Avainsana-arkisto: klisee

Kliseitä pullosta

Hiihdon  MM-kisat päättyivät sunnuntaina. Helsingin sanomat muistutteli jo pari viikkoa sitten, että kun kisat kahtena edellisenä kertana järjestettiin Italian Val di Fiemmessä (vuosina 1991 ja 2003), suomalaiset eivät menestyneet odotusten mukaan.

vdf

Samoin kävi myös tällä kertaa: joukkue saavutti vain yhden mitalin.

yle

Sen sijaan ”Val di Fias(c/k)o” -sanaleikki näyttää edelleen elinvoimaiselta, vaikka vuodet vierivät. Viime päivinä sitä on käytetty useissa yhteyksissä, kuten haastatteluissa,

lainaus

kolumneissa,

ks

ja blogeissa.

il

Imatralaisen päätoimittaja sentään lohduttaa, että kuvaus ei tee oikeutta kaupungin oman pojan suorituksille.

imatralainen

Vaikka Val di Fiasko -ilmaisu onkin vaarassa muuttua kliseeksi, sanaleikkinä se on silti ihan näppärä, ainakin kun on puhe Italiasta. Fiasco-sana tulee suomeen – kuten myös englantiin ja lukuisiin muihin kieliin – italian kielen pulloa merkitsevästä sanasta.

Ei ole täysin selvää, miten pullosta on kehittynyt täydellistä epäonnistumista merkitsevä sana. Oxford English Dictionary viittaa epämääräisesti ”väitettyihin tapahtumiin Italian teatterin historiassa”. Raimo Anttilan kuvaus valottaa sanakirjan arvoituksellista määritelmää jonkin verran:

 One story goes that a comedian, who was famous for never failing to come out with the right comment, was given a bottle at one of his performances: This time he could not find anything to say and in angry exasperation he finally threw the bottle to the floor saying fiasco!

Sanojen merkitysten syntyvaiheita on usein vaikea jäljittää täsmällisesti, ja hyvältäkin kuulostavat selitykset saattavat osoittautua lööperiksi. Myös Anttila toteaa antamastaan selityksestä, että vaikka se saattaa hyvinkin pitää paikkaansa, lopullinen totuus fiasco-sanan merkityksestä ei ole selvillä.

1 kommentti

Kategoria(t): Turo Hiltunen

Latteudet – uhka vai mahdollisuus?

Kuvittelenko, vai onko otsikkotyyppi ”X – uhka vai mahdollisuus?” viime aikoina yleistynyt? Googlatkaapa vain, niin löydätte sellaisia helmiä kuin ”Jumppahaalari – uhka vai mahdollisuus?”, ”Puumalan rengastie – uhka vai mahdollisuus?” ja ”Diskurssi – uhka vai mahdollisuus?”, vain muutamia mainitakseni. Tietääkö joku, mistä tämä johtuu?

Anglistina epäilin tietysti heti englannin vaikutusta. Englanninkielisissä kirjoissa ”threat/problem or opportunity” on lisääntynyt 1960-luvulta alkaen, samoin ”opportunity or threat/problem”, joskin jälkimmäinen on paljon harvinaisempi. Suomesta en tiedä, mutta 1998 ilmestynyt Raimo Väyrysen teos Globalisaatio: uhka vai mahdollisuus on saattanut vaikuttaa fraasin yleistymiseen suomessa.

Oman intuitioni mukaan tämä nykyinen trendi olisi kuitenkin tuoreempaa perua. Esimerkiksi Hesarin nettisivuilta rupeaa löytymään enemmälti esiintymiä vuoden 2009 paikkeilta; yksi Kuka nyt -palstan kysymyksistä on toisinaan ollut tätä muotoa. Auttakaa naista mäessä selvittämään, mikä tai kuka on trendin takana!

6 kommenttia

Kategoria(t): Tanja Säily

Lumiosaamista

Kieliblogien klassikko Language Logissa on vuosien varrella julkaistu lukuisia artikkeleita, joissa oikaistaan yleisimpiä harhaluuloja kielestä sekä sen suhteesta kulttuuriin. Näistä harhaluuloista ehkä kestävin on myytti siitä, että eskimokielessä on suuri joukko lunta merkitseviä sanoja – moninkertainen määrä esimerkiksi englantiin verrattuna.

Lumitarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten Language Login kirjoittajat Geoffrey Pullum etunenässä ovat useaan otteeseen osoittaneet – ja Pullum itse jo vuonna 1989 julkaistussa esseessään “The great Eskimo vocabulary hoax”.[1] Tästä huolimatta tarina esiintyy mediassa tämän tästä esimerkkinä tai selityksenä mitä moninaisimmille ilmiöille. Esimerkiksi viime viikolla Pullum, Edinburghin yliopiston yleisen kielitieteen professori, kritisoi Language Logissa jäljittelemättömään tyyliinsä Emma Brockesin laatimaa kirja-arvostelua, johon sisältyy lause: “As Eskimos do with snow, the English see gradations of social inadequacy invisible to the rest of the world […]”. Blogitekstissään Pullum kirjoittaa:

If Emma Brockes were one of the sharper knives in the journalistic cutlery drawer she might have avoided becoming the 4,285th writer since the 21st century began who has used in print some variant of the original snowclone. (I didn’t count to get that figure of 4,285, I just chose a number at random. Why the hell not? People make up the number of words for snow found in Eskimoan languages that they know absolutely nothing about. I might as well just make stuff up like everybody else.)

Geoffrey K. Pullum: ”Eskimos again, this time seeing the invisible”. Language Log, 12 joulukuuta 2011.

Jotain lumimyytin yleisyydestä kertonee sekin, että sen innoittamana blogissa on jopa luotu termi “snowclone”, joka myös esiintyy edellisessä lainauksessa. Termi viittaa kuluneisiin ilmaisuihin, jotka perustuvat osittain vakiintuneisiin fraaseihiin. Englanninkielisessä Wikipediassa on snowclone-termille oma artikkelinsakin, joka käyttää esimerkkinä juuri fraasia “If Eskimos have N words for snow, X surely have Y words for Z”.

Mutta osataan sitä toki Suomessakin puhua lumesta ja eskimoista vastoin parempaa tietoa. Viime torstaina Tuomas Enbuske keskusteli radio-ohjelmassaan puhetaidon opettaja Juhana Torkin ja elokuvaohjaaja Lauri Törhösen kanssa valehtelemisesta. Keskustelun provokatiivinen otsikko oli “Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?”.

Kun ohjelman alusta oli kulunut 14 minuuttia ja 32 sekuntia, Torkki esittää mahdollisimman tyylipuhtaan esimerkin edellä mainitusta snowclone-ilmaisusta. Kyseiseen puheenvuoroon sisältyy kaksi epämääräistä väitettä kielen ja kulttuurin suhteesta sekä kulunut kansallinen stereotypia, joka ei ainakaan imartele:

JT: Mä luin just jostain kirjasta että italian kielessä on yli 300 sanaa valehtelemiselle – vähän kuin eskimoilla on lumelle.

Törhönen ja Enbuske tarttuvat kuitenkin väitteeseen välittömästi:

 LT: Sehän just todistettiin tällä samalla kanavalla että se ei pidä paikkaansa se lumiasia.

 JT: Ai, no se oli valhe sitte.

 TE: Niin itse asiassa se on valhe. Eskimoilla on vähemmän sanaa (sic) lumelle kuin englanninkielisillä. Mut ei sillä ole mitään väliä, se on hyvä tarina.

 Kielitieteilijöitä ja etenkin Pullumia ja Language Log -bloggareita varmasti ilahduttaa, että eskimokielten laajan lumisanaston on todettu olevan fiktiota valtakunnallisella radiokanavalla kuuluvassa suositussa ohjelmassa. Samalla heidän kannaltaan on kuitenkin valitettavaa, että myös Enbuske lienee oikeilla jäljillä arvellessaan, että faktat saavat usein väistyä hyvien tarinoiden tieltä. Valitettavaa siksi, että kielitieteilijöille myös faktoilla on väliä.

 PS. Vaikka en tunne asiaa, epäilen suuresti, että myöskään väite italian “yli 300 sanasta valehtelemiselle” ei pidä paikkaansa (arvioimatta tässä sen tarkemmin, mitä väitteellä mahdollisesti haluttiin implikoida). Ainakaan tässä yhteydessä sen tueksi mainittu lähde (“joku kirja”) ei sellaisenaan riitä vakuuttamaan. Kysyttäessä väitteen esittäjäkin perääntyy hieman:

 TE: Mutta siis Italiassa monta sataa sanaa valheelle?

 JT: No sekin saattaa olla kyllä valhe, en oo tarkistanut sitä.

 Kun hain elektronisesta Gummeruksen suomi-italia-suomi -perussanakirjasta (1.0a) sanaa valehdella johdannaisineen, löysin eri sanaluokkia mukaan ottamalla vain alun toistakymmentä sanaa tai ilmaisua: mentire, dire bugie, raccontar balle (valehdella); bugia, menzogna (valhe); bugiardo, falso, mendace (valheellinen); falsità (valheellisuus); bugiardo (valehtelija); menzogne (valehtelu). Varmasti lisää synonyymejä löytyy jokaiselle, mutta miten monta?

*

[1] Kiinnostavaa luettavaa on myös Laura Martinin vuonna 1986 julkaistu tutkimus (pdf), johon Pullumin essee perustuu. [↩]

1 kommentti

Kategoria(t): Turo Hiltunen