Avainsana-arkisto: ääntäminen

”Hurraa!” vai ”hurrei!”..?

Joskus sokeakin kana löytää sen jyvän.

Kielentutkijana tulee seurattua kriittisellä silmällä netissä leviäviä kielentutkimukseen liittyviä uutisia. Usein raportoitavat tutkimukset ovat uskomattoman hataralla pohjalla. Mutta toisinaan ei-lingvistin tekemä kieleen kohdistuva tutkimus voi olla ihan validia. Tällä viikolla löysin Twitterin kautta amerikkalaisen amatöörihistoriantutkijan artikkelin Journal of the American Revolution-lehdessä, hurraa-huudon historiasta. Tai tarkemminkin, juttu on ”hurraa”-sanan muutoksesta englannin kielessä, otsikolla ”You say huzzah! They said huzzay!

Lyhyesti, artikkeli käsittelee äänteenmuutosta: miten hurraa-huuto äännettiin historiallisesti. Taustaa: nykyisin englanniksi hurraa-huuto on kirjoitettuna ”hurrah” (tai ”hooray”), historiallisesti ”huzza” tai ”huzzah”. Artikkeli argumentoi, ja mielestäni hyvin näyttää toteen, että vaikka kirjoitusasun perusteella nykyisin yleensä mielletään, että Yhdysvaltain itsenäistymisen aikoihin huudettiin /huzzaa/ (NB /z/ on soinnillinen /s/, ei siis /ts/), itse asiassa 1700-luvulla huudettiinkin /huzzei/. Vrt. nykyisinkin kuulee sekä /hurraa/, että /hurrei/-muotoja.

Mielenkiintoista!

Palatakseni kuitenkin kielentutkijan nipotukseen: vaikka 1600- ja 1700-luvun englanninkielen ääntämisestä on vuorittain tutkimusta, tämä kyseinen artikkeli ei viittaa ensimmäiseenkään kielitieteelliseen tutkimukseen. Onko tällä väliä, etenkin jos tutkimuksessa ei sinänsä ole vikaa? No, on: kielitieteellisiin julkaisuihin viittaaminen sijoittaisi tämän tutkimuksen kielihistorialliseen kontekstiinsa, ja toisi lisää uskottavuutta tuloksiin. Ja toisaalta moisen viitteen puute herättää kysymyksiä vertaisarvioinnin puutteellisuudesta – kuten yllä viittaamassani jutussa Alpo totesi, tieteellisen lehden toimittajakunnan luulisi pystyvän parempaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Lingvisti lentokoneessa, osa 2

Joulukuussa pääsin taas lentämään, tällä kertaa Tukholmaan. Pisti korvaan, että Finnairin turvallisuusvideon lukija oli vaihtunut brittiherrasmiehestä nuorekkaaksi amerikkalaismieheksi. Jäi vaivaamaan sen verran, että laitoin aiheesta lentoyhtiölle kysymyksen: miksi juuri amerikanenglanti? Ajattelin ties mitä markkinointia ja kohderyhmiä, mutta vastaus oli proosallinen:

Turvademon Finnairille tuottanut yhteistyökumppanimme on välittänyt useita eri ääninäytteitä niin brittienglanniksi kuin amerikanenglanniksikin. Turvallisuusvideoista vastuussa oleva osastomme valitsee käytössä olevan äänen sen perusteella, onko se miellyttävä ja selkeä.

Iso osa asiakkaistamme ei puhu englantia äidinkielenään ja haluamme, että turvallisuusvideo on kaikille matkustajille mahdollisimman selkeä ja helppo ymmärtää. Tarjolla olleista ääninäytteistä on siis valittu helpoimmin ymmärrettävä ääni; sillä ei ole väliä onko kyseessä brittienglanti vai amerikanenglanti.

Sitä jäin vielä miettimään, millä perusteella ”helpoimmin ymmärrettävä ääni” oli valittu – mikä tekee äänestä tai ääntämyksestä helposti ymmärrettävän ja kenelle? Oletettavasti valitsijat olivat suomalaisia, joten pystyvätkö he arvioimaan, mikä ääni on vaikkapa japanilaiselle helposti ymmärrettävä? Toisaalta Finnairin matkustajista suuri osa lienee suomalaisia, joten on järkevää valita suomalaiselle helposti ymmärrettävä ääni. Äänen miellyttävyydestäkin voidaan olla montaa mieltä – itse koin tuon kyseisen amerikkalaisäänen jopa hieman ärsyttäväksi. Mitä mieltä sinä olet?

Kielekästä uutta vuotta kaikille!

2 kommenttia

Kategoria(t): Tanja Säily

Abaut vai öbäut?

Piti käväistä pikaisesti kaamosta paossa Atlantin saarella. Lentokoneen kuulutuksista varsin moni tuntui painottavan myynnissä olevaa alkoholivalikoimaa, mutta etenkin yksi esinauhoitettu kuulutus/mainos osui korvaan. Lueteltuaan myynnissä olevia konjakkeja ja muita väkeviä, mainos jatkui:

Jos pidät enemmän oluesta, tai drinkeistä, [meillä on sitä tätä ja tuota]

Mainoksen miesääni äänsi sanan ”drinkeistä” englanniksi: /dɹɪŋk/, eikä suomalaisittain /drɪŋk/ (tai /trɪŋk/). Siis ’d’ aspiroituna ja pehmeämpänä kuin suomessa, ja ’r’ pehmeänä, tavallisena englannin ’r’:nä, eikä suomen tärisevänä.

Tähän ilmiöönhän törmää koko ajan: miten lainasanat kuuluu lausua? Mukautetaanko niiden ääntämys lainaavan kielen fonologiaan, vai pitäisikö noudattaa lainattavan kielen ääntämystä? Puhujan tekemästä ratkaisusta voi saada osviittaa kyseisen henkilön käsitykseen lainasanan statuksesta – ts. onko puhujan mielestä sana sulautunut lainaavan kielen sanastoon (/abaut/), vai selvästi vielä laina vieraasta kielestä (/öbäut/).

Toki kyseessä on skaala, eikä käytännössä voida määritellä kovinkaan tarkoin milloin lainasanasta tulee osa lainaavan kielen sanastoa. Ja puhujien suussa esiintyy aina variaatiota: ”drinkeistä” pisti korvaan, koska ainakin omasta mielestäni englannin kielen drink-sana on jo kauan sitten lainautunut suomeen ja esiintyy osana yleissanastoa muodossa ”drinkki”, lausuttuna suomen kielen äännesääntöjen mukaan. Jos joku lausuu sen ”drinkki”, mukana on huumoria.

Vai onko joillain päinvastaisia kokemuksia? Englannista lainattuja sanoja ja fraaseja kyllä kuulee äännettynä molemmin tavoin – kuten nyt about, tai you know – ja kuvittelisin, että äännevalinnat korreloivat puhujien taustojen kanssa (ikä, koulutus, asuinpaikka, sukupuoli, …). Oma kollega/ystävä/sukulaispiirini ei siis riitä otokseksi.

Lopuksi vielä todettakoon, että ääntäkää, miten äännätte. Kielitoimistolla toki lienee ohjeita joillekin sanoille/tekstityypeille, mutta lainasanojen ääntämiselle ei ole mitään ’sääntöjä’, eikä yksi äännemuoto ole ’oikeampi’ kuin toinen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Tähtien sodasta Star Warsiin

Seitsemänkymmentäluvulla syntyneenä muistan kuinka suuren vaikutuksen Tähtien sota -elokuvat tekivät ilmestyttyään. Nyt pieni koululaisenikin on innokas Tähtien sota -fani, tosin vain Lego-hahmojen ja piirrettyjen välityksellä; ohjelma on tehokkaasti tuotteistettu myös perheen pienimpiä ajatellen. Yhtä asiaa en ole voinut olla huomaamatta – lapsuuteni Tähtien sota onkin nykyisten 8-vuotiaitten suussa Star Wars (”Staa Woos”) ja kaikkien pahisten isä Darth Vader, jonka nimi sanottiin ennen niin kuin kirjoitettiin, onkin nykyään ”Dart Veidar”. Syypää on varmasti televisio – viikonloppuaamuisin lastenohjelmien väliin tykitetään mm. Lego-uutuuksia esitteleviä mainoksia, joiden tuotteet ovat miltei poikkeuksetta englanninkielisiä. Myös lastenohjelmissa, joista monet toimivat suoraan erilaisten lelujen mainostamisvälineinä, hahmojen nimet jätetään suomentamatta, esim. Neloskanavalla näytettävässä Lego Ninjago -animaatiosarjassa jättiläiskäärmeen nimi ”Great Devourer” vääntyy lapseni ja kavereiden suussa muotoon ”Greittibauer”. Maahantuojalle on tietysti kätevää, ettei tuotteiden nimiä tarvitse ruveta kääntämään, mutta arvioisin, että katsojista suuri osa ei vielä opiskele englantia koulussa. Eikö käärmeen nimeksi olisi voitu antaa esimerkiksi Hotkijakäärme? Lasten viihdeohjelmat näyttävät olevan yhä enenevässä määrin englannin kielen läpitunkemia. Oli tästä mitä mieltä tahansa, äidin sydäntä lämmitti, kun lapsi osasi lausua Lego Malevolence -aluksen nimen oikein niin, että paino oli sanan toisella tavulla. Siihen eivät kaikki aikuisetkaan pysty.

1 kommentti

Kategoria(t): Maura Ratia