Englannista virallinen kieli

Tätä ehdottaa Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa IS:n otsikon mukaan.

Jutun tekstissä ehdotus tosin pehmenee “esimerkiksi rohkeasta ja ennakkoluulottomasta ajatuksesta Suomen tulevaisuuden parantamiseksi, jota kannattaisi pohtia”.

Työ- ja elinkeinoministeriön Selkäranka-seminaarissa heitetyn ajatuksen päätarkoitus ei liene muu kuin keskustelun herättäminen. Ennakkoluuloton ajatus toki onkin, mutta tuskin sentään realistinen. Mutta oli siitä mitä mieltä tahansa — IS:n sivuilla sitä on jo epäilty vitsiksi —  olisi joka tapauksessa kiinnostavaa kuulla, minkälaisena Siilasmaa näkee kielipolitiikan ja talouskasvun suhteen. Miten siis englannin korottaminen viralliseksi kieleksi auttaisi Suomen talouskehitystä?

Tähän kysymykseen IS:n juttu ei valitettavasti vastaa. Parantaisikohan tällainen liike esimerkiksi suomalaisten työntekijöiden valmiuksia ja tulosta? Kielitaidostahan on aiemmin etsitty syitä esimerkiksi Nokian vaikeuksiin, kuten tässäkin blogissa on todettu:

Joka ikinen kerta, kun on neuvottelu, jossa yritetään ratkaista joku asia, niin natiivia englantia puhuva henkilö ottaa 2-0 voiton, jos on alistuva suomenkielinen henkilö.

 …

Mähän ehdotan … että jotta Nokia pysyisi itsenäisenä, niin ja suomalaisena ja skandinaavisena firmana, niin neuvottelussa jos joku rupeaa puhumaan tätä hankalaa englantia ja ottaa valtaa, niin käännetään heti kieli suomeksi. Ja niin kauan puhutaan suomea, että se asia tulee suomalaisten järkevän käytöksen kautta ja tiedon kautta hanskatuksi.  (Juhani Risku, 2011)

Ylen uutissivujen videopätkä osoittaa kuitenkin, että ajatuksen takana on pikemminkin huoli siitä, miten Suomesta saataisiin houkuttelevampi kohde ulkomailta saapuville asiantuntijoille:

Jos esimerkiksi joku huippuosaaja miettii, tulisiko suomalaiseen yhtiöön töihin Suomeen,  minkälaista on tuoda tänne oma perhe, minkälaista koulutusta täällä lapsille saa. Jos täällä on englanti virallisena kielenä, monet huolet häviävät heti: se on yhteiskunta, jossa me kyllä pärjäämme, yhteiskunta, joka katsoo ulospäin ennenminkin kuin sisäänpäin. Valtava symbolinen vaikutus.

Maakuvatyön puolelle mennään, siis. Edellinen kuvaus muistuttaa itse asiassa läheisesti Maabrändiraportin (2010, s. 37) visiota Suomesta vuonna 2030:

Uusi, uljas akateeminen yhteisö: suomalaisen korkeakoulun opetuskieleksi englanti?

Selailin äsken Internetissä jo jonkin aikaa käytyä keskustelua englannin käytöstä opetuskielenä korkeakouluissamme. Blogissaan 24.2.12 kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti sanoo näin: ”Muistelen yhtä haastattelua Tuula Teeriltä ja hänen kommenttiaan, että Aalto Yliopistossa englanti tulee yleistymään opetuskieleksi. Tämä on yksi keino saada kansainvälisiä huippuosaajia Suomeen ja kansainvälistää yliopistojamme. Kävin tutkijoiden ja kansanedustajien kanssa Sveitsissä, jossa oli tehty vastaava muutos Zurichin teknillisessä korkeakoulussa – opetuskieli englanniksi. Yliopisto on yksi parhaista Euroopassa tällä hetkellä. Houkuttelee parhaita osaajia.”

Lauslahden kommentti herättää joukon ajatuksia. Ensimmäiseksi on todettava, että väite Zürichin Eidgenössische Technische Hochschulen (ETH) opetuskielen muuttumisesta englanniksi ei pidä paikkaansa kuin osittain: bachelor-tutkintoon sisältyvät opinnot ovat kaikki saksankielisiä ja vain osa master-tasoon tähtäävästä opetuksesta annetaan englanniksi. Joitakin kursseja pidetään voittopuolisesti saksaksi. Tällainen epätarkka viittaaminen Suomen ulkopuolisen korkeakoulun opetuskielikäytänteeseen argumenttina suomalaisen käytänteen muuttamisen puolesta ei vakuuta.

Lauslahti päätyy seuraavaan johtopäätökseen: kun opetuskieleksi valitaan englanti, korkeakouluun saadaan helpommin kansainvälisiä huippuosaajia. Olisi kiinnostavaa tietää, onko jostain muusta maasta näyttöä tällaisesta kehityksestä. Voisihan ajatella, että monet muutkin tekijät kuin opetuskieleen liittyvät vaikuttavat ulkomaalaisen tutkijan Suomeen tuloon. Sen sijaan näyttää oikeansuuntaiselta oletukselta, että englannin valinnan myötä yliopisto kansainvälistyy. Suuri kysymys tässä on se, kummat hyötyvät tästä kansainvälistymisestä enemmän, muista maista tulevat vai suomalaiset opiskelijat. On olemassa tutkimustuloksia niistä ongelmista, joita opiskelija kohtaa, kun hän rajallisella englannin taidollaan joutuu oppimaan myös sisältöjä. Myös englannin kielellä opettavien koulutus tehtäväänsä on oma suuri haasteensa. Siinä keskustelussa, jota käydään englannin kielen käyttöön oton puolesta, ulkomaisten huippujen saaminen Suomeen näyttäisi olevan tärkeämpi argumentti kuin muutoksen tuottama hyöty suomalaisille opiskelijoille.

Yllä olevan sitaatin lopussa Lauslahti sanoo ETH:sta: ”Yliopisto on yksi parhaista Euroopassa tällä hetkellä. Houkuttelee parhaita osaajia.” Voi olla, mutta kuinka paljon osittaisella englannin käytöllä opetuskielenä on tekemistä tämän kanssa?

Kun harkitaan englannin valitsemista korkeakoulun opetuskieleksi, on nähtävä valinta kaikista relevanteista näkökulmista, joista vähäisin ei ole taloudellinen. Opettajien koulutus tehtäväänsä ja sen varmistaminen, että heidän englannin taitonsa on riittävä, on myös seikka, joka täytyy pitää mielessä. Aivan riippumatta siitä, nähdäänkö opetuskielen muutos uhkana suomalaiselle identiteetille ja kulttuurille vai ei, valintaan liittyy monta ratkaistavaa kysymystä.

Se viides kotimainen, osa II. Italia ja retoromaani

Edellisessä osassa tuli todettua, että kokemusteni perusteella saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset kommunikoivat keskenään mieluiten englanniksi. En ole vielä tavannut ranskankielistä sveitsiläistä, joka ei osaisi englantia. Englannintaidottomia saksanpuhujia on tullut vastaan muutama yksittäinen tapaus, yleensä ikäihminen.

Sen sijaan tosissaan on joutunut turvautumaan saksaan toisena kielenä muuttojen yhteydessä, tai kun kylpyhuonetta jouduttiin korjaamaan vesivahinkojen vuoksi, ja sitä hoitamaan saapuneet työntekijät osasivat ainoastaan italiaa ja saksaa. Zürichissä kuten muualla Sveitsissä on vanhastaan paljon siirtolaisia Italiasta ja kieleen törmää aina aika ajoin: ravintoloissa sekä siis kylpyhuoneita korjattaessa.

Italiaa puhutaan virallisena kielenä yhdessä kantonissa, Ticinossa. Kantoni on liittovaltion eteläisin ja saa eniten auringonpaistetta. Jos sveitsiläisillä olisi rahaa, he hankkisivat loma-asunnon sieltä tai muuttaisivat viettäämään eläkepäiviä sinne. Vähän aikaa Sveitsissä asuneena ei voi kuin todeta, että ajatus vaikuttaa oikein houkuttelevalta. On hyvin mahdollista, että eurooppalainen paratiisi on siellä missä Sveitsi ja Italia kohtaavat.

Kielistä pienin, eli retoromaani on uhanalainen. Sitä puhutaan Graubündenin kantonissa (ranskaksi: Grisons, italiaksi: Grigioni, retoromaaniksi: Grischun). Puhujia on enää alle yksi prosentti väestöstä. Kieli jakautuu useampaan murteeseen, joista viisi suurinta ovat puter, surmiran, sursilvan, sutsilvan ja vallader. Nämä ovat läheistä sukua Pohjois-Italiassa ja hiukan Itävallan puolellakin puhutuille friulin ja ladinin kielille, joilla ei Italian puolella ole virallisen kielen asemaa vaan ne lasketaan italian murteiksi. Alue vastaa Rooman valtakunnan provinssia Raetia.

Lähde: Wikipedia commons, http://en.wikipedia.org/wiki/File:Rhaeto-Romance_languages.png

Sveitsi on nurkkakuntaisuuden ja pienten alueellisten identiteettien luvattu maa, mikä tarkoittaa, että esimerksi sursilvanin puhujien mielestä sutsilvanin puhujia naurettavampaa roskajoukkoa ei maa päällään kanna, ja tunne on molemminpuolinen. Yritykset yhteisen standardin luomiseksi eivät ole oikein ottaneet tulta alleen. Viimeisin kulkee nimellä Rumantsch Grischun. Sen laati zürichläinen kielitieteilijä Heinrich Schmid ja se valmistui vuonna 1982. Vähemmän yllättäen retoromaanin puhujat eivät kokeneet, että ehdotus edustaisi omaa kieltään, koska se sisältää piirteitä vääristä murteista. Asenne on ehkä ymmärrettävä, mutta mahdollisuudet, että retoromaania puhuttaisiin vielä sadan vuoden päästä, vaikuttavat heikohkoilta.

Olen tähän mennessä törmännyt kieleen kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kuulin kieltä, kun sairausvakuutuksen myynyt henkilö vaihtoi numeroita laskiessa englannista toiselle kielelle. Kysyin, oliko tämä italiaa, ja sain vastaukseksi, että ei; kyseessä oli “romanisch”, muinainen kieli, joka pohjautuu latinasta. Yksi tuttu taas kertoi, että hänen isänsä puhuu äidinkielenään retoromaania, mutta ei opettanut sitä lapsilleen (mistä kyseinen henkilö on hieman pahoillaan). Suuttuessaan isä kuitenkin aina vaihtoi aina äidinkielelle, mistä johtuen retoromaani assosioituu henkilön mielessä kiroilevaan isään.

Latina tuntuu oleva tärkeä osa romanischin puhujien identiteettiä. Samainen tuttu kertoi, että Graubündenissä kuulemma luetaan latinaa lukiossa pakolliset kuusi tuntia viikossa, ja sieltä tulevat ihmiset osaavatkin sitä vakuuttavan hyvin. Englantia ovat myös osanneet. En ole kuitenkaan Graubündenissä matkustellut paitsi turistikohteissa, jotta tietäisin, mitä kieliä, millä kompetenssilla ja millä asenteella puhuvat kielitieteelliseltä kannalta mielenkiintoiset NORMit (Non-mobile Older Rural Males), eli jääräpäisimmät vanhat maalaisäijät, jotka ovat asuneet koko ikänsä samassa kylässä: retoromaania, saksaa vai italiaa?

Filing commas, eli anglisti nipottaa

(Tässä kirjoituksessa palaan teemoihin, mitä tässä blogissa on aiemminkin käsitelty.)

Anglistina koen välillä velvollisuudekseni ruveta nipottamaan, kun kohtaan puutteellisella kielitaidolla tuotettua englanninkielistä tekstiä. En tarkoita nyt mitä tahansa tekstiä, vaan erityisesti yliopiston, muun suuren organisaation, valtion viraston, tai sitten kaupallisen yhtiön tuottamaa tekstiä – yleensä on kyse jonkinlaisesta tiedotuksesta tai mainoksesta, ja viesti välitetään kotimaisilla kielillä, myös sillä kolmannella eli englanniksi.

Nipottamiseni syy ei ole niinkään ihmisten vajavainen kielitaito, vaan näissä tapauksissa heijastuu etenkin se pieni tosiasia, että vaikka englannin filologian ja kääntämisen oppiaineista valmistuu kymmeniä kandidaatteja ja maistereita joka vuosi pelkästään Helsingin yliopistosta, selvästikään heidän osaamistaan ei arvosteta niin paljoa, että palkattaisiin (tai edes pyydettäisiin) jotakuta anglistia tuottamaan tai tarkastamaan organisaatiossa tuotetut englanninkieliset tekstit. Miksi pitäisi, kun ”kaikkihan osaavat englantia”..?

Näinhän se on:

No, viesti välittyy ainakin näiden esimerkkien tapauksessa, eikä asialla liene niin suurta merkitystä. Perfektionisti minussa kuitenkin kokee, että jos tämän yksityiskohdan kohdalla mennään riman ali, miten on muiden laita? Etenkin kun talosta löytyy suuri joukko ammattilaisia, joista kuka tahansa pystyisi hyvin nopeasti tarjoamaan idiomaattiset vastineet näille viesteille. Ehkä kuitenkin on parempi, että ammatti-ihmisten aika käytetään ns. tärkeämpien tekstien kääntämiseen ja tuottamiseen.. (tosin täytyy tunnustaa, etten tiedä käyttääkö Helsingin yliopisto kielentarkastajia tiedotteissaan – toivottavasti!).

Joka tapauksessa kääntäminen ei ole mitään yksinkertaista puuhaa. Käännöskukkaset voivat olla varsin viehättäviä (ks. vaikka Itä-Aasiasta löytyviin käännöskukkasiin keskittyvä Engrish.com ), mutta samalla ne herättävät kielitieteilijässä kysymyksiä: miksi X on käännetty Y? Miten on päädytty kääntämään A sanamuotoon B? Yllä olevissa tapauksissa kalaruoka on suoraan translitteroitu (eli käännetty sana sanalta, kohdekielen idiomaattisuutta miettimättä) kala > fish + ruoka > food = fishfood. Muuten hyvä, paitsi että englanniksi fishfood tarkoittaa kalanruokaa.. Meat food:in tapauksessa tällaista semanttista harppausta ei tapahdu, ”meat food” vain kuulostaa hieman omituiselta. Kääryleiden kastikkeen kohdalla pielessä on prepositio, to kun pitäisi olla for. No, nipottamistahan tämä on – yhdenkään kohdalla ei synny epäselvyyttä viestin merkityksestä; olisi vain idiomaattisempaa sanoa fish dish, meat dish, ja sauce for rolls.

Lopuksi mainittakoon, että netistä löytyvät käännösohjelmat ovat usein syypää käännöskukkasiin. Ja kappas, Google Translate antaakin kalaruoka:n englanninkieliseksi vastineeksi fish food; kuitenkin liharuoka:lle se tarjoaa idiomaattisen vastineen meat dish. Kuitenkin tässä tapauksessa sitä on tuskin käytetty, kun kyse on näin helpoista (?) käännöksistä. Onneksi tarjolla ei ollut kastike perunoille, sillä Googlen mukaan se olisi englanniksi sauce in Peru market!!

Arkipäivän kielikäytänteitä ja politiikkaa Havaijilla havaijista

Havaiji on yksi Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta. Se on myös viimeisin osavaltio, joka on liitetty Yhdysvaltoihin (vuonna 1959). Havaiji on harvinainen osavaltio siinä mielessä, että se koostuu kahdeksan saaren ryhmästä, jota ympäröi Tyyni valtameri. Se on siis Yhdysvaltain ainoa saariosavaltio. Toinen asia, joka erottaa Havaijin muista osavaltioista, on se, että sillä on kaksi virallista kieltä: englanti ja havaiji.

Havaijin kieli on saarten alkuperäiskieli, jota puhuu äidinkielenään vähemmän kuin 0,1 % saarten väestöstä. Havaijilla on viimeisimmän väestömittauksen mukaan asukkaita 1,3 miljoonaa, joten havaijia äidinkielenään puhuvien määrä on hyvin pieni. Havaiji ei kuitenkaan ole kuoleva kieli, sillä havaijia toisena kielenään puhuvia on osavaltiossa noin 28 000. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että Havaijilla on aktiivisesti panostettu kielen elvyttämiseen ja kielen aseman parantamiseen. Kouluissa on esimerkiksi tarjolla kielikylpyopetusta havaijiksi, ja lapsille ja aikuisille on tarjolla havaijinkielisiä kirjoja. Havaijin yliopistossa voi myös opiskella havaijin kieltä oppiaineena. Myös katujen nimet ovat havaijiksi.

Vaikka virallisesti havaijin kielen asema on vankka, jokapäiväisessä elämässä sen rooli ja käyttö näyttäytyvät marginaalisena ulkopuoliselle havainnoijalle. Erityisesti tämä pätee Havaijin kielimaisemaan. Ohessa on muutamia esimerkkejä havaijin käytöstä erilaisissa konteksteissa, joissa olen siihen törmännyt. Yksi yhteinen piirre näille on, että havaijin käyttö rajoittuu joko yhteen sanaan tai ilmaisuun ja muu ympäröivä teksti on englantia tai jotain muuta kieltä.

Nämä kaksi kylttiä sisältävät havaijin sanan ’mahalo’, joka tarkoittaa kiitos. Vasemmassa, joka on Paradise Palms -nimisen kahvilan ulkoseinällä, sana on vaihdettu englanninkielisen ilmaisun ’Thank you’ paikalle ja siten siitä on tehty osa ilmaisua. Oikeanpuolimmaisessa kyltissä, joka on Pagoda-hotellin seinältä, sana on lisätty kyltin sisältämän ohjeistuksen perään, erillisenä, mutta olennaisena osana kokonaisuutta. Myös vessat on yleensä merkitty sanoin ’wahine’ (naiset) ja ’kāne’ (miehet) englanninkielisten ’women’ ja ’men’ ohella. Mainoksissa ja ravintoloiden ruokalistoissa käytetään usein sanaa ’keiki’, joka tarkoittaa lasta. Eli lasten menu on ’keiki menu’.

Tämä kyltti puolestaan sisältää pidemmän havaijinkielisen ohjeistuksen, jota seuraa vastaava englannin- ja japaninkielinen. Tosin jokainen näistä on sävyltään erilainen, sillä havaijinkielinen on englanniksi: Do not enter without permission, kun taas japaninkielinen on: It is forbidden to enter. Nämä käännökset osoittavat myös, että englanninkielinen on monipuolisin, sillä se varoittaa mahdollista tunkeutujaa hälytyksestä.

Mielenkiintoista kyltissä on kielten välinen järjestys. Se, että havaijin kielinen ilmaisu on ylimpänä, osoittaa kyltin olevan paikassa, joka on virallisesti ja kansallisesti tärkeä ja joka sijaitsee osavaltion virastorakennusten alueella. Kyltti nimittäin sijaitsee entisen kuninkaan palatsin, ’Iolani Palace, alakertaan johtavassa rappukäytävässä. Osavaltion virastoalueen muissakin rakennuksissa näkyy sama tärkeysjärjestys.

Tämä osavaltion käytänne ei kuitenkaan nähtävästi ole levinnyt esimerkiksi havaijilaisiin yrityksiin. Esimerkkinä tästä on seuraava kuva, joka on otettu TheBus-yhtiön esitteestä Riding TheBus is Easy. Esitteessä jokainen bussin käyttöön liittyvä ohjeistus on usealla kielellä, joita Havaijilla kuulee ja näkee erilaisissa paikoissa, kuten yllä olevassa ’Iolani-palatsin kyltissä. Ylhäältä alaspäin lueteltuna kielet ovat: englanti, japani, tagalog (Filippiinit), korean kieli, mandariinikiina ja vietnamin kieli. Havaijin kieli ei kuitenkaan ole päässyt yrityksen esitteeseen, vaikka yksi sen käyttäjäryhmistä on mitä todennäköisimmin havaijia puhuvat havaijilaiset.

Jos Havaijin kielimaisema onkin köyhähkö havaijin käytön suhteen, havaijia kuulee kyllä puhuttavan joka puolella – paikallisten kollegoideni mukaan. Itse en erota, milloin joku puhuu havaijia tai havaijin kreolia siitä huolimatta, että olen ollut jo kaksi kuukautta Havaijilla. Tämä johtunee siitä, että täällä kuulee monia kieliä sekä paikallisia ja aasialaisia, jotka ”kokemattomille” korvilleni kuulostavat puhuttuina hyvin samankaltaisilta.

Aloha!

Addendum: Kiitos Leonille, Sangkille, Ruelle ja Mikelle mielenkiintoisista keskusteluista ja avusta kielten tunnistamisessa ja kääntämisessä.

Ooh baby yeah – eli lisää ajatuksia kielenvalinnasta musiikissa

Elinan edelliseen postaukseen liittyen tässäkin kirjoituksessa pohditaan laulukieltä musiikissa.

Viime aikoina on tuntunut, että suomen kieli popmusiikin esittämiskielenä on kokenut uutta nostetta. Paleface vaihtoi kielen kotimaiseen uusimmalla Helsinki–Shangri-La-levyllään. Kotimaisen rock- ja metallimusiikin suurimmat bändit ovat lähes poikkeuksetta olleet jo pitkään suomen kielellä laulavia (esim. Stam1na, Mokoma, Timo Rautiainen, Maj Karma / Herra Ylppö ja ihmiset, Kotiteollisuus…).

Eräiden ystävieni mielipide laulukielestä on jopa alkanut muuttua radikaalisti siihen suuntaan, että äidinkielenään suomea puhuvan kannattaisi laulaa vain suomeksi.

Ja kieltämättä, Palefacen uusin levy toimii suomeksi erittäin hyvin. Yksi syy tähän on varmasti Helsinki–Shangri-Lan kappaleiden sanoma. Suomen sisä- ja sosiaalipoliittisista asioista tai suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehityksestä räpätessään Paleface on kohdentanut sanomansa selvästi suomalaisille. Sanat ja biisit kolahtavat, merkitykset osuvat ja uppoavat.

Usein suomeksi laulavien muusikoiden suusta kuulee perusteluina kielivalinnalleen, että englanniksi on helppo laulaa uskottavasti mitä sattuu diiba-daabaa, mutta jos omalla äidinkielellään sanoituksissa jotain sanoo, sitä myös tarkoittaa. Näin asia ei kuitenkaan ihan ole. Kyllä diiba-daaba englanniksi kuulostaa aivan yhtä epäuskottavalta kuin diiba-daaba suomeksikin.

Kyse onkin ennemmin siitä, että monelle suomalaiselle englannilla ei kielenä ole äidinkielen tasoista asemaa, vaikka suurin osa suomalaisista englantia hyvin ymmärtääkin (ks. tuoreehko kyselytutkimus suomalaisten englannin osaamisesta). Äidinkielisten laulun sanojen merkitykset piirtyvät mieliimme välittömästi, mutta vieraskieliset sanoitukset, vaikka ne ymmärrämmekin, saattavat vaatia pienen väliprosessoinnin, jotta myös niiden merkitys aukeaa.

Kuitenkin, kun englanninkielisiä sanoituksia miettii edes vähän tai kun natiivi niitä kuuntelee, niin epäuskottavuudet nousevat aika nopeasti esille.

Englanninkielisiä sanoituksia pitäisi siis miettiä vähintään yhtä pitkälle kuin suomenkielisiäkin. Ja jos englanniksi ei kykene raapustamaan muunlaisia värssyjä kuin ”ooh baby yeah”, olisi ehkä ihan hyvä, että laulukieleksi valittaisiin oma äidinkieli.

Toisaalta (ja tässä tulee toinen tärkeä huomio laulukieliasiassa Elinan postauksen ajatusta lisää pohtien) oohbabyyeaheista on vuosien mittaan muodostunut ihan vakavasti otettava osa englanninkielistä populaarimusiikin sanoitusperinnettä. Ja nimenomaan natiivien toimesta.

Laulukielen valinta ei liity pelkästään siihen, mikä on esittäjän kotimaa tai äidinkieli. Kielen valintaan vaikuttaa oleellisena tekijänä myös laajempaan kulttuuriseen kontekstiin osallistuminen ja tämän kulttuurisen kontekstin edelleen muokkaaminen.

Osittain, niin kuin Elina kirjoituksessaan esille toi, kyse on vain musiikista. Kaikki kielet käyvät laulukieliksi yhtälailla, riippuen laulajan omista mieltymyksistä tai kielellisestä osaamisesta. Mutta osittain on kyse myös kulttuurista. Kun suomalainen artisti laulaa englanniksi, hän osoittaa yhteenkuuluvuuttaan muiden englanniksi laulavien artistien kanssa.

Esimerkiksi globaaleista yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista laulava suomalainen saattaa haluta olla osana laajempaa protestilauluperinnettä ja valitsee siksi kielekseen englannin. Lisäksi voi olettaa, että suurempi osa ihmisistä ymmärtää sanoitukset, ja siten sanoman, jos ne ovat englanniksi.

Jos Paleface olisi halunnut, hän olisi voinut laulaa myös englanniksi siitä miten Helsingistä tehdään Shangri-La. Silloin kappaleen sanoitus olisi kuitenkin todennäköisesti keskittynyt kritisoimaan yhteiskunnan kehitystä yleisemmällä tasolla, siinä missä kappaleen nykyinen teksti ruotii nimenomaan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Mikä on siis lopputulema? Laulukielellä yhtä aikaa on merkitystä ja ei ole. Jos musiikki toimii, pitäisi sen toimia, vaikka kieli olisi kuulijalle vieras tai vieraampi (vrt. Redraman epäily omien ruotsinkielisten kappaleiden toimimisesta Suomen hip hop skenessä vrt. ajatus siitä, että suomenkielisten tulisi laulaa vain suomeksi). Samalla kielen valinnalla tehdään kuitenkin niin tietoisia kuin tiedostamattomiakin ratkaisuja eri kulttuurisiin konteksteihin liittymisestä tai niistä erottautumisesta.