Suomi, tuo puolueeton kielemme

Toisin kuin ehditte ehkä jo kuvitella, tämä blogikirjoitus ei käsittele suomen sukupuoletonta hän-pronominia, vaan erästä toista neutraaliutta osoittavaa piirrettä kielessämme. Englannissahan kysellään usein:

Is your glass half full or half empty?

Suomeksi se käännetään yleensä:

Onko lasisi puolitäysi vai puolityhjä?

Mutta perinteisestihän lasit eivät ole suomessa puolitäysiä sen paremmin kuin puolityhjiäkään, vaan puolillaan. Meidän ei ole pakko sitoutua optimistiseen eikä pessimistiseen näkökantaan, vaan voimme pysyä täysin puolueettomina. Mahtavaa! Löytyyköhän muista kielistä vastaavaa sanaa?

MOT-sanakirjat kertovat: englanti half-filled, ruotsi halvfull, saksa halbvoll, ranska demi-plein, italia mezzo pieno, espanja medio lleno, viro pooleldi täis… Kaikki näistä ovat siis optimistisesti puolitäysiä. (Joku semantikko varmaan osaisi kertoa, miksi oletussana on puolitäysi eikä puolityhjä – liittynee samaan kuin se, että yleensä kysytään henkilön pituutta eikä lyhyyttä.) Muutamasta kielestä löytyy kyllä neutraalikin versio, mutta ne vaativat prepositiolausekkeen (’puoleen asti’): saksa bis zur Hälfte, espanja a la mitad, portugali até meio.

Mutta sitten! Venäjä: наполовину. En valitettavasti osaa venäjää, mutta sama sana näyttää tarkoittavan myös ’puoleksi, puoliksi, puolitiehen, puolittain’. Olemmeko siis neutraaleja yhdessä slaavien kanssa, ja länsieurooppalaiset sitten niitä optimisteja? Taidanpa stereotypioista piittaamatta juoda lasini typötyhjäksi, onhan sentään perjantai. Kippis!

”Hwæt the…”, onko Beowulfin alku käännetty väärin kaikki nämä vuodet?

Taannoin tuli maristua, että valtamediassa tuntuvat uutiskynnyksen ylittävän ainoastaan hyvin kyseenalaiset historiallista kielitiedettä käsittelevät julkaisut. Viime syksynä kuitenkin ilmestyi muinaisenglannin hwæt-sanaa käsittelevä artikkeli, joka sai näkyvyyttä ainakin englanninkielisten maiden mediassa (geekosystem.com/beowulf-error/), koska se saattaa muuttaa pisimmän anglosaksisen runoelman Beowulfin käännöstä. En ole huomannut, että suomalainen media olisi julkaisua noteerannut, joten ajattelin kirjoittaa lyhyen yhteenvedon tällä ensimmäisellä kotimaisellamme.

Beowulfin alkusäkeet kuuluvat siis seuraavasti:

Hwæt we gardæna           in geardagum
þeodcyninga trym            gefrunon

Pekonen ja Tolley suomentavat ne:

Kuulkaa! Keihäsdaanien                      kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu,

(Osmo Pekonen & Clive Tolley. 1999. Beowulf. Helsinki: WSOY)

Runoelman ensimmäinen sana on hwæt, joka on etymologisesti sama sana kuin nykyenglannin kysymyspronomi what. Beowulfin ensimmäinen lause ei kuitenkaan ole suora kysymys ja on ollut pienoinen mysteeri, kuinka se pitäisi ymmärtää ja kääntää.

Suht vakiintuneen näkemyksen mukaan sanalla oli kolme funktiota: yksikön neutrin interrogatiivipronomini (kuten what), adverbi sekä lauseenulkoinen interjektio, joka esiintyy vanhoista germaanisista kielistä vain muinaisenglannissa ja toisessa länsigermaanisessa kielessä muinaisalasaksassa (germaanikielten keskinäisistä suhteista kannattaa katsoa esimerkiksi Antti Ijäksen erinomainen yhteenveto). Beowulfin alussa olisi siis kyse näistä kolmannesta.

On myös ehdotettu (ehkä lähinnä spekuloitu), että koska kyseinen sana löytyy niin monen runon alusta, kyseessä olisi runonlaulajien tapa kääntää huomio itseensä ja kauan sitten kadonneen suullisen kulttuurin tapa, joka vain aniharvoin päätyi pergamentille. Esimerkiksi J.R.R. Tolkien kertoman mukaan aloitti usein Beowulf-luentonsa luentonsa hiipimillä luokkaan ja katkaisemalla opiskelijoiden puheensorinan lausumalla kovaan ääneen hwæt. Käännökseksi on ehdotettu seuraavia: truly!, what ho!, Lo!, Hear me! Yes! Indeed! sekä Yo, listen up! (löytyy Beowulfin rap-versiosta…). Pekonen ja Tolley suomentavat sen siis: kuulkaa.

George Walkden esittää uuden teorian artikkelissaan ”The Status of hwæt in Old English”, joka julkaistiin syksyllä 2013 arvostetussa tieteellisessä aikakauslehdessä English Language and Linguistics. Walkden esittää artikkelissa, että yleisesti hyväksytty kolmas tulkinta on väärinymmärrys¹ ja pohjaa analyysinsä lauseenalkuisesta hwætista aineistoon, joka koostuu n. 250 lauseesta muinaisenglannissa sekä muinaisalasaksassa.

Walkdenin teorian mukaan muinaisenglannin hwæt ei ollut interjektio vaan pronomini, joka aloitti eksklamatiivisen lauseen, jossa merkitys syntyi koko lauseesta. Nykyenglannissa rakenne ei ole mahdollinen what-pronominilla, mutta esimerkiksi saksassa ja ranskassa seuraavat lauseet ovat kieliopillisia.

saksa:

Was du dich verändert hast?
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] oletkaan muuttunut?’

ranska:

Que il vous aime!
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] hän rakastaakaan teitä!’²

Jos hwæt toimi samoin myös muinaisenglannissa, olisi parempi suomennos Beowulfin alkusäkeistä:

Kuinka keihäsdaanien                           kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu
(tai ’muinaisesta maineesta                   meillä lauletaan’)

Tämä voi tuntua pikkuseikalta, mutta jos tiedeyhteisö hyväksyy Walkdenin argumentit, joudutaan useammankin muinaisenglannin tekstin käännöksiä ja editioita rukkaamaan. Näitä ovat esimerkiksi:

Hwæt ic swefna cyst secgan wylle
’kuinka minä unista parhaan kertoa haluan’
(vs. ’kuulkaa! Minä unista parhaan kertoa haluan’)

(Dream of the Rood)

Iuliana! Hwæt þu glæm hafast
’Iuliana, kuinka kaunis oletkaan’
(vs. ’Iuliana! Kuule! Sinulla on kauneutta…’)

(Iuliana)

---

¹ Walkden argumentoi, että hwæt ei voi olla lauseenulkoinen, koska 1) se yleensä vastaa painotonta tavua runomitassa, 2) yhdessäkään muinaisenglannin- tai muinaisalasaksankielisessä käsikirjoituksessa sitä ei ole erotettu välimerkein, 3) Ælfric ei muinaisenglannin kieliopissaan mainitse sille lauseenulkoista käyttöä, 4)  hwætiä ei lauseissa käytetä yksinomaan suoran puheen yhteydessä sekä 5) perustuen kvantitatiiviseen analyysin York-Toronto-Helsinki Corpuksella on osoitettavissa, että hwæt vaikuttaa lauseiden sanajärjestykseen. Lauseet, joissa se esiintyy, muistuttavat järjestykseltään alisteisia sivulauseita, eli verbi tulee loppuun.

² Kaikki esimerkit ovat peräisin artikkelista, ellei toisin mainita.

Saksa, sakset ja saksit

Miltä tuntuu kun otat sakset kouraan? Kohoavatko silmiesi eteen rautakautisen Pohjois-Euroopan loputtomat alkumetsät; puiden lomasta kurkkivat hurjat germaaniheimot? Lipuvatko silmiesi ohi kansainvaellukset? Näetkö sielusi silmin kuinka raivokkaat anglosaksi-soturit vyöryvät Brittein saarille ja käyvät roomalaistuneiden kelttien kimppuun työntäen nämä saarivaltakunnan kauimmaisiin kolkkiin?

Eikö? Ei syytä huoleen: päässäsi ei varmastikaan ole mitään vikaa.

Etymologisesti yllä kuvatun kaltaiset mielikuvat olisivat kuitenkin ihan perusteltuja, koska suomen sana sakset on lainattu ruotsin sanasta sax, -en, -ar ja on samaa juurta kuin saksit ja Saksa.

saksi

sakset

Kaikkien kolmen nimi tulee lyhyestä yksiteräisestä teräaseesta, jota kutsuttiin nimellä sax  tai muinaisenglannissa seax. Suomessa ase tunnettiin nimellä skramasaksi tai väkipuukko. Esihistoriallisen ajan arkeologiassa jaetaan aseet miekkoihin, väkipuukkoihin ja tikareihin, joista keskimmäistä aletaan tavata rautakauden löydöissä. Se on yksiteräinen pistoase ja vastaa pituudeltaan lapinleukua tai viidakkoveistä.

Englannin ja saksan kielissä paperin, kankaan, hiusten ym. leikkaamisen käytetty työkalu, joka koostuu kahdesta keskeltä toisiin liitetystä terästä, tunnetaan nimellä scissors (lainattu ranskasta) ja die Shere (englannissa shears tarkoittaa nykyisin ennemminkin keritsimiä). Ruotsissa kyseinen työkalu on yhteistä germaani-menneisyyttä kunnoittavasti nimetty kuin siinä olisi kaksi väkipuukkoa.

Skramasaksi oli ilmeisesti erityisesti germaanien suosiossa, koskapa kokonainen germaanikansa on saanut siitä nimensä. Saksit olivat anglien ohjella toinen kahdesta tärkeimmästä germaaniheimosta, jotka rantautuivat 400-luvulla Brittein saarille täyttämään sinne roomalaisten lähdön myötä syntynyttä valtatyhjiötä. Englannin adjektiivi Anglo-Saxon tulee näiden heimojen nimistä ja sitä käytetään viitatessa paitsi Brittein saarille varhaiskeskiajalla syntyneeseen germaani-kulttuuriin myös nyky-yhteiskuntiin, jotka pohjautuvat tai ovat saaneet vaikutteita englantilaisista tavoista.

Anglo-Saxon, adjective

– describes the people who lived in England from about 600 AD and their language and customs

– describes modern societies that are based on or influenced by English customs

Saksahan on muuten tunnetusti siitä vekkuli maa, että eri kielissä se on nimetty eri germaanikansojen mukaan.* Suomen lisäksi nimeä Saksa käytetään virossa sekä muutamassa muussa suomensukuisessa kielessä (sekä romanikielessä). Englannissa ja italiassa sekä eräissä muissa kielissä sana klassisen latinan germania-sanasta. Ranskassa ja espanjassa taas nimi tulee luoteisimmasta germaaniheimosta alemanneista. Ruotsin Tyskland on samaa juurta kuin Deutschland, joka pohjautuu germaanisen kantakielen sanaan *Þeudiskaz, ja tarkoittaa ’kansaa’. Englannissa tämä sana taas on vakiintunut tarkoittamaan hollantilaisia: the Dutch.

Ei muuten välttämättä ole mahdottoman kaukaa haettua vaihtoehtohistoria-spekulaatiota, etteikö Englannin nimeksi olisi voinut vakiintua jokin saksi-johdannainen, kuten Saksonia tai Saksimaa. Englannin yhdistyessä poliittinen hegemonia oli Wessexin länsisakseilla. Ensimmäisenä yhdistynyttä Englantia hallinnut Aethelstan kutsui itseään tilanteen mukaan nimellä Rex Saxorum ’Saksien kuningas’, Rex Anglorum ’Anglien kuningas’ tai Rex totius Britannie ’koko Britannian kuningas’.

Keltit kutsuivat keskiajalla germaanitulokkaita sakseiksi riippumatta siitä, mistä heimoista nämä olivat kotoisin. Esimerkiksi gaelin kielessä sassenach tarkoittaa edelleen englantilaista.

---

* Puhekielisiä nimityksiä voi olla vielä useampia. Sveitsissä asuessani olen oppinut, että pohjoisia naapureita tarkoittava vähemmän kohtelias lempinimi on Schwab ‘svaabi’, joka vastaa lähinnä hurrittelua tai ryssittelyä. Varsinaisesti tämä viittaa Schwabenin hallintopiiriin etelä-Saksassa ja sitä ennen svaabien heimoon (Caesarin mukaan germaanikansoista suurin ja vahvin), mutta Sveitsissä se on slangisana kaikille saksalaisille. Wikipedia taas tietää kertoa, että entisen Jugoslavian alueella kaikkia saksankielisiä kutsutaan svaabeiksi, tarkoittaen myös sveitsiläisiä ja Itävaltalaisia.

Der Shitstorm on saksaa

Sana der Shitstorm voidaan sitten virallisesti lukea osaksi saksan kieltä. Se on noussut muoti-ilmaisuksi lehdistössä, jossa sitä näkee vähän väliä. Esimerkiksi sveitsiläinen 20 Minuten -ilmaisjakelulehti käyttää sitä uutisoidessaan italialaisen pastafirman Barillan omistajan lausuntoa siitä, että ei haluaisi homoja mainoksiinsa.  Angela Merkelkin  ehti jo luonnehtia eurokriisiä ”paskamyrskyksi”.

Der Shitstorm on ollut tapetilla ainakin keväästä 2012 lähtien, jolloin erinäisistä kielen asiantuntijoista koostuva jury valitsi sen vuoden anglismiksi 2011. Juryn jäsenen Michael Mannin mukaan sana täyttää semanttisen aukon saksan sanastossa, koska esimerkiksi die Kritik ei ole riittävän kuvaileva: kulttuurinen laina siis. Vuonna 2013 der Shitstorm hyväksyttiin jo suosittuun Duden-sanakirjaankin, joten sana on ehditty jo kodifioidakin.

Suvultaan der Shitstorm on maskuliini, mikä on hieman harvinaista uusille lainasanoille, joista suurin osa on neutreja. Englannin sana storm on kuitenkin niin lähellä sanaa der Sturm, että analogian kautta suvuksi määrittyy maskuliini. Näin yhteinen germaaninen menneisyys 1500 vuoden takaa vaikuttaa yhä. Saksan puhujat kuulemma myös tietävät sanojen suvut intuitiivisesti niiden päätteiden perusteella.

Ikkuna etymologiaan

Tulipa eräässä kirjassa vastaan tieto, että englannin sana ikkunalle, window, on lainattu muinaisskandinaavin ikkunasanasta vindauga, joka puolestaan tulee sanoista vindr ’tuuli’ + auga ’silmä’. Tuulensilmä – kuinka runollista! Mutta kuten Matti Mattila blogikirjoituksessaan toteaa, ei kyse oikeastaan ole sen kummemmasta kuin tuuletusaukosta, silmähän on eräänlainen aukko (vrt. neulansilmä). Myös suomen ikkuna liittyy silmään: sen akkuna-muoto on Suomen sanojen alkuperä -kirjan mukaan lainasana erään muinaisvenäjän murteen sanasta okŭno ’ikkuna’, joka on johdettu sanasta óko ’silmä’.

Vaikka myös suomen sana aukko näyttää erehdyttävästi monen muun kielen silmää tarkoittavalta sanalta, Suomen sanojen alkuperä ja Oxford English Dictionary eivät tue Mattilan oletusta, että aukko ja vaikkapa saksan Auge liittyisivät toisiinsa. Molemmat vaikuttaisivat olevan kotoperäisiä sanoja: aukko on ”todennäköisesti samaa sanuetta kuin auki ja avata”, joille ei anneta SSA:ssa vierasperäistä lähdettä vaan pelkkiä suomen sukukielten vastineita, ja Auge tulee OED:n mukaan kantagermaanin *augon-muodosta samoin kuin englannin eye. Etymologia ei ole ihan niin yksinkertaista, että kaikki toisiaan jotenkin muistuttavat sanat liittyvät toisiinsa, jos niiden merkitys on samantapainen. Sillä tavalla tehtiin etymologiaa 1700-luvulla, mutta nykyään prosessi on hieman tieteellisempi.

Sanojen äänneasujen tämänhetkinen samankaltaisuus ei kerro välttämättä paljoakaan, sillä äänneasut muuttuvat aikojen saatossa. Niinpä esimerkiksi suomen viisi ja unkarin öt ovat samaa kantaa, vaikka ne nykyään eivät muistuta toisiaan juuri lainkaan. Äänneasu ei kuitenkaan muutu täysin sattumanvaraisesti, vaan muutoksissa on havaittu erilaisia säännönmukaisuuksia, joita kutsutaan äännelaeiksi (esim. Grimmin laki). Moderni etymologia tekee päätelmiä sanojen äänneasun (muutoksineen), merkityksen ja levikin perusteella. Oikean alkuperän löytyminen voi silti olla osittain tuuripeliä, ja kuuluisa etymologi Anatoly Liberman suositteleekin, että etymologiksi haluavan kannattaa olla kiinnostunut kaikesta ja lukea kaikkea. Koskaan ei tiedä, mistä löytyy puuttuva palanen tilkitsemään aukkoa tiedoissa.

Se viides kotimainen, osa II. Italia ja retoromaani

Edellisessä osassa tuli todettua, että kokemusteni perusteella saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset kommunikoivat keskenään mieluiten englanniksi. En ole vielä tavannut ranskankielistä sveitsiläistä, joka ei osaisi englantia. Englannintaidottomia saksanpuhujia on tullut vastaan muutama yksittäinen tapaus, yleensä ikäihminen.

Sen sijaan tosissaan on joutunut turvautumaan saksaan toisena kielenä muuttojen yhteydessä, tai kun kylpyhuonetta jouduttiin korjaamaan vesivahinkojen vuoksi, ja sitä hoitamaan saapuneet työntekijät osasivat ainoastaan italiaa ja saksaa. Zürichissä kuten muualla Sveitsissä on vanhastaan paljon siirtolaisia Italiasta ja kieleen törmää aina aika ajoin: ravintoloissa sekä siis kylpyhuoneita korjattaessa.

Italiaa puhutaan virallisena kielenä yhdessä kantonissa, Ticinossa. Kantoni on liittovaltion eteläisin ja saa eniten auringonpaistetta. Jos sveitsiläisillä olisi rahaa, he hankkisivat loma-asunnon sieltä tai muuttaisivat viettäämään eläkepäiviä sinne. Vähän aikaa Sveitsissä asuneena ei voi kuin todeta, että ajatus vaikuttaa oikein houkuttelevalta. On hyvin mahdollista, että eurooppalainen paratiisi on siellä missä Sveitsi ja Italia kohtaavat.

Kielistä pienin, eli retoromaani on uhanalainen. Sitä puhutaan Graubündenin kantonissa (ranskaksi: Grisons, italiaksi: Grigioni, retoromaaniksi: Grischun). Puhujia on enää alle yksi prosentti väestöstä. Kieli jakautuu useampaan murteeseen, joista viisi suurinta ovat puter, surmiran, sursilvan, sutsilvan ja vallader. Nämä ovat läheistä sukua Pohjois-Italiassa ja hiukan Itävallan puolellakin puhutuille friulin ja ladinin kielille, joilla ei Italian puolella ole virallisen kielen asemaa vaan ne lasketaan italian murteiksi. Alue vastaa Rooman valtakunnan provinssia Raetia.

Lähde: Wikipedia commons, http://en.wikipedia.org/wiki/File:Rhaeto-Romance_languages.png

Sveitsi on nurkkakuntaisuuden ja pienten alueellisten identiteettien luvattu maa, mikä tarkoittaa, että esimerksi sursilvanin puhujien mielestä sutsilvanin puhujia naurettavampaa roskajoukkoa ei maa päällään kanna, ja tunne on molemminpuolinen. Yritykset yhteisen standardin luomiseksi eivät ole oikein ottaneet tulta alleen. Viimeisin kulkee nimellä Rumantsch Grischun. Sen laati zürichläinen kielitieteilijä Heinrich Schmid ja se valmistui vuonna 1982. Vähemmän yllättäen retoromaanin puhujat eivät kokeneet, että ehdotus edustaisi omaa kieltään, koska se sisältää piirteitä vääristä murteista. Asenne on ehkä ymmärrettävä, mutta mahdollisuudet, että retoromaania puhuttaisiin vielä sadan vuoden päästä, vaikuttavat heikohkoilta.

Olen tähän mennessä törmännyt kieleen kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kuulin kieltä, kun sairausvakuutuksen myynyt henkilö vaihtoi numeroita laskiessa englannista toiselle kielelle. Kysyin, oliko tämä italiaa, ja sain vastaukseksi, että ei; kyseessä oli “romanisch”, muinainen kieli, joka pohjautuu latinasta. Yksi tuttu taas kertoi, että hänen isänsä puhuu äidinkielenään retoromaania, mutta ei opettanut sitä lapsilleen (mistä kyseinen henkilö on hieman pahoillaan). Suuttuessaan isä kuitenkin aina vaihtoi aina äidinkielelle, mistä johtuen retoromaani assosioituu henkilön mielessä kiroilevaan isään.

Latina tuntuu oleva tärkeä osa romanischin puhujien identiteettiä. Samainen tuttu kertoi, että Graubündenissä kuulemma luetaan latinaa lukiossa pakolliset kuusi tuntia viikossa, ja sieltä tulevat ihmiset osaavatkin sitä vakuuttavan hyvin. Englantia ovat myös osanneet. En ole kuitenkaan Graubündenissä matkustellut paitsi turistikohteissa, jotta tietäisin, mitä kieliä, millä kompetenssilla ja millä asenteella puhuvat kielitieteelliseltä kannalta mielenkiintoiset NORMit (Non-mobile Older Rural Males), eli jääräpäisimmät vanhat maalaisäijät, jotka ovat asuneet koko ikänsä samassa kylässä: retoromaania, saksaa vai italiaa?

Se viides kotimainen?

Sveitsi on maailman pienin liittovaltio, joka koostuu 26:sta kantonista (lienee parasta, etten sano mitään puolikantoneista). Vuoteen 1798 asti nämä olivat itsenäisiä kaupunkivaltioita, jotka olivat keskenään puolustusliitossa. Napoleonin sotien jälkeen keskushallintoa hieman lisättiin, muttei toki liikaa: sehän olisi sotinut alueellisen itsemääräämisoikeuden ja suoran demokratian pitkiä ja kunniakkaita perinteitä vastaan. Pienestä koostaan huolimatta maa on myös Euroopan maista se, jolla on eniten virallisia kieliä: saksa, ranska, italia ja retoromaani.

Sveitsin yhdestä päästä toiseen matkustaminen kestää vain noin kolme tuntia ja junassa vaihtuvat kuulutukset sen mukaan, missä kantonissa satutaan olemaan sillä hetkellä ja mitä kieliä siellä puhutaan. Asukkaiden kielitaidosta kuulee joskus aika hurjia asioita:

”In the world of linguistics, the Swiss are the champions. The rest of us, well, we just end up speechless.”

Miltä tilanne näyttää näin puolentoista vuoden mamuilun jälkeen? Puhuvatko nämä EU-epatot todellakin sujuvasti kaikkia neljää virallista kieltä? Vaaditaanko niitä kouluissa? Millainen asema on kielistä pienimmällä, eli retoromaanilla? Entä tarvitaanko virallisten kielten välissä myös englantia, vai hoituuko kommunikaatio sekoittamalla saksaa, ranskaa ja italiaa?

Nooooh… omien kokemuksien valossa virallisten kielten hallinta ei ole sen ihmeellisemmällä tasolla kuin Suomessakaan.

Asun siis Zürichissä, joka on saksankielinen kantoni. Koulussa luetaan pakollisena kielenä ranskaa, mutta käytännössä ihmisten ranskan taidosta on saanut kuulla monenlaista. Yksi ranskalaissyntyinen luennoitsija valitti, että vaikka kyseessä on toinen virallinen kieli, virallisia asiakirjoja on hyvin vaikea saada ranskaksi (väitän, että Suomessa melkein kaikki mahdollinen löytyy yhtä hyvin ruotsiksi kuin suomeksi, ainakin pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa). Toisaalta taas kolmetoista vuotta maassa asunut ranskalainen lentoemäntä kertoi, että zürichläiset tulevat oikein mielellään juttelemaan ranskaksi ja ovat tyytyväisiä, kun pääsevät harjoittelemaan kieltä ranskalaisen kanssa.

Ranskankieliset alueet löytyvät lännestä, eli ”Romandiesta” (joksi aluetta yleensä kutsutaan). Vieraillessani Lausannessa, viiniköynnösten ja korkeiden vuorten reunustaman Genevejärven äärellä, paikalliset kertoivat, että saksaa opiskellaan koulussa pakollisena, mutta ihmiset törmäävät samaan ongelmaan kuin Sveitsiin muuttavat ulkomaalaisetkin. Koulussa opitusta saksan kirjakielestä on apua sveitsinsaksan ymmärtämisessä suunnilleen yhtä paljon kuin kouluruotsista Närpiössä: ei juuri ollenkaan. Sekä sveitsiläiset että närpiöläiset osaavat kuitenkin vaihtaa yleiskielisempään rekisteriin, jolla kommunikoivat ulkopuolisten kanssa.

Sveitsin sisältä löytyy kuitenkin kohtuullisen paljon liikkuvuutta. Jotkut saksankieliset kollegat ovat olleet töissä vaikkapa Genevessä ja osaavat hyvin ranskaa, ja Zürichissä olen törmännyt useampaankin Romandiesta muuttaneeseen Zürichissä pitkään asuneeseen henkilöön, jotka puhuvat lähes täydellistä saksaa, usein ranskalaisella korostuksella, ja ovat oppineet ymmärtämään sveitsinsaksaa.

Tavallisin järjestely taitaa kuitenkin olla se, että saksan- ja ranskankieliset sveitsiläiset puhuvat keskenään mieluummin englantia kuin jommankumman äidinkieltä.

____________________

Mutta tässä oli vasta kaksi neljästä. Stay tuned for italia ja romanisch.

Sananlaskuista ja sardiineista

Kala suustaan, mies sanoistaan kertoo filippiiniläinen sananlasku. Suomeksi sanonta esiintyy muodossa sanasta miestä, sarvesta härkää ja englanniksi take a man by his word and a cow by her horns. Tämä sananlasku löytyy kautta Euroopan ja laajemmaltakin, persiasta venäjälle ja turkista ruotsiin. Osa sananlaskuista tuntuu kuvaavan koko ihmiskunnan kokemusperää, toiset taas ovat hyvinkin paikallisia. Sananlaskut edustavat erilaisten ryhmien, ehkä jopa kansakuntien kollektiivisia käsityksiä. Englantilaisen yleisneron (myös kuvattu moraalisesti epäilyttävänä, kunnianhimoisena riikinkukkona) Francis Baconin (1561–1626) mukaan sanalaskuista tuntee kansan älyn, hengen ja elinvoiman.

Francis Baconin aikaan 1500- ja 1600-luvuilla sananlaskujen suosio oli huipussaan Englannissa. Arviolta noin 12.000 sananlaskua eli paksusti aikalaisten suissa, moninkertainen määrä nykykieleen verrattuna. Sananlaskuja ammennettiin raamatullisista lähteistä, klassisen maailman teksteistä ja kansanperimästä. Niitä käytettiin monenlaisiin tarkoituksiin, anteeksipyynnöstä (better late than never, parempi myöhään kuin ei milloinkaan) puolueettomuuden oikeitukseen tai varoittamaan puoluettomuuden vaaroista (for between two stools is no sure seat, kahden jakkaran väliin on paha istua). Samaa sananlaskua saattoi, ja saattaa yhä, käyttää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, ja niitä tulkittiin hyvinkin vapaasti. Sanalaskuilla ilmaistiin totuuksia elämästä, ihmisistä ja yleensä kaikesta maan ja taivaan välillä:

the ape wilbe an ape still
apina on aina apina

euery man snatcheth what he can for himself
jokainen nappaa sen minkä kerkee

out of sighte out of mynde
poissa silmistä, poissa mielestä

noe penny, no paternoster
ei rukousta pennittömälle

they that may pay best, they pay werst
rikkaat vähiten maksaa

it shall neuer neede to prykk nor threte a free horse
ei vapaa hevonen piiskaa tarvitse

Piru oli aina suosittu aihe: gotten on the devill ’s back , spent on the devill ’s belly, jonka suomalainen vastine voisi olla kyllä piru anteensa korjaa.

Sananlaskuja saattoi ilmaista latinaksi:

Celum, non animum mutant, qui trans mare currunt
he, jotka merten yli karkaavat, taivaan vaihtavat, eivät sieluaan

tai sekä latinaksi että englanniksi:

Mora trahit periculum
Taryeng drawyth parell
Vitkastelu tuo tuhon

Monet sananlaskuista olivat koko Euroopan kulttuuriperimää. Yksi näistä on edelleenkin yleisessä käytössä oleva first come, first served (eestiksi kes ees, se mees). Alun perin sananlasku viittasi myllyjonoihin, ja ilmeni englanniksi esimerkiksi muodoissa for who comyth fyrst to the mylle fyrst must grynd (Paston veljesten kirjeissä 1400-luvulla) tai whoso that first to mille comth, first grynt (Chaucerista 1300-luvulla). Latinaksi Erasmukselta löytyy ytimekäs versio: Qui primus venerit, primus molet. Keskiajan latinankielisissä muodoissa, kuten ante de iure molit, molam qui prius adivit, on keskeistä jauhamisvuorojen oikeudenmukaisuus. Englanti, ja eesti, olivat poikkeuksellisia siinä, että mylly-käsite katosi sananparresta toisin kuin muissa kielissä:

Chi prima giógne, prima macini (italiaksi)

Die eerst ter molen comt sal eerst malen (hollanniksi)

Den som kommer först till kvarnen får först mala (ruotsiksi)

Suomeksi vastaava sananlasku löytyy painetussa muodossa ainakin 1800-luvulta: Se ensin jauhattaa, joka ensin myllyyn tulee (Valittuja suomalaisten sananlaskuja, jotka on kokoillut ja ulos andanut Jak. Juteini, Viipurissa Painettu And. Cederwallerin kirjapainossa vuonna 1818).  Itse pidän kollegani Alpo Honkapohjan tulkinnasta: se parhaiten jauhaa, joka ensiksi jauhaa.

Kuten sanonta kuuluu, puheesta ihmisen tunnistaa – ja sananlaskuista saa kuvan hänen persoonastaan. Tästä esimerkkinä käyköön John Shillingfordin käyttämä sananlasku ait latro ad latronem (puhuu varas varkaalle – varkaat yhtä pitävät).

John Shillingford oli pormestari, joka ymmärsi sardiinien tärkeyden raastuvassa. Vuonna 1444 hänet äänestettiin Exeterin kaupungin pormestariksi puolustamaan vapaiden kaupunkilaisten oikeuksia papistoa vastaan (ainakin yhden tulkinnan mukaan). Kiistaa käytiin monella rintamalla – Shillingford matkusti Lontooseen seitsemän kertaa tapaamaan mm. lordikansleria, jota hän kestitsi parhaansa mukaan. Kesällä 1447 Lontoossa ollessaan ja kuultuaan lordikanslerin kutsuneen Chief Justice John Fortescuen kala-aterialle Shillingford lähetti heille lahjaksi kaksi maukasta nuorta haukea ja kaksi mahtavaa suutari-kalaa. Tapahtuma sai onnellisen käänteen, sillä aterialle saapuivat myös Buckinghamin herttua ja Suffolkin tuleva herttua. Shillingfordin mukaan hän sai kaloista kiitosta näiltä suurilta herroilta.

Myöhemmin samana vuonna Shillingford oli jälleen Lontoossa, ja tällä kertaa hänen oli tarkoitus kestitä lordikansleria sardiineilla. Sardiinit kuitenkin myöhästyivät, ja näin ollen myös hänen tapaaminen lordikanslerin kanssa lykkääntyi. John Germyn -niminen Exeterin virkamies sai syytteet tästä Shillingfordin kirjeessä, josta lyhyt pätkä:

Apua olen saanut vastoinkäymisten lisäämiseksi, mutta sitäkin vähemmän niitten voittamiseksi. Pyydän teitä erityisesti kiittämään arvon Germyniä Quasi duceret euge euge hänen käytöksestään id male gaude Germyn [arvon Germyniä, joka eittämättä taputtaa itseään olalle hyvästä käytöksestään, senkin tompelo!]. Tiedän varsin hyvin hänen syyttävän kuriiriaan, sitä valheellista porttoa, ja kuriirin syyttävän häntä – täten voin sanoa ait latro ad latronem ja inter scabella duo anus labitur humo [jokseenkin monitulkintainen sanonta, joka ymmärtääkseni kuvaa yritystä istua kahden jakkaran väliin] – Kristuksen kirous kaatukoon molempien päälle, ja sanokaa amen non sine merito, ja jollette uskalla sitä ääneen sanoa, tehkää niin ainakin ajatuksissanne.

(Shillingfordin kirjeet englanniksi, pätkä alkaa ”And so y have helpe ynogh abakward…”)

Lähteitä

Matti Kuusi -kansainvälinen sananlaskujen tyyppiluokitus

Ek, Sven (1964). Den som kommer först till kvarns – ett ordspråk och dess bakgrund. Monograph.

Fox, Adam (2000). Oral and literate culture in England, 1500-1700. Oxford: Clarendon Press.

Kendall, Paul Murray (1962). The Yorkist Age : Daily Life during the Wars of the Roses. New York: Anchor Books.

Lauhakangas, Outi (2004). Puheesta ihminen tunnetaan. Sananlaskujen funktiot sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Helsinki: SKS.

Mieder, Wolfgang (2004). Proverbs: a handbook. Westport, Connecticut: Greenwood Press.

Moore, Stuart A. (1965). Letters and Papers of John Shillingford, Mayor of Exeter 1447-50. (Camden Society publications, New series 2). Westminster: J.B. Nichols and sons.

Ei niin, että …

Käännöslainoja on usein vaikea havaita tuontitavaraksi. Samuel Johnson, englannin historian ehkä tunnetuin leksikografi, pelkäsi ranskasta käännettyjen sanontojen korruptoivan englannin kielen. Vuoden 1755 sanakirjansa johdannossa hän totesi, että vaikka yksittäisiä sanoja lainattaisiin tuhatmäärin, kielen rakenteet eivät niistä horju, kun taas uusi fraseologia järkyttää kielen perusteita. Jos kääntäjät eivät valpastuisi, englanti rapautuisi ennen pitkää ranskan murteeksi.

Saksalainen kollegani pohti englannin not that -rakenteen lainautumista muihin Euroopan kieliin. Ainakin saksasta löytyy vastaava ilmaus. Miten kääntyisivät suomeksi seuraavat pari esimerkkiä?

– … no one will fancy him now. Not that I fancied him before but …
– … jetzt wird er niemandem mehr gefallen. Nicht dass er mir jemals gefallen hätte …

– it’s not that they’re fussy, it’s just that they don’t eat all the things that we eat.
– es ist ja nicht so, dass sie heikel sind, sie essen nur einfach nicht alles, was wir essen.

Not that -rakenteella puhuja täsmentää tai lieventää väitettään tai sen mahdollista tulkintaa. Suomessa ei niin, että on mahdollinen, joskaan ei ainut tai edes luontevin käännösvaihtoehto:

–  kukaan ei enää tykkää hänestä. Ei niin, että olisin hänestä aiemminkaan tykännyt, mutta …/ Eipä silti, että olisin hänestä aiemminkaan tykännyt, mutta …

– ei niin, että he olisivat nirsoja/eivät he nirsoja ole; he vain eivät syö kaikkea mitä me syömme.

Nettihaku tuotti kuitenkin vakuuttavan määrän ei niin, että -tapauksia (pilkulla ja ilman) hyvin erilaisista tilanteista opiskelijavaihtopalautteesta eduskunnan täysistunnon pöytäkirjaan ja urheilublogista yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun. Onpa rakenteelle omistettu oma runokin. Ilmaus selvästi on voimissaan.

Kollegani jäljitti englannin not that -rakenteen ensiesiintymät 1300-luvun lopun raamatunkäännökseen, jossa sillä englanninnettiin korinttolaiskirjeissä latinan non quod. Varhainen käännöskonteksti löytyy myös suomalaiselle ilmaukselle. Vuoden 1548 raamatunkäännöksessään Agricola suomensi vastaavia korinttolaiskirjeiden kohtia ei niin että -rakenteella:

Ei nin ette me Herrauttaisima teiden Usko’na ylitze/ waan me olema Auttaijat teiden ilohon/ sille ette te Uskosa seisotta. (2 Kor 1:24)

Pitääpä kysyä kollegalta miten Luther aikanaan saksansikaan kyseiset jakeet!