Ranskan englannin valloituksesta

Englantia opettaessa ei yleensä ole ongelmia motivaation kanssa kuin korkeintaan niiden kanssa, jotka osaavat kieltä jo niin hyvin, etteivät koe saavansa tunnilla istumisesta mitään hyötyä (usein aivan syystäkin). Monille hieman heikommista opiskelijoista taas on kehittynyt traumaattinen suhde kielen opetukseen ja negatiivinen kuva omista kyvyistä. Asenteena on: ”enhän minä näitä ole oppinut peruskoulussa seitsemässä vuodessa, enkä varmaan opi nytkään”. Aika harvinaista sen sijaan on, että joutuu perustelemaan, miksi koko kielestä ylipäänsä on hyötyä.

Vuosi sitten syksyllä kuitenkin eräässä opettamistani kaupallisen alan englannin ryhmistä tunnille osui nuori (arvioni mukaan noin 25-vuotias, hieman yli tai alle) maahanmuuttajanainen, joka ilmoitti heti alkuun, ettei pidä englannista eikä jaksa opiskella sitä ja kyseli, onko kurssi pakollinen. Syyksi tämä sanoi, että osaa jo suomea, ranskaa ja arabiaa ja että hänen miehensä puhuu hyvää englantia, mikä kuulemma riittää aivan hyvin talouden kommunikointitarpeisiin. Kun vielä kotona oli pieni lapsi, niin englannin opiskelu oli asia, johon ei enää suomen oppimisen jälkeen enää oikein ollut motivaatiota.

Vastailin siinä sitten, että kurssi on pakollinen; englanti on liike-elämässä niin tärkeää, että oli työpaikka mikä tahansa, sen kanssa joutuu varmasti vastatusten; ja muutenkin englannilla on nykyisin niin keskeinen asema yhteiskunnassa, että jonkin verran sitä kannattaa osata, vaikkei kiinnostaisikaan. Vaikka kurssin vetäisi läpi minimisuoritustasolla, on kaikki opittu varmasti plussaa. Muut opiskelijat, joukossa suomalaisia, venäläisiä ja kiinalainen, nyökkäilivät ja äännähtelivät hyväksyvästi ja pyrkivät samansuuntaista kurssitoverilleen lyhyesti sanomaan.

Käytiin ensin alkumuodollisuudet, sen jälkeen siirryttiin asiakaspalvelutilanteisiin. Tummaihoinen opiskelija roikkui vaiteliaan vastahankaisena mukana. Kunnes lopputunnista, kun käytiin jotain asiakaspalveludialogia ja olin antanut tehtäväksi kerätä kaikki tekstistä löytyvät englannin kielessä niin tärkeät kohteliaisuusfraasit, vastaan tulivat ”excuse me” ja ”pardon”.

”Mitä ihmettä: tuohan on ranskaa. Miksi nuo ovat ihan samoja kuin ranskassa?”

”Niin no… Englanti oli joskus parin sadan vuoden ajan tavallaan Ranskan valtapiirissä ja se on vaikuttanut tosi paljon. Esimerkiksi, kuten huomaamme, monet kohteliaisuusfraasit on lainattu ranskasta.”

Seurauksena hieman hämmentynyt luokka ja joukko epäuskoisia katseita. Nuoren musliminaisen reaktio oli avoin voitonriemu: ”Hah! Eli valloittiko ranskalaiset joskus Englannin?”

”Joo, tavallaan. Tää oli siis keskiajalla. Tarkemmin sanottuna vuonna 1066. Normannit valloitti englannin ja ne olivat ranskankielisiä ja siitä on jäänyt paljon ranskankielistä sanastoa.”

Luokka katsoi minua edelleen varsin epäuskoisen näköisenä. Tummaihoinen nainen oli edelleen hyvillään.

”Siis jos ootte joskus nähnyt jotain versioita Robin Hoodista, niin siinä on ne hyvät saksit ja pahat normannit. Oikeasti niiden normannien kuuluisi puhua ranskaa.”

Tämäkään ei juuri saavuttanut vastakaikua.

Koska sanomani asiat selvästi edustivat asioita, joita retail-merkonomiryhmäläiseni eivät yhdistäneet englannin kieleen, eikä kyseinen sivupolku ollut opetussisältöjen kannalta kovinkaan keskeinen, päätin olla enää sanomatta, että normannit olivat oikeastaan Ranskaan asettuneita, kristinuskoon pari sataa vuotta aiemmin kääntyneitä viikinkejä ja tavallaan siis ranskaa puhuvia skandinaaveja. Jatkoimme kohteliaisuussanaston ja kaupallisen alan asiakaspalveludialogien kanssa eteenpäin.

Mieleni olisi tehnyt myös esittää seuraava sarkastinen kommentti:

– Ainut syy minkä takia puhut ranskaa englannin asemasta on, että olet kotoisin maasta joka sattuu olemaan Ranskan entinen siirtomaa. Kuinka hyvä syy vahingoniloon on, jos ranskalaiset ovat kolonialisoineet muitakin?

Mutta en siis näin tehnyt. Kyseinen opiskelija oli jatkossa ihan hyvin mukana ja osoittautui aika fiksuksi ja hauskaksi tapaukseksi. Kysyi yllättäviä asioita ja kyseenalaisti välillä sanomisiani, mikä johti mielenkiintoisiin keskusteluihin ja hauskoihin sanailuihin. Jätti kuitenkin ainoana saapumatta loppukokeeseen.

Mitä tästä opimme? Itselleni tulee mieleen ainakin seuraavaa:

  1. En ole keksinyt kovin hyvää tapaa selittää Vilhelm I:n Englannin sotaretkeä ja sen kielellisiä seurauksia nopeasti ja yleistajuisesti. Ranskalaisten lainasanojen suuri määrä on tullut muutaman kerran vastaan.
  1. Normanniaika ja ranskan kielen hyvinkin keskeinen vaikutus englannin kehitykseen eivät kuulu keskivertoenglanninkäyttäjän tietämyksen piiriin.

En tiedä, pitäisikö? Se, mikä historiallisen kielentutkijan norsunluutornista tuntuu keskeiseltä, on esimerkiksi liike-elämän näkökulmasta varsin marginaalista. Business English -kurssiahan tässä oltiin opettamassa.

Enemmän näin kielentutkimuksellisesta näkökulmasta harmittaa, miten monella muullakin tavalla suppean kuvan englannin oppikirjat kielestä antavat. Historiallisen ulottuvuuden puuttumisen lisäksi esimerkiksi alueellisen vaihtelun käsittely jää varsin vähälle. Kielioppikin vetää paljon mutkia suoriksi ja antaa kuvan yhdestä yhtenäisestä oikeasta kielestä, siinä missä monille kirjassa esitellyille muodoille olisi aivan hyvin mahdollista etsiä englantia äidinkielenään puhuva henkilö (esimerkiksi Intiasta tai Etelä-Afrikasta, tai murrepuhuja Britanniasta), jonka päässä taivutussäännöt menevät eri tavalla.

  1. Ihmiset, jotka eivät osaa englantia, saattavat suhtautua kieleen vihamielisesti.

Englannin valta-asema ei ole välttämättä kovinkaan vanha ilmiö (ks. esim. Teo Juvosen aiempi kirjoitus englannin kielen aseman kehityksestä). Nykyisin on kuitenkin todella vaikeaa välttyä kuulemasta tai näkemästä sitä lähes päivittäin. Jos englantia ei osaa kunnolla, tämä varmasti ärsyttää. Toisaalta kieli yhdistyy varsinkin amerikkalaisuuteen, mikä herättää monissa paljon negatiivisia mielikuvia.

  1. Luokkahuoneet ovat kansainvälisiä paikkoja.

Paljon maahanmuuttajaryhmiä opettaneena minulla on herännyt toive oppimateriaaleista, jotka ottaisivat englannin aseman maailmankielenä paremmin huomioon. On paljon todennäköisempää, että suomalaisyrityksissä töissä olevat ihmiset joutuvat kommunikoimaan englanniksi esimerkiksi venäläisten, kiinalaisten, hollantilaisten, tanskalaisten tai turkkilaisten kanssa, kuin englantilaisten tai amerikkalaisten.

Kumpi silloin on tärkeämpää: joustava monikulttuurinen kommunikaatio vai mahdollisimman lähellä natiivipuhujaa olevan kielen tuottaminen, sellaisena kuin suomalaiset pedagogiset kieliopit sen yksinkertaistetussa muodossa esittävät?

5 kommenttia

Kategoria(t): Alpo Honkapohja

5 responses to “Ranskan englannin valloituksesta

  1. Opetan englantia ja ranskaa peruskoulussa, lukiossa, kansalaisopistossa ja lähihoitajille englantia. Motivaation puute on hyvin yleistä englannin opiskelussa muilla kuin vapaaehtoisesti tulevilla kansalaisopiston ihmisillä. Oletuksena tuntuu olevan, että hei, me osataan jo englantia, kun sitä kuulee ja näkee kaikkialla – ei tartte enää opiskella…

    Itse selitän englannin ja ranskan yhteydet kaikille jossain vaiheessa, koska yhteisiä sanoja on niin valtavan paljon ja ne jotka lukevat molempia kieliä, hyötyvät tästä tiedosta selkeästi. Muutenkin opiskelijoille (jo pienestä pitäen) pitäisi opettaa kielikompetenssia ja tähän vertailu eri kielten välillä on erinomainen väline.

    • Alpo Honkapohja

      Totta kyllä… ehkä maalasin johdannossa vähän liian ruusuisen kuvan motivaatiosta englannin tunneilla. Joo, onhan niitä sellaisia, jotka kokevat osaavansa jo tarpeeksi, eivätkä jaksaisi tunnilla istua. Toisaalta, jos tilannetta vertaa esimerkiksi ruotsin opettajien jatkuvasti kohtaamaan oppiainetta kohtaan tunnettuun vihamielisyyteen, niin aika harvoin tulee tilanteita, jossa joku kyseenalaistaisi koko englannin kielen osaamisen mielekkyyden. Vakio-ongelmana melkein kaikissa englannin ryhmissä on joka tapauksessa suuret tasoerot ja niiden kanssa tasapainoileminen.

      Hienoa, että olet pystynyt ottamaan ranskan ja englannin väliset erot opetuksessa huomioon ja opetat lainasanojen tiedostamista osana kielikompetenssia. Olen ehtinyt opettaa aika monen tasoisia ryhmiä (mm. ala-asteessa, ammattikoulussa, aikuislukiossa, ammattikorkeassa ja kansanopistossa), mutta viime vuosina etupäässä lyhyitä intensiivikursseja mm. automekaanikoille, sihteereille ja varsinkin merkonomeille. Näissä on ollut opetuskertoja sen verran vähän, että ei ole juuri ollut aikaa ottaa muuta esiin kuin tiukasti omaan alaan liittyviä asioita.

  2. Totta, ruotsin opettajilla ON vaikeaa. Itse en kauheasti tykkää intensiivikursseista kiireen takia. Vaikka moni aina parjaakin peruskoulun yläastetta, siellä oppii oikeasti tuntemaan oppilaita ja on enemmän aikaa (ainakin enemmän kuin lukiossa) perehtyä ja tutkailla.

    Itse koin kaikkein hankalimmaksi kielikompetenssin opettamisen ja yleensä mielenkiinnon herättämisen kielten oppimiseen vuosi sitten kun opetin amiksessa alkeisranskaa tarjoilijoille ja kokeille. Suurimmalle osalle herääminen ja ahaa-elämys tuli vasta kokeessa, joka suoritettiin pareissa. Kun oli vain kaksi opiskelijaa ja minä, oli helpompi ottaa yhteyttä, roolit katosivat ja yhtäkkiä moni tajusi, että osasi sittenkin.

  3. Paluuviite: Englannin joulusanoista (ja vähän suomenkin) « Kielen kannoilla

  4. Sukututkija

    Englannin ammattilaisena voin sanoa, että kielestä ei ole suomalaiselle juuri mitään hyötyä suomalaisten sukujen tutkimisessa. Siinä taas ruotsi on ehdottoman välttämätön kieli. Peruskoululaisen voi tosin olla vaikea ymmärtää, miksi isoisän isoisän elämä voisi olla kiinnostavaa nykysuomalaisesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s