Aihearkisto: Mikko Hakala

Maajoukkuelakit

Frank_Lampard_2008

Frank Lampard (Wikimedia Commons)

Muutama viikko takaperin Englannin jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Frank Lampard saavutti 100 pelatun maaottelun rajapyykin. Tapahtumasta otsikoitiin mm. seuraavasti:

Frank Lampard’s prodigious work ethic drives him on to 100th England cap (The Guardian)

You’ve earned it: Lampard’s 100th England cap is a reward for all of his hard graft (Daily Mail)

Steven Gerrard praises ‘tremendous’ Frank Lampard ahead of 100th cap (The Independent)

Oman aikansa toiseksi parhaan [1] englantilaisen keskikenttäpelaajan saavutus on kunnioitettava, mutta toimii tässä lähinnä aasinsiltana Kielen kannoilla tepastelevaan aiheeseen: miksi maaottelu on englanniksi (lippa)lakki, cap?

Yksi vastaus kysymykseen on, että maaottelupalloa on alun perin potkittu lakki päässä. Wikipedian aihetta käsittelevän artikkelin mukaan päähineet löysivät tiensä jalkapallokentille 1800-luvun loppupuoliskolla lippalakkien muodossa. Tuohon aikaan joukkueilla ei välttämättä aina ollut yhtenäisiä peliasuja ja samettisten lakkien alkuperäinen tarkoitus oli erottaa eri joukkueiden pelaajat toisistaan. Maajoukkueeseen päässyt pelaaja ansaitsi siis itselleen lakin ottelua varten. Vaikka niitä ei enää kentällä nähdä, lakkeja jaetaan ilmeisesti vielä nykyäänkin pelaajille tunnustuksena maajoukkueessa pelaamisesta, joten Frankillakin lienee komerossaan hieno kokoelma. Jalkapallon ohella lakkeja jaetaan myös esimerkiksi rugbymaaotteluissa.

International-cap

Scotland Women International Cap (Wikimedia Commons)

Toinen vastaus aiempaan kysymykseen on, että sana cap on saanut ajan myötä uuden merkityksen. Alkujaan maaotteluissa käytettyihin oikeisiin päähineisiin viitannut termi on hiljalleen vakiintunut nimitykseksi maaotteluissa pelaamiselle, vaikka lakkeja ei jaettaisi lainkaan. Niinpä esimerkiksi virkkeen Frank Lampard earned another cap1 for England, although he didn’t earn a cap2 for it ei pitäisi olla mitenkään ristiriitainen; Lampard voi aivan hyvin saada tililleen maaottelun (cap1) saamatta siitä hyvästä lakkia (cap2). Vaikka merkitysten yhteinen alkuperä on vielä nähtävissä esimerkiksi ilmaisuista to earn/receive/be awarded a cap, joita voidaan käyttää siis sekä lakkien että maaotteluiden ”ansaitsemisesta”, huomauttaa Wikipedia myös yleisestä uskomuksesta, jonka mukaan cap olisi lyhenne sanoista country appearance. En osaa sanoa, kuinka yleinen tuo väärinkäsitys loppujen lopuksi on, mutta sen mahdollisuus viittaisi merkitysten eriytyneen toisistaan varsin pitkälle eivätkä ihmiset välttämättä enää tunnista lakkien ja maaotteluiden välistä yhteyttä.

Maajoukkuelakki on tavallaan statussymboli ja parhailla pelaajilla on eniten lakkeja. Tietyssä mielessä cap-sanan merkitysten kehityskaari ei välttämättä ole edes kovin yllättävä, sillä päähineitä ylipäätään käytetään aika usein jonkun ”roolin” symboleina. Esimerkiksi tohtorinhatun tai ylioppilaslakin saaminen vaatii muutakin kuin hattukaupassa käyntiä, ja kruunusta luopumiseen liittyy paljon enemmän dramatiikkaa kuin päähineen hylkäämiseen keskimäärin. Englanniksi voi myös omaksua minkä tahansa roolin pitämällä sopivaa hattua, esim. wear one’s revolutionary hat, tai jopa pitää kahta hattua/roolia yhtä aikaa, wear two hats. Vertauskuvaa pikkaisen venyttämällä voisi ehkä jopa ajatella ”pohdiskelijan rooliin” hivuttauduttavan mietintämyssyn eli thinking capin avulla. Tosin tuollaisiin venytyksiin päätyy yleensä vain jos aasinhattu kiristää liikaa.

 


[1] Paul Scholes, joka on myös maailman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija ja ihminen ylipäätään.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Mikko Hakala

Jotain lainattua, jotain sinistä

Lainasanoja ei tarvitse palauttaa eräpäivään mennessä. Siinä missä Helsingin yliopiston kirjasto tivaa kirjojaan takaisin eräpäivän lähestyessä (ja ylittyessä, kiitoksia vaan!), lainatut sanat muuttuvat erääntyessään lainaajan pysyväksi omaisuudeksi. Eräänlaisena epämääräisenä eräpäivänä voisi ehkä pitää sitä hetkeä, jona sanan käyttäminen ei enää ole pelkkää koodinvaihtoa. Koodinvaihdollahan viitataan nimenomaan vieraskielisten sanojen ja ilmauksien käyttöön puheen tai kirjoituksen osana. Tästä näkökulmasta jotakin sanaa voi siis pitää osana kieltä, kun sitä ei enää mielletä vieraskieliseksi. Valitettavasti rajanveto ei ole lainkaan näin yksinkertaista, vaan se on monimutkaista ja paikoin jopa mutkikasta. Kuka päättää, milloin raja on ylitetty ja koodinvaihdosta tullut lainasana?

Englannin kielen sanaston osalta päätöksen voivat tehdä mm. Oxford English Dictionary –sanakirjan eli OED:n toimittajat. He ovat ottaneet tehtäväkseen pitää lukua kaikista englanninkielisistä sanoista ja ovatkin omalla sarallaan luotettu auktoriteetti. He myös tietävät mikä on päivän sana. Pari viikkoa sitten OED:n nettisivujen Word of the Day –osion päivän sanana oli italiasta lainattu substantiivi jettatura (the evil eye, paha silmä). Kyse on katseesta, joka aiheuttaa toisille huonoa onnea tai muuta vahinkoa, mutta vastaavasti omaa huonoa onneaan voi kuvata jettaturan lankeamisena ylleen. Jettaturasta piti alun perin kehkeytyä pelkkä kevennys blogiimme, mutta siitä muodostuikin mielessäni kielen sanojen ja sanojen kielen määrittelemisen mutkikkuuden viheliäinen ruumiillistuma. Sisällyttämällä sen sanakirjaansa OED:n toimittajat ovat nimittäin katsoneet jettaturan olevan pikemminkin englanninkielinen sana kuin englanninkielisissä teksteissä ajoittain vilahteleva italiankielinen sana. Raja on siis sen osalta vedetty.

En aluksi meinannut niellä tuota päätöstä ja jäin pähkäilemään rajanvetokriteereitä. OED:n esimerkit osoittavat jettaturaa käytetyn englanninkielisissä teksteissä 1800-luvulta lähtien, mutta kuudesta esimerkistä neljässä on sana kirjoitettu kursiivilla ja kahdessa esitetty sanan yhteydessä määritelmä evil eye. Molemmat seikat viittaavat siihen, että kirjoittaja on ennakoinut lukijoidensa pitävän sanaa jollakin tapaa omituisena ja ehkä tarvitsevan sille selityksen. Sanaa siis käsitellään näissä esimerkeissä vieraskielisenä tai muutoin tavallista vaikeampana terminä. Vain yhdessä esimerkissä jettatura esiintyy täysin omillaan osana tekstiä. Toisin sanoen OED:n esittämästä todistusaineistosta vain 17 % puoltaa sitä näkemystä, että kielenpuhujat eivät miellä jettaturaa vieraskieliseksi.

Empiirisesti jettaturan tuttuutta ja tunnettuutta voisi testata vaikkapa sisällyttämällä sen englanninkieliseen statuspäivitykseensä Facebookissa ja tarkkailemalla kavereiden reaktioita. There’s some serious jettatura on me today… Sen mukaan tuleeko tykkäyksiä vai huolestuneita kysymyksiä voi sitten päätellä, ovatko muut ymmärtäneet viestin. Tämäkään ei kyllä vielä varsinaisesti selvennä, onko jettatura englanninkielinen sana vai ei, vaan kertoo ainoastaan kavereiden kielitaidosta. Pitäisi kysellä mielipiteitä jettaturan englanninkielisyydestä.

Onko jettatura teidän mielestänne englanninkielinen sana?* OED:n toimittajien mielestä ilmeisesti on. Omasta mielestäni se on ehkä korkeintaan 17-prosenttisesti englanninkielinen sana. Omassa määritelmässäni piilee oikeastaan tämänkin saivartelun varsinainen pointti: sanoja ei aina voi yksioikoisesti määritellä kieleen kuuluviksi tai kuulumattomiksi, vaan ne voivat olla enemmän tai vähemmän tietynkielisiä. Jossain vaiheessa lainattuun tottuu eikä se enää tunnu vieraalta omaisuudelta. Tarpeeksi pitkän ajan jälkeen lainattu on jo otettu omaksi eikä sen alkuperää edes muisteta. Välillä toivoisi Helsingin yliopiston kirjastonkin ymmärtävän tämän (nimim. Myöhästymismaksu 5,80 €).

Ai niin, sitten vielä jotain sinistä. Suomen kielen sininen on Kaisa Häkkisen erinomaisen Nykysuomen etymologisen sanakirjan (WSOY, 2004) mukaan ”lähinnä jostakin iranilaiskielestä lainattu”. Vapauden väreistäkin on siis puolet muualta kotoisin. Liekö Jukka lähettänyt Mahmudille kiitoskortin ja rojaltit?


* Tästä saa nahistella kommenteissa, jos jaksaa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Mikko Hakala

Saivartelua kielten sattumista

Kielistä löytyy toisinaan omituisia yhteensattumia ja seuraavanlaiseen törmäsin itse tässä taannoin. Suomen kielen sanaa saivartelu vastaa englannissa melko tarkkaan yhdyssana nitpicking. Molemmat ilmaisevat jonkinlaista pikkumaista yksityiskohtiin takertumista ja hiusten halkomista. Erikoiseksi tämän merkitysten samankaltaisuuden tekee se, että molemmat on myös johdettu jokseenkin samalla tavoin. Verbi saivarrella on johdettu substantiivista saivar, joka merkitsee täin munaa, ja saivartelu on siis alun perin liittynyt noiden munien poistamiseen (Häkkinen 2007). Vastaavasti verbissä to nitpick tuo poimittava tai nypittävä (to pick) elementti eli nit on myös täin muna. Molemmissa kielissä vaikuttaisi siis täin munien poistamiseen liittyvä pikkutarkka näpertely ajautuneen vertauskuvaksi myös muunlaiselle pikkutarkkuudelle, erityisesti kielelliselle hiusten halkomiselle, jota sekä saivartelu että nitpicking kuvaavat aika negatiiviseen sävyyn.

Saivar eli täin muna (source: Wikimedia Commons)

Sekä suomessa että englannissa on tässä tapauksessa vakiintunut ei-konkreettiselle pikkutarkkuudelle metaforaksi alkujaan konkreettista näpertelyä ilmaissut sana. Kognitiivisen kielentutkimuksen käsitteenä metafora viittaa (suurpiirteisesti määriteltynä) kielen ja erityisesti mielen taipumukseen hahmottaa abstrakteja ja monimutkaisia asioita konkreettisten ja yksinkertaisten avulla (esim. Lakoff & Johnson 1980). Metafora on siis tavallaan mielen keino pysytellä monimutkaisimpien ajatustensa perässä vertaamalla niitä johonkin yksinkertaisempaan. Tässä on varmaan myös yksi selitys sille, että verbeillä saivarrella ja to nitpick on nykyiset merkityksensä, jotka siis eivät enää lainkaan liity asioiden nyppimiseen käsin, vaan pikemmin kuvaavat vastaavaa yksityiskohtiin takertumista abstraktimmalla ajatuksen (ja puheen) tasolla.

Mielestäni on hieno yhteensattuma, että juuri täin muniin liittyvä aktiviteetti on kummassakin kielessä saanut niinkin erikoisen merkityksen kuin saivartelu ja nitpicking nykykäytöissään. Jossakin vaiheessa on siis joku suomenkielinen ja/tai joku englanninkielinen henkilö, kenties Ulla Helsingistä tai Paul Salfordista, havainnut munien nyppimisen ja esimerkiksi sanojen pikkumaisten tulkintatapojen välillä yhteyden ja päättänyt nimittää jälkimmäistäkin saivarteluksi. Saivarteluhan melko usein kohdistuu yksittäisiin sanoihin ja niiden ”tarkkoihin” tai ”varsinaisiin” merkityksiin. Jos Ulla esimerkiksi antaa aviomiehelleen Sepolle perjantai-iltana luvan ”käväistä lähibaarissa muutamalla oluella”, voivat he sunnuntaina, kun Seppo soittaa turkulaisesta Ravintola Tinatuopista ja pyytää Tiinaa hakemaan, saivarrella sanojen käväistä, lähibaari ja muutama merkityksestä. Oluen merkityksestä on tietysti turha saivarrella. [Huom. väkinäinen yhteys blogin erääseen toistuvaan teemaan.]

Kyse voisi toki olla myös jommankumman kielen vaikutuksesta toiseen. Nykysuomen etymologisen sanakirjan (Häkkinen 2007) mukaan saivarrella-verbin metaforisesta nykymerkityksestä löytyy mainintoja jo 1880-luvulta ja sana vaikuttaa olevan kaikin puolin kotoperäinen. Vastaavasti toiseen suuntaan, suomesta englantiin, lainaaminen ei ylipäätään ole kovin yleistä, ja ainakin Oxford English Dictionaryn mukaan nitpicking olisi amerikkalaista alkuperää. Metaforinen saivartelu vaikuttaisi siis englannissakin laajentuneen konkreettisesta täin munien nyppimisestä, suomen kielen vastaavasta kehityksestä riippumatta, joskaan en tätä kyhäelmää varten ole asiaa kovin syvältä kaivellut. Yhteys konkreettisen ja abstraktin merkityksen välillä on kuitenkin molemmissa kielissä varsin selvä: pikkutarkkuutta vaaditaan.

Toisaalta molemmissa ilmaisuissa silmiinpistävää onkin juuri se, ettei kumpikaan omalla tahollaan ole oikeastaan lainkaan sattumanvarainen, vaan niiden ajautuminen nykyisiin merkityksiinsä tuntuu täysin johdonmukaiselta ja luontevalta. Vaikka siis juuri sanojen saivar ja nit viittaaminen täin munaan onkin suomen ja englannin kielten sattumaa, on tällä merkityksellä kuitenkin selvä yhteys uudempien johdosten merkitykseen. Esimerkiksi avohakkuu ei kuulosta lainkaan niin pikkutarkalta puuhalta kuin täin munien poistaminen eikä sanalle kovin helposti uskoisi kehittyvänkään samanlaista merkitystä kuin saivartelulle. Sama luontevuus pätee myös alussa mainittuun ilmaukseen halkoa hiuksia, joka sekin taittuu englanniksi to split hairs melko samassa merkityksessä. Tätä toimintaahan useimmiten harrastetaan kuvaannollisesti eikä kirjaimellisesti (Lopeta jo se hiusten halkominen! ei siis yleensä tarkoita aivan samaa kuin Laitapa se kirves pois!). Tässäkin tapauksessa rinnastetaan kuvaannollinen ”halkominen” kirjaimellisen edellyttämään pikkutarkkuuteen (ja järjettömyyteen).

Detail from Jan Siberechts, Cour de ferme, 1662. Musée des Beaux-Arts, Bruxelles.

Saivartelua? (täiden poistoa). Jan Siberechts, Cour de ferme, 1662. (Source: Wikimedia Commons.)

Mikä sanojen saivartelu ja nitpicking samankaltaisuudessa sitten oikeastaan on sattumaa ja mikä ei? Koko tilanne vaikuttaa sattumalta olematta kuitenkaan täysin sattumaa. Sattumanvaraista on luultavasti se, että molemmissa kielissä on päädytty juuri täin munista ja niiden poimimisesta metaforisempaan saivarteluun. Yhtä hyvin vastaavaan merkitykseen olisi voinut valikoitua jokin toinen pikkutarkkaa arkiaskaretta kuvaava termi, kuten nenänkaivelu (eli nose-picking), jolla kuitenkaan ei käsittääkseni kummassakaan kielessä ole muuta kuin konkreettinen merkityksensä. Sattumaa ei kuitenkaan liene se, että molempien kielten puhujat kykenevät, tai ovat ainakin jossain vaiheessa kyenneet, hahmottamaan konkreettisen ja metaforisen saivartelun (eli nitpickingin) välillä samankaltaisuutta, ja näin laajentaneet sanojen alkuperäistä merkitystä. Kyky nähdä konkreettisen ja abstraktin välinen yhteys ei siis ehkä ole sattumaa, mutta sen soveltaminen tismalleen samoihin asioihin luultavasti on.

Ihmisillä on usein samoja asioita kielessään, joita he hautovat mielessään, tai tässä tapauksessa kantavat päässään. Koska ihmisaivot ja -mieli ovat meillä kaikilla keskimäärin aika samanlaiset (verrattuna esimerkiksi kilpikonnien, merikrottien ja limupullojen oletettavasti erilaisiin mieliin) sattuvat erikieliset ajatuksemme joskus kulkemaan varsin samoja linjoja. Melko osuva synonyymi sanalle saivartelija on semantikko. Kun tällainen henkilö saivartelee päässä kannettavista asioista, on kyseessä kognitiivinen semantikko.


Viitteet:

Häkkinen, Kaisa. 2007. Nykysuomen etymologinen sanakirja, 4. painos. WSOY.

Lakoff, George & Johnson, Mark. 1980. Metaphors we live by. Chicago: University of Chicago Press.

Oxford English Dictionary Online. 2008. Oxford: Oxford University Press.

4 kommenttia

Kategoria(t): Mikko Hakala