Tag Archives: kääntäminen

”Siinä puukon tutkain”: Mark Twain, Shakespeare ja suomentajan ongelmat

Shakespeare ei jätä kirjallisuutta rauhaan. Sitaatteja ja alluusioita pulppuilee joka puolelta – kuten olen joissakin aikaisemmissa blogikirjoituksissani yrittänyt osoittaa. Yksi kuolemattomista Shakespeare-leikittelyistä on Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuissa (1884) parodioima Hamletin ”Ollako vai ei” -monologi. Sen lausahtelee ulkoa muistellen maata kiertävä veijari ”Herttua”. Tämä versio on haaste kaikille Shakespearen rakastajille, sillä se rakentuu kokonaan oikeiden Shakespeare-sitaattien varaan, joskin odottamattomat yhteydet ja merkitykset nivoutuvat riehakkaaksi komediaksi. Tarvitaan Mark Twainin kaltainen mestari, jotta syntyisi tällainen versio Shakespearen kahden tragedian teksteistä.

Mark Twain

Mark Twain (Wikimedia Commons)

Herttuan Hamlet-monologi menee näin (ilmeisimmät Hamletiin viittaavat rivit lihavoitu; Macbethista poimitut kursivoitu):

To be, or not to be; that is the bare bodkin
That makes calamity of so long life;
For who would fardels bear, till Birnam Wood do come to Dunsinane,
But that the fear of something after death Murders the innocent sleep,
Great nature’s second course,
And makes us rather sling the arrows of outrageous fortune
Than fly to others that we know not of.
There’s the respect must give us pause:
Wake Duncan with thy knocking! I would thou couldst;
For who would bear the whips and scorns of time,
The oppressor’s wrong, the proud man’s contumely,
The law’s delay, and the quietus which his pangs might take.
In the dead waste and middle of the night, when churchyards yawn
In customary suits of solemn black,
But that the undiscovered country from whose bourne no traveler returns,
Breathes forth contagion on the world,
And thus the native hue of resolution, like the poor cat i’ the adage,
Is sicklied o’er with care.
And all the clouds that lowered o’er our housetops,
With this regard their currents turn awry,
And lose the name of action.
Tis a consummation devoutly to be wished.
But soft you, the fair Ophelia:
Ope not thy ponderous and marble jaws.
But get thee to a nunnery—go!

(Mark Twain, The Adventures of Huckleberry Finn, Penguin Books 1994, 136-137)

Tätä kannattaa verrata alkuperäiseen Hamlet-monologiin:

To be, or not to be, that is the question,
Whether ’tis nobler in the mind to suffer
The slings and arrows of outrageous fortune,
Or to take arms against a sea of troubles,
And by opposing end them. To die, to sleep—
No more—and by a sleep to say we end
The heartache and the thousand natural shocks
That flesh is heir to; ’tis a consummation
Devoutly to be wished. To die, to sleep;
To sleep, perchance to dream. Ay, there’s the rub,
For in that sleep of death what dreams may come
When we have shuffled off this mortal coil
Must give us pause. There’s the respect
That makes calamity of so long life.
For who would bear the whips and scorns of time,
Th’oppressor’s wrong, the proud man’s contumely,
The pangs of disprized love, the law’s delay,
The insolence of office, and the spurns
That patient merit of th’unworthy takes,
When he himself might his quietus make
With a bare bodkin? Who would fardels bear,
To grunt and sweat under a weary life,
But that the dread of something after death,
The undiscovered country from whose bourn
No traveler returns, puzzles the will,
And makes us rather bear those ills we have
Than fly to others that we know not of.
Thus conscience does make cowards of us all,
And thus the native hue of resolution
Is sicklied o’er with the pale cast of thought,
And enterprises of great pith and moment
With this regard their currents turn awry
And lose the name of action. Soft you now,
The fair Ophelia!—Nymph, in thy orisons
Be all my sins remembered.

(Hamlet III.1, Internet Shakespeare Editions)

Useimmat Herttuan mahtipontiset lauseet on poimittu alkuperäisestä monologitekstistä. Esimerkiksi juhlavan alun ”bare bodkin” (’paljas tikari’) muuttaa merkitystään yllättävästi. Myös Hamletin muista osista siepatut sitaatit korostavat komiikkaa, erityisesti Ofelian ”ponderous and marble jaws”. Macbethkin on ollut Herttualle tuttu. Mutta mitä tekee Birnam Wood Claudiuksen linnassa? Eipä viattoman unen murhaaminenkaan ole aivan kohdallaan. Hauska on myös ”sananlaskun kissan” loikkaaminen näyttämölle.

Entä miten suomentajat selviävät tällaisesta komediasta? Ongelmana on etenkin, miten säilyttää yhteys Shakespearen alkuperäistekstiin. Käännöksellä tulisi olla yhteys Shakespeare-suomennokseen, mutta mihin suomennokseen? Ja suomennosten ilmaisut eivät ole samalla tavoin vakiintuneita ja tunnettuja kuin Shakespearen alkutekstin.

Kaksi Huckleberry Finnin suomennosta on helposti saatavilla: Yrjö Kivimiehen vuodelta 1956 (alkuperäisssuomennos vuodelta 1927) ja Jarkko Laineen vuodelta 1999 (alkuperäissuomennos vuodelta 1972).

Kivimies (1941)

Kivimies (1941)

Kivimies aloittaa monologin oikeaan Herttuan tyyliin:

Ollako vai ei olla, siinä puukon tutkain:
Se elon kurjuutta vain pitkittävi;
Ken kärsis oksaa, kunnes Dunsinaniin kulkee Birnam-metsä,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, unen murhaa, tuon viattoman,
Tuon luonnon toisen atrian.

Laine (1990)

Laine (1990)

Laineen suomennoksessa Herttuan monologi alkaa seuraavasti:

Ollako vai eikö; siinä paljas terä tikarin
joka kurjuutta elämän niin pitkittää;
niille jotka taakan kantaa, kunnes metsä Birnamin tulee Dusinaniin [sic],
mut tuo pelko jostain jälkeen kuoleman
murhaa unen viattoman,
suuren luonnon toisen atrian

Kivimies nojaa Cajanderin käännökseen (”Jos puukon tutkaimella suoran tehdä / Vois elämästään”) ja Laine Jylhän käännökseen (”terällä tikarin jos niistä itse / vois selvän tehdä”)

Myös Kivimiehen käännös Birnamin metsän tulosta Dunsinaniin pari riviä myöhemmin noudattaa tarkasti Cajanderin Macbeth-suomennosta (”Älä pelkää, kunnes Dunsinaniin kulkee Birnam-metsä”, Macbeth V.5). Jylhä heijastaa selvästi Cajanderia (”Pois pelko, kunnes Birnam-metsä kulkee / päin Dunsinanen vuorta”). Laine on hiukan vähemmän sanatarkka: on vaikea sanoa, seuraako hän enemmän Jylhää kuin Cajanderia. Yhtymäkohta Macbethiin on kuitenkin mitä ilmeisin.

Selkeä yhteys Cajanderin ja Jylhän käännöksiin on myös sekä Kivimiehen että Laineen viittauksilla Macbethiin, joka ”unen murhaa … tuon luonnon toisen atrian” (Cajander, Macbeth II.2)

Kivimies:

Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa,
Unen murhaa, tuon viattoman,
Tuon luonnon toisen atrian,

Laine:

mut tuo pelko jostain jälkeen kuoleman
murhaa unen viattoman,
suuren luonnon toisen atrian.

Jo nämä monologin alun sitaatit osoittavat, että sekä Kivimies että Laine pystyvät taitavasti ottamaan huomioon myös Shakespeare-suomennosten sanavalinnat.

Herttuan monologin loppu kruunaa komedian, sekä alkutekstissä että käännöksissä. Marmorileuat löytyvät Hamletin ensimmäisestä näytöksestä:  “Why the sepulcher / Wherein we saw thee quietly interred / Hath oped his ponderous and marble jaws / To cast thee up again?” (Hamlet I.4). Sekä Cajanderin että Jylhän valinta on “loi raskaat marmoriset leukans’ auki”.

Kivimies:

Mut vaiti, ihana Ophelia:
Hirveitä marmorileukojas äl’ avaa,
Vaan mene luostariin, mene ja heti!

Laine (pp. 161-162):

Se täyttymys olis halu hartain; mutta vaiti nyt Ofelia,
älä aukaise raskaita marmorleukojas,
vaan mene luostariin – mene heti.

Herttuan monologi on haaste lukijalle, joka pystyy todella nauttimaan Twainin komiikasta vain, jos hallitsee Shakespearensa. Se on myös haaste kääntäjille, joiden on sovitettava monologi oikeiden Shakespeare-suomennosten mukaiseksi. Voi vain todeta, että sekä Kivimies että Laine ovat olleet tehtävänsä tasalla.

Jätä kommentti

Filed under Matti Rissanen

”Hwæt the…”, onko Beowulfin alku käännetty väärin kaikki nämä vuodet?

BeowulfTaannoin tuli maristua, että valtamediassa tuntuvat uutiskynnyksen ylittävän ainoastaan hyvin kyseenalaiset historiallista kielitiedettä käsittelevät julkaisut. Viime syksynä kuitenkin ilmestyi muinaisenglannin hwæt-sanaa käsittelevä artikkeli, joka sai näkyvyyttä ainakin englanninkielisten maiden mediassa (geekosystem.com/beowulf-error/), koska se saattaa muuttaa pisimmän anglosaksisen runoelman Beowulfin käännöstä. En ole huomannut, että suomalainen media olisi julkaisua noteerannut, joten ajattelin kirjoittaa lyhyen yhteenvedon tällä ensimmäisellä kotimaisellamme.

Beowulfin alkusäkeet kuuluvat siis seuraavasti:

Hwæt we gardæna           in geardagum
þeodcyninga trym            gefrunon

Pekonen ja Tolley suomentavat ne:

Kuulkaa! Keihäsdaanien                      kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu,

(Osmo Pekonen & Clive Tolley. 1999. Beowulf. Helsinki: WSOY)

Runoelman ensimmäinen sana on hwæt, joka on etymologisesti sama sana kuin nykyenglannin kysymyspronomi what. Beowulfin ensimmäinen lause ei kuitenkaan ole suora kysymys ja on ollut pienoinen mysteeri, kuinka se pitäisi ymmärtää ja kääntää.

Suht vakiintuneen näkemyksen mukaan sanalla oli kolme funktiota: yksikön neutrin interrogatiivipronomini (kuten what), adverbi sekä lauseenulkoinen interjektio, joka esiintyy vanhoista germaanisista kielistä vain muinaisenglannissa ja toisessa länsigermaanisessa kielessä muinaisalasaksassa (germaanikielten keskinäisistä suhteista kannattaa katsoa esimerkiksi Antti Ijäksen erinomainen yhteenveto). Beowulfin alussa olisi siis kyse näistä kolmannesta.

On myös ehdotettu (ehkä lähinnä spekuloitu), että koska kyseinen sana löytyy niin monen runon alusta, kyseessä olisi runonlaulajien tapa kääntää huomio itseensä ja kauan sitten kadonneen suullisen kulttuurin tapa, joka vain aniharvoin päätyi pergamentille. Esimerkiksi J.R.R. Tolkien kertoman mukaan aloitti usein Beowulf-luentonsa luentonsa hiipimillä luokkaan ja katkaisemalla opiskelijoiden puheensorinan lausumalla kovaan ääneen hwæt. Käännökseksi on ehdotettu seuraavia: truly!, what ho!, Lo!, Hear me! Yes! Indeed! sekä Yo, listen up! (löytyy Beowulfin rap-versiosta…). Pekonen ja Tolley suomentavat sen siis: kuulkaa.

George Walkden esittää uuden teorian artikkelissaan ”The Status of hwæt in Old English”, joka julkaistiin syksyllä 2013 arvostetussa tieteellisessä aikakauslehdessä English Language and Linguistics. Walkden esittää artikkelissa, että yleisesti hyväksytty kolmas tulkinta on väärinymmärrys1 ja pohjaa analyysinsä lauseenalkuisesta hwætista aineistoon, joka koostuu n. 250 lauseesta muinaisenglannissa sekä muinaisalasaksassa.

Walkdenin teorian mukaan muinaisenglannin hwæt ei ollut interjektio vaan pronomini, joka aloitti eksklamatiivisen lauseen, jossa merkitys syntyi koko lauseesta. Nykyenglannissa rakenne ei ole mahdollinen what-pronominilla, mutta esimerkiksi saksassa ja ranskassa seuraavat lauseet ovat kieliopillisia.

saksa:

Was du dich verändert hast?
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] oletkaan muuttunut?’

ranska:

Que il vous aime!
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] hän rakastaakaan teitä!’2

Jos hwæt toimi samoin myös muinaisenglannissa, olisi parempi suomennos Beowulfin alkusäkeistä:

Kuinka keihäsdaanien                           kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu
(tai ’muinaisesta maineesta                   meillä lauletaan’)

Tämä voi tuntua pikkuseikalta, mutta jos tiedeyhteisö hyväksyy Walkdenin argumentit, joudutaan useammankin muinaisenglannin tekstin käännöksiä ja editioita rukkaamaan. Näitä ovat esimerkiksi:

Hwæt ic swefna cyst secgan wylle
’kuinka minä unista parhaan kertoa haluan’
(vs. ’kuulkaa! Minä unista parhaan kertoa haluan’)

(Dream of the Rood)

Iuliana! Hwæt þu glæm hafast
’Iuliana, kuinka kaunis oletkaan’
(vs. ’Iuliana! Kuule! Sinulla on kauneutta…’)

(Iuliana)


1 Walkden argumentoi, että hwæt ei voi olla lauseenulkoinen, koska 1) se yleensä vastaa painotonta tavua runomitassa, 2) yhdessäkään muinaisenglannin- tai muinaisalasaksankielisessä käsikirjoituksessa sitä ei ole erotettu välimerkein, 3) Ælfric ei muinaisenglannin kieliopissaan mainitse sille lauseenulkoista käyttöä, 4)  hwætiä ei lauseissa käytetä yksinomaan suoran puheen yhteydessä sekä 5) perustuen kvantitatiiviseen analyysin York-Toronto-Helsinki Corpuksella on osoitettavissa, että hwæt vaikuttaa lauseiden sanajärjestykseen. Lauseet, joissa se esiintyy, muistuttavat järjestykseltään alisteisia sivulauseita, eli verbi tulee loppuun.

2 Kaikki esimerkit ovat peräisin artikkelista, ellei toisin mainita.

2 kommenttia

Filed under Alpo Honkapohja

”My native English, now I must forgo”: Shakespearen asenteista englannin kieleen

Thomas Mowbray

Thomas Mowbray

Shakespearen näytelmät pursuavat tietenkin kielellistä ilottelua ja kaikkien ilmaisumahdollisuuksien hyväksi käyttöä. Mutta mestari saattaa myös pysähtyä pohtimaan vakavammin äidinkielen merkitystä roolihenkilön elämään. Seuraava ote on Rikhard II:n ensimmäisestä näytöksestä. Kuningas on juuri tuominnut Norfolkin herttuan, Thomas Mowbrayn elinikäiseen maanpakoon, ja tämän vastaus on täynnä tunnetta:

MOWBRAY A heavy sentence, my most sovereign liege,
And all unlooked-for from your highness’ mouth.
A dearer merit, not so deep a maim
As to be cast forth in the common air,
Have I deserved at your highness’ hands.
The language I have learnt these forty years,
My native English, now I must forgo,
And now my tongue’s use is to me no more
Than an unstringed viol or a harp,
Or like a cunning instrument cased up,
Or, being open, put into his hands
That knows no touch to tune the harmony.

What is thy sentence then but speechless death,
Which robs my tongue from breathing native breath?

(King Richard II I:iii)

MOWBRAY Teidän korkeutenne, raskas tuomio se on,
en odottanut sitä teiltä; korkeamman kunnian
ansaitsisin teidän majesteetiltanne, en näin
syvää haavaa, että joudun heitetyksi taivasalle.
Äidinkielestäni, tästä englannista,
jota olen puhunut jo neljäkymmentä vuotta,
minun täytyy luopua, ja nyt ei kielestäni
ole hyötyä sen enempää kuin harpusta
tai violasta, josta kielet puuttuvat, tai
koteloonsa suljetusta monimutkaisesta
soittimesta, jos sen soittajaksi pannaan
joku, jolta puuttuu soittotaito.

mitä muuta
tuomiosi on kuin sanatonta kuolemaa,
kun se maanpakoon tuomitulta kielen varastaa.

(Rikhard II, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2008)

Voisiko äidinkielisen kanssakäymisen menettämistä vaikuttavammin kuvata? Tulee muuten väkisin mieleen, että Shakespearen säkeet voivat ilmentää kotimaastaan paenneiden tai karkotettujen ihmisten tunteita myös meidän päiviemme levottomassa maailmassa.

Shakespearelle on myös tyypillistä, ettei hän pane näitä vaikuttavia säkeitä näytelmän päähenkilön tai sankarin suuhun. Thomas Mowbray on murhaan osallistunut rikollinen, ja yllä lainatun kohtauksen jälkeen hän katoaa näyttämöltä.

450px-FirstFolioMerryWives

Englannin kieli ja sen eriasteinen käyttö on kuitenkin Shakespearen näytelmissä ennen kaikkea ilon ja leikinlaskun lähde. Kohteina voivat olla sekä kielen puutteellinen hallinta että pyrkimys liialliseen kielelliseen hienosteluun. Seuraavassa muutama näyte. Näin puhuu Tohtori Caius, ranskalainen lääkäri:

CAIUS By Gar, he has save his soul dat he is no come; he has pray his Pible well dat he is no come. By Gar, Jack Rugby, he is dead already if he be come.

RUGBY He is wise, sir, he knew your worship would kill him if he came.

CAIUS [drawing his rapier] By Gar, de herring is no dead so as I vill kill him. Take your rapier, Jack; I vill tell you how I vill kill him.

(Merry Wives of Windsor II:iii)

Suomentaja on tässä todellisen haasteen edessä. Kersti Juvan käänös heijastelee ranskalaisväritteisyyttä  loisteliaasti:

CAIUS ’Elkutti, ’än pelasti zieluns kun ei tullut. ’Än on käyttänyt ’yvin raamattuans kun jätti tulemat. ’Elkutti, Zusi Ruhi, miez olis jo kuollut joz olis tullut.

RUUHI Viisas mies, herra tohtori. Tiesi, että herra tohtori tappaisi hänet jos hän tulisi.

CAIUS ’Elkutti, ei edez zuolazilli ole niin kuollut kuin ’än on, kun minä ’änet tapan. (Vetää miekan) Miekka eziin, Žusi, minä näytän, miten minä ’änet tapan.
(Windsorin iloiset rouvat, suomentanut Kersti Juva, WSOY 2006)

Myös englantia äidinkielenään puhuvat voivat käyttää kieltä yleisöä huvittavalla tavalla. Näin puhuu opettaja(!) Holofernes:

HOLOFERNES Most barbarous intimation! Yet a kind of insinuation, as it were, in via, in way, of explication; facere, as it were, replication, or, rather, ostentare, to show, as it were, his inclination – after his undressed, unpolished, uneducated, unpruned, untrained, or, rather, unlettered, or, ratherest, unconfirmed fashion, to insert again my haud credo for a deer. (Love’s Labour’s Lost IV:ii)

Kääntäjä Juhani Lindholm välittää erinomaisesti Holoferneksen hienostelun:

 HOLOFERNES Typerää puhetta, mutta onpahan omiaan ikään kuin in via luomaan, facere, jonkinlaisen selityksen, tai pikemminkin oikeastaan ostentare, ikään kuin osoittamaan, että karkeassa, jalostumattomassa, hienostumattomassa sivistymättömyydessään ja kouliintumattomuudessaan tahi paremminkin koulujakäymättömyydessään kuitenkin kaikitenkin tuolla tietämättömällä tolvanalla on otsaa sekoittaa minun haud credoni peuraan. (Turhaa lemmen touhua, suomentanut Juhani Lindholm, WSOY 2012)

Erityisen monipuolista kieli-ilottelua esiintyy näytelmässä Henrik V. Brittein saarten englannin varieteeteista löytyy otteita. Näin puhuu walesilainen kapteeni Fluellen:

FLUELLEN To the mines! tell you the duke, it is not so good to come to the mines; for, look you, the mines is not according to the disciplines of the war: the concavities of it is not sufficient; for, look you, the athversary, you may discuss unto the duke, look you, is digt himself four yard under the countermines: by Cheshu, I think a’ will plough up all, if there is not better directions.

(King Henry the Fifth III:iii)

FLUELLEN Tunneleille? Kertokaa te herttualle, ettei se ole hyvä asia, että mennä tunneleille. Nähkääs nimittäin, nämä tunnelit ei ole sotataiton mukaiset. Ei riitä syvyys. Katsokaas, vihollinen, voitte sanoa herttualle, on kaivanut itsensä kaksitoista jalkaa tunneleitten alle ja tehnyt sinne vastatunnelit. Kiesus varjele, minä luulen, että se räjäyttää ylös kaiken, jos ei tule paremmat määräykset.

(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Rossin käännöksestä käy mainiosti ilmi, ettei kunnon kapteeni puhu standardienglantia. On tietenkin selvää, ettei walesiläisyys sinänsä voi näkyä suomenkielisessä tekstissä.

Sitten esimerkki irlantilaisen kapteeni MacMorrisin englannista:

MACMORRIS It is no time to discourse, so Chrish save me: the day is hot, and the weather, and the wars, and the king, and the dukes: it is no time to discourse. The town is beseeched, and the trumpet call us to the breach; and we talk, and, be Chrish, do nothing: ’tis shame for us all: so God sa’ me, ’tis shame to stand still; it is shame, by my hand: and there is throats to be cut, and works to be done; and there ish nothing done, so Chrish sa’ me, la!

(King Henry the Fifth III:iii)

MACMORRIS Nyt ei ole aika keskushtella, Krishtus minua varjelkoon. Päivä on kuuma ja shää ja shota ja kuningash ja herttuat. Ei ole aikaa keshkushtella. Kaupunki on shaarrettu ja torvi kutshuu meitä muurille ja me vain puhumme emmekä Krishtus varjele tee mitään, niin she on häpeä meille kaikille. Niin että Herra minut pelashtakoon, on häpeä seishtä laishkana, she on häpeä, käteni kautta. Kurkkuja on katkottava, töitä on tehtävä, ja Krishtus Herra meitä varjele, kun mitään ei tehdä.
(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Ja vielä skottikapteeni Jamyn  repliikki:

JAMY By the mess, ere theise eyes of mine take themselves to slomber, ay’ll de gud service, or ay’ll lig i’ the grund for it; ay, or go to death; and ay’ll pay’t as valorously as I may, that sall I suerly do, that is the breff and the long. Marry, I wad full fain hear some question ’tween you tway.

(King Henry the Fifth III:iii)

JAMY Voi pyhä messu, minä sanon ennen kuin nämä minun silmät uneen sulkeutuu, minä teen siistin työn tai makaan ruumiina maassa. Minä olen Jumalalle velkaa kuoleman ja maksan velkani niin urhoollisesti kuin voin, niin minä teen, ja tässä on nyt sanottu kaikki. Totisesti minä olisin mieluusti kuullut teidän kahden vähän keskustelevan.
(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Kannattaa panna merkille, että Rossin käännöksissä näiden englannin maantieteellisten varieteettien erikoispiirteet eroavat johdonmukaisesti toisistaan.

Näissä repliikeissä Shakespeare on selvästi tähdännyt yleisön huvittamiseen hiukan häijylläkin tavalla. Mutta hänen neroudelleen on ominaista, että kielellisiä ongelmia voidaan käyttää myös iloisen rakkausdialogin höysteenä. Ranskan prinsessa Catherinen ja Henrik V:n sananvaihto kuuluu varmaan Shakespearen näytelmien rakastetuimpiin kohtauksiin:

KING HARRY … How answer you, la plus belle Katharine du monde, mon tres chèr et divin déesse?

CATHERINE Your majestee ave fausse French enough to deceive de most sage demoiselle dat is en France.

KING HARRY Now, fie upon my false French! By mine honour, in true English, I love thee, Kate: …

Come, your answer in broken music – for thy voice is music and thy English broken. Therefore, queen of all, Catherine, break thy mind to me in broken English: wilt thou have me?

CATHERINE  Dat is as it shall please de roi mon père.

KING HARRY Nay, it will please him well, Kate. It shall please him, Kate.

CATHERINE Den it sall also content me.

KING HARRY Then I will kiss your lips, Kate.

CATHERINE Les dames et demoiselles pour être baisées devant leur noces, il n’est pas la coutume de France.

KING HARRY (to Alice) Madam my interpreter, what says she?

ALICE Dat it is not be de fashion pour les ladies of France – I cannot tell vat is baiser en Anglish.

KING HARRY To kiss.

ALICE Your majesté entend bettre que moi.

(King Henry the Fifth V:ii)

KUNINGAS HENRIK … Miten vastaat, la plus belle Catherine du monde, montrès chère et divine déesse?

CATHERINE Teidän majesteetti osaa niin paljon kökkö ranska, että hän pettä viisain demoiselle, joka asu Ranska.

KUNINGAS HENRIK Voi minun kurjaa ranskaani! Kunniani kautta, hyvällä englannin kielellä, minä rakastan sinua, Kati. … Vastaa, Kati, vastaa kuin orkesteri, sillä sinun äänesi on musiikkia ja sinun englantisi riitasointuja täynnä. Siksi, kansojen kuningatar, Catherine, avaa sydämesi ja kerro minulle englanniksi moniäänisesti: otatko minut?

CATHERINE Se on niin kuin roi mon père halua.

KUNINGAS HENRIK Hänelle se varmasti sopii, Kati. Hän on siitä hyvillään.

CATHERINE No sitten se sopi myös minä.

KUNINGAS HENRIK Sen kunniaksi minä suutelen kättänne ja kutsun teitä kuningattarekseni.

CATHERINE Laissez, mon seigneur, laissez, laissez! Ma foi, je ne veux point que vous abaissez votre grandeur en baisant la main d’une de votre seigneurie indigne serviteur. Excusez-moi, je vous supplie, mon tres-puissant seigneur.

KUNINGAS HENRIK Siinä tapauksessa minä suutelen sinun huuliasi, Kati.

CATHERINE Les dames et demoiselles pour être baisées devant leur noces, il n’est pas la coutume de France.

KUNINGAS HENRIK (Alicelle) Mitä hän sanoo, madame minun tulkkini?

ALICE Ettei ole Ranskan ladyjen façon– en osa sano mitä baiser on anglanti.

KUNINGAS HENRIK Suudella.

ALICE Teidän majesteetti entend parempi que moi.

(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Ehkäpä yllä esittämäni sitaatit kertovat jotakin Shakespearen asenteista ja rakkaudesta äidinkieleen. Toivottavasti ne osoittavat myös, miten huippusuomentajat selviytyvät alkutekstin kielellisen variaation asettamista haasteista.

Henrik V ja Catherine (Wikimedia Commons)

Jätä kommentti

Filed under Matti Rissanen

Ollako vai eikö olla? Kenen käännös? Kas siinä pulma

Bernhardt Hamlet2

Otsikon kysymys ”To be or not to be?”, jonka Hamlet esittää kuuluisan monologinsa avauksena, on vuosikymmenten saatossa vakiintunut suomenkieliseen muotoon ”ollako vai eikö olla?” Tämän version alkuperä on kuitenkin jossakin määrin ongelmallinen. Julkaistuja Hamletin suomennoksia on ainakin viisi: Paavo Cajanderin ja Yrjö Jylhän klassikot sekä uudemmat Eeva-Liisa Mannerin, Veijo Meren ja Matti Rossin käännökset. Viimeksi mainittu ilmestyi vain pari kuukautta sitten.

Cajanderin Hamlet ilmestyi vuonna 1879, joten siitä tämän lentävän lauseen luulisi löytyvän. Mutta Kansalliskirjaston nide ei tue tätä otaksumaa:

Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk’ inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan, (Hamlet III:1)

Cajanderin tekstiä on myöhemmissä painoksissa korjailtu, mutta en ole löytänyt muotoa ”eikö olla”.

Jylhän käännös on lähellä Cajanderia:

Ollako vai eikö, siinä pulma:
jalompaa onko kärsiä ja sietää
kaikk’ iskut, nuolet julman kohtalon,
vai asein käydä tuskain merta vastaan,

Mannerin teksti alkaa samoin kuin Jylhän:

Ollako vai eikö, siinä pulma.
Jalompaa onko vaiti ottaa vastaan
pahansuovan onnen turmannuolet
vai aseella selvä tehdä murheistaan,

Meri kulkee vähän enemmän omia teitään:

Ollako vai ei? kysyn. Onko jalompaa
sietää ääneti kammottavan kohtalon
iskut ja nuolet vaiko tarttua
aseeseen tuskain merta vastaan,

Ja vuonna 2013 Rossi suomentaa tapansa mukaan tehokkaasti ja ytimekkäästi:

Olla vai ei? Siitä on nyt kyse. Onko ylevämpää
kärsiä vain sisimmässään
julman onnen sinkoamat ammukset ja nuolet
vai nousta taistelemaan vaikeuksiensa
tulvaa vastaan

Mistä siis ”Ollako vai eikö olla?” Kuten yllä totesin, on mahdollista, että tätä käännöstä on käytetty jossakin editiossa, joka ei ole osunut käsiini. Ehkä todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin, että tämä ”kotitekoinen” fraasi on rytmiltään ja iskevyydeltään niin hyvä, että se on tarttunut suomalaisten korvaan ja lyönyt laudalta painetuissa käännöksissä käytetyt. Sitä paitsi se kajahtaa näyttämöltä varmasti vaikuttavammin kuin lyhyemmät muunnelmat.

Kollegani, kirjallisuuden professori Jyrki Nummi totesi asiasta jutellessamme, että samantapainen ilmiö näkyy Kiven Nummisuutareiden sitaatissa ”Niin muuttuu maailma, Eskoni”. Useimmat suomalaiset varmaan käyttävät tätä lentävää lausetta muodossa, ”Niin muuttuu maailma, Eskoseni”. Kuulostaako lause näin paremmalta?

Ja lopuksi. Ei ole mikään ihme, että Shakespeare ja Hamlet astuvat esiin yllättävissäkin yhteyksissä. Vanha vitsi (liekö ÄPY-lehdestä peräisin) siteeraa keuhkolääkärin huokausta: ”Tubi or not tubi? That is the question.”

Jätä kommentti

Filed under Matti Rissanen

”To borrow, and to borrow, and to borrow” – tunnetko lähteen?

Kirjoja lukiessa kannattaa tarkkailla tekstistä esiin pulpahtelevia lainauksia ja viitteitä aikaisempaan kirjallisuuteen. Myös kirjojen nimet tarjoavat aineistoa oivalluksille. Kääntäjälle nämä viitteet ovat erityisen haastavia.

Raamattu on ehtymätön lainausten lähde. Kaikkihan tiedämme, että Graham Greenen romaanin nimi ”The power and the glory” on suoraan Isä meidän -rukouksesta. Viite säilyy moitteettomasti myös suomennetun kirjan nimenä: ”Voima ja kunnia”. Lähes yhtä ilmeinen on Hemingwayn ”The sun also rises”, ”Ja aurinko nousee”.

The sun also ariseth, and the sun goeth down, And hasteth to his place where he arose. (Ecclesiastes 1:5)

Kun lukija huomaa yhteyden Saarnaajaan, romaanin perusteema kadotetun sukupolven kuvauksena aukeaa. Myös Evelyn Waugh’n ”A handful of dust” tuo mieleen Saarnaajan (3:20), vaikka lainaus onkin T. S. Eliotin ”The Waste land” -runosta:

And I will show you something different from either
Your shadow at morning striding behind you
Or your shadow at evening rising to meet you;
I will show you fear in a handful of dust. (27-30)
(”The Complete Poems and Plays of T. S. Eliot”, London: Faber & Faber 1973)

Lauri Viljanen kääntää viimeisen rivin:

 Minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisena tomua. (”Autio maa”, Otava, 1972)

Ja Tuija Rovamolla on helppo tehtävä antaa Waugh’n kirjan suomennokselleen nimi ”Kourallinen tomua” .

William Shakespeare (Wikimedia Commons)

William Shakespeare (Wikimedia Commons)

Tämä viiteleikki korostaa myös Shakespeare-tuntemuksen merkitystä kaikille kirjallisuudenharrastajille. John Steinbeckin ”The winter of our discontent” viittaa tietenkin Rikhard III:n alkusäkeeseen:

Now is the winter of our discontent
Made glorious summer by this son of York (Richard III, I.1.1-2)

Steinbeckin kääntäjä Jouko Linturi on ollut pulassa, koska Cajanderin suomennoksen tarjoama nimi ei tunnu oikein sopivalta:

Nyt nurpeuden talven meillä muutti
Aurinko Yorkin kesäks ihanaksi. (WSOY 1950)

Myöskään Rossin myöhemmin ilmestyneet käännökset eivät olisi olleet avuksi:

Kirkkaan kesän on tuo Yorkin aurinkoinen
tehnyt sotiemme synkkään talveen (Tammi 1968)

Suurenmoisen kesän on tuo Yorkin aurinkoinen
luonut kiistojemme synkkään talveen (WSOY 2004)

Linturi päätyi kääntämään nimen ”Tyytymättömyyden talvi”, joka on sekä alkusoinnultaan että rytmiltään erinomainen ratkaisu.

Näyttelijä David Garrick Macbethin roolissa (Wikimedia Commons)

Näyttelijä David Garrick Macbethin roolissa 1775 (Wikimedia Commons)

William Faulknerin ”The sound and the fury” viittaa tietenkin Macbethin kuuluisaan monologiin:

     She should have died hereafter.
There would have been a time for such a word.
Tomorrow, and tomorrow, and tomorrow,
Creeps in this petty pace from day to day
To the last syllable of recorded time,
And all our yesterdays have lighted fools
The way to dusty death. Out, out, brief candle!
Life’s but a walking shadow, a poor player
That struts and frets his hour upon the stage
And then is heard no more. It is a tale
Told by an idiot, full of sound and fury,
Signifying nothing.  (Macbeth V.5.17-28)

Cajanderin versio ei tarjoa sopivaa kirjan nimeä, mutta Jylhän käännös osuu kohdalleen:

Cajander:

Tarina on se, hupsun tarinoima,
Täynn’ ilmaa, tuulta, mutta mieltä vailla.

Jylhä (SKS 1936):

se kertomus on, hupsun tarinoima,
täys ääntä, vimmaa – tarkoitusta vailla.

Kai Kailan Faulkner-suomennos on siis nimeltään ”Ääni ja vimma”.

Kevyen luokan jännitysromaani, Alistair MacLeanin ”The way to dusty death” sieppaa nimensä samasta Macbethin kohdasta, vain viisi riviä ylempää. Romaani rakentuu kilpa-ajajien kohtaloiden ympärille, ja MacLeanin oivallus ansaitsee hatun noston. Mutta entäpä suomennos: Cajander ja Jylhä eivät anna mahdollisuutta suoraan sitaattiin.

Cajander:

Jokainen eilispäivä synkkään hautaan
On narrin vienyt.

Jylhä:

Kaikk’ eilispäivät narrreille tien hautaan
valaisseet ovat.

MacLeanin kääntäjä Risto Lehmusoksa on tehnyt taidokkaan ratkaisun Linturin tapaan: ”Katkuinen kuoleman tie” kertoo, mistä kirjassa on kysymys ja tekee rytmisesti ja alkusoinnultaan oikeutta alkutekstille.

Vladimir Nabokov (Wikimedia Commons)

Vladimir Nabokov (Wikimedia Commons)

Lopuksi en malta olla tarjoamatta yhtä esimerkkiä varsinaiseen tekstiin sisältyvästä mestarillisesta viittauksesta. Vladimir Nabokovin tapana on leikkiä kissaa ja hiirtä lukijan kanssa; siitä on yhtenä todisteena seuraava ote ”Lolita”-romaanin loppusivuilta. Näin puhuu Quilty henkensä hädässä:

I promise you, Brewster, you will be happy here, with a magnificent cellar, and all the royalties from my next play – I have not much at the bank right now but I propose to borrow – you know, as the Bard said, with that cold in his head, to borrow and to borrow and to borrow. There are other advantages. We have here a most reliable and bribable charwoman, … (”Lolita”, New York: Putnam, 1955, p. 303).

Mistäpä hokema “to borrow and to borrow and to borrow”? Kannattaa vilkaista edellistä Macbeth-sitaattia ja ihailla tapaa, jolla Nabokov sotkee tappokohtaukseen loisteliaan alluusiovitsin. Tässä kohdassa ovat Nabokovin kääntäjät Eila Pennanen ja Juhani Jaskari ymmärrettävästi joutuneet antautumaan:

… saatte kaikki seuraavan näytelmäni palkkiot – minulla ei tällä haavaa ole paljon pankissa mutta lupaan lainata. Muitakin etuja on. Meillä on täällä mitä luotettavin ja lahjottavin siivooja …

Olisiko Sinulla, hyvä lukija, ehdotusta Nabokovin sanaleikin käännökseksi?

Jätä kommentti

Filed under Matti Rissanen

Lingvisti lentokoneessa

Olin lentämässä Madridista Santiago de Compostelaan. Lueskelin aikani kuluksi istuintaskusta löytynyttä espanjan- ja englanninkielistä turvaohjetta, jonka otsikko oli espanjaksi Esquema de evacuación ja englanniksi Evacuation Scheme.

Iberia Express A 320 - 200: Esquema de evacuación / Evacuation Scheme

Jäin makustelemaan oudolta tuntunutta scheme-sanaa ja miettimään, käytetäänkö sitä lentokone-englannissa yleisesti, vai oliko se tässä käännetty suoraan espanjan vastaavasta sanasta esquema, jonka merkitys ei kuitenkaan ole täysin sama kuin schemen. Asia jäi vaivaamaan sen verran, että tein perille päästyäni hieman tutkimustyötä sen selvittämiseksi. Gummeruksen englanti–suomi-sanakirjan mukaan schemen merkityksiä ovat:

1 suunnitelma, kaavio, skeema
2 järjestelmä, systeemi
3 juoni, salajuoni, salahanke

WSOY:n espanja–suomi-sanakirjan mukaan esqueman merkityksiä puolestaan ovat ’kaava, kaavio, suunnitelma, luonnos, hahmotelma’, eli siitä puuttuu juonittelun vivahde, joka minua schemessä hieman häiritsi. Mutta löytyyhän noista molemmista tuo ’suunnitelma/kaavio’-merkitys, joten periaatteessa ongelmaa ei pitäisi olla – oma intuitioni vain suosisi jotain evacuation plan -ilmaisun tapaista.

Mitenkäs oman intuitionsa voi todistaa oikeaksi? Etsimällä vastauksia laajoista elektronisista tekstiaineistoista eli korpuksista, jotka sisältävät aitoa kielenkäyttöä. Kysytäänpä siis British National Corpukselta, kumpi on yleisempi, evacuation scheme vai evacuation plan. Plania löytyy 3 kappaletta, kaikki eri teksteistä, kun taas schemeä löytyy 6 kappaletta, mutta vain kahdesta eri tekstistä. Hmm. Entäpä Corpus of Contemporary American English? Plan: 61, scheme: 0.

Evacuation plan vaikuttaisi siis olevan voitolla ainakin amerikanenglannissa. Valitettavasti kumpikaan korpus ei juurikaan sisältäne ilmailuun liittyviä tekstejä, joten en voi olla varma siitä, miten asiat ovat lentokone-englannissa. Yleensä kai tuon läpyskän nimi on kuitenkin safety card, eikä siinä käytetä ’evakuointisuunnitelmasta’ välttämättä mitään sanaa, vaan kommunikaatio tapahtuu lähinnä kuvien avulla.

2 kommenttia

Filed under Tanja Säily

Oliko Macbeth suomalainen? 180 vuotta Shakespearea suomeksi

RuunulinnaSuomenkielinen Shakespeare on elänyt jo lähes kahden vuosisadan ajan, 1830-luvulta lähtien, vaikka ensimmäinen yritelmä oli enemmän huvittava kuin arvokas. Eläkkeellä oleva parikkalalainen majuri Jaakko Fredrik Lagervall sai suomalaisuusinnoituksen vallassa ajatuksen laatia Ruunulinna-nimisen mukaelman Macbethista. Hän tarjosi näytelmää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle vuonna 1832, mutta koska seuran arvioitsijaraati esitti siihen korjauksia, hän julkaisi kirjan omalla kustannuksellaan kaksi vuotta myöhemmin. Se ilmestyi siis samoihin aikoihin kuin ensimmäiset Kalevalan versiot.

Lagervall sijoittaa Ruunulinnan tapahtumat kaikista maailman paikoista Karjalaan, ja sen henkilöt ovat suomalaisia muinaissankareita – Macbeth on muuntunut nimeltään Ruunulinnaksi. Lagervallin kirjan ”jälkipuhe” kertoo näytelmästä kaiken oleellisen. Tässä ote:

Aine eelläkäypään murhekuvaukseen on jo ammoin käsitetty Englannin kielellä Shakespearilta ja kerrattu ikään kuin se olisi tapahtunut Skottlannissa; mutta Valter Scott, tarussaan (History of Scotland,) kieltää sen siellä tapahtuneen. Missä se sitten olisi tapahtunut? K o t i m a a s s a m m e. Sen jälkeen on sama Murhekuvaus (mitetty Macbeth) käännetty usiammillen kielillen, se on vaikuttanut minua toimittamaan tätä meijän omalla kielellämme, ojentain sitä sen jälkeen kuin minä olen luullut asian vaativan ettei Valter Scott voisi siinä mitää kiistää. (Ruunulinna: Murhekuvaus 5:sä Tapauksessa. Helsingissä. Waseniuksen kirjapräntissä 1834. S. 119)

En kylläkään ole aivan varma, onko Lagervall kirjoittanut jälkipuheensa aivan tosissaan vai pieni pilke silmäkulmassa.

Ruunulinnan runomitta jäljittelee kapulaisesti kalevalamittaa, ja majurin kotimurre paistaa selvästi läpi. Tapahtumien kulku seurailee löysästi Macbethia, mutta henkilövalikoimassa on mielenkiintoisia piirteitä. Ehkä tyypillisin näistä – ja Lagervallin tavoitteita selvimmin heijasteleva – on lääkäri Savisuu. Macbethissahan vilahtaa muutaman vuorosanan ajan nimetön lääkäri, joka arvioi Lady Macbethin mielen häiriintyneisyyttä. Lagervall tekee hänestä lähes Väinämöisen vertaisen tietäjän. Näin kuvailee Savisuu itseään:

En ou noita en näkiä
Enkä kuitti kummastaan;
Kuulin kumminkin isältä,
Kuulin kummia sanoja,
Opin loihut loihtioilta,
Kuluissani kummat kuulin.

Valta julkisen Jumalan
Valta vanhan Väinämöisen.

Turhat kaikki Kalmantuhkat,
Avuttomat arvanlyönnät.
Vaan en jätä vaivassansa,
Heitä heikkona avuta,
Ja kuin kahon kaiken yötä
Hoijan huommenen tulollen
Aamuisillen asti valvon,
Loihtiin lankian loveen;
(Ruunulinna, ss. 89-90)

Näin puhuu tietäjä ja shamaani, ei nimetön skottilääkäri.

Ruunulinnalle on helppo nauraa, mutta sillä on arvonsa ja mielenkiintonsa varhaisen romanttis-isänmaallisen kansallisen heräämisen ilmentymänä. Sen julkaiseminen huomattiin yllättäen jopa Ruotsissa ja Englannissa. Lagervallin elämäntyötä on ansiokkaasti selvittänyt Outi Paloposki mm. Suomennoskirjallisuuden historiassa.

Myös Macbethin myöhempi suomennoshistoria on mielenkiintoinen. Jo vuonna 1864 – Shakespearen syntymän 300-vuotisjuhlan kunniaksi – ilmestyi Kaarlo Slöörin monella tavoin ansiokas käännös. Slöör oli filosofian maisteri, Virallisen lehden toimittaja ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri. On aika huvittavaa, että tuon ajan mahtava auktoriteetti, professori August Ahlqvist, tyrmäsi sen lähes yhtä perusteellisesti kuin Kiven Seitsemän veljestä. Näin kirjoittaa Ahlqvist:

Meidän mielestä on vielä liian aikainen ruveta Shakespearia Suomeksi kääntämään; kielemme sanasto monessakin niistä korkeista asioista, joita tämä runoilija kuvailee, on vielä epävakainen ja muodostamatoin, ja kielettäremme liikkuu vielä kömpelösti ja hoiperrellen uudemmissa runopuvuissa. Ja tuskinpa koskaan saatane Shakespearen teoksia Suomeksi kuulumaan siltä, miltä ne kuuluvat esim. Ruotsin kielellä. Suomen kielen luonne on kokonaan toinen kuin germaanisten kielten. (Hellemann, Suomen kirjallisuus VIII, ss. 471-472)

Ahlqvistilla oli tosiaan huono tuuri kirja-arvostelijana. Vain vähän yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin Paavo Cajander aloitti jättiläistyönsä, jolla oli suuri merkitys suomalaisuuden ja suomen kielen arvokkuuden ja itsetunnon kohottajana. Tämä hämeenlinnalaisen nahkurimestarin poika ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori käänsi kaikki Shakespearen näytelmät ja kolmekymmentä sonettia. Hamlet ilmestyi vuonna 1879 (osia itse asiassa jo v. 1878 Hämäläis-Osakunnan Kaikuja Hämeestä -teoksessa), ja sen jälkeen suomennoksia julkaisiin aina vuoteen 1912 saakka. Cajander kuoli seuraavana vuonna.

Paavo Cajander

Paavo Cajander

Cajanderin uskomatonta urakkaa vähättelemättä voidaan kysyä, oliko hän velkaa Slöörille. Yhtäläisyyksiä kyllä löytyy esimerkiksi noitien loitsusta:

Slöör:
Häijy on kaunis ja kaunis on häijy,
Läpi sumun ja pilvien noidat ne leijuu. (Macbeth I.1)

Cajander:
Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;
Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.

Noidat

”Witches from Macbeth” by John Downman (Wikimedia Commons)

Yhtäläisyydet ja erot tulevat vielä paremmin ilmi Macbethin tunnetuimman monologin ”Tomorrow and tomorrow and tomorrow” käännöksessä.

Slöör:

Huomenna,
Ja huomenna, ja vielä huomenna!
Näin päivä päivän jälkeen matelee
Elämän kirjan viime tavuun asti,
(Macbeth V.5)

Cajander:
Huomenna, huomenna ja huomenna!
Näin päivä päivält’ aika vitkaan mataa
Elämän kirjan viime tavuun asti.

Irrallisen otteen vertailu ei tietenkään tee oikeutta Cajanderin työlle. Hänen käännöksensä on sekä ilmaisultaan että rytmiltään aivan eri luokkaa kuin Slöörin.

Yrjö Jylhän Macbeth-suomennos ilmestyi vuonna 1936. Paikoin tuntuu siltä, ettei Jylhä pystynyt täysin vapautumaan Cajanderin esikuvasta, vaan pikemmin uudisti ja paranteli suuren edeltäjän tekstiä. Macbethin monologin ote on saanut seuraavan asun:

Huomenna, huomenna ja huomenna, –
niin päivä päivän jälkeen vitkaan mataa
elämän kirjan viime tavuun asti.

Yrjö Jylhä

Yrjö Jylhä

Mutta myös Jylhän Shakespeare-käännökset – seitsemän tunnetuinta draamaa – ovat parhaimmillaan loistavaa, uutta luovaa runoutta.

Matti Rossin Macbeth-käännös ilmestyi vuonna 2004 WSOY:n julkaisemassa kaikki Shakespearen näytelmät sisältämässä sarjassa. Rossi on vapautunut edeltäjiensä ilmaisun taakasta:

tulee huominen, ja sitten toinen, tulee, menee;
ja niin seuraa päivä päivää, niiden läpi ryömii
meidän huomisemme mitätöntä tietään
ajan viime kirjaimeen.

Näin siis Macbeth on saanut suomenkielisen asun useaan kertaan kahden vuosisadan aikana. Mutta onko mitään näytelmän kohtaa, joka yhdistäisi kaaren alku- ja loppupäät, onko Lagervallin ajasta mitään periytynyt 2000-luvun Rossiin? Ainakin yksi tällainen säepari löytyy. Noidat ovat alkukohtauksessa kadonneet ja Banquo miettii, ovatko hän ja Macbeth olleet täysin järjissään, kun ovat nähneet moisia näkyjä.

Shakespeare:
Or have we eaten on the insane root
That takes the reason prisoner?

Lagervall:
Olenko mieleni myönnynnä
Tai hulluheiniä syönnynnä?

Slöör:

Wai oisimmeko syöneet
Hullusta juuresta, mi mielen wiepi?

Cajander:
Vai olemmeko syöneet hulluheinää,
Mi mielen viepi?

Jylhä:
Vai olemmeko syöneet hourejuurta,
jok’ aivot huumaa.

Rossi:

Vai olemmeko syöneet
hulluruohoa ja näemme näkyjä?
(Macbeth I.3)

Näin Parikkalan majuri, Virallisen lehden toimittaja, suomen kieltä kehittänyt yliopiston lehtori, sotiemme runoilija ja meidän aikamme huippukääntäjä lyövät kättä toisilleen Stratfordin mestarin monumentin äärellä.

Macbeth, Banquo ja noidat

”Macbeth and Banquo meeting the witches on the heath” by Théodore Chassériau (Wikimedia Commons)

Jätä kommentti

Filed under Matti Rissanen