Aihearkisto: Henna Jousmäki

Vapise vanhin voitehista, täältä tulee mega pearls

Vilkaisu kauneustuotteiden suuntaan kauppakierroksella saa kulmani kohoamaan. On hoitoainetta, hiuksiin jätettävää hoitosuihketta, sekä shampoo+hoito -yhdistelmiä. Jos valitseminen näiden välillä aiheuttaa ongelmia, sitä eivät ainakaan helpota tuotteille annetut englanninkieliset tai englannista johdetut nimet. Ennen vanhaan mentiin vedellä ja saippualla kunnes mukaan tulivat monenmoiset cremet ja balsamit; nyt nämäkin vaikuttavat orvoilta kun markkinarakoa haetaan sellaisilla ominaisuuksilla kuin valuable mega pearls, nutri-gloss, triple-active, massive wonder, aqua sensation, diamond gloss jne.

Mitä tällaiset enemmän tai vähemmän monimutkaiset englanninkieliset kuvaukset kertovat suomalaisille ostajille ko. tuotteista? Jo parikymmentä vuotta sitten kielen-/koodinvaihtotutkimus ehdotti vastaukseksi yksinkertaisesti sitä, että niillä haetaan kuluttajan huomiota ja trendikästä imagoa tuotteelle. Mutta jos kaikki tuotteet ovat extra-hyperhuomiotaherättäviä, niin silloinhan mikään ei enää erotu joukosta, ja etenkin englantia osaamaton kuluttaja joutuu vaikeuksiin. Englannin kieli on astunut sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan käyttötavaroiden nimissä, joissa se on yhtiöille epäilemättä resurssi, mutta kuluttajan näkökulmasta myös ongelma (Blommaert et al.).

Julkisten tekstien kuten tuotenimikkeiden lukemista tulisi harjoittaa kriittisten silmälasien läpi ja piilotetut presuppositiot ja ehdotukset kyseenalaistaen. Otetaan kuumaksi esimerkiksi ikä: voiko anti-aging kasvovoide todella pysäyttää ikääntymisen? Ja jos voikin, miksi sitä pitäisi suosia perusvoidetta enemmän? Suuren mainoskoneiston syöttämä ikärasismi, jossa vanhuutta pitäisi ehkäistä ja ”siirtää”, on perin kummallista, sillä kaikkihan me, kosmetiikkayhtiöiden johto mukaan lukien, kuljemme omia polkujamme vuosi vuodelta vanheten. Nuoruuden ihannointi kuitenkin jatkuu, sillä kaupallisuuden ideologia on jo syövyttänyt vanhuusfobian kosmetiikkayhtiöiden tulevien johtajien selkärankaan.

Lähde:
Blommaert, Jan, Sirpa Leppänen, Päivi Pahta & Tiina Räisänen (eds.) (In preparation). Dangerous Multilingualism.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Henna Jousmäki

Plussauksen pronominit

Juuri päättyneen äitiyslomani ja hoitovapaani kokemukset ovat vielä kovasti mielessäni, enkä saata olla jakamatta jotain kieleen liittyviä havaintojani. Äiti-lapsitoiminnan aloitettuani korvaani pisti äitien tapa puhua lapsestaan monikossa. Nyt en tarkoita lapsikatraan äitejä joille he on luonnollinen valinta heidän kertoessaan jälkikasvustaan. Sen sijaan esikoisvauvojen äideillä tuntuu olevan tapa puhua ainokaisestaan me-muodossa. En tiedä onko tämä vain äitien vai myös isien tai ylipään hoivaajien kielellinen tyyli; omat huomioni rajoittuvat äiti-lapsisuhteeseen. Mistä oikein on kyse?

Me konttaamme! Onnea, kai? Joku nimittäin taisi taantua, vaikka toinen kehittyy. Ei kiitos, emme halua keinua, keinukaa te vaan. No tuossa on tuo painoraja joten en taida… Me ei oikein tykätä puurosta. Aikuinen ihminen, miksi ihmeessä sitten syöt sitä? Vauvamaailmaa tuntemattomista tapa saattaa kuulostaa hämmentävältä, ja itsekin oudoksuin sitä – kunnes huomasin sen hiipineen omaankin puheeseeni – nimenomaan meillä oli yksivuotissynttärit!

Onko kyseessä me-hengen nostatus, perheen yhteenhitsaaminen? Kokevatko äidit niin suurta ylpeyttä lapsestaan että haluavat omia osan tämän toimijuudesta itselleen? Vai onko taustalla pelko epäuskottavuudesta tai muita rajoituksia paljastaa omia mielipiteitään, joita kollektiivin käyttö sitten auttaa hälventämään? Tapa saattaa osaltaan liittyä siihen, että neuvolassa ja vauvanhoito-oppaissa ohjeistetaan vanhempia kielentämään toimintaa ja siihen liittyviä tunteita vauvalle (esim. Nyt sinua kiukuttaa mutta meidän täytyy pukea.)

Joskushan monikon ensimmäinen persoona todella kätkee sisäänsä sekä vauvan että vanhemman, esimerkiksi koomisen yleinen me myöhästymme, jolloin me-pronominin käyttö on luonnollinen, odotettavissa oleva valinta. Meillä nukutaan vielä saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa viittaukselta vauvaan, mutta saattaa itse asiassa hyvinkin tarkoittaa että esikoisen vanhempi nauttii lapsen päiväunien bonuksesta, eli nukkuu itsekin (tai nukkui kunnes heräsi kännykän räminään). Vastaavasti ei meillä nukuta on usein otettava varsin kirjaimellisesti: kun pieni ei nuku, ei nuku kukaan muukaan.

Parisuhteessa minusta ja hänestä tulee me; joskus meistä tulee kaks plus hänen saapuessa; uusi me näyttää viittaavan vanhempaan ja vauvaan toisen vanhemman joutuessa (hetkeksi) kolmanneksi pyöräksi. Entä kun vauva kasvaa lapseksi, koululaiseksi, murrosikäiseksi – muuttuvatko puhetavat? Vauva elää symbioosissa äidin kanssa jo ennen synnytystä ja pitkään sen jälkeenkin. Fyysinen irtautuminen äidistä alkaa rintaruokinnan vähetessä, vaikka äidin merkitys pysyykin vielä pitkään erittäin suurena. Huomaan kuitenkin jo yksivuotiaan tyttäreni tarvitsevan minua huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin, samalla kun itse koen vaikeaksi irrottaa otetta ”vauvastani”. Kuka elikään symbioosissa ja kenen on aika harjoitella irtautumista?

1 kommentti

Kategoria(t): Henna Jousmäki