Milloin englannista tuli suomalaisten maailmankieli?

Suomalaiset suhtautuvat englantiin varsin pragmaattisesti. Sitä on hyvä osata. Mutta mistä alkaen on englantia pidetty Suomessa maailmankielenä? Aiemmin kuin voisi luulla, mutta enemmän sanoissa kuin teoissa.

Englantia ruvettiin opettamaan yliopistossa jo 1800-luvulla. Ensimmäinen lehtori, John Wellmer, nimitettiin virkaansa v. 1833. Mutta Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkelista ei tietysti löydy tietoa siitä paljonko hänellä oli opiskelijoita.

1800-luvun loppupuolen tilanteesta saa aikalaiskuvan lukemalla Anna Krookin artikkelin ”The English Language in Finland”. Artikkeli julkaistiin Uusfilologisen yhdistyksen Mémoires-sarjan ensimmäisessä niteessä v. 1893. Krook kirjoittaa:

The English language is of too much importance in every respect, to be neglected in any country, yet in Finland this has been the case for years and years. It was not till 1886 that English was introduced into some of our State-Schools, as a free subject, to be chosen at will by the pupils from among three others, German, French and Russian, though before that time it was studied in some few private schools, even as far back as the year 1857.

Krookin mukaan eniten englantia opetettiin merenkulku- ja kauppaoppilaitoksissa. Itse hän toimi englannin kielen opettajana Helsingin tyttökoulussa. Artikkelissaan hän listaa ne parikymmentä englannin kielioppia ja oppikirjaa, joita Suomessa tuolloin käytettiin. Uusin oli v. 1891 ilmestynyt Englanninkielen Oppikirja, jonka Hanna Andersin oli toimittanut K. Brekken ruotsinkielisen teoksen pohjalta. Krook kiittää kirjaa moderniksi:

Brekke’s Grammar, the Swedish edition as well as the Finnish, is a book, highly to be recommonded to all teachers who realize the convenience of having a practical grammar to deal with, and to all those, who wish to teach their pupils genuine, modern, good English, the living tongue of a practical people, not a “dead” language pieced together from various translations of foreign grammars.

Ulkomaisista lähteistä oli koostettu Krookin listan vanhin suomenkielinen opetuspaketti, R. M. Oppmanin toimittama Englannin kieli-oppi ynnä lukemisto ja sanakirja vuodelta 1867. Oppman pysytteli tiukasti perinteisen kieliopin luokitteluissa, mutta suomensi termejä, mm. apuverbin aputehdiköksi, artikkelin varakkeeksi, preposition siasanaksi ja interjektion kiihtosanaksi.

Englannin kieli-oppi ynnä lukemisto ja sanakirja

Kirja jäi maisteri Oppmanin ainoaksi englannin oppikirjaksi, mutta hän toimitti myös monikielisen Merimiehen tulkin (1880). Hanna Andersin puolestaan julkaisi v. 1904 Helppotajuisen Englannin kielen oppaan itse-opiskeleville ja varsinkin siirtolaisille. Nimimerkki PW arvosteli Andersinin kirjan Valvojassa v. 1905 ja totesi Krookin tavoin:

Lähinnä syynä siihen yhä tuntuvammaksi käypään epäkohtaan, että englannin kielen taito on meidän maassamme kovasti takapajulla toisiin suuriin sivistyskieliin verraten, on epäilemättä sen asema kouluopetuksessa. Useimmissa kouluissa sitä ei lueta ensinkään, ja niissäkin harvoissa, joissa sen oppimiseen on tilaisuutta, sitä pidetään vain ylimääräisenä ja vapaaehtoisena sivuaineena.

Uusi oppikirja tähtäsi kommunikatiiviseen kielitaitoon ja sille oli kysyntää. PW jatkaa:

Viime aikoina yhä suuremmaksi kasvanut kansalaistemme Amerikkaan siirtyminen on tehnyt käytännöllisen ja helppotajuisen englanninkielen oppikirjan tarpeen yhä tuntuvammaksi…

Erittäinkin varsinaiseen matkustamiseen kuuluvat seikat, niinkuin ”tiketin” osto, rahan vaihdot Englannin ja Amerikan rahaksi, mitat ja painot, laiva- ja junamaksut, ostokset, ruoka ja hotellit y. m. ovat tarkalla asiantuntemuksella esitetyt; neuvotaanpa vielä miten taskuvaraskin saadaan kiinni.

Siirtolaisia Ellis-saarella 1800-luvun lopussa

Englannille on siis jo kauan ollut Suomessa käytännön tarvetta. Kielen ensimmäinen professori, Uno Lindelöf, otsikoi virkaanastujaisesitelmänsä ”Englanti maailmankielenä”. Hän esitti, että englannin opiskelu auttaisi suomalaisia myös ymmärtämään Britannian asemaa maailmanvaltana. Elettiin vuotta 1921. Tästä oli vielä matkaa nykyiseen maailmankieliasetelmaan.

Anglistilta kysytään usein englannin tulevaisuudesta. Jatkaako englanti maailmankielenä vai hajautuuko se useiksi eri englanneiksi? Romanistikollega toi asiaan oman näkökulmansa ja harmitteli, miksi latinasta kehittyneet romaaniset kielet nimettiin italiaksi, espanjaksi, portugaliksi, ranskaksi jne. Miksei jatkettu niiden kutsumista latinaksi?

Tuhatvuotisen historiansa aikana on englantikin muuttunut paljon. Kielen nimi on silti pitänyt pintansa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Terttu Nevalainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s