Avainsana-arkisto: amerikanenglanti

Shipping – ei pelkkää laivausta

Tuttava ihmetteli, miksi nettikauppa kysyi maksajan osoitteen lisäksi shipping addressia. Miksei pakettia toimiteta kotiosoitteeseen vaan johonkin ihmeen laivausosoitteeseen? Shipping, toimitus, oli minulle kokeneena nettishoppailijana niin tuttu termi, etten ollut tullut ajatelleeksi, että sen voisi käsittää myös laivaukseksi. Siitähän se tosiaan alun perin tulee! Kaivetaanpa esiin vanha kunnon Oxford English Dictionary ja tutkaillaan sanan etymologiaa tarkemmin.

Sabrina I

Shipping-sana tulee tietysti verbistä ship ’laivata’, johon on lisätty –ing-pääte. Verbi puolestaan tulee substantiivista ship ’laiva’, joka periytyy germaanisten kielten yhteisestä kantamuodosta; samaa perua ovat esimerkiksi ruotsin skepp ja saksan Schiff. Substantiivi on verbiytetty jossain merkityksessä jo muinaisenglannissa (ensimmäinen esimerkki on vuoden 900 tienoilta); tavaroiden laivaamista merkitsemään verbiä on käytetty 1400-luvulta lähtien. Mutta missä ja milloin merkitys laajeni käsittämään tavaroiden kuljetuksen tai toimittamisen millä hyvänsä välineellä?

Tästäkin meidän on syyttäminen amerikkalaisia. OED:n ensimmäinen esiintymä on yhdysvaltalaisen Harpers new monthly magazine -lehden syyskuun 1857 numerosta:

A few of the more enterprising operators..thought nothing of shipping two or three thousand tons per annum.

Ilmeisesti OED:n toimittaja on havainnut kontekstista, että tämä ei voi tarkoittaa laivaamista. Toinen esiintymä, Chicago Timesista vuodelta 1881, on vielä selvempi:

To ship their freight by rail.

Eli rahti ”laivataan” rautateitse. Olisiko tässä käynyt niin, että tavaroita ja ihmisiä Atlantin yli rahtaaville amerikkalaisille laivaus oli niin näkyvä ja yleinen kuljetusmuoto, että rautateiden yleistyttyä saman sanan käyttö laajeni kuin luonnostaan niihinkin?

Nykymaailmassa shipping voi tarkoittaa myös ”fanien tunteellista tai älyllistä kiinnostusta fiktiollisen tarinan hahmojen romanttiseen kehitykseen”. Tämä tosin juontaa juurensa relationship-sanan loppuosaan, jolla ei ole mitään tekemistä laivojen kanssa: –ship-johdin tulee eri germaanisesta sanasta kuin ship-substantiivi ja on samaa perua kuin ruotsin –skap sekä saksan –schaft.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Tanja Säily

A B C D E L I

Asuinlähiöni juna-aseman vieressä on ABC!-huoltoasema. Huoltoaseman kylteistä ja mainoksista moni käyttää englantia, tai on pelkästään englanniksi:

”CarWash”
”Breakfast all day”
”Deli”

Bensapumppujen yllä sentään lukee ”Maksu kassalle” eikä ”Pay inside” (tai ”Pay at till”). Mutta miksei kylteissä lue ”AutoPesu”, ”24h Aamiainen” (tms.), ja … ja mikäs tuo ”deli” nyt onkaan suomeksi. Hetkinen, mistäs se tulee englantiinkaan?

”Deli”-alkuisia sanoja englannissa on reilusti: delicious varmaan liittyy jotenkin ”deliin”, delight, delicate, delicacy samoin, mutta deliver, delirium, delinquent, delimited varmaan eivät niinkään. Latinastahan kaikki nuo: de-etuliite on alunperin erittäin monikäyttöinen adverbi ja prepositio. ”Deli”-alkuiset sanat tosin eivät kaikki tule samasta juuresta, kuten tuosta sanalistasta näkyy. Ei siis ihme, jos ”delin” etymologia ei ole heti selvä.

Kuten usein englanninkielisissä sanoissa, jäljet johtavat Ranskaan. Tosin mutkan kautta: sanakirja kertoo, että ”deli” on lyhennetty sanasta delicatessen, joka tarkoittaa ’herkkuja’, ja myös niitä myyvää liikettä eli ’herkkupuotia’. Sana on lainattu englantiin saksasta tai hollannista 1800-luvun lopulla. Ranskassa taas délicatesse on merkinnyt herkkua ainakin 1600-luvun lopulta. (Hmm, sanan leviämistä saksaan ei varmaan haitannut että sen voi nähdä koostuvan osista ”delikat” + ”essen”, ’herkku’ + ’ruoka’!). Delicatessen alunperin lainattiin englantiin muodossa delicatessen shop/store. Mutta kiinnostavinta tässä lainassa on, että lainaus tapahtui Amerikassa eikä Englannissa. Termin lyhennyskin tapahtui Jenkeissä, deli esiintyy 1950-luvulta nykyisessä merkityksessään – herkkupuoti, josta voi ostaa vaikka eväsleivän ja kahvin, yleensä mukaan. (Google Ngramsistä näkyy että deli alkoi yleistyä amerikanenglannissa vasta vuoden 1980 jälkeen, ja brittienglannissa vasta 1990-luvulla; ja että termi on reilusti yleisempi amerikanenglannissa).

Jahas, eli ”deli” kuulunee samaan joukkoon amerikkalaisen kulttuurin maailmalle levittämiä käsitteitä ja termejä kuin donitsi, pizza ja latte – eiväthän nämä ole sinänsä amerikkalaisia asioita, mutta levityskanavana on toiminut USA (näin ainakin oletan asiaa sen kummemmin penkomatta).

Mites sitten suomessa? Luulisin, että ”delejä” on ollut ainakin 90-luvulta saakka – Googlen avulla löytyy jotain osumia 90-luvun lopulta. Sanan leviäminen arkikäyttöön taas vaatisi yleistymistä tavalla, jonka jokin ketju voi antaa – kuten nyt ABC! Ketjun verkkosivuilta selviää, että ABC-Delejä on 14, ja että lähi-ABC:ni Deli onkin ensimmäinen lajiaan, ja avattu vuonna 2007.

deli
Mutta miksi ”deli”? Miksei ”kahvila” – tai miksei ainoastaan tuo ”Kahvibaari”, kuten kuvassa? Kai siinä on se ameriikanviehätys. Sanavalinta myös heijastaa kohtalaisen universaalia tapaa tehdä tavallisista asioista houkuttelevampia käyttämällä niistä lainasanoja. Sanan ei ehkä vielä oleteta kuuluvan jokaisen sanavarastoon: tuon ABC:n rakennuksen kyljessä lukee myös ”Kahvibaari”. Ja ABC:n ”Deli” on myös brändäystä – huoltoaseman mainostolpassa esiintyy vain kolme tekstiä: ”ABC!”, ”CarWash”, ja ”Deli”. Mutta ketjun verkkosivuilla selitetään ”Delien” olevan aika lailla muuta kuin pelkkiä herkkupuoteja tai edes kahviloita. Itse asiassa minä väittäisin, että tässä yhteydessä ”delin” alkuperäinen ’herkkukauppa’-merkitys on jo tyystin kadonnut – niin hyvää kahvia ja munkkia kun huoltoaseman kahvilasta voikin saada, niistä on kuitenkin pitkä matka Anton & Anton-tyyppisiin todellisiin deleihin.

2 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Rajanvetoa Floridassa

Matkustelu avartaa. Huhtikuussa matkasin ensimmäistä kertaa tropiikkiin, Floridaan. Floridan eteläosa, mukaan lukien Key-saaret, kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, juuri ja juuri. Tarve jäsentää maailmaa ja kokemuksia erilaisten luokitusten ja nimikkeiden kautta on yleisinhimillinen. Niinpä sitten Key Westin idyllisellä lomasaarella kuvautin itseni miljoonien kaltaisteni turistien lailla tropic cinema -kyltin edessä Marilynin helmojen katveessa.

Key Westin eteläkärjessä sijaitsee myös Amerikan eteläisin kohta, the Southernmost Point of continental USA sekä iso liuta muita southernmost-paikkoja, kuten hotelli, talo ja ravintola. Wikipediasta southernmost point -tittelin omaavia paikkoja löytyy laskutavasta riippuen useampiakin, jopa Antarktikselta, jonka Amundsen-Scott -tutkimusasema on the Southernmost Point under United States jurisdiction, eli eteläisin paikka, jossa Yhdysvaltain lainsäädäntö on voimassa. Jos vielä Amerikan mantereella sijaitsevien 48 osavaltion lisäksi laskuihin otetaan Alaskan ja Havaijin osavaltiot, jälkimmäiseltä löytyy the Southernmost Point in the 50 states. Oikeasti kuvaamani muistomerkki Key Westillä olikin the Southernmost Incorporated Place in the contiguous 48 states, mikä ei ehkä aukea ensi kuulemalta. Incorporated place on virallinen termi, joka tarkoittaa tietynlaista asutuskeskittymää, joiden määritelmät vaihtelevat osavaltioittain. Key Westin osalta se ainakin sulki pois etelämpänä sijaitsevat armeijan tilukset ja yksityisomistuksessa olevat alueet. Contiguous on kätevä adjektiivi, joka viittaa rajanaapuruuteen ja tässä yhteydessä Amerikan mantereella sijaitseviin osavaltioihin; latinalta kalskahtavia synonyymejä coterminous ja conterminous käytetään myös.

Oman olemisen ja paikan määrittely on siis tärkeää, tosin yhtä tärkeää voi myös joskus olla rajan vetäminen ja eron tekeminen toiseen paikkaan. Key Westin Southernmost point -muistomerkissä on nimittäin lisäksi maininta 90 Miles to Cuba.

Erilaisia laatusanoja käytetään markkinoinnin tarpeisiin herättämään positiivisia mielleyhtymiä. Floridassa adjektiivia Caribbean kuulee ja näkee yllättävän paljon. Karibian risteilyt toki lähtevät usein Miamista ja Karibiaksi käsitettävä alue sijaitsee aivan läheisyydessä, mutta siltikin. Verkkosivuillaan Caribbean Wedding -yritys niputtaa alueet kätevästi yhteen: ”The State of Florida is regarded as a Caribbean destination because of its proximity to, and being the gateway for, the countries of the Caribbean.” Logiikka on tietysti sama kuin Oulun liittämisessä Lappiin, ja kaukaa tuleville turisteille tällähän ei oikeasti ole väliä, tärkeää on oikeanlaisten mielikuvien ja eksotiikan myyminen.

Adjektiivi Caribbean osoittautui kuitenkin pulmalliseksi, esimerkiksi tilattaessa paikallisessa ravintolassa karibialaista ruokaa. Sanan oikeasta lausumisesta ja eritoten painosta löytyy englanninkielisillä verkkosivuilla pitkiä ketjuja. Perusasetelma on se, että amerikkalaiset painottavat toista tavua (kuh-RIB-ee-uhn) ja britit kolmatta (ka-rih-BEE-uhn). Karibialla asuvat paikalliset painottavat brittien lailla kolmatta, mikä verkkokeskusteluissa vaikuttikin oleva vahva argumentti brittien ääntämyksen oikeellisuudesta. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että lausumisessa esiintyy vaihtelua, jostain syystä esimerkiksi ääntämys on vakio seuraavissa yhteyksissä: elokuva Pirates of the Caribbean lausutaan aina brittiläisen tai karibialaisen mallin mukaan (ka-rih-BEE-uhn), kun taas Royal Caribbean -varustamo lausutaan amerikkalaiseen tapaan (kuh-RIB-ee-uhn) (Wikipedia). Tämä kielikiista ei kuitenkaan ole saanut verkossa yhtä paljon palstatilaa kuin brittiläisen ja amerikkalaisen lausumisen eroja ruotiva tomaatti-potaatti-kiista, josta on kuuluisa laulukin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maura Ratia

Passiivista passivismiin

Hesarissa toissa perjantaina (20.8.2010) olleen Viivi & Wagner -stripin innoittamana haluaisin jakaa pari havaintoa passiivista.

wagner passiivi

Kollegani, akatemiatutkija Arja Nurmi opetti minulle muutama vuosi takaperin mikä on ns. ’senioripassiivi’. Lyhyesti sanottuna, kyseessä on sama ilmiö kuin ylläolevassa V&W-stripissä: käytetään passiivia, vaikka rivien välistä lukien kyseessä on eittämättä imperatiivimuoto. ”Tehdään tästä raportti”; ”nämä laitetaan nettiin”; ”tekstit voisi oikolukea vielä kerran”; jne. Ja kun tohtori ehdottaa (l. käskee), niin tutkimusavustajahan tekee.

..lähtemättä sen enempää googlaamaan asiaa, veikkaisin kuitenkin, että tätäkin ilmiötä on tutkittu. Ehkä joku lukija tietää enemmän aiheesta ja voi kommentoida?

Toinen passiivi-aiheinen havaintoni liittyy englannin kieleen. Nimekkäiden, lähinnä amerikkalaisten kielitieteiljöiden pitämässä Language Log -blogissa toistuvana aiheena on (anglo-)amerikkalaisen/englanninkielisen median kerrassaan surkea tietämys kieliopista. Etenkin passiivista riittää puhuttavaa (ks. postauksia aiheesta). (Anglo-)amerikkalaisen yleisön tietoisuuteen on jotenkin iskostunut käsitys, että passiivi olisi jotenkin ”huono” muoto, jota pitäisi välttää kuin ruttoa. Osasyyllisiä moiseen vähintäänkin omituiselta kuulostavaan mielipiteeseen ovat erinäköiset suurelle yleisölle tarkoitetut kielioppaat, jotka, sen sijaan että ne pohjaisivat kielen asiantuntijoiden tutkimaan empiiriseen evidenssiin, ovat preskriptivistien kirjoittamia. Toisin sanoen kyseiset, varsin suositut tyylioppaat eivät pohjaa neuvojaan kielen huolelliseen analyysiin, vaan viime kädessä kielestä vahvoja mielipiteitä omaavien yksityishenkilöiden henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Kuitenkin kielessä tyylivaihtelu on pitkälti makuasia (puuttumatta tässä nyt genren tai tekstityyppin asettamiin rajoituksiin, tai sosiolingvistisiin seikkoihin), ja de gustibus non est disputandum

(Näitä tyylioppaita eräät Language Login kirjoittajat eivät väsy teilaamaan huuhaana, ks. postauksia aiheesta. Jos jonkun mielestä moinen reaktio on liiallista ja palkokasvin siemenen sieraimeenasettelua, sanottakoon, että kuitenkin kielen asiantuntijoiden näkökulmasta moiset oppaat eivät ole vain huuhaata, vaan oikeasti vahingollisia, sillä ne edistävät virheellisten käsitysten leviämistä, sekä levittävät käsitystä kielen asiantuntijoista tiukkapipoisina preskriptivisteinä.)

Mutta palatakseni passiiviin:

Yleisen (aiheettoman) käsityksen mukaan siis passiivia englanninkielessä tulisi välttää. No, tästä seuraa luonnollisestikin se, että median kommentoidessa esimerkiksi julkisten puhujien kielenkäyttöä, kommentit kohdistuvat usei(mmite)n passiivin käyttöön. Paitsi että moinen kommentointi on kielen näkökulmasta älytöntä, kommenteissa tulee esiin asia, johon viittasin yllä: kommentaattorit eivät osaa tunnistaa passiivia. Esimerkiksi tämä postaus Language Logissa toteaa erään toimittajan mollanneen passiivin käyttöä tekstinkappaleessa, jossa itse asiassa yksikään 7:stä verbistä ei ole passiivissa.

Ei ihme, että kielitietelijöitä ärsyttää! Tämähän on kuin päätettäisiin, että ketut ovat haitallisia ja ne pitäisi hävittää Suomen metsistä, ja sitten metsästäjät ampuisivat kaikkea mikä liikkuu, näyttäen lopulta kylällä saaliskasaa väittäen, että kaikki ovat kettuja. Tai ei ainoastaan väittäen, vaan myös uskoen, että näin todellakin on. Ja kansa uskoo myös.

Ehkä kyse on loppujen lopuksi vain o tempora, o mores-ilmiöstä (näköjään latinantunneilta jäi jotain mieleen). Minua taas tämänlaiset tapaukset rupeavat askarruttamaan, että jos kerran silloin, kun mediassa puhutaan jostain aiheesta josta tiedän kohtalaisen paljon, on usein syytä turhautua median tietämättömyyden tasoon, koskeeko sama ilmiö muitakin aiheita – siis niitä, joista en tiedä paljoakaan? Ovatko maan politiikkaa tai taloutta koskevat raportit yhtä epäluotettavia? Ja kuinka paljon media ylipäänsä heijastaa yleistä mielipidettä ja tiedon tasoa? Viime kädessä kannattanee olla enemmän huolissaan ihmisten yleisestä passiivisuudesta, kuin heidän kyvystään käsitellä ja ymmärtää passiivia.

2 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Salemin noitaoikeudenkäyntien asiakirjat: ikkuna 1600-luvun amerikkalaiseen yhteiskuntaan

Vuoden 2009 alussa ilmestyi kansainvälisen projektiryhmän pitkän uurastuksen tuloksena n. 1000-sivuinen kirja, joka sisältää kaikki meidän päiviimme säilyneet Salemin noitaoikeudenkäyntien (1692-1693) dokumentit. Nämä dokumentit ovat ennen kaikkea surullinen todiste tuon ajan taikauskosta ja noitavainoista. Noin 150 naista ja miestä syytettiin 1600-luvun lopulla noituudesta Salemin kylässä Uudessa Englannissa, ja oikeudenkäyntien seurauksena 25 syytettyä menetti henkensä hirsipuussa, kidutuksen uhrina tai vankilassa.

Mattheson 1853

Examination of a Witch, Thompkins H. Matteson, 1853. © Salem Witch Trials: Documentary Archive and Transcription Project

Oikeudenkäyntiasiakirjat eivät kuitenkaan todista vain tuon ajan amerikkalaisesta tragediasta. Ne avaavat myös uuden näkökulman Uuden Englannin vahvasti uskonnollisen kyläyhteisön elämään ja antavat arvokasta tietoa varhaisimmasta amerikanenglannista eri käyttöyhteyksissä. Syytetyt ja todistajat, joiden puhetta kirjurit yrittivät parhaansa mukaan merkitä muistiin, edustavat eri yhteiskuntaluokkia. Alimpana olivat orjat, joiden niukka englannin kielen taito näkyy selvästi kirjurin kynänjäljessä. Tässä ote Candy-nimisen neekeriorjan kuulustelupöytäkirjasta. (Olen kaikissa otteissa hieman yksinkertaistanut alkutekstin jossakin määrin epäselvää ja lyhenteiden sävyttämää kirjoitusasua. Tekstin Q = Question, A = Answer.)

Q. Candy! are you a witch? A. Candy no witch in her country. Candy’s mother no witch. Candy no witch, Barbados. This country, mistress give Candy witch. Q. Did your mistress make you a witch in this country? A. Yes, in this country mistress give Candy witch. Q. What did your mistress do to make you a witch?
A. Mistress bring book and pen and ink, make Candy write in it.

Kannattaa kysyä, tarkoittaako Candyn käyttämä verbi ”give” sitä, että hänen emäntänsä antoi hänelle jonkin taikakalun, vai olisiko Candyn äidinkielessä antaa-verbillä myös joksikin tekemistä ilmaiseva merkitys.

Myös Salemin noitaprosessissa keskeistä osaa näytellyt orja Tituba – luultavasti intiaani – puhuu kirjurin tekstin mukaan murteellista englantia, mutta hänen luontaiset kertojanlahjansa ja taitavuutensa välttää hirttotuomio valkoisten herrojen maailmassa on ihailtava. (Titubasta ja useista muista Salemin henkilöistä on tietoja Salem Witch Trials-projektin sivuilla; ks. myös lähdeviitteet tämän jutun lopussa.)

Q. Why doe you hurt these poor Children? Whatt harme have thay done unto you? A. they doe noe harme to mee I noe hurt them att all. Q. Why have you done itt? A. I have done nothing; I Can’t Tell when ye* Devill works

Q. Tell ye Truth, Whoe itt is thet hurts them? A. the Devill for ought I know. Q. wt appearanc or how doth he appeare when he hurts them, wth wt shape or what is he like that hurts them? A. like a man, I think yesterday I being in ye Lentoe Chamber I saw a thing like a man, that Tould me Searve him & I Tould him noe I would nott doe Such thing.

Q. wt other Creatures have you seen? A. a bird. Q. wt bird? A. a little yellow Bird. Q. where doth itt Keep? A. wth ye man whoe hath pretty things here besides. Q. what other pretty things? A. he hath nott showed them yet unto me, but he Sd he would showe them me tomorrow, and he tould me if I would Serve him, I should have ye Bird.

[* Tekstissä esiintyvät seuraavat lyhenteet: ”ye” = the, ”wt” = what, ”wth” = with, ”Sd” = said.]

Tituba_kuulustelu

Examination of Tituba © Salem Witch Trials project

Sekä Candy että Tituba selvisivät hengissä. Mutta myös Englannista paremman elämän toivossa lähteneiden oikeudenkäynnin uhrien kielenkäytössä on runsaasti vivahteita ja ilmaisuja, jotka kertovat heidän sinnikkyydestään ja urheudestaan kuulustelijoiden edessä. Asenteet ja strategiat vaihtelevat. Yhteiskunnan laitapuolella elävä Sarah Good tyytyy mahdollisimman niukkaan mutta selvästi vihamieliseen vastailuun (H = kuulustelija Hathorne, kirjailija Nathaniel Hawthornen esi-isä; g = Sarah Good):

(H) Sarah Good what evil spirit have you familiarity with (g) none (H) have you made no contract withe the devil, (g) good answerd no (H) why doe you hurt these children (g) I doe not hurt them I scorn it. … (H) who doe you imploy then (g) I imploy no body I scorn it … (H) what is it that you say when you goe muttering away from persons houses {(g)} if I must tell I will tell (H) doe tell us then (g) if I must tell I will tell it is the commandments I may say my commandments I hope (H) what commandment is it (g) if I must tell you I will tell it is a psalm

Tähän kirjuri ei malta olla lisäämättä omaa kommenttiaan:

her answers were in a very wicked, spitfull manner reflecting and retorting aganst the authority with base and abuseive words and many lies she was taken in.

Vastakohdan tarjoaa George Jacobs Seniorin, vanhan maanomistajan, yhteenotto kuulustelijoiden kanssa. Hän on oman kertomansa mukaan lukutaidoton, mutta hänellä on sana hallussaan. Hän ei epäröi asettaa koko prosessia, kuulustelijoiden harkintakykyä ja todistajien väitteitä kyseenalaiseksi:

Here are them that accuse you of acts of witchcraft.
Well, let vs hear who are they, & what are they.
Abigail Williams
Jacobs laught
[Kuulustelija ilmeisesti kysyy, miksi Jacobs nauroi]
Because I am falsly accused – Your worships all of you do you think this is true?

Pray do not accuse me, I am as clear as your Worships; You must do right judgment

Here a [= are] 3. Evidences.
You tax me for a Wizard [= noita], you may as well tax me for a Buzard [= haukka, myös kuvaannollisesti ”tolvana”]. I have done no harm.

Well! burn me, or hang me, I will stand in the truth of Christ, I know nothing of it

Susannah Martin, urhoollinen nainen, noudattaa samaa linjaa. Hänkään ei anna pelottavan ja ahdistavan tilanteen mykistää itseään:

Ann Putman threw her Glove in a fit at her
The examinant laught.
What do you laugh at it?
Well I may at such folly.

Tell me your thoughts about them.
Why my thoughts are my own, when they are in, but when they are out they are anothers.

Pray God discover you, if you be guilty.
Amen. Amen. A false tongue will never make a guilty person.

You have been a long time coming to the Court to day, you can come fast enough in the night.
Said Mercy Lewes
No, sweet heart, said the Examinant

On ironista, että melkein kaikki syytetyt, jotka sitkeästi ja taitavasti vakuuttivat syyyttömyyttään, joutuivat hirsipuuhun, kun taas ne, jotka myönsivät olevansa noitia, pelastuivat. Heidän keskeisenä strategianaan oli, että paholainen oli asettanut noituuden heihin, joten he eivät itse asiassa olleet syyllisiä tilaansa. Tämän strategian hallitsi esimerkiksi Tituba, kuten yllä lainaamastani otteesta käy ilmi. Tunteenomainen syyllisyyden ja katumuksen ilmaisu vetosi myös kuulustelijoihin. Näin purskahtelee Mary Warren:

Afterwards she started up, & said I will speak & cryed out, Oh! I am sorry for it, I am sorry for it, & wringed her hands, & fell a little while into a fit again: & then came to speak, but immediately her Teeth were set, & then she fell into a violent fit, & cryed out, Oh Lord help me, Oh good Lord save me!

And then afterwards cryed again, I will tell, I will tell, & then fell into a dead fit againe.

Myös moniin todistajanlausuntoihin sisältyy eloisia tuokiokuvia Salemin 1600-luvun elämästä. John Allen kertoo sanoneensa Susannah Martinille ”dost thretn me [= uhkailetko minua] thou old wich or words to that effect” ja päättäneensä tyrkätä naisen puroon, ”which to avoyd she flew over ye bridge & so escaped.” John Westgate kertoo kapakkariidastaan noituudesta syytetyn Alice Parkerin  kanssa seuraavasti:

… the wife of said Jno Parker came into the company and scolded att and called her husband all to nought whereupon I the said deponent [= todistaja] tooke her husbands part telling of her itt was an vnbeseeming thing for her to come after him to the taverne and raile after thatt rate wth thatt she came up to me and call’d  me rogue and bid me mind my owne busines and told me I had better have said nothing.

Kaikki varmaan muistavat, että Arthur Millerin myös elokuvana tunnettu näytelmä ”The Crucible” (suom. ”Tulikoe”), joka yhdistää Salemin tapahtumat Yhdysvaltojen 1950-luvun kommunismivainoihin, perustuu vahvasti Salemin asiakirjoihin. Miller sieppaa Salemin kuulustelupöytäkirjoista kuulustelijoiden ja syytettyjen käyttämiä sanakäänteitä – esimerkki kolmannen näytöksen alusta:

Hawthorne’s voice: Now, Martha Corey, there is abundant evidence in our hands to show that you have given yourself to the reading of fortunes. Do you deny it?
Martha Corey’s voice: I am innocent to a witch. I know not what a witch is.
Hawthorne’s voice: How do you know, then, that you are not a witch?
Martha Corey’s voice: If I were, I would know it.
Hawthorne’s voice: Why do you hurt these children?
Martha Corey’s voice: I do not hurt them. I scorn it.

Dialogi noudattelee Salemin Bridget Bishopin kuulustelun tekstiä:

Why you seem to act Witchcraft before us, …
I know nothing of it. I am innocent to a witch. I know not what a witch is.
How do you know then that you are not a witch?
I do not know what you say.
How can you know, you are no Witch, & yet not know what a Witch is.
I am clear. If I were any such person you should know it.

Miller liittää Coreyn repliikkiin myös edellä lainaamani Sarah Goodin tiuskaisun ”I scorn it”. Kannattaa huomata, että kirjailija sijoittaa Coreyn vastauksiin kahden muun Salemin syytetyn ilmaisuja ja käyttää näin hyväkseen taiteilijanvapauttaan.

Salemin dokumenttien vuoropuhelujen lukija kuulee korvissaan 1600-luvun amerikkalaisten ensimmäisen ja toisen polven siirtolaisten äänen. On tietenkin muistettava, että kirjoitettu teksti ei koskaan toista puhetta täysin tarkasti, mutta tämän lähemmäksi menneen ajan Salemin asukkaiden aitoa puheilmaisua tuskin voi päästä.


Tämän jutun alussa mainitun projektiryhmän jäsenet edustavat amerikkalaisten yliopistojen lisäksi Helsingin, Turun ja Uppsalan yliopistoja. Nimet näkyvät kirjamme (Rosenthal et al. 2009) lähdeviitteessä.

Muutama lähde:

    Rosenthal, Bernard (General ed.), Gretchen Adams, Margo Burns, Peter Grund, Risto Hiltunen, Leena Kahlas-Tarkka, Merja Kytö, Matti Peikola, Benjamin Ray, Matti Rissanen, and Richard Trask (eds.). 2009. Records of the Salem Witch-Hunt. Cambridge etc.: Cambridge University Press.

2 kommenttia

Kategoria(t): Matti Rissanen