Rajanvetoa Floridassa

Matkustelu avartaa. Huhtikuussa matkasin ensimmäistä kertaa tropiikkiin, Floridaan. Floridan eteläosa, mukaan lukien Key-saaret, kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, juuri ja juuri. Tarve jäsentää maailmaa ja kokemuksia erilaisten luokitusten ja nimikkeiden kautta on yleisinhimillinen. Niinpä sitten Key Westin idyllisellä lomasaarella kuvautin itseni miljoonien kaltaisteni turistien lailla tropic cinema -kyltin edessä Marilynin helmojen katveessa.

Key Westin eteläkärjessä sijaitsee myös Amerikan eteläisin kohta, the Southernmost Point of continental USA sekä iso liuta muita southernmost-paikkoja, kuten hotelli, talo ja ravintola. Wikipediasta southernmost point -tittelin omaavia paikkoja löytyy laskutavasta riippuen useampiakin, jopa Antarktikselta, jonka Amundsen-Scott -tutkimusasema on the Southernmost Point under United States jurisdiction, eli eteläisin paikka, jossa Yhdysvaltain lainsäädäntö on voimassa. Jos vielä Amerikan mantereella sijaitsevien 48 osavaltion lisäksi laskuihin otetaan Alaskan ja Havaijin osavaltiot, jälkimmäiseltä löytyy the Southernmost Point in the 50 states. Oikeasti kuvaamani muistomerkki Key Westillä olikin the Southernmost Incorporated Place in the contiguous 48 states, mikä ei ehkä aukea ensi kuulemalta. Incorporated place on virallinen termi, joka tarkoittaa tietynlaista asutuskeskittymää, joiden määritelmät vaihtelevat osavaltioittain. Key Westin osalta se ainakin sulki pois etelämpänä sijaitsevat armeijan tilukset ja yksityisomistuksessa olevat alueet. Contiguous on kätevä adjektiivi, joka viittaa rajanaapuruuteen ja tässä yhteydessä Amerikan mantereella sijaitseviin osavaltioihin; latinalta kalskahtavia synonyymejä coterminous ja conterminous käytetään myös.

Oman olemisen ja paikan määrittely on siis tärkeää, tosin yhtä tärkeää voi myös joskus olla rajan vetäminen ja eron tekeminen toiseen paikkaan. Key Westin Southernmost point -muistomerkissä on nimittäin lisäksi maininta 90 Miles to Cuba.

Erilaisia laatusanoja käytetään markkinoinnin tarpeisiin herättämään positiivisia mielleyhtymiä. Floridassa adjektiivia Caribbean kuulee ja näkee yllättävän paljon. Karibian risteilyt toki lähtevät usein Miamista ja Karibiaksi käsitettävä alue sijaitsee aivan läheisyydessä, mutta siltikin. Verkkosivuillaan Caribbean Wedding -yritys niputtaa alueet kätevästi yhteen: ”The State of Florida is regarded as a Caribbean destination because of its proximity to, and being the gateway for, the countries of the Caribbean.” Logiikka on tietysti sama kuin Oulun liittämisessä Lappiin, ja kaukaa tuleville turisteille tällähän ei oikeasti ole väliä, tärkeää on oikeanlaisten mielikuvien ja eksotiikan myyminen.

Adjektiivi Caribbean osoittautui kuitenkin pulmalliseksi, esimerkiksi tilattaessa paikallisessa ravintolassa karibialaista ruokaa. Sanan oikeasta lausumisesta ja eritoten painosta löytyy englanninkielisillä verkkosivuilla pitkiä ketjuja. Perusasetelma on se, että amerikkalaiset painottavat toista tavua (kuh-RIB-ee-uhn) ja britit kolmatta (ka-rih-BEE-uhn). Karibialla asuvat paikalliset painottavat brittien lailla kolmatta, mikä verkkokeskusteluissa vaikuttikin oleva vahva argumentti brittien ääntämyksen oikeellisuudesta. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että lausumisessa esiintyy vaihtelua, jostain syystä esimerkiksi ääntämys on vakio seuraavissa yhteyksissä: elokuva Pirates of the Caribbean lausutaan aina brittiläisen tai karibialaisen mallin mukaan (ka-rih-BEE-uhn), kun taas Royal Caribbean -varustamo lausutaan amerikkalaiseen tapaan (kuh-RIB-ee-uhn) (Wikipedia). Tämä kielikiista ei kuitenkaan ole saanut verkossa yhtä paljon palstatilaa kuin brittiläisen ja amerikkalaisen lausumisen eroja ruotiva tomaatti-potaatti-kiista, josta on kuuluisa laulukin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maura Ratia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s