Avainsana-arkisto: englanti Suomessa

Englannista virallinen kieli

Tätä ehdottaa Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa IS:n otsikon mukaan.

siilasmaa

Jutun tekstissä ehdotus tosin pehmenee “esimerkiksi rohkeasta ja ennakkoluulottomasta ajatuksesta Suomen tulevaisuuden parantamiseksi, jota kannattaisi pohtia”.

Työ- ja elinkeinoministeriön Selkäranka-seminaarissa heitetyn ajatuksen päätarkoitus ei liene muu kuin keskustelun herättäminen. Ennakkoluuloton ajatus toki onkin, mutta tuskin sentään realistinen. Mutta oli siitä mitä mieltä tahansa — IS:n sivuilla sitä on jo epäilty vitsiksi —  olisi joka tapauksessa kiinnostavaa kuulla, minkälaisena Siilasmaa näkee kielipolitiikan ja talouskasvun suhteen. Miten siis englannin korottaminen viralliseksi kieleksi auttaisi Suomen talouskehitystä?

hardwick

Tähän kysymykseen IS:n juttu ei valitettavasti vastaa. Parantaisikohan tällainen liike esimerkiksi suomalaisten työntekijöiden valmiuksia ja tulosta? Kielitaidostahan on aiemmin etsitty syitä esimerkiksi Nokian vaikeuksiin, kuten tässäkin blogissa on todettu:

Joka ikinen kerta, kun on neuvottelu, jossa yritetään ratkaista joku asia, niin natiivia englantia puhuva henkilö ottaa 2-0 voiton, jos on alistuva suomenkielinen henkilö.

 …

Mähän ehdotan … että jotta Nokia pysyisi itsenäisenä, niin ja suomalaisena ja skandinaavisena firmana, niin neuvottelussa jos joku rupeaa puhumaan tätä hankalaa englantia ja ottaa valtaa, niin käännetään heti kieli suomeksi. Ja niin kauan puhutaan suomea, että se asia tulee suomalaisten järkevän käytöksen kautta ja tiedon kautta hanskatuksi.  (Juhani Risku, 2011)

Ylen uutissivujen videopätkä osoittaa kuitenkin, että ajatuksen takana on pikemminkin huoli siitä, miten Suomesta saataisiin houkuttelevampi kohde ulkomailta saapuville asiantuntijoille:

Jos esimerkiksi joku huippuosaaja miettii, tulisiko suomalaiseen yhtiöön töihin Suomeen,  minkälaista on tuoda tänne oma perhe, minkälaista koulutusta täällä lapsille saa. Jos täällä on englanti virallisena kielenä, monet huolet häviävät heti: se on yhteiskunta, jossa me kyllä pärjäämme, yhteiskunta, joka katsoo ulospäin ennenminkin kuin sisäänpäin. Valtava symbolinen vaikutus.

Maakuvatyön puolelle mennään, siis. Edellinen kuvaus muistuttaa itse asiassa läheisesti Maabrändiraportin (2010, s. 37) visiota Suomesta vuonna 2030:

maabrandi

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Turo Hiltunen

Selfie

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa sunnuntain Hesarissa selfiestä, joka on siis “käsivarren mitan päästä otettu omakuva”.  Siis esimerkiksi tällainen — Nykäsen mukaan miesten selfiet korostavat usein saavutuksia, kuten valmista halkopinoa tai valloitettua vuorenhuippua.

SelfPortrait

”Selfie” (lähde: Wikimedia commons)

Älypuhelimien ja sosiaalisen median ansiosta tällaisiin omakuviin törmää nykyään jatkuvasti, ja ilmiön myötä myös sanaa selfie on toistettu yhdessä jos toisessakin yhteydessä. Vuoden 2013 sanaksi sen ovat valinneet ainakin kielentutkija Geoffrey Nunberg ja Oxford Dictionaries. Oxford English Dictionarystä sanaa ei vielä löydy, mutta tämä lienee vain ajan kysymys:

Nunberg perustelee omaa valintaansa paitsi ilmiön suosiolla myös sillä, miten sana selfie taipuu myös lyömäaseeksi, jota voidaan käyttää esimerkiksi istuvaa presidenttiä vastaan:

 The word imputes an aura of narcissism to whatever it’s attached to, whether it’s apt or not. Use ”selfie” to describe that banal Johannesburg snapshot, and all of a sudden Obama becomes the ”selfie president.” A columnist at the New York Post writes that the event ”symbolizes the global calamity of Western decline.” That gives ”selfie” a cultural resonance you’re not going to find with any of the other word-of-the-year finalists, not even ”twerk.”

Selfiestä ei kuitenkaan taida olla vuoden anglismiksi suomen kielessä, ainakaan tämän vuoden. Näin voisi päätellä siitä, miten Nykäsen artikkelia on kommentoitu:

 

Nähtäväksi jää, tuleeko selfiestä vähitellen mitat täyttävä ja salonkikelpoinen lainasana suomen kieleen, vai ehtiikö ilmiö sitä ennen mennä ohi.

6 kommenttia

Kategoria(t): Turo Hiltunen

Abaut vai öbäut?

Piti käväistä pikaisesti kaamosta paossa Atlantin saarella. Lentokoneen kuulutuksista varsin moni tuntui painottavan myynnissä olevaa alkoholivalikoimaa, mutta etenkin yksi esinauhoitettu kuulutus/mainos osui korvaan. Lueteltuaan myynnissä olevia konjakkeja ja muita väkeviä, mainos jatkui:

Jos pidät enemmän oluesta, tai drinkeistä, [meillä on sitä tätä ja tuota]

Mainoksen miesääni äänsi sanan ”drinkeistä” englanniksi: /dɹɪŋk/, eikä suomalaisittain /drɪŋk/ (tai /trɪŋk/). Siis ’d’ aspiroituna ja pehmeämpänä kuin suomessa, ja ’r’ pehmeänä, tavallisena englannin ’r’:nä, eikä suomen tärisevänä.

Tähän ilmiöönhän törmää koko ajan: miten lainasanat kuuluu lausua? Mukautetaanko niiden ääntämys lainaavan kielen fonologiaan, vai pitäisikö noudattaa lainattavan kielen ääntämystä? Puhujan tekemästä ratkaisusta voi saada osviittaa kyseisen henkilön käsitykseen lainasanan statuksesta – ts. onko puhujan mielestä sana sulautunut lainaavan kielen sanastoon (/abaut/), vai selvästi vielä laina vieraasta kielestä (/öbäut/).

Toki kyseessä on skaala, eikä käytännössä voida määritellä kovinkaan tarkoin milloin lainasanasta tulee osa lainaavan kielen sanastoa. Ja puhujien suussa esiintyy aina variaatiota: ”drinkeistä” pisti korvaan, koska ainakin omasta mielestäni englannin kielen drink-sana on jo kauan sitten lainautunut suomeen ja esiintyy osana yleissanastoa muodossa ”drinkki”, lausuttuna suomen kielen äännesääntöjen mukaan. Jos joku lausuu sen ”drinkki”, mukana on huumoria.

Vai onko joillain päinvastaisia kokemuksia? Englannista lainattuja sanoja ja fraaseja kyllä kuulee äännettynä molemmin tavoin – kuten nyt about, tai you know – ja kuvittelisin, että äännevalinnat korreloivat puhujien taustojen kanssa (ikä, koulutus, asuinpaikka, sukupuoli, …). Oma kollega/ystävä/sukulaispiirini ei siis riitä otokseksi.

Lopuksi vielä todettakoon, että ääntäkää, miten äännätte. Kielitoimistolla toki lienee ohjeita joillekin sanoille/tekstityypeille, mutta lainasanojen ääntämiselle ei ole mitään ’sääntöjä’, eikä yksi äännemuoto ole ’oikeampi’ kuin toinen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Englannin maisteri työmarkkinoilla

Englannin maisteri osaa englantia. Siinä se. Näilläkö eväillä työmarkkinoille? Tai vaikka yrittäjäksi?

Toki meiltä valmistuva maisteri osaa englantia, ja opintojen tavoitteena on eurooppalaisella  taitotasoasteikolla korkein mahdollinen kielitaito. Mutta englantia osaa moni muukin kuin englannin maisteri. Riittääkö siis erinomainen kielitaito maisterin myyntivaltiksi?

Lukuvuoden aloituksen lähestyessä tapaan pohdiskella englannin yliopisto-opintojen tuottamia työelämävalmiuksia ja uramahdollisuuksia. Mihin me annamme eväitä tai annammeko sellaisia eväitä, joita töissä tarvitaan?  Mihin ammattiin englannin maisteri voisi tähdätä? Tämän vuoden uusille opiskelijoille voin onneksi tarjoilla Hanna Lindholmin selvitykseen (pdf) perustuvaa tutkittua tietoa vuosina 2003 ja 2005 valmistuneiden englannin maistereiden sijoittumisesta työmarkkinoille.

Todetaan ihan ensimmäiseksi, että englannin maisterit tapaavat sijoittua työmarkkinoille hyvin. Tutkimukseen osallistuneista englannin maistereista 74,6 % oli töissä, kun koko yliopistosta valmistuneiden työllisyysaste oli 79,9 %.  Ei paha. Silti ei ole ihan harvinaista, että graduohjauksessa pohdimme opiskelijan kanssa myös pian edessä olevaa työnhakua, joka ei aina näyttäydy helppona hommana.

Ihmekös tuo, kun pääaineenaan englantia opiskelleita filosofian maistereita toimii työelämässä ainakin seuraavilla ammattinimikkeillä:

aineenopettaja, apulaisrehtori, assistentti, av-kääntäjä, englannin lehtori, englannin opettaja, englannin tuntiopettaja, kielenkääntäjä, kielten lehtori, kielten päätoiminen opettaja,  kirjastonhoitaja, konduktööri, konsultti, kouluttaja, kustannustoimittaja, kääntäjä, oikolukija, kirjoittaja, kuvittaja, lehtori (lukio), liikenteenhoitaja, lukion vanhempi lehtori, luokanopettaja, manager, competence development, markkinoinnin suunnittelija, media-analyytikko, museoregistraattori, palveluneuvoja, peruskoulun englanninkielen lehtori, projektipäällikkö, pääkirjanpitäjä, päätoiminen englanninopettaja, tohtorikoulutettava, tulliylitarkastaja, tuotantosihteeri, tutkijakoulutettava, va lehtori, vakuutuskäsittelijä, vanhempi konstaapeli, vanhempi lehtori, ylitarkastaja, yrittäjä/kielenkääntäjä

Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä myöntää, että kaikkiin noihin ammatteihin emme ole varautuneet opiskelijoitamme kouluttamaan, vaikka tarjoammekin laadukkaan ja monipuolisesti työelämään valmistavan koulutuksen. Joka tapauksessa valtaosa 53 vastaajasta hyödynsi työssään jatkuvasti (34) tai jonkin verran (14) yliopistossa opittua. Vain viisi vastaajaa ilmoitti, ettei ole voinut hyödyntää yliopistossa opittua juuri lainkaan.

Mitä yliopistossa sitten oppii, jos opiskelee englantia? Nämä entiset opiskelijamme kokivat oppineensa muun muassa englannin kielen viestintätaitoja, analyyttistä ja systemaattista ajattelua, oman alan teoreettista osaamista, tiedonhankintataitoja, ongelmanratkaisutaitoja ja suomen kielen viestintätaitoja.

Näitä taitoja he tarvitsevat työssään. Lisäksi työelämässä tarvitaan organisointi- ja koordinointitaitoja, ryhmätyötaitoja, esiintymis- ja neuvottelutaitoja ja projektinhallintataitoja, jotka opinnoissa olivat jääneet vähemmälle. Kaikkein vähiten opinnoissa opittiin esimiestaitoja, yritystoiminnan perusteiden tuntemusta ja taloussuunnittelu- ja budjetointitaitoja, mutta näitä taitoja vastaajat eivät pitäneet ammateissaan niin tärkeinä. Omassa yrityksessä työskenteli tutkituista 53 englannin maisterista vain yksi! Pääasiallisia työllistäjiä olivat yksityinen yritys tai kunta.

Yrittäminen ei tietenkään ole mikään itseisarvo, mutta se voisi tarjota englannin maistereille (ja tohtoreille) uusia, omaehtoisia uravaihtoehtoja. Mitä englannin maisteri voisi yrittäjänä myydä käännöspalvelujen tai englannin yksityistuntien lisäksi? Miten osaamista voisi kaupallistaa kannattavasti?


Hanna Lindholm (2012): Maisterit työmarkkinoilla, humanistinen tiedekunta (pdf). Vuonna 2003 ja 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille viisi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Tämä tutkimus sisältää sijoittumistietoa oppiaineryhmittäin.

Erilaisia selvityksiä humanisteista työmarkkinoilla löytyy täältä.

3 kommenttia

Kategoria(t): Minna Palander-Collin

Uusi, uljas akateeminen yhteisö: suomalaisen korkeakoulun opetuskieleksi englanti?

Selailin äsken Internetissä jo jonkin aikaa käytyä keskustelua englannin käytöstä opetuskielenä korkeakouluissamme. Blogissaan 24.2.12 kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti sanoo näin: ”Muistelen yhtä haastattelua Tuula Teeriltä ja hänen kommenttiaan, että Aalto Yliopistossa englanti tulee yleistymään opetuskieleksi. Tämä on yksi keino saada kansainvälisiä huippuosaajia Suomeen ja kansainvälistää yliopistojamme. Kävin tutkijoiden ja kansanedustajien kanssa Sveitsissä, jossa oli tehty vastaava muutos Zurichin teknillisessä korkeakoulussa – opetuskieli englanniksi. Yliopisto on yksi parhaista Euroopassa tällä hetkellä. Houkuttelee parhaita osaajia.”

Lauslahden kommentti herättää joukon ajatuksia. Ensimmäiseksi on todettava, että väite Zürichin Eidgenössische Technische Hochschulen (ETH) opetuskielen muuttumisesta englanniksi ei pidä paikkaansa kuin osittain: bachelor-tutkintoon sisältyvät opinnot ovat kaikki saksankielisiä ja vain osa master-tasoon tähtäävästä opetuksesta annetaan englanniksi. Joitakin kursseja pidetään voittopuolisesti saksaksi. Tällainen epätarkka viittaaminen Suomen ulkopuolisen korkeakoulun opetuskielikäytänteeseen argumenttina suomalaisen käytänteen muuttamisen puolesta ei vakuuta.

Lauslahti päätyy seuraavaan johtopäätökseen: kun opetuskieleksi valitaan englanti, korkeakouluun saadaan helpommin kansainvälisiä huippuosaajia. Olisi kiinnostavaa tietää, onko jostain muusta maasta näyttöä tällaisesta kehityksestä. Voisihan ajatella, että monet muutkin tekijät kuin opetuskieleen liittyvät vaikuttavat ulkomaalaisen tutkijan Suomeen tuloon. Sen sijaan näyttää oikeansuuntaiselta oletukselta, että englannin valinnan myötä yliopisto kansainvälistyy. Suuri kysymys tässä on se, kummat hyötyvät tästä kansainvälistymisestä enemmän, muista maista tulevat vai suomalaiset opiskelijat. On olemassa tutkimustuloksia niistä ongelmista, joita opiskelija kohtaa, kun hän rajallisella englannin taidollaan joutuu oppimaan myös sisältöjä. Myös englannin kielellä opettavien koulutus tehtäväänsä on oma suuri haasteensa. Siinä keskustelussa, jota käydään englannin kielen käyttöön oton puolesta, ulkomaisten huippujen saaminen Suomeen näyttäisi olevan tärkeämpi argumentti kuin muutoksen tuottama hyöty suomalaisille opiskelijoille.

Yllä olevan sitaatin lopussa Lauslahti sanoo ETH:sta: ”Yliopisto on yksi parhaista Euroopassa tällä hetkellä. Houkuttelee parhaita osaajia.” Voi olla, mutta kuinka paljon osittaisella englannin käytöllä opetuskielenä on tekemistä tämän kanssa?

Kun harkitaan englannin valitsemista korkeakoulun opetuskieleksi, on nähtävä valinta kaikista relevanteista näkökulmista, joista vähäisin ei ole taloudellinen. Opettajien koulutus tehtäväänsä ja sen varmistaminen, että heidän englannin taitonsa on riittävä, on myös seikka, joka täytyy pitää mielessä. Aivan riippumatta siitä, nähdäänkö opetuskielen muutos uhkana suomalaiselle identiteetille ja kulttuurille vai ei, valintaan liittyy monta ratkaistavaa kysymystä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Matti Kilpiö

Milloin englannista tuli suomalaisten maailmankieli?

Suomalaiset suhtautuvat englantiin varsin pragmaattisesti. Sitä on hyvä osata. Mutta mistä alkaen on englantia pidetty Suomessa maailmankielenä? Aiemmin kuin voisi luulla, mutta enemmän sanoissa kuin teoissa.

Englantia ruvettiin opettamaan yliopistossa jo 1800-luvulla. Ensimmäinen lehtori, John Wellmer, nimitettiin virkaansa v. 1833. Mutta Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkelista ei tietysti löydy tietoa siitä paljonko hänellä oli opiskelijoita.

1800-luvun loppupuolen tilanteesta saa aikalaiskuvan lukemalla Anna Krookin artikkelin ”The English Language in Finland”. Artikkeli julkaistiin Uusfilologisen yhdistyksen Mémoires-sarjan ensimmäisessä niteessä v. 1893. Krook kirjoittaa:

The English language is of too much importance in every respect, to be neglected in any country, yet in Finland this has been the case for years and years. It was not till 1886 that English was introduced into some of our State-Schools, as a free subject, to be chosen at will by the pupils from among three others, German, French and Russian, though before that time it was studied in some few private schools, even as far back as the year 1857.

Krookin mukaan eniten englantia opetettiin merenkulku- ja kauppaoppilaitoksissa. Itse hän toimi englannin kielen opettajana Helsingin tyttökoulussa. Artikkelissaan hän listaa ne parikymmentä englannin kielioppia ja oppikirjaa, joita Suomessa tuolloin käytettiin. Uusin oli v. 1891 ilmestynyt Englanninkielen Oppikirja, jonka Hanna Andersin oli toimittanut K. Brekken ruotsinkielisen teoksen pohjalta. Krook kiittää kirjaa moderniksi:

Brekke’s Grammar, the Swedish edition as well as the Finnish, is a book, highly to be recommonded to all teachers who realize the convenience of having a practical grammar to deal with, and to all those, who wish to teach their pupils genuine, modern, good English, the living tongue of a practical people, not a “dead” language pieced together from various translations of foreign grammars.

Ulkomaisista lähteistä oli koostettu Krookin listan vanhin suomenkielinen opetuspaketti, R. M. Oppmanin toimittama Englannin kieli-oppi ynnä lukemisto ja sanakirja vuodelta 1867. Oppman pysytteli tiukasti perinteisen kieliopin luokitteluissa, mutta suomensi termejä, mm. apuverbin aputehdiköksi, artikkelin varakkeeksi, preposition siasanaksi ja interjektion kiihtosanaksi.

Englannin kieli-oppi ynnä lukemisto ja sanakirja

Kirja jäi maisteri Oppmanin ainoaksi englannin oppikirjaksi, mutta hän toimitti myös monikielisen Merimiehen tulkin (1880). Hanna Andersin puolestaan julkaisi v. 1904 Helppotajuisen Englannin kielen oppaan itse-opiskeleville ja varsinkin siirtolaisille. Nimimerkki PW arvosteli Andersinin kirjan Valvojassa v. 1905 ja totesi Krookin tavoin:

Lähinnä syynä siihen yhä tuntuvammaksi käypään epäkohtaan, että englannin kielen taito on meidän maassamme kovasti takapajulla toisiin suuriin sivistyskieliin verraten, on epäilemättä sen asema kouluopetuksessa. Useimmissa kouluissa sitä ei lueta ensinkään, ja niissäkin harvoissa, joissa sen oppimiseen on tilaisuutta, sitä pidetään vain ylimääräisenä ja vapaaehtoisena sivuaineena.

Uusi oppikirja tähtäsi kommunikatiiviseen kielitaitoon ja sille oli kysyntää. PW jatkaa:

Viime aikoina yhä suuremmaksi kasvanut kansalaistemme Amerikkaan siirtyminen on tehnyt käytännöllisen ja helppotajuisen englanninkielen oppikirjan tarpeen yhä tuntuvammaksi…

Erittäinkin varsinaiseen matkustamiseen kuuluvat seikat, niinkuin ”tiketin” osto, rahan vaihdot Englannin ja Amerikan rahaksi, mitat ja painot, laiva- ja junamaksut, ostokset, ruoka ja hotellit y. m. ovat tarkalla asiantuntemuksella esitetyt; neuvotaanpa vielä miten taskuvaraskin saadaan kiinni.

Siirtolaisia Ellis-saarella 1800-luvun lopussa

Englannille on siis jo kauan ollut Suomessa käytännön tarvetta. Kielen ensimmäinen professori, Uno Lindelöf, otsikoi virkaanastujaisesitelmänsä ”Englanti maailmankielenä”. Hän esitti, että englannin opiskelu auttaisi suomalaisia myös ymmärtämään Britannian asemaa maailmanvaltana. Elettiin vuotta 1921. Tästä oli vielä matkaa nykyiseen maailmankieliasetelmaan.

Anglistilta kysytään usein englannin tulevaisuudesta. Jatkaako englanti maailmankielenä vai hajautuuko se useiksi eri englanneiksi? Romanistikollega toi asiaan oman näkökulmansa ja harmitteli, miksi latinasta kehittyneet romaaniset kielet nimettiin italiaksi, espanjaksi, portugaliksi, ranskaksi jne. Miksei jatkettu niiden kutsumista latinaksi?

Tuhatvuotisen historiansa aikana on englantikin muuttunut paljon. Kielen nimi on silti pitänyt pintansa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Terttu Nevalainen

Managementit

Koodinvaihtoon kiinnittää huomiota erityisesti silloin, kun se poikkeaa omasta tavasta käyttää kieltä. Helsingin sanomien videolla Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen pohtii suomalaisen musiikin ”masentavuutta” seuraavin sanakääntein:

Siis sehän on ollut ihan erinomainen vientivaltti ja meillä on sellaista osaamista tässä maassa mitä ei löydy mistään muualta maailmalta nimenomaan metallimusiikin saralla. Meillä on erittäin ammattitaitoisia managementteja, agentuureja, tapahtumajärjestäjiä, ja he on ihan kansainvälistä A-luokkaa.

Vaikka management-sana tuossa yhteydessä kuulostikin yllättävältä, ei muoto aivan ainutkertainen ole. Google löytää alun toistakymmentä tulosta haulle managementtej(a/ä).

mms

Vaikka matka vakiintuneeksi lainasanaksi onkin vielä pitkä, sana lienee yleisessä käytössä musiikkiteollisuuden piirissä, johon hakutuloksista useampi liittyy. Näin voisi päätellä myös siitä, miten luontevasti Tähtinen sanaa käyttää.

Samassa yhteydessä mietin, miksi Tähtisen ääntämys seuraa management-sanan kirjoitusasua eikä perustu siihen, miten se äännetään englannin kielessä (/’mænɪdʒmənt/). Vaikuttaisiko tähän kenties haastattelutilanteen muodollisuus vai onko sanan vartaloon liittyvällä monikon partitiivin tunnuksella jotain tekemistä asian kanssa?

2 kommenttia

Kategoria(t): Turo Hiltunen