Normanneja emme ole, olkaamme siis englantilaisia?

Katoaako suomen kieli? Selailin yhtenä päivänä nettiä hakusanoilla ”englannin kieli” ja ”keskustelu”. Halusin nähdä minkälaisia keskusteluja löytyy englannin kielestä. Yleisin aihe (ensimmäisellä hakukerralla) tuntui olevan huoli siitä, että englannin kieli syrjäyttää suomen kielen. Itse sanoisin, että suomen kieli on hyvinkin elinvoimainen. Englannin kielellä on kiistämättä merkittävä asema nyky-yhteiskunnassa, mutta maailmankielenä se on ollut vasta ehkä noin 50-100 vuotta. Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennakoida, mutta voisi kuvitella arabian, kiinan ja/tai espanjan jossain vaiheessa haastavan englannin valta-aseman.

Ennen englantia ranska toimi noin 300 vuoden ajan Euroopan lingua francana. Ennen ranskaa Euroopassa käytettiin latinaa kansainvälisenä kielenä, etenkin Välimeren alueella. Sekä latina että ranska ovat vaikuttaneet merkittävästi englannin kielen kehitykseen. Normannien rantauduttua Englantiin vuonna 1066 normanninranska syrjäytti muinaisenglannin ylimystön kielenä ja siitä tuli latinan ohella maan hallinnon kieli. Englanti tuntuu enimmäkseen katoavan historiallisesta aineistosta noin sadaksi vuodeksi normannien maihinnousun jälkeen. Oman tulkintani mukaan orastavaa englantilaista kansallistunnetta alkoi näkyä teksteissä, mm. historiallisissa kronikoissa, noin 1200-luvulla. Ristiriitaista tilanteessa oli se, että englantilaisuudesta kirjoitettiin alkujaan latinaksi tai normanninranskaksi. Suurin osa väestöstä taas puhui englantia – tilanteesta löytyy yhtäläisyyksiä Lönnrotin ajan Suomeen. Myönnettäköön, että historialliset erot ovat myös aika suuria. Ja tarkkaa vastinetta Adolf Ivar Arwidssonin lausahdukseen ”ruotsalaisia emme ole…olkaamme siis suomalaisia” en ole aikalaisten teksteistä löytänyt.

1300-luvulla englantilaisuutta haettiin mm. kielestä. Esimerkiksi tekstin Of Arthour and of Merlin alusta löytyy kohta, jossa todetaan, että ”nämä korkea-arvoiset herrat käyttävät ranskaa / mutta kaikki englantilaiset osaavat englantia” (Freyncshe vse þis gentil man / Ac euerich Inglische Inglische can). Yleisesti ottaen englantia pidettiin kuitenkin ainakin 1500-luvun puoliväliin asti rujona, hiomattomana kielenraakileena. William Caxton, joka toi kirjapainotaidon Englantiin, kirjoittaa 1480-luvulla kääntämisestä ”tähän alkukantaiseen, yksinkertaiseen englantiin” (into this rude / simple englyssh). Sata vuotta myöhemmin opettaja ja rehtori Richard Mulcaster teoksessaan The First Part of the Elementarie ehdottaa: ”miksei kaikea englanniksi”. 1600-luvun alkuun mennessä englanninkielisiä teoksia oli jo (osin tietenkin kirjapainon ansiosta) huomattavan paljon. Englantilainen kansallistunne oli korkealla, etenkin Espanjan armadan voiton jälkeen 1588. Samoihin aikoihin Shakespeare kirjoitti näytelmiään. Vuonna 1605 mies nimeltä Guy Fawkes yritti räjäyttää Englannin parlamenttitalon, mutta epäonnistui. Tätä tapahtumaa juhlitaan edelleen 4. marraskuuta nimellä Guy Fawkesin yö. Joidenkin mielestä Guy Fawkesin yö on Englannin lähin vastine itsenäisyypäivälle. Vaikka Englannin historia ulottuu ainakin varhaiskeskiajalle, sen kansallisen identiteetin rakentumisen ja ”itsenäistymisprosessin” voi nähdä saavuttaneen tietyn merkkipaalun 1600-luvun alussa.

Nykypäivänäkin kieli on ehkä keskeisin osa englantilaisuutta – sen voi havaita nettikeskusteluissa ja esimerkiksi siitä, että maahanmuuttajien oletetaan omaksuvan riittävä englannin kielen taito. Lähiaikoina maahanmuuttajien puolisoiden maahanmuutto-oikeus alkaa olla riippuvainen englannin kielen taidosta tai ainakin lupauksesta saavuttaa tietty taso. Palatakseni suomen kielen asemaan, Suomi tuntuu olevan onnistuneesti monikielinen maa – suomalaisten kielitaitoa (äidinkielten ja vieraiden kielten taitoa) ihaillaan ja ihmetellään. Vaikka suomen kielen asema on hyvä, sen vaaliminen kuitenkin kannattaa jatkossakin. Tässä mielessä esimerkiksi lähiaikoina tehty päätös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotuksen) henkilötyövuosien määrän vähentämisestä tuntuu lyhytnäköiseltä ratkaisulta. Oma kieli on yksilön ja kansakunnan identiteetin tärkeimpiä osia. Näin historia meille opettaa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Teo Juvonen

2 responses to “Normanneja emme ole, olkaamme siis englantilaisia?

  1. Paluuviite: Ranskan englannin valloituksesta « Kielen kannoilla

  2. Tapio J. Värri

    Kiitos tästä kirjoituksesta! Se vahvisti joitakin ajatuksiani ja haastoi tarkastelemaan toisia uusiksi, mikä on aina tervetullutta. Aloitin itse englantilaisen filologian opintoni Tampereen yliopistossa v. 2009 eräänä päämääränäni oppia ymmärtämään englannin syvärakennetta ja käyttäytymistä niin hyvin, että osaan niine tietoineni parhaani mukaan varjella äidinkieltäni suomea liialliselta (so. suomen syvärakennetta uhkaavalta) vuorovaikutukselta englannin kanssa. Näen ilman muuta englannin merkittävimpänä uhkana suomen omaehtoiselle kehittymiselle, mutta toisaalta myös tärkeimpänä vuorovaikutuskumppanina suomen sanavaraston ja ilmaisukeinojen kirjon laajenemisen kannalta. On ilo huomata, että samankaltaisten pohdintojen ääreen ovat päätyneet toisetkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s