Aihearkisto: Arja Nurmi

Pohjoinen ulottuvuus

Mikä on viisimiljoonainen pääosin protestanttinen pohjoinen kansakunta, jolla on sini-valkoinen ristilippu, ongelmallinen suhde isompaan naapuriin ja pääkaupungissa puolisen miljoonaa asukasta? Aivan oikein, on tietenkin kysymys skoteista. Skottienglanti on yksi hyvä esimerkki englannin kielen alueellisista varieteeteista, mutta ei toki ainoa Skotlannissa puhuttava kieli.

Kelttiläistä gaelin kieltä ei enää puhu kovinkaan moni, mutta sitä kuitenkin yritetään pitää hengissä. Euroopan unionikin antoi gaelin kielelle hieman tunnustusta, ja kansalaiset voivat nyt lähestyä unionia myös gaeliksi. Virallisen kielen asemaa sillä ei kuitenkaan ole. Gaelista on tarttunut pitkän yhteisen historian aikana sanoja myös englantiin. Yleisesti on tuttu esimerkiksi loch, ’järvi’, joka löytyy vaikka Loch Ness –järven nimestä. Sukunimien (kuten vaikka McKay) Mac tai Mc alku tarkoittaa poikaa, eli MacDonald on Donaldin poika. Skotlannissa käydessä saattaa törmätä myös céilidh-sanaan, jolla viitataan juhliin, joissa on kansanmusiikkia ja tanssia. Juhlissa maljoja kohotellessa saattaa kuulla sanan slàinte, ’kippis’.

Skotlannissa puhutaan myös kahta toisilleen sukua olevaa kieltä, skottia ja englantia (skottiaksentilla tai ilman). Kielillä on yhteinen alkuperä, mutta ne eriytyivät keskiajalla, ja vuoden 1500 jälkeen niitä on yleisesti pidetty eri kielinä. Poliittisten mullistusten ja Skotlannin Britanniaan liittämisen jälkeen ne ovat lähestyneet toisiaan, mutta edelleenkin skottia on vaikea ymmärtää pelkästään englannin taidoilla. Skotlannin kielistä koottu SCOTS-korpus sisältää näytteitä skotista, ja vaikkapa näiden haikujen ymmärtäminen käy kyllä ihan työstä. Skotista on lainautunut sanastoa Skotlannissa (ja välillä muuallakin) puhuttavaan englantiin. Tyttöä tai nuorta naista tarkoittava lass (tai lassie) ja bonny/bonnie, ’kaunis, nätti’ ovat varmaan aika yleisesti tuttuja. Kirkosta puhuttaessa sanotaan kirk, mikä on vielä aika helppo tulkita, mutta englantilaisista käytetty nimitys Sassenach on jo vaikeampi arvata.

Skotlannissa uuden vuoden juhlimisella on vahvat perinteet, ja juhlalla onkin oma nimityksensä, Hogmanay. Sanan alkuperä on hiukan hämärä, mutta on ehdotettu, että se olisi laina ranskasta, ja tarkoittaisi yksinkertaisesti uutta vuotta. Uuden vuoden juhlimiseen on erilaisia paikallisia tapoja kokoista taikoihin. Koska juhla on niin tärkeä skoteille, ei liene kummallista, että muukin englantia puhuva maailma kokoontuu uudenvuodenyönä laulamaan Skotlannin kansallisrunoilija Robert Burnsin sanoin ”Auld Lang Syne”.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Arja Nurmi

Kotiopettajattaren tarina

Tässä blogissakin on usein viitattu kielen vaihteluun ja muutokseen yleisellä tasolla, puhuttu siitä mitä kielessä keskimäärin tapahtuu, mikä on yleistä ja mikä harvinaisempaa. Tulokset usein pohjautuvat tekstikorpusten käyttöön: korpus on tietyillä periaatteilla valikoitu kokoelma tekstejä elektronisessa muodossa. Silloin on helppo tehdä hakuja erilaisista kielen piirteistä, ja todeta mikä on jollekin kielimuodolle tyypillistä ja mikä taas ei.

Joskus on kuitenkin myös yksittäisiä kielenkäyttäjiä, puhujia tai kirjoittajia, jotka poikkeavat muista ja joiden teksti auttaa meitä oivaltamaan jotain erityistä kielestä. Nämä yksilöt voivat olla vaikutusvaltaisia koska ovat kuuluisia, tai syystä tai toisesta olla kielenmuutoksen edelläkulkijoita. On kuitenkin myös yksilöitä, joiden elämä on varsin anonyymiä, mutta jotka silti ovat kielentutkijalle herkullinen kohde. Eräs tällainen hahmo on 1700-luvun jälkipuoliskolla elänyt englantilainen kotiopettajatar Agnes Porter.

Porter oli papin ja säätyläisnaisen avioliiton kolmesta tyttärestä vanhin. Kun isä kuoli, naisten oli löydettävä elantonsa eri tavoin. Kaksi vanhinta tytärtä työskenteli seuraneiteinä ja kotiopettajattarina eri perheissä. Agnes Porterin ja hänen perheensä tunnemme, koska Porter työskenteli Ilchesterin jaarlin tytärten pitkäaikaisena kotiopettajattarena ja myöhemmin opetti myös jaarlin tyttären lapsia. Porterin kirjoituksista on säilynyt 92 kirjettä hänen oppilailleen, päiväkirja ja yksi anonyymisti julkaistu kirjanen opettavaisia kertomuksia nuorille neidoille. Porterin kirjeet ja päiväkirja ovat säilyneet Ilchesterin perheen arkistoissa. Porter itse lähetti päiväkirjan entiselle oppilaalleen elämänsä loppupuolella poistettuaan siitä ensin arkaluontoisemmat kohdat ainakin Betsy-sisaren toilailuista. Nimettömän kirjasen taas voimme yhdistää Porteriin, koska hän mainitsee julkaisun päiväkirjassaan.

Mikä sitten on niin mielenkiintoista Porterin kielessä? Hänen kirjeensä on otettu mukaan Corpus of Early English Correspondence Extension -korpukseen, ja tutkimusta tehtäessä Porter tuntui poikkeavan aikalaiskirjoittajistaan eri tavoin. Ensimmäinen piirre oli must-apuverbin erikoinen käyttö: Porter käytti sitä usein asettuessaan kirjeensä vastaanottajan asemaan, ja tuntui suorastaan elävän välillisesti oppilaidensa yläluokkaista elämää:

Your little tent parties must be pleasing indeed, and no doubt the salmon brought from the water to the cook must be eaten with peculiar relish, as well as in its highest perfection, when you recollect who caught it. [Agnes Porter Lady Mary Fox Strangwaysille 1792]

Päätimme Minna Nevalan kanssa katsoa tarkemmin, mitä erityispiirteitä Porterin kielestä löytyisi. Teimme ensin avainsana-analyysin, jossa tilastollisin menetelmin vertailtiin Porterin kirjeitä muiden samaan aikaan kirjoittaneiden sivistyneiden naisten kirjeisiin. Silmiinpistäviä piirteitä oli muun muassa Porterin maailman naisvoittoisuus: she ja her –pronominit esiintyivät selkeästi useammin kuin aikalaisnaisten kirjeissä. Yleensäkin kotiopettajattaren elämä näytti keskittyvän isäntäperheen ympärille, ja viittaukset kirjeiden vastaanottajien nuorempiin sisaruksiin olivat yleisiä. Myös huomattavan positiivinen yleissävy pistää silmään, happy, good, respectful ja love ovat sanoja, joita esiintyy usein. Kaikken hätkähdyttävintä oli kuitenkin todeta, kuinka vähän Porter puhui itsestään: uran alkupuolella yksikön ensimmäisen persoonan I-pronominia esiintyi selkeästi vähemmän Porterin kirjeissä muihin naiskirjoittajiin verrattuna. Kun perehdyimme asiaan tarkemmin, huomasimme myös, että Porterilla oli taipumus puhua itsestään kolmannessa persoonassa, käyttäen oppilaiden antamaa Po-lempinimeä:

        My Dear Lady Mary,
We received your kind letter yesterday, which made your sisters and Po very happy. To hear that Lord Ilchester is quite recovered, and that you and the dear Harry are well gives me greater satisfaction than I am able to express. [Agnes Porter Lady Mary Fox Strangwaysille 1792]

Näytti siis siltä, että Porter monin tavoin toisaalta häivytti itseään kirjeistään, toisaalta nosti isäntäperhettään esille. Tämä tuntuisi liittyvän kotiopettajattaren hankalaan asemaan. Hän ei ollut perheenjäsen, vaikka olikin läheisessä kontaktissa oppilaidensa kanssa, kreivittären kuoltua lähes äidin roolissa. Kotiopettajatar ei myöskään kuulunut palveluskuntaan, koska oli syntyperältään ja sivistykseltään selvästi näitä ylempiarvoinen. Tasapainottelu näiden kahden ryhmän välillä ei liene ollut helppoa. Päiväkirjaansa Porter on merkinnyt muistiin kuinka perheen lapset eivät kunnioittaneet kotiopettajattaren yksityistiloja, vaan halusivat tulla soittamaan huoneessa ollutta spinettiä. Myös muut loukkaukset on tarkkaan kirjattu: isäntäperheen vierailijat eivät aina arvostaneet Porteria, vaan kohtelivat häntä kuin palvelijaa.

Tällaisessa hankalassa sosiaalisessa asemassa tasapainoillessaan Porter on käyttänyt kaikki osaamansa keinot toisaalta pysyä hyvissä väleissä isäntäperheensä kanssa – olihan hän näistä taloudellisesti riippuvainen – ja toisaalta säilyttää omanarvontuntonsa. Ei siis ihme, että kirjeissä Porter häivyttää itseään ja siirtää huomion oppilaisiinsa: se varmaan tuntui turvalliselta strategialta. On todella sääli, että Porterin kirjeitä omille perheenjäsenilleen ei ole säilynyt. Niistä voisi paljastua aivan toisenlainen henkilö, jonka kielelliset strategiatkin ovat erilaisia.

Lisää aiheesta:

Martin, Joanna. 1998. A Governess in the Age of Jane Austen: The Journals and Letters of Agnes Porter. London and Rio Grande: The Hambledon Press.

Martin, Joanna. 2004. Wives and Daughters. Women and Children in the Georgian Country House. London: Hambledon and London.

Nurmi, Arja & Minna Nevala. 2010. ”The social space of an eighteenth-century governess: Modality and reference in the private letters and journals of Agnes Porter”. Päivi Pahta, Minna Nevala, Arja Nurmi & Minna Palander-Collin (eds) Social Roles and Language Practices in Late Modern English. (Pragmatics and Beyond NS 195.) Amsterdam: Benjamins, 163-189.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arja Nurmi

Sauna ja syli: fennismejä englannin kielessä

Tässä blogissa on jo aikaisemminkin puhuttu englannin pitkäaikaisesta taipumuksesta omia muiden kielten aineksia, erityisesti sanastoa. James Nicholl on kuvannut englantia kieleksi, joka ei vain lainaile sanoja, vaan on myös tilaisuuden tullen seurannut toisia kieliä pimeille kujille, kolkannut ne tajuttomiksi ja tyhjentänyt niiden taskut uutta sanastoa etsiessään. Kuinka sitten suomi on pärjännyt tämän ison tappelupukarin kanssa?

Ainoa suomen kielen sana, joka on lainautunut englannin yleiskieleen on sauna, joka Oxford English Dictionaryn mukaan on esiintynyt 1880-luvulta lähtien Suomea kuvaavissa matkakirjoituksissa. Verbinäkin sitä on käytetty 1960-luvulta alkaen, vaikkakin aika harvoin. Tällöin merkityksenä on ’saunoa’. Muuten suomi on lähinnä tuottanut joitakin termejä tieteen kieleen, esimerkkeinä vaikkapa rapakivi, palsa ja luote. Useimmiten on ollut kyse jonkin erityisesti suomalaisen maantieteellisen tai kulttuuripiirteen kuvauksesta, ja ilmiön ensimmäinen kuvaajakin on tyypillisesti ollut suomalainen, joka on ehdottanut suomenkielistä termiä kansainväliseen käyttöön.

Viimeaikoina on verkossa kuitenkin voinut törmätä suomen kielen sanoihin vähän odottamattomissakin yhteyksissä. Englanniksi pelattavat erilaiset sanapelit (Scrabble, Word Challenge, TextTwist jne) käyttävät omia sanakirjojaan hyväksyttävien sanojen tunnistamiseen, ja silloin saattavat esimerkiksi markka ja syli olla englantia (kiitokset Janne Skaffarille jälkimmäisestä esimerkistä). Samoin penni kelpaa englanniksi, ainakin joissain peleissä ja esimerkiksi Dictionary.comin sanakirjoissa. Useiden muiden valuuttojen omakieliset nimitykset näkyvät myös, vaikka niiden rinnalla onkin perinteisesti käytetty myös englantilaistettuja versioita. Suomen markkakin oli varmaan yleisemmin englanniksi mark kuin markka. Tämä on aivan samanlaista vaihtelua kuin se, että nykysuomessa puhumme esimerkiksi Viron valuutasta joko kruunuina tai krooneina.

Mutta miksi syli on englantia? Muut vanhat suomalaiset mitat eivät näytä kelpaavan, sen paremmin virsta kuin vaaksakaan eivät tärppää. Ja missä syli on englantia? Isoimmat sanakirjat tuntevat sanan vain entisenä Guinean rahayksikkönä. Toisaalla Wiktionary kertoo termistä paljonkin, myös vastaavuuksia muiden kielten samankaltaisten mittojen kanssa, mutta senkin mielestä sana on suomea, ei englantia. Itse asiassa ainoa varma havainto on Facebookin Scrabblen sanastossa. Scrabblen kehittäjät tuskin ovat luoneet omaa sanakirjaansa tyhjästä, vaan ovat yhdistelleet erilaisia elektronisia lähteitä mahdollisimman kattavaksi. Arvoitukseksi jää, onko sanakirjan pohjana käytetty esim. Wiktionaryä, josta jokin filtteri on poiminut mukaan satunnaisesti myös muunkielisiä sanoja tietyillä ehdoilla.

10 kommenttia

Kategoria(t): Arja Nurmi