Fancy a cuppa?

Tämä saattaa kuulostaa paradoksaaliselta.

Tapaan käydä ainakin pari kertaa vuodessa Englannissa. Viihdyn siellä aina mainiosti, ja useimmiten palaan kotiin hieman harmissani siitä, että matka loppui niinkin pian. Jään kaipaamaan muun muassa mukavia pubeja ja hyvää olutta, Lontoon vilskettä ja vilinää, erinomaisia museoita, sekä myös Englannin luontoa – lehtimetsiä suurine jalopuineen, kalkkikallioita ja merenrantaa, sekä ruohikkoista kumpuilevaa maastoa. Kuitenkin on yksi asia, joka on koko ajan mielessä kun käyn Englannissa, mutta jota en jää kaipaamaan, ja jonka vuoksi niin mielelläni tulen kotiin: tee.

Vaikka englantilaiset ovat tietenkin tunnettuja teenjuojia (vaikkei kulutus olekaan väkilukuun suhteutettuna yhtä hurjaa kuin suomalaisten kahvinjuonti), kuitenkin Englannissa tee ensinnäkin on lähes aina pussiteetä, ja toisekseen laadultaan kovin, tuota, kehnoa. Käytettävien teelehtien koko korreloi teen laatuun, ja suurimpien brittiläisten teemerkkien pussit sisältävät aikamoista pulveria – niistä syntyvä tee on monta kertaa vahvempaa ja kitkerämpää kuin vaikka Suomessa tavallisessa ruokakaupassa myytävistä teepusseista. Ei ole sattumaa, että britit nauttivat teensä useimmiten maidon ja sokerin kera, uute kun ei ole juotavaa ilman näitä lisäaineita. (Jotkut ovat nähneet teen nauttimisen builders tea -tyylisenä syntyneen osittain sokeriteollisuuden lobbauksen seurauksena: 1800-luvulla sokerista oli jo ylitarjontaa, ja tuottajien piti keksiä miten ujuttaa lisää sokeria kuluttajien ruoka- ja juomatottumuksiin. Nihil sub sole novum, jne. Mene tiedä: sokerin (ja maidon) lisääminen kofeiinipitoiseen juomaan tietenkin lisäävät kupposesta saatavaa piristystä.)

Mutta oli tarkoitus puhumani teen nimestä. Suomeksi juoman nimi ääntyy /tee/; englanniksi /tii/; venäjäksi /tšai/ (чай); japaniksi /(o)-tša/ (おちゃ tai 御茶); mandariinikiinaksi /tša/ (茶).* Heti näkee, että tee-sanalle on kaksi laajalle levinnyttä muotoa: /t/-äänteellä alkava variantti, ja /tš/-äänteellä alkava muoto. Äkkiseltään voisi kuvitella, että koska sekä mandariinikiinassa, että japanissa on käytössä jälkimmäinen, niin /tš/-versio olisi jotenkin ”oikeampi” tai ”autenttisempi” kantamuoto. Onhan teepensas (Camellia sinensis) peräisin Kiinasta. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi, ja ’tee’/’tša’-hajonta heijastaa historian tapahtumia.

Kiinan etninen ja kielihistoria on monimutkainen aihe, jota sotkee nykyisen Kiinan valtion poliittinen kanta kansan, kulttuurin ja kielen yhdenmukaisuudesta. Tässä todettakoon vain, että Kiinan rajojen sisällä esiintyy useita eri kieliä, jotka todistettavista sukulaisuussuhteistaan huolimatta eriävät toisistaan huomattavastikin. Tämän tarinan kannalta merkittävin seikka on se, että vaikka mandariini- ja kantoninkiinassa tee lausutaan /tša/, Min-kieliryhmän kielissä, joita puhutaan Kaakkois-Kiinassa ja Taiwanissa, tee lausutaan /te/ tai /tee/. Joten siitä, kumpi muoto on käytössä missäkin kielessä/maassa, voi päätellä mitä kautta tee saapui kyseiseen maahan:

1. /tša/-muoto:
   1. Kiinasta rajojen yli (Japani, Korea, Venäjä, Kaukasia, Lähi-Itä, Intia)
   2. Kantonilaisten kauppiaiden mukana (Kaakkois-Aasia, Vietnam, Thaimaa)
   3. Eurooppalaisten kauppiaiden mukana 1: Portugalilaisten matkassa 1500-luvulta alkaen (Portugali, Brasilia, Itä-Afrikka)
2. /tee/-muoto:
   1. Min-kauppiaiden mukana (Kaakkois-Aasia ja Indonesia)
   2. Kaakkoisaasialaisten kauppiaiden mukana (Indonesia, Kaakkois-Intia, Madagaskar)
   3. Eurooppalaisten kauppiaiden mukana 2: Hollantilaisten ja englantilaisten matkassa 1600-luvulta alkaen (Indonesia, Etelä-Afrikka, Eurooppa)

(Tee-sanojen leviämistä kuvaava kartta, World Atlas of Language Structures Online, Max Planck digital library.)

Ensimmäiset Kiinan kanssa kauppaa käyneet eurooppalaiset olivat portugalilaisia, jotka perustivat Kantonista (nyk. Guangzhou) alavirtaan, Helmijoen suistoon, kauppapisteen; Makao olikin Portugalin hallinnossa 1500-luvulta vuoteen 1999. Portugalin imperiumi levittäytyi laajimmillaan Brasiliasta Indonesian saaristoon. Ja kuten todettu, kantoninkiinassa tee lausutaan /tša/, joten tämä muoto levisi näille alueille (välihuomautus: nykyportugalissa sana lausutaan muuten /ša/, mutta historiallisesti /tša/).

Kun muut eurooppalaiset saapuivat Itä-Aasiaan 1600-luvun alussa, Kiinan keisarikunta ei ollut kiinnostunut käymään kauppaan heidän kanssaan. Ensimmäisenä jalansijan saivat hollantilaiset, vasta 1600-luvun puolivälissä, ja sattuman ansiosta Taiwanista (tai Formosalta, kuten saarta silloin kutsuttiin), sekä pian sen jälkeen mantereen puolelta Amoysta (nyk. Xiamen), Fujianin maakunnasta. Englantilaiset taas kulkivat 1600-luvulla vallan hollantilaisten jalanjäljissä, ja teen nimityskin lainattiin viime kädessä sitä kautta. Tämä siitä huolimatta, että henkilö, jonka koetaan vaikuttaneen suuresti teen popularisointiin Englannissa, oli kuningas Kaarle II:n kuningatar, portugalilainen prinsessa Katariina Braganzalainen, joka naidessaan Kaarlen vuonna 1662 toi Portugalista mukanaan ylhäisön tavan juoda teetä (Katariinan myötäjäisiin kuului muuten mm. Bombay [nyk. Mumbai]).

Joka tapauksessa britit tykästyivät teehen, ja sittemmin Itä-Intian kauppakomppania laivasi teetä Brittein saarille vuosi vuodelta suurempia määriä.

Loppu onkin aika selkeää: seuraavan 350 vuoden aikana englannin kieli kävi läpi joitain äännemuutoksia, muun muassa pitkästä /e/:stä tuli diftongi /ei/, tai/ja pitkä /i/. 1600- ja 1700-luvuilla sana tea lausuttiin /tee/ tai /tei/. Alexander Popen runossa ”The Rape of the Lock” vuodelta 1714 tämä näkyy selvästi (Canto 3):

Close by those meads, for ever crown’d with flow’rs,
Where Thames with pride surveys his rising tow’rs,
There stands a structure of majestic frame,
Which from the neighb’ring Hampton takes its name.
Here Britain’s statesmen oft the fall foredoom
Of foreign tyrants and of nymphs at home;
Here thou, great Anna! whom three realms obey,
Dost sometimes counsel take—and sometimes tea.

Itse asiassa tässä säkeistössä näkyy kaksi englannin läpikäymää äännemuutosta: enää ei voisi riimitellä ”doom – home” ja ”obey – tea”, mutta Popen runon perusteella ne lausuttiin tuolloin osapuilleen /doom/ – /hoom/ ja /obei/ – /tei/.†

Sata vuotta myöhemmin, humoristisessa runomittaisessa satiirissa Doctor Syntax in Paris, Or, A Tour in Search of the Grotesque (1820), William Combe pystyi muodostamaan riimipareja sanoista ”tea – he” – mutta myös ”tea – stay” ja ”tea – Champs d’Elysée”. Toisin sanoen, tea voitiin lausua paitsi /tii/, edelleen myös /tei/. Itse asiassa /tei/-ääntämys löytyy yhä joistain englannin murteista, vaikka yleiskielessä – eli esim. sanakirjoissa – äänneasu annetaankin nykyisin ainoastaan muodossa /tii/.

Mutta nyt on korkea aika jättää englannin äännemuutokset (ja sanojen kirjoitusasut) toiseen kertaan, ja juoda se kupponen kuumaa. Ai mitäkö teetä? No, tällä kertaa Assamia, irtoteenä tottakai: laatu on SFTGFOP 1 ja alkuperä/tuottajatila Nahorani. Pussiteetä taas joskus toiste.

---

* /tš/-äänne kirjoitetaan englanniksi ”ch”, ja suomenkielisissäkin teksteissä näkee muotoa ”chai” (mausteiselle intialaistyyppiselle teelle tai maustejuomalle). Noudatan tässä kielitoimiston suositusta ja käytän kirjoitusasua ”tš”.

† Tai ehkä /obee/ – /tee/. Historiallinen fonologia on hankalaa.