Prepositioiden vaikeudesta

Meillä suomenkielisillä on usein vaikeuksia englannin prepositioiden kanssa. Oliko se nyt at vai in school? Mutta eipä ole prepositioita suosivienkaan kielten käyttäjillä helppoa, sillä eri kielten prepositiot eivät vastaa toisiaan sen paremmin kuin taivutuspäätteetkään. Otetaanpa esimerkiksi espanjan de-prepositio, joka on niin monimerkityksinen, että siitä on kirjoitettu väitöskirjakin. Kuvassa on espanjalaisen bussin seinällä roikkunut kaksikielinen tiedote, jonka kirjoittaja on käyttänyt de-prepositiota viisi kertaa (ensimmäisellä kerralla de on sulautunut määräiseen artikkeliin, jolloin siitä on tullut del):

Se informa a los pasajeros que es obligatorio el uso del cinturón de seguridad. La empresa no se hace responsable de los daños ocasionados por la falta de cumplimiento de esta normativa.

Kuinka kirjoittaja on kääntänyt preposition englanniksi? Enimmäkseen of-prepositiolla (toinen de on jäänyt kääntämättä, koska turvavyön englanninkielinen vastine ei vaadi prepositiota):

We inform passengers that the use of the seat bealt is obligatory. The company is not responsible for damage caused by failure of comply of this law.

Kirjoittaja on siis tehnyt mielessään yleistyksen, että de-prepositiota vastaa usein of, mikä pitääkin jossain määrin paikkansa ainakin genetiivirakenteissa (el uso del … = the use of the … = …n käyttö). Hän on kuitenkin huomannut, että responsible-adjektiivi vaatii englannissa for-preposition. Sen sijaan häneltä on jäänyt huomaamatta, että comply-verbi vaatii seurakseen with-preposition ja että failure merkityksessä ’jonkin tekemättä jättäminen, laiminlyönti’ vaatii to-infinitiivilausekkeen. Joku ystävällinen tahi pedanttinen henkilö onkin korjannut ko. kohdat tiedotteesta ja yliviivannut belt-sanan ylimääräisen a:n.

Mitä tästä opimme? Vaikeaa on oppia käyttämään vierasta kieltä idiomaattisesti, mutta ymmärretyksi voi tulla vähemmälläkin kielitaidolla. Virallisluontoisten tiedotteiden kieliasu kannattaisi ehkä silti tarkistuttaa etukäteen – muuten voi käydä niin, että viestin muoto herättää enemmän huomiota kuin sen merkitys, etenkin kielitieteilijässä.

Selfie

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa sunnuntain Hesarissa selfiestä, joka on siis “käsivarren mitan päästä otettu omakuva”.  Siis esimerkiksi tällainen — Nykäsen mukaan miesten selfiet korostavat usein saavutuksia, kuten valmista halkopinoa tai valloitettua vuorenhuippua.

”Selfie” (lähde: Wikimedia commons)

Älypuhelimien ja sosiaalisen median ansiosta tällaisiin omakuviin törmää nykyään jatkuvasti, ja ilmiön myötä myös sanaa selfie on toistettu yhdessä jos toisessakin yhteydessä. Vuoden 2013 sanaksi sen ovat valinneet ainakin kielentutkija Geoffrey Nunberg ja Oxford Dictionaries. Oxford English Dictionarystä sanaa ei vielä löydy, mutta tämä lienee vain ajan kysymys:

Nunberg perustelee omaa valintaansa paitsi ilmiön suosiolla myös sillä, miten sana selfie taipuu myös lyömäaseeksi, jota voidaan käyttää esimerkiksi istuvaa presidenttiä vastaan:

 The word imputes an aura of narcissism to whatever it’s attached to, whether it’s apt or not. Use ”selfie” to describe that banal Johannesburg snapshot, and all of a sudden Obama becomes the ”selfie president.” A columnist at the New York Post writes that the event ”symbolizes the global calamity of Western decline.” That gives ”selfie” a cultural resonance you’re not going to find with any of the other word-of-the-year finalists, not even ”twerk.”

Selfiestä ei kuitenkaan taida olla vuoden anglismiksi suomen kielessä, ainakaan tämän vuoden. Näin voisi päätellä siitä, miten Nykäsen artikkelia on kommentoitu:

 

Nähtäväksi jää, tuleeko selfiestä vähitellen mitat täyttävä ja salonkikelpoinen lainasana suomen kieleen, vai ehtiikö ilmiö sitä ennen mennä ohi.

Abaut vai öbäut?

Piti käväistä pikaisesti kaamosta paossa Atlantin saarella. Lentokoneen kuulutuksista varsin moni tuntui painottavan myynnissä olevaa alkoholivalikoimaa, mutta etenkin yksi esinauhoitettu kuulutus/mainos osui korvaan. Lueteltuaan myynnissä olevia konjakkeja ja muita väkeviä, mainos jatkui:

Jos pidät enemmän oluesta, tai drinkeistä, [meillä on sitä tätä ja tuota]

Mainoksen miesääni äänsi sanan ”drinkeistä” englanniksi: /dɹɪŋk/, eikä suomalaisittain /drɪŋk/ (tai /trɪŋk/). Siis ’d’ aspiroituna ja pehmeämpänä kuin suomessa, ja ’r’ pehmeänä, tavallisena englannin ’r’:nä, eikä suomen tärisevänä.

Tähän ilmiöönhän törmää koko ajan: miten lainasanat kuuluu lausua? Mukautetaanko niiden ääntämys lainaavan kielen fonologiaan, vai pitäisikö noudattaa lainattavan kielen ääntämystä? Puhujan tekemästä ratkaisusta voi saada osviittaa kyseisen henkilön käsitykseen lainasanan statuksesta – ts. onko puhujan mielestä sana sulautunut lainaavan kielen sanastoon (/abaut/), vai selvästi vielä laina vieraasta kielestä (/öbäut/).

Toki kyseessä on skaala, eikä käytännössä voida määritellä kovinkaan tarkoin milloin lainasanasta tulee osa lainaavan kielen sanastoa. Ja puhujien suussa esiintyy aina variaatiota: ”drinkeistä” pisti korvaan, koska ainakin omasta mielestäni englannin kielen drink-sana on jo kauan sitten lainautunut suomeen ja esiintyy osana yleissanastoa muodossa ”drinkki”, lausuttuna suomen kielen äännesääntöjen mukaan. Jos joku lausuu sen ”drinkki”, mukana on huumoria.

Vai onko joillain päinvastaisia kokemuksia? Englannista lainattuja sanoja ja fraaseja kyllä kuulee äännettynä molemmin tavoin – kuten nyt about, tai you know – ja kuvittelisin, että äännevalinnat korreloivat puhujien taustojen kanssa (ikä, koulutus, asuinpaikka, sukupuoli, …). Oma kollega/ystävä/sukulaispiirini ei siis riitä otokseksi.

Lopuksi vielä todettakoon, että ääntäkää, miten äännätte. Kielitoimistolla toki lienee ohjeita joillekin sanoille/tekstityypeille, mutta lainasanojen ääntämiselle ei ole mitään ’sääntöjä’, eikä yksi äännemuoto ole ’oikeampi’ kuin toinen.

Der Shitstorm on saksaa

Sana der Shitstorm voidaan sitten virallisesti lukea osaksi saksan kieltä. Se on noussut muoti-ilmaisuksi lehdistössä, jossa sitä näkee vähän väliä. Esimerkiksi sveitsiläinen 20 Minuten -ilmaisjakelulehti käyttää sitä uutisoidessaan italialaisen pastafirman Barillan omistajan lausuntoa siitä, että ei haluaisi homoja mainoksiinsa.  Angela Merkelkin  ehti jo luonnehtia eurokriisiä ”paskamyrskyksi”.

Der Shitstorm on ollut tapetilla ainakin keväästä 2012 lähtien, jolloin erinäisistä kielen asiantuntijoista koostuva jury valitsi sen vuoden anglismiksi 2011. Juryn jäsenen Michael Mannin mukaan sana täyttää semanttisen aukon saksan sanastossa, koska esimerkiksi die Kritik ei ole riittävän kuvaileva: kulttuurinen laina siis. Vuonna 2013 der Shitstorm hyväksyttiin jo suosittuun Duden-sanakirjaankin, joten sana on ehditty jo kodifioidakin.

Suvultaan der Shitstorm on maskuliini, mikä on hieman harvinaista uusille lainasanoille, joista suurin osa on neutreja. Englannin sana storm on kuitenkin niin lähellä sanaa der Sturm, että analogian kautta suvuksi määrittyy maskuliini. Näin yhteinen germaaninen menneisyys 1500 vuoden takaa vaikuttaa yhä. Saksan puhujat kuulemma myös tietävät sanojen suvut intuitiivisesti niiden päätteiden perusteella.

Maajoukkuelakit

Frank Lampard (Wikimedia Commons)

Muutama viikko takaperin Englannin jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Frank Lampard saavutti 100 pelatun maaottelun rajapyykin. Tapahtumasta otsikoitiin mm. seuraavasti:

Frank Lampard’s prodigious work ethic drives him on to 100th England cap (The Guardian)

You’ve earned it: Lampard’s 100th England cap is a reward for all of his hard graft (Daily Mail)

Steven Gerrard praises ‘tremendous’ Frank Lampard ahead of 100th cap (The Independent)

Oman aikansa toiseksi parhaan [1] englantilaisen keskikenttäpelaajan saavutus on kunnioitettava, mutta toimii tässä lähinnä aasinsiltana Kielen kannoilla tepastelevaan aiheeseen: miksi maaottelu on englanniksi (lippa)lakki, cap?

Yksi vastaus kysymykseen on, että maaottelupalloa on alun perin potkittu lakki päässä. Wikipedian aihetta käsittelevän artikkelin mukaan päähineet löysivät tiensä jalkapallokentille 1800-luvun loppupuoliskolla lippalakkien muodossa. Tuohon aikaan joukkueilla ei välttämättä aina ollut yhtenäisiä peliasuja ja samettisten lakkien alkuperäinen tarkoitus oli erottaa eri joukkueiden pelaajat toisistaan. Maajoukkueeseen päässyt pelaaja ansaitsi siis itselleen lakin ottelua varten. Vaikka niitä ei enää kentällä nähdä, lakkeja jaetaan ilmeisesti vielä nykyäänkin pelaajille tunnustuksena maajoukkueessa pelaamisesta, joten Frankillakin lienee komerossaan hieno kokoelma. Jalkapallon ohella lakkeja jaetaan myös esimerkiksi rugbymaaotteluissa.

Scotland Women International Cap (Wikimedia Commons)

Toinen vastaus aiempaan kysymykseen on, että sana cap on saanut ajan myötä uuden merkityksen. Alkujaan maaotteluissa käytettyihin oikeisiin päähineisiin viitannut termi on hiljalleen vakiintunut nimitykseksi maaotteluissa pelaamiselle, vaikka lakkeja ei jaettaisi lainkaan. Niinpä esimerkiksi virkkeen Frank Lampard earned another cap₁ for England, although he didn’t earn a cap₂ for it ei pitäisi olla mitenkään ristiriitainen; Lampard voi aivan hyvin saada tililleen maaottelun (cap₁) saamatta siitä hyvästä lakkia (cap₂). Vaikka merkitysten yhteinen alkuperä on vielä nähtävissä esimerkiksi ilmaisuista to earn/receive/be awarded a cap, joita voidaan käyttää siis sekä lakkien että maaotteluiden ”ansaitsemisesta”, huomauttaa Wikipedia myös yleisestä uskomuksesta, jonka mukaan cap olisi lyhenne sanoista country appearance. En osaa sanoa, kuinka yleinen tuo väärinkäsitys loppujen lopuksi on, mutta sen mahdollisuus viittaisi merkitysten eriytyneen toisistaan varsin pitkälle eivätkä ihmiset välttämättä enää tunnista lakkien ja maaotteluiden välistä yhteyttä.

Maajoukkuelakki on tavallaan statussymboli ja parhailla pelaajilla on eniten lakkeja. Tietyssä mielessä cap-sanan merkitysten kehityskaari ei välttämättä ole edes kovin yllättävä, sillä päähineitä ylipäätään käytetään aika usein jonkun ”roolin” symboleina. Esimerkiksi tohtorinhatun tai ylioppilaslakin saaminen vaatii muutakin kuin hattukaupassa käyntiä, ja kruunusta luopumiseen liittyy paljon enemmän dramatiikkaa kuin päähineen hylkäämiseen keskimäärin. Englanniksi voi myös omaksua minkä tahansa roolin pitämällä sopivaa hattua, esim. wear one’s revolutionary hat, tai jopa pitää kahta hattua/roolia yhtä aikaa, wear two hats. Vertauskuvaa pikkaisen venyttämällä voisi ehkä jopa ajatella ”pohdiskelijan rooliin” hivuttauduttavan mietintämyssyn eli thinking capin avulla. Tosin tuollaisiin venytyksiin päätyy yleensä vain jos aasinhattu kiristää liikaa.

 

---

[1] Paul Scholes, joka on myös maailman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija ja ihminen ylipäätään.

1800-luvun Suomea brittinäkökulmasta

Vanhojen matkaoppaiden selaaminen on sekä hauskaa että mielenkiintoista. Erityisesti kannattaa katsella muualla maailmassa kirjoitettujen oppaiden antamaa tietoa. Niiden perspektiivi on erilainen ja on myös kiinnostavaa todeta, mitä seikkoja oppaan kirjoittajat pitävät turisteille tarjoilemisen arvoisina.

Handbook for Northern Europe (1849)

Vanhin löytämäni englanninkielinen ja Englannissa julkaistu Suomi-opas sisältyy kirjaan nimeltä  Handbook for Northern Europe: including Denmark, Norway, Sweden, Finland and Russia. Painovuosi on 1849 ja kustantaja jo 1700-luvulla toimintansa aloittanut lontoolainen John Murray. Kaksiosainen opas löytyy Kansalliskirjastostamme. Tässä kirjassa Suomen osuus on kuitenkin melko niukka ja yksioikoinen.

Handbook for Travellers (1868)

Mielenkiintoisempi ja monisyisempi esittely maastamme sisältyy oppaaseen Handbook for travellers in Russia, Poland and Finland: including the Crimea, Caucasus, Siberia, and Central Asia.  Varhaisin tunnettu editio on peräisin vuodelta 1868. Kansalliskirjastostamme löytyy 4. painos (1888). Tekijän kohdalla on maininta ”revised by Thomas Mitchell”. Esipuheessaan Mitchell ilmoittaa olevansa ”Attaché to Her Majesty’s Embassy at the Court of Russia”. Kirjoittajan työskentely Pietarissa selittää osaltaan oppaan varsin seikkaperäisen ja osuvan kuvauksen Suomesta. Olen tutustunut erityisesti vuonna 1893 julkaistuun viidenteen painokseen (tästä kiitos Antti Ijäkselle, joka lähetti minulle valokopiona oppaan Suomea koskevan osuuden).

Opas sisältää lyhykäisen katsauksen Suomen historiaan uskonpuhdistuksesta lähtien. Suomalaisia luonnehditaan seuraavaan tapaan:

The Finlanders along the coast of the Gulf of Bothnia scarcely present any marked distinction from the people on the opposite shores of the Baltic and Gulf of Bothnia; but the same good-humoured faces and apparent anxiety to please diminish in a very perceptible ratio further inland. Nearly the same dress, both of men and women, and the readiness with which they all speak Swedish along a great part of the coast as well as in all towns, make the travellers almost forget that he is not in Scandinavia.

. . .

There is scarcely a man or woman in Finland of the Lutheran faith that cannot read the Bible, thanks to an excellent system of education zealously carried out under the superintendence of the Lutheran clergy, who do not admit any person unable to read or write to the sacrament. (421)

Myös suomen kielen erikoisuutta korostetaan. Kirjoittaja mainitsee mm. suffiksien (mukaan lukien sijapäätteet)  runsaan käytön sekä prepositioiden vähyyden. Hän huomauttaa, että sukua ei ilmaista eikä artikkeleita ole. Astevaihtelu saa ansaitsemansa huomion.

Suomen kielen nousuun kiinnitetään huomiota. Kalevalan merkitystä korostetaan:

 Since Elias Lönnrot discovered the rich treasures of Finnish popular poetry, which he took down just as he heard it from the people during his wanderings through the country, extending over many years; and since ‘Kalevala,’ the national epic, appeared in print in 1835, it has been the endeavour of young Finland to develop Finnish into a language of culture and refinement: Swedish having previously been the medium of an intellectual and literary activity. At the present time there are ten Professors at the University of Helsingfors who deliver their lectures in Finnish and others who lecture alternately in the two languages. (424)

Suomen kieltä käyttäneistä kirjailijoista opas mainitsee seuraavat: A. Ahlquist, J. Krohn, Yrjö Koskinen, E. Lönnrot, J. Brofeldt (Juhani Aho), Pietari Päivärinta ja Minna Canth. Myös tunnetuimmat taidemaalarit luetellaan – yksityiskohtana mainittakoon, että Wrightin veljesten nimen jälkeen todetaan suluissa: ”of English extraction”. (425)

Varsinaisen turistiopasmateriaalin muodostaa yhdentoista matkareitin kuvaus. Ei ole yllätys, että useimmat reitit päättyvät joko Pietariin tai Pohjois-Suomeen. Varsinkin kaupunkeja kuvataan – näiden kohteiden arveltiin varmaan erityisesti kiinnostavan turisteja.

Helsingistä kerrotaan mm. seuraavaa:

It has been greatly extended and improved since Finland became connected with Russia, and since the city became (in 1819) the capital of the Grand Duchy, and the seat of the Senate. The removal to it of the University of Åbo, in 1827, also materially increased its importance. (451)

Helsingin kauppatori noin 1890–1900. Taustalla Uspenskin katedraali. (Wikimedia Commons)

Nähtävyyksistä kuvataan ennen kaikkea Suomenlinnaa; myös mm. Säätytalo, kaupungintalo, yliopisto sekä lukuisat kirkot ja teatterit esitellään. Yliopiston kirjasto herättää ihastusta:

Three magnificent rooms contain its treasures, consisting of about 200,000 vols., of which only 830 (out of 40,000) were saved from destruction at Åbo. In the centre room is a marble group of Apollo and Marsyas by Walter Runeberg. Colossal busts of Shakespeare, Beethoven, and the Finnish poets, Franzén and Runeberg, stand in the northernmost room, which, like the other apartments, is decorated with allegorical groups in grisaille by Falkman. (453)

Kirjoittajan mielestä on tietenkin huomionarvoista, että “the Reading Room, open to the public from 10 to 3, contains English and continental magazines.”

Myös Turun kuvaukselle annetaan ymmärrettävästi paljon tilaa. Tällainen on kirjoittajan yleisvaikutelma:

The first view of the city is fine: its old Castle (now a prison) stands at the mouth of the river, while on the height to the rt. is seen the Observatory, now used as a navigation school, and to the l. the Kakola H. of Correction.

The streets appear at first enormously wide; but the low wooden houses that prevail, the number of unoccupied sites, and the deserted appearance of the thoroughfares, give an air of desolation to the place. It is nevertheless one of the most important towns of the Gd. Duchy, on account of its trade and industry. (445)

Linna ja tuomiokirkko esitellään yksityiskohtaisesti: mm. Kaarina Maununtytär mainitaan. Myös muut kirkot ja teatteri saavat lyhyen esittelyn.

Tampere Messukylän suunnasta länteen nähtynä (Wikimedia Commons)

Oppaassa on mainittu kymmeniä Suomen kaupunkeja ja muita paikkakuntia; useita on myös lyhyesti esitelty. En malta olla lainaamatta ytimekästä Tampereen (vanhan rakkaan koulukaupunkini) luonnehdintaa:

Founded in 1779, Tammerfors is now the Manchester of Finland. Situated at the junction of the Näsjärvi [sic!] and Pyhäjärvi (lakes), the immense water-power which it commands is employed in working on a large scale a cotton mill, flax mill, paper mill, and a stocking manufactory, besides other industrial establishments, at which several British subjects are foremen. A fine view will be obtained from the top of the hill (Pyynikki) at the back of the town, which is approached by a bridge 260 ft. long thrown over the fine rapids, about 1 m. in length, with a fall of 58 ft., for which Tammerfors is celebrated. The view from the bridge is also exceedingly fine. (462-463)

Myös Oulu saa osansa:

It is now one of the principal ports in Finland, with a good deal of ship-building and a considerable trade (principally with England) in tar and deals.

…

Clean wide streets, and pretty houses give the place a neat and very prosperous appearance. The town Hospital and Lunatic Asylum are situated in another island, and are surrounded by a garden, to which the inhabitants of Uleåborg resort in summer. The park is called after Bishop Franzén, who was born in Uleåborg, and whose monument, consisting of a colossal bronze bust on a high pedestal, stands between the Lyceum and the Church. (465)

Oppaan sanasto- ja fraasiosat (426-437) muistuttavat suuresti uudempien matkaoppaiden vastaavia osastoja. On kunnioitettavaa, että oppaassa on annettu noin 850 englanninkielisen sanan suomenkieliset vastineet. Pääsääntöisesti vastineet ovat oikeita ja osuvia, eikä edes yli sadan vuoden aikaero tuota nykylukijalle kovin suuria yllätyksiä tai hymyn aiheita. Tietenkin jotkut sanat hyppäävät vähän silmille: bill, account = rätinki, bottle = putelli, embassy = Lähettiläs–kunta, gloves = hanskat, laundress = pyykinpesijä, pesuakka, pencil = lyijyspännä, plate = talrikki, post station = keskievari, strap = raksi, water closet = huusi, maki. Tuon ajan turistille hyödyllinen sana tietää oli varmaan myös bugs = luteita.

Fraasiosasto (”Dialogues ­– Kanssa–puheita”) osoittaa, että matkailijan toiveet ja tarpeet 1800-luvun lopulla eivät olleet kovin kaukana nykyturistin ongelmista. Tässä muutama poiminta toistasataa fraasia käsittävästä luettelosta:

I am an Englishman.	Minä olen Englantilainen.
I am an American.	Minä olen Amerikalainen.
I do not speak Finnish.	En puhu Suomea.
Where does the English consul reside?	Missä asuu Englannin konsuli?
Drive faster.	Aja välemmin.
Set the tea-urn.	Valmista teekyökki.
Where is the waiter?	Missä on passari?
Are the sheets dry?	Ovatko lakanat kuivat?
The bill is too heavy.	Rätinki on kovin suuri.
It must be reduced.	Se pitää vähennettämän.
I will not give you drink money.	En anna juomarahaa.
Where is the W.C.?	Missä on tarve huone?
The luggage is lost.	Tavarat (or: kapineet) ovat hävinneet.
To the station-master.	Statsuunan inspehtorille, aseman päällikölle.

Tämän tapaista tietoa sai siis turisti, joka perehtyi 1800-luvun jälkipuoliskolla laadittuun brittiläiseen matkaoppaaseen. Ajat ja paikat ovat muuttuneet, mutta perustieto tuntuu olevan yhtä valaisevaa kuin uudemmissakin opuksissa, ja matkailun viehätystä ei mikään voita.

Varieng vastaa: Olut = Ale?

Nimimerkki JS kysyy:

Tulipa internetissä vastaan tällainen kartta matkailijan keskeisistä sanoista:

[source]

Kiinnitin tuossa huomiota siihen, että kartan laatija on niputtanut samaan kasaan niin suomen ”olut”-sanan kuin englannin ”ale”-sanan. Ovatkohan nuo (ja ruotsin ja balttien vastaavat) tosiaan samaa perua vai onko kartassa vain laitettu ne yhteen äänteellisen samankaltaisuuden perusteella?

Täytyy todeta, että kysymys tuli oikeaan osoitteeseen. Olemme tässä blogissa sivunneet kyseiseen juomaan liittyviä asioita aiemminkin.

Olutaiheista materiaalia löytyy netistä pilvin pimein. Oluen historiasta kiinnostuneille voin suositella etenkin Zythophile-blogia (zythophile juonnettu kreikan sanoista ζῦθος ’(egyptiläinen) olut’ + ϕιλός ’rakastaja’: ”oluen rakastaja; oluthullu”). Etenkin suosittelen kolmea perinpohjaista kirjoitusta olutsanaston historiasta (sopivaa luettavaa kielestä kiinnostuneille!), sekä yhtä postausta siitä, miten juomat ale ja beer historiallisesti eroavat toisistaan. Sanasto on mielestäni loputtoman mielenkiintoinen aihe, ja olutsanasto luonnollisesti kiinnostaa kaltaistani real ale-fania. Mutta yritän hillitä itseäni ja olla referoimatta lähteitäni liikaa kysymyksen vierestä.

Aloitanpas kuitenkin toisista olutta merkitsevistä sanoista, joka yllä olevassa kartassa on merkitty keltaisella (pivo), ja oranssilla (cerveza). Slaavilaisen kielialueen pivo taas merkitsee yksinkertaisesti ’juomaa’. Espanjaa ja portugalia puhuvilla alueilla käytetty cerveza taas juontuu ilmeisesti latinan sanasta cerevisia, joka taas on alunperin laina proto-kelttiläisestä termistä *kormi, joka erinäisten äännemuutosten jälkeen lainautui latinaan suurin piirtein muodossa *kervi. Ja minä kun aiemmin luulin, että cerveza on jotenkin samaa juurta kuin latinan sorbus, eräs pihlajan ja omenan sukuinen puulajike (Sorbus domestica), jonka hedelmistä tehdään yhä käyttämällä alkoholipitoista juomaa. Näin ei siis ilmeisesti olekaan, ja on vain sattumaa, että englanninkielessäkin sana service voi tarkoittaa myös tuota puuta ja sen hedelmiä.

Kuvassa kuuman kesäpäivän tärkeimmät virvokkeet (veden lisäksi). Portugalissa – kuten muuallakin etelä-Euroopassa – cervejaa on tarjolla myös ”mini”-koossa (200ml).

Sanojen beer ja ale alkuperät taas ovat viime kädessä tuntemattomat. Sana Beer saattaa juontaa juurensa latinan sanaan bibere, ’juoma’, mutta yhtä todennäköisesti juontuu jostain varhaisemmasta sanasta. Etymologit ovat ehdottaneet sanan juontuvan mm. proto-indoeurooppalaisesta sanasta/juuresta *b[h]ars-, ’vilja’; tai kanta-indoeurooppalaisesta sanasta *bher, joka tarkoittaa kuplimista (ja josta juontuu englannin sana brew).

Ale taas johdetaan yleisimmin kantagermaanin olutta merkitsevään sanaan *aluþ. Kognaatteja (samasta juuresta tulevia sanoja) ovat, kuten kartasta näkyy, liettuan alùs, viron õlu, ja ruotsin öl. Siitä, että kysymys on useisiin kieliin lainatusta kantasanasta, ei ole epäilystäkään. Kuitenkin se, milloin sana on lainattu, ja mihin suuntaan, on epävarmaa – toiset ovat esittäneet sanan juontavat uralilaisista mahlaa tarkoittavista sanoista. Toisaalta taas suomen kielen sanassa olut on yhä pelkän juuren lisäksi sanan taivutetusta muodosta peräisin oleva pääte –t, joka kertoo lainan olevan muodoltaan vanhempi kuin nykyisin balttilaisissa ja germaanisissa kielissä. (Vrt. kantagermaaninen pääte –as sanassa kuningas, kun taas germaanisissa kielissä se on kadonnut: muinaisenglannin kyning, englannin king, ruotsin kung).

Eli ale ja olut ovat tosiaan samaa juurta.

Zythophile-blogin kirjoittaja arvelee, että siinä missä nyky-englannissa beer on yleistermi ’oluelle’, ja ale tietyn tyyppisille oluille (usein näitä termejä käytetään tekemään ero pinta- ja pohjahiivaoluiden välillä; historiallisesti merkitykset ovat vaihdelleet paljonkin), alun perin beer – tai siis muinaisenglannissa beór, tarkoittikin ehkä ihan eri juomaa kuin ale, muinaisenglannin ealu. Ealu olisi merkinnyt viljasta käyttämällä tehtyä juomaa eli olutta, mutta beór ehkä sittenkin hedelmistä, marjoista ja/tai hunajasta tehtyä siiderin tai siman kaltaista, alkoholipitoisuudeltaan suurempaa juomaa.

Oli niin tai näin, selvästi eri kielissä on ollut ja on yhä useampia sanoja käyttämällä valmistetuille miedosti alkoholipitoisille juomille. Suomessakin on oluen lisäksi kalja, jonka Nykysuomen etymologinen sanakirja kertoo tarkoittavan nimenomaa laimeaa olutta (ja toteaa sanan olevan ilmeisesti laina, mutta alkuperä tuntematon – mahdollisesti lopulta samaa juurta indoeurooppalaisista kielistä, kuin olut). Ja kolmantena sahti – joka taas etymologisesti tarkoittaa yksinkertaisesti ’juomaa’.

 

Näin. Oluen taustoista lukiessa tuli ei-kovin-yllättäen jano. Kaapista löytyi sopivasti Shepherd Neame-panimon Whitstable Bay Organic Ale, joka teki tehtävänsä. 🙂

Lisää kysymyksiä voi lähettää meille tällä lomakkeella!

Kesällä ei ole hämärää

Tulin parvekkeelle nauttimaan kesäillan valosta. Minä en erityisemmin pidä pimeästä vuodenajasta, joten tällä hetkellä nautin suunnattomasti valosta, lämmöstä ja luonnon vehreydestä. Pohjoisessa asumisen hyviin puoliin kuuluukin tunnetusti pitkät kesäpäivät ja valoisat kesäyöt, mutta suurin ero etelän päivänkiertoon on hämärän ajan kestossa. Päiväntasaajalla valot sammuvat, kun aurinko laskee, ja hämäränajan pituus on about vartti. Eteläisessä Portugalissa (jossa lomailimme juuri) tähän aikaan vuodesta hämärä kestää noin 45 minuuttia (aurinko laski yhdeksältä; kymmeneltä oli jo pimeää). Helsingissä taas hämärä kestää reilut puolitoista tuntia.

Englannissa on auringonlaskun ja yön vaiheille termejä, joista osa lienee vähemmän tuttuja useimmille. Sana twilight lienee tänä päivänä tuttu kaikille, kiitos tietyn teineille suunnatun kirja- ja elokuvasarjan. Oxford English Dictionary (OED) kertoo, että twilight juontaa 1400-luvun keskienglannista, ja sillä on kognaatteja mm. friisin, saksan ja hollannin kielissä. Etuliite twi– on samaa juurta kuin two ’kaksi’; miten ’kaksivalo(isuus)’ merkitsee hämärää, ei OED osaa selittää.

Twilight on yleistermi hämärälle, sekä ilta-, että aamuhämärälle – vaikka sillä ehkä useimmiten tarkoitetaankin iltahämärää. Toinen englanninkielinen sana hämärälle on gloaming. (Siihen ovat ehkä jotkut törmänneet eräällä Radioheadin levyllä..). OED toteaa gloamingin olevan twilightia vanhempi, juontaen muinaisenglannista 1000-luvulta. Juuri on sama kuin sanassa glow, viitaten ilmeisesti laskevan/nousevan auringon kajoon taivaalla.

 

Entäs ne muut termit? No, dusk on hetki, jolloin hämärä loppuu ja yö alkaa, ja dawn taas aamunkoiton hetki (muistaako joku vielä Tarantinon käsikirjoittaman elokuvan From Dusk Till Dawn?). Näiden neljän lisäksi hämärä on myös jaettu useampaan vaiheeseen, jotka englanniksi ovat:

• civil twilight
• nautical twilight
• astronomical twilight

Vaiheiden tekniset määritelmät ovat: civil twilight on hämärän valoisin aika, joka loppuu, kun esineitä ei enää erota selkeästi toisistaan – tai käytännöllisemmin, kun pitää laittaa valot päälle. Nautical twilight jatkuu siitä siihen asti, kunnes horisonttia ei enää erota, ja navigointi merellä ei ole enää mahdollista. Astronomical twilightin aikaan taivas näyttää jo maallikon silmään mustalta, mutta astronominen havainnointi on mahdollista vasta todellisen yön laskeuduttua.

Esimerkiksi päiväntasaajalla Sri Lankan Colombossa aurinko nousi tänään klo 6.00 ja laski 18:31. Civil twilight kesti 18.31-53, nautical twilight 18.53-19.20, ja astronomical twilight 19.20-47; dusk koitti (eli yö laskeutui) klo 19.47. Lissabonissa aurinkio nousi tänään klo 6.19 ja laski 21.04; CT kesti 21.04-35, NT 21.35-22.15, AT 22.15-22.59, eli yö alkoi (tai no, alkaa koska Lissabon on 2h jäljessä) minuuttia vaille yhdentoista. Helsingissä taas aurinko nousi tänään klo 4.08 ja laski tunti sitten, klo 22.41. CT kestää 22.41-0:15, NT 0:15-2:36, ja pimeämpiä vaiheita ei ole lainkaan! Eli päiväntasaajalla hämärä kesti 22min (/1:16), Lissabonissa 31min (/1:55), ja Helsingissä peräti 1h 34min (/5:25).

Mutta ainakin tässä parvekkeella alkaa olla civil twilightin aika ohitse.

 

PS. Twilightista tuli vielä mieleen lisää populaarikulttuuria. Kevyestä kauhu- ja jännitysviihteestä pitäville suosittelen tutustumista kulttisarjaan Twilight Zone.

Terassille vai patiolle?

Vastikään kerrostalosta paritaloon muuttaneena olen joutunut pohdiskelemaan itselleni aiemmin vierasta termistöä. Suomessa kai yleisesti kutsutaan pihalle rakennettua usein laudoitettua tasannetta terassiksi, joskus myös patioksi, tosin omaan korvaani patio kuulostaa hienostelevalta.

Sana terrace on Oxford English Dictionaryn verkkoversion mukaan alunperin ranskasta (jo 1100-luvulta) ja tarkoittaa englanniksi seuraavaa:

A raised level place for walking, with a vertical or sloping front or sides faced with masonry, turf, or the like, and sometimes having a balustrade; esp. a raised walk in a garden, or a level surface formed in front of a house on naturally sloping ground, or on the bank of a river, as ‘The Terrace’ at the Palace of Westminster.

OED:n määritelmässä korostuvat merkitykset penger ja tasanne. Löysin verkosta käytännönläheisemmän selityksen sanalle:

Terraces are structures that are most commonly found in buildings or multiple storied houses. These are flat, fully supported space on upper floors that allow room for people to walk, sit and various other activities.

Tämän ns. tavismääritelmän mukaan suomalaispihojen terassit eivät englanniksi olisi terasseja ollenkaan, koska ne ovat maanpinnan tasalla, eivätkä ylemmissä kerroksissa (on upper floors).

WSOY:n suomi-englanti-suomi sanakirja (2005) suomentaa terrace-sanan näin:

1 terassi; kattoterassi 2 penger, tasanne.

Olinkin jo unohtanut kattoterassin (englanniksi roof-top terrace), se on ilmaisuna ainakin täsmällisempi kuin pelkkä terassi. Entä sitten terassiparveke, mikä se sitten olisi? Asuntoilmoituksia ahkerasti selanneena luulen sen olevan terassin ja parvekkeen välimuoto. Isompi kuin parveke, mutta muuten parvekkeen kaltainen uloke, joka ei ole kattoterassi. Löysin myös termin ”terrace balcony” Istanbulissa sijaitsevan hotellin mainoksesta, mutta sanayhdistelmä ei taida olla ihan luontevaa englantia (korjatkaa jos olen väärässä).  Pikemminkin suomen kielessä voi olla tarpeellista tehdä ero terassin ja parveketerassin välillä, koska terassi viittaa usein piha-alueen maanpinnalle rakennettuun tasanteeseen, jossa on mukava grillata ja ottaa aurinkoa, kun taas parveketerassi tarkoittaa korkeammalla sijaitsevaa rakennelmaa (jossa voi myös grillata ja ottaa aurinkoa).

Entä sitten patio ja ne hienostelijat, jotka sanaa käyttävät? OED:n mukaan espanjankielestä lähtöisin oleva patio (1400-luvulta) tarkoittaa erityisesti espanjalais- ja meksikolaiskotien sisäpihaa (”In a Spanish or Mexican house: a roofless inner courtyard open to the sky”) ja toiselta merkitykseltään nimenomaan niitä suomalaispihojen terasseja:

A paved roofless area adjoining and belonging to a house; esp. a garden terrace.

Toisaalta OED viittaa patioon sanalla “garden terrace” eli suomalaisten käyttämä terassi ei lopulta taidakaan olla virheellinen − onhan kyseessä pieni koroke (usein parin laudan korkuinen). WSOY:n sanakirja antaa myös patiolle seuraavat suomennokset: terassi, pihakiveys. Vaikuttaa siis näiden todisteiden valossa siltä, että patio-sanaa ei ole pakko käyttää, vaan terassi sopii tähän tarkoitukseen mainiosti.

Entä sitten veranta, mikäs se olikaan? Englanniksi sana kirjoitetaan veranda tai verandah ja sanan alkuperä on mielenkiintoisesti Intiassa. Määritelmä on OED:ssa seuraavanlainen:

An open portico or light roofed gallery extending along the front (and occas. other sides) of a dwelling or other building, freq. having a front of lattice-work, and erected chiefly as a protection or shelter from the sun or rain.

WSOY:n sanakirja kääntää sen verannaksi tai kuistiksi. Määritelmä eroaa olennaisesti terassista ja patiosta, koska verannalla tai kuistilla on katto. Vanhoissa pitsihuviloissa kuistilla tai verannalla tarkoitetaan nimenomaan lämmittämätöntä lisäosaa, jossa on siis seinätkin.

Joku muukin on näitä miettinyt, löysin verkosta ketjun, jossa keskusteltiin nimenomaan pation, terassin, kuistin ja verannan eroista.  Luettuani ketjun tunsin meneväni enemmän sekaisin; joidenkin mielestä kuistilla ja verannallakin on jotain eroa, mutta itse ajattelin yhä edelleen niputtaa nämä kaksi sanaa yhteen. Helppoahan tämä oli sittenkin. Terassille vaan, joko omalle tai naapurin tai vaikka jonkin ravitsemusliikkeen. 🙂

Tieteen keitaita

Tämä on tarina itseään toteuttavasta toiveesta – tai ainakin melkein. Kaikki alkoi Kaisasta.

Helsingin yliopiston uuteen upeaan Kaisa-kirjastoon on helppo pistäytyä. Reittini kulkee yleensä Fabianinkadun sisäänkäynnin kautta. Jossain vaiheessa huomasin ikkunassa tekstin ”Oasis of science … where new science can be born”. Tieteen keidas siis. Suomeksi asia olisi selvä: tiede on yksi ja yhteinen ja kattaa niin luonnontieteet kuin sosiaali- ja humanistiset tieteetkin. Mutta science-sanalle tämä laaja merkitys on vain yksi mahdollinen.

Vaikkapa lääketiedettä ei aina mainita science-nimikkeen alla. Eteeni sattui lista Sheffieldin yliopiston tiedekunnista: Arts & Humanities – Engineering – Medicine, Dentistry & Health – Science – Social Sciences. Sheffield on niittänyt mainetta ja kerännyt nobeleita nimenomaan ”Sciencessa” eli luonnontieteissä.

Siinä missä sosiaalitieteet ovat onnistuneet profiloitumaan ”scienceksi” (eikä vain yhdeksi vaan moneksi!) humanistiset tieteet ovat otsikoissa ”Arts” tai ”Humanities”. Tai Sheffieldin tapaan varmuuden vuoksi molempia. Toki akateemisessa maailmassa rajat usein ylittyvät. Humanistitkin julkaisevat tutkimustaan lehdissä, joiden nimissä ”science” vilahtaa, kuten Scientific Study of Literature tai Language Sciences. Toisaalta paljon tutumpi monelle kielitieteilijälle lienee julkaisu, joka kutsuu itseään pelkästään Languageksi.

Jos kävelee kirjaston sijasta kirjakauppaan, humanisti voi unohtaa tiedekuntajaot. Suureen brittikirjakauppaan sisältyy kyllä ”academic sciences” -osasto. Sinne on sijoitettu biologia, kemia ja fysiikka, ja sieltä löytyy myös ”medical science” ja ”social sciences”. Samaan kerrokseen mahtuvat vielä kulttuurin ja mediatutkimuksen hyllytkin. Muuta humanistista ”sciencea” etsivä törmää sanaan vielä kirjallisuuden kerroksessa, josta löytyy ”science fiction”.

”Art”-osastokin kaupassa tietysti on, mutta siellä myydään taidekirjoja ja ‑tarvikkeita. Kielen tutkija saa hakea kielitiedettä vieraiden kielten oppi- ja sanakirjojen osastolta, mutta joutuu yhä useammin pettymään sielläkin: aina lingvistiikkaa ei edes noteerata. Tutkijan kannattaakin piipahtaa nettikauppaan – tai palata tieteelliseen kirjastoon.

En osaa suoralta kädeltä sanoa mikä olisi ”tieteen keitaan” naseva englanninnos. Mutta enää ei minun tarvitse asiasta huolehtia. Yhtenä päivänä huomasin, että teksti oli kadonnut Kaisa-kirjaston ikkunasta. Sain kuulla, että se oli kuulunut kirjaston avajaiskampanjaan – ja poistunut kampanjan myötä.