei välttämättä kannata viitata:

Dave: Nobody thinks that they are posh, for the only people who self-declare posh are definitely not posh.

Martin: Or like when you go to cafes, and they do a posh sandwich, is probably not going to be posh.

Dave: You see a shop on the High Street and it says “Posh Nails”, definitely not posh. You see a member of a pop band, Posh Spice, definitely not posh, you know this.

Tämä hienoinen antipatia tuli vastaan myös eräässä tiekyltissä, joka innoitti tämän kirjoituksen. Siinä missä Irlannin Dinglessä paikalliset lisäsivät tiekylttiin myös kohteen englanninkielisen nimen jotta turistit löytäisivät perille, Walesissa lähestyessämme Rhuthunin kylää kävi hyvin selväksi, ettei joku ainakaan pitänyt siitä, että paikasta käytettiin myös sen englanninkielistä nimeä Ruthin:

Rhuthunin kylässä – niin kuin monessa muussakin kylässä missä kävimme – sattui olemaan käynnissä kesäjuhlat (kesä on juhlien aikaa). Istuimme sitten teellä kylän vanhan kirkon pihassa seurakunnan pop-up kahvilassa, ja kuuntelimme kun paikallinen Samba-bändi soitti viereiselle torille pystytetyllä lavalla. Mutta kymriä en muista kuulleeni tässä kylässä. Ehkä Englanti oli jo liian lähellä…

* Tästä kehitin ‘Samulin lain kielen elinvoimaisuudesta’: jos kadulla kuulee teinien käyttävän jotain kieltä, kieli on täysin voimissaan.

Kun The Historical Thesaurus of the Oxford English Dictionary ilmestyi vuonna 2009, sitä suitsutettiin monilla brittiläisillä ja amerikkalaisilla nettisivuilla. Lehtien toimittajat ja kaunokirjallisuuden kriitikot paitsi kuvailivat sitä suureksi kulttuuriteoksi, myös repivät riemua englannin kielen historiallisen runsaasta sanavarastosta monine vivahteineen. Kirjoittajien kiinnostuksen kohteet vaihtelivat ’heti’-tyyppisistä ilmaisuista (immediately-sanan synonyymit) värikkäisiin haukkumasanoihin kuten son of a sea-cook. Kaikki tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että thesauruksen lukeminen oli sekä mielenkiintoista että hauskaa.

Miten synonyymisanakirjaa sitten käytetään ja mitä siitä voi oppia? Sanakirjan päämääränä on heijastaa anglosaksista maailmankuvaa yli puolentoistatuhannen vuoden ajalta, onhan siihen kerätty sanastoa aina muinaisenglannista 1900-luvun lopulle saakka. Teos on jaettu kolmeen erimittaiseen osaan, joiden otsikot ovat ”Maailma”, ”Mieli” ja ”Yhteiskunta”. ”Maailman” alta löytyy sellaisia alakategorioita kuin ”Maailmankaikkeus” ja ”Aine” alaotsikoineen ja sanalistoineen; ”Mieleen” kuuluvat esimerkiksi alakategoriat ”Tunne” ja ”Filosofia” sanastoineen; ja ”Yhteiskunta”-otsikon alta löytyvät muun muassa ”Auktoriteetti” ja ”Matkustaminen”. Näin englannin kielen historiallinen sanasto on siis luetteloitu aihepiireittäin. Alakategorioita riittää aina kuudenteen ja seitsemänteen tasoon asti.

Näin ollen sanakirjan toinen osa, indeksi, osoittautuukin varsin hyödylliseksi. Sen avulla voi tutkia, minne kaikkialle jokin kiinnostava sana on sanakirjassa sijoitettu: useimmat sanat löytyvät useammasta eri kategoriasta. Indeksi alkaa artikkelilla a ja päättyy kirjainyhdistelmään z(-)z(-)z, joka sanakirjan mukaan esiintyy substantiivina kahdessa eri merkityksessä: nukkumisen äänenä ja pörinänä (buzz).

Nettiajassa kun elämme, on historiallista synonyymisanakirjaa mahdollista lukea myös netissä osana suuren The Oxford English Dictinary -sanakirjan nettiversiota. Nettiversion lukija välttyy indeksinumeroilta ja voi sen sijaan surffata thesauruksen tasolta toiselle, vaikkapa ”Mielestä” (Mind) ”Kieleen” (Language), ”Nimeämiseen” (Naming) ja aina lyhenteeseen incog asti (incognito).

Valitettavasti tähän riemuun tarvitaan kuitenkin melko suuri rahasumma. Monet sanakirjan ja sen nettiversion lukijoista opiskelevat tai tekevät työtä yliopistoissa, joilla on varaa hankkia tämä teos.

Linkkejä:

• The Historical Thesaurus of English project
• OUPblog: HTOED facts
• The Telegraph: Historical Thesaurus is a masterpiece worth waiting 40 years for
• The Guardian: Historical Thesaurus review by Steven Poole
• Lisa Gold: Time-traveling through the English language with the Historical Thesaurus of the Oxford English Dictionary
• Literary Review: Words, glorious words