Avainsana-arkisto: stereotypiat

Kulttuurin kovikset ja pehmikset

Kesälomalla tuli lukeneeksi monenlaisia mätäkuun juttuja. Kaikki tietävät, ettei Suomessa esiinny luonnossa kookospalmuja. Silti meillä kuulemma kasvaa kookospähkinöitä, vieläpä äärimmäisen kovakuorista lajiketta.

Näin esittää Guardian-lehden kolumnisti, joka kertaa juttua suomalaisen ja ruotsalaisen juomingeista. Jossain vaiheessa ruotsalainen kohottaa lasiaan ja sanoo ”skål” – mihin suomalainen vastaa, että eikös me tultu tänne juomaan eikä puhumaan? Varsin pidättyvään ruotsalaiseen verrattuna suomalainen on vieläkin kovempi pähkinä purtavaksi, oikea kookospähkinä.

Kovat ja vaikeasti avautuvat kookospähkinät esitetään tässä kulttuurisessa yleistyksessä pehmeiden persikoiden vastakohtana. Persikoihin kuuluvat tyypillisesti avoimet amerikkalaiset – helppoja lähestyä mutta myös tungettelevan tuttavallisia, ainakin ranskalaisten mielestä. Ranskalaiset itse, samoin kuin saksalaiset ja venäläisetkin, edustavat kookoksia. Persikoiden näkökulmasta kookospähkinät puolestaan ovat kylmäkiskoisia ja epäkohteliaita. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Britit ovat kookospähkinöitä Kaliforniassa mutta persikoita Ranskassa.

Tarina kuitenkin jatkuu: kookospähkinän sisus on virkistävää makeaa mehua, kun taas persikoiden sisältä löytyy vain iso, kova siemen. Viimeistään tähän olisi stereotyyppinen ajattelu ehkä hyvä pysäyttää. Kuten kolumnin kirjoittajakin toteaa, kulttuurien välistä ymmärrystä ennakkoluulot eivät järin edistä. Oma kulttuuri on jokaiselle se oikea.

Tutkimus tarjoaa monia näkökulmia kulttuurien vertailuun. Esimerkiksi kielellistä kohteliaisuutta on lähestytty kahden vastakkaisen kohteliaisuustyypin kautta. Negatiivinen eli etäkohteliaisuus korostaa puhekumppanin autonomiaa ja välttää puuttumasta siihen. Etäisyyden pito on siis kohteliasta. Positiivisen eli lähikohteliaisuuden kulttuurissa pelataan yhteisyydellä ja myönteisyydellä. Niillä luodaan turvallinen hyväksynnän ilmapiiri. Kulttuurien erot näkyvät esimerkiksi puhutteluissa. Vastaavanlaisia kahden kulttuurin eroja on esitetty myös miesten ja naisten puhestrategioiden välille

Geert Hofsteden paljon huomiota saanut malli puolestaan erottaa neljä kansallisen kulttuurin ulottuvuutta. Vastakkain asetetaan individualismi ja kollektivismi, valtahierarkia ja tasa-arvo, maskuliinisuus ja feminiinisyys sekä epävarmuuden välttäminen ja sietämisen. Näillä mittareilla mm. Yhdysvallat, Britannia ja Australia edustavat individualismia, samoin Suomi ja muut Pohjoismaat.

Uusimmassa vertailussaan Hofstede tarkastelee maita kuudella mittarilla. Suomessa korostuu paitsi yksilöllisyys myös solidaarisuus ja normihakuisuus. Kuvaukseen liitetään lisäksi sallivuus, johon kuuluu vapaa-ajan arvostus ja – ehkä omien stereotypioidemme vastaisesti – taipumus optimismiin. Vaikkapa britteihin verrattuna suomaiset osoittautuvat kuitenkin vähemmän individualistisiksi ja erilaisuutta sietäviksi ja enemmän turvallisuushakuisiksi.

Käytännössä kulttuurien kohtaaminen näyttäytyy varsin monisyisenä. Viime vuosien tutkimusta kokoavassa artikkelissaan Lily Arasaratnam toteaa, että alan keskeisiin tutkimuskohteisiin on kuulunut kuvata kulttuurien välistä kommunikaatiota eri yhteyksissä. Hän luettelee mm. seuraavat: vieraan kielen oppiminen, englanti toisena kielenä, liike-elämä, terveydenhoito, opettajankoulutus, monikulttuurinen luokkahuone, ulkomailla tapahtuva vapaaehtoistyö ja monimuotoiset kaupunkikulttuurit.

Tästä näkökulmasta katsottuna kulttuurit ovat monenlaisessa vuorovaikutuksessa aivan jokapäiväisessä elämässä. Taitojaan pääsee itse kukin siis harjaannuttamaan oman kookospähkinä- tai persikkakulttuurinsa sisälläkin.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Terttu Nevalainen

Suomi, tuo puolueeton kielemme

VesilasiToisin kuin ehditte ehkä jo kuvitella, tämä blogikirjoitus ei käsittele suomen sukupuoletonta hän-pronominia, vaan erästä toista neutraaliutta osoittavaa piirrettä kielessämme. Englannissahan kysellään usein:

Is your glass half full or half empty?

Suomeksi se käännetään yleensä:

Onko lasisi puolitäysi vai puolityhjä?

Mutta perinteisestihän lasit eivät ole suomessa puolitäysiä sen paremmin kuin puolityhjiäkään, vaan puolillaan. Meidän ei ole pakko sitoutua optimistiseen eikä pessimistiseen näkökantaan, vaan voimme pysyä täysin puolueettomina. Mahtavaa! Löytyyköhän muista kielistä vastaavaa sanaa?

MOT-sanakirjat kertovat: englanti half-filled, ruotsi halvfull, saksa halbvoll, ranska demi-plein, italia mezzo pieno, espanja medio lleno, viro pooleldi täis… Kaikki näistä ovat siis optimistisesti puolitäysiä. (Joku semantikko varmaan osaisi kertoa, miksi oletussana on puolitäysi eikä puolityhjä – liittynee samaan kuin se, että yleensä kysytään henkilön pituutta eikä lyhyyttä.) Muutamasta kielestä löytyy kyllä neutraalikin versio, mutta ne vaativat prepositiolausekkeen (’puoleen asti’): saksa bis zur Hälfte, espanja a la mitad, portugali até meio.

Mutta sitten! Venäjä: наполовину. En valitettavasti osaa venäjää, mutta sama sana näyttää tarkoittavan myös ’puoleksi, puoliksi, puolitiehen, puolittain’. Olemmeko siis neutraaleja yhdessä slaavien kanssa, ja länsieurooppalaiset sitten niitä optimisteja? Taidanpa stereotypioista piittaamatta juoda lasini typötyhjäksi, onhan sentään perjantai. Kippis!

2 kommenttia

Kategoria(t): Tanja Säily

Englanti – miehekäs ja myönteinen kieli?

Kieliä leimataan joskus arkipuheessa helpoiksi ja vaikeiksi, loogisiksi ja epäloogisiksi, rikkaiksi ja köyhiksi. Mutta voivatko kielet olla myös sukupuolittuneita tai peräti onnellisia? Englannin kieleen on liitetty näitäkin arvoarvioita. Yleisiä ne olivat viime vuosisadan alkupuolella.

Ansioitunut ja edelleen arvostettu tanskalainen kielentutkija Otto Jespersen esitteli aikoinaan englantia poikkeuksellisen maskuliinisena kielenä. Englantiin nähden vaikkapa ranska ja italia olivat hänestä monessa suhteessa feminiinisiä ja havaijin kieli lapsellista. Näkemyksiinsä Jespersen päätyi vertailemalla kielten äänteitä, intonaatiota, pääte- ja tavurakenteita. Englannin viriileihin piirteisiin kuului myös sanajärjestys, koska englannissa ”sanat eivät ole piilosilla” niin kuin usein on laita latinassa ja saksassa.

Väite englannin maskuliinisuudesta on herättänyt negatiivisia tuntoja Jespersenin Growth and Structure of the English Language -teosta lukeneissa opiskelijoissa. Tähän viittaavat kirjaston kirjan alleviivaukset ja reunahuomautukset. Itse muistelen aikoinani lukeneeni vieläkin runsaammin merkinnöin kirjailtua nidettä!

(Otto Jespersen, "Growth and Structure of the English Language", 9. painos, 1967, s. 2. Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmat.)

(Otto Jespersen, ”Growth and Structure of the English Language”
9. painos, 1967, s. 2. Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmat.)

Parin vuoden takainen väite englannin kielen positiivisuudesta perustuu puolestaan empiiriseen tutkimukseen. Vermontin yliopiston tutkijat testasivat englannin yleisimpien sanojen herättämiä myönteisyyden tunteita asteikolla yhdestä yhdeksään. Aineisto koottiin neljästä suuresta tietokannasta, joissa oli Twitterin viestivirtaa, New York Timesin 20 vuoden numerot, laulujen sanoituksia 50 viime vuodelta sekä miljoonia kirjoja 1500-luvulta nykypäivään. Testisanoja kertyi yhteensä yli 10.000 kappaletta. Kunkin sanan pisteytti 50 vapaaehtoista.

Aineiston positiivisimmaksi sanaksi koettiin laughter (keskiarvo 8,5 pistettä) ja negatiivisimmaksi terrorist (1,3). Neutraaliin välimaastoon sijoittuivat mm. the (4,98) ja it (5,02). Yleisimmät sanat vaihtelivat jonkin verran aineistotyypin mukaan. Esimerkiksi lehtiaineistossa positiivisimmiksi arvioitiin love, win, comedy, celebration ja pleasure, ja negatiivisimmiksi war, cancer, murder, terrorist ja rape. Vain lauluissa yleisimpiin mielihyvää tuoviin sanoihin kuului rainbows ja kissing.

3,5-kuukauden ikäinen vauva nauraa

3,5-kuukauden ikäinen vauva nauraa

Tutkimuksen päätulos oli, että kussakin aineistossa positiivisia, onnen tuntemuksia herättäviä sanoja oli huomattavasti enemmän kuin negatiivisiksi koettuja. Englannin kohdalla onnettaren vaaka näyttäisi siis kallistuvan vahvasti plussan puolelle.

Tutkimuksen tekijät olivat matemaatikkoja ja tilastotieteilijöitä. Menetelmät olivat hallussa ja aineistokin valtava. Kielentutkijaa silti vähän mietityttää kuinka suuri todistusvoima on yksittäisillä, yhteydestään irrotetuilla sanoilla. Nauruakin on monenlaista: hermostunutta, hämmentynyttä, ivallista, pilkallista. Positiivinen sana voi esiintyä kieltolauseessa ja välittää negatiivisen viestin. Tutkijat myöntävätkin auliisti, että laajempien rakenteiden tunnesisällön analyysi olisi paikallaan, joskin vaikeampi urakka. Tutkittavaa siis riittää.

Englannin positiivisuustutkimus sai kimmokkeen aiemmasta Twitterin viestivirran analyysista. Sen mukaan amerikkalaiset kokivat olevansa vähemmän onnellisia kuin aiemmin, ja naiset vähemmän onnellisia kuin miehet. Toisaalta tuore YK:n tukema tutkimus on jo ehtinyt päivittää maailman onnellisimmat ja onnettomimmat maat. Suomi sijoittuu tilastossa 7:nneksi heti Kanadan jälkeen, mutta Yhdysvallat löytyy vasta sijalta 17. Valtakielen ”onnellisuusindeksi” ei siis näytä ennustavan ihmisten onnellisuuden kokemusta.

Tilastoista huolimatta onnellista uutta vuotta kaikille!

4 kommenttia

Kategoria(t): Terttu Nevalainen