Avainsana-arkisto: hiphop

SWAG on uusi cool

Opin hiljattain uuden sanan – swag. Eksyin nettiä selatessani Troll Pakolaiset -sivustolle, eli Facebookiin maahanmuuttajien perustamalle sivustolle, jossa nauretaan ennakkoluuloille ja yleistyksille. Vaikka sananvapauden rajat paukkuvat, niin idea tuntuu toimivan ja sivut ovat saaneet paljon tykkääjiä (Yle Uutiset 4.4.2013: Maahanmuuttajahuumoria tekevän sivuston ylläpitäjä: ”Itseironia toimii”).

Sivuilla törmäsin ensi kertaa swag-sanaan; se löytyi kommenteista yhden kuvan alta (varoitus lukijoille: kommenttien joukossa myös epäasiallista kieltä).

Kuvassa leikitellään ennakkoluuloilla – työtön sosiaaliavun turvin leveästi elävä pakolainen asuu luksushuvilassa, kun taas työtön suomalainen nukkuu pahvilaatikossa. Kommenttilitaniaan joku oli tehnyt yhteenvedon:

Pakolaiset=sossu raha/palkka=swag
Suomalaiset=sossu raha/palkka=kalja

Jäin miettimään sanan swag merkitystä; urbaanisanakirjan mukaan swag tarkoittaa seuraavaa:

Olet itsevarma, tunnet olosi seksikkääksi, että vaikka olisi pukeutunut miten, on itsevarma, eikä pelkää nolaavansa itsensä, eli itsevarmuus. Swag on usein kehu vaatetyylille ja ulkonäölle.

Huomasin olevani vuosia jälkijunassa, sillä sanan käytöstä kirjoitettiin Atlantin toisella puolella jo 2011.

Jutussa puhutaan siitä, miten englannin kielessä käytetään swag-sanaa samoin kuin ennen käytettiin sanaa cool. Kalifornian yliopiston (Berkeley) kielitieteilijä Geoffrey Nunberg ei kuitenkaan povaa samanlaista menetystä swagille; cool on nimittäin puhekielen sanojen joukossa suoranainen ihme, koska se on pysynyt käytössä 1920-luvulta saakka.

Swagin käyttöä edelsi sana swagger, etenkin rap-musiikissa (http://www.youtube.com/watch?v=cQTnqNt8aQ8). Swagiä on uudessa merkityksessään käytetty ainakin vuodesta 2008, jolloin se ponnahti suosioon hip hop -artisti Soulja Boyn Turn My Swag On -kappaleen myötä. Lehtijuttuun haastateltu amerikkalainen räppäri Lil B kuvailee sanaa näin:

’Swag’ is an emotion, it’s a feeling … It’s just a positive word, man, you know. It’s like ’dope,’ man. When I say ’swag’ on my songs, it’s just cool. It’s like: dope. Great. The best. Everything.

Swag tuntuu pakenevan määrittelyjä, mikä lisää sen vetovoimaa. Sanaa voi myös käyttää substantiivina, adjektiivina tai verbinä.

Maailmanvalloituksensa swag aloitti hip hop ja rap-alakulttuuriin kuuluvana sanana, ja tämä alkuperä vieläkin määrittää sitä, esimerkiksi suomenkielisillä sivuilla joku määritti swagin vaatetyylinä, jossa on ripaus ganstaa. Toisaalta törmäsin Youtubessa videoklippiin John Travoltasta Saturday Night Fever -elokuvassa ja kommentteihin oli kirjoitettu mm. ”swag level: immortal” ja ”King of Swag!!!!”, vaikkei 70-luvulta peräisin olevassa elokuvassa itsessään varmasti puhuta swagistä missään, koska sanalla ei silloin ollut vielä näitä merkityksiä.

Aina luotettava Oxford English Dictionary jäljittää todennäköisesti skandinaavista alkuperää olevan sanan jo 1300-luvulle keskienglannin aikaan, jolloin se viittasi pullottavaan laukkuun (bulgy bag). Tämä merkitys on kuitenkin jo kadonnut kielestä. Virallisia nykymerkityksiä on monia: swag voi tarkoittaa keinuttamista tai heilahtamista tai jonkinlaista roikkumista. Tutumpia meille ovat varmaankin puhekielen ’(ryöstö)saalis’ (=plunder/booty) sekä ’ilmaislahja’, joita jaetaan mainostarkoituksessa. Oxford English Dictionary ei ole vielä ehtinyt päivittää puhekielen cool-merkitystä sivuilleen, mutta onneksi kuitenkin varoittaa, ettei kyseistä hakusanaa ole päivitetty.

Swag on kiinnostavalla tavalla luikerrellut suomen kieleen muuallekin kuin Troll Pakolaiset -sivustolle. Löysin verkosta yhdestä blogista seuraavan lauseen, joka esiintyy eräänlaisena johtoajatuksena blogin kaikilla sivuilla: ”lähdetään pois täältä, ennen kun mun swag menee pois päältä”. Lisäksi löysin seuraavia ilmauksia suomenkielisiltä verkkosivuilta (esim. Suomi24-keskustelupalstalta):

she got swag

upee kuva bro, swaag!

boys have swag, men have class

sul on swägii

En ole ainoa, joka on miettinyt sanan merkitystä ja löysin useitakin ketjuja, jossa kysellään sanan alkuperää. Törmäsin myös usein yleiseen väärinkäsitykseen, jonka mukaan swag olisi 1960-luvulta peräisin oleva lyhenne sanoista ”secretly we are gay”. Itseäni liikutti eräskin kysymys swagistä Cosmopolitan-lehden keskustelupalstalla, päivätty 9.3.2013:

Joo siis kun yks jätkä josta oon jo hetken ollut kiinnostunut, niin tagas mun instagram kuvaan SWAG. Tiiän kyllä mitä swag meinaa, mut siis kai se on hyvä juttu?? tai siis niin .. :DD: apua. …

Mut siis onko toi hyvä juttu et se sanoo swag? 😀

Valitettavasti kukaan ei ollut vielä vastannut viestiin, ehkä minun pitäisi. Ainakin tätä kautta voin kertoa, että kyllä se on hyvä juttu, että sanoo swag. 😉

Mainokset

5 kommenttia

Kategoria(t): Maura Ratia

Ooh baby yeah – eli lisää ajatuksia kielenvalinnasta musiikissa

Elinan edelliseen postaukseen liittyen tässäkin kirjoituksessa pohditaan laulukieltä musiikissa.

Viime aikoina on tuntunut, että suomen kieli popmusiikin esittämiskielenä on kokenut uutta nostetta. Paleface vaihtoi kielen kotimaiseen uusimmalla Helsinki–Shangri-La-levyllään. Kotimaisen rock- ja metallimusiikin suurimmat bändit ovat lähes poikkeuksetta olleet jo pitkään suomen kielellä laulavia (esim. Stam1na, Mokoma, Timo Rautiainen, Maj Karma / Herra Ylppö ja ihmiset, Kotiteollisuus…).

Eräiden ystävieni mielipide laulukielestä on jopa alkanut muuttua radikaalisti siihen suuntaan, että äidinkielenään suomea puhuvan kannattaisi laulaa vain suomeksi.

Ja kieltämättä, Palefacen uusin levy toimii suomeksi erittäin hyvin. Yksi syy tähän on varmasti Helsinki–Shangri-Lan kappaleiden sanoma. Suomen sisä- ja sosiaalipoliittisista asioista tai suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehityksestä räpätessään Paleface on kohdentanut sanomansa selvästi suomalaisille. Sanat ja biisit kolahtavat, merkitykset osuvat ja uppoavat.

Usein suomeksi laulavien muusikoiden suusta kuulee perusteluina kielivalinnalleen, että englanniksi on helppo laulaa uskottavasti mitä sattuu diiba-daabaa, mutta jos omalla äidinkielellään sanoituksissa jotain sanoo, sitä myös tarkoittaa. Näin asia ei kuitenkaan ihan ole. Kyllä diiba-daaba englanniksi kuulostaa aivan yhtä epäuskottavalta kuin diiba-daaba suomeksikin.

Kyse onkin ennemmin siitä, että monelle suomalaiselle englannilla ei kielenä ole äidinkielen tasoista asemaa, vaikka suurin osa suomalaisista englantia hyvin ymmärtääkin (ks. tuoreehko kyselytutkimus suomalaisten englannin osaamisesta). Äidinkielisten laulun sanojen merkitykset piirtyvät mieliimme välittömästi, mutta vieraskieliset sanoitukset, vaikka ne ymmärrämmekin, saattavat vaatia pienen väliprosessoinnin, jotta myös niiden merkitys aukeaa.

Kuitenkin, kun englanninkielisiä sanoituksia miettii edes vähän tai kun natiivi niitä kuuntelee, niin epäuskottavuudet nousevat aika nopeasti esille.

Englanninkielisiä sanoituksia pitäisi siis miettiä vähintään yhtä pitkälle kuin suomenkielisiäkin. Ja jos englanniksi ei kykene raapustamaan muunlaisia värssyjä kuin ”ooh baby yeah”, olisi ehkä ihan hyvä, että laulukieleksi valittaisiin oma äidinkieli.

Toisaalta (ja tässä tulee toinen tärkeä huomio laulukieliasiassa Elinan postauksen ajatusta lisää pohtien) oohbabyyeaheista on vuosien mittaan muodostunut ihan vakavasti otettava osa englanninkielistä populaarimusiikin sanoitusperinnettä. Ja nimenomaan natiivien toimesta.

Laulukielen valinta ei liity pelkästään siihen, mikä on esittäjän kotimaa tai äidinkieli. Kielen valintaan vaikuttaa oleellisena tekijänä myös laajempaan kulttuuriseen kontekstiin osallistuminen ja tämän kulttuurisen kontekstin edelleen muokkaaminen.

Osittain, niin kuin Elina kirjoituksessaan esille toi, kyse on vain musiikista. Kaikki kielet käyvät laulukieliksi yhtälailla, riippuen laulajan omista mieltymyksistä tai kielellisestä osaamisesta. Mutta osittain on kyse myös kulttuurista. Kun suomalainen artisti laulaa englanniksi, hän osoittaa yhteenkuuluvuuttaan muiden englanniksi laulavien artistien kanssa.

Esimerkiksi globaaleista yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista laulava suomalainen saattaa haluta olla osana laajempaa protestilauluperinnettä ja valitsee siksi kielekseen englannin. Lisäksi voi olettaa, että suurempi osa ihmisistä ymmärtää sanoitukset, ja siten sanoman, jos ne ovat englanniksi.

Jos Paleface olisi halunnut, hän olisi voinut laulaa myös englanniksi siitä miten Helsingistä tehdään Shangri-La. Silloin kappaleen sanoitus olisi kuitenkin todennäköisesti keskittynyt kritisoimaan yhteiskunnan kehitystä yleisemmällä tasolla, siinä missä kappaleen nykyinen teksti ruotii nimenomaan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Mikä on siis lopputulema? Laulukielellä yhtä aikaa on merkitystä ja ei ole. Jos musiikki toimii, pitäisi sen toimia, vaikka kieli olisi kuulijalle vieras tai vieraampi (vrt. Redraman epäily omien ruotsinkielisten kappaleiden toimimisesta Suomen hip hop skenessä vrt. ajatus siitä, että suomenkielisten tulisi laulaa vain suomeksi). Samalla kielen valinnalla tehdään kuitenkin niin tietoisia kuin tiedostamattomiakin ratkaisuja eri kulttuurisiin konteksteihin liittymisestä tai niistä erottautumisesta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Ari Häkkinen

”Samma på hip hop”

Osallistuin tämän vuoden elokuussa toista kertaa pohjoismaiden suurimpaan hiphop-tapahtumaan, Pipefestiin Vuokatissa. Oman tutkimukseni luonteesta johtuen kiinnitin erityistä huomiota kiel(t)enkäyttöön kyseisessä tapahtumassa. Mitä kieliä käytetään? Mihin tarkoituksiin? Mitä funktioita niillä on? Vaikka tutkimusyksikkömme VARIENG tutkiikin pääasiallisesti englannin kielen käyttöä eri konteksteissa ja eri aikakausina, oma tutkimusfokukseni on pikemminkin monikielinen. Kenttämuistiinpanoihini tallentui siis myös muutamia episodeja, joihin liittyi ruotsin kieli. Ruotsi ei perinteisesti ole ollut ehkä niin yleinen ja tuttu resurssi suomalaisissa hiphop-piireissä.

Räppäri Redrama on taustaltaan suomenruotsalainen ja äidinkieleltään ruotsalainen. Nyt hän on viimeinkin julkaissut ruotsinkielisen albumin, nimeltään Samma på svenska (Rähinä Records 2009). Aikaisemmin hän on levyttänyt vain englanniksi. Redrama harkitsi omalla äidinkielellään levyttämistä kolmen vuoden ajan, sillä hän oli epävarma siitä, miten yleisö ottaisi sen vastaan. Hänen mukaansa kukaan ei ollut vielä tehnyt suomenruotsalaista räppiä, joten nyt oli jo korkea aika. Myös Promoen ynnä muiden ruotsalaisten räppäreiden antama ”malli” auttoi päätöstä, antoi motivaatiota ja inspiraatiota. (YleX 2009a.)

Redraman vetäessä keikkaa Pipefestissä hänen DJ:nsä kysyi biisien välissä yleisöltä: ”Mitäs mieltä olette, jos Redrama vetää yhden biisin ruotsiks?” Yleisö hurrasi. Redrama itse reagoi yleisön reaktioon seuraavanlaisesti: ”Jes. Hienoa – ei yhtään keskisormee nouse!” YleX:n haastattelussa (YleX 2009b) hän totesikin aina olevansa erityisen jännittynyt, jos keikka vedetään pääosin suomenkielisillä paikkakunnilla, mutta ilmeisesti aivan turhaan, sillä ”jengi on digannu”. Hän introsi biisinsä seuraavasti: ”Biisin nimi on Riktiga ting eli oikeet asiat… right things tai jotain” ja teki biisinsä nimen tiettäväksi useammalla kielellä. Samassa yhteydessä Redrama totesi myös, ettei tässä ole kyse pakkoruotsista, vaan musiikista. Tämän ajatuksen soisi leviävän laajemmallekin.

Hiphop toimiikin jo itsessään yleisenä, universaalina kielenä. Myös Pennycook (2010: 72) toteaa haastateltuaan aasialaista DJ Junia, että: “… hip hop as a culture rises above different languages: The universal language is not English; it is hip hop.” Räppärit valitsevat kielivarannostaan mitä milloinkin ja leikittelevät eri kielellisillä resursseilla eri konteksteissa ja omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Ehkä näitä resursseja ei aina edes tarvitse erotella?

Lähteet

Pennycook, A. 2010. Nationalism, Identity and Popular Culture. In: N. Hornberger & S. L. Mackay (eds.), Sociolinguistics and Language Education. Multilingual Matters, 62-86.

YleX 2009a. Redraman haastattelu. Supersetti. 25.10.2009.

YleX 2009b. Redraman haastattelu 16.12.2009. (accessed 1.11.2010.) http://ylex.yle.fi/ihmiset/vierasarkisto/redrama-ymmarran-hyvin-keskustelun-pakkoruotsista

1 kommentti

Kategoria(t): Elina Westinen

Just let your soul be your speakerbox…

Maailman ensimmäinen viittomakielinen rap-artisti Signmark sai Vuoden kieliteko 2009 –palkinnon Suomen kieltenopettajien liitolta (SUKOL ry) viime viikonloppuna. Palkinto meni mielestäni täysin oikeaan osoitteeseen. Signmark todella yhdistää kuuroja ja kuulevia ja tekee sen mielestäni juuri sopivalla areenalla, nuorisopopulaarikulttuurissa. Tämä näkyi myös Suomen viimevuotisissa Euroviisu-karsinnoissa, joissa otsikossa esiintyvä kappale tuli täpärästi toiseksi äänestyksessä. Olisi ollut historiallista saada Signmark Suomen edustajaksi.

Signmark esiintyi viime keväänä Jyväskylässä järjestetyissä Sencity-bileissä. Tapahtuman tarkoituksena on rikkoa rajoja kuurojen ja kuulevien väliltä. Kuurojen ja kuulevien kommunikaatiota oli helpotettu mm. tarjoamalla baaritiskeillä kyniä ja paperia. Tapahtumassa musiikin pystyi paitsi kuulemaan, myös aistimaan bassotaajuuksien mukaan värähtelevällä tanssilattialla. Lisäksi musiikin pystyi näkemään ja haistamaan, sillä tapahtumassa Video Jockeyt visualisoivat musiikin videoinstallaatioilla ja Aroma Jockeyt huolehtivat musiikkiin sopivasta tuoksumaailmasta. Ei siis mikään aivan tavallinen klubikokemus! Siinä ympäristössä tunsin, ettei minulla ollut ’ääntä’ (voice). En ymmärtänyt, mitä läppää Signmark heitti yleisölle, koska kaikkea ei tulkattu kuuleville. Kerrankin minä olin vähemmistössä. Kerrankin minä en ymmärtänyt, mitä ympärillä puhuttiin. Se oli paljon ajatuksia herättänyt kokemus ja myös kulttuurishokki, mutta positiivinen sellainen.

Signmark on yksi johtavista hahmoista, joka ajaa kuurojen oikeuksia tulla tunnustetuksi kielivähemmistönä, jolla on oma kieli, kulttuuri ja historia. Musiikkinsa kautta hän välittää sanomaa, jonka mukaan musiikin kokeminen ja ymmärtäminen on kokonaisvaltainen ilmiö, jonka voi aistia useammallakin aistilla kuin vain yhdellä.

Ayo I live in the rhythm and it lives in me
Always one with the beat, breaking the boundaries
As long as the beat kicks, it’s all fine
I’m feeling the vibe from the bassline

1 kommentti

Kategoria(t): Elina Westinen

Puff Daddy, Puffy, P Diddy, Diddy, vai mikä se nyt oli?

Artistinimien käyttäminen kuuluu yleisesti populaarikulttuuriin. Erityisesti hiphop-kulttuurissa ja –yhteisöissä on tapana keksiä innovatiivisia ja rohkeita ”katunimiä” omalle artistiminälle. Ne luovat osaltaan myyttisyyttä ja mysteeriä kuuluisien artistien ympärille. (Omoniyi 2006.) Myös nimenvaihdokset kuuluvat osaltaan hiphop-kulttuuriin, samalla tavalla kuin löysien housujen tai lippiksen vaihto. Kun tyyli, kieli tai aatesuunta vaihtuu, vaihtuu yleensä samalla myös artistinimi. Toki nimenvaihdos voi joskus toimia pelkkänä markkinointi- ja mainoskikkanakin. Jos ura alkaa jo hiipua tai medianäkyvyyttä ei ole tarpeeksi, uusi artistinimi voi saada aikaan ainakin pienen kiinnostuksen. Rapakon takaa olemme kuulleet esimerkiksi räppäri Sean Combsin artistinimivaihdoksista: Puff Daddystä Puffyksi ja Puffiksi, josta edelleen P Diddyksi ja Diddyksi. Hänellä on myös oma Sean John –vaatemerkkinsä, minkä yhteydessä hän haluaa tulla kutsutuksi Sean John –nimellä. Räppäri Snoop Doggy Doggin nimestä puolestaan otettiin yksi koira pois, jolloin jäljelle jäi pelkkä Snoop Dogg.

Suomessa paljon nimellään kritiikkiä herättänyt artisti Steen Christensen vaihtoi nimensä Steen1:ksi levytyssopimuksen saatuaan. Poliisinsurmaajan nimen hän oli alun perin valinnut yhteiskunnalliseksi protestiksi. Nyt keväällä Steen1 ilmoitti hylkäävänsä nykyisen nimensä, koska ”tuohon taiteilijanimeen liittyy niin vahvat mielikuvat monelle ihmiselle, että sen alla ei voi tehdä kuin tietynlaista musiikkia”. Tietynlainen musiikki tarkoittaa hänen tapauksessaan yhteiskuntaa kritisoivaa ja uhoavaa musiikkia. Uutta ja erilaista musiikkia tulee jatkossa siis jonkun uuden nimen sävyttämänä. (Lehti 2009.)

Ideologiset syyt voivat myös johtaa artistinimen muuttamiseen. Rap-artisti Avaimen nimi vaihtui Asaksi monikansallisen levy-yhtiön ja kaupallisuuden hylkäämisen myötä. Artisti koki, ettei voinut tehdä enää musiikkia Avain-nimellä uudessa, pienemmässä levy-yhtiössä ja halusi aloittaa alusta uudella artistinimellä. Nimestä voi myös ”kasvaa ulos”, sillä esimerkiksi lasten ja nuorten keskuudessa huikeaan suosioon aikoinaan noussut Pikku G on nyt tehnyt comebackin nimellä Gee. Myös pitkähkö nimi voi olla rasite ja jotkut artistit ovatkin halunneet typistää nimensä: Seremoniamestarista (’master of ceremonies’, MC) tuli Sere ja Silkinpehmeestä SP. Lyhyestä riimi kaunis.

Artistinimen vaihdos voi tapahtua myös kielen vaihtumisen myötä, ei tosin aina. Cheek on pysynyt Cheekinä, vaikka räppäämisen kieli onkin vaihtunut vuosien myötä englannista suomeksi. ’Poski’ olisikin aika erikoinen MC-nimi, vaikka toki räppäreillä on nimiä ihan joka lähtöön. Räppäri Jonny Brosta tuli räppäri/hiphop-tuottaja Joniveli suomen kielen myötä, kun taas DJ-piireissä hänet tunnetaan osuvalla nimellä Tiskijoni. Helsinkiläinen Lost Cause räppää nykyään suomeksi nimellä Loost Koos (eikä esimerkiksi nimellä ’Toivoton tapaus’) ja nimen suomalainen kirjoitusasu mukailee englannin ääntämystä.

Nimen vaihdoksen myötä myös räppärin identiteetti muuttuu. Se on tavallaan itsensä uudelleen keksimistä ja löytämistä. Artisti haluaa uusiutua kokonaisvaltaisesti: tyylillisesti, kielellisesti ja/tai ideologisesti. Joskus nimenvaihdoksissa voidaan tosin mennä liioittelun puolelle eikä joidenkin artistien tarkoitushakuiselta tuntuvalle nimenvaihdosruljanssille tunnu näkyvän loppua – ainakin mitä tulee Diddy-Daddy-Seaniin. ”Can’t stop, wont stop.”

Lehti, A. 2009. Sadan euron räppäri. Keskisuomalainen, 24.3.2009, s. 14.

Omoniyi, T. 2006. Hip-hop through the world Englishes lens: a response to globalization, World Englishes, Vol. 25, No. 2, 195–208.

3 kommenttia

Kategoria(t): Elina Westinen