Avainsana-arkisto: kulttuuri

Remember, remember, the fifth of November

Remember, remember,
The fifth of November:
Gunpowder, treason and plot;
I see no reason
why the Gunpowder Treason
should ever be forgot.

Westminsterissä, 408 vuotta sitten tänään, eräs mies löydettiin parlamenttitalon kellarihuoneesta, joka oli pakattu täyteen ruutitynnyreitä. Siinä ei paljoa selittelyt auttaneet: Guy Fawkes kumppaneineen olivat suunnitelleet räjäyttävänsä parlamentin istunnon taivaan tuuliin, ja siinä samalla olisi mennyt myös kuningas Jaakko I (1566-1625). Kyseessä oli Britannian katolisten salajuoni, tarkoituksena edesauttaa katolilaisuuden palauttamista saarivaltioon.

1500- ja 1600-lukujen Eurooppaahan leimasi katolisten ja protestanttien kireät suhteet, jotka vähän väliä sytyttivät taisteluita ja verilöylyjä. Englannissa kaikki lähti kuningas Henrik VIII:nnesta (1491-1547), jolla oli vaikeuksia saada miespuolinen perillinen, ja seurauksena kaikki tuntevat Henkan kuusinen vaimoineen ja ehkä myös muistavat, että Englanti irroittautui tuolloin Paavin alaisuudesta liittyen protestanttisten valtioiden joukkoon, ja anglikaaninen kirkko syntyi.

1500-luvun Englannissa uskonto vaihtui aina kun hallitsijakin: Henrik VIII vaihtoi valtionsa siis katolisesta protestanttiseksi, mutta Henrikin anglikaaninen kirkko ei sinänsä sisällön puolesta hirveästi eronnut katolisesta. Henrikin poika Edvard VI (1537-1553) taas oli harras protestantti monien neuvonantajiensa tavoin, ja anglikaanisesta kirkosta purettiin reilulla kädellä katolisia piirteitä. Mutta Edvard kuoli nuorena hallittuaan vain viitisen vuotta, ja kruunun peri hänen sisarpuolensa Maria I (1516-1558) – joka taas oli harras katolinen. Marian valtakaudella Englannin kirkko siis kääntyi taasen katoliseksi, ja protestanttien vainoaminen kärjistyi ainakin 300 toisuskoisen polttamisella roviolla, joka ansaitsi Marialle nimen Maria Verinen (sinänsä ehkä epäreilu nimeke, 1500-luvulla kun kerettiläisten teloittaminen oli yleistä jokaisen hallitsijan kaudella). Marian jälkeen kruunun peri hänen sisarpuolensa Elisabet I (1533-1603), joka oli protestantti, joskin velipuoltaan Edvardia maltillisempi. Elisabetin aikakaudella Englannin kirkosta tuli lopullisesti protestanttinen. Kuitenkin merkittävä osa englantilaisista oli vielä katolisia, ja heihin lukeutui myös useita tärkeitä aatelissukuja. Katolisten vallankaappausyritykset jatkuivat 1700-luvulle asti, kunnes parlamentti sääti lain, jonka mukaan Englannin hallitsijan tulee olla protestanttinen, sulkien näin katoliset kuningashuoneen jäsenet perimysjärjestyksen ulkopuolelle.

1500-1600-lukujen vaihteessa erinäköisiä attentaattiyrityksiä Britannian hallitsijaa kohtaan oli tuon tuosta. Nykykielellä ilmaistuna puhuttaisiin ilman muuta terroristeista, mutta todettakoon, että salajuonten tähtäimenä oli saada Britannialle katolinen hallitsija, eivätkä juonet kohdistuneet muihin kuin vallanpitäjään. Joten vuonna 1605 Fawkesin ja kumppanien päätarkoituksena oli murhata kuningas. He kuitenkin paljastuivat ilmiantajan ansiosta, ja viranomaiset saivat koko porukan kiinni, joka ajan tapaan mestattiin varsin brutaalilla tavalla. Ruutitynnyreiden takia salaliitolle annettiin nimi Gunpowder Plot, ’Ruutisalaliitto’.

conspirators

Salaliittolaiset; mestaus (Wikimedia Commons)

Kuninkaan pelastumista salaliiton kynsistä juhlittiin asianmukaisesti ilotulituksin. Tästä jäi elämään perinne, joka on vieläkin voimissaan: joka vuosi 5. päivä marraskuuta juhlitaan Guy Fawkesin yötä (Guy Fawkes’ Night) – muita nimiä ovat mm. Bonfire Night ja Fireworks Night (’kokkoyö’, ’ilotulitusyö’). Tänä iltana Britanniassa siis ammutaan ilotulituksia, mutta myös poltetaan kokkoja, ja kokkojen kanssa myös Guy Fawkes-nukkeja.

Guy

Guy Fawkes-nukke, joka poltetaan roviolla (Wikimedia Commons)

Lewes

Soihtukulkue Lewesissä (Wikimedia Commons)

Englannilla (ja Iso-Britannialla) ei ole itsenäisyyspäivää – Englanti kun on aina ollut itsenäinen eikä sitä ole ’ikinä kukaan’ valloittanut (paitsi Vilhelm Valloittaja vuonna 1066; jostain syystä yleensä ei lasketa Vilhelm III Oranialaista 1688..) – ja Guy Fawkesin yötä voisi kutsua epävirallisesti itsenäisyyspäiväksi (johon se sopii ehkä paremmin kuin vaikkapa kuningattaren syntymäpäivä, jota vietetään kesäkuussa). Joten juhla on säilynyt elinvoimaisena ja suosittuna. Alkuaikojen monarkistiset ja anti-katoliset konnotaatiot ovat sittemmin haihtuneet, ja painopiste on nykyisin mahtavissa ilotulituksissa ja muussa juhlinnassa.

ilotulitus

Bonfire Night fireworks (Wikimedia Commons)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Der Shitstorm on saksaa

Sana der Shitstorm voidaan sitten virallisesti lukea osaksi saksan kieltä. Se on noussut muoti-ilmaisuksi lehdistössä, jossa sitä näkee vähän väliä. Esimerkiksi sveitsiläinen 20 Minuten -ilmaisjakelulehti käyttää sitä uutisoidessaan italialaisen pastafirman Barillan omistajan lausuntoa siitä, että ei haluaisi homoja mainoksiinsa.  Angela Merkelkin  ehti jo luonnehtia eurokriisiä ”paskamyrskyksi”.

Der Shitstorm on ollut tapetilla ainakin keväästä 2012 lähtien, jolloin erinäisistä kielen asiantuntijoista koostuva jury valitsi sen vuoden anglismiksi 2011. Juryn jäsenen Michael Mannin mukaan sana täyttää semanttisen aukon saksan sanastossa, koska esimerkiksi die Kritik ei ole riittävän kuvaileva: kulttuurinen laina siis. Vuonna 2013 der Shitstorm hyväksyttiin jo suosittuun Duden-sanakirjaankin, joten sana on ehditty jo kodifioidakin.

Suvultaan der Shitstorm on maskuliini, mikä on hieman harvinaista uusille lainasanoille, joista suurin osa on neutreja. Englannin sana storm on kuitenkin niin lähellä sanaa der Sturm, että analogian kautta suvuksi määrittyy maskuliini. Näin yhteinen germaaninen menneisyys 1500 vuoden takaa vaikuttaa yhä. Saksan puhujat kuulemma myös tietävät sanojen suvut intuitiivisesti niiden päätteiden perusteella.

3 kommenttia

Kategoria(t): Alpo Honkapohja

Maajoukkuelakit

Frank_Lampard_2008

Frank Lampard (Wikimedia Commons)

Muutama viikko takaperin Englannin jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Frank Lampard saavutti 100 pelatun maaottelun rajapyykin. Tapahtumasta otsikoitiin mm. seuraavasti:

Frank Lampard’s prodigious work ethic drives him on to 100th England cap (The Guardian)

You’ve earned it: Lampard’s 100th England cap is a reward for all of his hard graft (Daily Mail)

Steven Gerrard praises ‘tremendous’ Frank Lampard ahead of 100th cap (The Independent)

Oman aikansa toiseksi parhaan [1] englantilaisen keskikenttäpelaajan saavutus on kunnioitettava, mutta toimii tässä lähinnä aasinsiltana Kielen kannoilla tepastelevaan aiheeseen: miksi maaottelu on englanniksi (lippa)lakki, cap?

Yksi vastaus kysymykseen on, että maaottelupalloa on alun perin potkittu lakki päässä. Wikipedian aihetta käsittelevän artikkelin mukaan päähineet löysivät tiensä jalkapallokentille 1800-luvun loppupuoliskolla lippalakkien muodossa. Tuohon aikaan joukkueilla ei välttämättä aina ollut yhtenäisiä peliasuja ja samettisten lakkien alkuperäinen tarkoitus oli erottaa eri joukkueiden pelaajat toisistaan. Maajoukkueeseen päässyt pelaaja ansaitsi siis itselleen lakin ottelua varten. Vaikka niitä ei enää kentällä nähdä, lakkeja jaetaan ilmeisesti vielä nykyäänkin pelaajille tunnustuksena maajoukkueessa pelaamisesta, joten Frankillakin lienee komerossaan hieno kokoelma. Jalkapallon ohella lakkeja jaetaan myös esimerkiksi rugbymaaotteluissa.

International-cap

Scotland Women International Cap (Wikimedia Commons)

Toinen vastaus aiempaan kysymykseen on, että sana cap on saanut ajan myötä uuden merkityksen. Alkujaan maaotteluissa käytettyihin oikeisiin päähineisiin viitannut termi on hiljalleen vakiintunut nimitykseksi maaotteluissa pelaamiselle, vaikka lakkeja ei jaettaisi lainkaan. Niinpä esimerkiksi virkkeen Frank Lampard earned another cap1 for England, although he didn’t earn a cap2 for it ei pitäisi olla mitenkään ristiriitainen; Lampard voi aivan hyvin saada tililleen maaottelun (cap1) saamatta siitä hyvästä lakkia (cap2). Vaikka merkitysten yhteinen alkuperä on vielä nähtävissä esimerkiksi ilmaisuista to earn/receive/be awarded a cap, joita voidaan käyttää siis sekä lakkien että maaotteluiden ”ansaitsemisesta”, huomauttaa Wikipedia myös yleisestä uskomuksesta, jonka mukaan cap olisi lyhenne sanoista country appearance. En osaa sanoa, kuinka yleinen tuo väärinkäsitys loppujen lopuksi on, mutta sen mahdollisuus viittaisi merkitysten eriytyneen toisistaan varsin pitkälle eivätkä ihmiset välttämättä enää tunnista lakkien ja maaotteluiden välistä yhteyttä.

Maajoukkuelakki on tavallaan statussymboli ja parhailla pelaajilla on eniten lakkeja. Tietyssä mielessä cap-sanan merkitysten kehityskaari ei välttämättä ole edes kovin yllättävä, sillä päähineitä ylipäätään käytetään aika usein jonkun ”roolin” symboleina. Esimerkiksi tohtorinhatun tai ylioppilaslakin saaminen vaatii muutakin kuin hattukaupassa käyntiä, ja kruunusta luopumiseen liittyy paljon enemmän dramatiikkaa kuin päähineen hylkäämiseen keskimäärin. Englanniksi voi myös omaksua minkä tahansa roolin pitämällä sopivaa hattua, esim. wear one’s revolutionary hat, tai jopa pitää kahta hattua/roolia yhtä aikaa, wear two hats. Vertauskuvaa pikkaisen venyttämällä voisi ehkä jopa ajatella ”pohdiskelijan rooliin” hivuttauduttavan mietintämyssyn eli thinking capin avulla. Tosin tuollaisiin venytyksiin päätyy yleensä vain jos aasinhattu kiristää liikaa.

 


[1] Paul Scholes, joka on myös maailman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija ja ihminen ylipäätään.

1 kommentti

Kategoria(t): Mikko Hakala

1800-luvun Suomea brittinäkökulmasta

Vanhojen matkaoppaiden selaaminen on sekä hauskaa että mielenkiintoista. Erityisesti kannattaa katsella muualla maailmassa kirjoitettujen oppaiden antamaa tietoa. Niiden perspektiivi on erilainen ja on myös kiinnostavaa todeta, mitä seikkoja oppaan kirjoittajat pitävät turisteille tarjoilemisen arvoisina.

handbookForNorthernEurope

Handbook for Northern Europe (1849)

Vanhin löytämäni englanninkielinen ja Englannissa julkaistu Suomi-opas sisältyy kirjaan nimeltä  Handbook for Northern Europe: including Denmark, Norway, Sweden, Finland and Russia. Painovuosi on 1849 ja kustantaja jo 1700-luvulla toimintansa aloittanut lontoolainen John Murray. Kaksiosainen opas löytyy Kansalliskirjastostamme. Tässä kirjassa Suomen osuus on kuitenkin melko niukka ja yksioikoinen.

handbookForTravellers

Handbook for Travellers (1868)

Mielenkiintoisempi ja monisyisempi esittely maastamme sisältyy oppaaseen Handbook for travellers in Russia, Poland and Finland: including the Crimea, Caucasus, Siberia, and Central Asia.  Varhaisin tunnettu editio on peräisin vuodelta 1868. Kansalliskirjastostamme löytyy 4. painos (1888). Tekijän kohdalla on maininta ”revised by Thomas Mitchell”. Esipuheessaan Mitchell ilmoittaa olevansa ”Attaché to Her Majesty’s Embassy at the Court of Russia”. Kirjoittajan työskentely Pietarissa selittää osaltaan oppaan varsin seikkaperäisen ja osuvan kuvauksen Suomesta. Olen tutustunut erityisesti vuonna 1893 julkaistuun viidenteen painokseen (tästä kiitos Antti Ijäkselle, joka lähetti minulle valokopiona oppaan Suomea koskevan osuuden).

Opas sisältää lyhykäisen katsauksen Suomen historiaan uskonpuhdistuksesta lähtien. Suomalaisia luonnehditaan seuraavaan tapaan:

The Finlanders along the coast of the Gulf of Bothnia scarcely present any marked distinction from the people on the opposite shores of the Baltic and Gulf of Bothnia; but the same good-humoured faces and apparent anxiety to please diminish in a very perceptible ratio further inland. Nearly the same dress, both of men and women, and the readiness with which they all speak Swedish along a great part of the coast as well as in all towns, make the travellers almost forget that he is not in Scandinavia.

. . .

There is scarcely a man or woman in Finland of the Lutheran faith that cannot read the Bible, thanks to an excellent system of education zealously carried out under the superintendence of the Lutheran clergy, who do not admit any person unable to read or write to the sacrament. (421)

Myös suomen kielen erikoisuutta korostetaan. Kirjoittaja mainitsee mm. suffiksien (mukaan lukien sijapäätteet)  runsaan käytön sekä prepositioiden vähyyden. Hän huomauttaa, että sukua ei ilmaista eikä artikkeleita ole. Astevaihtelu saa ansaitsemansa huomion.

Suomen kielen nousuun kiinnitetään huomiota. Kalevalan merkitystä korostetaan:

 Since Elias Lönnrot discovered the rich treasures of Finnish popular poetry, which he took down just as he heard it from the people during his wanderings through the country, extending over many years; and since ‘Kalevala,’ the national epic, appeared in print in 1835, it has been the endeavour of young Finland to develop Finnish into a language of culture and refinement: Swedish having previously been the medium of an intellectual and literary activity. At the present time there are ten Professors at the University of Helsingfors who deliver their lectures in Finnish and others who lecture alternately in the two languages. (424)

Suomen kieltä käyttäneistä kirjailijoista opas mainitsee seuraavat: A. Ahlquist, J. Krohn, Yrjö Koskinen, E. Lönnrot, J. Brofeldt (Juhani Aho), Pietari Päivärinta ja Minna Canth. Myös tunnetuimmat taidemaalarit luetellaan – yksityiskohtana mainittakoon, että Wrightin veljesten nimen jälkeen todetaan suluissa: ”of English extraction”. (425)

Varsinaisen turistiopasmateriaalin muodostaa yhdentoista matkareitin kuvaus. Ei ole yllätys, että useimmat reitit päättyvät joko Pietariin tai Pohjois-Suomeen. Varsinkin kaupunkeja kuvataan – näiden kohteiden arveltiin varmaan erityisesti kiinnostavan turisteja.

Helsingistä kerrotaan mm. seuraavaa:

It has been greatly extended and improved since Finland became connected with Russia, and since the city became (in 1819) the capital of the Grand Duchy, and the seat of the Senate. The removal to it of the University of Åbo, in 1827, also materially increased its importance. (451)

Helsinki

Helsingin kauppatori noin 1890–1900. Taustalla Uspenskin katedraali. (Wikimedia Commons)

Nähtävyyksistä kuvataan ennen kaikkea Suomenlinnaa; myös mm. Säätytalo, kaupungintalo, yliopisto sekä lukuisat kirkot ja teatterit esitellään. Yliopiston kirjasto herättää ihastusta:

Three magnificent rooms contain its treasures, consisting of about 200,000 vols., of which only 830 (out of 40,000) were saved from destruction at Åbo. In the centre room is a marble group of Apollo and Marsyas by Walter Runeberg. Colossal busts of Shakespeare, Beethoven, and the Finnish poets, Franzén and Runeberg, stand in the northernmost room, which, like the other apartments, is decorated with allegorical groups in grisaille by Falkman. (453)

Kirjoittajan mielestä on tietenkin huomionarvoista, että “the Reading Room, open to the public from 10 to 3, contains English and continental magazines.”

Myös Turun kuvaukselle annetaan ymmärrettävästi paljon tilaa. Tällainen on kirjoittajan yleisvaikutelma:

The first view of the city is fine: its old Castle (now a prison) stands at the mouth of the river, while on the height to the rt. is seen the Observatory, now used as a navigation school, and to the l. the Kakola H. of Correction.

The streets appear at first enormously wide; but the low wooden houses that prevail, the number of unoccupied sites, and the deserted appearance of the thoroughfares, give an air of desolation to the place. It is nevertheless one of the most important towns of the Gd. Duchy, on account of its trade and industry. (445)

Linna ja tuomiokirkko esitellään yksityiskohtaisesti: mm. Kaarina Maununtytär mainitaan. Myös muut kirkot ja teatteri saavat lyhyen esittelyn.

Tampere

Tampere Messukylän suunnasta länteen nähtynä (Wikimedia Commons)

Oppaassa on mainittu kymmeniä Suomen kaupunkeja ja muita paikkakuntia; useita on myös lyhyesti esitelty. En malta olla lainaamatta ytimekästä Tampereen (vanhan rakkaan koulukaupunkini) luonnehdintaa:

Founded in 1779, Tammerfors is now the Manchester of Finland. Situated at the junction of the Näsjärvi [sic!] and Pyhäjärvi (lakes), the immense water-power which it commands is employed in working on a large scale a cotton mill, flax mill, paper mill, and a stocking manufactory, besides other industrial establishments, at which several British subjects are foremen. A fine view will be obtained from the top of the hill (Pyynikki) at the back of the town, which is approached by a bridge 260 ft. long thrown over the fine rapids, about 1 m. in length, with a fall of 58 ft., for which Tammerfors is celebrated. The view from the bridge is also exceedingly fine. (462-463)

Myös Oulu saa osansa:

It is now one of the principal ports in Finland, with a good deal of ship-building and a considerable trade (principally with England) in tar and deals.

Clean wide streets, and pretty houses give the place a neat and very prosperous appearance. The town Hospital and Lunatic Asylum are situated in another island, and are surrounded by a garden, to which the inhabitants of Uleåborg resort in summer. The park is called after Bishop Franzén, who was born in Uleåborg, and whose monument, consisting of a colossal bronze bust on a high pedestal, stands between the Lyceum and the Church. (465)

Oppaan sanasto- ja fraasiosat (426-437) muistuttavat suuresti uudempien matkaoppaiden vastaavia osastoja. On kunnioitettavaa, että oppaassa on annettu noin 850 englanninkielisen sanan suomenkieliset vastineet. Pääsääntöisesti vastineet ovat oikeita ja osuvia, eikä edes yli sadan vuoden aikaero tuota nykylukijalle kovin suuria yllätyksiä tai hymyn aiheita. Tietenkin jotkut sanat hyppäävät vähän silmille: bill, account = rätinki, bottle = putelli, embassy = Lähettiläskunta, gloves = hanskat, laundress = pyykinpesijä, pesuakka, pencil = lyijyspännä, plate = talrikki, post station = keskievari, strap = raksi, water closet = huusi, maki. Tuon ajan turistille hyödyllinen sana tietää oli varmaan myös bugs = luteita.

Fraasiosasto (”Dialogues ­Kanssapuheita”) osoittaa, että matkailijan toiveet ja tarpeet 1800-luvun lopulla eivät olleet kovin kaukana nykyturistin ongelmista. Tässä muutama poiminta toistasataa fraasia käsittävästä luettelosta:

I am an Englishman.  Minä olen Englantilainen.
I am an American.  Minä olen Amerikalainen.
I do not speak Finnish.  En puhu Suomea.
Where does the English consul reside?  Missä asuu Englannin konsuli?
Drive faster.  Aja välemmin.
Set the tea-urn.  Valmista teekyökki.
Where is the waiter?  Missä on passari?
Are the sheets dry?  Ovatko lakanat kuivat?
The bill is too heavy.  Rätinki on kovin suuri.
It must be reduced.  Se pitää vähennettämän.
I will not give you drink money.  En anna juomarahaa.
Where is the W.C.?  Missä on tarve huone?
The luggage is lost.  Tavarat (or: kapineet) ovat hävinneet.
To the station-master.  Statsuunan inspehtorille, aseman päällikölle.

Tämän tapaista tietoa sai siis turisti, joka perehtyi 1800-luvun jälkipuoliskolla laadittuun brittiläiseen matkaoppaaseen. Ajat ja paikat ovat muuttuneet, mutta perustieto tuntuu olevan yhtä valaisevaa kuin uudemmissakin opuksissa, ja matkailun viehätystä ei mikään voita.

4 kommenttia

Kategoria(t): Matti Rissanen

Fancy a cuppa?

Tämä saattaa kuulostaa paradoksaaliselta.

Tapaan käydä ainakin pari kertaa vuodessa Englannissa. Viihdyn siellä aina mainiosti, ja useimmiten palaan kotiin hieman harmissani siitä, että matka loppui niinkin pian. Jään kaipaamaan muun muassa mukavia pubeja ja hyvää olutta, Lontoon vilskettä ja vilinää, erinomaisia museoita, sekä myös Englannin luontoa – lehtimetsiä suurine jalopuineen, kalkkikallioita ja merenrantaa, sekä ruohikkoista kumpuilevaa maastoa. Kuitenkin on yksi asia, joka on koko ajan mielessä kun käyn Englannissa, mutta jota en jää kaipaamaan, ja jonka vuoksi niin mielelläni tulen kotiin: tee.

Vaikka englantilaiset ovat tietenkin tunnettuja teenjuojia (vaikkei kulutus olekaan väkilukuun suhteutettuna yhtä hurjaa kuin suomalaisten kahvinjuonti), kuitenkin Englannissa tee ensinnäkin on lähes aina pussiteetä, ja toisekseen laadultaan kovin, tuota, kehnoa. Käytettävien teelehtien koko korreloi teen laatuun, ja suurimpien brittiläisten teemerkkien pussit sisältävät aikamoista pulveria – niistä syntyvä tee on monta kertaa vahvempaa ja kitkerämpää kuin vaikka Suomessa tavallisessa ruokakaupassa myytävistä teepusseista. Ei ole sattumaa, että britit nauttivat teensä useimmiten maidon ja sokerin kera, uute kun ei ole juotavaa ilman näitä lisäaineita. (Jotkut ovat nähneet teen nauttimisen builders tea -tyylisenä syntyneen osittain sokeriteollisuuden lobbauksen seurauksena: 1800-luvulla sokerista oli jo ylitarjontaa, ja tuottajien piti keksiä miten ujuttaa lisää sokeria kuluttajien ruoka- ja juomatottumuksiin. Nihil sub sole novum, jne. Mene tiedä: sokerin (ja maidon) lisääminen kofeiinipitoiseen juomaan tietenkin lisäävät kupposesta saatavaa piristystä.)

Builder's tea (Wikimedia Commons)

Mutta oli tarkoitus puhumani teen nimestä. Suomeksi juoman nimi ääntyy /tee/; englanniksi /tii/; venäjäksi /tšai/ (чай); japaniksi /(o)-tša/ (おちゃ tai 御茶); mandariinikiinaksi /tša/ (茶).* Heti näkee, että tee-sanalle on kaksi laajalle levinnyttä muotoa: /t/-äänteellä alkava variantti, ja /tš/-äänteellä alkava muoto. Äkkiseltään voisi kuvitella, että koska sekä mandariinikiinassa, että japanissa on käytössä jälkimmäinen, niin /tš/-versio olisi jotenkin ”oikeampi” tai ”autenttisempi” kantamuoto. Onhan teepensas (Camellia sinensis) peräisin Kiinasta. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi, ja ’tee’/’tša’-hajonta heijastaa historian tapahtumia.

Kiinan etninen ja kielihistoria on monimutkainen aihe, jota sotkee nykyisen Kiinan valtion poliittinen kanta kansan, kulttuurin ja kielen yhdenmukaisuudesta. Tässä todettakoon vain, että Kiinan rajojen sisällä esiintyy useita eri kieliä, jotka todistettavista sukulaisuussuhteistaan huolimatta eriävät toisistaan huomattavastikin. Tämän tarinan kannalta merkittävin seikka on se, että vaikka mandariini- ja kantoninkiinassa tee lausutaan /tša/, Min-kieliryhmän kielissä, joita puhutaan Kaakkois-Kiinassa ja Taiwanissa, tee lausutaan /te/ tai /tee/. Joten siitä, kumpi muoto on käytössä missäkin kielessä/maassa, voi päätellä mitä kautta tee saapui kyseiseen maahan:

  1. /tša/-muoto:
    1. Kiinasta rajojen yli (Japani, Korea, Venäjä, Kaukasia, Lähi-Itä, Intia)
    2. Kantonilaisten kauppiaiden mukana (Kaakkois-Aasia, Vietnam, Thaimaa)
    3. Eurooppalaisten kauppiaiden mukana 1: Portugalilaisten matkassa 1500-luvulta alkaen (Portugali, Brasilia, Itä-Afrikka)
  2. /tee/-muoto:
    1. Min-kauppiaiden mukana (Kaakkois-Aasia ja Indonesia)
    2. Kaakkoisaasialaisten kauppiaiden mukana (Indonesia, Kaakkois-Intia, Madagaskar)
    3. Eurooppalaisten kauppiaiden mukana 2: Hollantilaisten ja englantilaisten matkassa 1600-luvulta alkaen (Indonesia, Etelä-Afrikka, Eurooppa)

tea map (WALS)

(Tee-sanojen leviämistä kuvaava kartta, World Atlas of Language Structures Online, Max Planck digital library.)

Ensimmäiset Kiinan kanssa kauppaa käyneet eurooppalaiset olivat portugalilaisia, jotka perustivat Kantonista (nyk. Guangzhou) alavirtaan, Helmijoen suistoon, kauppapisteen; Makao olikin Portugalin hallinnossa 1500-luvulta vuoteen 1999. Portugalin imperiumi levittäytyi laajimmillaan Brasiliasta Indonesian saaristoon. Ja kuten todettu, kantoninkiinassa tee lausutaan /tša/, joten tämä muoto levisi näille alueille (välihuomautus: nykyportugalissa sana lausutaan muuten /ša/, mutta historiallisesti /tša/).

Kun muut eurooppalaiset saapuivat Itä-Aasiaan 1600-luvun alussa, Kiinan keisarikunta ei ollut kiinnostunut käymään kauppaan heidän kanssaan. Ensimmäisenä jalansijan saivat hollantilaiset, vasta 1600-luvun puolivälissä, ja sattuman ansiosta Taiwanista (tai Formosalta, kuten saarta silloin kutsuttiin), sekä pian sen jälkeen mantereen puolelta Amoysta (nyk. Xiamen), Fujianin maakunnasta. Englantilaiset taas kulkivat 1600-luvulla vallan hollantilaisten jalanjäljissä, ja teen nimityskin lainattiin viime kädessä sitä kautta. Tämä siitä huolimatta, että henkilö, jonka koetaan vaikuttaneen suuresti teen popularisointiin Englannissa, oli kuningas Kaarle II:n kuningatar, portugalilainen prinsessa Katariina Braganzalainen, joka naidessaan Kaarlen vuonna 1662 toi Portugalista mukanaan ylhäisön tavan juoda teetä (Katariinan myötäjäisiin kuului muuten mm. Bombay [nyk. Mumbai]).

Catherine of Braganza, Queen of England 1665 (Wikimedia Commons)

Joka tapauksessa britit tykästyivät teehen, ja sittemmin Itä-Intian kauppakomppania laivasi teetä Brittein saarille vuosi vuodelta suurempia määriä.

Loppu onkin aika selkeää: seuraavan 350 vuoden aikana englannin kieli kävi läpi joitain äännemuutoksia, muun muassa pitkästä /e/:stä tuli diftongi /ei/, tai/ja pitkä /i/. 1600- ja 1700-luvuilla sana tea lausuttiin /tee/ tai /tei/. Alexander Popen runossa ”The Rape of the Lock” vuodelta 1714 tämä näkyy selvästi (Canto 3):

Close by those meads, for ever crown’d with flow’rs,
Where Thames with pride surveys his rising tow’rs,
There stands a structure of majestic frame,
Which from the neighb’ring Hampton takes its name.
Here Britain’s statesmen oft the fall foredoom
Of foreign tyrants and of nymphs at home;
Here thou, great Anna! whom three realms obey,
Dost sometimes counsel take—and sometimes tea.

Itse asiassa tässä säkeistössä näkyy kaksi englannin läpikäymää äännemuutosta: enää ei voisi riimitellä ”doom – home” ja ”obey – tea”, mutta Popen runon perusteella ne lausuttiin tuolloin osapuilleen /doom/ – /hoom/ ja /obei/ – /tei/.†

Sata vuotta myöhemmin, humoristisessa runomittaisessa satiirissa Doctor Syntax in Paris, Or, A Tour in Search of the Grotesque (1820), William Combe pystyi muodostamaan riimipareja sanoista ”tea – he” – mutta myös ”tea – stay” ja ”tea – Champs d’Elysée”. Toisin sanoen, tea voitiin lausua paitsi /tii/, edelleen myös /tei/. Itse asiassa /tei/-ääntämys löytyy yhä joistain englannin murteista, vaikka yleiskielessä – eli esim. sanakirjoissa – äänneasu annetaankin nykyisin ainoastaan muodossa /tii/.

Mutta nyt on korkea aika jättää englannin äännemuutokset (ja sanojen kirjoitusasut) toiseen kertaan, ja juoda se kupponen kuumaa. Ai mitäkö teetä? No, tällä kertaa Assamia, irtoteenä tottakai: laatu on SFTGFOP 1 ja alkuperä/tuottajatila Nahorani. Pussiteetä taas joskus toiste.


* /tš/-äänne kirjoitetaan englanniksi ”ch”, ja suomenkielisissäkin teksteissä näkee muotoa ”chai” (mausteiselle intialaistyyppiselle teelle tai maustejuomalle). Noudatan tässä kielitoimiston suositusta ja käytän kirjoitusasua ”tš”.

† Tai ehkä /obee/ – /tee/. Historiallinen fonologia on hankalaa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Edward pala palalta

Datajournalismi ja tietokoneavusteinen kielentutkimus lyövät jälleen kättä, tällä kertaa The Guardianin sivuilla. Eilisen lehdessä George Arnett ”dekonstruoi” Labour-johtaja Ed Milibandin puhetta apunaan kaksi korpuslingvistin perustyökalua: listat usein toistuvista yksittäisistä sanoista ja viiden sanan mittaisista sanajoukoista. Samanlainen analyysi oli viime viikolla tarjolla Nick Cleggin puheesta vastaavassa tilanteessa.

datablog

Tällaisten listojen tuottaminen on nopeaa ja yksinkertaista, ja niiden avulla voi saada alustavan vaikutelman analysoitavasta tekstistä.  Esimerkiksi pelkästään sanalistan viiden ensimmäisen sanan perusteella – people, Britain, government, country ja better – voisi hyvinkin esittää valistuneen arvauksen siitä, mikä teksti on kyseessä, jos ei sitä tietäisi. Toki tätä helpottaa sekin, että listalta on ensin poistettu kieliopilliset sanat kuten prepositiot ja artikkelit.

Mutta paljon tätä pidemmälle eivät pelkät sanalistat sitten kannakaan. Vaikka ne tavallaan esittävät tekstin sisältösanat tiiviissä muodossa, samalla katoaa kaikki informaatio siitä, miten ne itse asiassa liittyvät toisiinsa. Jotta tällaisista listoista olisi todellista hyötyä, onkin usein välttämätöntä ensin lukea (tai tässä tapauksessa kuunnella) niiden pohjana oleva teksti läpi ajatuksella. Ja näin Arnett toki toimiikin:

Miliband’s [speech] had two five word phrase [sic] that he used nine times throughout his hour long speech. The first was ”win a race to the”. ”A race to the what?” You may ask. Well that second phrase used nine times was ”a race to the top”. Interestingly, that was shortly followed by its converse ”a race to the bottom”, which was used eight times. Miliband tended to use both in repeated succession to emphasise that the Tories wanted a race to the bottom and Labour wanted a race to the top. 

Sanalistojen avulla toteutettu yksittäisen tekstin analyysi ei itse asiassa ole kovin kaukana perinteisestä tekstintutkimuksesta, joka perustuu lähiluvulle. Listat voivat toki ohjata journalistin katsetta tekstissä usein toistuviin sanoihin ja ilmaisuihin, mutta niiden perusteellisempaan tarkasteluun ja vertailuun tarvitaan toki muitakin työkaluja – ja aikaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Turo Hiltunen

Terassille vai patiolle?

Vastikään kerrostalosta paritaloon muuttaneena olen joutunut pohdiskelemaan itselleni aiemmin vierasta termistöä. Suomessa kai yleisesti kutsutaan pihalle rakennettua usein laudoitettua tasannetta terassiksi, joskus myös patioksi, tosin omaan korvaani patio kuulostaa hienostelevalta.

Sana terrace on Oxford English Dictionaryn verkkoversion mukaan alunperin ranskasta (jo 1100-luvulta) ja tarkoittaa englanniksi seuraavaa:

A raised level place for walking, with a vertical or sloping front or sides faced with masonry, turf, or the like, and sometimes having a balustrade; esp. a raised walk in a garden, or a level surface formed in front of a house on naturally sloping ground, or on the bank of a river, as ‘The Terrace’ at the Palace of Westminster.

OED:n määritelmässä korostuvat merkitykset penger ja tasanne. Löysin verkosta käytännönläheisemmän selityksen sanalle:

Terraces are structures that are most commonly found in buildings or multiple storied houses. These are flat, fully supported space on upper floors that allow room for people to walk, sit and various other activities.

Tämän ns. tavismääritelmän mukaan suomalaispihojen terassit eivät englanniksi olisi terasseja ollenkaan, koska ne ovat maanpinnan tasalla, eivätkä ylemmissä kerroksissa (on upper floors).

WSOY:n suomi-englanti-suomi sanakirja (2005) suomentaa terrace-sanan näin:

1 terassi; kattoterassi 2 penger, tasanne.

Olinkin jo unohtanut kattoterassin (englanniksi roof-top terrace), se on ilmaisuna ainakin täsmällisempi kuin pelkkä terassi. Entä sitten terassiparveke, mikä se sitten olisi? Asuntoilmoituksia ahkerasti selanneena luulen sen olevan terassin ja parvekkeen välimuoto. Isompi kuin parveke, mutta muuten parvekkeen kaltainen uloke, joka ei ole kattoterassi. Löysin myös termin ”terrace balcony” Istanbulissa sijaitsevan hotellin mainoksesta, mutta sanayhdistelmä ei taida olla ihan luontevaa englantia (korjatkaa jos olen väärässä).  Pikemminkin suomen kielessä voi olla tarpeellista tehdä ero terassin ja parveketerassin välillä, koska terassi viittaa usein piha-alueen maanpinnalle rakennettuun tasanteeseen, jossa on mukava grillata ja ottaa aurinkoa, kun taas parveketerassi tarkoittaa korkeammalla sijaitsevaa rakennelmaa (jossa voi myös grillata ja ottaa aurinkoa).

Entä sitten patio ja ne hienostelijat, jotka sanaa käyttävät? OED:n mukaan espanjankielestä lähtöisin oleva patio (1400-luvulta) tarkoittaa erityisesti espanjalais- ja meksikolaiskotien sisäpihaa (”In a Spanish or Mexican house: a roofless inner courtyard open to the sky”) ja toiselta merkitykseltään nimenomaan niitä suomalaispihojen terasseja:

A paved roofless area adjoining and belonging to a house; esp. a garden terrace.

Toisaalta OED viittaa patioon sanalla “garden terrace” eli suomalaisten käyttämä terassi ei lopulta taidakaan olla virheellinen − onhan kyseessä pieni koroke (usein parin laudan korkuinen). WSOY:n sanakirja antaa myös patiolle seuraavat suomennokset: terassi, pihakiveys. Vaikuttaa siis näiden todisteiden valossa siltä, että patio-sanaa ei ole pakko käyttää, vaan terassi sopii tähän tarkoitukseen mainiosti.

Entä sitten veranta, mikäs se olikaan? Englanniksi sana kirjoitetaan veranda tai verandah ja sanan alkuperä on mielenkiintoisesti Intiassa. Määritelmä on OED:ssa seuraavanlainen:

An open portico or light roofed gallery extending along the front (and occas. other sides) of a dwelling or other building, freq. having a front of lattice-work, and erected chiefly as a protection or shelter from the sun or rain.

WSOY:n sanakirja kääntää sen verannaksi tai kuistiksi. Määritelmä eroaa olennaisesti terassista ja patiosta, koska verannalla tai kuistilla on katto. Vanhoissa pitsihuviloissa kuistilla tai verannalla tarkoitetaan nimenomaan lämmittämätöntä lisäosaa, jossa on siis seinätkin.

Joku muukin on näitä miettinyt, löysin verkosta ketjun, jossa keskusteltiin nimenomaan pation, terassin, kuistin ja verannan eroista.  Luettuani ketjun tunsin meneväni enemmän sekaisin; joidenkin mielestä kuistilla ja verannallakin on jotain eroa, mutta itse ajattelin yhä edelleen niputtaa nämä kaksi sanaa yhteen. Helppoahan tämä oli sittenkin. Terassille vaan, joko omalle tai naapurin tai vaikka jonkin ravitsemusliikkeen. 🙂

9 kommenttia

Kategoria(t): Maura Ratia