Englannista virallinen kieli

Tätä ehdottaa Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa IS:n otsikon mukaan.

Jutun tekstissä ehdotus tosin pehmenee “esimerkiksi rohkeasta ja ennakkoluulottomasta ajatuksesta Suomen tulevaisuuden parantamiseksi, jota kannattaisi pohtia”.

Työ- ja elinkeinoministeriön Selkäranka-seminaarissa heitetyn ajatuksen päätarkoitus ei liene muu kuin keskustelun herättäminen. Ennakkoluuloton ajatus toki onkin, mutta tuskin sentään realistinen. Mutta oli siitä mitä mieltä tahansa — IS:n sivuilla sitä on jo epäilty vitsiksi —  olisi joka tapauksessa kiinnostavaa kuulla, minkälaisena Siilasmaa näkee kielipolitiikan ja talouskasvun suhteen. Miten siis englannin korottaminen viralliseksi kieleksi auttaisi Suomen talouskehitystä?

Tähän kysymykseen IS:n juttu ei valitettavasti vastaa. Parantaisikohan tällainen liike esimerkiksi suomalaisten työntekijöiden valmiuksia ja tulosta? Kielitaidostahan on aiemmin etsitty syitä esimerkiksi Nokian vaikeuksiin, kuten tässäkin blogissa on todettu:

Joka ikinen kerta, kun on neuvottelu, jossa yritetään ratkaista joku asia, niin natiivia englantia puhuva henkilö ottaa 2-0 voiton, jos on alistuva suomenkielinen henkilö.

 …

Mähän ehdotan … että jotta Nokia pysyisi itsenäisenä, niin ja suomalaisena ja skandinaavisena firmana, niin neuvottelussa jos joku rupeaa puhumaan tätä hankalaa englantia ja ottaa valtaa, niin käännetään heti kieli suomeksi. Ja niin kauan puhutaan suomea, että se asia tulee suomalaisten järkevän käytöksen kautta ja tiedon kautta hanskatuksi.  (Juhani Risku, 2011)

Ylen uutissivujen videopätkä osoittaa kuitenkin, että ajatuksen takana on pikemminkin huoli siitä, miten Suomesta saataisiin houkuttelevampi kohde ulkomailta saapuville asiantuntijoille:

Jos esimerkiksi joku huippuosaaja miettii, tulisiko suomalaiseen yhtiöön töihin Suomeen,  minkälaista on tuoda tänne oma perhe, minkälaista koulutusta täällä lapsille saa. Jos täällä on englanti virallisena kielenä, monet huolet häviävät heti: se on yhteiskunta, jossa me kyllä pärjäämme, yhteiskunta, joka katsoo ulospäin ennenminkin kuin sisäänpäin. Valtava symbolinen vaikutus.

Maakuvatyön puolelle mennään, siis. Edellinen kuvaus muistuttaa itse asiassa läheisesti Maabrändiraportin (2010, s. 37) visiota Suomesta vuonna 2030:

Selfie

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa sunnuntain Hesarissa selfiestä, joka on siis “käsivarren mitan päästä otettu omakuva”.  Siis esimerkiksi tällainen — Nykäsen mukaan miesten selfiet korostavat usein saavutuksia, kuten valmista halkopinoa tai valloitettua vuorenhuippua.

”Selfie” (lähde: Wikimedia commons)

Älypuhelimien ja sosiaalisen median ansiosta tällaisiin omakuviin törmää nykyään jatkuvasti, ja ilmiön myötä myös sanaa selfie on toistettu yhdessä jos toisessakin yhteydessä. Vuoden 2013 sanaksi sen ovat valinneet ainakin kielentutkija Geoffrey Nunberg ja Oxford Dictionaries. Oxford English Dictionarystä sanaa ei vielä löydy, mutta tämä lienee vain ajan kysymys:

Nunberg perustelee omaa valintaansa paitsi ilmiön suosiolla myös sillä, miten sana selfie taipuu myös lyömäaseeksi, jota voidaan käyttää esimerkiksi istuvaa presidenttiä vastaan:

 The word imputes an aura of narcissism to whatever it’s attached to, whether it’s apt or not. Use ”selfie” to describe that banal Johannesburg snapshot, and all of a sudden Obama becomes the ”selfie president.” A columnist at the New York Post writes that the event ”symbolizes the global calamity of Western decline.” That gives ”selfie” a cultural resonance you’re not going to find with any of the other word-of-the-year finalists, not even ”twerk.”

Selfiestä ei kuitenkaan taida olla vuoden anglismiksi suomen kielessä, ainakaan tämän vuoden. Näin voisi päätellä siitä, miten Nykäsen artikkelia on kommentoitu:

 

Nähtäväksi jää, tuleeko selfiestä vähitellen mitat täyttävä ja salonkikelpoinen lainasana suomen kieleen, vai ehtiikö ilmiö sitä ennen mennä ohi.

Der Shitstorm on saksaa

Sana der Shitstorm voidaan sitten virallisesti lukea osaksi saksan kieltä. Se on noussut muoti-ilmaisuksi lehdistössä, jossa sitä näkee vähän väliä. Esimerkiksi sveitsiläinen 20 Minuten -ilmaisjakelulehti käyttää sitä uutisoidessaan italialaisen pastafirman Barillan omistajan lausuntoa siitä, että ei haluaisi homoja mainoksiinsa.  Angela Merkelkin  ehti jo luonnehtia eurokriisiä ”paskamyrskyksi”.

Der Shitstorm on ollut tapetilla ainakin keväästä 2012 lähtien, jolloin erinäisistä kielen asiantuntijoista koostuva jury valitsi sen vuoden anglismiksi 2011. Juryn jäsenen Michael Mannin mukaan sana täyttää semanttisen aukon saksan sanastossa, koska esimerkiksi die Kritik ei ole riittävän kuvaileva: kulttuurinen laina siis. Vuonna 2013 der Shitstorm hyväksyttiin jo suosittuun Duden-sanakirjaankin, joten sana on ehditty jo kodifioidakin.

Suvultaan der Shitstorm on maskuliini, mikä on hieman harvinaista uusille lainasanoille, joista suurin osa on neutreja. Englannin sana storm on kuitenkin niin lähellä sanaa der Sturm, että analogian kautta suvuksi määrittyy maskuliini. Näin yhteinen germaaninen menneisyys 1500 vuoden takaa vaikuttaa yhä. Saksan puhujat kuulemma myös tietävät sanojen suvut intuitiivisesti niiden päätteiden perusteella.

Edward pala palalta

Datajournalismi ja tietokoneavusteinen kielentutkimus lyövät jälleen kättä, tällä kertaa The Guardianin sivuilla. Eilisen lehdessä George Arnett ”dekonstruoi” Labour-johtaja Ed Milibandin puhetta apunaan kaksi korpuslingvistin perustyökalua: listat usein toistuvista yksittäisistä sanoista ja viiden sanan mittaisista sanajoukoista. Samanlainen analyysi oli viime viikolla tarjolla Nick Cleggin puheesta vastaavassa tilanteessa.

Tällaisten listojen tuottaminen on nopeaa ja yksinkertaista, ja niiden avulla voi saada alustavan vaikutelman analysoitavasta tekstistä.  Esimerkiksi pelkästään sanalistan viiden ensimmäisen sanan perusteella – people, Britain, government, country ja better – voisi hyvinkin esittää valistuneen arvauksen siitä, mikä teksti on kyseessä, jos ei sitä tietäisi. Toki tätä helpottaa sekin, että listalta on ensin poistettu kieliopilliset sanat kuten prepositiot ja artikkelit.

Mutta paljon tätä pidemmälle eivät pelkät sanalistat sitten kannakaan. Vaikka ne tavallaan esittävät tekstin sisältösanat tiiviissä muodossa, samalla katoaa kaikki informaatio siitä, miten ne itse asiassa liittyvät toisiinsa. Jotta tällaisista listoista olisi todellista hyötyä, onkin usein välttämätöntä ensin lukea (tai tässä tapauksessa kuunnella) niiden pohjana oleva teksti läpi ajatuksella. Ja näin Arnett toki toimiikin:

Miliband’s [speech] had two five word phrase [sic] that he used nine times throughout his hour long speech. The first was ”win a race to the”. ”A race to the what?” You may ask. Well that second phrase used nine times was ”a race to the top”. Interestingly, that was shortly followed by its converse ”a race to the bottom”, which was used eight times. Miliband tended to use both in repeated succession to emphasise that the Tories wanted a race to the bottom and Labour wanted a race to the top. 

Sanalistojen avulla toteutettu yksittäisen tekstin analyysi ei itse asiassa ole kovin kaukana perinteisestä tekstintutkimuksesta, joka perustuu lähiluvulle. Listat voivat toki ohjata journalistin katsetta tekstissä usein toistuviin sanoihin ja ilmaisuihin, mutta niiden perusteellisempaan tarkasteluun ja vertailuun tarvitaan toki muitakin työkaluja – ja aikaa.

Terassille vai patiolle?

Vastikään kerrostalosta paritaloon muuttaneena olen joutunut pohdiskelemaan itselleni aiemmin vierasta termistöä. Suomessa kai yleisesti kutsutaan pihalle rakennettua usein laudoitettua tasannetta terassiksi, joskus myös patioksi, tosin omaan korvaani patio kuulostaa hienostelevalta.

Sana terrace on Oxford English Dictionaryn verkkoversion mukaan alunperin ranskasta (jo 1100-luvulta) ja tarkoittaa englanniksi seuraavaa:

A raised level place for walking, with a vertical or sloping front or sides faced with masonry, turf, or the like, and sometimes having a balustrade; esp. a raised walk in a garden, or a level surface formed in front of a house on naturally sloping ground, or on the bank of a river, as ‘The Terrace’ at the Palace of Westminster.

OED:n määritelmässä korostuvat merkitykset penger ja tasanne. Löysin verkosta käytännönläheisemmän selityksen sanalle:

Terraces are structures that are most commonly found in buildings or multiple storied houses. These are flat, fully supported space on upper floors that allow room for people to walk, sit and various other activities.

Tämän ns. tavismääritelmän mukaan suomalaispihojen terassit eivät englanniksi olisi terasseja ollenkaan, koska ne ovat maanpinnan tasalla, eivätkä ylemmissä kerroksissa (on upper floors).

WSOY:n suomi-englanti-suomi sanakirja (2005) suomentaa terrace-sanan näin:

1 terassi; kattoterassi 2 penger, tasanne.

Olinkin jo unohtanut kattoterassin (englanniksi roof-top terrace), se on ilmaisuna ainakin täsmällisempi kuin pelkkä terassi. Entä sitten terassiparveke, mikä se sitten olisi? Asuntoilmoituksia ahkerasti selanneena luulen sen olevan terassin ja parvekkeen välimuoto. Isompi kuin parveke, mutta muuten parvekkeen kaltainen uloke, joka ei ole kattoterassi. Löysin myös termin ”terrace balcony” Istanbulissa sijaitsevan hotellin mainoksesta, mutta sanayhdistelmä ei taida olla ihan luontevaa englantia (korjatkaa jos olen väärässä).  Pikemminkin suomen kielessä voi olla tarpeellista tehdä ero terassin ja parveketerassin välillä, koska terassi viittaa usein piha-alueen maanpinnalle rakennettuun tasanteeseen, jossa on mukava grillata ja ottaa aurinkoa, kun taas parveketerassi tarkoittaa korkeammalla sijaitsevaa rakennelmaa (jossa voi myös grillata ja ottaa aurinkoa).

Entä sitten patio ja ne hienostelijat, jotka sanaa käyttävät? OED:n mukaan espanjankielestä lähtöisin oleva patio (1400-luvulta) tarkoittaa erityisesti espanjalais- ja meksikolaiskotien sisäpihaa (”In a Spanish or Mexican house: a roofless inner courtyard open to the sky”) ja toiselta merkitykseltään nimenomaan niitä suomalaispihojen terasseja:

A paved roofless area adjoining and belonging to a house; esp. a garden terrace.

Toisaalta OED viittaa patioon sanalla “garden terrace” eli suomalaisten käyttämä terassi ei lopulta taidakaan olla virheellinen − onhan kyseessä pieni koroke (usein parin laudan korkuinen). WSOY:n sanakirja antaa myös patiolle seuraavat suomennokset: terassi, pihakiveys. Vaikuttaa siis näiden todisteiden valossa siltä, että patio-sanaa ei ole pakko käyttää, vaan terassi sopii tähän tarkoitukseen mainiosti.

Entä sitten veranta, mikäs se olikaan? Englanniksi sana kirjoitetaan veranda tai verandah ja sanan alkuperä on mielenkiintoisesti Intiassa. Määritelmä on OED:ssa seuraavanlainen:

An open portico or light roofed gallery extending along the front (and occas. other sides) of a dwelling or other building, freq. having a front of lattice-work, and erected chiefly as a protection or shelter from the sun or rain.

WSOY:n sanakirja kääntää sen verannaksi tai kuistiksi. Määritelmä eroaa olennaisesti terassista ja patiosta, koska verannalla tai kuistilla on katto. Vanhoissa pitsihuviloissa kuistilla tai verannalla tarkoitetaan nimenomaan lämmittämätöntä lisäosaa, jossa on siis seinätkin.

Joku muukin on näitä miettinyt, löysin verkosta ketjun, jossa keskusteltiin nimenomaan pation, terassin, kuistin ja verannan eroista.  Luettuani ketjun tunsin meneväni enemmän sekaisin; joidenkin mielestä kuistilla ja verannallakin on jotain eroa, mutta itse ajattelin yhä edelleen niputtaa nämä kaksi sanaa yhteen. Helppoahan tämä oli sittenkin. Terassille vaan, joko omalle tai naapurin tai vaikka jonkin ravitsemusliikkeen. 🙂

SWAG on uusi cool

Opin hiljattain uuden sanan – swag. Eksyin nettiä selatessani Troll Pakolaiset -sivustolle, eli Facebookiin maahanmuuttajien perustamalle sivustolle, jossa nauretaan ennakkoluuloille ja yleistyksille. Vaikka sananvapauden rajat paukkuvat, niin idea tuntuu toimivan ja sivut ovat saaneet paljon tykkääjiä (Yle Uutiset 4.4.2013: Maahanmuuttajahuumoria tekevän sivuston ylläpitäjä: ”Itseironia toimii”).

Sivuilla törmäsin ensi kertaa swag-sanaan; se löytyi kommenteista yhden kuvan alta (varoitus lukijoille: kommenttien joukossa myös epäasiallista kieltä).

Kuvassa leikitellään ennakkoluuloilla – työtön sosiaaliavun turvin leveästi elävä pakolainen asuu luksushuvilassa, kun taas työtön suomalainen nukkuu pahvilaatikossa. Kommenttilitaniaan joku oli tehnyt yhteenvedon:

Pakolaiset=sossu raha/palkka=swag
Suomalaiset=sossu raha/palkka=kalja

Jäin miettimään sanan swag merkitystä; urbaanisanakirjan mukaan swag tarkoittaa seuraavaa:

Olet itsevarma, tunnet olosi seksikkääksi, että vaikka olisi pukeutunut miten, on itsevarma, eikä pelkää nolaavansa itsensä, eli itsevarmuus. Swag on usein kehu vaatetyylille ja ulkonäölle.

Huomasin olevani vuosia jälkijunassa, sillä sanan käytöstä kirjoitettiin Atlantin toisella puolella jo 2011.

Jutussa puhutaan siitä, miten englannin kielessä käytetään swag-sanaa samoin kuin ennen käytettiin sanaa cool. Kalifornian yliopiston (Berkeley) kielitieteilijä Geoffrey Nunberg ei kuitenkaan povaa samanlaista menetystä swagille; cool on nimittäin puhekielen sanojen joukossa suoranainen ihme, koska se on pysynyt käytössä 1920-luvulta saakka.

Swagin käyttöä edelsi sana swagger, etenkin rap-musiikissa (http://www.youtube.com/watch?v=cQTnqNt8aQ8). Swagiä on uudessa merkityksessään käytetty ainakin vuodesta 2008, jolloin se ponnahti suosioon hip hop -artisti Soulja Boyn Turn My Swag On -kappaleen myötä. Lehtijuttuun haastateltu amerikkalainen räppäri Lil B kuvailee sanaa näin:

’Swag’ is an emotion, it’s a feeling … It’s just a positive word, man, you know. It’s like ’dope,’ man. When I say ’swag’ on my songs, it’s just cool. It’s like: dope. Great. The best. Everything.

Swag tuntuu pakenevan määrittelyjä, mikä lisää sen vetovoimaa. Sanaa voi myös käyttää substantiivina, adjektiivina tai verbinä.

Maailmanvalloituksensa swag aloitti hip hop ja rap-alakulttuuriin kuuluvana sanana, ja tämä alkuperä vieläkin määrittää sitä, esimerkiksi suomenkielisillä sivuilla joku määritti swagin vaatetyylinä, jossa on ripaus ganstaa. Toisaalta törmäsin Youtubessa videoklippiin John Travoltasta Saturday Night Fever -elokuvassa ja kommentteihin oli kirjoitettu mm. ”swag level: immortal” ja ”King of Swag!!!!”, vaikkei 70-luvulta peräisin olevassa elokuvassa itsessään varmasti puhuta swagistä missään, koska sanalla ei silloin ollut vielä näitä merkityksiä.

Aina luotettava Oxford English Dictionary jäljittää todennäköisesti skandinaavista alkuperää olevan sanan jo 1300-luvulle keskienglannin aikaan, jolloin se viittasi pullottavaan laukkuun (bulgy bag). Tämä merkitys on kuitenkin jo kadonnut kielestä. Virallisia nykymerkityksiä on monia: swag voi tarkoittaa keinuttamista tai heilahtamista tai jonkinlaista roikkumista. Tutumpia meille ovat varmaankin puhekielen ’(ryöstö)saalis’ (=plunder/booty) sekä ’ilmaislahja’, joita jaetaan mainostarkoituksessa. Oxford English Dictionary ei ole vielä ehtinyt päivittää puhekielen cool-merkitystä sivuilleen, mutta onneksi kuitenkin varoittaa, ettei kyseistä hakusanaa ole päivitetty.

Swag on kiinnostavalla tavalla luikerrellut suomen kieleen muuallekin kuin Troll Pakolaiset -sivustolle. Löysin verkosta yhdestä blogista seuraavan lauseen, joka esiintyy eräänlaisena johtoajatuksena blogin kaikilla sivuilla: ”lähdetään pois täältä, ennen kun mun swag menee pois päältä”. Lisäksi löysin seuraavia ilmauksia suomenkielisiltä verkkosivuilta (esim. Suomi24-keskustelupalstalta):

she got swag

upee kuva bro, swaag!

boys have swag, men have class

sul on swägii

En ole ainoa, joka on miettinyt sanan merkitystä ja löysin useitakin ketjuja, jossa kysellään sanan alkuperää. Törmäsin myös usein yleiseen väärinkäsitykseen, jonka mukaan swag olisi 1960-luvulta peräisin oleva lyhenne sanoista ”secretly we are gay”. Itseäni liikutti eräskin kysymys swagistä Cosmopolitan-lehden keskustelupalstalla, päivätty 9.3.2013:

Joo siis kun yks jätkä josta oon jo hetken ollut kiinnostunut, niin tagas mun instagram kuvaan SWAG. Tiiän kyllä mitä swag meinaa, mut siis kai se on hyvä juttu?? tai siis niin .. :DD: apua. …

Mut siis onko toi hyvä juttu et se sanoo swag? 😀

Valitettavasti kukaan ei ollut vielä vastannut viestiin, ehkä minun pitäisi. Ainakin tätä kautta voin kertoa, että kyllä se on hyvä juttu, että sanoo swag. 😉

Tieteen keitaita

Tämä on tarina itseään toteuttavasta toiveesta – tai ainakin melkein. Kaikki alkoi Kaisasta.

Helsingin yliopiston uuteen upeaan Kaisa-kirjastoon on helppo pistäytyä. Reittini kulkee yleensä Fabianinkadun sisäänkäynnin kautta. Jossain vaiheessa huomasin ikkunassa tekstin ”Oasis of science … where new science can be born”. Tieteen keidas siis. Suomeksi asia olisi selvä: tiede on yksi ja yhteinen ja kattaa niin luonnontieteet kuin sosiaali- ja humanistiset tieteetkin. Mutta science-sanalle tämä laaja merkitys on vain yksi mahdollinen.

Vaikkapa lääketiedettä ei aina mainita science-nimikkeen alla. Eteeni sattui lista Sheffieldin yliopiston tiedekunnista: Arts & Humanities – Engineering – Medicine, Dentistry & Health – Science – Social Sciences. Sheffield on niittänyt mainetta ja kerännyt nobeleita nimenomaan ”Sciencessa” eli luonnontieteissä.

Siinä missä sosiaalitieteet ovat onnistuneet profiloitumaan ”scienceksi” (eikä vain yhdeksi vaan moneksi!) humanistiset tieteet ovat otsikoissa ”Arts” tai ”Humanities”. Tai Sheffieldin tapaan varmuuden vuoksi molempia. Toki akateemisessa maailmassa rajat usein ylittyvät. Humanistitkin julkaisevat tutkimustaan lehdissä, joiden nimissä ”science” vilahtaa, kuten Scientific Study of Literature tai Language Sciences. Toisaalta paljon tutumpi monelle kielitieteilijälle lienee julkaisu, joka kutsuu itseään pelkästään Languageksi.

Jos kävelee kirjaston sijasta kirjakauppaan, humanisti voi unohtaa tiedekuntajaot. Suureen brittikirjakauppaan sisältyy kyllä ”academic sciences” -osasto. Sinne on sijoitettu biologia, kemia ja fysiikka, ja sieltä löytyy myös ”medical science” ja ”social sciences”. Samaan kerrokseen mahtuvat vielä kulttuurin ja mediatutkimuksen hyllytkin. Muuta humanistista ”sciencea” etsivä törmää sanaan vielä kirjallisuuden kerroksessa, josta löytyy ”science fiction”.

”Art”-osastokin kaupassa tietysti on, mutta siellä myydään taidekirjoja ja ‑tarvikkeita. Kielen tutkija saa hakea kielitiedettä vieraiden kielten oppi- ja sanakirjojen osastolta, mutta joutuu yhä useammin pettymään sielläkin: aina lingvistiikkaa ei edes noteerata. Tutkijan kannattaakin piipahtaa nettikauppaan – tai palata tieteelliseen kirjastoon.

En osaa suoralta kädeltä sanoa mikä olisi ”tieteen keitaan” naseva englanninnos. Mutta enää ei minun tarvitse asiasta huolehtia. Yhtenä päivänä huomasin, että teksti oli kadonnut Kaisa-kirjaston ikkunasta. Sain kuulla, että se oli kuulunut kirjaston avajaiskampanjaan – ja poistunut kampanjan myötä.

Jaakko-kuninkaan raamatunkäännöksen ilmestymisestä 400 vuotta

Tänä vuonna on kulunut 400 vuotta siitä, kun kaikista raamatun englanninnoksista tunnetuin, King James Bible (KJB) julkaistiin. Käännöksen alkuunpanija oli kuningas Jaakko I, joka heinäkuussa 1604 ilmoitti nimittäneensä 54 oppinutta kääntämään raamatun. Työ aloitettiin 1607 ja vuonna 1611 käännös, joka tunnetaan myös nimellä Authorized Version, ilmestyi H. Barkerin painosta.

(lähde: Wikimedia Commons)

KJB:n kanssa kilpaili aluksi melko pitkään kalvinistisesti painottunut Geneva Bible (1560). Sen jälkeen, kun tästä käännöksestä oli ilmestynyt viimeinen painos 1644, KJB:llä ei enää ollut varsinaisia kilpailijoita. Se hallitsi suvereenisti aina 1800-luvun lopulle, jolloin 1881-85 siitä ilmestyi ns. Revised Version joka perustui ajantasaiseen tekstikritiikkiin.

Kääntäjät jakautuivat työryhmiin: niinpä esimerkiksi Cambridgessä oli kaksi työryhmää. Niistä ”The First Cambridge Company” vastasi osittain Vanhan testamentin kääntämisestä, mm. Saarnaajan kirjasta. KJB:n kääntäjät eivät alkaneet työtään tyhjältä pöydältä: he käyttivät aiemmin, lähinnä 1500-luvulla, laadittuja käännöksiä hyväkseen. Tärkeimmiksi lähteiksi nousivat Tyndalen ja Coverdalen käännökset, Geneva Bible ja Geneva New Testament.

Näyte KJB:sta, vaikka lyhytkin, on paikallaan.  Täksi valikoitui satunnaisotoksena katkelma Saarnaajan kirjasta, luvun 12 jakeet 11 ja 12. Oikeinkirjoitusasu on alkuperäislaitoksesta. Vertailun vuoksi annan samat jakeet suomalaisesta raamatunkäännöksestä vuodelta 1992:

11 The wordes of the wise are as goads, and as nailes fastened by the masters of assemblies, which are giuen from one shepheard. 12 And further, by these, my sonne, be admonished: of making many bookes there is no end; and much study is a wearinesse of the flesh. [Sanaan study liittyy marginaalikommentti ”Or, reading”]

11 Viisaiden sanat ovat teräviä kuin häränajajan piikki, mietelauselmat kuin lujia nauloja. Nämä sanat ovat kaikki saman paimenen antamia. 12 Ja vielä: Poikani, paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin.

KJB ja suomalainen käännös poikkeavat jakeessa 11 kiinnostavalla tavalla toisistaan. Tämän eron selvittämiseksi tarvitsin heprean tuntijan ja eksegeetin, tutkija Anssi Voitilan, apua. Hänen mukaansa eri tavoin käännetty kohta on sanatarkasti käännettynä ”ja niin kuin paikoilleen lyödyt naulat [ovat] mietelauseiden kokoelmat”. KJB:n kääntäjät päätyivät henkilöagenttitulkintaan by masters of assemblies vaikka hepreassa ei ole mitään agenttiin viittaavaa; Voitilan mukaan useat nykykommentaattorit ovatkin päätyneet siihen, että kyse ei ole henkilöityneistä ’mietelauselmien kokoelmien herroista’ vaan yksinkertaisesti ’mietelauseiden kokoelmista’.

Lähtökielten tulkitsemisessa KJB:n kääntäjien työ jätti toivomisen varaa; he eivät lähdemateriaalin puutteen vuoksi voineet soveltaa heprean- ja kreikankielisiin teksteihin sellaisia tekstikriittisiä menetelmiä, jotka nykyeksegeeteillä on käytössään.

Sen sijaan se englannin kieli, jota Jaakko-kuninkaan asettamat kääntäjät tuottivat, on saanut runsaasti kiitosta osakseen. Tuntuu siltä, että he ovat pitkälle miettineet sitä, miltä käännös kuulostaa ääneen luettuna ja toisaalta sitä, millaista sitä on lukea ääneen. Heidän iskevässä mutta samalla täyteläisessä varhaisuusenglannissaan on samaa auraalista herkkyyttä kuin Thomas Cranmerin muotoilemissa Book of Common Prayerin rukouksissa. Haastattelin Reverend Tuomas Mäkipäätä Suomen anglikaanisesta kirkosta; hän kertoi minulle, että kirkon käyttämistä auktorisoiduista raamatunkäännöksistä juuri KJB soveltuu parhaiten kirkkoakustiikkaan.

King James Bible on ollut käytössä niin kauan, että sen kieli on jättänyt runsaat ja pysyvät jäljet englannin kielikuvastoon. Onkohan yllä lainatuissa kahdessa jakeessa ilmaisuja, jotka elävät edelleen myös uskonnollisten kontekstien ulkopuolella? On ihan pakko mennä Internet-sivustoille.

Heti löytyi korttipeli, jonka nimenä on Words of the Wise. On täysin mahdollista, että pelin laatijat olivat saaneet sille nimen jakeen 11 alusta, mutta varmaksi yhteyttä ei voi todistaa. Jakeen 12 lause ”of making many books there is no end” sen sijaan tarjoaa varmoja esimerkkejä. Tässä kaksi:

Elizabeth Barrett Browning aloittaa vuonna 1857 ilmestyneen runonsa Aurora Leigh seuraavasti:

Of writing many books there is no end;

Willard Spiegelmanin 2008 ilmestynyt artikkeli The Yale Review’ssa taas käynnistyy seuraavalla virkkeellä:

Of making many books about other books there is no end

Kumpaankin sitaattiin liittyy kiinnostava piirre, joka kertoo sitaatin kieleen kotiutumisen asteesta. Elizabeth Knowlesin mukaan käy usein niin, että kun jokin sitaatti tai fraasi vakiintuu kieleen, sen avainsanat säilyvät alkuperäisessä muodossaan mutta sitaatti voi muilta osiltaan varioida. Browningilla vain yksi sana, making, korvautuu toisella, Spiegelmanilla taas muuten tarkan sitaatin keskelle tunkee adverbiaalilauseke about other books.

Mikä sitten on oma kosketuspintani KJB:hen? Intensiivisin työskentelyni KJB:n parissa ajoittuu vuoden 1986 syyslukukaudelle, jolloin pidin Helsingin yliopiston englannin kielen laitoksella kurssin tästä käännöksestä. En päästänyt opiskelijoitani helpolla mutta opin samalla itse erittäin paljon KJB:n kielestä, sen syntaksista, sanastosta ja taustasta. Nykyisin KJB:n tekstit tulevat minua lähinnä vastaan monissa vokaaliteoksissa, joita mielelläni laulan tai kuuntelen: näitä ovat esimerkiksi Purcellin anthemit, Händelin Messias tai suomalaisen Bengt Johanssonin Two Extracts from the Song of Solomon.  On aivan ilmeistä, että vuosisatojen aikana syntyneet KJB:hen pohjautuvat vokaaliteokset ovat merkittävästi vaikuttaneet tämän käännöksen säilymiseen ihmisten kielenmaisemassa, myös sellaisten ihmisten, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään. Säilymistä edistää myös se, että KJB on edelleen käytössä yhtenä anglikaanisen kirkon raamatunkäännöksenä.

”Of making Bible translations there is no end”, voisin Saarnaajaa mukaillen varsin totuudenmukaisesti väittää. Kuitenkin vain melko harvat versiot nousevat ikoneiksi monien käännösten joukosta. Näitä ”suuria” käännöksiä ovat Septuaginta, Vulgata, die Lutherbibel ja ehdottomasti myös Jaakko-kuninkaan käännös.

Kirjallisuutta:

Crystal, David. 2010. Begat: The King James Bible and the English Language. Oxford: Oxford University Press.

Knowles, Elizabeth. 2011. “Chaos and old night: A case study in quotation usage”, ss. 91-107 teoksessa Olga Timofeeva ja Tanja Säily (toim.), Words in Dictionaries and History. Essays in honour of R. W. McConchie. Amsterdam/Philadelphia: Benjamins.

Mustanoja, T. F. (toim.) 1963. Outlines of the History of the English Bible, Being the Introduction to the “Guide to Manuscripts and Printed Books Exhibited in Celebration of the Authorized Version: British Museum Bible Exhibition 1911. Abridged for the use of the students at the University of Helsinki. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Opfell, Olga. 1982. The King James Bible Translators. Jefferson & London: McFarland.

Partridge, A. C. 1973. English Bible Translation. London: Deutsch.

Lumiosaamista

Kieliblogien klassikko Language Logissa on vuosien varrella julkaistu lukuisia artikkeleita, joissa oikaistaan yleisimpiä harhaluuloja kielestä sekä sen suhteesta kulttuuriin. Näistä harhaluuloista ehkä kestävin on myytti siitä, että eskimokielessä on suuri joukko lunta merkitseviä sanoja – moninkertainen määrä esimerkiksi englantiin verrattuna.

Lumitarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten Language Login kirjoittajat Geoffrey Pullum etunenässä ovat useaan otteeseen osoittaneet – ja Pullum itse jo vuonna 1989 julkaistussa esseessään “The great Eskimo vocabulary hoax”.[1] Tästä huolimatta tarina esiintyy mediassa tämän tästä esimerkkinä tai selityksenä mitä moninaisimmille ilmiöille. Esimerkiksi viime viikolla Pullum, Edinburghin yliopiston yleisen kielitieteen professori, kritisoi Language Logissa jäljittelemättömään tyyliinsä Emma Brockesin laatimaa kirja-arvostelua, johon sisältyy lause: “As Eskimos do with snow, the English see gradations of social inadequacy invisible to the rest of the world […]”. Blogitekstissään Pullum kirjoittaa:

If Emma Brockes were one of the sharper knives in the journalistic cutlery drawer she might have avoided becoming the 4,285th writer since the 21st century began who has used in print some variant of the original snowclone. (I didn’t count to get that figure of 4,285, I just chose a number at random. Why the hell not? People make up the number of words for snow found in Eskimoan languages that they know absolutely nothing about. I might as well just make stuff up like everybody else.)

Geoffrey K. Pullum: ”Eskimos again, this time seeing the invisible”. Language Log, 12 joulukuuta 2011.

Jotain lumimyytin yleisyydestä kertonee sekin, että sen innoittamana blogissa on jopa luotu termi “snowclone”, joka myös esiintyy edellisessä lainauksessa. Termi viittaa kuluneisiin ilmaisuihin, jotka perustuvat osittain vakiintuneisiin fraaseihiin. Englanninkielisessä Wikipediassa on snowclone-termille oma artikkelinsakin, joka käyttää esimerkkinä juuri fraasia “If Eskimos have N words for snow, X surely have Y words for Z”.

Mutta osataan sitä toki Suomessakin puhua lumesta ja eskimoista vastoin parempaa tietoa. Viime torstaina Tuomas Enbuske keskusteli radio-ohjelmassaan puhetaidon opettaja Juhana Torkin ja elokuvaohjaaja Lauri Törhösen kanssa valehtelemisesta. Keskustelun provokatiivinen otsikko oli “Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?”.

Kun ohjelman alusta oli kulunut 14 minuuttia ja 32 sekuntia, Torkki esittää mahdollisimman tyylipuhtaan esimerkin edellä mainitusta snowclone-ilmaisusta. Kyseiseen puheenvuoroon sisältyy kaksi epämääräistä väitettä kielen ja kulttuurin suhteesta sekä kulunut kansallinen stereotypia, joka ei ainakaan imartele:

JT: Mä luin just jostain kirjasta että italian kielessä on yli 300 sanaa valehtelemiselle – vähän kuin eskimoilla on lumelle.

Törhönen ja Enbuske tarttuvat kuitenkin väitteeseen välittömästi:

 LT: Sehän just todistettiin tällä samalla kanavalla että se ei pidä paikkaansa se lumiasia.

 JT: Ai, no se oli valhe sitte.

 TE: Niin itse asiassa se on valhe. Eskimoilla on vähemmän sanaa (sic) lumelle kuin englanninkielisillä. Mut ei sillä ole mitään väliä, se on hyvä tarina.

 Kielitieteilijöitä ja etenkin Pullumia ja Language Log -bloggareita varmasti ilahduttaa, että eskimokielten laajan lumisanaston on todettu olevan fiktiota valtakunnallisella radiokanavalla kuuluvassa suositussa ohjelmassa. Samalla heidän kannaltaan on kuitenkin valitettavaa, että myös Enbuske lienee oikeilla jäljillä arvellessaan, että faktat saavat usein väistyä hyvien tarinoiden tieltä. Valitettavaa siksi, että kielitieteilijöille myös faktoilla on väliä.

 PS. Vaikka en tunne asiaa, epäilen suuresti, että myöskään väite italian “yli 300 sanasta valehtelemiselle” ei pidä paikkaansa (arvioimatta tässä sen tarkemmin, mitä väitteellä mahdollisesti haluttiin implikoida). Ainakaan tässä yhteydessä sen tueksi mainittu lähde (“joku kirja”) ei sellaisenaan riitä vakuuttamaan. Kysyttäessä väitteen esittäjäkin perääntyy hieman:

 TE: Mutta siis Italiassa monta sataa sanaa valheelle?

 JT: No sekin saattaa olla kyllä valhe, en oo tarkistanut sitä.

 Kun hain elektronisesta Gummeruksen suomi-italia-suomi -perussanakirjasta (1.0a) sanaa valehdella johdannaisineen, löysin eri sanaluokkia mukaan ottamalla vain alun toistakymmentä sanaa tai ilmaisua: mentire, dire bugie, raccontar balle (valehdella); bugia, menzogna (valhe); bugiardo, falso, mendace (valheellinen); falsità (valheellisuus); bugiardo (valehtelija); menzogne (valehtelu). Varmasti lisää synonyymejä löytyy jokaiselle, mutta miten monta?

*

[1] Kiinnostavaa luettavaa on myös Laura Martinin vuonna 1986 julkaistu tutkimus (pdf), johon Pullumin essee perustuu. [↩]

Pohjoinen ulottuvuus

Mikä on viisimiljoonainen pääosin protestanttinen pohjoinen kansakunta, jolla on sini-valkoinen ristilippu, ongelmallinen suhde isompaan naapuriin ja pääkaupungissa puolisen miljoonaa asukasta? Aivan oikein, on tietenkin kysymys skoteista. Skottienglanti on yksi hyvä esimerkki englannin kielen alueellisista varieteeteista, mutta ei toki ainoa Skotlannissa puhuttava kieli.

Kelttiläistä gaelin kieltä ei enää puhu kovinkaan moni, mutta sitä kuitenkin yritetään pitää hengissä. Euroopan unionikin antoi gaelin kielelle hieman tunnustusta, ja kansalaiset voivat nyt lähestyä unionia myös gaeliksi. Virallisen kielen asemaa sillä ei kuitenkaan ole. Gaelista on tarttunut pitkän yhteisen historian aikana sanoja myös englantiin. Yleisesti on tuttu esimerkiksi loch, ’järvi’, joka löytyy vaikka Loch Ness –järven nimestä. Sukunimien (kuten vaikka McKay) Mac tai Mc alku tarkoittaa poikaa, eli MacDonald on Donaldin poika. Skotlannissa käydessä saattaa törmätä myös céilidh-sanaan, jolla viitataan juhliin, joissa on kansanmusiikkia ja tanssia. Juhlissa maljoja kohotellessa saattaa kuulla sanan slàinte, ’kippis’.

Skotlannissa puhutaan myös kahta toisilleen sukua olevaa kieltä, skottia ja englantia (skottiaksentilla tai ilman). Kielillä on yhteinen alkuperä, mutta ne eriytyivät keskiajalla, ja vuoden 1500 jälkeen niitä on yleisesti pidetty eri kielinä. Poliittisten mullistusten ja Skotlannin Britanniaan liittämisen jälkeen ne ovat lähestyneet toisiaan, mutta edelleenkin skottia on vaikea ymmärtää pelkästään englannin taidoilla. Skotlannin kielistä koottu SCOTS-korpus sisältää näytteitä skotista, ja vaikkapa näiden haikujen ymmärtäminen käy kyllä ihan työstä. Skotista on lainautunut sanastoa Skotlannissa (ja välillä muuallakin) puhuttavaan englantiin. Tyttöä tai nuorta naista tarkoittava lass (tai lassie) ja bonny/bonnie, ’kaunis, nätti’ ovat varmaan aika yleisesti tuttuja. Kirkosta puhuttaessa sanotaan kirk, mikä on vielä aika helppo tulkita, mutta englantilaisista käytetty nimitys Sassenach on jo vaikeampi arvata.

Skotlannissa uuden vuoden juhlimisella on vahvat perinteet, ja juhlalla onkin oma nimityksensä, Hogmanay. Sanan alkuperä on hiukan hämärä, mutta on ehdotettu, että se olisi laina ranskasta, ja tarkoittaisi yksinkertaisesti uutta vuotta. Uuden vuoden juhlimiseen on erilaisia paikallisia tapoja kokoista taikoihin. Koska juhla on niin tärkeä skoteille, ei liene kummallista, että muukin englantia puhuva maailma kokoontuu uudenvuodenyönä laulamaan Skotlannin kansallisrunoilija Robert Burnsin sanoin ”Auld Lang Syne”.