Murrehirmuja vai hirmuisasti murteita?

Hämyinen kapakka. Pikkukylä Devonin kreivikunnassa, Englannin lounaiskärjessä. Myöhäinen perjantai-ilta. Minä ja veljeni astumme sisään hilpeästi nauraen. Kapakan nimi on Fish and the Anvil, ja tämä auttamattoman outo yhdistelmä koristaa luonnottoman näköisenä pilapiirroksena oven yläpuolella roikkuvaa kylttiä – tästä näystä johtuu myös naurukohtauksemme. Kävelemme tiskiä kohti uhkuen sitä perisuomalaista itsevarmuutta, josta niin harvoin kuulee puhuttavan. Käännyn baarimikon puoleen, ja koska minut on englanninopiskelijana valittu puhemieheksi sosiaalisissa tilanteissa, tilaan häneltä kaksi tuoppia lageria parhaalla brittiaksentilla, jonka repertuaaristani onnistun kaivamaan.

Baarimikko saa yskäkohtauksen.

Odotan kohteliaana, että hän toipuu, mutta yskimisen loputtua hän vain tuijottaa minua. Esitän uudelleen toiveeni, mutta jälleen hän yskii. Tässä vaiheessa pubin istuimiin juurtuneet, jo vuosikymmenet samaa pistettä tuijottaneet vakioasiakkaat kääntyvät meitä kohti ja mulkoilevat minua ja veljeäni uhkaavasti. Vasta tässä vaiheessa ymmärrän, että baarimikko ei ollutkaan flunssan kourissa.

Hän puhui devonia.

Tämän vain lievästi liioitellun tarinan taustalla piilee kysymys kielen sisäisestä vaihtelusta. Me kaikki tiedämme, että englanti ja saksa, vaikka ovatkin sukulaisia, luokitellaan eri kieliksi. Sama pätee suomeen ja unkariin. Mutta kuinka varmoja voimme olla siitä, että devonin murre on luokiteltavissa erilaiseksi kuin naapurikunnan somersetin murre? Nämä murteen on kuitenkin nimetty täysin mielivaltaisesti, käyttäen hyväksi hallinnollisia kuntarajoja, eikä niinkään kielen rakennetta selvittävää empiiristä dataa. Voi olla, että tarinani baarimikko käyttää puheessaan selvästi Devonissa kuultavaa aksenttia (ääntämismallia) ja että hän käyttää Devonin murteessa tunnistettavia sanoja ja lauserakenteita. Etenkin nämä murrepiirteet toimivat tehokkaina erottajina somersetin ja devonin puhujien välillä, sillä murretutkimukset pystyvät todistamaan, että somersetin ja devonin kieliopeissa ja sanastoissa on yleisesti ottaen selviä eroja.

Mutta eihän asia ole näin yksinkertainen. Ensinnäkin, kuinka käy ihmisille, jotka muuttavat Devonista Somersetiin, Somersetista Devoniin, Cornwallista Devonin kautta Somersetiin tai vaikkapa Lontoosta Devoniin? Entä ihmisille, jotka asuvat näiden kuntien rajoilla? Entä korkeasti koulutetut yksilöt, jotka ovat koko aikuisikänsä puhuneet ja kirjoittaneet huomattavasti enemmän standardienglannilla väritettyä varieteettia? Tätä sekametelisoppaa maustaa vielä se kiistämätön tosiasia, että jokainen ihminen puhuu ainutlaatuisasti. Meillä kaikilla on oma murteemme omine kielioppeineen, sanastoineen ja aksentteineen. Silti on yleisesti hyväksyttävää (ihan jo kielen kuvailun yksinkertaistamisen nimissä!), että kaksi ihmistä puhuu samaa murretta silloin, kun tietyllä abstraktion tasolla heidän puheestaan löytyy yhdistäviä tekijöitä. Painotan tässä abstraktion merkitystä, sillä juuri äskenhän totesin kaikkien ihmisten puheen yksilölliseksi ja ainutlaatuisaksi.

Tämän abstraktiotason määrittäminen on kielentutkijan suurin haaste. Kieli on jatkuvan muutoksen kohteena. Tämän olemme oppineet jo useasta aikaisemmasta ”Kielen kannoilla”-blogin tekstistä. Haastetta lisää se, että tämän alati muuttuvan kielen tulisi jollain tavalla sopeutua alati muuttuvan maailman kuvailuun. Kun tähän käsiteviidakkoon lisätään vielä etenkin englantia kahlitseva standardimurre (Standard English), kohtaamme kielen sisäisessä ympäristössä valtavan määrän jännitettä, jonka ansiosta kielen ja sen murteiden menneisyys on melkoinen mysteeri ja tulevaisuus tuskin tutkittavissa.

Murretutkimus on silti palkitsevaa. VARIENG-tutkimusyksikössä on käynnissä Helsinki Archive of Regional English Speech -projekti (HARES), jossa kuuntelemme ja analysoimme 1970- ja 1980-luvuilla eläneiden ihmisten puhetta. Tarkoituksena on julkaista keväällä 2010 otos tästä arkistosta, joka sisältää Cambridgeshiren kreivikunnan ihmisten arkipuhetta noin 20 tunnin verran. Tämän kokoelman avulla voimme tutkia, miten ihmiset puhuvat erilaisissa tilanteissa ja kuinka heidän kielenkäyttönsä vaihtelee erilaisissa yhteyksissä. Mitä tällaisella tutkimuksella sitten voidaan tehdä? No, ei enempää eikä vähempää kuin raottaa ovea siihen tarkoin varjeltuun maailmaan, josta kulttuurimme kumpuaa: yksittäisen ihmisen arki, tavat ja ajatukset.

Murteiden parissa työskentelevänä olen oppinut yhden tärkeän seikan: kuunteleminen ja sopeutuminen on tärkeintä. Kun astuin Fish and the Anvil -kapakkaan, minun kohtalokas virheeni oli, että akateeminen puheenparteni oli hyvin kaukana siitä todellisuudesta, mikä englantilaisessa puheyhteisössä oikeasti vallitsee. Odotin, että baarimikko olisi meistä kahdesta se, joka tekee puheessaan myönnytyksen. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä ”asiakas on aina oikeassa” ei näyttäisi pätevän vuorovaikutuksessa Fish and the Anvilin baarimikon ja suomalaisen pojanklopin välillä. Olen tästä kiitollinen, sillä baarimikko osoitti murrepuheellaan, että verbaalista itsenäisyydestä ei tingitä.

4 kommenttia

Kategoria(t): Simo Ahava

4 responses to “Murrehirmuja vai hirmuisasti murteita?

  1. Paluuviite: Lapset monen kielen kannoilla, osa 1 « Kielen kannoilla

  2. Paluuviite: “You all right?” (eli tervehdyksistä ja kohteliaisuuksista) « Kielen kannoilla

  3. Paluuviite: Saivartelua kielten sattumista « Kielen kannoilla

  4. Paluuviite: Varieng vastaa: Olut = Ale? | Kielen kannoilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s