Fontti paljastaa kielen

Hyvää Johanneksen päivää!

Kuten varmaan moni lukijoistammekin, vietin Juhannuksen mökillä, järven rannassa. Kyseinen mökki on isovanhempien sukupolven rakentama, ja mökissä on kaikenlaista vanhaa tavaraa – muun muassa kirjoja sota-ajalta ja viime vuosisadan alusta. Vanhimpia opuksia selatessa jäin miettimään kirjasintyyppejä. Moni muistanee, miten ennen vanhaan suomenkielisten tekstien painamisessa ensisijaisesti käytetty kirjasintyyppi oli fraktuura – kuten vaikka Aleksis Kiven Nummisuutareissa:

Nummisuutarit (1864) – digitaalinen editio (SKS)

Nummisuutarit (1864) – digitaalinen editio (SKS)

Nykyjään fraktuuraan törmää harvemmin – tai siis sitä käytetään harvoissa paikoissa. Klassinen esimerkki on Sisu-pastilliaskin kansi (”Gifu”):

Ja jotkut sanomalehdet käyttävät yhä fraktuuraa nimekkeessään:

Tämä käytäntö juontaa juurensa ajalta, jolloin koko lehti oli fraktuuraa:

Mikkelin Sanomat 25.6.1885
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Mikkelin Sanomat 25.6.1885
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Miksi fraktuuraa? Nykysilmään kirjainmuodot ovat varsin vaikeaselkoisia – etenkin <k> ja äffältä näyttävä pitkä <s> eroavat merkittävästi nykyisistä antiikva-muodoistaan, ja myös muut kirjaimet, kuten <d>, <h>, <w> ja <y> saattavat aiheuttaa päänvaivaa. 1800-luvun lopun kirjapainoilla oli toki myös antiikva-kirjaisimet, kuten saman lehden takasivu todistaa:

Mikkelin Sanomat 25.6.1885
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Samaan aikaan toisaalla oli jo fraktuura-nimekkeellisiä mutta antiikvalla ladottuja lehtiä, kuten Manchester Guardian (nyttemmin pelkkä Guardian):

Manchester Guardian 25.6.1885
ProQuest Historical Newspapers: The Guardian (1821-2003) and The Observer (1791-2003)

Manchester Guardian 25.6.1885
ProQuest Historical Newspapers: The Guardian (1821-2003) and The Observer (1791-2003)

Kuitenkin parikymmentä vuotta myöhemminkin, vaikka Helsingin Sanomien nimeke ei olekaan fraktuuraa, ja mainoksetkin ovat (lähinnä) antiikvaa, itse uutisartikkelit ovat yhä fraktuuralla.

Helsingin Sanomat 24.6.1905
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Helsingin Sanomat 24.6.1905
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Juttujen otsikot tosin alkavat olla vaihtelevasti myös antiikvalla:

Helsingin Sanomat 24.6.1905
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Miksi siis moinen fonttisekamelska?

Kaikki juontaa juurensa Euroopan keskiaikaisista käsialoista. Käsialoista tietenkin joka tapauksessa kehittyy paikallisia variantteja vuosisatojen saatossa, mutta etenkin varsinaisten kursiivikäsialojen kehittymisen myötä – suurin piirtein Renesanssin aikoihin – Eurooppaan syntyi (hieman karkeistaen sanottuna) kansallisia tai oikeammin kielialueellisia käsialoja.

Työssäni tutkin 1600-luvun alun käsialoja, ja ensimmäinen oikeasti soljuva kursiivikäsiala, jota käytettiin englannissa, perustui goottilaisiin kirjainmuotoihin – samoihin, jotka ovat fraktuura-kirjasimen taustalla. Vasta 1600-luvun aikana itaalispohjaiset käsialat yleistyivät, jota linjaa jatkamme yhä.

Painetuissa teksteissä taas 1500- ja 1600-luvun Euroopassa fraktuura teki pikku hiljaa tilaa antiikvalle. (Pisimpään fraktuura sinnitteli pohjois-Euroopassa, johon kulttuurialueeseen kuuluvana Suomessakin painettiin siis vielä sata vuotta sitten yleisesti fraktuuralla). Hyvin varhain syntyi käytäntö, missä latinankieliset tekstit painettiin antiikvalla (ja kirjoitettiin itaalisella käsialalla), ja kansankieliset tekstit taas fraktuuralla (ja usein kirjoitettiin goottilaisperäisellä käsialalla).

Lisäksi jo varhain ruvettiin hyödyntämään antiikvan ja fraktuuran todella selkeää visuaalista eroa, kun haluttiin korostaa jotain osaa tekstistä. Esimerkiksi kansankielinen painettu teksti voi usein sisältää sanoja, otsikkoja, marginaalikommentteja yms antiikvalla. Tässä yksi esimerkki, missä kirjan alkuosa on itse asiassa painettu kursiivilla, korostukset ja latinankieliset kohdat pysty-antiikvalla, ja kansankieliset esimerkit fraktuuralla!

Clement, ”The Petie Schole” (1587)
Early English Books Online, Chadwyck-Healey

Tästä esimerkistä näkee myös, ettei sääntö (latina = antiikva; kansankieli = fraktuura) ole mitenkään sitova tai poikkeukseton. Eri kirjasintyyppien käyttö juontuu siis ’kansallisista’ käsialoista, mutta toisaalta kirjasintyyppien vaihtelu samassa tekstissä on erinomainen keino korostaa tekstiä. Tätä voi muistella lainasanoja kursivoidessa!

Der Shitstorm on saksaa

Sana der Shitstorm voidaan sitten virallisesti lukea osaksi saksan kieltä. Se on noussut muoti-ilmaisuksi lehdistössä, jossa sitä näkee vähän väliä. Esimerkiksi sveitsiläinen 20 Minuten -ilmaisjakelulehti käyttää sitä uutisoidessaan italialaisen pastafirman Barillan omistajan lausuntoa siitä, että ei haluaisi homoja mainoksiinsa.  Angela Merkelkin  ehti jo luonnehtia eurokriisiä ”paskamyrskyksi”.

Der Shitstorm on ollut tapetilla ainakin keväästä 2012 lähtien, jolloin erinäisistä kielen asiantuntijoista koostuva jury valitsi sen vuoden anglismiksi 2011. Juryn jäsenen Michael Mannin mukaan sana täyttää semanttisen aukon saksan sanastossa, koska esimerkiksi die Kritik ei ole riittävän kuvaileva: kulttuurinen laina siis. Vuonna 2013 der Shitstorm hyväksyttiin jo suosittuun Duden-sanakirjaankin, joten sana on ehditty jo kodifioidakin.

Suvultaan der Shitstorm on maskuliini, mikä on hieman harvinaista uusille lainasanoille, joista suurin osa on neutreja. Englannin sana storm on kuitenkin niin lähellä sanaa der Sturm, että analogian kautta suvuksi määrittyy maskuliini. Näin yhteinen germaaninen menneisyys 1500 vuoden takaa vaikuttaa yhä. Saksan puhujat kuulemma myös tietävät sanojen suvut intuitiivisesti niiden päätteiden perusteella.

Tieteen keitaita

Tämä on tarina itseään toteuttavasta toiveesta – tai ainakin melkein. Kaikki alkoi Kaisasta.

Helsingin yliopiston uuteen upeaan Kaisa-kirjastoon on helppo pistäytyä. Reittini kulkee yleensä Fabianinkadun sisäänkäynnin kautta. Jossain vaiheessa huomasin ikkunassa tekstin ”Oasis of science … where new science can be born”. Tieteen keidas siis. Suomeksi asia olisi selvä: tiede on yksi ja yhteinen ja kattaa niin luonnontieteet kuin sosiaali- ja humanistiset tieteetkin. Mutta science-sanalle tämä laaja merkitys on vain yksi mahdollinen.

Vaikkapa lääketiedettä ei aina mainita science-nimikkeen alla. Eteeni sattui lista Sheffieldin yliopiston tiedekunnista: Arts & Humanities – Engineering – Medicine, Dentistry & Health – Science – Social Sciences. Sheffield on niittänyt mainetta ja kerännyt nobeleita nimenomaan ”Sciencessa” eli luonnontieteissä.

Siinä missä sosiaalitieteet ovat onnistuneet profiloitumaan ”scienceksi” (eikä vain yhdeksi vaan moneksi!) humanistiset tieteet ovat otsikoissa ”Arts” tai ”Humanities”. Tai Sheffieldin tapaan varmuuden vuoksi molempia. Toki akateemisessa maailmassa rajat usein ylittyvät. Humanistitkin julkaisevat tutkimustaan lehdissä, joiden nimissä ”science” vilahtaa, kuten Scientific Study of Literature tai Language Sciences. Toisaalta paljon tutumpi monelle kielitieteilijälle lienee julkaisu, joka kutsuu itseään pelkästään Languageksi.

Jos kävelee kirjaston sijasta kirjakauppaan, humanisti voi unohtaa tiedekuntajaot. Suureen brittikirjakauppaan sisältyy kyllä ”academic sciences” -osasto. Sinne on sijoitettu biologia, kemia ja fysiikka, ja sieltä löytyy myös ”medical science” ja ”social sciences”. Samaan kerrokseen mahtuvat vielä kulttuurin ja mediatutkimuksen hyllytkin. Muuta humanistista ”sciencea” etsivä törmää sanaan vielä kirjallisuuden kerroksessa, josta löytyy ”science fiction”.

”Art”-osastokin kaupassa tietysti on, mutta siellä myydään taidekirjoja ja ‑tarvikkeita. Kielen tutkija saa hakea kielitiedettä vieraiden kielten oppi- ja sanakirjojen osastolta, mutta joutuu yhä useammin pettymään sielläkin: aina lingvistiikkaa ei edes noteerata. Tutkijan kannattaakin piipahtaa nettikauppaan – tai palata tieteelliseen kirjastoon.

En osaa suoralta kädeltä sanoa mikä olisi ”tieteen keitaan” naseva englanninnos. Mutta enää ei minun tarvitse asiasta huolehtia. Yhtenä päivänä huomasin, että teksti oli kadonnut Kaisa-kirjaston ikkunasta. Sain kuulla, että se oli kuulunut kirjaston avajaiskampanjaan – ja poistunut kampanjan myötä.

Se viides kotimainen, osa II. Italia ja retoromaani

Edellisessä osassa tuli todettua, että kokemusteni perusteella saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset kommunikoivat keskenään mieluiten englanniksi. En ole vielä tavannut ranskankielistä sveitsiläistä, joka ei osaisi englantia. Englannintaidottomia saksanpuhujia on tullut vastaan muutama yksittäinen tapaus, yleensä ikäihminen.

Sen sijaan tosissaan on joutunut turvautumaan saksaan toisena kielenä muuttojen yhteydessä, tai kun kylpyhuonetta jouduttiin korjaamaan vesivahinkojen vuoksi, ja sitä hoitamaan saapuneet työntekijät osasivat ainoastaan italiaa ja saksaa. Zürichissä kuten muualla Sveitsissä on vanhastaan paljon siirtolaisia Italiasta ja kieleen törmää aina aika ajoin: ravintoloissa sekä siis kylpyhuoneita korjattaessa.

Italiaa puhutaan virallisena kielenä yhdessä kantonissa, Ticinossa. Kantoni on liittovaltion eteläisin ja saa eniten auringonpaistetta. Jos sveitsiläisillä olisi rahaa, he hankkisivat loma-asunnon sieltä tai muuttaisivat viettäämään eläkepäiviä sinne. Vähän aikaa Sveitsissä asuneena ei voi kuin todeta, että ajatus vaikuttaa oikein houkuttelevalta. On hyvin mahdollista, että eurooppalainen paratiisi on siellä missä Sveitsi ja Italia kohtaavat.

Kielistä pienin, eli retoromaani on uhanalainen. Sitä puhutaan Graubündenin kantonissa (ranskaksi: Grisons, italiaksi: Grigioni, retoromaaniksi: Grischun). Puhujia on enää alle yksi prosentti väestöstä. Kieli jakautuu useampaan murteeseen, joista viisi suurinta ovat puter, surmiran, sursilvan, sutsilvan ja vallader. Nämä ovat läheistä sukua Pohjois-Italiassa ja hiukan Itävallan puolellakin puhutuille friulin ja ladinin kielille, joilla ei Italian puolella ole virallisen kielen asemaa vaan ne lasketaan italian murteiksi. Alue vastaa Rooman valtakunnan provinssia Raetia.

Lähde: Wikipedia commons, http://en.wikipedia.org/wiki/File:Rhaeto-Romance_languages.png

Sveitsi on nurkkakuntaisuuden ja pienten alueellisten identiteettien luvattu maa, mikä tarkoittaa, että esimerksi sursilvanin puhujien mielestä sutsilvanin puhujia naurettavampaa roskajoukkoa ei maa päällään kanna, ja tunne on molemminpuolinen. Yritykset yhteisen standardin luomiseksi eivät ole oikein ottaneet tulta alleen. Viimeisin kulkee nimellä Rumantsch Grischun. Sen laati zürichläinen kielitieteilijä Heinrich Schmid ja se valmistui vuonna 1982. Vähemmän yllättäen retoromaanin puhujat eivät kokeneet, että ehdotus edustaisi omaa kieltään, koska se sisältää piirteitä vääristä murteista. Asenne on ehkä ymmärrettävä, mutta mahdollisuudet, että retoromaania puhuttaisiin vielä sadan vuoden päästä, vaikuttavat heikohkoilta.

Olen tähän mennessä törmännyt kieleen kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kuulin kieltä, kun sairausvakuutuksen myynyt henkilö vaihtoi numeroita laskiessa englannista toiselle kielelle. Kysyin, oliko tämä italiaa, ja sain vastaukseksi, että ei; kyseessä oli “romanisch”, muinainen kieli, joka pohjautuu latinasta. Yksi tuttu taas kertoi, että hänen isänsä puhuu äidinkielenään retoromaania, mutta ei opettanut sitä lapsilleen (mistä kyseinen henkilö on hieman pahoillaan). Suuttuessaan isä kuitenkin aina vaihtoi aina äidinkielelle, mistä johtuen retoromaani assosioituu henkilön mielessä kiroilevaan isään.

Latina tuntuu oleva tärkeä osa romanischin puhujien identiteettiä. Samainen tuttu kertoi, että Graubündenissä kuulemma luetaan latinaa lukiossa pakolliset kuusi tuntia viikossa, ja sieltä tulevat ihmiset osaavatkin sitä vakuuttavan hyvin. Englantia ovat myös osanneet. En ole kuitenkaan Graubündenissä matkustellut paitsi turistikohteissa, jotta tietäisin, mitä kieliä, millä kompetenssilla ja millä asenteella puhuvat kielitieteelliseltä kannalta mielenkiintoiset NORMit (Non-mobile Older Rural Males), eli jääräpäisimmät vanhat maalaisäijät, jotka ovat asuneet koko ikänsä samassa kylässä: retoromaania, saksaa vai italiaa?

Kliseitä pullosta

Hiihdon  MM-kisat päättyivät sunnuntaina. Helsingin sanomat muistutteli jo pari viikkoa sitten, että kun kisat kahtena edellisenä kertana järjestettiin Italian Val di Fiemmessä (vuosina 1991 ja 2003), suomalaiset eivät menestyneet odotusten mukaan.

Samoin kävi myös tällä kertaa: joukkue saavutti vain yhden mitalin.

Sen sijaan ”Val di Fias(c/k)o” -sanaleikki näyttää edelleen elinvoimaiselta, vaikka vuodet vierivät. Viime päivinä sitä on käytetty useissa yhteyksissä, kuten haastatteluissa,

kolumneissa,

ja blogeissa.

Imatralaisen päätoimittaja sentään lohduttaa, että kuvaus ei tee oikeutta kaupungin oman pojan suorituksille.

Vaikka Val di Fiasko -ilmaisu onkin vaarassa muuttua kliseeksi, sanaleikkinä se on silti ihan näppärä, ainakin kun on puhe Italiasta. Fiasco-sana tulee suomeen – kuten myös englantiin ja lukuisiin muihin kieliin – italian kielen pulloa merkitsevästä sanasta.

Ei ole täysin selvää, miten pullosta on kehittynyt täydellistä epäonnistumista merkitsevä sana. Oxford English Dictionary viittaa epämääräisesti ”väitettyihin tapahtumiin Italian teatterin historiassa”. Raimo Anttilan kuvaus valottaa sanakirjan arvoituksellista määritelmää jonkin verran:

 One story goes that a comedian, who was famous for never failing to come out with the right comment, was given a bottle at one of his performances: This time he could not find anything to say and in angry exasperation he finally threw the bottle to the floor saying fiasco!

Sanojen merkitysten syntyvaiheita on usein vaikea jäljittää täsmällisesti, ja hyvältäkin kuulostavat selitykset saattavat osoittautua lööperiksi. Myös Anttila toteaa antamastaan selityksestä, että vaikka se saattaa hyvinkin pitää paikkaansa, lopullinen totuus fiasco-sanan merkityksestä ei ole selvillä.

Managementit

Koodinvaihtoon kiinnittää huomiota erityisesti silloin, kun se poikkeaa omasta tavasta käyttää kieltä. Helsingin sanomien videolla Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen pohtii suomalaisen musiikin ”masentavuutta” seuraavin sanakääntein:

Siis sehän on ollut ihan erinomainen vientivaltti ja meillä on sellaista osaamista tässä maassa mitä ei löydy mistään muualta maailmalta nimenomaan metallimusiikin saralla. Meillä on erittäin ammattitaitoisia managementteja, agentuureja, tapahtumajärjestäjiä, ja he on ihan kansainvälistä A-luokkaa.

Vaikka management-sana tuossa yhteydessä kuulostikin yllättävältä, ei muoto aivan ainutkertainen ole. Google löytää alun toistakymmentä tulosta haulle managementtej(a/ä).

Vaikka matka vakiintuneeksi lainasanaksi onkin vielä pitkä, sana lienee yleisessä käytössä musiikkiteollisuuden piirissä, johon hakutuloksista useampi liittyy. Näin voisi päätellä myös siitä, miten luontevasti Tähtinen sanaa käyttää.

Samassa yhteydessä mietin, miksi Tähtisen ääntämys seuraa management-sanan kirjoitusasua eikä perustu siihen, miten se äännetään englannin kielessä (/’mænɪdʒmənt/). Vaikuttaisiko tähän kenties haastattelutilanteen muodollisuus vai onko sanan vartaloon liittyvällä monikon partitiivin tunnuksella jotain tekemistä asian kanssa?

Se viides kotimainen?

Sveitsi on maailman pienin liittovaltio, joka koostuu 26:sta kantonista (lienee parasta, etten sano mitään puolikantoneista). Vuoteen 1798 asti nämä olivat itsenäisiä kaupunkivaltioita, jotka olivat keskenään puolustusliitossa. Napoleonin sotien jälkeen keskushallintoa hieman lisättiin, muttei toki liikaa: sehän olisi sotinut alueellisen itsemääräämisoikeuden ja suoran demokratian pitkiä ja kunniakkaita perinteitä vastaan. Pienestä koostaan huolimatta maa on myös Euroopan maista se, jolla on eniten virallisia kieliä: saksa, ranska, italia ja retoromaani.

Sveitsin yhdestä päästä toiseen matkustaminen kestää vain noin kolme tuntia ja junassa vaihtuvat kuulutukset sen mukaan, missä kantonissa satutaan olemaan sillä hetkellä ja mitä kieliä siellä puhutaan. Asukkaiden kielitaidosta kuulee joskus aika hurjia asioita:

”In the world of linguistics, the Swiss are the champions. The rest of us, well, we just end up speechless.”

Miltä tilanne näyttää näin puolentoista vuoden mamuilun jälkeen? Puhuvatko nämä EU-epatot todellakin sujuvasti kaikkia neljää virallista kieltä? Vaaditaanko niitä kouluissa? Millainen asema on kielistä pienimmällä, eli retoromaanilla? Entä tarvitaanko virallisten kielten välissä myös englantia, vai hoituuko kommunikaatio sekoittamalla saksaa, ranskaa ja italiaa?

Nooooh… omien kokemuksien valossa virallisten kielten hallinta ei ole sen ihmeellisemmällä tasolla kuin Suomessakaan.

Asun siis Zürichissä, joka on saksankielinen kantoni. Koulussa luetaan pakollisena kielenä ranskaa, mutta käytännössä ihmisten ranskan taidosta on saanut kuulla monenlaista. Yksi ranskalaissyntyinen luennoitsija valitti, että vaikka kyseessä on toinen virallinen kieli, virallisia asiakirjoja on hyvin vaikea saada ranskaksi (väitän, että Suomessa melkein kaikki mahdollinen löytyy yhtä hyvin ruotsiksi kuin suomeksi, ainakin pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa). Toisaalta taas kolmetoista vuotta maassa asunut ranskalainen lentoemäntä kertoi, että zürichläiset tulevat oikein mielellään juttelemaan ranskaksi ja ovat tyytyväisiä, kun pääsevät harjoittelemaan kieltä ranskalaisen kanssa.

Ranskankieliset alueet löytyvät lännestä, eli ”Romandiesta” (joksi aluetta yleensä kutsutaan). Vieraillessani Lausannessa, viiniköynnösten ja korkeiden vuorten reunustaman Genevejärven äärellä, paikalliset kertoivat, että saksaa opiskellaan koulussa pakollisena, mutta ihmiset törmäävät samaan ongelmaan kuin Sveitsiin muuttavat ulkomaalaisetkin. Koulussa opitusta saksan kirjakielestä on apua sveitsinsaksan ymmärtämisessä suunnilleen yhtä paljon kuin kouluruotsista Närpiössä: ei juuri ollenkaan. Sekä sveitsiläiset että närpiöläiset osaavat kuitenkin vaihtaa yleiskielisempään rekisteriin, jolla kommunikoivat ulkopuolisten kanssa.

Sveitsin sisältä löytyy kuitenkin kohtuullisen paljon liikkuvuutta. Jotkut saksankieliset kollegat ovat olleet töissä vaikkapa Genevessä ja osaavat hyvin ranskaa, ja Zürichissä olen törmännyt useampaankin Romandiesta muuttaneeseen Zürichissä pitkään asuneeseen henkilöön, jotka puhuvat lähes täydellistä saksaa, usein ranskalaisella korostuksella, ja ovat oppineet ymmärtämään sveitsinsaksaa.

Tavallisin järjestely taitaa kuitenkin olla se, että saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset puhuvat keskenään mieluummin englantia kuin jommankumman äidinkieltä.

____________________

Mutta tässä oli vasta kaksi neljästä. Stay tuned for italia ja romanisch.

Englanti suomessa

Teen ensin nolon tunnustuksen – luen JOSKUS muotiblogeja. Enimmäkseen suomenkielisiä, sellaisia kuin indiedays-blogisivuston blogit, joita kirjoittavat nuoret naiset ja jokunen mies. Minulla ei ole erityistä suosikkiblogia ja ymmärrän täysin, etten ole varsinaista kohderyhmää. Katselen kuitenkin mielelläni blogien kuvia, jottei nykyaika karkaisi ulottuviltani täällä norsunluutornissa.

Millaisen hahmon parikymppiset itsestään lukijoille luovat? Mitkä ovat lifestylen kulmakivet? Onhan siellä kaikenlaista, mutta on myös englantia – suomen keskellä. Pitäisikö kauhistua? Äidinkieltään ne nykynuoret eivät ainakaan osaa?

Suomessa on jo 1970-luvulta peruskoulun myötä kasvanut kokonaisia ikäluokkia englannin kieleen. Englanti näkyy ja kuuluu arjessa monella tavalla. Siitä kai kertovat bloggaajien käyttämät englannin kielen sanat ja pidemmät tokaisut suomenkielisen kirjoituksen osana, kuten vaikka nimimerkki ”not an average Guy” tai hänen postauksensa otsikko ”Sneak Peek: vanhojentanssipuku”. Englantia osataan ja sitä myös käytetään. Peruskoulu on tehnyt tehtävänsä.

Vaan ei arjessa kukaan sovella kouluoppeja, ellei niillä ole jotakin merkitystä yksilön elämässä. Ehkä englanti tuntuu hyvältä. Ehkä sillä luodaan identiteettiä, blogiyhteisöä, ”meitä maailmankansalaisia”.

Englannin asemaa Suomessa selvitettiin laajalla kyselytutkimuksella vuonna 2007. Tutkimuksessa selvisi, että suomalaiset suhtautuvat englantiin hyvin myönteisesti. Jopa englantia taitamattomat vastaajat pitivät englantia tärkeänä kielenä.

Englannista osattomat ovat etupäässä maaseudulla asuvia vanhempia ihmisiä, joilla on vähän koulutusta ja jotka työskentelevät suorittavan työn ammateissa. En tiedä, kaipaako tämä ryhmä englantia elämäänsä, mutta tulos kuitenkin kertoo kouriintuntuvasti suomalaisen yhteiskunnan rakenteista ja koulutusjärjestelmän muutoksista.

Jyväskylän yliopiston tutkijoiden tulokset löytyvät pähkinänkuoressa: http://r.jyu.fi/5Byr

Arkipäivän kielikäytänteitä ja politiikkaa Havaijilla havaijista

Havaiji on yksi Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta. Se on myös viimeisin osavaltio, joka on liitetty Yhdysvaltoihin (vuonna 1959). Havaiji on harvinainen osavaltio siinä mielessä, että se koostuu kahdeksan saaren ryhmästä, jota ympäröi Tyyni valtameri. Se on siis Yhdysvaltain ainoa saariosavaltio. Toinen asia, joka erottaa Havaijin muista osavaltioista, on se, että sillä on kaksi virallista kieltä: englanti ja havaiji.

Havaijin kieli on saarten alkuperäiskieli, jota puhuu äidinkielenään vähemmän kuin 0,1 % saarten väestöstä. Havaijilla on viimeisimmän väestömittauksen mukaan asukkaita 1,3 miljoonaa, joten havaijia äidinkielenään puhuvien määrä on hyvin pieni. Havaiji ei kuitenkaan ole kuoleva kieli, sillä havaijia toisena kielenään puhuvia on osavaltiossa noin 28 000. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että Havaijilla on aktiivisesti panostettu kielen elvyttämiseen ja kielen aseman parantamiseen. Kouluissa on esimerkiksi tarjolla kielikylpyopetusta havaijiksi, ja lapsille ja aikuisille on tarjolla havaijinkielisiä kirjoja. Havaijin yliopistossa voi myös opiskella havaijin kieltä oppiaineena. Myös katujen nimet ovat havaijiksi.

Vaikka virallisesti havaijin kielen asema on vankka, jokapäiväisessä elämässä sen rooli ja käyttö näyttäytyvät marginaalisena ulkopuoliselle havainnoijalle. Erityisesti tämä pätee Havaijin kielimaisemaan. Ohessa on muutamia esimerkkejä havaijin käytöstä erilaisissa konteksteissa, joissa olen siihen törmännyt. Yksi yhteinen piirre näille on, että havaijin käyttö rajoittuu joko yhteen sanaan tai ilmaisuun ja muu ympäröivä teksti on englantia tai jotain muuta kieltä.

Nämä kaksi kylttiä sisältävät havaijin sanan ’mahalo’, joka tarkoittaa kiitos. Vasemmassa, joka on Paradise Palms -nimisen kahvilan ulkoseinällä, sana on vaihdettu englanninkielisen ilmaisun ’Thank you’ paikalle ja siten siitä on tehty osa ilmaisua. Oikeanpuolimmaisessa kyltissä, joka on Pagoda-hotellin seinältä, sana on lisätty kyltin sisältämän ohjeistuksen perään, erillisenä, mutta olennaisena osana kokonaisuutta. Myös vessat on yleensä merkitty sanoin ’wahine’ (naiset) ja ’kāne’ (miehet) englanninkielisten ’women’ ja ’men’ ohella. Mainoksissa ja ravintoloiden ruokalistoissa käytetään usein sanaa ’keiki’, joka tarkoittaa lasta. Eli lasten menu on ’keiki menu’.

Tämä kyltti puolestaan sisältää pidemmän havaijinkielisen ohjeistuksen, jota seuraa vastaava englannin- ja japaninkielinen. Tosin jokainen näistä on sävyltään erilainen, sillä havaijinkielinen on englanniksi: Do not enter without permission, kun taas japaninkielinen on: It is forbidden to enter. Nämä käännökset osoittavat myös, että englanninkielinen on monipuolisin, sillä se varoittaa mahdollista tunkeutujaa hälytyksestä.

Mielenkiintoista kyltissä on kielten välinen järjestys. Se, että havaijin kielinen ilmaisu on ylimpänä, osoittaa kyltin olevan paikassa, joka on virallisesti ja kansallisesti tärkeä ja joka sijaitsee osavaltion virastorakennusten alueella. Kyltti nimittäin sijaitsee entisen kuninkaan palatsin, ’Iolani Palace, alakertaan johtavassa rappukäytävässä. Osavaltion virastoalueen muissakin rakennuksissa näkyy sama tärkeysjärjestys.

Tämä osavaltion käytänne ei kuitenkaan nähtävästi ole levinnyt esimerkiksi havaijilaisiin yrityksiin. Esimerkkinä tästä on seuraava kuva, joka on otettu TheBus-yhtiön esitteestä Riding TheBus is Easy. Esitteessä jokainen bussin käyttöön liittyvä ohjeistus on usealla kielellä, joita Havaijilla kuulee ja näkee erilaisissa paikoissa, kuten yllä olevassa ’Iolani-palatsin kyltissä. Ylhäältä alaspäin lueteltuna kielet ovat: englanti, japani, tagalog (Filippiinit), korean kieli, mandariinikiina ja vietnamin kieli. Havaijin kieli ei kuitenkaan ole päässyt yrityksen esitteeseen, vaikka yksi sen käyttäjäryhmistä on mitä todennäköisimmin havaijia puhuvat havaijilaiset.

Jos Havaijin kielimaisema onkin köyhähkö havaijin käytön suhteen, havaijia kuulee kyllä puhuttavan joka puolella – paikallisten kollegoideni mukaan. Itse en erota, milloin joku puhuu havaijia tai havaijin kreolia siitä huolimatta, että olen ollut jo kaksi kuukautta Havaijilla. Tämä johtunee siitä, että täällä kuulee monia kieliä sekä paikallisia ja aasialaisia, jotka ”kokemattomille” korvilleni kuulostavat puhuttuina hyvin samankaltaisilta.

Aloha!

Addendum: Kiitos Leonille, Sangkille, Ruelle ja Mikelle mielenkiintoisista keskusteluista ja avusta kielten tunnistamisessa ja kääntämisessä.

”Olen ei häntä”

Kesällä Hoffenheimista lainasopimuksella Osasunaan siirtynyt jalkapalloilija Jukka Raitala (@JukkaRaitala20) lähetti 1. lokakuuta Twitterin kautta arvoituksellisen viestin:

@JukkaRaitala20
” #Raitala Ovat Olosuhteet, Mutta Emme Voi Vaatia Niin Nuori Ja Tulevat Liigan Eri. Rehu Että Veto On Hyvä” Mendi.

Jos hämmennykseltään uskaltautuu selailemaan @JukkaRaitala20:n muita viestejä, huomaa pian, että viesti on käännetty suoraan espanjasta käyttämällä automaattista käännösohjelmaa, ilmeisesti Google Translatea. @JukkaRaitala20 on näet samalla kellonlyömällä lähettänyt edellä lainatusta viestistä myös espanjan– ja englanninkieliset versiot:

Lisäksi osoittautuu, että @JukkaRaitala20 ei olekaan Raitala itse vaan innokas kannattaja, joka raportoi suosikkinsa tekemisistä Twitterissä kolmella kielellä:

@JukkaRaitala20
Ensinnäkin toistan: Minä noudatan kaikkia uutisia olen ei häntä Jukka mutta tämä on Twitter tukea teitä.

@JukkaRaitala20
First of all I repeat: I keep all the news Jukka, but I’m not him. This is a support to him twitter.

@JukkaRaitala20
Antes De Nada Repito: Sigo Toda La Actualidad de Jukka Pero No Soy Él. Esto Es Un Twitter Para Apoyarle.

Tapaus osoittaa ainakin sen, että konekääntäminen on edelleen vaikeaa, etenkin silloin kuin lähtö- ja kohdekieli poikkeavat toisistaan rakenteellisesti. Ainakin suomenkielisten esimerkkien valossa näyttää siltä, että käännökset muodostetaan muuttamalla lähdekielen sanoja kohdekielisiksi yksi kerrallaan ilman, että niiden merkityksiä tai kieliopillisia suhteita analysoidaan kovin pitkälle.

Tämä selittää muun muassa sen, mitä ensimmäisen viestin enigmaattinen ”Rehu Että Veto On Hyvä” -lause tarkoittaa. Espanjankielisessä lähtötekstissä esiintyy sana pienso, joka voi olla joko rehua merkitsevä substantiivi tai verbimuoto, jonka suomenkielinen vastine kuuluu olen sitä mieltä. Näistä jälkimmäinen on tässä yhteydessä luonnollisesti oikea vaihtoehto.

Kun otetaan huomioon, että tässä esimerkissä sana esiintyy että-lauseen edellä, oikean merkityksen tunnistaminen on varsin yksinkertaista myös koneellisesti. Kuitenkin käytetty käännösohjelma on jostain syystä päätynyt väärään merkitykseen ja tämän seurauksena tarjoaa virheellistä käännöstä. Sen sijaan englanninkieliseen versioon on jostain käsittämättömästä syystä päätynyt käännös ”I thing that”, mutta ainakin tässä tapauksessa lähtötekstin sana on ilmeisesti tulkittu oikein.

Käännösvirheistä huolimatta @JukkaRaitala20:n viesteistä välittyy mukavan positiivinen sävy – myös suomeksi: