Avainsana-arkisto: johto-oppi

Kielellisiä innovaatioita metsästämässä

Suomen puhuja ei ole voinut välttyä kohtaamasta sellaisia sanoja kuin hyperaktiivinen, ultrakeveä tai pseudohistoriallinen. Mutta mitä nämä hyper-, ultra– ja pseudo– oikeastaan ovat? Näitä muodostimia on jonkin verran tutkittu kielitieteessä, mutta tutkijat eivät ole täysin yksimielisiä siitä, mitä ne tarkalleen ottaen ovat. Yleinen käsitys on se, että ne sijoittuvat jonnekin perinteisten affiksien (eli sanavartaloon kiinnittyvien liitteiden) ja yhdysosien välimaastoon. Niitä onkin yleisesti alettu kutsua neoklassisiksi yhdysosiksi (englanniksi combining forms), sillä suuri osa niistä on lainattu klassisista kielistä kreikasta ja latinasta. Tällainen yhdysosa voi esiintyä alun esimerkkien tavoin sanan alussa, tai vaihtoehtoisesti lopussa (yleistä erilaisten tieteenalojen nimissä, kuten (psyko)logia, (karto)grafia ja (astro)nomia).

Osa näistä yhdysosista on esimerkkien tavoin kaikille tuttuja ja melkein jokapäiväisiä, osa taas (joukossa sellaisia helmiä kuin glottokronologia tai immunohistologia)  kuuluu kovaan tieteelliseen terminologiaan, jonka merkitystä tavallisen tallaajan lienee turha yrittääkään opetella. Monet yhdysosista ovatkin levinneet kieleen nimenomaan tieteellisten tekstien ja käsitteiden kautta, joista vain osa on levinnyt yleiseen käyttöön asti. Myös yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja erilaiset muoti-ilmiöt saattavat synnyttää uusia sanoja: viime aikoina Suomen tiedotusvälineissä on esimerkiksi pohdittu Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin välistä elekieltä — kremlinologian hengessä totta kai.

Juuri tarkastukseen menneessä gradussani tutkin näiden neoklassisten yhdysosien produktiivisuutta englannissa. Produktiivisuus tarkoittaa kielen puhujien kykyä luoda ja keksiä kieleen uusia sanoja erilaisia muodostimia käyttäen. Jos esimerkiksi jokin etuliite on produktiivinen, se kiinnittyy helposti erilaisiin sanavartaloihin muodostaen uusia sanoja kieleen.

Miten produktiivisuutta sitten mitataan? Helpoin ja intuitiivisin tapa on laskea kielestä kaikki sanat, jotka sisältävät jonkin tietyn elementin. Maalaisjärkikin sanoo, että jos jokin muodostin on yleinen, sitä on helppo käyttää ja se on ikään kuin puhujien ”kielen päällä” ja kognitiivisessa reservissä valmiina hyödynnettäväksi. Tärkeitä johtolankoja ovat uniikit, tutkimusaineistossa ainoastaan kerran esiintyvät sanat, sillä niiden voi sanoa jollain lailla mittaavan kielenpuhujien innovatiivisuutta ja kykyä keksiä sanoja hetken mielijohteesta. Omassa gradussani on käytetty lisäksi tilastollisia menetelmiä, jotka perustuvat suurten tekstimassojen eli kielikorpuksen analysoimiseen. Kun käytettävissä on suuri määrä tilastollista dataa, on mahdollista laskea todennäköisyyksiä eri muodostimien esiintymiselle.

Mikä sitten on tutkimuksen lopputulos? Ovatko nämä muodostimet produktiivisia? Kuten tieteessä usein, mitään yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa. Sen voi ainakin todeta, että erityisesti sanavartalon alkuun liitettävät muodostimet osoittautuivat jälkiosia produktiivisemmiksi. Esimerkiksi hyper– ja super-liitteitä on helppo yhdistää melkein minkä tahansa sanan alkuun, kun taas –logiat ja –grafiat vaativat hieman enemmän vaivannäköä ja kielellistä leikkimielisyyttä.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Eeva Rita-Kasari

Kerroksia

Radioheadin King of Limbs -levyn julkaisu muutama viikko sitten oli todellinen mediatapahtuma. Yhtye ilmoitti 14. helmikuuta julkaisevansa uuden levyn viiden päivän kuluttua, mutta aikaisti sittemmin julkaisuajankohtaa yhdellä päivällä. Tämä salaperäisyys sai lehdistön seuraamaan levynjulkistukseen liittyviä tapahtumia minuutti minuutilta päivitettävissä blogeissa, joita tutummin käytetään jalkapallo-otteluraporteissa. Ensimmäisiä pika-arvioita levystä saatiin lukea tuoreeltaan jo samana päivänä, ja sen jälkeen niitä on julkaistu tasaiseen tahtiin.

Pölyn jonkin verran laskeuduttua NPR:n musiikkikriitikko Robin Hilton kommentoi All Songs Considered -ohjelmassa levyä seuraavasti:

My reaction initially to this record was much like the previous one In Rainbows, which was, the second I heard it I thought yeah it’s a Radiohead record but the more time you spend with it the deeper you get into it and there’s just so many layers to unpeel

Kielestä kiinnostuneen kuuntelijan huomion saattaa kiinnittää verbi unpeel. Hilton käyttää verbiä esittäessään ajatuksensa siitä, miten musiikki koostuu useista kerroksista, joita kuorimalla kuulija oletettavasti voi ymmärtää ja nauttia siitä täysimääräisesti.

Verbi on mielenkiintoinen, koska se on muodostettu samanmerkityksisestä ja huomattavasti yleisemmästä verbistä peel käyttämällä etuliitettä un-. Tavallisesti un-etuliite muuttaa sanan merkityksen päinvastaiseksi – esimerkiksi undo, untie tai unthinkable. Tässä yhteydessä etuliite vaikuttaa tarpeettomalta, koska parin peelunpeel välillä merkityseroa ei näyttäisi olevan. Kuitenkin tämä merkitysero on olemassa adjektiiviparin peeledunpeeled (”kuorimaton”) välillä.

Unpeel-verbin olemassaololle on äkkiseltään vaikea keksiä pakottavaa syytä. Sananmuodostuksen kannalta sen merkitys on epäjohdonmukainen ja se on vieläpä yksitavuista peel-verbiä pidempikin. Toisaalta luonnollinen kieli ei välttämättä seuraa tiukasti muodollisen logiikan sääntöjä, ja myös englannin kielen puhujat käyttävät menestyksekkäästi epäjohdonmukaisina pidettyjä kielioppirakenteita, kuten kaksoiskieltoa. Verbi unpeel löytyy lisäksi Oxford English Dictionarystä, joten kyseessä ei ole pelkkä yksittäisen musiikkitoimittajan lipsahdus. Sanakirjan ensimmäinen sitaatti on jo vuodelta 1904.

Myös isoista tekstikorpuksista löytyy joitakin esimerkkejä verbin käytöstä. Yleisenä verbiä ei kuitenkaan voida pitää: n. sadan miljoonan sanan British National Corpuksessa (BNC) unpeel-verbi esiintyy kolmesti, ja yli neljä kertaa suuremmassa Corpus of Contemporary American English (COCA) -korpuksessakin esimerkkejä on ainoastaan 17. Peel-verbi esiintyy jälkimmäisessä yli 7000 kertaa, joten ero näiden verbien välillä on valtava. Myös ruokaresepteissä esiintyvä adjektiivi unpeeled on muuten huomattavasti verbiä unpeel yleisempi (231 esiintymää COCAssa).

Näin vähäisen esimerkkimäärän perusteella ei voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä unpeel-verbin käytöstä. Silti ei liene sattumaa, että esimerkkimme tulee nimenomaan kulttuurin alalta. Kulttuuriuutiset ja arviot käsittelevät usein asioihin liittyviä monia merkityksiä, joiden yhteydessä voidaan puhua kuvaannollisesti esimerkiksi tasoista tai kerroksista, jotka puolestaan liittyvät samaan aihepiiriin kuin verbi unpeel. Niin tai näin, Google-haku merkkijonolle ”layers to unpeel” tuottaa yli 1200 linkkiä, joista silmämääräisesti arvioiden varsin moni näyttäisi viittaavan nimenomaan tekstien, elokuvien ja musiikin merkityksien tulkitsemiseen.

Samanlaisissa asiayhteyksissä esiintyy muuten myös toinen verbi, nimittäin unfold; Google löytää merkkijonolle ”layers to unfold” yli 4000 osumaa. Lieneekö unfold-verbin käytöllä ollut vaikutusta myös toisen un-verbin yleistymiseen?

Entäs se levy sitten? Hyvältä kuulostaa, ja Hiltonin mainitsemia kerroksiakin löytyy muutaman kuuntelukerran perusteella yllin kyllin.

4 kommenttia

Kategoria(t): Turo Hiltunen

Kulturomiikkaa?

Toissa vuonna kirjoitin englannin amundo-slangipäätteestä, joka yleistyi tv-sarjojen myötä: 1970-luvulla Onnen päivien Fonzie sanoi mm. ”Correctamundo!”, ja 1980-luvulla Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien Michelangelon suosikkisanontoihin lukeutui ”Exactamundo!”. Googlen äskettäin julkaiseman Ngram Viewer -palvelun avulla voimme tarkastella näitten kahden sanan yleistymistä englanninkielisissä kirjoissa.

Ennen vuotta 1980 käyrät näyttävät nollaa, sitten ilmestyy correctamundo ja 1980-luvun lopulla exactamundo. Tämä vaikuttaa järkevältä: Onnen päiviä tehtiin vuosina 1974–1984, ja Kilpikonnat aloitti sarjakuvana vuonna 1984. Sanat ilmestyvät siis kirjoihin – ei vain kaunokirjallisuuteen vaan myös mm. erilaisiin oppaisiin – muutaman vuoden viiveellä.

Sanojen kultakausi alkaa 1990-luvulla, jolloin ne yleistyvät exactamundon johdolla. Kilpikonnien huippusuosittua tv-sarjaa esitettiin vuoteen 1996 asti, ja Onnen päivien tv-uusinnatkin saattoivat vaikuttaa correctamundon uuteen tulemiseen (Pulp Fiction -elokuvasta puhumattakaan), mutta sanat alkoivat varmasti myös elää omaa elämäänsä. Exactamundo pysyy näistä kahdesta useammin käytettynä. Olisi kiinnostavaa tutkia myös –amundo-päätteen käyttöä yleensä (etenkin kun yksittäisten sanojen frekvenssit ovat hyvin pieniä), mutta siihen palvelu ei valitettavasti anna mahdollisuutta – sillä voidaan hakea vain kokonaisia sanoja.

Lisätietoja Googlen palvelun inspiroimasta sanapohjaisesta kulttuurintutkimuksesta löytyy Culturomics-sivustolta. Termi culturomics perustuu genomics-sanaan (suomeksi genomiikka tai genomitutkimus), joka viittaa eliön geenien rakenteen selvittämiseen. Culturomics pyrkii selvittämään kulttuurin rakennetta samantapaisilla tietojenkäsittelymenetelmillä. Kielitieteilijät ovat lähestymistapaa vähän kritisoineetkin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Tanja Säily

Blogalisaation lyhyt historia

Osallistuin taannoin seminaariin, jossa opin uudissanan blogalisaatio. Puhuja viittasi sillä blogien yleistyvään käyttöön mielipidevaikuttajina. Kielentutkijaa tuore anglismi rupesi tietenkin kiinnostamaan. Suomen sanana blogalisaatio ei näyttäisi yleistyneen vielä kovin laajalle: nettihaun viitteiden määrä jää reilusti alle sadan. Aivan tuore sana se ei kuitenkaan ole. Nettikeskustelua siitä löytyy jo viiden vuoden takaa. Tuolloin sillä viitataan blogien määrälliseen ja laadulliseen paisumiseen, blogikulttuurin leviämiseen ”yli maailman aina Huittisiin saakka”. Ilmassa on selvästi innostusta.

Suomalaiset selaustulokseni osoittavat, että blogalisaatio nähdään nykyään sekä uhkana että mahdollisuutena. Uhkaksi se muodostuu nettirikollisuuden ja anarkian väylänä, mutta toisaalta sitä voidaan hyödyntää palvelujen tarjoamisessa. Uusi yhteisöllisyys voi myös vapauttaa arkitodellisuuden kahleista. Tässä merkityksessä blogalisaatio on levinnyt kattamaan blogien lisäksi facebookit, second lifet ja Habbo hotellit.

Kun teen nettihakuni blogalization/blogalisation -muodoilla, viitteiden määrä kasvaa yli kymmeneen tuhanteen. Kansainvälisessä käytössä sanan merkitys saa lisää ulottuvuuksia. Joidenkin mielestä sanalla viitataan useammalla kuin yhdellä kielellä bloggaavaan avoimeen verkkoyhteisöön, jossa kielirajat ylittyvät luonnostaan. Toisten mukaan sanan merkitys ei ole vielä tarkentunut, ja jotkut ovat sitä mieltä, ettei sitä ei oikeastaan tarvita, kun käytössä on jo globalisaatio. Ajatellaan myös, ettei blogalisaatiossa ole mitään uutta: ainahan ihmiset ovat tarinaa iskeneet.

Kielentutkijalle kyse on joka tapauksessa kiinnostavasta sananmuodostusketjusta. Englannin blogi, blog, on 1990-luvun yhdistelmä sanoista web ja log, ’verkko’ + ’loki(kirja)’. Blogalization on sittemmin lyhennetty blogista ja globalisaatiosta. Anglistin tietopankki Oxford English Dictionary kertoo, että globalisaatio puolestaan syntyi 1930-luvun alussa, kun adjektiiviin global lisättiin pääte –ization. Mallia ehkä otettiin ranskan globalisationista, joka tavataan jo aivan viime vuosisadan alusta. Adjektiivia global on käytetty englannissakin ainakin 1600-luvulta lähtien, tosin aluksi ympyrän muotoon liittyvissä teknisissä yhteyksissä; sen pohjana oleva substantiivi globe lainattiin ranskasta keskiajan lopulla.

Maapalloistumisen rönsyävään sanaperheeseen kuuluu 1980-luvun lopulla luotu glocalization, jossa kansainvälinen ja paikallinen, local ja global, yhdistyvät. Niistä on johdettu myös adjektiivi glocal. Saman mallin mukaan blogalization on saanut oman adjektiivinsa, blogal. Ja kun on käytössä adjektiivi, verbi seuraa: blogalize. Siitä voi helposti jatkaa muotoihin blogalizing ja blogalized. Näin sana kotiutuu kieleen.

Kaikki eivät kuitenkaan halua blogalisoitua. Kanadan ranskalaisella sivustolla blogalisation mainitaan quebeciläiseksi anglismiksi ja muistutetaan, että kielitoimisto esittää sille kotoperäistä muotoa carnétisation. Kiinnostavaa kyllä, englanninkielinen verkkosanakirja väittää, että blogalisation on saanut suuremman suosion ranskassa ja saksassa kuin englannissa. Ehkä väitteessä on jotain perää. Sain havaita, että vaikka blogalisaatio on jo täysin globalisoitunut, ei se vielä ole ehtinyt Oxford English Dictionaryn hakusanaksi edes sanakirjan verkkoversioon.

P.S. Juttuni luettuaan kotikriitikko huomautti, että kyllä suomessakin globaalit blogit voivat mutkistua. Globalisaatio saa kotoisemman muodon klopalisaatio ja blogista voi tulla ploki. Mutta ploki ei suinkaan ole aina blogi tai plokkaaminen bloggaamista…

1 kommentti

Kategoria(t): Terttu Nevalainen

Excellentamundo!

Tuo sana pulpahti tänään mieleeni, kun olin hetkellisesti tyytyväinen itseeni saatuani erään homman hoidettua nopeasti. Sitten rupesin ihmettelemään, mistä se oikein tuli – sana vaikutti koostuvan osista excellent ’erinomainen’ ja –amundo, joka oli ehkä jonkinlainen sanan merkitystä vahvistava pääte. Google löysi noin 1220 excellentamundoa ja lisää eri kirjoitusasuissa, kuten excellamundo (n. 191 esiintymää), josta oli pudotettu pois excellent-sanan –ent-pääte. Tiesin, että oli olemassa muitakin –amundo-loppuisia adjektiiveja, esim. perfectamundo, joten aloin etsiä lisätietoja tästä mahdollisesta suffiksista.

Hetken hakemisen jälkeen amundo löytyikin sanakirjasta The New Partridge Dictionary of Slang and Unconventional English, jonka mukaan sitä käytetään leikillisten slangiversioiden muodostamiseen sanoista. Päätteen on ilmeisesti popularisoinut 1970-luvulla Onnen päivien Fonzie, joka sanoi mm. ”Correctamundo!”. Fonziehan oli amerikanitalialainen, ja onkin spekuloitu, että –amundo tulisi italian –mente-päätteestä, jolla tehdään adverbejä adjektiiveista (myös espanjan vaikutus on mahdollinen). Benjamin Zimmerin mukaan toinen tunnettu –amundo-päätteen käyttäjä oli 1980-luvun Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat -sarjan Michelangelo, jonka suosikkisanontoihin lukeutui ”Exactamundo!”. Tässä sanan merkitys lienee exactly ’tismalleen’ eikä pelkkä slangi-exact ’tarkka’, eli –amundo-pääte on tehnyt exact-adjektiivista adverbin. Coolamundo!

1 kommentti

Kategoria(t): Tanja Säily