Avainsana-arkisto: politiikka

Viidakon lait

Viidakkokirjassa laulava Baloo-karhu kertoo Mogwli-pojalle miten vähällä voi tulla toimeen. Riittää kun on vähän hunajaa, hedelmiä, muurahaisia ja muita luonnon antimia — ja rento elämänasenne. Letkeän laulun nimi ”The bare necessities” yhdistyy näin kuulijan mielessä helposti karhun perustarpeisiin, ”bear necessities”.

Look for the bare necessities
The simple bare necessities
Forget about your worries and your strife
I mean the bare necessities
That’s why a bear can rest at ease
With just the bare necessities of life.

Adjektiivi bare (’pelkkä’, ’paljas’) ja substantiivi bear (’karhu’) ääntyvät samalla tavalla, mutta eivät  ole toisilleen sukua. Kumpikaan ei myöskään ole sukua ’kantaa’-verbille bear, vaikka sekin ääntyy samalla tavalla. Englannin kieli on käynyt läpi joukon äänteenmuutoksia ja vilisee lyhyitä samalla tavoin ääntyviä eli homofonisia sanoja. Ja niillä iloitellaan niin huumori- ja satiiri- kuin puhtaassa ilkeilymielessäkin.

Kaikki kolme sanaa löytyvät myös muista germaanisista kielistä. Bare on sukua esim. ruotsin sanalle bara (’vain’, ’pelkästään’), samoin verbi bear ruotsin bära-verbille. Englannin ”karhu” on sukua myös ruotsin björnille, mutta selvemmin sukulaisuus näkyy nykysaksan Bärissä.

cover

Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan ensipainoksen kansi (1894).

Baloo-karhun laulu tuli mieleen kun luin englantilaisen sanomalehden juttua Britannian entisestä pääministeristä Tony Blairistä. Lehden viikkoversion kuva virnistävästä ex-poliitikosta oli otsikoitu ”Blair necessities”. Otsikko väitti, että Blair on aina vähät välittänyt siitä, mitä hänestä sanotaan. Voi vain miettiä, miten viesti pitäisi tulkita. Ottiko labour-poliitikko elämän yhtä huolettomasti kuin Baloo-karhu? Vai jäikö pääministerin takista perinnöksi vain tuluskukkaro? Toki otsikolle löytyy netistä positiivisempiakin arvioita.

Toisaalta pitkälle negatiivisuuden akselilla oli menty lehdessä julkaistussa mielenosoittajan kyltissä. Otsikon katseenvangitsija Bliar yhdistää Blairin valehtelijaan (liar). ”Oikeinkirjoitusvirhe” ei jää epäselväksi. Kyltissä syytetään ex-pääministeriä raskaista väärinkäytöksistä.

Näppituntumani on, ettei suomalainen printtimedia useinkaan johdata lukijaa yhtä pitkälle sana-assosiaatioiden piilo- ja sivumerkitysten poluille. Suomessa samoin ääntyviä lyhyitä sanoja esiintyy  vähemmän kuin englannissa. Mutta käännösmerkityksiä ja perinnetietoa viljellään kyllä.

Viime viikkoina on meilläkin Nalle puhuttanut mediaa omalla ”bear necessities” -filosofiallaan. Kuka mahtoi tehdä karhunpalveluksen ja kenelle?

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Terttu Nevalainen

Edward pala palalta

Datajournalismi ja tietokoneavusteinen kielentutkimus lyövät jälleen kättä, tällä kertaa The Guardianin sivuilla. Eilisen lehdessä George Arnett ”dekonstruoi” Labour-johtaja Ed Milibandin puhetta apunaan kaksi korpuslingvistin perustyökalua: listat usein toistuvista yksittäisistä sanoista ja viiden sanan mittaisista sanajoukoista. Samanlainen analyysi oli viime viikolla tarjolla Nick Cleggin puheesta vastaavassa tilanteessa.

datablog

Tällaisten listojen tuottaminen on nopeaa ja yksinkertaista, ja niiden avulla voi saada alustavan vaikutelman analysoitavasta tekstistä.  Esimerkiksi pelkästään sanalistan viiden ensimmäisen sanan perusteella – people, Britain, government, country ja better – voisi hyvinkin esittää valistuneen arvauksen siitä, mikä teksti on kyseessä, jos ei sitä tietäisi. Toki tätä helpottaa sekin, että listalta on ensin poistettu kieliopilliset sanat kuten prepositiot ja artikkelit.

Mutta paljon tätä pidemmälle eivät pelkät sanalistat sitten kannakaan. Vaikka ne tavallaan esittävät tekstin sisältösanat tiiviissä muodossa, samalla katoaa kaikki informaatio siitä, miten ne itse asiassa liittyvät toisiinsa. Jotta tällaisista listoista olisi todellista hyötyä, onkin usein välttämätöntä ensin lukea (tai tässä tapauksessa kuunnella) niiden pohjana oleva teksti läpi ajatuksella. Ja näin Arnett toki toimiikin:

Miliband’s [speech] had two five word phrase [sic] that he used nine times throughout his hour long speech. The first was ”win a race to the”. ”A race to the what?” You may ask. Well that second phrase used nine times was ”a race to the top”. Interestingly, that was shortly followed by its converse ”a race to the bottom”, which was used eight times. Miliband tended to use both in repeated succession to emphasise that the Tories wanted a race to the bottom and Labour wanted a race to the top. 

Sanalistojen avulla toteutettu yksittäisen tekstin analyysi ei itse asiassa ole kovin kaukana perinteisestä tekstintutkimuksesta, joka perustuu lähiluvulle. Listat voivat toki ohjata journalistin katsetta tekstissä usein toistuviin sanoihin ja ilmaisuihin, mutta niiden perusteellisempaan tarkasteluun ja vertailuun tarvitaan toki muitakin työkaluja – ja aikaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Turo Hiltunen