Taivaan kielenhuoltajat

Paitsi turvallisuusohjeita, lentoyhtiöt tarjoavat matkustajien luettavaksi myös omia aikakauslehtiään, joiden sisältö koostuu tavallisesti matkailuteksteistä, reittikartoista ja rannekellomainoksista. Piristävä poikkeus on Ronda Iberia -lehti, sillä siitä löytyy sivu, jossa pohditaan oikeakielisyyttä ja annetaan espanjan kielen käyttöön liittyviä suosituksia.

Näiden suositusten takana on Fundéu (Foundation for Urgent Spanish), jonka tavoitteena on edistää hyvää espanjan kieltä sekä ”torjua virheellistä kielenkäyttöä, barbarismeja sekä hallitsematonta uudissanojen tulvaa”. Pikainen haku osoittaa, että Ronda on tarjonnut kielenkäyttöön liittyviä ohjeita jo vuodesta 2006.

Ensimmäinen viime kuun suosituksista liittyy kuinkas muuten kuin lainasanoihin, jotka ovat peräisin englannin kielestä. Lehti nimittäin suosittelee välttämään sanaa mobbing, kun puhutaan työpaikkakiusaamisesta; parempi vaihtoehto olisi espanjankielinen fraasi acoso laboral.  Jos mobbing-sanaa on aivan pakko käyttää, pitäisi se ainakin kirjoittaa kursiivilla ja ääntää /móbin/, ei /múbin/.

Yksin espanjankieliset eivät huolineen ole, vaan englannin kielen kasvava valta-asema puhuttaa toki ympäri Eurooppaa. Suomessa Aalto-yliopiston taannoinen päätös tarjota kauppatieteiden maisteriopintoja vain englanniksi on hämmästyttänyt monia. Ranskassa sosialistihallituksen ajama lainmuutos, joka sallisi englannin käyttämisen opetuskielenä yliopistoissa, on myös herättänyt suuttumusta; moinen vie vastustajien mielestä ranskan kieltä kohti marginaalia.

Toinen Ronda Iberian tämänkertaisista ohjeista liittyy yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen. Paikannimi Keski-Amerikka on espanjaksi Centroamérica; sana siis kirjoitetaan yhteen ilman yhdysmerkkiä. Muistutus on varmasti tarpeellinen, aiheuttavathan sanojen yhteen ja erilleen kirjoittaminen suomen kielessäkin ongelmia. Mutta miksi annetut esimerkit nostavat esiin pelkästään epämieluisia asioita, kuten lasten aliravitsemusta, rikollisuutta ja huumeita?

La desnutrición infantil en Centroamérica es del 19%

Se intensifica la guerra contra el crimen en Centroamérica

Adquirían la cocaína en Centroamérica.

Lauseet lienee poimittu jostain sanomalehtikielen korpuksesta edustamaan Centroamérica-sanan kirjoitusasua eikä mitään muuta. Mutta silti, eikö joukkoon mahtuisi edes yksi lause Keski-Amerikan maantieteestä, kulttuurista, historiasta tai politiikasta?

Se viides kotimainen, osa II. Italia ja retoromaani

Edellisessä osassa tuli todettua, että kokemusteni perusteella saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset kommunikoivat keskenään mieluiten englanniksi. En ole vielä tavannut ranskankielistä sveitsiläistä, joka ei osaisi englantia. Englannintaidottomia saksanpuhujia on tullut vastaan muutama yksittäinen tapaus, yleensä ikäihminen.

Sen sijaan tosissaan on joutunut turvautumaan saksaan toisena kielenä muuttojen yhteydessä, tai kun kylpyhuonetta jouduttiin korjaamaan vesivahinkojen vuoksi, ja sitä hoitamaan saapuneet työntekijät osasivat ainoastaan italiaa ja saksaa. Zürichissä kuten muualla Sveitsissä on vanhastaan paljon siirtolaisia Italiasta ja kieleen törmää aina aika ajoin: ravintoloissa sekä siis kylpyhuoneita korjattaessa.

Italiaa puhutaan virallisena kielenä yhdessä kantonissa, Ticinossa. Kantoni on liittovaltion eteläisin ja saa eniten auringonpaistetta. Jos sveitsiläisillä olisi rahaa, he hankkisivat loma-asunnon sieltä tai muuttaisivat viettäämään eläkepäiviä sinne. Vähän aikaa Sveitsissä asuneena ei voi kuin todeta, että ajatus vaikuttaa oikein houkuttelevalta. On hyvin mahdollista, että eurooppalainen paratiisi on siellä missä Sveitsi ja Italia kohtaavat.

Kielistä pienin, eli retoromaani on uhanalainen. Sitä puhutaan Graubündenin kantonissa (ranskaksi: Grisons, italiaksi: Grigioni, retoromaaniksi: Grischun). Puhujia on enää alle yksi prosentti väestöstä. Kieli jakautuu useampaan murteeseen, joista viisi suurinta ovat puter, surmiran, sursilvan, sutsilvan ja vallader. Nämä ovat läheistä sukua Pohjois-Italiassa ja hiukan Itävallan puolellakin puhutuille friulin ja ladinin kielille, joilla ei Italian puolella ole virallisen kielen asemaa vaan ne lasketaan italian murteiksi. Alue vastaa Rooman valtakunnan provinssia Raetia.

Lähde: Wikipedia commons, http://en.wikipedia.org/wiki/File:Rhaeto-Romance_languages.png

Sveitsi on nurkkakuntaisuuden ja pienten alueellisten identiteettien luvattu maa, mikä tarkoittaa, että esimerksi sursilvanin puhujien mielestä sutsilvanin puhujia naurettavampaa roskajoukkoa ei maa päällään kanna, ja tunne on molemminpuolinen. Yritykset yhteisen standardin luomiseksi eivät ole oikein ottaneet tulta alleen. Viimeisin kulkee nimellä Rumantsch Grischun. Sen laati zürichläinen kielitieteilijä Heinrich Schmid ja se valmistui vuonna 1982. Vähemmän yllättäen retoromaanin puhujat eivät kokeneet, että ehdotus edustaisi omaa kieltään, koska se sisältää piirteitä vääristä murteista. Asenne on ehkä ymmärrettävä, mutta mahdollisuudet, että retoromaania puhuttaisiin vielä sadan vuoden päästä, vaikuttavat heikohkoilta.

Olen tähän mennessä törmännyt kieleen kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kuulin kieltä, kun sairausvakuutuksen myynyt henkilö vaihtoi numeroita laskiessa englannista toiselle kielelle. Kysyin, oliko tämä italiaa, ja sain vastaukseksi, että ei; kyseessä oli “romanisch”, muinainen kieli, joka pohjautuu latinasta. Yksi tuttu taas kertoi, että hänen isänsä puhuu äidinkielenään retoromaania, mutta ei opettanut sitä lapsilleen (mistä kyseinen henkilö on hieman pahoillaan). Suuttuessaan isä kuitenkin aina vaihtoi aina äidinkielelle, mistä johtuen retoromaani assosioituu henkilön mielessä kiroilevaan isään.

Latina tuntuu oleva tärkeä osa romanischin puhujien identiteettiä. Samainen tuttu kertoi, että Graubündenissä kuulemma luetaan latinaa lukiossa pakolliset kuusi tuntia viikossa, ja sieltä tulevat ihmiset osaavatkin sitä vakuuttavan hyvin. Englantia ovat myös osanneet. En ole kuitenkaan Graubündenissä matkustellut paitsi turistikohteissa, jotta tietäisin, mitä kieliä, millä kompetenssilla ja millä asenteella puhuvat kielitieteelliseltä kannalta mielenkiintoiset NORMit (Non-mobile Older Rural Males), eli jääräpäisimmät vanhat maalaisäijät, jotka ovat asuneet koko ikänsä samassa kylässä: retoromaania, saksaa vai italiaa?

Ensivaikutelmia

Vuosikymmenien ajan Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo kuului meilläkin yliopiston englannin opiskelijoiden kaunokirjallisuuden lukulistalle. Harva jätti romaanin tenttimättä. Lehtori Diana Websterin luennot koukuttivat monet meistä jo romaanin avauksella: ”It is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune must be in want of a wife.”

Ylpeys ja ennakkoluulo on pitänyt lukijat otteessaan jo 200 vuotta. Sitä on myös dramatisoitu ja filmatisoitu, ja sille on kirjoitettu mitä kirjavimpia jatko- ja täydennysosia. Tavallisesti tarinaa on jatkettu niin pääparin ja heidän oletettujen lastensa kuin Elizabethin sisaruskatraankin kohtaloilla. Omasta kirjahyllystänikin näitä eri kirjoittajien versioita löytyy puolisen tusinaa. Saksalaisen kollegan kanssa vertailemme lukukokemuksia. Oliko P.D. Jamesin dekkari Death Comes to Pemberley sittenkään niin saumaton jatko kuin mainoksissa kehuttiin? Entä olinko jo löytänyt Lizzie Bennet Diaries -videoblogin? En ollut − reipas uustulkinta periamerikkalaisessa hengessä!

Alkuperäinen Pride and Prejudice kaikkine juonenkäänteineen syntyi pitkän kypsyttelyn tuloksena. Romaanin ensimmäinen versio, First Impressions, ei koskaan edennyt kirjapainoon saakka. Revisoidulle ja uudelleen nimetylle versiolle löytyi kustantaja, tunnetuin seurauksin. Jane Austenin ihailijat − ja kuulemani mukaan myös nykyiset englannin opiskelijat − hämmästelevät sitä korjausten ja muokkausten määrää, joka paljastuu kirjailijan teosten alkuperäiskäsikirjoituksia verrattaessa. Käy muun muassa ilmi, että Persuasion-romaanilla (suom. Viisasteleva sydän) oli toinenkin mahdollinen loppuratkaisu.

Viime vuosina on pohdittu myös kirjailijan romaanien oikeakielisyyttä, varsinkin poikkeamia nykykielestä. Onko Austenin tekstejä ehkä muutettu julkaisuprosessin aikana ja jos on, kuinka paljon? Kun tutkitaan Austenin yksityiskirjeitä, saadaan ainakin selville kuinka kirjailija ilmaisi itseään lähipiirilleen. Hän käytti mm. yksiköllistä they-pronominia: ”Everybody sends their Love”. Tässä ei tuona aikana ollut mitään erikoista. Laajempi tutkimus osoittaa, että sukupuolineutraaleja pronomineja oli käytetty englannin kielessä jo vuosisatoja ennen Austenia ja että ne voivat edelleen hyvin normatiivisen kieliopin paineista huolimatta.

Tähän(kin) Mrs. Bennet varmaan toteaisi: ”But every body is to judge for themselves”.

Suomalaisten rallienglanti

Suomessa käydyssä julkisessa keskustelussa suomalaisten tapaa puhua ja käyttää englantia kuvataan usein jollakin tapaa hävettäväksi (esim. Helsingin Sanomien verkkokeskusteluissa on muutamaan otteeseen ruodittu suomalaisten englannin osaamista). Koska suomalaiset ovat menestyneet hyvin autourheilussa, formula- ja rallikuskit ovat saaneet edustaa Suomea myös kielitaidollaan. Ja niin kuin kansalliseen eetokseemme kuuluu, näiden henkilöiden puhetapa on arvioitu huonoksi, annettu sille jopa negatiivissävytteinen ”rallienglanti” nimi. On kuitenkin mahdollista nähdä rallienglanti myös erilaisessa valossa.

Kaksinkertaisen F1-maailmanmestari Mika Häkkisen klassisista kommenteista koottu youtube-pätkä toimii hyvänä esimerkkinä. Se osoittaa, miten eri tavalla suomalaisten englantia voidaan arvottaa. Videopätkän hauskuus nousee ennen kaikkea siitä, että Mikan vastaukset toimittajien kysymyksiin ovat niin lyhyitä, lähinnä kyllä-ei –tyyppisiä. Vaikka tällaisten vastausten voitaisiin helposti sanoa johtuvan huonosta kielitaidosta, useat videota kommentoineet näkevät asian toisin. Englanninkielisissä kommenteissa Mikaa ja hänen tapaansa vastata toimittajien kysymyksiin kuvataan esimerkiksi näillä sanoilla:

”vaatimaton, rehellinen, persoonallinen, älykäs, filosofi, sarkastinen, huumorintajuinen, ei pompoteltavissa”.

Mikan monet fanit näkevät siis henkilön, joka on tilanteen tasalla, jopa hallitsee toimittajien ”tyhmiä” kysymyksiä. Mielenkiintoisesti joku kommentoikin, kuinka Mika voi sanoa ”mitä tahansa hän haluaa”, tarkoittaen tällä sitä, että Mika ei käyttäydy tavalla, jota toimittajat häneltä odottavat. Esimerkiksi toimittajan esittäessä epäsuoran kysymyksen This is your third victory in a row here, you must feel very pleased? (Tämä oli kolmas voittosi, olet varmasti tyytyväinen?), Mika miettii hetken ja vastaa yksinkertaisesti Yes. Näin ollen tilanteen kommunikaativiset tavoitteet täyttyvät Mikan osalta – hänhän vastaa kysymykseen, mutta toimittaja on todennäköisesti harmissaan siitä, että Mika ei käyttänyt hänelle tarjottua mahdollisuutta kuvailla tunteitaan.

Tilanteessa korostuvat kaiken kaikkiaan osallistujien erilaiset tavoitteet ja odotukset, ja näin ollen ne normit, joita tällainen haastattelutilanne luo. Koska Mika ei noudata urheiluhaastattelun yleisiä normeja, hänen nähdään hallitsevan tilannetta. Samanlaista ilmiötä ovat kuvanneet Otsuji ja Pennycook (2010: 250): he osoittavat kuinka ei-natiivilla kielenkäyttäjällä on vapaus koetella hyväksytyn kielenkäytön kulttuurisia normeja japanin kielessä.

Vaikka toimittajille Mikan haastatteleminen ei välttämättä mikään unelmatehtävä ollutkaan, hän onnistui vangitsemaan yleisönsä, olemaan rehellinen ja samaan aikaan viihdyttävä omalla persoonallaan –aika hyvä saavutus suomalaisella ”rallienglannilla”!

Lähde:

Otsuji, E. & A. Pennycook (2010) Metrolingualism: fixity, fluidity and language in flux. International Journal of Multilingualism 7 (3): 240-254.

THEY’RE going THERE with THEIR friends. It’s called grammar. Use it.

Tämä kirjoitus sai alkunsa Facebook-ryhmästä, johon muutama tuttu sattui liittymään.

Ihmiset kommentoivat sen seinälle kielenkäyttöön liittyviä asioista, jotka ärsyttävät tai huvittavat heitä, tyyliin:

It’s called NIECE, not NEICE!!!

I hate it when people pronounce ”esculator”. Do they not know how it is spelt. No U in the word. grrr.

I am so sick of the misuse of ”your” on face book….. It is not: your a good friend, your the best, your going to the party with me, your right about that, your staying home to pick your nose and watch tv….. it is you are or you’re!

Suosittu ryhmä, tätä kirjoittaessa siihen oli liittynyt yli 350 000 jäsentä.

Hauskaa on, että kielitieteen näkökulmasta ryhmän nimessä mainitut ja varsin monet ihmisten sinne postittamista asioista eivät varsinaisesti ole kielioppia.

“In linguistics, grammar is the set of structural rules that govern the composition of sentences, phrases, and words in any given natural language. The term refers also to the study of such rules, and this field includes morphology, syntax, and phonology, often complemented by phonetics, semantics, and pragmatics. Linguists do not normally use the term to refer to orthographical rules…”

Kielioppi tarkoittaa siis kielen rakenteeseen liittyviä asioita, lauseiden, sanojen ja fraasien muodostamista. Oikeinkirjoitus ja välimerkit eivät kuulu sen piiriin, vaan ne ovat osa ortografiaa, eli sääntöjä ja käytänteitä, joiden mukaan puhuttu kieli esitetään kirjoitetussa muodossa.

“ The orthography of a language specifies the correct way of using a specific writing system (script) to write the language…

… While ”orthography” colloquially is often used synonymously with spelling, spelling is only part of orthography. Other elements of the field of orthography are hyphenation, capitalization, word breaks and punctuation. Orthography describes or defines the set of symbols (graphemes and diacritics) used, and the rules about how to write these symbols.”

Laajemmassa merkityksessä sanaa kielioppi käytetään myös yläkäsitteenä kieleen liittyville säännöille, sekä kielen rakenteisiin ja sen kirjoitusasuihin liittyville, ja näin on ilmeisesti myös ryhmän perustaneiden ihmisten mielikuvissa. Yleisessä käytössä se samaistuu helposti myös kielen ohjailuun ja kielenhuoltoon.

Kieltä on ollut olemassa kauan ennen kielioppia ja kielioppi on luonnollisen kielen toimintaa selittävää teoriaa samalla tavoin kuin esimerkiksi fysiikan lait selittävät luonnosta löytyviä ilmiöitä. Esimerkiksi verbit ja substantiivit ovat osa luonnollista kieltä samaan tapaan kuin vaikkapa painovoima on luonnon ilmiö, joka oli olemassa ennen kuin Isaac Newton selitti sen toiminnan painovoimalain avulla. Puhuttua kieltä on ollut olemassa todennäköisesti kymmeniä tuhansia vuosia, kirjoitettua kieltä noin 5 000 vuoden ajan, pilkutussäännöt ovat kehittyneet vähitellen ja kielioppi, sellaisessa muodossa kuin sen tunnemme, on monilta osin peräisin antiikin Kreikan ja Rooman grammaatikoilta.

On tapana tehdä erottelu myös preskriptiivisen ja deskriptiivisen kielioppikäsityksen välillä. Kaikki kielioppi ei ole preskriptiivistä, vaan kielitieteellisessä tutkimuksessa on kyse deskriptiivisestä kieliopista, jossa tavoitteena on jonkin tietyn kielen muodon rakenteiden kuvaus. Deskriptiivisen kieliopin kannalta on harvoin olemassa yhtä ainoaa oikeaa käyttöä, vaan kaikki kielen olemassa olevat variantit, alueelliset ja sosiaaliset murteet, ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Jokaisella niistä on omaa sanastoa ja mahdollisesti omia yleiskielestä poikkeavia kieliopillisia sääntöjä, joiden mukaan ne käyttäytyvät, oli sitten kyseessä jokin historiallinen murre, suomalaisten McDonald’sin työntekijöiden ammattislangi tai Internetin chatspk.

Oikeinkirjoitusoppaiden, äidinkielen luokkien, kielitoimiston ja Internetin ”kielioppi-natsien” maailmassa puolestaan on kyse kielenhuollosta ja preskriptiivisestä kielioppikäsityksestä. Preskriptiivisessä kieliopissa ja kielenhuollossa on olemassa normeja, jotka edustavat oikeaa käyttöä ja joista poikkeaminen on virhe. Normit voivat liittyä rakenteeseen, sanastoon, välimerkkeihin, yhdyssanoihin, isoihin alkukirjaimiin tai kieliopillisiin rakenteisiin. Ne eivät ole muuttumattomia, vaan esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus korostaa, että se pyrkii tutkimaan ja seuraamaan kielen kehitystä ja antamaan sen perusteella mahdollisimman tarkoituksenmukaisia ohjeita.

Osa normitettavista asioista, kuten sanajärjestys ja taivutuspäätteet, ovat luonnollisen kielen ominaisuuksia ja ne löytyvät sekä puhutusta että kirjoitetusta kielestä. Näissä tapauksissa kielenhuollon tavoitteena on vaalia yhtä yleiskieleen, usein hieman sattumanvaraisesti valikoitunutta muotoa lukuisien murrevarianttien joukosta. Kirjoitetun kielen esittämiseen liittyvät säännöt, kuten välimerkit, isot alkukirjaimet ja yhdyssanojen kirjoittaminen yhteen tai erikseen sen sijaan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Kielen tutkimuksen näkökulmasta ne eivät kuitenkaan kuulu varsinaisesti kielioppi-käsitteen alle, joka siis tarkoittaa kielen rakenteellisia sääntöjä, joiden avulla sanat yhdistyvät keskenään merkityksellisiksi lauseiksi.

Välimerkit ovat syntyneet helpottamaan viestintää ja niiden merkityksen huomaa parhaiten kun yrittää lukea tekstiä, josta ne puuttuvat. Esimerkiksi oheisessa kuvassa kreikankielistä piirtokirjoitusta (peräisin kuuluisasta Rosettan kivestä), kaikki sanat kirjoitetaan yhteen eikä välimerkkejä käytetä.

Preskriptiivisyydellä ja kielenhuollolla on tarkoituksensa. Mikä tahansa elävä kieli muuttuu kaiken aikaa. Ohjailtuna muutos on kuitenkin hitaampaa ja yhtenäinen yleiskieli helpottaa kommunikaatiota. Suomen kieltä on huollettu ja yhdenmukaistettu 1800-luvulta lähtien, minkä ansiosta esimerkiksi äänteiden ja kirjoitusasujen vastaavuus on paljon selkeämpää, kuin englannissa, jonka ortografia on kehittynyt pidemmän ajan kuluessa, useammassa maassa ja on pahamaineisen epäsäännöllistä.

They’re, their ja there lausutaan useimmissa puhutun englannin murteissa identtisesti ja ne eroavat nimenomaan kirjoitusasuiltaan. Toisaalta ne ovat kieliopillisesti eri sanoja (they’re = lyhenne sanoista ”they are”, their = monikon kolmannen persoonan pronominin genetiivi/possessiivimuoto, there = demonstratiivipronomini) ja tämän perusteella olisi mahdollista väittää, että niiden sekoittaminen olisi tästä johtuen kielioppi-virhe. Virhe kuitenkin koskee toisiaan hyvin lähellä olevien kirjoitusasujen liittämistä väärään sanaan. Kyseessä oleva lauseenjäsen on mahdollista päätellä myös sen sijainnista lauseessa. Puhutussa kielessä tapahtuu juuri näin ja itse asiassa virheen huomaaminenkin perustuu juuri tälle. Kielitieteen näkökulmasta virhe tapahtuu siis äänteen ja kirjoitusasun vastaavuuden, eli ortografian alueella.

Mitäpä tällä kaikella sitten on merkitystä? No vaikkapa se, että oikeinkirjoitusta koskevat säännöt eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan sopimuksenvaraisia asioita, jotka ovat syntyneet kommunikaatiota helpottamaan. Toisille ne ovat helpompaa kuin toisille. Itse huomaan usein kirjoittaneeni they’re ja their sekaisin, jos olen tuottanut englanninkielistä tekstiä paljon ja nopeasti ja olen opettanut vakavasti lukihäiriöisiä ihmisiä, joille ne ovat olleet vielä paljon vaikeampia. Lukihäiriö ei ole yhteydessä älykkyyteen ja henkilö, jolle kielen tuottaminen on vaikeaa saattaa olla hyvinkin älykäs ja lahjakas muissa asioissa (vakioparaatiesimerkkinä Albert Einstein). Ihmisillä on hyvin tunteenomainen suhtautuminen kieleen ja omaa kielikorvaa vastaan sotivat ilmaukset tuppaavat ärsyttämään. Näin tapahtuu myös kielitieteilijälle sisälläni, kun joku käyttää sanaa ”grammar” tarkoittaessaan oikeinkirjoitusta tai välimerkkejä.



H-dropping and hypercorrection (harkipäiväisiä avaintoja)

Kielitieteessä termi h-dropping viittaa ilmiöön, jossa h-kirjaimella alkavien sanojen alkukonsonantti jätetään lausumatta. Tämä on tyypillistä etenkin brittienglannin yleiskielessä – lähinnä puhekielessä – jossa h:lla alkavat sanat lausutaan usein kuin h:ta ei olisi lainkaan: esimerkiksi my ’ouse eikä ”house”, tai bad ’abit eikä ”habit”, jne.

Hypercorrection taas viittaa ilmiöön, jossa puhuja on tietoinen usein tekemästään kielivirheestä, mutta yrittäessään korjata virhettä tai estää virheen esiintymistä, ylikompensoi – ts. ”ylikorjaa” kieltään, eli käytännössä korjaa virheitä, joita ei ole, jolloin puhuja tulee itse asiassa lisänneeksi virheitä. Esimerkiksi h-droppingin vastapuoli on h-adding: h-kirjaimen lisääminen sanoihin, jotka alkavat sekä puhekielessä että kirjoitetussa kielessä vokaalilla.

Josta pääsemmekin aiheeseen. Tässä alla on kuva eilen oveemme ilmestyneestä ilmoituksesta veden katkaisemisesta huollon ajaksi keskiviikko-aamuna. (Tämän ansiosta pääsin tänään aikaisin lähtemään kirjastoon, but that’s another story..) Ensin ihmettelin, että onko kirjoittaja natiivi laisinkaan, kunnes ahaa-elämyksenä tajusin mistä on kyse.

Ylläoleva viesti sai minut miettimään tulkintoja ja konteksteja – kun selitin havainnostani ilahtuneena kämppikselleni mitä on h-dropping ja hyperkorrektio, hän kommentoi, että talkkarimme ei ole luokan priimus-ainesta. Kuitenkaan h-dropping ei puhekielen ilmiönä liity älykkyyteen sen enempää kuin kielitaitoon, sillä sitä esiintyy paitsi eri sosiolekteissa (eri sosiaaliluokkien/-ryhmien murteissa), myös alueellisissa murteissa. Kirjoitetussa kielessä se taas heijastaa kirjoittajan suhdetta yleiskieleen, ja kuvastaa lähinnä sitä, miten paljon kirjoittaja joutuu tuottamaan tekstiä – etenkin tekstiä, josta saa palautetta, tai jota joku korjaa. Akateemisessa maailmassa voi olettaa, että tekstit eivät sisällä h-droppingia sen enempää kuin muitakaan puhekielen piirteitä, mutta muuten kyseessä on vain kielen variaatiosta ja muutoksesta syntynyt mielenkiintoinen ilmiö. Sillä voidaan selittää myös sanojen etymologiaa ja kirjoitusasujen muutosta – mutta siitä enemmän joskus toiste.

Lapset monen kielen kannoilla, osa 1

Monikielisyys näyttää käyvän taloksi meillekin, lapsiperheen kotiin. Perinteisemmässä katsannossa ydinperheemme olisi malliesimerkki yksikielisestä yhteisöstä: minä ja puolisoni olemme syntyjämme suomenkielisiä jo ties kuinka monennessa polvessa ja kotona puhutaan lähes pelkästään suomen kielen eri varieteetteja ja rekistereitä.

Mutta aika ajoin päivällispöydässä tai leikin tiimellyksessä porisee talossa monikielinen keitos, jonka ainoa alkulähde ei suinkaan ole jokapäiväisiä ääntämisharjoitteitaan suorittava lingvisti-isi tai suklaakätkön sijaintia ei-karkkipäivänä englanniksi tiedusteleva äiti. Lasten jutuista erottaa karkealla seulalla vivahteikkaan moniäänisen suomen lisäksi ainakin englantia, saksaa ja ruotsia – sekä vanhemmille uppo-outoa olavimaata*.

Vieraiden kielten reitit suomenkielisen perheen arkeen ovat tietysti moninaiset. Tietokone, internet, isin levyt ja kasetit sekä tuore paluumuuttajamme televisio ovat ilmeisiä väyliä, jota pitkin vieraskieliset – etenkin englanninkieliset – asiat pääsevät arjessa näkyviin ja kuuluviin. Näin on ollut, on, ja on oleva muillakin kansalaisilla, kertoo muuten näinä päivinä julkaistu kyselytutkimuksemme kokonaisraporttikin . Maitopurkeista ja ruokapakkauksista tavaillaan ruotsia ja vähän muitakin kieliä kiinnostuneina, pohdiskellaan outojen sanojen merkityksiä ja arvaillaan tuoteselosteista suomenkielisiä vastineita.

Uutena väylänä elämäämme on tullut tärkeä formaalin kielenoppimisen kanava, koulu: esikoinen aloitti sekä saksan että englannin opintonsa viime syksynä. Oppikirjoja ei alaluokalla ole ollut käytössä eikä juuri muutakaan kirjoitettua kieliaineistoa, vaan kielten alkeisiin sukelletaan puhutun kielen välityksellä. Kuunnellaan opea, toistetaan, kysellään, vastaillaan, leikitään, lorutellaan ja lauletaan.

Saksa ja englanti menevät vielä iloisesti sekaisin, eivätkä kielet vaikuta lokeroituvan esikoisella omiksi osastoikseen edes sen johdosta, että eri kielillä on koulussa eri opet. Hyvä, ettei puristisia asenteita tuodakaan areenalle näin varhain: koodinvaihto ja kielellisten resurssien sekoittuminen sallittakoon alakoululaiselle, kun se on normaalikäytäntöä moniaalla ”tosielämässäkin”. Itse ainakin muistan luovineeni 15-vuotiaana turistina Budapestissa saksan ja englannin sekoituksella, ja se toimi hyvin (etenkin kun unkarilaiset tuntuvat aina lisäävän pari astetta hyvää tahtoa ja veljeyttä suomalaisten kanssa asioidessaan…).

Kotona on siis kertailtu, loruteltu, lauleltu ja laskettu lukuja englanniksi ja saksaksi. Esineitä ja värejä arvuutellaan:
– Is it a apple? – Yes, it is!
– Is it a green? – No, it isn’t!
Tomerana vaikutteita imevän kuopuksen suussa isosiskon charmantilla BBC-aksentilla lausuma no, it isn’t taipuu vielä hauskan monimerkityksisesti ”nou ist in” – oliko siinä nyt sitten saksaakin…? Vaikkei minulla mitään Queen’s Englishiä vastaan ole, yritin ohimennen tarjota esikoiselle hieman fonologista ja vähän syntaktistakin variaatiota kenties amerikkalaisemman variantin muodossa (karrikoidusti transkriboituna ”noou, its naad”). Mutta ope on roolimallina ykkönen ja niinpä vain emämaan prestiisi-intonaatio kelpuutetaan – toistaiseksi.

Epilogi

Eräänä iltana viipyilen iltasatujen jälkeen lastenhuoneessa sen verran kauan, että laskeutuu hiljaisuus ja arvelen lasten olevan unessa, itsekin häilyn jo vatupassiasennossa unen ja valveen rajamailla. Meditatiivisen horrokseni katkaisee kuitenkin yläpediltä soinnukkaana kajahtava lapsen ääni:
– dunkelblau–hellblau…
No, saksan kielen värien – ja etenkin niiden tummuussävyjen – tuntemuksesta oli samoihin aikoihin yllättävää käytännön hyötyäkin, kun marketin olutosastolla esikoinen hoksasi tuontioluen kyljessä korvakuulolta tutun sanan dunkel, jonka hän osasi aivan lonkalta tulkata isille ’tummaksi’. Tämä muutenkin houkutteleva Import-Bier päätyi siis oitis ostoskärryyn (ja näin saadaan tähänkin kirjoitukseen upotettua blogissamme viime kuukausina kummitellut olut-teema! ks. kirjoitukset It’s Happy Hour Again ja Murrehirmuja vai hirmuisasti murteita)

* Olavimaahan eivät aikuiset pääse.