Ooh baby yeah – eli lisää ajatuksia kielenvalinnasta musiikissa

Elinan edelliseen postaukseen liittyen tässäkin kirjoituksessa pohditaan laulukieltä musiikissa.

Viime aikoina on tuntunut, että suomen kieli popmusiikin esittämiskielenä on kokenut uutta nostetta. Paleface vaihtoi kielen kotimaiseen uusimmalla Helsinki–Shangri-La-levyllään. Kotimaisen rock- ja metallimusiikin suurimmat bändit ovat lähes poikkeuksetta olleet jo pitkään suomen kielellä laulavia (esim. Stam1na, Mokoma, Timo Rautiainen, Maj Karma / Herra Ylppö ja ihmiset, Kotiteollisuus…).

Eräiden ystävieni mielipide laulukielestä on jopa alkanut muuttua radikaalisti siihen suuntaan, että äidinkielenään suomea puhuvan kannattaisi laulaa vain suomeksi.

Ja kieltämättä, Palefacen uusin levy toimii suomeksi erittäin hyvin. Yksi syy tähän on varmasti Helsinki–Shangri-Lan kappaleiden sanoma. Suomen sisä- ja sosiaalipoliittisista asioista tai suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehityksestä räpätessään Paleface on kohdentanut sanomansa selvästi suomalaisille. Sanat ja biisit kolahtavat, merkitykset osuvat ja uppoavat.

Usein suomeksi laulavien muusikoiden suusta kuulee perusteluina kielivalinnalleen, että englanniksi on helppo laulaa uskottavasti mitä sattuu diiba-daabaa, mutta jos omalla äidinkielellään sanoituksissa jotain sanoo, sitä myös tarkoittaa. Näin asia ei kuitenkaan ihan ole. Kyllä diiba-daaba englanniksi kuulostaa aivan yhtä epäuskottavalta kuin diiba-daaba suomeksikin.

Kyse onkin ennemmin siitä, että monelle suomalaiselle englannilla ei kielenä ole äidinkielen tasoista asemaa, vaikka suurin osa suomalaisista englantia hyvin ymmärtääkin (ks. tuoreehko kyselytutkimus suomalaisten englannin osaamisesta). Äidinkielisten laulun sanojen merkitykset piirtyvät mieliimme välittömästi, mutta vieraskieliset sanoitukset, vaikka ne ymmärrämmekin, saattavat vaatia pienen väliprosessoinnin, jotta myös niiden merkitys aukeaa.

Kuitenkin, kun englanninkielisiä sanoituksia miettii edes vähän tai kun natiivi niitä kuuntelee, niin epäuskottavuudet nousevat aika nopeasti esille.

Englanninkielisiä sanoituksia pitäisi siis miettiä vähintään yhtä pitkälle kuin suomenkielisiäkin. Ja jos englanniksi ei kykene raapustamaan muunlaisia värssyjä kuin ”ooh baby yeah”, olisi ehkä ihan hyvä, että laulukieleksi valittaisiin oma äidinkieli.

Toisaalta (ja tässä tulee toinen tärkeä huomio laulukieliasiassa Elinan postauksen ajatusta lisää pohtien) oohbabyyeaheista on vuosien mittaan muodostunut ihan vakavasti otettava osa englanninkielistä populaarimusiikin sanoitusperinnettä. Ja nimenomaan natiivien toimesta.

Laulukielen valinta ei liity pelkästään siihen, mikä on esittäjän kotimaa tai äidinkieli. Kielen valintaan vaikuttaa oleellisena tekijänä myös laajempaan kulttuuriseen kontekstiin osallistuminen ja tämän kulttuurisen kontekstin edelleen muokkaaminen.

Osittain, niin kuin Elina kirjoituksessaan esille toi, kyse on vain musiikista. Kaikki kielet käyvät laulukieliksi yhtälailla, riippuen laulajan omista mieltymyksistä tai kielellisestä osaamisesta. Mutta osittain on kyse myös kulttuurista. Kun suomalainen artisti laulaa englanniksi, hän osoittaa yhteenkuuluvuuttaan muiden englanniksi laulavien artistien kanssa.

Esimerkiksi globaaleista yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista laulava suomalainen saattaa haluta olla osana laajempaa protestilauluperinnettä ja valitsee siksi kielekseen englannin. Lisäksi voi olettaa, että suurempi osa ihmisistä ymmärtää sanoitukset, ja siten sanoman, jos ne ovat englanniksi.

Jos Paleface olisi halunnut, hän olisi voinut laulaa myös englanniksi siitä miten Helsingistä tehdään Shangri-La. Silloin kappaleen sanoitus olisi kuitenkin todennäköisesti keskittynyt kritisoimaan yhteiskunnan kehitystä yleisemmällä tasolla, siinä missä kappaleen nykyinen teksti ruotii nimenomaan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Mikä on siis lopputulema? Laulukielellä yhtä aikaa on merkitystä ja ei ole. Jos musiikki toimii, pitäisi sen toimia, vaikka kieli olisi kuulijalle vieras tai vieraampi (vrt. Redraman epäily omien ruotsinkielisten kappaleiden toimimisesta Suomen hip hop skenessä vrt. ajatus siitä, että suomenkielisten tulisi laulaa vain suomeksi). Samalla kielen valinnalla tehdään kuitenkin niin tietoisia kuin tiedostamattomiakin ratkaisuja eri kulttuurisiin konteksteihin liittymisestä tai niistä erottautumisesta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Ari Häkkinen

3 responses to “Ooh baby yeah – eli lisää ajatuksia kielenvalinnasta musiikissa

  1. Ville Marttila

    ”Kotimaisen rock- ja metallimusiikin suurimmat bändit ovat lähes poikkeuksetta olleet jo pitkään suomen kielellä laulavia (esim. Stam1na, Mokoma, Timo Rautiainen, Maj Karma / Herra Ylppö ja ihmiset, Kotiteollisuus…).”

    Vaikka suomen kielestä onkin kuluneen vuosikymmenen aikana tullut varteenotettava vaihtoehto englannille myös rock- ja metallimusiikin piirissä, on yllä lainattu väittämä melkoista liioittelua.

    Jos ”suuruuden” mitaksi otetaan levymyynti vaikkapa vain kotimaassa, niin tilastojen (http://www.ifpi.fi/tilastot/myydyimmat) mukaan viimeisen viiden vuoden aikana jokaista yli 10 000 kappaletta myyneen levyn tehnyttä suomeksi laulavaa rock- tai metalliyhtyettä kohden löytyy melkein kaksi englanniksi laulavaa vastinetta.

    Ja kokonaislevymyynnistä puhuttaessa on melko selvää, että ainakin mainituissa musiikin lajeissa – joissa musiikkimarkkinoden kansainvälisyys ei nykypäivänä enää tarkoita pelkkää tuontia – suurimmat yhtyeet löytyvät kolmannella kotimaisella levyttävien joukosta. Hämmästyttävä ja melko lailla ennenkuulumaton saavutus sen sijaan on ulkomaisten markkinoiden – edes marginaalinen – aukeaminen vähitellen myös suomeksi laulaville yhtyeille.

    • Ari Häkkinen

      Kiitos kommentista. Tuolla lainaamallisi pätkällä en kuitenkaan tarkoittanut mitään absoluuttista menestyneisyyden mittaria. Eivät nuo bändit ole ”ne isoimmat”, mutta ne ovat siellä suosituimpien joukossa.

      Jos englanninkielisiä rankemman rockin pitkän linjan kestosuosikkeja hakee, tulee mieleen nopeasti HIM, Nightwish ja Amorphis. Lisäksi paljon yhtä levyä on myynyt vaikkapa Sturm & Drang. Mutta missä on tämä bändi nyt?

      Noiden luettelemieni bändien kohdalla viittasin jo pitkään vakaata suosiota nauttineisiin suomeksi laulaviin bändeihin, joita mielestäni kyllä löytyy paljon. Itse koen, että nämä artistit ovat nostaneet suomen kielen rockmusiikissa sellaiseen asemaan, että matkijoitakin alkaa jo nousta listoille. Eikö silloin puhuta isoista nimistä? Väittäisin jopa, että Stam1na on tällä hetkellä Suomessa isompi kuin HIM, vaikka HIM myykin maailmanlaajuisesti enemmän.

      Viittaamasi lista on myös vain yksi todellisuus levytilatoista. Esim. Rumba pitää omaa listaansa Suomen albumimyynnistä, missä tiedot haetaan levyjenmyyntiin keskittyneistä riippumattomista musiikin erikoisliikkeistä. Tällöin (kuten perustelu kuuluu) tulee todellisen musiikifanin ääni esiin paremmin. Rumban lista onkin usein hieman erilainen kuin ”Suomen virallinen lista”.

    • Alpo Honkapohja

      ”Jos “suuruuden” mitaksi otetaan levymyynti vaikkapa vain kotimaassa, niin tilastojen (http://www.ifpi.fi/tilastot/myydyimmat) mukaan viimeisen viiden vuoden aikana jokaista yli 10 000 kappaletta myyneen levyn tehnyttä suomeksi laulavaa rock- tai metalliyhtyettä kohden löytyy melkein kaksi englanniksi laulavaa vastinetta.”

      Aika painokkaaseen sävyyn esitetty väite, mutta linkittämäsi lista ei sitä mitenkään itsestään selvästi tue. Muutaman minuutin laskemisella sain seuraavaa (voi hyvin olla, että jotain jäi huomaamatta):

      2010:
      suomeksi: Stam1na, Mokoma (2)
      englanniksi: HIM (1)

      2009:
      suomeksi: Kotiteollisuus, Viikate (2)
      englanniksi: Sonata Artica, Amorphis (2)

      2008:
      suomeksi: Teräsbetoni, Herra Ylppö & Ihmiset, Stam1na, CMX (4)
      englanniksi: Sturm und Drang, Children of Bodom, Ari Koivunen, Nightwish (4)

      2007
      suomeksi: Viikate, Mokoma (2)
      englanniksi: Nightwish, Ari Koivunen, Tarja Turunen, Sturm und Drang, HIM, Sonata Artica, Amorphis, Apocalyptica (8)

      2006:
      suomeksi: Tarja Turunen*, Teräsbetoni, Kotiteollisuus, Maj Karma, Mokoma (5)
      englanniksi: Lordi, Nightwish, Sonata Artica, HIM, Diablo (5)

      (*Tarja Turusen suomenkielinen joululevy… ei välttämättä metallia lainkaan)

      Aika tasan näyttäisivät menevän, paitsi vuonna 2007. Tänä vuonna ainut kotimaassa yli 10000 äänitettä myynyt englanninkielinen yhtye on HIM. Parin vuoden takaisista suosikeista esim. Lordi ja Tarja Turunen ovat jääneet alle. Teräsbetonin uusi levy julkaistaan muuten tänään. Saa nähdä, mikä on sen kohtalo.

      2000-luvun loppua kohti tulee aikamoinen pudotus CD:eiden myynnissä (http://www.ifpi.fi/tilastot/vuosimyynti/), mikä on ainakin mun silmiini kaikkein selkein trendi viimeisen viiden vuoden sisällä, myös metallilevyjen myynnissä. Kuten Ari tuossa sanoi ”suuruuden” käsite on hieman ongelmainen ja parhaillaan levymyynti ei ole yhtä hyvä mittari kuin perinteisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s