Aihearkisto: Saija Peuronen

Suomalaisten rallienglanti

Suomessa käydyssä julkisessa keskustelussa suomalaisten tapaa puhua ja käyttää englantia kuvataan usein jollakin tapaa hävettäväksi (esim. Helsingin Sanomien verkkokeskusteluissa on muutamaan otteeseen ruodittu suomalaisten englannin osaamista). Koska suomalaiset ovat menestyneet hyvin autourheilussa, formula- ja rallikuskit ovat saaneet edustaa Suomea myös kielitaidollaan. Ja niin kuin kansalliseen eetokseemme kuuluu, näiden henkilöiden puhetapa on arvioitu huonoksi, annettu sille jopa negatiivissävytteinen ”rallienglanti” nimi. On kuitenkin mahdollista nähdä rallienglanti myös erilaisessa valossa.

Kaksinkertaisen F1-maailmanmestari Mika Häkkisen klassisista kommenteista koottu youtube-pätkä toimii hyvänä esimerkkinä. Se osoittaa, miten eri tavalla suomalaisten englantia voidaan arvottaa. Videopätkän hauskuus nousee ennen kaikkea siitä, että Mikan vastaukset toimittajien kysymyksiin ovat niin lyhyitä, lähinnä kyllä-ei –tyyppisiä. Vaikka tällaisten vastausten voitaisiin helposti sanoa johtuvan huonosta kielitaidosta, useat videota kommentoineet näkevät asian toisin. Englanninkielisissä kommenteissa Mikaa ja hänen tapaansa vastata toimittajien kysymyksiin kuvataan esimerkiksi näillä sanoilla:

”vaatimaton, rehellinen, persoonallinen, älykäs, filosofi, sarkastinen, huumorintajuinen, ei pompoteltavissa”.

Mikan monet fanit näkevät siis henkilön, joka on tilanteen tasalla, jopa hallitsee toimittajien ”tyhmiä” kysymyksiä. Mielenkiintoisesti joku kommentoikin, kuinka Mika voi sanoa ”mitä tahansa hän haluaa”, tarkoittaen tällä sitä, että Mika ei käyttäydy tavalla, jota toimittajat häneltä odottavat. Esimerkiksi toimittajan esittäessä epäsuoran kysymyksen This is your third victory in a row here, you must feel very pleased? (Tämä oli kolmas voittosi, olet varmasti tyytyväinen?), Mika miettii hetken ja vastaa yksinkertaisesti Yes. Näin ollen tilanteen kommunikaativiset tavoitteet täyttyvät Mikan osalta – hänhän vastaa kysymykseen, mutta toimittaja on todennäköisesti harmissaan siitä, että Mika ei käyttänyt hänelle tarjottua mahdollisuutta kuvailla tunteitaan.

Tilanteessa korostuvat kaiken kaikkiaan osallistujien erilaiset tavoitteet ja odotukset, ja näin ollen ne normit, joita tällainen haastattelutilanne luo. Koska Mika ei noudata urheiluhaastattelun yleisiä normeja, hänen nähdään hallitsevan tilannetta. Samanlaista ilmiötä ovat kuvanneet Otsuji ja Pennycook (2010: 250): he osoittavat kuinka ei-natiivilla kielenkäyttäjällä on vapaus koetella hyväksytyn kielenkäytön kulttuurisia normeja japanin kielessä.

Vaikka toimittajille Mikan haastatteleminen ei välttämättä mikään unelmatehtävä ollutkaan, hän onnistui vangitsemaan yleisönsä, olemaan rehellinen ja samaan aikaan viihdyttävä omalla persoonallaan –aika hyvä saavutus suomalaisella ”rallienglannilla”!

Lähde:

Otsuji, E. & A. Pennycook (2010) Metrolingualism: fixity, fluidity and language in flux. International Journal of Multilingualism 7 (3): 240-254.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Saija Peuronen

Suomea ja englantia Facebookissa

Kielen vaihtelun ja sekoittumisen ilmiöitä tutkitaan yhä enenevissä määrin myös netin sosiaalisissa yhteisöissä. Esimerkiksi suomen ja englannin sekoittuminen nuorten arkikielessä tulee hyvin esiin yhteisöpalvelu Facebookissa.

Erityisesti statuspäivityksissä törmää mielenkiintoisiin monikielisyyden ilmiöihin. Päivittäessään statustaan eli kertoessaan kuulumisiaan omassa profiilissaan, Facebook-käyttäjät hyödyntävät monesti useampaa kuin yhtä kieltä. Sama asiasisältö on saatettu kertoa kahdella kielellä tai sitten kieltä vaihdetaan esim. aiheen mukaan (tietyistä asioista puhutaan suomeksi ja toisista taas englanniksi/ruotsiksi jne.). Aiemmin tässä blogissa Tiina antoi kirjoituksessaan esimerkin englannin käytöstä Facebookin statuspäivityksissä.

Koska Facebook on tarkoitettu sosiaaliseen kanssakäymiseen, käyttäjän lukijakunta varmasti vaikuttaa statuspäivitysten kielivalintaan. Itse olen huomannut, että kielivalintani vaikuttaa siihen, kuka kommentoi statustani. Myös kommentoijien kielivalinnat vaihtelevat: useimmiten suomalaiset kaverit kommentoivat suomeksi englanninkielistäkin statuspäivitystä, mutta osa pitäytyy valitussa kielessä.

Eräs ystäväni ilmoitti jokin aika sitten Facebookissa menneensä kihloihin. Hänen statuksessaan luki: ”XX on nyt sit engaged”. Tällainen päivitys aiheutti tietysti onnittelujen ryöpyn ja ihmiset näyttivät tietävän heti mistä on kyse. Onnitteluja lukiessani jäin kuitenkin miettimään englannin kielen käytön merkitystä tuossa yhteydessä. Oliko viesti suunnattu erityisesti niille henkilöille, jotka ymmärtävät englantia vai ajatteliko ystäväni tuon sanan olevan niin hyvin kaikkien hallussa, että sen käyttö ei aiheuta ongelmia viestin ymmärtämisen suhteen? Vai ajatteliko hän ensinkään käyttävänsä eri kieliä?

Myöhemmin kysyin äidiltäni, jonka tiesin myös olevan ystäväni Facebook-kaveri, oliko hän huomannut kihlautumisuutiset. Yllättäen hän ei tiennyt mitään koko asiasta ja en voinut olla ajattelematta, että se saattoi johtua englannin käytöstä. Nykypäivän Suomessa englanti ei kuitenkaan vielä ole jokaiselle arkipäiväinen resurssi ja osa heidän kielellistä repertuaariaan. Silti varsinkin nuorten tapaa sekoittaa englantia ja suomea arkikielessä voidaan ehkä parhaiten kuvata nimenomaan heidän tapanaan kommunikoida, ei kahden erillisen kielen käyttämisenä.

Hyvää uutta vuotta everyone! 🙂

1 kommentti

Kategoria(t): Saija Peuronen

En kutsuisi itseäni kaksikieliseksi?

Jos jotakuta pidetään kaksikielisenä, hänen ajatellaan yleensä osaavan kaksi eri kieltä täydellisesti tai ainakin hallitsevan molemmat kielet yhtä hyvin. Termiä käytetään usein viitattaessa ihmisiin, jotka ovat jo lapsuudessaan oppineet puhumaan kahta tai useampaakin eri kieltä. Mutta miten kuvata niitä, jotka osaavat äidinkielensä lisäksi muitakin kieliä ja myös käyttävät niitä päivittäin, mutta eivät täytä näin tiukkoja kaksikielisyyden kriteereitä?

Vaatimus kielten täydellisestä osaamisesta on iskostunut niin syvälle meihin, että myös yliopiston kielten opiskelijat saattavat ajatella sanan ”kaksikielinen” olevan varattu ihan erityistä käyttöä varten. Olin yllättynyt, kun kuulin ensimmäisen vuoden englannin opiskelijoiden mielipiteitä kaksikielisyydestä opettamallani kielitieteen peruskurssilla. Kysyin nimittäin opiskelijoilta, kuinka moni pitää itseään kaksikielisenä ja sain hämmästykseni huomata, että suurin osa opiskelijoista luonnehti itseään yksikieliseksi, vaikka mitä ilmeisimmin he hallitsivat suomen kielen lisäksi englannin ja hyvin luultavasti pari muutakin kieltä. Ehkä termillä ”kaksikielinen” on sellainen arvostus, että emme mielellämme kuvaile sillä itseämme tai omaa osaamistamme. Kuitenkin muut saattavat tällaisen kuvauksen meihin liittää: monesti ulkomailla suomalaistakin ylistetään ties kuinka monikieliseksi kun osaa muutaman sanan vierasta kieltä!

On selvää, että joskus vieraan kielen kanssa toimiessa sanat loppuvat kesken. Itse olen saanut lähiaikoina huomata, että en osaa puhua jääkiekosta tai edes kengistä englanniksi. Molemmat ovat hyvin arkipäiväisiä asioita, mutta ei ole auttanut muu kuin palata sanakirjan ääreen miettiessäni englanninkielisiä termejä ”alkulohkolle” tai erityyppisille korkokengille. Toisaalta minulta loppuvat sanat silloin tällöin myös suomen kielen kanssa: voi olla, että juuri siksi esimerkiksi verovirastossa asiointi ei ole minulle kaikkein mieluisinta puuhaa. Lohduttavaa on kuitenkin tietää, että kukaan ei hallitse jokaista kielenkäyttötilannetta ja niihin liittyviä kielen rekistereitä täydellisesti, ei edes oman äidinkielensä kohdalla (Blommaert 2009).

Kaksikielisyyttä miettiessä kieliä ei myöskään tarvitse ajatella toisistaan erillisinä, vain tietyille yhteisöille kuuluvina selvärajaisina systeemeinä (Heller 2007). Mikä tahansa kieli joka tapauksessa muokkautuu käyttäjiensä, erilaisten käyttötilanteiden ja -tarkoitusten mukaan. Kielen käyttäjät ottavat vaikutteita muista kielistä ja soveltavat niitä omiin tarkoituksiinsa sopivalla tavalla. Yksinkertaisena esimerkkinä voisi olla vaikkapa sanan ”blogi” käyttö suomen kielessä. Ilman englannin kielen vaikutusta ja asemaa globaalina tietotekniikan kielenä sekä kielen käyttäjien kykyä omaksua ja muokata uusia ilmaisuja muiden kielten pohjalta, tuota termiä tuskin olisi olemassa. Tästä näkökulmasta ajatellen voi huomata, että elämäämme mahtuu useampi kuin yksi kieli. Ehkä voisimmekin, niin halutessamme, kutsua itseämme kaksi- tai monikielisiksi huolimatta siitä, hallitsemmeko osaamiamme kieliä täydellisesti tai missä vaiheessa elämäämme olemme kielet oppineet.

Blommaert, J. (tulossa 2009). A Sociolinguistics of Globalization. Cambridge: Cambridge University Press.

Heller, M. (toim.) 2007. Bilingualism: A social approach. New York: Palgrave.

2 kommenttia

Kategoria(t): Saija Peuronen