Aihearkisto: Samuli Kaislaniemi

Scrumping

Opin eilen uuden sanan. Twitterissä joku britti postasi kuvan kassillisesta omenoita, tekstillä ”The Boy and I went scrumping (we did ask, mind).”

”Scrumping”?

Lähes joka pihalta löytyvät omenapuut ovat esikaupunkien parempia puolia. Tämänhetkinen asuntommekin valittiin osittain takapihan omenapuiden vuoksi. Ja joka syksy olemmekin saaneet nauttia omenasadosta (teen aina litrakaupalla omenasosetta). Mutta suburbiassa asiaan kuulunee, että nuoriso käy omenavarkaissa. (Tai ainakin itse kävin joskus teininä, taskut täyteen -meiningillä; mutta onkohan ilmiötä vielä nykyisin? Useimmat omenapuiden omistajat taitavat tuskistella kun sato on niin runsas..)

Englannissakin on paljon omenapuita – ihmisten pihat ovat keskimäärin pienempiä kuin Suomessa, joten ehkä puita on useammin maaseudulla ja pienemmillä paikkakunnilla. Tai sitten yksittäisiä puita on vähemmän, ja omenatarhoja on joka kylässä. Mutta kun on joskus selittänyt ulkomaalaisille, että nuorena käytiin joskus omenavarkaissa, kuulijaa on lähinnä hämmentänyt ajatus. ”Stealing apples?” Selvästikään tapa ei ole ollut tuttu.

Joten on hauskaa tietää, että englannissa itse asiassa on vastaava käsite: scrumping, ’käydä omenavarkaissa’!

Henry Towneley Green, "Scrumpers" (1867) (Wikimedia Commons)

Sanan scrumping juuri, /scrump/, lienee monille tuttu scrumpy:n, eli tietyn siiderityypin nimestä. Joten selvästi scrump tarkoittaa omenaa – mutta sanan etymologia ei ole minulle heti selvää. Oxford English Dictionary kertoo, että scrumpy-termillä on kuvailtu siideriä noin 1900-luvun alusta. Verbi to scrump tosiaan tarkoittaa omenavarkaissa käymistä: ensimmäiset esiintymät ovat 1860-luvulta, ja sanan alkuperä on murteessa/issa tai slangissa. Substantiivina scrump taas tarkoittaa mitä tahansa kuivunutta ja kurttuista asiaa, mutta etenkin kurttuista omenaa (ensiesiintymät 1840-luvulta). Ja sanan scrumple selitys kertoo, mistä termi juontuu: verbinä to scrumple tarkoittaa rypistämistä, taittamista tai rutistamista – ja katso, sehän on vain variantti sanalle crumple, rutistaa, rypistyä, mennä kasaan!

Scrumping on siis vähättelevä sana omenavarkaissa käymiselle – ’näähän on ihan vanhoja ja kurttusia, ei näillä mitään arvoa enää…’.

Tekijän huom.: en mitenkään kannusta käymään omenavarkaissa. Mutta jos huomaat ihailevasi naapurin omenasatoa, kannattaa kysyä, liikenisikö niistä. Ja omenoista valmistettua scrumpya voi sitten Jouluna viedä pari pulloa kiitokseksi.

Tässä vielä aiheeseen sopiva musiikkikappale. Nautitaan talviomenoista tehdyn piiraan kanssa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Fancy a cuppa?

Tämä saattaa kuulostaa paradoksaaliselta.

Tapaan käydä ainakin pari kertaa vuodessa Englannissa. Viihdyn siellä aina mainiosti, ja useimmiten palaan kotiin hieman harmissani siitä, että matka loppui niinkin pian. Jään kaipaamaan muun muassa mukavia pubeja ja hyvää olutta, Lontoon vilskettä ja vilinää, erinomaisia museoita, sekä myös Englannin luontoa – lehtimetsiä suurine jalopuineen, kalkkikallioita ja merenrantaa, sekä ruohikkoista kumpuilevaa maastoa. Kuitenkin on yksi asia, joka on koko ajan mielessä kun käyn Englannissa, mutta jota en jää kaipaamaan, ja jonka vuoksi niin mielelläni tulen kotiin: tee.

Vaikka englantilaiset ovat tietenkin tunnettuja teenjuojia (vaikkei kulutus olekaan väkilukuun suhteutettuna yhtä hurjaa kuin suomalaisten kahvinjuonti), kuitenkin Englannissa tee ensinnäkin on lähes aina pussiteetä, ja toisekseen laadultaan kovin, tuota, kehnoa. Käytettävien teelehtien koko korreloi teen laatuun, ja suurimpien brittiläisten teemerkkien pussit sisältävät aikamoista pulveria – niistä syntyvä tee on monta kertaa vahvempaa ja kitkerämpää kuin vaikka Suomessa tavallisessa ruokakaupassa myytävistä teepusseista. Ei ole sattumaa, että britit nauttivat teensä useimmiten maidon ja sokerin kera, uute kun ei ole juotavaa ilman näitä lisäaineita. (Jotkut ovat nähneet teen nauttimisen builders tea -tyylisenä syntyneen osittain sokeriteollisuuden lobbauksen seurauksena: 1800-luvulla sokerista oli jo ylitarjontaa, ja tuottajien piti keksiä miten ujuttaa lisää sokeria kuluttajien ruoka- ja juomatottumuksiin. Nihil sub sole novum, jne. Mene tiedä: sokerin (ja maidon) lisääminen kofeiinipitoiseen juomaan tietenkin lisäävät kupposesta saatavaa piristystä.)

Builder's tea (Wikimedia Commons)

Mutta oli tarkoitus puhumani teen nimestä. Suomeksi juoman nimi ääntyy /tee/; englanniksi /tii/; venäjäksi /tšai/ (чай); japaniksi /(o)-tša/ (おちゃ tai 御茶); mandariinikiinaksi /tša/ (茶).* Heti näkee, että tee-sanalle on kaksi laajalle levinnyttä muotoa: /t/-äänteellä alkava variantti, ja /tš/-äänteellä alkava muoto. Äkkiseltään voisi kuvitella, että koska sekä mandariinikiinassa, että japanissa on käytössä jälkimmäinen, niin /tš/-versio olisi jotenkin ”oikeampi” tai ”autenttisempi” kantamuoto. Onhan teepensas (Camellia sinensis) peräisin Kiinasta. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi, ja ’tee’/’tša’-hajonta heijastaa historian tapahtumia.

Kiinan etninen ja kielihistoria on monimutkainen aihe, jota sotkee nykyisen Kiinan valtion poliittinen kanta kansan, kulttuurin ja kielen yhdenmukaisuudesta. Tässä todettakoon vain, että Kiinan rajojen sisällä esiintyy useita eri kieliä, jotka todistettavista sukulaisuussuhteistaan huolimatta eriävät toisistaan huomattavastikin. Tämän tarinan kannalta merkittävin seikka on se, että vaikka mandariini- ja kantoninkiinassa tee lausutaan /tša/, Min-kieliryhmän kielissä, joita puhutaan Kaakkois-Kiinassa ja Taiwanissa, tee lausutaan /te/ tai /tee/. Joten siitä, kumpi muoto on käytössä missäkin kielessä/maassa, voi päätellä mitä kautta tee saapui kyseiseen maahan:

  1. /tša/-muoto:
    1. Kiinasta rajojen yli (Japani, Korea, Venäjä, Kaukasia, Lähi-Itä, Intia)
    2. Kantonilaisten kauppiaiden mukana (Kaakkois-Aasia, Vietnam, Thaimaa)
    3. Eurooppalaisten kauppiaiden mukana 1: Portugalilaisten matkassa 1500-luvulta alkaen (Portugali, Brasilia, Itä-Afrikka)
  2. /tee/-muoto:
    1. Min-kauppiaiden mukana (Kaakkois-Aasia ja Indonesia)
    2. Kaakkoisaasialaisten kauppiaiden mukana (Indonesia, Kaakkois-Intia, Madagaskar)
    3. Eurooppalaisten kauppiaiden mukana 2: Hollantilaisten ja englantilaisten matkassa 1600-luvulta alkaen (Indonesia, Etelä-Afrikka, Eurooppa)

tea map (WALS)

(Tee-sanojen leviämistä kuvaava kartta, World Atlas of Language Structures Online, Max Planck digital library.)

Ensimmäiset Kiinan kanssa kauppaa käyneet eurooppalaiset olivat portugalilaisia, jotka perustivat Kantonista (nyk. Guangzhou) alavirtaan, Helmijoen suistoon, kauppapisteen; Makao olikin Portugalin hallinnossa 1500-luvulta vuoteen 1999. Portugalin imperiumi levittäytyi laajimmillaan Brasiliasta Indonesian saaristoon. Ja kuten todettu, kantoninkiinassa tee lausutaan /tša/, joten tämä muoto levisi näille alueille (välihuomautus: nykyportugalissa sana lausutaan muuten /ša/, mutta historiallisesti /tša/).

Kun muut eurooppalaiset saapuivat Itä-Aasiaan 1600-luvun alussa, Kiinan keisarikunta ei ollut kiinnostunut käymään kauppaan heidän kanssaan. Ensimmäisenä jalansijan saivat hollantilaiset, vasta 1600-luvun puolivälissä, ja sattuman ansiosta Taiwanista (tai Formosalta, kuten saarta silloin kutsuttiin), sekä pian sen jälkeen mantereen puolelta Amoysta (nyk. Xiamen), Fujianin maakunnasta. Englantilaiset taas kulkivat 1600-luvulla vallan hollantilaisten jalanjäljissä, ja teen nimityskin lainattiin viime kädessä sitä kautta. Tämä siitä huolimatta, että henkilö, jonka koetaan vaikuttaneen suuresti teen popularisointiin Englannissa, oli kuningas Kaarle II:n kuningatar, portugalilainen prinsessa Katariina Braganzalainen, joka naidessaan Kaarlen vuonna 1662 toi Portugalista mukanaan ylhäisön tavan juoda teetä (Katariinan myötäjäisiin kuului muuten mm. Bombay [nyk. Mumbai]).

Catherine of Braganza, Queen of England 1665 (Wikimedia Commons)

Joka tapauksessa britit tykästyivät teehen, ja sittemmin Itä-Intian kauppakomppania laivasi teetä Brittein saarille vuosi vuodelta suurempia määriä.

Loppu onkin aika selkeää: seuraavan 350 vuoden aikana englannin kieli kävi läpi joitain äännemuutoksia, muun muassa pitkästä /e/:stä tuli diftongi /ei/, tai/ja pitkä /i/. 1600- ja 1700-luvuilla sana tea lausuttiin /tee/ tai /tei/. Alexander Popen runossa ”The Rape of the Lock” vuodelta 1714 tämä näkyy selvästi (Canto 3):

Close by those meads, for ever crown’d with flow’rs,
Where Thames with pride surveys his rising tow’rs,
There stands a structure of majestic frame,
Which from the neighb’ring Hampton takes its name.
Here Britain’s statesmen oft the fall foredoom
Of foreign tyrants and of nymphs at home;
Here thou, great Anna! whom three realms obey,
Dost sometimes counsel take—and sometimes tea.

Itse asiassa tässä säkeistössä näkyy kaksi englannin läpikäymää äännemuutosta: enää ei voisi riimitellä ”doom – home” ja ”obey – tea”, mutta Popen runon perusteella ne lausuttiin tuolloin osapuilleen /doom/ – /hoom/ ja /obei/ – /tei/.†

Sata vuotta myöhemmin, humoristisessa runomittaisessa satiirissa Doctor Syntax in Paris, Or, A Tour in Search of the Grotesque (1820), William Combe pystyi muodostamaan riimipareja sanoista ”tea – he” – mutta myös ”tea – stay” ja ”tea – Champs d’Elysée”. Toisin sanoen, tea voitiin lausua paitsi /tii/, edelleen myös /tei/. Itse asiassa /tei/-ääntämys löytyy yhä joistain englannin murteista, vaikka yleiskielessä – eli esim. sanakirjoissa – äänneasu annetaankin nykyisin ainoastaan muodossa /tii/.

Mutta nyt on korkea aika jättää englannin äännemuutokset (ja sanojen kirjoitusasut) toiseen kertaan, ja juoda se kupponen kuumaa. Ai mitäkö teetä? No, tällä kertaa Assamia, irtoteenä tottakai: laatu on SFTGFOP 1 ja alkuperä/tuottajatila Nahorani. Pussiteetä taas joskus toiste.


* /tš/-äänne kirjoitetaan englanniksi ”ch”, ja suomenkielisissäkin teksteissä näkee muotoa ”chai” (mausteiselle intialaistyyppiselle teelle tai maustejuomalle). Noudatan tässä kielitoimiston suositusta ja käytän kirjoitusasua ”tš”.

† Tai ehkä /obee/ – /tee/. Historiallinen fonologia on hankalaa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Varieng vastaa: Olut = Ale?

Nimimerkki JS kysyy:

Tulipa internetissä vastaan tällainen kartta matkailijan keskeisistä sanoista:

Eurobeer-map[source]

Kiinnitin tuossa huomiota siihen, että kartan laatija on niputtanut samaan kasaan niin suomen ”olut”-sanan kuin englannin ”ale”-sanan. Ovatkohan nuo (ja ruotsin ja balttien vastaavat) tosiaan samaa perua vai onko kartassa vain laitettu ne yhteen äänteellisen samankaltaisuuden perusteella?

Täytyy todeta, että kysymys tuli oikeaan osoitteeseen. Olemme tässä blogissa sivunneet kyseiseen juomaan liittyviä asioita aiemminkin.

Olutaiheista materiaalia löytyy netistä pilvin pimein. Oluen historiasta kiinnostuneille voin suositella etenkin Zythophile-blogia (zythophile juonnettu kreikan sanoista ζῦθος ’(egyptiläinen) olut’ + ϕιλός ’rakastaja’: ”oluen rakastaja; oluthullu”). Etenkin suosittelen kolmea perinpohjaista kirjoitusta olutsanaston historiasta (sopivaa luettavaa kielestä kiinnostuneille!), sekä yhtä postausta siitä, miten juomat ale ja beer historiallisesti eroavat toisistaan. Sanasto on mielestäni loputtoman mielenkiintoinen aihe, ja olutsanasto luonnollisesti kiinnostaa kaltaistani real ale-fania. Mutta yritän hillitä itseäni ja olla referoimatta lähteitäni liikaa kysymyksen vierestä.

Aloitanpas kuitenkin toisista olutta merkitsevistä sanoista, joka yllä olevassa kartassa on merkitty keltaisella (pivo), ja oranssilla (cerveza). Slaavilaisen kielialueen pivo taas merkitsee yksinkertaisesti ’juomaa’. Espanjaa ja portugalia puhuvilla alueilla käytetty cerveza taas juontuu ilmeisesti latinan sanasta cerevisia, joka taas on alunperin laina proto-kelttiläisestä termistä *kormi, joka erinäisten äännemuutosten jälkeen lainautui latinaan suurin piirtein muodossa *kervi. Ja minä kun aiemmin luulin, että cerveza on jotenkin samaa juurta kuin latinan sorbus, eräs pihlajan ja omenan sukuinen puulajike (Sorbus domestica), jonka hedelmistä tehdään yhä käyttämällä alkoholipitoista juomaa. Näin ei siis ilmeisesti olekaan, ja on vain sattumaa, että englanninkielessäkin sana service voi tarkoittaa myös tuota puuta ja sen hedelmiä.

refreshments

Kuvassa kuuman kesäpäivän tärkeimmät virvokkeet (veden lisäksi). Portugalissa – kuten muuallakin etelä-Euroopassa – cervejaa on tarjolla myös ”mini”-koossa (200ml).

Sanojen beer ja ale alkuperät taas ovat viime kädessä tuntemattomat. Sana Beer saattaa juontaa juurensa latinan sanaan bibere, ’juoma’, mutta yhtä todennäköisesti juontuu jostain varhaisemmasta sanasta. Etymologit ovat ehdottaneet sanan juontuvan mm. proto-indoeurooppalaisesta sanasta/juuresta *b[h]ars-, ’vilja’; tai kanta-indoeurooppalaisesta sanasta *bher, joka tarkoittaa kuplimista (ja josta juontuu englannin sana brew).

Ale taas johdetaan yleisimmin kantagermaanin olutta merkitsevään sanaan *aluþ. Kognaatteja (samasta juuresta tulevia sanoja) ovat, kuten kartasta näkyy, liettuan alùs, viron õlu, ja ruotsin öl. Siitä, että kysymys on useisiin kieliin lainatusta kantasanasta, ei ole epäilystäkään. Kuitenkin se, milloin sana on lainattu, ja mihin suuntaan, on epävarmaa – toiset ovat esittäneet sanan juontavat uralilaisista mahlaa tarkoittavista sanoista. Toisaalta taas suomen kielen sanassa olut on yhä pelkän juuren lisäksi sanan taivutetusta muodosta peräisin oleva pääte –t, joka kertoo lainan olevan muodoltaan vanhempi kuin nykyisin balttilaisissa ja germaanisissa kielissä. (Vrt. kantagermaaninen pääte –as sanassa kuningas, kun taas germaanisissa kielissä se on kadonnut: muinaisenglannin kyning, englannin king, ruotsin kung).

Eli ale ja olut ovat tosiaan samaa juurta.

Zythophile-blogin kirjoittaja arvelee, että siinä missä nyky-englannissa beer on yleistermi ’oluelle’, ja ale tietyn tyyppisille oluille (usein näitä termejä käytetään tekemään ero pinta- ja pohjahiivaoluiden välillä; historiallisesti merkitykset ovat vaihdelleet paljonkin), alun perin beer – tai siis muinaisenglannissa beór, tarkoittikin ehkä ihan eri juomaa kuin ale, muinaisenglannin ealuEalu olisi merkinnyt viljasta käyttämällä tehtyä juomaa eli olutta, mutta beór ehkä sittenkin hedelmistä, marjoista ja/tai hunajasta tehtyä siiderin tai siman kaltaista, alkoholipitoisuudeltaan suurempaa juomaa.

Oli niin tai näin, selvästi eri kielissä on ollut ja on yhä useampia sanoja käyttämällä valmistetuille miedosti alkoholipitoisille juomille. Suomessakin on oluen lisäksi kalja, jonka Nykysuomen etymologinen sanakirja kertoo tarkoittavan nimenomaa laimeaa olutta (ja toteaa sanan olevan ilmeisesti laina, mutta alkuperä tuntematon – mahdollisesti lopulta samaa juurta indoeurooppalaisista kielistä, kuin olut). Ja kolmantena sahti – joka taas etymologisesti tarkoittaa yksinkertaisesti ’juomaa’.

 

Näin. Oluen taustoista lukiessa tuli ei-kovin-yllättäen jano. Kaapista löytyi sopivasti Shepherd Neame-panimon Whitstable Bay Organic Ale, joka teki tehtävänsä. 🙂

Lisää kysymyksiä voi lähettää meille tällä lomakkeella!

4 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Kesällä ei ole hämärää

Tulin parvekkeelle nauttimaan kesäillan valosta. Minä en erityisemmin pidä pimeästä vuodenajasta, joten tällä hetkellä nautin suunnattomasti valosta, lämmöstä ja luonnon vehreydestä. Pohjoisessa asumisen hyviin puoliin kuuluukin tunnetusti pitkät kesäpäivät ja valoisat kesäyöt, mutta suurin ero etelän päivänkiertoon on hämärän ajan kestossa. Päiväntasaajalla valot sammuvat, kun aurinko laskee, ja hämäränajan pituus on about vartti. Eteläisessä Portugalissa (jossa lomailimme juuri) tähän aikaan vuodesta hämärä kestää noin 45 minuuttia (aurinko laski yhdeksältä; kymmeneltä oli jo pimeää). Helsingissä taas hämärä kestää reilut puolitoista tuntia.

Englannissa on auringonlaskun ja yön vaiheille termejä, joista osa lienee vähemmän tuttuja useimmille. Sana twilight lienee tänä päivänä tuttu kaikille, kiitos tietyn teineille suunnatun kirja- ja elokuvasarjan. Oxford English Dictionary (OED) kertoo, että twilight juontaa 1400-luvun keskienglannista, ja sillä on kognaatteja mm. friisin, saksan ja hollannin kielissä. Etuliite twi– on samaa juurta kuin two ’kaksi’; miten ’kaksivalo(isuus)’ merkitsee hämärää, ei OED osaa selittää.

Twilight on yleistermi hämärälle, sekä ilta-, että aamuhämärälle – vaikka sillä ehkä useimmiten tarkoitetaankin iltahämärää. Toinen englanninkielinen sana hämärälle on gloaming. (Siihen ovat ehkä jotkut törmänneet eräällä Radioheadin levyllä..). OED toteaa gloamingin olevan twilightia vanhempi, juontaen muinaisenglannista 1000-luvulta. Juuri on sama kuin sanassa glow, viitaten ilmeisesti laskevan/nousevan auringon kajoon taivaalla.

 

Entäs ne muut termit? No, dusk on hetki, jolloin hämärä loppuu ja yö alkaa, ja dawn taas aamunkoiton hetki (muistaako joku vielä Tarantinon käsikirjoittaman elokuvan From Dusk Till Dawn?). Näiden neljän lisäksi hämärä on myös jaettu useampaan vaiheeseen, jotka englanniksi ovat:

  • civil twilight
  • nautical twilight
  • astronomical twilight

Vaiheiden tekniset määritelmät ovat: civil twilight on hämärän valoisin aika, joka loppuu, kun esineitä ei enää erota selkeästi toisistaan – tai käytännöllisemmin, kun pitää laittaa valot päälle. Nautical twilight jatkuu siitä siihen asti, kunnes horisonttia ei enää erota, ja navigointi merellä ei ole enää mahdollista. Astronomical twilightin aikaan taivas näyttää jo maallikon silmään mustalta, mutta astronominen havainnointi on mahdollista vasta todellisen yön laskeuduttua.

Esimerkiksi päiväntasaajalla Sri Lankan Colombossa aurinko nousi tänään klo 6.00 ja laski 18:31. Civil twilight kesti 18.31-53, nautical twilight 18.53-19.20, ja astronomical twilight 19.20-47; dusk koitti (eli yö laskeutui) klo 19.47. Lissabonissa aurinkio nousi tänään klo 6.19 ja laski 21.04; CT kesti 21.04-35, NT 21.35-22.15, AT 22.15-22.59, eli yö alkoi (tai no, alkaa koska Lissabon on 2h jäljessä) minuuttia vaille yhdentoista. Helsingissä taas aurinko nousi tänään klo 4.08 ja laski tunti sitten, klo 22.41. CT kestää 22.41-0:15, NT 0:15-2:36, ja pimeämpiä vaiheita ei ole lainkaan! Eli päiväntasaajalla hämärä kesti 22min (/1:16), Lissabonissa 31min (/1:55), ja Helsingissä peräti 1h 34min (/5:25).

Mutta ainakin tässä parvekkeella alkaa olla civil twilightin aika ohitse.

 

PS. Twilightista tuli vielä mieleen lisää populaarikulttuuria. Kevyestä kauhu- ja jännitysviihteestä pitäville suosittelen tutustumista kulttisarjaan Twilight Zone.

2 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

May Day, mayday, meidei

Aamuteetä juodessa mietin Vapunpäivän englanninkielistä nimeä, May Day. Sana Vappuhan tulee keskiaikaisesta pyhimyksestä Valburg, jonka muistopäivä on 1. toukokuuta, ja kirkko on aikanaan normaaliin tapaan kaapannut pakanallisen vuodenaikajuhlan itselleen liittämällä siihen sopivan pyhimyksen (muita tapauksia ovat mm. Juhannus ja Mikkelinpäivä). May Day taasen on tietenkin ’touko(kuun )päivä’.

Tästä voisi luulla, että englannin May olisi pakanallinen eli germaaninen sana, joka liittyisi jotenkin esim. vuoden kiertokulkuun – kuten nyt suomen touko liittyy maanviljelykseen. Minä ainakin arvelin asian olevan näin. Oxford English Dictionary kuitenkin paljasti, että May-sana on englantiin lainattu myöhäiskeskiajalla ranskasta (kuinkas muuten), ja juontaa juurensa peräti antiikin Latinaan! Alkuperä on hieman epävarma, mutta kuun nimi antiikin Roomassa oli Māius mēnsis, ’Maiuksenkuu’ (ja Māius-jumalan nimi ilmeisesti kognaatti [eli samaa juurta] sanan magnus, ’suuri’, kanssa). Keskiaikaisissa germaanisissa kielissä – joihin muinaisenglantikin luetaan – kuukausille oli toki omat ei-latinalaisalkuperäiset nimensä, ja muinaisenglannin nimi toukokuulle oli Thrimilki-mónath, eli ’kolmilypsykuu’! Jotenkin hauskempi kuin ’maiuskuu’ – hmm, on muuten mielestäni aika mahtavaa, että suomessa on säilynyt kansankieliset kuukausien nimet!

Mutta palatakseni aiheeseen: May Daysta tuli heti mieleen hätäkutsu mayday – miten tämä jälkimmäinen liittyy Vappuun? Ensiksi ajattelin, että kutsu olisi lyhenne jostain sanoista – radioviestinnässähän tunnetusti aakkosille on omat nimensä, joten olisiko mayday jokin väännös jostain jonka alkukirjaimet olisivat ”m. d.”? No ei sinne päinkään. Osoittautui, että mayday-kutsu on varta vasten kehitetty 1920-luvulla kun tarvittiin hätäkutsu lentoliikenteeseen. Ja kun tuolloin oli lentoja etenkin Englannin ja Ranskan välillä, kutsuksi ehdotettiin ja sittemmin vakiintui sana mayday, muunnoksena ranskankielisestä lauseesta ”(venez) m’aider”, ’(tulkaa) apuun’. Ja mayday voidaankin lausua ranskalaisittain ”medee”, eikä vain englantilaisittain ”meidei”.

Meidei-kutsu täyttää näköjään tänä vuonna 90 vuotta. Sillekin voi siis nostaa maljan tänään.

Hauskaa Vappua!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Ajetaan onnikalla

Kuten monet muutkin, pääsiäisenä kiersimme maata tapaamassa sukulaisia. Menopelinämme oli linja-auto eli onnikka. ..Hetkinen, mikä ihmeen onnikka?

Hiljattain aloittaneen halpabussiyhtiön nimi antaa vinkin – ja siitä itse asiassa tämän postauksen aihe tuli mieleen. Onnikka on aika lähellä Onnibus:ia – ja etymologi minussa heti mietti, että niiden on pakko olla juonnoksia sanasta omnibus. Toisin sanoen sanojen kehitys lienee edennyt näin: omnibus (latina) > onnibus(si) (suomi) > onnikka (suomi, puhekieli).

Mikä se omnibus sitten taas on; no, se on nykyisen bussi-sanan alkuperä, ollen kyseisen kulkuneuvon ensimmäinen nimitys. Wikipedia (kuinkas muuten) kertoo ”omnibus”-nimen otetun käyttöön Pariisissa n. 1819-1820, kun aloitti maksullinen julkinen liikenneväline – hevosvetoinen tietenkin – jota kutsuttiin nimellä (voiture) omnibus, eli ’(vaunu) kaikille’, erotuksena matkustajakohtaisiin vuokrakulkuvälineisiin (takseihin). Omnibussiin saattoi nousta kuka tahansa, ja useampia matkustajia, matkalla eri paikkoihin. Englannissa omnibus oli tässä merkityksessä käytössä 1829 mennessä. Kansan suussa omnibus lyheni muotoon bus, ja näin bussien käyttö tuli tutuiksi kaikille (vrt. myös ruotsin buss ja saksan Bus).
(Kaikki kuvat Wikimedia Commonsista).


Lontoo 1901



Lontoo 1901


Lontoo 1927

(Jotenkin kiehtovaa nähdä nykyisten elintarvikejättien mainoksia sadan vuoden takaa!)

Bussien sisällä oli samanlainen meininki kuin nykyisinkin – huom. mainokset seinällä!


William Maw Egley (1826-1916), ”Omnibus Life”, c. 1860

(parempi versio tästä kuvasta löytyy taidegalleria Tate UK:n sivuilta)

(Tekijänoikeussyistä en tähän voi laittaa George William Joy:n (1844-1925) maalaamaa, mielestäni kauniimpaa maalausta ”The Bayswater Omnibus” (1895), jossa omnibussissa on nimensä mukaisesti kaikenlaisia matkustajia. Mutta sen voi käydä katsomassa täällä).

Egleyn maalamassa bussissa näyttäisi olevan vain parempaa väkeä – mutta toisaalta ”kaikille” tarkoitettuhin busseihin piti tietenkin ostaa matkalippu, joka esti vähävaraisempia käyttämästä niitä. Asiaan perehtymättä arvelen, että saattoi niitä olla halvempia busseja köyhemmille – Roy Porterin Lontoon sosiaalihistoriassa kerrotaan miten rautateiden rakentamisen myötä Lontoolaisten levittäydyttyä esikaupunkeihin, aamuvarhaiset junavuorot kaupunkiin oli varattu työläisille, jotka saivat matkustaa tavallista halvemmalla lipulla (ja illalla sama takaisin).

Mutta mites Suomessa? Tuo maanmainio opus, Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja (WSOY, 2004) kertoo, että omnibus tai omnibussi esiintyy jo 1800-luvun loppupuolen kirjakielessä. Helsinkiin perustettiin Omnibus Aktiebolaget i Helsingfors vuonna 1887, ja hevosomnibussit aloittivat Töölö-Kaivopuisto linjalla aika tasan 125 vuotta sitten, 14.3.1888. Raitiovaunukiskot asennettiin 1890, ja 1901 asti Helsingissä toimi hevosvetoinen raitio-omnibus-liikenne. Ilmeisesti 1900-luvun alun Helsingin slangissa bussi tarkoittikin nimenomaan raitiovaunua. Tässä kuva hevosratikasta Turussa 1890:

Linja-autot tulivat tietenkin myöhemmin, polttomoottorin kehittämisen myötä, ja Suomessa niitä alkoi esiintyä julkisessa liikenteessä jo 1920-luvulla. (Helsingissä ne maalattiin jo silloin siniseksi). Linja-autoista käytettiin ruotsin mallin mukaan nimitystä autobussi, tai pelkkä bussi. Häkkinen toteaa sekä omnibussin että autobussin miellettävän yhdyssanoiksi, joten bussi-sanan eriytyminen tai erottaminen tuntuu luontevalta. Omnibussin suomelle vieras –mn-äänne taas korvautui puhekielessä geminaatalla -nn- (eikä varmaankaan tuloksena saatu onni- etuliite haitannut kehitystä), ja johdos onnikka lienee syntynyt 1900-luvun alussa. Omnibus-nimi jäi elämään maaseudun linja-autoliikenteen ajoneuvojen nimenä (kun siis kaupungissa oli autobusseja), joka selittänee onnikka-sanan käytön jatkumisen, alkuperäisen latinankielisen omni– etuliitteen jo kauan sitten kadottua kadunmiehen mielestä.

Jotenkin sitä aina ajattelee, että suuri osa niistä lainoista, jotka ovat muiden kielten kanssa vieläkin (suurin piirtein) samoja sanoja, olisi tullut englannin kautta (kuten nyt bussi, taksi tai pitsa). Mutta kuten latinanopettajani tapasi sanoa, suomessa on todella paljon lainoja suoraan latinasta. Suotakoon minulle siis anteeksi tämä englannin kielen ohitus – palaan aiheeseen seuraavalla kerralla!

Lopuksi pakollinen aiheeseen liittyvä kevennys:

7 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

A B C D E L I

Asuinlähiöni juna-aseman vieressä on ABC!-huoltoasema. Huoltoaseman kylteistä ja mainoksista moni käyttää englantia, tai on pelkästään englanniksi:

”CarWash”
”Breakfast all day”
”Deli”

Bensapumppujen yllä sentään lukee ”Maksu kassalle” eikä ”Pay inside” (tai ”Pay at till”). Mutta miksei kylteissä lue ”AutoPesu”, ”24h Aamiainen” (tms.), ja … ja mikäs tuo ”deli” nyt onkaan suomeksi. Hetkinen, mistäs se tulee englantiinkaan?

”Deli”-alkuisia sanoja englannissa on reilusti: delicious varmaan liittyy jotenkin ”deliin”, delight, delicate, delicacy samoin, mutta deliver, delirium, delinquent, delimited varmaan eivät niinkään. Latinastahan kaikki nuo: de-etuliite on alunperin erittäin monikäyttöinen adverbi ja prepositio. ”Deli”-alkuiset sanat tosin eivät kaikki tule samasta juuresta, kuten tuosta sanalistasta näkyy. Ei siis ihme, jos ”delin” etymologia ei ole heti selvä.

Kuten usein englanninkielisissä sanoissa, jäljet johtavat Ranskaan. Tosin mutkan kautta: sanakirja kertoo, että ”deli” on lyhennetty sanasta delicatessen, joka tarkoittaa ’herkkuja’, ja myös niitä myyvää liikettä eli ’herkkupuotia’. Sana on lainattu englantiin saksasta tai hollannista 1800-luvun lopulla. Ranskassa taas délicatesse on merkinnyt herkkua ainakin 1600-luvun lopulta. (Hmm, sanan leviämistä saksaan ei varmaan haitannut että sen voi nähdä koostuvan osista ”delikat” + ”essen”, ’herkku’ + ’ruoka’!). Delicatessen alunperin lainattiin englantiin muodossa delicatessen shop/store. Mutta kiinnostavinta tässä lainassa on, että lainaus tapahtui Amerikassa eikä Englannissa. Termin lyhennyskin tapahtui Jenkeissä, deli esiintyy 1950-luvulta nykyisessä merkityksessään – herkkupuoti, josta voi ostaa vaikka eväsleivän ja kahvin, yleensä mukaan. (Google Ngramsistä näkyy että deli alkoi yleistyä amerikanenglannissa vasta vuoden 1980 jälkeen, ja brittienglannissa vasta 1990-luvulla; ja että termi on reilusti yleisempi amerikanenglannissa).

Jahas, eli ”deli” kuulunee samaan joukkoon amerikkalaisen kulttuurin maailmalle levittämiä käsitteitä ja termejä kuin donitsi, pizza ja latte – eiväthän nämä ole sinänsä amerikkalaisia asioita, mutta levityskanavana on toiminut USA (näin ainakin oletan asiaa sen kummemmin penkomatta).

Mites sitten suomessa? Luulisin, että ”delejä” on ollut ainakin 90-luvulta saakka – Googlen avulla löytyy jotain osumia 90-luvun lopulta. Sanan leviäminen arkikäyttöön taas vaatisi yleistymistä tavalla, jonka jokin ketju voi antaa – kuten nyt ABC! Ketjun verkkosivuilta selviää, että ABC-Delejä on 14, ja että lähi-ABC:ni Deli onkin ensimmäinen lajiaan, ja avattu vuonna 2007.

deli
Mutta miksi ”deli”? Miksei ”kahvila” – tai miksei ainoastaan tuo ”Kahvibaari”, kuten kuvassa? Kai siinä on se ameriikanviehätys. Sanavalinta myös heijastaa kohtalaisen universaalia tapaa tehdä tavallisista asioista houkuttelevampia käyttämällä niistä lainasanoja. Sanan ei ehkä vielä oleteta kuuluvan jokaisen sanavarastoon: tuon ABC:n rakennuksen kyljessä lukee myös ”Kahvibaari”. Ja ABC:n ”Deli” on myös brändäystä – huoltoaseman mainostolpassa esiintyy vain kolme tekstiä: ”ABC!”, ”CarWash”, ja ”Deli”. Mutta ketjun verkkosivuilla selitetään ”Delien” olevan aika lailla muuta kuin pelkkiä herkkupuoteja tai edes kahviloita. Itse asiassa minä väittäisin, että tässä yhteydessä ”delin” alkuperäinen ’herkkukauppa’-merkitys on jo tyystin kadonnut – niin hyvää kahvia ja munkkia kun huoltoaseman kahvilasta voikin saada, niistä on kuitenkin pitkä matka Anton & Anton-tyyppisiin todellisiin deleihin.

2 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi