Avainsana-arkisto: fonologia

THEY’RE going THERE with THEIR friends. It’s called grammar. Use it.

Tämä kirjoitus sai alkunsa Facebook-ryhmästä, johon muutama tuttu sattui liittymään.

Ihmiset kommentoivat sen seinälle kielenkäyttöön liittyviä asioista, jotka ärsyttävät tai huvittavat heitä, tyyliin:

It’s called NIECE, not NEICE!!!

I hate it when people pronounce ”esculator”. Do they not know how it is spelt. No U in the word. grrr.

I am so sick of the misuse of ”your” on face book….. It is not: your a good friend, your the best, your going to the party with me, your right about that, your staying home to pick your nose and watch tv….. it is you are or you’re!

Suosittu ryhmä, tätä kirjoittaessa siihen oli liittynyt yli 350 000 jäsentä.

Hauskaa on, että kielitieteen näkökulmasta ryhmän nimessä mainitut ja varsin monet ihmisten sinne postittamista asioista eivät varsinaisesti ole kielioppia.

In linguistics, grammar is the set of structural rules that govern the composition of sentences, phrases, and words in any given natural language. The term refers also to the study of such rules, and this field includes morphology, syntax, and phonology, often complemented by phonetics, semantics, and pragmatics. Linguists do not normally use the term to refer to orthographical rules…”

Kielioppi tarkoittaa siis kielen rakenteeseen liittyviä asioita, lauseiden, sanojen ja fraasien muodostamista. Oikeinkirjoitus ja välimerkit eivät kuulu sen piiriin, vaan ne ovat osa ortografiaa, eli sääntöjä ja käytänteitä, joiden mukaan puhuttu kieli esitetään kirjoitetussa muodossa.

The orthography of a language specifies the correct way of using a specific writing system (script) to write the language…

While ”orthography” colloquially is often used synonymously with spelling, spelling is only part of orthography. Other elements of the field of orthography are hyphenation, capitalization, word breaks and punctuation. Orthography describes or defines the set of symbols (graphemes and diacritics) used, and the rules about how to write these symbols.”

Laajemmassa merkityksessä sanaa kielioppi käytetään myös yläkäsitteenä kieleen liittyville säännöille, sekä kielen rakenteisiin ja sen kirjoitusasuihin liittyville, ja näin on ilmeisesti myös ryhmän perustaneiden ihmisten mielikuvissa. Yleisessä käytössä se samaistuu helposti myös kielen ohjailuun ja kielenhuoltoon.

Kieltä on ollut olemassa kauan ennen kielioppia ja kielioppi on luonnollisen kielen toimintaa selittävää teoriaa samalla tavoin kuin esimerkiksi fysiikan lait selittävät luonnosta löytyviä ilmiöitä. Esimerkiksi verbit ja substantiivit ovat osa luonnollista kieltä samaan tapaan kuin vaikkapa painovoima on luonnon ilmiö, joka oli olemassa ennen kuin Isaac Newton selitti sen toiminnan painovoimalain avulla. Puhuttua kieltä on ollut olemassa todennäköisesti kymmeniä tuhansia vuosia, kirjoitettua kieltä noin 5 000 vuoden ajan, pilkutussäännöt ovat kehittyneet vähitellen ja kielioppi, sellaisessa muodossa kuin sen tunnemme, on monilta osin peräisin antiikin Kreikan ja Rooman grammaatikoilta.

On tapana tehdä erottelu myös preskriptiivisen ja deskriptiivisen kielioppikäsityksen välillä. Kaikki kielioppi ei ole preskriptiivistä, vaan kielitieteellisessä tutkimuksessa on kyse deskriptiivisestä kieliopista, jossa tavoitteena on jonkin tietyn kielen muodon rakenteiden kuvaus. Deskriptiivisen kieliopin kannalta on harvoin olemassa yhtä ainoaa oikeaa käyttöä, vaan kaikki kielen olemassa olevat variantit, alueelliset ja sosiaaliset murteet, ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Jokaisella niistä on omaa sanastoa ja mahdollisesti omia yleiskielestä poikkeavia kieliopillisia sääntöjä, joiden mukaan ne käyttäytyvät, oli sitten kyseessä jokin historiallinen murre, suomalaisten McDonald’sin työntekijöiden ammattislangi tai Internetin chatspk.

Oikeinkirjoitusoppaiden, äidinkielen luokkien, kielitoimiston ja Internetin ”kielioppi-natsien” maailmassa puolestaan on kyse kielenhuollosta ja preskriptiivisestä kielioppikäsityksestä. Preskriptiivisessä kieliopissa ja kielenhuollossa on olemassa normeja, jotka edustavat oikeaa käyttöä ja joista poikkeaminen on virhe. Normit voivat liittyä rakenteeseen, sanastoon, välimerkkeihin, yhdyssanoihin, isoihin alkukirjaimiin tai kieliopillisiin rakenteisiin. Ne eivät ole muuttumattomia, vaan esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus korostaa, että se pyrkii tutkimaan ja seuraamaan kielen kehitystä ja antamaan sen perusteella mahdollisimman tarkoituksenmukaisia ohjeita.

Osa normitettavista asioista, kuten sanajärjestys ja taivutuspäätteet, ovat luonnollisen kielen ominaisuuksia ja ne löytyvät sekä puhutusta että kirjoitetusta kielestä. Näissä tapauksissa kielenhuollon tavoitteena on vaalia yhtä yleiskieleen, usein hieman sattumanvaraisesti valikoitunutta muotoa lukuisien murrevarianttien joukosta. Kirjoitetun kielen esittämiseen liittyvät säännöt, kuten välimerkit, isot alkukirjaimet ja yhdyssanojen kirjoittaminen yhteen tai erikseen sen sijaan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Kielen tutkimuksen näkökulmasta ne eivät kuitenkaan kuulu varsinaisesti kielioppi-käsitteen alle, joka siis tarkoittaa kielen rakenteellisia sääntöjä, joiden avulla sanat yhdistyvät keskenään merkityksellisiksi lauseiksi.

Välimerkit ovat syntyneet helpottamaan viestintää ja niiden merkityksen huomaa parhaiten kun yrittää lukea tekstiä, josta ne puuttuvat. Esimerkiksi oheisessa kuvassa kreikankielistä piirtokirjoitusta (peräisin kuuluisasta Rosettan kivestä), kaikki sanat kirjoitetaan yhteen eikä välimerkkejä käytetä.

Preskriptiivisyydellä ja kielenhuollolla on tarkoituksensa. Mikä tahansa elävä kieli muuttuu kaiken aikaa. Ohjailtuna muutos on kuitenkin hitaampaa ja yhtenäinen yleiskieli helpottaa kommunikaatiota. Suomen kieltä on huollettu ja yhdenmukaistettu 1800-luvulta lähtien, minkä ansiosta esimerkiksi äänteiden ja kirjoitusasujen vastaavuus on paljon selkeämpää, kuin englannissa, jonka ortografia on kehittynyt pidemmän ajan kuluessa, useammassa maassa ja on pahamaineisen epäsäännöllistä.

They’re, their ja there lausutaan useimmissa puhutun englannin murteissa identtisesti ja ne eroavat nimenomaan kirjoitusasuiltaan. Toisaalta ne ovat kieliopillisesti eri sanoja (they’re = lyhenne sanoista ”they are”, their = monikon kolmannen persoonan pronominin genetiivi/possessiivimuoto, there = demonstratiivipronomini) ja tämän perusteella olisi mahdollista väittää, että niiden sekoittaminen olisi tästä johtuen kielioppi-virhe. Virhe kuitenkin koskee toisiaan hyvin lähellä olevien kirjoitusasujen liittämistä väärään sanaan. Kyseessä oleva lauseenjäsen on mahdollista päätellä myös sen sijainnista lauseessa. Puhutussa kielessä tapahtuu juuri näin ja itse asiassa virheen huomaaminenkin perustuu juuri tälle. Kielitieteen näkökulmasta virhe tapahtuu siis äänteen ja kirjoitusasun vastaavuuden, eli ortografian alueella.

Mitäpä tällä kaikella sitten on merkitystä? No vaikkapa se, että oikeinkirjoitusta koskevat säännöt eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan sopimuksenvaraisia asioita, jotka ovat syntyneet kommunikaatiota helpottamaan. Toisille ne ovat helpompaa kuin toisille. Itse huomaan usein kirjoittaneeni they’re ja their sekaisin, jos olen tuottanut englanninkielistä tekstiä paljon ja nopeasti ja olen opettanut vakavasti lukihäiriöisiä ihmisiä, joille ne ovat olleet vielä paljon vaikeampia. Lukihäiriö ei ole yhteydessä älykkyyteen ja henkilö, jolle kielen tuottaminen on vaikeaa saattaa olla hyvinkin älykäs ja lahjakas muissa asioissa (vakioparaatiesimerkkinä Albert Einstein). Ihmisillä on hyvin tunteenomainen suhtautuminen kieleen ja omaa kielikorvaa vastaan sotivat ilmaukset tuppaavat ärsyttämään. Näin tapahtuu myös kielitieteilijälle sisälläni, kun joku käyttää sanaa ”grammar” tarkoittaessaan oikeinkirjoitusta tai välimerkkejä.



Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Alpo Honkapohja

Sanaston kehityksestä: kehitysbiologi vs. kielihistorioitsijat

Englannin sanaston kehityksen mallintamista kehitysbiologin johdolla: kelpaavatko tulokset kielihistorioitsijoille?

BBC News –verkkojulkaisussa raportoitiin 26.2.2009 otsikolla “Oldest English words identified” Readingin yliopiston tutkimusprojektista, joka tutkii englannin sanojen ikää ja muuttumistiheyttä. Projektia johtaa kehitysbiologi, professori Mark Pagel.

Koska englanti kuuluu indoeurooppalaisten kielten suureen kielikuntaan, tutkimusryhmän tekemä kartoitus tulee samalla kattaneeksi kaikki indoeurooppalaiset kielet. Tutkimus on vahvasti tietokonepohjainen, ja sen ytimenä on 200 sanan lista. Sanat on valittu niin, että ne eivät liity yksittäisiin kulttuureihin tai niiden käyttämään teknologiaan.

Artikkelin mukaan sanat I, we, two ja three ovat vanhimpien joukossa. Readingin tutkimusryhmän mukaan vanhimmat heidän tutkimistaan sanoista voisivat olla jopa 40 000 vuotta vanhoja. Tämä tuntuu aika huimalta väitteeltä: se ulottuu huomattavasti kauemmaksi menneisyyteen kuin Colin Renfew’n olettama indoeurooppalaisten anatolialainen alkukoti, joka ajoittuisi n. 9 000 vuoden takaiseen aikaan.

Sanojen säilyminen kielessä tai niiden häviäminen ja korvautuminen toisilla sanoilla on tutkijoiden mukaan ennustettavissa. Tosin niitä sanoja, jotka tulevat hävinneiden tilalle, ei professori Pagelin mukaan voi ennustaa. Uutisartikkelissa mainitaan joukko sanoja, jotka ovat todennäköisesti ensimmäisten joukossa häviämässä englannista: näitä ovat esimerkiksi squeeze, guts, stick ja bad. Kirjoittaja ei kerro, miksi juuri nämä sanat ja miten tällaiseen johtopäätökseen on tultu. Itse ihmettelen etenkin adjektiivin bad esiintymistä listalla. Historiallisena kielentutkijana olen valmis väittämään, että 700 vuotta englannin kielessä sinnitellyt ja suhteellista esiintymisfrekvenssiään vain lisännyt bad on varsin vahvoilla kielellisessä pudotuspelissä. Sen semantiikka sisältää poikkeuksellisen laajan merkityskirjon materiaalisesta huonoudesta moraaliseen pahuuteen. Se on ilmiselvä ykkösvaihtoehto valittaessa adjektiivin good antonyymia. Suomen kielessähän tilanne on hieman toinen: adjektiivin hyvä antonyymiksi kelpaa tilanteesta riippuen joko huono tai paha. Adjektiivi bad ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn rekisteriin ja esiintyy yhtä luontevasti sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä. Kaiken kaikkiaan bad ei vaikuta lainkaan todennäköiseltä putoajakandidaatilta.

Herääkin kysymys, ovatko Readingin tutkijat kiinnittäneet lainkaan huomiota sellaisiin seikkoihin kuin sanan polysemiaan eli monimerkityksisyyteen ja tämän mahdolliseen vaikutukseen sanan esiintymisfrekvenssiin tai ovatko he esimerkiksi ottaneet huomioon sitä, millaisia samajuurisia sanapesyeitä tarkasteltuun sanaan mahdollisesti liittyy. Tällaisten pesyeiden voidaan olettaa tukevan sanan säilymistä kielessä. Ylipäätään sanojen tarkastelu kontekstissaan on välttämätöntä, jotta niiden merkitysten muutosta ja elinkaarta pystyttäisiin selvittämään tai jossain määrin jopa ennustamaan. BBC:n välittämästä uutisesta ei valitettavasti käy lainkaan ilmi, missä määrin, jos ollenkaan, tämä sanojen horisontaalinen, ’syntagmaattinen’, taso on Readingin tutkijoiden tietokoneohjelmassa otettu huomioon.

Naiivilta vaikuttaa tutkijoiden olettamus, että sanojen äänneasu säilyisi varsin stabiilina läpi vuosituhansien. Niinpä jos englannin nykypuhujalle annettaisiin tietokoneohjelman tuottama lista sanoista, joita käytettiin englannissa normannivalloituksen aikana, hänen pitäisi readingiläisten mukaan pystyä kommunikoimaan vaikkapa Vilhelm Valloittajan kanssa. Otetaan itse keksitty esimerkki. Jos päättäisitte pidoissa valittaa Vilhelmille oluenne lämpimyydestä ja tuottaisitte nykyääntämyksen mukaisesti virkkeen My beer is too warm!, kukaan seurueen englantilaisista ei todennäköisesti ymmärtäisi sanaakaan. He ymmärtäisivät kyllä tämän virkkeen äännettynä miin beeor is too wäarm. Kumpaakaan versiota ei tosin ymmärtäisi itse Valloittaja, jonka äidinkieli oli normanniranska!

Kaiken kaikkiaan BBC:n välittämä uutinen herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, ja monet siinä esitetyt väitteet tuntuvat sotivan sitä vastaan, mitä kielihistorioitsijat ovat pystyneet esittämään kielen vaihtelusta ja muutoksesta. Ehkä muutaman historiallisen lingvistin osallistuminen tietokoneohjelman laatimiseen ja tuloksien tulkitsemiseen olisi auttanut välttämään pahimmat sudenkuopat!

(Alkuperäisen artikkelin voi lukea BBC:n sivuilla. Suomeksi aiheesta myös YLE:n sivuilla.)

2 kommenttia

Kategoria(t): Matti Kilpiö