Avainsana-arkisto: ranskan kieli

VARIENG vastaa! Englannin ranskalaisperäinen sanasto

Anneli Taimio tiedustelee, kuinka suuri osa englannin sanastosta on peräisin ranskan kielestä. Hän toteaa, että Sorbonnen yliopiston emeritaprofessori Henrietta Walterin mukaan osuus on kaksi kolmasosaa. Asian varmistaminen uudemmista lähteistä osoittautuu yllättävän hankalaksi: useimmat englannin kielen sanaston koostumusta käsittelevät tutkimukset väistävät prosentuaaliset tiedot. Tämä johtuu ainakin osittain tilastoinnin ongelmista: otetaanko huomioon vain perussanasto vai kaikki johdannaiset, yhdyssanat jne.? Edelleen latinalaisten ja ranskalaisten lainojen erotteleminen on erittäin vaikeaa – useimmat ranskalaiset sanathan ovat latinalaisperäisiä. Muun muassa tästä syystä numeeriset arviot poikkeavat huomattavasti toisistaan. Lainasanaluetteloita on kyllä tarjolla yllin kyllin.

Uusin englannin kielen lainasanoja käsittelevä tutkimus on tänä vuonna ilmestynyt Philip Durkinin kirjoittama Borrowed Words: A History of Loanwords in English (Oxford University Press 2014). Durkin on loistava tutkija ja Oxford English Dictionaryn ”Principal Etymologist”. Tutkimus perustuu sanakirjan uusimpaan versioon. Durkinin kirjaa esitellään Oxford University Pressin verkkosivulla.

Durkinin laskelmien mukaan tämän päivän englannissa ranskalaisten lainojen määrä jää selvästi alle kymmenen prosentin, kun taas latinalaisten lainojen määrä nousee noin viiteentoista prosenttiin. Jos ranskalaisten lainojen määrään lisätään sanat, jotka voivat olla peräisin joko ranskasta tai latinasta, osuus kohoaa lähelle kymmentä prosenttia. Tämä saattaa tuntua yllättävän pieneltä luvulta, mutta arvio perustuu vain noin kolmannekseen OED:n pääsanoista. Toisaalta on syytä korostaa, että aina 1200-luvulta lähtien ranskan (niin kuin latinankin) rooli englannin kielen kehityksessä on ollut erittäin keskeinen. Keskiajan englannissa, etenkin 1200- ja 1300-luvuilla, ranskalaisten lainojen määrä oli selvästi suurempi kuin latinalaisten, ja vielä varhaisuusenglannin kaudella (1500- ja 1600-luvuilla) niitä virtasi englannin kieleen runsaasti, joskin latinalaisten lainojen määrä oli selvästi suurempi.

Ranskan merkitystä englannin kielen vaikuttajana korostaa myös se, että nykyenglannin tuhannesta yleisimmästä sanasta noin puolet on lainasanoja ja näistä yli 90 prosenttia on lainattu ranskasta tai latinasta. Ranskalaisten lainojen määrä ylittää latinalaisten lainojen määrän, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa people ja very.

Vanhempaan ja vähemmän monipuoliseen tutkimukseen perustuvia numerotietoja löytyy mm. Thomas Finkenstaedtin ja Dieter Wolffin teoksesta Ordered Profusion: Studies in Dictionaries and the English Lexicon (Heidelberg: C. Winter, 1973) sekä Jonathan Culpeperin ja Phoebe Claphamin artikkelista ”The borrowing of Classical and Romance words into English: a study based on the electronic Oxford English Dictionary” (International Journal of Corpus Linguistics, Vol. 1, 1996: 199–218). Edellisen mukaan ranskalaisten lainojen osuus on peräti 28,30% tämän päivän englannin kielen sanastosta, kun taas jälkimmäinen tarjoaa niiden osuudeksi 12,7%. Siispä, kuten alussa mainitsimme, eri tavoin toteutetut ja eri lähteisiin perustuvat laskelmat poikkeavat merkittävästi toisistaan, ja yleistykset ovat ongelmallisia.

people

Ote people-sanan kuvauksesta OED:ssä.

Lisää kysymyksiä voi lähettää meille tällä lomakkeella.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen, Terttu Nevalainen

Suomi, tuo puolueeton kielemme

VesilasiToisin kuin ehditte ehkä jo kuvitella, tämä blogikirjoitus ei käsittele suomen sukupuoletonta hän-pronominia, vaan erästä toista neutraaliutta osoittavaa piirrettä kielessämme. Englannissahan kysellään usein:

Is your glass half full or half empty?

Suomeksi se käännetään yleensä:

Onko lasisi puolitäysi vai puolityhjä?

Mutta perinteisestihän lasit eivät ole suomessa puolitäysiä sen paremmin kuin puolityhjiäkään, vaan puolillaan. Meidän ei ole pakko sitoutua optimistiseen eikä pessimistiseen näkökantaan, vaan voimme pysyä täysin puolueettomina. Mahtavaa! Löytyyköhän muista kielistä vastaavaa sanaa?

MOT-sanakirjat kertovat: englanti half-filled, ruotsi halvfull, saksa halbvoll, ranska demi-plein, italia mezzo pieno, espanja medio lleno, viro pooleldi täis… Kaikki näistä ovat siis optimistisesti puolitäysiä. (Joku semantikko varmaan osaisi kertoa, miksi oletussana on puolitäysi eikä puolityhjä – liittynee samaan kuin se, että yleensä kysytään henkilön pituutta eikä lyhyyttä.) Muutamasta kielestä löytyy kyllä neutraalikin versio, mutta ne vaativat prepositiolausekkeen (’puoleen asti’): saksa bis zur Hälfte, espanja a la mitad, portugali até meio.

Mutta sitten! Venäjä: наполовину. En valitettavasti osaa venäjää, mutta sama sana näyttää tarkoittavan myös ’puoleksi, puoliksi, puolitiehen, puolittain’. Olemmeko siis neutraaleja yhdessä slaavien kanssa, ja länsieurooppalaiset sitten niitä optimisteja? Taidanpa stereotypioista piittaamatta juoda lasini typötyhjäksi, onhan sentään perjantai. Kippis!

2 kommenttia

Kategoria(t): Tanja Säily

”Hwæt the…”, onko Beowulfin alku käännetty väärin kaikki nämä vuodet?

BeowulfTaannoin tuli maristua, että valtamediassa tuntuvat uutiskynnyksen ylittävän ainoastaan hyvin kyseenalaiset historiallista kielitiedettä käsittelevät julkaisut. Viime syksynä kuitenkin ilmestyi muinaisenglannin hwæt-sanaa käsittelevä artikkeli, joka sai näkyvyyttä ainakin englanninkielisten maiden mediassa (geekosystem.com/beowulf-error/), koska se saattaa muuttaa pisimmän anglosaksisen runoelman Beowulfin käännöstä. En ole huomannut, että suomalainen media olisi julkaisua noteerannut, joten ajattelin kirjoittaa lyhyen yhteenvedon tällä ensimmäisellä kotimaisellamme.

Beowulfin alkusäkeet kuuluvat siis seuraavasti:

Hwæt we gardæna           in geardagum
þeodcyninga trym            gefrunon

Pekonen ja Tolley suomentavat ne:

Kuulkaa! Keihäsdaanien                      kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu,

(Osmo Pekonen & Clive Tolley. 1999. Beowulf. Helsinki: WSOY)

Runoelman ensimmäinen sana on hwæt, joka on etymologisesti sama sana kuin nykyenglannin kysymyspronomi what. Beowulfin ensimmäinen lause ei kuitenkaan ole suora kysymys ja on ollut pienoinen mysteeri, kuinka se pitäisi ymmärtää ja kääntää.

Suht vakiintuneen näkemyksen mukaan sanalla oli kolme funktiota: yksikön neutrin interrogatiivipronomini (kuten what), adverbi sekä lauseenulkoinen interjektio, joka esiintyy vanhoista germaanisista kielistä vain muinaisenglannissa ja toisessa länsigermaanisessa kielessä muinaisalasaksassa (germaanikielten keskinäisistä suhteista kannattaa katsoa esimerkiksi Antti Ijäksen erinomainen yhteenveto). Beowulfin alussa olisi siis kyse näistä kolmannesta.

On myös ehdotettu (ehkä lähinnä spekuloitu), että koska kyseinen sana löytyy niin monen runon alusta, kyseessä olisi runonlaulajien tapa kääntää huomio itseensä ja kauan sitten kadonneen suullisen kulttuurin tapa, joka vain aniharvoin päätyi pergamentille. Esimerkiksi J.R.R. Tolkien kertoman mukaan aloitti usein Beowulf-luentonsa luentonsa hiipimillä luokkaan ja katkaisemalla opiskelijoiden puheensorinan lausumalla kovaan ääneen hwæt. Käännökseksi on ehdotettu seuraavia: truly!, what ho!, Lo!, Hear me! Yes! Indeed! sekä Yo, listen up! (löytyy Beowulfin rap-versiosta…). Pekonen ja Tolley suomentavat sen siis: kuulkaa.

George Walkden esittää uuden teorian artikkelissaan ”The Status of hwæt in Old English”, joka julkaistiin syksyllä 2013 arvostetussa tieteellisessä aikakauslehdessä English Language and Linguistics. Walkden esittää artikkelissa, että yleisesti hyväksytty kolmas tulkinta on väärinymmärrys1 ja pohjaa analyysinsä lauseenalkuisesta hwætista aineistoon, joka koostuu n. 250 lauseesta muinaisenglannissa sekä muinaisalasaksassa.

Walkdenin teorian mukaan muinaisenglannin hwæt ei ollut interjektio vaan pronomini, joka aloitti eksklamatiivisen lauseen, jossa merkitys syntyi koko lauseesta. Nykyenglannissa rakenne ei ole mahdollinen what-pronominilla, mutta esimerkiksi saksassa ja ranskassa seuraavat lauseet ovat kieliopillisia.

saksa:

Was du dich verändert hast?
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] oletkaan muuttunut?’

ranska:

Que il vous aime!
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] hän rakastaakaan teitä!’2

Jos hwæt toimi samoin myös muinaisenglannissa, olisi parempi suomennos Beowulfin alkusäkeistä:

Kuinka keihäsdaanien                           kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu
(tai ’muinaisesta maineesta                   meillä lauletaan’)

Tämä voi tuntua pikkuseikalta, mutta jos tiedeyhteisö hyväksyy Walkdenin argumentit, joudutaan useammankin muinaisenglannin tekstin käännöksiä ja editioita rukkaamaan. Näitä ovat esimerkiksi:

Hwæt ic swefna cyst secgan wylle
’kuinka minä unista parhaan kertoa haluan’
(vs. ’kuulkaa! Minä unista parhaan kertoa haluan’)

(Dream of the Rood)

Iuliana! Hwæt þu glæm hafast
’Iuliana, kuinka kaunis oletkaan’
(vs. ’Iuliana! Kuule! Sinulla on kauneutta…’)

(Iuliana)


1 Walkden argumentoi, että hwæt ei voi olla lauseenulkoinen, koska 1) se yleensä vastaa painotonta tavua runomitassa, 2) yhdessäkään muinaisenglannin- tai muinaisalasaksankielisessä käsikirjoituksessa sitä ei ole erotettu välimerkein, 3) Ælfric ei muinaisenglannin kieliopissaan mainitse sille lauseenulkoista käyttöä, 4)  hwætiä ei lauseissa käytetä yksinomaan suoran puheen yhteydessä sekä 5) perustuen kvantitatiiviseen analyysin York-Toronto-Helsinki Corpuksella on osoitettavissa, että hwæt vaikuttaa lauseiden sanajärjestykseen. Lauseet, joissa se esiintyy, muistuttavat järjestykseltään alisteisia sivulauseita, eli verbi tulee loppuun.

2 Kaikki esimerkit ovat peräisin artikkelista, ellei toisin mainita.

2 kommenttia

Kategoria(t): Alpo Honkapohja

Terassille vai patiolle?

Vastikään kerrostalosta paritaloon muuttaneena olen joutunut pohdiskelemaan itselleni aiemmin vierasta termistöä. Suomessa kai yleisesti kutsutaan pihalle rakennettua usein laudoitettua tasannetta terassiksi, joskus myös patioksi, tosin omaan korvaani patio kuulostaa hienostelevalta.

Sana terrace on Oxford English Dictionaryn verkkoversion mukaan alunperin ranskasta (jo 1100-luvulta) ja tarkoittaa englanniksi seuraavaa:

A raised level place for walking, with a vertical or sloping front or sides faced with masonry, turf, or the like, and sometimes having a balustrade; esp. a raised walk in a garden, or a level surface formed in front of a house on naturally sloping ground, or on the bank of a river, as ‘The Terrace’ at the Palace of Westminster.

OED:n määritelmässä korostuvat merkitykset penger ja tasanne. Löysin verkosta käytännönläheisemmän selityksen sanalle:

Terraces are structures that are most commonly found in buildings or multiple storied houses. These are flat, fully supported space on upper floors that allow room for people to walk, sit and various other activities.

Tämän ns. tavismääritelmän mukaan suomalaispihojen terassit eivät englanniksi olisi terasseja ollenkaan, koska ne ovat maanpinnan tasalla, eivätkä ylemmissä kerroksissa (on upper floors).

WSOY:n suomi-englanti-suomi sanakirja (2005) suomentaa terrace-sanan näin:

1 terassi; kattoterassi 2 penger, tasanne.

Olinkin jo unohtanut kattoterassin (englanniksi roof-top terrace), se on ilmaisuna ainakin täsmällisempi kuin pelkkä terassi. Entä sitten terassiparveke, mikä se sitten olisi? Asuntoilmoituksia ahkerasti selanneena luulen sen olevan terassin ja parvekkeen välimuoto. Isompi kuin parveke, mutta muuten parvekkeen kaltainen uloke, joka ei ole kattoterassi. Löysin myös termin ”terrace balcony” Istanbulissa sijaitsevan hotellin mainoksesta, mutta sanayhdistelmä ei taida olla ihan luontevaa englantia (korjatkaa jos olen väärässä).  Pikemminkin suomen kielessä voi olla tarpeellista tehdä ero terassin ja parveketerassin välillä, koska terassi viittaa usein piha-alueen maanpinnalle rakennettuun tasanteeseen, jossa on mukava grillata ja ottaa aurinkoa, kun taas parveketerassi tarkoittaa korkeammalla sijaitsevaa rakennelmaa (jossa voi myös grillata ja ottaa aurinkoa).

Entä sitten patio ja ne hienostelijat, jotka sanaa käyttävät? OED:n mukaan espanjankielestä lähtöisin oleva patio (1400-luvulta) tarkoittaa erityisesti espanjalais- ja meksikolaiskotien sisäpihaa (”In a Spanish or Mexican house: a roofless inner courtyard open to the sky”) ja toiselta merkitykseltään nimenomaan niitä suomalaispihojen terasseja:

A paved roofless area adjoining and belonging to a house; esp. a garden terrace.

Toisaalta OED viittaa patioon sanalla “garden terrace” eli suomalaisten käyttämä terassi ei lopulta taidakaan olla virheellinen − onhan kyseessä pieni koroke (usein parin laudan korkuinen). WSOY:n sanakirja antaa myös patiolle seuraavat suomennokset: terassi, pihakiveys. Vaikuttaa siis näiden todisteiden valossa siltä, että patio-sanaa ei ole pakko käyttää, vaan terassi sopii tähän tarkoitukseen mainiosti.

Entä sitten veranta, mikäs se olikaan? Englanniksi sana kirjoitetaan veranda tai verandah ja sanan alkuperä on mielenkiintoisesti Intiassa. Määritelmä on OED:ssa seuraavanlainen:

An open portico or light roofed gallery extending along the front (and occas. other sides) of a dwelling or other building, freq. having a front of lattice-work, and erected chiefly as a protection or shelter from the sun or rain.

WSOY:n sanakirja kääntää sen verannaksi tai kuistiksi. Määritelmä eroaa olennaisesti terassista ja patiosta, koska verannalla tai kuistilla on katto. Vanhoissa pitsihuviloissa kuistilla tai verannalla tarkoitetaan nimenomaan lämmittämätöntä lisäosaa, jossa on siis seinätkin.

Joku muukin on näitä miettinyt, löysin verkosta ketjun, jossa keskusteltiin nimenomaan pation, terassin, kuistin ja verannan eroista.  Luettuani ketjun tunsin meneväni enemmän sekaisin; joidenkin mielestä kuistilla ja verannallakin on jotain eroa, mutta itse ajattelin yhä edelleen niputtaa nämä kaksi sanaa yhteen. Helppoahan tämä oli sittenkin. Terassille vaan, joko omalle tai naapurin tai vaikka jonkin ravitsemusliikkeen. 🙂

9 kommenttia

Kategoria(t): Maura Ratia

Se viides kotimainen, osa II. Italia ja retoromaani

Edellisessä osassa tuli todettua, että kokemusteni perusteella saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset kommunikoivat keskenään mieluiten englanniksi. En ole vielä tavannut ranskankielistä sveitsiläistä, joka ei osaisi englantia. Englannintaidottomia saksanpuhujia on tullut vastaan muutama yksittäinen tapaus, yleensä ikäihminen.

Sen sijaan tosissaan on joutunut turvautumaan saksaan toisena kielenä muuttojen yhteydessä, tai kun kylpyhuonetta jouduttiin korjaamaan vesivahinkojen vuoksi, ja sitä hoitamaan saapuneet työntekijät osasivat ainoastaan italiaa ja saksaa. Zürichissä kuten muualla Sveitsissä on vanhastaan paljon siirtolaisia Italiasta ja kieleen törmää aina aika ajoin: ravintoloissa sekä siis kylpyhuoneita korjattaessa.

Italiaa puhutaan virallisena kielenä yhdessä kantonissa, Ticinossa. Kantoni on liittovaltion eteläisin ja saa eniten auringonpaistetta. Jos sveitsiläisillä olisi rahaa, he hankkisivat loma-asunnon sieltä tai muuttaisivat viettäämään eläkepäiviä sinne. Vähän aikaa Sveitsissä asuneena ei voi kuin todeta, että ajatus vaikuttaa oikein houkuttelevalta. On hyvin mahdollista, että eurooppalainen paratiisi on siellä missä Sveitsi ja Italia kohtaavat.

Das Tessin: Lugano

Kielistä pienin, eli retoromaani on uhanalainen. Sitä puhutaan Graubündenin kantonissa (ranskaksi: Grisons, italiaksi: Grigioni, retoromaaniksi: Grischun). Puhujia on enää alle yksi prosentti väestöstä. Kieli jakautuu useampaan murteeseen, joista viisi suurinta ovat puter, surmiran, sursilvan, sutsilvan ja vallader. Nämä ovat läheistä sukua Pohjois-Italiassa ja hiukan Itävallan puolellakin puhutuille friulin ja ladinin kielille, joilla ei Italian puolella ole virallisen kielen asemaa vaan ne lasketaan italian murteiksi. Alue vastaa Rooman valtakunnan provinssia Raetia.

Sveitsi on nurkkakuntaisuuden ja pienten alueellisten identiteettien luvattu maa, mikä tarkoittaa, että esimerksi sursilvanin puhujien mielestä sutsilvanin puhujia naurettavampaa roskajoukkoa ei maa päällään kanna, ja tunne on molemminpuolinen. Yritykset yhteisen standardin luomiseksi eivät ole oikein ottaneet tulta alleen. Viimeisin kulkee nimellä Rumantsch Grischun. Sen laati zürichläinen kielitieteilijä Heinrich Schmid ja se valmistui vuonna 1982. Vähemmän yllättäen retoromaanin puhujat eivät kokeneet, että ehdotus edustaisi omaa kieltään, koska se sisältää piirteitä vääristä murteista. Asenne on ehkä ymmärrettävä, mutta mahdollisuudet, että retoromaania puhuttaisiin vielä sadan vuoden päästä, vaikuttavat heikohkoilta.

Olen tähän mennessä törmännyt kieleen kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kuulin kieltä, kun sairausvakuutuksen myynyt henkilö vaihtoi numeroita laskiessa englannista toiselle kielelle. Kysyin, oliko tämä italiaa, ja sain vastaukseksi, että ei; kyseessä oli “romanisch”, muinainen kieli, joka pohjautuu latinasta. Yksi tuttu taas kertoi, että hänen isänsä puhuu äidinkielenään retoromaania, mutta ei opettanut sitä lapsilleen (mistä kyseinen henkilö on hieman pahoillaan). Suuttuessaan isä kuitenkin aina vaihtoi aina äidinkielelle, mistä johtuen retoromaani assosioituu henkilön mielessä kiroilevaan isään.

Latina tuntuu oleva tärkeä osa romanischin puhujien identiteettiä. Samainen tuttu kertoi, että Graubündenissä kuulemma luetaan latinaa lukiossa pakolliset kuusi tuntia viikossa, ja sieltä tulevat ihmiset osaavatkin sitä vakuuttavan hyvin. Englantia ovat myös osanneet. En ole kuitenkaan Graubündenissä matkustellut paitsi turistikohteissa, jotta tietäisin, mitä kieliä, millä kompetenssilla ja millä asenteella puhuvat kielitieteelliseltä kannalta mielenkiintoiset NORMit (Non-mobile Older Rural Males), eli jääräpäisimmät vanhat maalaisäijät, jotka ovat asuneet koko ikänsä samassa kylässä: retoromaania, saksaa vai italiaa?

2 kommenttia

Kategoria(t): Alpo Honkapohja

Se viides kotimainen?

Sveitsi on maailman pienin liittovaltio, joka koostuu 26:sta kantonista (lienee parasta, etten sano mitään puolikantoneista). Vuoteen 1798 asti nämä olivat itsenäisiä kaupunkivaltioita, jotka olivat keskenään puolustusliitossa. Napoleonin sotien jälkeen keskushallintoa hieman lisättiin, muttei toki liikaa: sehän olisi sotinut alueellisen itsemääräämisoikeuden ja suoran demokratian pitkiä ja kunniakkaita perinteitä vastaan. Pienestä koostaan huolimatta maa on myös Euroopan maista se, jolla on eniten virallisia kieliä: saksa, ranska, italia ja retoromaani.

Sveitsin yhdestä päästä toiseen matkustaminen kestää vain noin kolme tuntia ja junassa vaihtuvat kuulutukset sen mukaan, missä kantonissa satutaan olemaan sillä hetkellä ja mitä kieliä siellä puhutaan. Asukkaiden kielitaidosta kuulee joskus aika hurjia asioita:

”In the world of linguistics, the Swiss are the champions. The rest of us, well, we just end up speechless.”

Miltä tilanne näyttää näin puolentoista vuoden mamuilun jälkeen? Puhuvatko nämä EU-epatot todellakin sujuvasti kaikkia neljää virallista kieltä? Vaaditaanko niitä kouluissa? Millainen asema on kielistä pienimmällä, eli retoromaanilla? Entä tarvitaanko virallisten kielten välissä myös englantia, vai hoituuko kommunikaatio sekoittamalla saksaa, ranskaa ja italiaa?

Nooooh… omien kokemuksien valossa virallisten kielten hallinta ei ole sen ihmeellisemmällä tasolla kuin Suomessakaan.

Zürich

Asun siis Zürichissä, joka on saksankielinen kantoni. Koulussa luetaan pakollisena kielenä ranskaa, mutta käytännössä ihmisten ranskan taidosta on saanut kuulla monenlaista. Yksi ranskalaissyntyinen luennoitsija valitti, että vaikka kyseessä on toinen virallinen kieli, virallisia asiakirjoja on hyvin vaikea saada ranskaksi (väitän, että Suomessa melkein kaikki mahdollinen löytyy yhtä hyvin ruotsiksi kuin suomeksi, ainakin pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa). Toisaalta taas kolmetoista vuotta maassa asunut ranskalainen lentoemäntä kertoi, että zürichläiset tulevat oikein mielellään juttelemaan ranskaksi ja ovat tyytyväisiä, kun pääsevät harjoittelemaan kieltä ranskalaisen kanssa.

Lausanne

Ranskankieliset alueet löytyvät lännestä, eli ”Romandiesta” (joksi aluetta yleensä kutsutaan). Vieraillessani Lausannessa, viiniköynnösten ja korkeiden vuorten reunustaman Genevejärven äärellä, paikalliset kertoivat, että saksaa opiskellaan koulussa pakollisena, mutta ihmiset törmäävät samaan ongelmaan kuin Sveitsiin muuttavat ulkomaalaisetkin. Koulussa opitusta saksan kirjakielestä on apua sveitsinsaksan ymmärtämisessä suunnilleen yhtä paljon kuin kouluruotsista Närpiössä: ei juuri ollenkaan. Sekä sveitsiläiset että närpiöläiset osaavat kuitenkin vaihtaa yleiskielisempään rekisteriin, jolla kommunikoivat ulkopuolisten kanssa.

Sveitsin sisältä löytyy kuitenkin kohtuullisen paljon liikkuvuutta. Jotkut saksankieliset kollegat ovat olleet töissä vaikkapa Genevessä ja osaavat hyvin ranskaa, ja Zürichissä olen törmännyt useampaankin Romandiesta muuttaneeseen Zürichissä pitkään asuneeseen henkilöön, jotka puhuvat lähes täydellistä saksaa, usein ranskalaisella korostuksella, ja ovat oppineet ymmärtämään sveitsinsaksaa.

Tavallisin järjestely taitaa kuitenkin olla se, että saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset puhuvat keskenään mieluummin englantia kuin jommankumman äidinkieltä.

____________________

Mutta tässä oli vasta kaksi neljästä. Stay tuned for italia ja romanisch.

1 kommentti

Kategoria(t): Alpo Honkapohja

Sananlaskuista ja sardiineista

Kala suustaan, mies sanoistaan kertoo filippiiniläinen sananlasku. Suomeksi sanonta esiintyy muodossa sanasta miestä, sarvesta härkää ja englanniksi take a man by his word and a cow by her horns. Tämä sananlasku löytyy kautta Euroopan ja laajemmaltakin, persiasta venäjälle ja turkista ruotsiin. Osa sananlaskuista tuntuu kuvaavan koko ihmiskunnan kokemusperää, toiset taas ovat hyvinkin paikallisia. Sananlaskut edustavat erilaisten ryhmien, ehkä jopa kansakuntien kollektiivisia käsityksiä. Englantilaisen yleisneron (myös kuvattu moraalisesti epäilyttävänä, kunnianhimoisena riikinkukkona) Francis Baconin (1561–1626) mukaan sanalaskuista tuntee kansan älyn, hengen ja elinvoiman.

Francis Baconin aikaan 1500- ja 1600-luvuilla sananlaskujen suosio oli huipussaan Englannissa. Arviolta noin 12.000 sananlaskua eli paksusti aikalaisten suissa, moninkertainen määrä nykykieleen verrattuna. Sananlaskuja ammennettiin raamatullisista lähteistä, klassisen maailman teksteistä ja kansanperimästä. Niitä käytettiin monenlaisiin tarkoituksiin, anteeksipyynnöstä (better late than never, parempi myöhään kuin ei milloinkaan) puolueettomuuden oikeitukseen tai varoittamaan puoluettomuuden vaaroista (for between two stools is no sure seat, kahden jakkaran väliin on paha istua). Samaa sananlaskua saattoi, ja saattaa yhä, käyttää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, ja niitä tulkittiin hyvinkin vapaasti. Sanalaskuilla ilmaistiin totuuksia elämästä, ihmisistä ja yleensä kaikesta maan ja taivaan välillä:

the ape wilbe an ape still
apina on aina apina

euery man snatcheth what he can for himself
jokainen nappaa sen minkä kerkee

out of sighte out of mynde
poissa silmistä, poissa mielestä

noe penny, no paternoster
ei rukousta pennittömälle

they that may pay best, they pay werst
rikkaat vähiten maksaa

it shall neuer neede to prykk nor threte a free horse
ei vapaa hevonen piiskaa tarvitse

Piru oli aina suosittu aihe: gotten on the devill ’s back , spent on the devill ’s belly, jonka suomalainen vastine voisi olla kyllä piru anteensa korjaa.

Sananlaskuja saattoi ilmaista latinaksi:

Celum, non animum mutant, qui trans mare currunt
he, jotka merten yli karkaavat, taivaan vaihtavat, eivät sieluaan

tai sekä latinaksi että englanniksi:

Mora trahit periculum
Taryeng drawyth parell
Vitkastelu tuo tuhon

Monet sananlaskuista olivat koko Euroopan kulttuuriperimää. Yksi näistä on edelleenkin yleisessä käytössä oleva first come, first served (eestiksi kes ees, se mees). Alun perin sananlasku viittasi myllyjonoihin, ja ilmeni englanniksi esimerkiksi muodoissa for who comyth fyrst to the mylle fyrst must grynd (Paston veljesten kirjeissä 1400-luvulla) tai whoso that first to mille comth, first grynt (Chaucerista 1300-luvulla). Latinaksi Erasmukselta löytyy ytimekäs versio: Qui primus venerit, primus molet. Keskiajan latinankielisissä muodoissa, kuten ante de iure molit, molam qui prius adivit, on keskeistä jauhamisvuorojen oikeudenmukaisuus. Englanti, ja eesti, olivat poikkeuksellisia siinä, että mylly-käsite katosi sananparresta toisin kuin muissa kielissä:

Chi prima giógne, prima macini (italiaksi)

Die eerst ter molen comt sal eerst malen (hollanniksi)

Den som kommer först till kvarnen får först mala (ruotsiksi)

Suomeksi vastaava sananlasku löytyy painetussa muodossa ainakin 1800-luvulta: Se ensin jauhattaa, joka ensin myllyyn tulee (Valittuja suomalaisten sananlaskuja, jotka on kokoillut ja ulos andanut Jak. Juteini, Viipurissa Painettu And. Cederwallerin kirjapainossa vuonna 1818).  Itse pidän kollegani Alpo Honkapohjan tulkinnasta: se parhaiten jauhaa, joka ensiksi jauhaa.

Kuten sanonta kuuluu, puheesta ihmisen tunnistaa – ja sananlaskuista saa kuvan hänen persoonastaan. Tästä esimerkkinä käyköön John Shillingfordin käyttämä sananlasku ait latro ad latronem (puhuu varas varkaalle – varkaat yhtä pitävät).

John Shillingford oli pormestari, joka ymmärsi sardiinien tärkeyden raastuvassa. Vuonna 1444 hänet äänestettiin Exeterin kaupungin pormestariksi puolustamaan vapaiden kaupunkilaisten oikeuksia papistoa vastaan (ainakin yhden tulkinnan mukaan). Kiistaa käytiin monella rintamalla – Shillingford matkusti Lontooseen seitsemän kertaa tapaamaan mm. lordikansleria, jota hän kestitsi parhaansa mukaan. Kesällä 1447 Lontoossa ollessaan ja kuultuaan lordikanslerin kutsuneen Chief Justice John Fortescuen kala-aterialle Shillingford lähetti heille lahjaksi kaksi maukasta nuorta haukea ja kaksi mahtavaa suutari-kalaa. Tapahtuma sai onnellisen käänteen, sillä aterialle saapuivat myös Buckinghamin herttua ja Suffolkin tuleva herttua. Shillingfordin mukaan hän sai kaloista kiitosta näiltä suurilta herroilta.

Myöhemmin samana vuonna Shillingford oli jälleen Lontoossa, ja tällä kertaa hänen oli tarkoitus kestitä lordikansleria sardiineilla. Sardiinit kuitenkin myöhästyivät, ja näin ollen myös hänen tapaaminen lordikanslerin kanssa lykkääntyi. John Germyn -niminen Exeterin virkamies sai syytteet tästä Shillingfordin kirjeessä, josta lyhyt pätkä:

Apua olen saanut vastoinkäymisten lisäämiseksi, mutta sitäkin vähemmän niitten voittamiseksi. Pyydän teitä erityisesti kiittämään arvon Germyniä Quasi duceret euge euge hänen käytöksestään id male gaude Germyn [arvon Germyniä, joka eittämättä taputtaa itseään olalle hyvästä käytöksestään, senkin tompelo!]. Tiedän varsin hyvin hänen syyttävän kuriiriaan, sitä valheellista porttoa, ja kuriirin syyttävän häntä – täten voin sanoa ait latro ad latronem ja inter scabella duo anus labitur humo [jokseenkin monitulkintainen sanonta, joka ymmärtääkseni kuvaa yritystä istua kahden jakkaran väliin] – Kristuksen kirous kaatukoon molempien päälle, ja sanokaa amen non sine merito, ja jollette uskalla sitä ääneen sanoa, tehkää niin ainakin ajatuksissanne.

(Shillingfordin kirjeet englanniksi, pätkä alkaa ”And so y have helpe ynogh abakward…”)

Lähteitä

Matti Kuusi -kansainvälinen sananlaskujen tyyppiluokitus

Ek, Sven (1964). Den som kommer först till kvarns – ett ordspråk och dess bakgrund. Monograph.

Fox, Adam (2000). Oral and literate culture in England, 1500-1700. Oxford: Clarendon Press.

Kendall, Paul Murray (1962). The Yorkist Age : Daily Life during the Wars of the Roses. New York: Anchor Books.

Lauhakangas, Outi (2004). Puheesta ihminen tunnetaan. Sananlaskujen funktiot sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Helsinki: SKS.

Mieder, Wolfgang (2004). Proverbs: a handbook. Westport, Connecticut: Greenwood Press.

Moore, Stuart A. (1965). Letters and Papers of John Shillingford, Mayor of Exeter 1447-50. (Camden Society publications, New series 2). Westminster: J.B. Nichols and sons.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Teo Juvonen