Saksa, sakset ja saksit

Miltä tuntuu kun otat sakset kouraan? Kohoavatko silmiesi eteen rautakautisen Pohjois-Euroopan loputtomat alkumetsät; puiden lomasta kurkkivat hurjat germaaniheimot? Lipuvatko silmiesi ohi kansainvaellukset? Näetkö sielusi silmin kuinka raivokkaat anglosaksi-soturit vyöryvät Brittein saarille ja käyvät roomalaistuneiden kelttien kimppuun työntäen nämä saarivaltakunnan kauimmaisiin kolkkiin?

Eikö? Ei syytä huoleen: päässäsi ei varmastikaan ole mitään vikaa.

Etymologisesti yllä kuvatun kaltaiset mielikuvat olisivat kuitenkin ihan perusteltuja, koska suomen sana sakset on lainattu ruotsin sanasta sax, -en, -ar ja on samaa juurta kuin saksit ja Saksa.

saksi

sakset

Kaikkien kolmen nimi tulee lyhyestä yksiteräisestä teräaseesta, jota kutsuttiin nimellä sax  tai muinaisenglannissa seax. Suomessa ase tunnettiin nimellä skramasaksi tai väkipuukko. Esihistoriallisen ajan arkeologiassa jaetaan aseet miekkoihin, väkipuukkoihin ja tikareihin, joista keskimmäistä aletaan tavata rautakauden löydöissä. Se on yksiteräinen pistoase ja vastaa pituudeltaan lapinleukua tai viidakkoveistä.

Englannin ja saksan kielissä paperin, kankaan, hiusten ym. leikkaamisen käytetty työkalu, joka koostuu kahdesta keskeltä toisiin liitetystä terästä, tunnetaan nimellä scissors (lainattu ranskasta) ja die Shere (englannissa shears tarkoittaa nykyisin ennemminkin keritsimiä). Ruotsissa kyseinen työkalu on yhteistä germaani-menneisyyttä kunnoittavasti nimetty kuin siinä olisi kaksi väkipuukkoa.

Skramasaksi oli ilmeisesti erityisesti germaanien suosiossa, koskapa kokonainen germaanikansa on saanut siitä nimensä. Saksit olivat anglien ohjella toinen kahdesta tärkeimmästä germaaniheimosta, jotka rantautuivat 400-luvulla Brittein saarille täyttämään sinne roomalaisten lähdön myötä syntynyttä valtatyhjiötä. Englannin adjektiivi Anglo-Saxon tulee näiden heimojen nimistä ja sitä käytetään viitatessa paitsi Brittein saarille varhaiskeskiajalla syntyneeseen germaani-kulttuuriin myös nyky-yhteiskuntiin, jotka pohjautuvat tai ovat saaneet vaikutteita englantilaisista tavoista.

Anglo-Saxon, adjective

– describes the people who lived in England from about 600 AD and their language and customs

– describes modern societies that are based on or influenced by English customs

Saksahan on muuten tunnetusti siitä vekkuli maa, että eri kielissä se on nimetty eri germaanikansojen mukaan.* Suomen lisäksi nimeä Saksa käytetään virossa sekä muutamassa muussa suomensukuisessa kielessä (sekä romanikielessä). Englannissa ja italiassa sekä eräissä muissa kielissä sana klassisen latinan germania-sanasta. Ranskassa ja espanjassa taas nimi tulee luoteisimmasta germaaniheimosta alemanneista. Ruotsin Tyskland on samaa juurta kuin Deutschland, joka pohjautuu germaanisen kantakielen sanaan *Þeudiskaz, ja tarkoittaa ’kansaa’. Englannissa tämä sana taas on vakiintunut tarkoittamaan hollantilaisia: the Dutch.

Ei muuten välttämättä ole mahdottoman kaukaa haettua vaihtoehtohistoria-spekulaatiota, etteikö Englannin nimeksi olisi voinut vakiintua jokin saksi-johdannainen, kuten Saksonia tai Saksimaa. Englannin yhdistyessä poliittinen hegemonia oli Wessexin länsisakseilla. Ensimmäisenä yhdistynyttä Englantia hallinnut Aethelstan kutsui itseään tilanteen mukaan nimellä Rex Saxorum ’Saksien kuningas’, Rex Anglorum ’Anglien kuningas’ tai Rex totius Britannie ’koko Britannian kuningas’.

Keltit kutsuivat keskiajalla germaanitulokkaita sakseiksi riippumatta siitä, mistä heimoista nämä olivat kotoisin. Esimerkiksi gaelin kielessä sassenach tarkoittaa edelleen englantilaista.

---

* Puhekielisiä nimityksiä voi olla vielä useampia. Sveitsissä asuessani olen oppinut, että pohjoisia naapureita tarkoittava vähemmän kohtelias lempinimi on Schwab ‘svaabi’, joka vastaa lähinnä hurrittelua tai ryssittelyä. Varsinaisesti tämä viittaa Schwabenin hallintopiiriin etelä-Saksassa ja sitä ennen svaabien heimoon (Caesarin mukaan germaanikansoista suurin ja vahvin), mutta Sveitsissä se on slangisana kaikille saksalaisille. Wikipedia taas tietää kertoa, että entisen Jugoslavian alueella kaikkia saksankielisiä kutsutaan svaabeiksi, tarkoittaen myös sveitsiläisiä ja Itävaltalaisia.

Täh?

Madridissa tuli toukokuussa vastaan tällainen ikkunateksti.

Siis mikä ihmeen täCH? Googletin puljun, ja heidän Facebook-sivullaan joku oli kysellyt samaa. Vastaus kuului:

Buenos días. La palabra no tiene significado real. El nombre del hotel procede del sonido de la palabra en inglés ”touch”. Gracias por su interés.

Eli nimi on englannin touch-sanan inspiroima – kuulostaa muka samalta – muttei tarkoita mitään sen kummempaa. Äänpisteet ovat ilmeisesti vain koristeena (Facebook-sivulta ne onkin jätetty pois), samoin kuin erikoinen pien- ja suuraakkosten käyttö. Hotellin saitilta löytyy myös sivu nimeltä ägenda, joka sekin näyttää suomalaisen silmään aika hassulta, ja yksi huonekategorioista on äfor, joka liittynee jotenkin affordableen (tai sen espanjankieliseen vastineeseen) eli edulliseen. Ääkkösten käyttö muistuttaa 70- ja 80-luvuilla muodissa ollutta heavy metal -umlautia, esim. Mötley Crüe. Kiinnostava ratkaisu modernilta hotellilta, lieköhän Espanjassa yleistäkin?

Laivoja Kukinkujalla?

Martinlaaksossa Länsi-Vantaalla on Kukinpolku- ja Kukinkuja-nimiset pikkukadut sekä vähän leveämpi ja pitempi Kukintie. Nimien alkuosa ei tunnu merkitsevän mitään järkevää, ja niinpä näppärät martinlaaksolaiset sanovatkin, että näiden väylien ruotsinkieliset nimet ovat tietenkin Var-och-en-stig, Var-och-en-gränd ja Var-och-en-väg. Ruotsinkieliset katukilvet antavat kuitenkin vähän toisenlaista tietoa: Kuggstigen, Kuggränden ja Kuggvägen. Suomalaiset nimet on väännetty ruotsinkielisistä, mutta on todettava, ettei katujen ristijien luovuus ole ollut aivan parhaimmillaan.

Nykyruotsin kugge merkitsee tietenkin ratasta. Siispä Rataskuja, Rataspolku ja Ratastie. Ongelmana on kuitenkin, että tämännimiset kadut löytyvät jo Martinlaakson tienoilta. Ruotsinkielisten nimien alkuosa on Hjul-. Olisiko muita vaihtoehtoja? Keskeinen kysymys on tietenkin kugg- tai kugge-sanan ikä ja alkuperä. Varhaisessa ruotsissa nämä sanat esiintyvät myös muodossa kogg ja kogge. Sana on merkinnyt laivaa, tietyntyyppistä alusta. Ja tästäpä johtaa polku englantiin ja muihin germaanisiin kieliin. Oxford English Dictionary antaa seuraavan määritelmän cog-substantiivista:

A kind of ship of earlier times; broadly built, with roundish prow and stern. Supposed to have been primarily a ship of burden or transport, but also used as a ship of war.

Tämä sana ei sellaisenaan ole enää käytössä englannin kielessä, mutta mieleen tulee alkuosa yhdyssanasta coxswain ”perämies”, ”peränpitäjä”. Sana on varmasti tuttu ainakin Oxfordin ja Cambridgen soutukilpailujen tai näiden kahden yliopiston college-soutujen seuraajille. Sanan alkuperäinen muoto oli cockswain, ja venettä tarkoittava alkuosa on luultavasti samaa juurta kuin cog. Ääntämys hioutui puhekielessä suunnilleen muotoon [koksn].

Ajatus, että kadunnimien kugg- viittasi alun perin laivaan, alukseen, ei ole vailla viehätystä. Varmasti merenkulku muodosti menneinä aikoina paljon keskeisemmän osan ihmisten ajatusmaailmaa kuin nykyisin. Helsingin seudun nimistö antaa tukea tällaiselle etymologialle. Saulo Kepsun hakuteoksesta ”Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö” löytyy nimi Kugg Sundet Santahaminan tienoilta – melko varmasti Laivasalmi. Kuggsundet on aaltoillut myös Emäsalossa Porvoon lähettyvillä.

Miksi ei siis myös Martinlaaksossa ole Laivapolkua, Laivakujaa ja Laivatietä tai runollisemmin Pursipolkua ja Haaksitietä? Nämä nimet olisivat paljon soinnukkaampia kuin nykyiset ja muistuttaisivat alueen maantieteellisestä historiasta. Ehkä nimeäjien etymologiset valmiudet eivät olleet aivan riittävät? Tietenkin Laiva-alkuisia katuja on muualla Suomessa, mutta ne eivät ilmeisestikään (Googlen mukaan) ole kovin yleisiä ainakaan aivan Etelä-Suomessa.

Tunnustan auliisti, että nimistön tutkimus ei ole omaa alaani, enkä ole perillä periaatteista ja rajoituksista, joihin katujen nimittäminen perustuu. Siispä juttuni on ennen kaikkea tarkoitettu pohdiskelun virittämiseksi ja ehkä vähäisessä määrin nimistön historiallisen merkityksen korostamiseksi.

Ja siunatuksi lopuksi amerikkalaisen 1800-luvulla vaikuttaneen uskonnollisen kirjailijan, E. G. Whiten, elämänohje, joka sopii hyvin martinlaaksolaisille:

Ajatelkaamme matkamiestä, joka tulee useiden teiden solmukohtaan, ja viitat kertovat mihin kukin tie vie. Jos hän ei piittaa tienviitoista vaan valitsee tien, joka hänestä näyttää oikealta, hän joutuu todennäköisesti harhaan, oli hän muuten miten vilpitön hyvänsä.

(E. G. White, Suuri taistelu).

Taivaan kielenhuoltajat

Paitsi turvallisuusohjeita, lentoyhtiöt tarjoavat matkustajien luettavaksi myös omia aikakauslehtiään, joiden sisältö koostuu tavallisesti matkailuteksteistä, reittikartoista ja rannekellomainoksista. Piristävä poikkeus on Ronda Iberia -lehti, sillä siitä löytyy sivu, jossa pohditaan oikeakielisyyttä ja annetaan espanjan kielen käyttöön liittyviä suosituksia.

Näiden suositusten takana on Fundéu (Foundation for Urgent Spanish), jonka tavoitteena on edistää hyvää espanjan kieltä sekä ”torjua virheellistä kielenkäyttöä, barbarismeja sekä hallitsematonta uudissanojen tulvaa”. Pikainen haku osoittaa, että Ronda on tarjonnut kielenkäyttöön liittyviä ohjeita jo vuodesta 2006.

Ensimmäinen viime kuun suosituksista liittyy kuinkas muuten kuin lainasanoihin, jotka ovat peräisin englannin kielestä. Lehti nimittäin suosittelee välttämään sanaa mobbing, kun puhutaan työpaikkakiusaamisesta; parempi vaihtoehto olisi espanjankielinen fraasi acoso laboral.  Jos mobbing-sanaa on aivan pakko käyttää, pitäisi se ainakin kirjoittaa kursiivilla ja ääntää /móbin/, ei /múbin/.

Yksin espanjankieliset eivät huolineen ole, vaan englannin kielen kasvava valta-asema puhuttaa toki ympäri Eurooppaa. Suomessa Aalto-yliopiston taannoinen päätös tarjota kauppatieteiden maisteriopintoja vain englanniksi on hämmästyttänyt monia. Ranskassa sosialistihallituksen ajama lainmuutos, joka sallisi englannin käyttämisen opetuskielenä yliopistoissa, on myös herättänyt suuttumusta; moinen vie vastustajien mielestä ranskan kieltä kohti marginaalia.

Toinen Ronda Iberian tämänkertaisista ohjeista liittyy yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen. Paikannimi Keski-Amerikka on espanjaksi Centroamérica; sana siis kirjoitetaan yhteen ilman yhdysmerkkiä. Muistutus on varmasti tarpeellinen, aiheuttavathan sanojen yhteen ja erilleen kirjoittaminen suomen kielessäkin ongelmia. Mutta miksi annetut esimerkit nostavat esiin pelkästään epämieluisia asioita, kuten lasten aliravitsemusta, rikollisuutta ja huumeita?

La desnutrición infantil en Centroamérica es del 19%

Se intensifica la guerra contra el crimen en Centroamérica

Adquirían la cocaína en Centroamérica.

Lauseet lienee poimittu jostain sanomalehtikielen korpuksesta edustamaan Centroamérica-sanan kirjoitusasua eikä mitään muuta. Mutta silti, eikö joukkoon mahtuisi edes yksi lause Keski-Amerikan maantieteestä, kulttuurista, historiasta tai politiikasta?

Nietos, lumi, hanki vai kinos?

Tunnustan olevani Game of Thrones -fantasiakirjasarjan fani (tai fäni, niin kuin vanhemmillani on tapana sanoa – suuret ikäluokat tottuivat nuoruudessaan puhumaan fäneistä). Tosifanit taitavat kutsua sarjaa sen oikealla nimellä Tulen ja jään laulu, A Song of Ice and Fire (http://tulenjajaanlaulu.webs.com), mutta meidän myöhäisherännäisten suuhun on vakiintunut nimi Game of Thrones, koska sillä nimellä esitetään kirjojen pohjalta tehtyä televisiosarjaa. Nimi on peräisin tällä hetkellä viisi osaa käsittävän kirjasarjan ensimmäisestä osasta (suomennettuna Valtaistuinpeli).

Olen lukenut George R. R. Martinin (fanien keskuudessa GRRM) kirjasarjaa alkuperäiskielellä ja seurannut kirjojen pohjalta tehtyä televisiosarjaa suomenkielisillä tekstityksillä varustettuna. Siinä mielessä olen jäävi puhumaan suomennoksen puutteista, etten ole lukenut kirjoja suomeksi, mutta television tekstityksissä jäi mietityttämään John Snow -nimisen hahmon suomentaminen John Nietokseksi. Muita erisnimiä ei ole suomennettu, toisaalta sukunimellä Snow on erityinen funktio: Westerosin valtakunnan pohjoisosassa sukunimi Snow annetaan kaikille avioliiton ulkopuolella syntyneillä lapsille (äpärä on sanana niin halventava, etten haluaisi käyttää sitä, vaikka kirjassa yleisesti puhutaan äpärälapsista, mikä sopii Westerosin keskiajan Eurooppaa muistuttavaan ympäristöön). Nimi viittaa siis alueeseen, josta ”äpärä” on kotoisin, eikä suvun nimeen, vaikka sitä sukunimenä käytetäänkin (au-lapsi ei ehkä kuitenkaan sovellu tähän yhteyteen, mutta sitaatit ympärillä paljastanevat kirjoittajan suhtautumisen sanaan). Näitä (fiktiiviseen) maantieteelliseen paikkaan sidottuja ”äpäränimiä” on muitakin (ks. taulukko alla):

The Crownlands	Waters	Vesi
The North	Snow	Nietos
The Iron Islands	Pyke	Piikki
The Riverlands	Rivers	Joki
The Vale	Stone	Kivi
The Westerlands	Hill	Mäki
The Reach	Flowers	Keto
The Stormlands	Storm	Myrsky
Dorne	Sand	Hieta

Mutta takaisin Nietokseen, minkä ihmeen takia nimi ei oikein miellytä? Käännös on hieman erikoinen siitä syystä, että ’nietos’ on sanana aika harvinainen viitaten tietynlaiseen lumen olomuotoon eli kovaksi tiivistyneeseen lumeen eikä ole esiintymistiheydeltään ollenkaan verrattavissa snow-sanaan. Sana tuntuu myös turhan muodolliselta ja runolliselta. Argumenttini ei kuitenkaan päde siinä mielessä, että pidän käännösnimistä Keto (Flowers) ja Hieta (Sand), vaikka nekin ovat runollisia eivätkä esiinny jokapäiväisessä kielenkäytössä. Nimirekisteriä selailtuani huomasin, että Keto ja Hieta ovat käytössä sukuniminä, joten ehkä hyväksyin ne (tiedostamatta) myös sen tähden, että olin kuullut sukunimenä käytettävän. Itse asiassa taulukon nimistä kaikki paitsi Vesi ja Nietos ovat suomalaisia sukunimiä. Ehkä Veden olisi myös voinut vaihtaa Virraksi? Miksei siis Snow-nimeä olisi voinut suomentaa Lumeksi (nimirekisterin mukaan alle 44 osumaa), Hangeksi (69 osumaa) tai Kinokseksi (310 osumaa)? Suomen kielessähän riittää synonyymejä lumelle, kun taas myytti eskimoiden lumisanaston laajuudesta on osoitettu vääräksi. Jostain syystä Lumi, Hanki tai Kinos eivät tosin kuulosta sukunimiltä, varmaan harvinaisuutensa vuoksi. Ehkäpä tärkein syy Nietos-nimen vieroksumiseeni on kuitenkin se, että sana tuo mieleen perinteisen suomalaisen joululaulun ”On hanget korkeat nietokset” ja luterilaisen hartaan tunnelman, mikä vie valovuosien päähän turnajaisten, lohikäärmeiden ja fantasian maailmasta.

Kelttimaan kielipolitiikkaa, osa 2

Tänä kesänä vietimme yhden lomaviikon Walesissa. Pohjois-Walesin vuoristoalue Snowdonia on kuuluisa luonnollisestikin vuoristomaisemistaan, mutta lisäksi – ehkä osittain vuorien ansioista – alueella kymrin kieli on vielä täysin elinvoimainen. Kymri on siis kelttiläinen kieli jota puhutaan Walesissa, ja siten sukua iirille ja Skotlannissa puhuttavalle gaelille. Toissakesäisen Irlanninmatkan jälkeen oli miellyttävää havaita, että toisin kuin Irlannissa, Walesissa kuulee tosiaan paikallista kelttikieltä puhuttavan kylillä ja kaduilla.*  Katukyltit ja esim. kauppojen kyltit ovat yleensä kaksikielisiä, joissa englanti on toisena kielenä eikä ensimmäisenä. Verrattuna Irlannin iirinkielisiin alueisiin joista kirjoitin pari vuotta sitten, tilanne on parempi. Kuitenkaan konflikteilta ei voi kokonaan välttyä: historiallisista syistä Walesilaisilla on jotain hampaankolossa Englantia kohtaan. Pubeissakin kuulee kymriä, ja kun paikallisten kanssa jutellessa sain heti pisteitä kerrottuani, etten aksentistani huolimatta ole englantilainen, heti perään tuli myös vähän vuodatusta Walesin historiallisesta asemasta Englannin alistamana.

Tämä hienoinen antipatia tuli vastaan myös eräässä tiekyltissä, joka innoitti tämän kirjoituksen. Siinä missä Irlannin Dinglessä paikalliset lisäsivät tiekylttiin myös kohteen englanninkielisen nimen jotta turistit löytäisivät perille, Walesissa lähestyessämme Rhuthunin kylää kävi hyvin selväksi, ettei joku ainakaan pitänyt siitä, että paikasta käytettiin myös sen englanninkielistä nimeä Ruthin:

Rhuthunin kylässä – niin kuin monessa muussakin kylässä missä kävimme – sattui olemaan käynnissä kesäjuhlat (kesä on juhlien aikaa). Istuimme sitten teellä kylän vanhan kirkon pihassa seurakunnan pop-up kahvilassa, ja kuuntelimme kun paikallinen Samba-bändi soitti viereiselle torille pystytetyllä lavalla. Mutta kymriä en muista kuulleeni tässä kylässä. Ehkä Englanti oli jo liian lähellä…

 

* Tästä kehitin ’Samulin lain kielen elinvoimaisuudesta’: jos kadulla kuulee teinien käyttävän jotain kieltä, kieli on täysin voimissaan. 😉

Matkalla Lähi-idässä: huomioita paikallisista kielimaisemista

Kuten viimeisin kirjoituskin osoittaa, olemme Suomessa tottuneet kohtaamaan englannin kieltä ihmisten puheen lisäksi myös erilaisten tuotemerkkien ja paikkojen nimissä. Englannin näkyvään asemaan tottuneena on hyvin helppoa tuudittautua ajattelemaan, että muualla maailmalla on samanlaista: englantihan on maailman kieli, joka on soluttautunut jokaiseen kolkkaan. Englannilla tulee toimeen kaikkialla ja sillä selviää.

Näin ei kuitenkaan (onneksi?) ole, kuten sain huomata hiljattaisella Lähi-itään suuntautuvalla ulkomaanmatkallani. Matkareittimme poikkesi hieman normaalista, sillä matkasimme Punaisella merellä kiertäen eri satamakaupunkeja. Kohteisiimme kuuluivat Jordanian Akaba ja Egyptin Safaga, Suez ja Sharm-el-Sheikh. Näistä Akaba ja Sharm-el-Sheikh ovat myös rantalomakohteita. Matkamme suuntautui kulttuurillisesti kiinnostaviin paikkoihin, kuten Egyptissä Luxoriin ja Kairoon ja Jordaniassa Petran vanhaan kaupunkiin.

Matkustimme yleensä bussilla kulloisestakin satamakaupungista eri turistikohteisiin, ja näkymät bussista olivat monella tapaa mielenkiintoisia ja henkeäsalpaavia. Pikkuhiljaa aloin reissupäivien aikana kiinnittää huomiotani myös kielimaisemaan ja siihen, miten rajusti se saattoikaan muuttua matkan varrella. Satamakaupunkien läpi ajaessa ja niistä poistuttaessa suurin osa ilmoituksista, kylteistä ja mainoksista tienvarsilla olivat arabiankielisiä. Sama toistui pienempien kaupunkien ja kylien kanssa. Jos osa näistä kylteistä olikin tarkoitettu matkaajille/autoilijoille neuvoksi, niin arabiaa osaamattomalle ne valitettavasti olivat täyttä hepreaa.

Toisaalta mitä lähemmäksi isoja kaupunkeja tulimme, sitä enemmän kylteissä ja tienvarsien mainostauluissa alkoi olla englanninkielisiä tuotemerkkejä, sanoja ja ilmaisuja. Mutta silti niissä oli myös huomattavan paljon arabiaa. Oheinen kuva on Kairon keskustasta Niilin länsipuolelta kuvattuna. Se osoittaa selkeästi, miten Kairon kaupunkikuva on paikoitellen hyvinkin tiheästi varustettu mainostauluin, jotka sisältävät useita kieliä. Arabiankieliset taulut on ilmiselvästi kohdennettu paikalliselle populaatiolle, kun taas useaa kieltä sisältävistä saavat ulkomaalaisetkin ehkä jotain irti – joko kielellisen asun tai kuvien perusteella.

   

 Turistikohteissa – sekä kaupunkien nähtävyyksissä että rantalomapaikoissa – olikin sitten aivan toisin. Kaikkialla näkyi kaupustelijoita englanninkielisillä kylteillä varustettuina, kuten oheinen kuva Karnakin temppelin edustalta osoittaa. Huomionarvoista kuvassa on, että englanninkieliset ilmaisut ovat turisteille suunnattuja. Niillä houkutellaan turistit ostamaan mitä erilaisimpia asioita aina kamerojen muistikorteista paikallisten tekemiin käsitöihin.

 

 Kun sitten kuljeskelee kaupungilla kaukana suurimmista nähtävyyksistä, voi törmätä kielellisesti mielenkiintoisiin kauppojen ja palvelujen mainoskyltteihin. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa mitä luultavimmin mainostetaan kiinalaista saunaa ja hierontaa kolmella eri kielellä: arabiaksi, englanniksi ja kiinaksi. Kyltin sana sauna on tosin muuttanut muotoaan tutusta suomalaisesta variantista joksikin muuksi tuntemattomammaksi. Sanan merkityksen voi kuitenkin päätellä kontekstista. Kysymys kuuluukin: millainen on kiinalainen ikkunallinen sauna? Kulttuuria tuntemattomalle tämä kyltti ei helpolla avaudu – saati sitten paikan palvelut. Uskaltaako kukaan kokeilla, mitä paikka pitää sisällään? Itse en varmastikaan.

 

Yllä olevat kuvat valottavat ainakin jollain tapaa sitä kielimaisemaa, jota matkaaja kohtaa kulkiessaan Lähi-idän eri maissa. Kielimaisema muuttaa muotoaan ja saa monenlaisia vivahteita ja merkityksiä siitä riippuen, missä päin maata ja millaisella alueella ollaan.

It’s Happy Hour Again – Jyväskylän keskustan baarinimistön kielimaisemaa

Kun katselee Jyväskylän keskustan baaritarjontaa, vastaan tulee monia mielenkiintoisia nimiä ja nimiyhdistelmiä. Alakaupungilla, ”keskustassa”, on melkein mahdotonta olla joutumatta englannin kielellä itseään kutsuvaan baariin tai yökerhoon. Nopeasti laskettuna tarjontaa on 26 ravintolan verran ja, riippuen laskutavasta, vain noin kahdeksalla tai yhdeksällä on suomenkielinen nimi.

Hätä ei ole tämän näköinen, suomalainen kyllä keksii suuhunsa sopivat käännökset tai lokalisoidut variantit suosikkipaikoistaan. Kukaan ei käy Explosive:ssa vaan Pommissa, siellä on nyt se uusi iso alakertakin. Amarillo ääntyy luontevasti suomalaisittain, eikä ole edes englantia. Poppari on yksi poikkeuksista, samoin Punaniska. Tosin Poppari oli alun perin Jazz Bar, eli Jatsi, ja Punaniska virallisesti vieläkin Red Neck.

Iltaa voi istua Hemmarissa eli Hemingway’s:issa, Mempparissa eli Memhis:issä, Mällissä eli O’Malley’s:issä, Coffarissa eli Coffee House:ssa tai Parsussa eli Parnell’s:issa. Näitä kaikkia – sekä suurinta osaa muitakin englanninkielisiä paikkoja – yhdistää se, että ne ovat ketjuravintoloita. Englannin käyttö ketjutuotteiden nimeämisessä on jo sinänsä hyvin vallitsevaa Suomessa. Ja näistä kaikista kyllä käytetään niiden oikeita nimiäkin lausuttuna osittain, oikein, sinne päin tai ei ollenkaan.

Mielenkiintoisia nimiä ovat myös Ye Old Brick’s Inn, Grand Star Café sekä Shaker. Näitä harvemmin puheessa väännetään, lyhennetään korkeintaan, jolloin ollaan Brick’s:issä ja Grand Star:issa.

Suoraan suomen kielellä voi käydä Soolossa ja Katseessa, Punaisessa lyhdyssä, Hoviraitilla, Matsi Baarissa sekä Annelissa. Annelikin oli tosin aikaisemmin Ale Pub, mikä on sopivasti niin suomea kuin englantia tarkoittaen kuitenkin hieman eri asiaa eri kielellä. Onneksi alakaupungilta löytyy nykyään omaan kieleemme hyvin sovitettu versio edellisestä, Ale pupi. Sen vieressä voi nauttia myös purtavaa Food:issa ja siirtyä jatkoille Passion:iin.

Alakaupungilla ei ole koskaan hiljaista, mutta kyllä yläkaupungiltakin menoa löytyy. Tarjontaa on kuitenkin vähemmän, sekä lähinnä suomalaisella nimistöllä. Vaikka Ylä-Ruth ja Sohwi eivät ole ehkä puhdasta suomea, niin ainakin enemmän suomea kuin alakaupungin loppuillan tanssittajat Inferno, Kharma, Giggling Marlin, London, Freetime tai Night.

Vakiopaine Baari ja Vihreä haltiatar ovat (ylä)kaupungin ehdottomia helmiä, monessakin mielessä. Myös Kampuksella sijaitseva Ilokivi on satojen yliopiston vaihtarien keskuudessakin Ilokivi.

Ainakin tämänhetkisessä Jyväskylän keskustan baarimaisemassa nimenomaan yksityiset ja vaihtoehtoisemmat paikat näyttäisivät käyttävän nimissään suomen kieltä. Tai jos viitteitä muihin kieliin nimistä löytyy, ei englanti ole niissä osana. Esimerkiksi edellä mainitun Vihreän haltiattaren nimi kääntyy sen ikkunoissa myös ranskaksi La fée verte; syy tähän on kuitenkin ennemmin Absintti – joka oli ravintolan alkuajan mainostuote – eikä ehkä niinkään kielipoliittinen kannanotto.

Onneksi baarien nimet eivät kuitenkaan muodosta suurta kielimuuria illasta nauttimisen esteeksi. Tiskillä juomia tilataan niiden yleisillä nimillä baarin nimestä huolimatta: olut, viini, siideri, lonkero, vodka, limsa tai kahvi on helppo pyytää. Joskus vieras kieli voi jopa auttaa tilaamista: esimerkiksi tsekkiläisen Zubr-oluen saa melko varmasti eteensä lausuipa nimen miten tahansa.

 

What a good place to be

Don’t believe it

‘Cause they speak a different language

And it’s never really happened to me

(It’s happy hour again)

 

The Housemartins – Happy Hour