Tähtien sodasta Star Warsiin

Seitsemänkymmentäluvulla syntyneenä muistan kuinka suuren vaikutuksen Tähtien sota -elokuvat tekivät ilmestyttyään. Nyt pieni koululaisenikin on innokas Tähtien sota -fani, tosin vain Lego-hahmojen ja piirrettyjen välityksellä; ohjelma on tehokkaasti tuotteistettu myös perheen pienimpiä ajatellen. Yhtä asiaa en ole voinut olla huomaamatta – lapsuuteni Tähtien sota onkin nykyisten 8-vuotiaitten suussa Star Wars (”Staa Woos”) ja kaikkien pahisten isä Darth Vader, jonka nimi sanottiin ennen niin kuin kirjoitettiin, onkin nykyään ”Dart Veidar”. Syypää on varmasti televisio – viikonloppuaamuisin lastenohjelmien väliin tykitetään mm. Lego-uutuuksia esitteleviä mainoksia, joiden tuotteet ovat miltei poikkeuksetta englanninkielisiä. Myös lastenohjelmissa, joista monet toimivat suoraan erilaisten lelujen mainostamisvälineinä, hahmojen nimet jätetään suomentamatta, esim. Neloskanavalla näytettävässä Lego Ninjago -animaatiosarjassa jättiläiskäärmeen nimi ”Great Devourer” vääntyy lapseni ja kavereiden suussa muotoon ”Greittibauer”. Maahantuojalle on tietysti kätevää, ettei tuotteiden nimiä tarvitse ruveta kääntämään, mutta arvioisin, että katsojista suuri osa ei vielä opiskele englantia koulussa. Eikö käärmeen nimeksi olisi voitu antaa esimerkiksi Hotkijakäärme? Lasten viihdeohjelmat näyttävät olevan yhä enenevässä määrin englannin kielen läpitunkemia. Oli tästä mitä mieltä tahansa, äidin sydäntä lämmitti, kun lapsi osasi lausua Lego Malevolence -aluksen nimen oikein niin, että paino oli sanan toisella tavulla. Siihen eivät kaikki aikuisetkaan pysty.

1 kommentti

Kategoria(t): Maura Ratia

One response to “Tähtien sodasta Star Warsiin

  1. Paluuviite: Minun pieni ponini? | Kielen kannoilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s