Avainsana-arkisto: lumi

Nietos, lumi, hanki vai kinos?

Tunnustan olevani Game of Thrones -fantasiakirjasarjan fani (tai fäni, niin kuin vanhemmillani on tapana sanoa – suuret ikäluokat tottuivat nuoruudessaan puhumaan fäneistä). Tosifanit taitavat kutsua sarjaa sen oikealla nimellä Tulen ja jään laulu, A Song of Ice and Fire (http://tulenjajaanlaulu.webs.com), mutta meidän myöhäisherännäisten suuhun on vakiintunut nimi Game of Thrones, koska sillä nimellä esitetään kirjojen pohjalta tehtyä televisiosarjaa. Nimi on peräisin tällä hetkellä viisi osaa käsittävän kirjasarjan ensimmäisestä osasta (suomennettuna Valtaistuinpeli).

Olen lukenut George R. R. Martinin (fanien keskuudessa GRRM) kirjasarjaa alkuperäiskielellä ja seurannut kirjojen pohjalta tehtyä televisiosarjaa suomenkielisillä tekstityksillä varustettuna. Siinä mielessä olen jäävi puhumaan suomennoksen puutteista, etten ole lukenut kirjoja suomeksi, mutta television tekstityksissä jäi mietityttämään John Snow -nimisen hahmon suomentaminen John Nietokseksi. Muita erisnimiä ei ole suomennettu, toisaalta sukunimellä Snow on erityinen funktio: Westerosin valtakunnan pohjoisosassa sukunimi Snow annetaan kaikille avioliiton ulkopuolella syntyneillä lapsille (äpärä on sanana niin halventava, etten haluaisi käyttää sitä, vaikka kirjassa yleisesti puhutaan äpärälapsista, mikä sopii Westerosin keskiajan Eurooppaa muistuttavaan ympäristöön). Nimi viittaa siis alueeseen, josta ”äpärä” on kotoisin, eikä suvun nimeen, vaikka sitä sukunimenä käytetäänkin (au-lapsi ei ehkä kuitenkaan sovellu tähän yhteyteen, mutta sitaatit ympärillä paljastanevat kirjoittajan suhtautumisen sanaan). Näitä (fiktiiviseen) maantieteelliseen paikkaan sidottuja ”äpäränimiä” on muitakin (ks. taulukko alla):

 The Crownlands  Waters  Vesi
 The North  Snow  Nietos
 The Iron Islands  Pyke  Piikki
 The Riverlands  Rivers  Joki
 The Vale  Stone  Kivi
 The Westerlands  Hill  Mäki
 The Reach  Flowers  Keto
 The Stormlands  Storm  Myrsky
 Dorne  Sand  Hieta

Mutta takaisin Nietokseen, minkä ihmeen takia nimi ei oikein miellytä? Käännös on hieman erikoinen siitä syystä, että ’nietos’ on sanana aika harvinainen viitaten tietynlaiseen lumen olomuotoon eli kovaksi tiivistyneeseen lumeen eikä ole esiintymistiheydeltään ollenkaan verrattavissa snow-sanaan. Sana tuntuu myös turhan muodolliselta ja runolliselta. Argumenttini ei kuitenkaan päde siinä mielessä, että pidän käännösnimistä Keto (Flowers) ja Hieta (Sand), vaikka nekin ovat runollisia eivätkä esiinny jokapäiväisessä kielenkäytössä. Nimirekisteriä selailtuani huomasin, että Keto ja Hieta ovat käytössä sukuniminä, joten ehkä hyväksyin ne (tiedostamatta) myös sen tähden, että olin kuullut sukunimenä käytettävän. Itse asiassa taulukon nimistä kaikki paitsi Vesi ja Nietos ovat suomalaisia sukunimiä. Ehkä Veden olisi myös voinut vaihtaa Virraksi? Miksei siis Snow-nimeä olisi voinut suomentaa Lumeksi (nimirekisterin mukaan alle 44 osumaa), Hangeksi (69 osumaa) tai Kinokseksi (310 osumaa)? Suomen kielessähän riittää synonyymejä lumelle, kun taas myytti eskimoiden lumisanaston laajuudesta on osoitettu vääräksi. Jostain syystä Lumi, Hanki tai Kinos eivät tosin kuulosta sukunimiltä, varmaan harvinaisuutensa vuoksi. Ehkäpä tärkein syy Nietos-nimen vieroksumiseeni on kuitenkin se, että sana tuo mieleen perinteisen suomalaisen joululaulun ”On hanget korkeat nietokset” ja luterilaisen hartaan tunnelman, mikä vie valovuosien päähän turnajaisten, lohikäärmeiden ja fantasian maailmasta.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Maura Ratia

Lumiosaamista

Kieliblogien klassikko Language Logissa on vuosien varrella julkaistu lukuisia artikkeleita, joissa oikaistaan yleisimpiä harhaluuloja kielestä sekä sen suhteesta kulttuuriin. Näistä harhaluuloista ehkä kestävin on myytti siitä, että eskimokielessä on suuri joukko lunta merkitseviä sanoja – moninkertainen määrä esimerkiksi englantiin verrattuna.

Lumitarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten Language Login kirjoittajat Geoffrey Pullum etunenässä ovat useaan otteeseen osoittaneet – ja Pullum itse jo vuonna 1989 julkaistussa esseessään “The great Eskimo vocabulary hoax”.[1] Tästä huolimatta tarina esiintyy mediassa tämän tästä esimerkkinä tai selityksenä mitä moninaisimmille ilmiöille. Esimerkiksi viime viikolla Pullum, Edinburghin yliopiston yleisen kielitieteen professori, kritisoi Language Logissa jäljittelemättömään tyyliinsä Emma Brockesin laatimaa kirja-arvostelua, johon sisältyy lause: “As Eskimos do with snow, the English see gradations of social inadequacy invisible to the rest of the world […]”. Blogitekstissään Pullum kirjoittaa:

If Emma Brockes were one of the sharper knives in the journalistic cutlery drawer she might have avoided becoming the 4,285th writer since the 21st century began who has used in print some variant of the original snowclone. (I didn’t count to get that figure of 4,285, I just chose a number at random. Why the hell not? People make up the number of words for snow found in Eskimoan languages that they know absolutely nothing about. I might as well just make stuff up like everybody else.)

Geoffrey K. Pullum: ”Eskimos again, this time seeing the invisible”. Language Log, 12 joulukuuta 2011.

Jotain lumimyytin yleisyydestä kertonee sekin, että sen innoittamana blogissa on jopa luotu termi “snowclone”, joka myös esiintyy edellisessä lainauksessa. Termi viittaa kuluneisiin ilmaisuihin, jotka perustuvat osittain vakiintuneisiin fraaseihiin. Englanninkielisessä Wikipediassa on snowclone-termille oma artikkelinsakin, joka käyttää esimerkkinä juuri fraasia “If Eskimos have N words for snow, X surely have Y words for Z”.

Mutta osataan sitä toki Suomessakin puhua lumesta ja eskimoista vastoin parempaa tietoa. Viime torstaina Tuomas Enbuske keskusteli radio-ohjelmassaan puhetaidon opettaja Juhana Torkin ja elokuvaohjaaja Lauri Törhösen kanssa valehtelemisesta. Keskustelun provokatiivinen otsikko oli “Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?”.

Kun ohjelman alusta oli kulunut 14 minuuttia ja 32 sekuntia, Torkki esittää mahdollisimman tyylipuhtaan esimerkin edellä mainitusta snowclone-ilmaisusta. Kyseiseen puheenvuoroon sisältyy kaksi epämääräistä väitettä kielen ja kulttuurin suhteesta sekä kulunut kansallinen stereotypia, joka ei ainakaan imartele:

JT: Mä luin just jostain kirjasta että italian kielessä on yli 300 sanaa valehtelemiselle – vähän kuin eskimoilla on lumelle.

Törhönen ja Enbuske tarttuvat kuitenkin väitteeseen välittömästi:

 LT: Sehän just todistettiin tällä samalla kanavalla että se ei pidä paikkaansa se lumiasia.

 JT: Ai, no se oli valhe sitte.

 TE: Niin itse asiassa se on valhe. Eskimoilla on vähemmän sanaa (sic) lumelle kuin englanninkielisillä. Mut ei sillä ole mitään väliä, se on hyvä tarina.

 Kielitieteilijöitä ja etenkin Pullumia ja Language Log -bloggareita varmasti ilahduttaa, että eskimokielten laajan lumisanaston on todettu olevan fiktiota valtakunnallisella radiokanavalla kuuluvassa suositussa ohjelmassa. Samalla heidän kannaltaan on kuitenkin valitettavaa, että myös Enbuske lienee oikeilla jäljillä arvellessaan, että faktat saavat usein väistyä hyvien tarinoiden tieltä. Valitettavaa siksi, että kielitieteilijöille myös faktoilla on väliä.

 PS. Vaikka en tunne asiaa, epäilen suuresti, että myöskään väite italian “yli 300 sanasta valehtelemiselle” ei pidä paikkaansa (arvioimatta tässä sen tarkemmin, mitä väitteellä mahdollisesti haluttiin implikoida). Ainakaan tässä yhteydessä sen tueksi mainittu lähde (“joku kirja”) ei sellaisenaan riitä vakuuttamaan. Kysyttäessä väitteen esittäjäkin perääntyy hieman:

 TE: Mutta siis Italiassa monta sataa sanaa valheelle?

 JT: No sekin saattaa olla kyllä valhe, en oo tarkistanut sitä.

 Kun hain elektronisesta Gummeruksen suomi-italia-suomi -perussanakirjasta (1.0a) sanaa valehdella johdannaisineen, löysin eri sanaluokkia mukaan ottamalla vain alun toistakymmentä sanaa tai ilmaisua: mentire, dire bugie, raccontar balle (valehdella); bugia, menzogna (valhe); bugiardo, falso, mendace (valheellinen); falsità (valheellisuus); bugiardo (valehtelija); menzogne (valehtelu). Varmasti lisää synonyymejä löytyy jokaiselle, mutta miten monta?

*

[1] Kiinnostavaa luettavaa on myös Laura Martinin vuonna 1986 julkaistu tutkimus (pdf), johon Pullumin essee perustuu. [↩]

1 kommentti

Kategoria(t): Turo Hiltunen