Avainsana-arkisto: suomen kieli

VARIENG vastaa! Hiljaiset englanniksi

Toni Tikkanen kysyy:

Moi,

jos mietitään sanaa hiljaiset (esim. se olisi vaikka jonkun porukan nimi: ”Hiljaiset”) niin voiko se olla vain The Silent, vai pitääkö englannin kielessä olla aina tyyliin Silent Ones tai The Silents? Eli onko The Silent esim. otsikkona oikeaoppinen?

Kiitos avusta!

Tässä lyhyesti havaintojani vaihtoehdoista the silent, (the) silent ones ja the silents.

Viimeksi mainittu, The Silents, on ainakin yhden australialaisen rockbändin nimi. Assosioituisikohan se suomalaiskontekstissa käytettynä liian helposti tähän psykedeelistä rockia soittavaan yhtyeeseen?

The Silents @ Metropolis Fremantle (27 5 2010) (4703106064)

The Silents

The silent (käytettynä substantiivin lailla kuten the rich, the poor) on ilmeisesti OK. Tein British National Corpus -haun hakutermillä the silent. Osumia oli 292 ja niistä kaksi näyttää ’meidän kamaltamme’:

There are further issues about the availability of language and concepts to the silent. [BNC EB2 1618]

More difficult is the point made earlier about the lack of language and concepts to enable the silent to speak. [BNC EB2 1046]

Olen yrittänyt hakea vaihtoehtoa the silent myös netin kautta raamatusta, toistaiseksi tuloksetta. Se jae, joka tuli mieleeni oikopäätä, oli Matt. 5:5. Tämä osoittautui jo suomalaisten käännösten kannalta kirjavaksi: Vuoden 1938 kirkkoraamatussa on hiljaiset, vuoden 1992 kirkkoraamatussa kärsivälliset; Uusi testamentti nykysuomeksi (1972) antaa vastineen nöyrät ja Pentti Saarikoski Matteuskäännöksessään vuodelta 1969 tarjoaa maan hiljaiset. Kiinnostavaa olisi tietenkin löytää the silent englanninkielisistä käännöksistä, joita on lukuisia. En ole toistaiseksi löytänyt yhtään the silent -tapausta; tavallisin englannin kielen sana Matteus 5:5:n käännöksissä on the meek.

Näytin vielä BNC-esimerkkivirkkeitäni kahdelle englannin natiivipuhujalle täällä Nykykielten laitoksella. Molemmat olivat sitä mieltä, että niissä the silent on geneerinen ja viitteeltään monikollinen. Se toimiikin hyvin konteksteissa, joista käy selvästi ilmi, että puhutaan ihmisryhmistä, sellaisista kuin esimerkiksi the rich, the poor tai the disabled. The silent ei ilmiselvästi ole kuitenkaan yleisyydessä edellä mainitun kolmen luokkaa, jotka vailla kontekstiakin ovat välittömästi tunnistettaviksi geneerisiksi ihmisryhmiin viittaviksi sanoiksi. Jos alat selailla hakutermejä the poor, the rich ja the disabled BNC:ssä, törmäät heti alkuun lukuisiin geneerisiin esimerkkeihin. Näyttää siltä, että the silent ei ole samalla tavalla profiloitunut ja siksi se irrallisena ei ihan helposti antaudu geneeriselle tulkinnalle. The silent ones puolestaan viittaa yksiselitteisemmin tiettyyn ihmisryhmään tai tietyn ihmistyypin edustajiin.

Summa summarum: suosittelisin pidempää muotoa The Silent Ones.

Mainokset

5 kommenttia

Kategoria(t): Matti Kilpiö

”Siinä puukon tutkain”: Mark Twain, Shakespeare ja suomentajan ongelmat

Shakespeare ei jätä kirjallisuutta rauhaan. Sitaatteja ja alluusioita pulppuilee joka puolelta – kuten olen joissakin aikaisemmissa blogikirjoituksissani yrittänyt osoittaa. Yksi kuolemattomista Shakespeare-leikittelyistä on Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuissa (1884) parodioima Hamletin ”Ollako vai ei” -monologi. Sen lausahtelee ulkoa muistellen maata kiertävä veijari ”Herttua”. Tämä versio on haaste kaikille Shakespearen rakastajille, sillä se rakentuu kokonaan oikeiden Shakespeare-sitaattien varaan, joskin odottamattomat yhteydet ja merkitykset nivoutuvat riehakkaaksi komediaksi. Tarvitaan Mark Twainin kaltainen mestari, jotta syntyisi tällainen versio Shakespearen kahden tragedian teksteistä.

Mark Twain

Mark Twain (Wikimedia Commons)

Herttuan Hamlet-monologi menee näin (ilmeisimmät Hamletiin viittaavat rivit lihavoitu; Macbethista poimitut kursivoitu):

To be, or not to be; that is the bare bodkin
That makes calamity of so long life;
For who would fardels bear, till Birnam Wood do come to Dunsinane,
But that the fear of something after death Murders the innocent sleep,
Great nature’s second course,
And makes us rather sling the arrows of outrageous fortune
Than fly to others that we know not of.
There’s the respect must give us pause:
Wake Duncan with thy knocking! I would thou couldst;
For who would bear the whips and scorns of time,
The oppressor’s wrong, the proud man’s contumely,
The law’s delay, and the quietus which his pangs might take.
In the dead waste and middle of the night, when churchyards yawn
In customary suits of solemn black,
But that the undiscovered country from whose bourne no traveler returns,
Breathes forth contagion on the world,
And thus the native hue of resolution, like the poor cat i’ the adage,
Is sicklied o’er with care.
And all the clouds that lowered o’er our housetops,
With this regard their currents turn awry,
And lose the name of action.
Tis a consummation devoutly to be wished.
But soft you, the fair Ophelia:
Ope not thy ponderous and marble jaws.
But get thee to a nunnery—go!

(Mark Twain, The Adventures of Huckleberry Finn, Penguin Books 1994, 136-137)

Tätä kannattaa verrata alkuperäiseen Hamlet-monologiin:

To be, or not to be, that is the question,
Whether ’tis nobler in the mind to suffer
The slings and arrows of outrageous fortune,
Or to take arms against a sea of troubles,
And by opposing end them. To die, to sleep—
No more—and by a sleep to say we end
The heartache and the thousand natural shocks
That flesh is heir to; ’tis a consummation
Devoutly to be wished. To die, to sleep;
To sleep, perchance to dream. Ay, there’s the rub,
For in that sleep of death what dreams may come
When we have shuffled off this mortal coil
Must give us pause. There’s the respect
That makes calamity of so long life.
For who would bear the whips and scorns of time,
Th’oppressor’s wrong, the proud man’s contumely,
The pangs of disprized love, the law’s delay,
The insolence of office, and the spurns
That patient merit of th’unworthy takes,
When he himself might his quietus make
With a bare bodkin? Who would fardels bear,
To grunt and sweat under a weary life,
But that the dread of something after death,
The undiscovered country from whose bourn
No traveler returns, puzzles the will,
And makes us rather bear those ills we have
Than fly to others that we know not of.
Thus conscience does make cowards of us all,
And thus the native hue of resolution
Is sicklied o’er with the pale cast of thought,
And enterprises of great pith and moment
With this regard their currents turn awry
And lose the name of action. Soft you now,
The fair Ophelia!—Nymph, in thy orisons
Be all my sins remembered.

(Hamlet III.1, Internet Shakespeare Editions)

Useimmat Herttuan mahtipontiset lauseet on poimittu alkuperäisestä monologitekstistä. Esimerkiksi juhlavan alun ”bare bodkin” (’paljas tikari’) muuttaa merkitystään yllättävästi. Myös Hamletin muista osista siepatut sitaatit korostavat komiikkaa, erityisesti Ofelian ”ponderous and marble jaws”. Macbethkin on ollut Herttualle tuttu. Mutta mitä tekee Birnam Wood Claudiuksen linnassa? Eipä viattoman unen murhaaminenkaan ole aivan kohdallaan. Hauska on myös ”sananlaskun kissan” loikkaaminen näyttämölle.

Entä miten suomentajat selviävät tällaisesta komediasta? Ongelmana on etenkin, miten säilyttää yhteys Shakespearen alkuperäistekstiin. Käännöksellä tulisi olla yhteys Shakespeare-suomennokseen, mutta mihin suomennokseen? Ja suomennosten ilmaisut eivät ole samalla tavoin vakiintuneita ja tunnettuja kuin Shakespearen alkutekstin.

Kaksi Huckleberry Finnin suomennosta on helposti saatavilla: Yrjö Kivimiehen vuodelta 1956 (alkuperäisssuomennos vuodelta 1927) ja Jarkko Laineen vuodelta 1999 (alkuperäissuomennos vuodelta 1972).

Kivimies (1941)

Kivimies (1941)

Kivimies aloittaa monologin oikeaan Herttuan tyyliin:

Ollako vai ei olla, siinä puukon tutkain:
Se elon kurjuutta vain pitkittävi;
Ken kärsis oksaa, kunnes Dunsinaniin kulkee Birnam-metsä,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, unen murhaa, tuon viattoman,
Tuon luonnon toisen atrian.

Laine (1990)

Laine (1990)

Laineen suomennoksessa Herttuan monologi alkaa seuraavasti:

Ollako vai eikö; siinä paljas terä tikarin
joka kurjuutta elämän niin pitkittää;
niille jotka taakan kantaa, kunnes metsä Birnamin tulee Dusinaniin [sic],
mut tuo pelko jostain jälkeen kuoleman
murhaa unen viattoman,
suuren luonnon toisen atrian

Kivimies nojaa Cajanderin käännökseen (”Jos puukon tutkaimella suoran tehdä / Vois elämästään”) ja Laine Jylhän käännökseen (”terällä tikarin jos niistä itse / vois selvän tehdä”)

Myös Kivimiehen käännös Birnamin metsän tulosta Dunsinaniin pari riviä myöhemmin noudattaa tarkasti Cajanderin Macbeth-suomennosta (”Älä pelkää, kunnes Dunsinaniin kulkee Birnam-metsä”, Macbeth V.5). Jylhä heijastaa selvästi Cajanderia (”Pois pelko, kunnes Birnam-metsä kulkee / päin Dunsinanen vuorta”). Laine on hiukan vähemmän sanatarkka: on vaikea sanoa, seuraako hän enemmän Jylhää kuin Cajanderia. Yhtymäkohta Macbethiin on kuitenkin mitä ilmeisin.

Selkeä yhteys Cajanderin ja Jylhän käännöksiin on myös sekä Kivimiehen että Laineen viittauksilla Macbethiin, joka ”unen murhaa … tuon luonnon toisen atrian” (Cajander, Macbeth II.2)

Kivimies:

Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa,
Unen murhaa, tuon viattoman,
Tuon luonnon toisen atrian,

Laine:

mut tuo pelko jostain jälkeen kuoleman
murhaa unen viattoman,
suuren luonnon toisen atrian.

Jo nämä monologin alun sitaatit osoittavat, että sekä Kivimies että Laine pystyvät taitavasti ottamaan huomioon myös Shakespeare-suomennosten sanavalinnat.

Herttuan monologin loppu kruunaa komedian, sekä alkutekstissä että käännöksissä. Marmorileuat löytyvät Hamletin ensimmäisestä näytöksestä:  “Why the sepulcher / Wherein we saw thee quietly interred / Hath oped his ponderous and marble jaws / To cast thee up again?” (Hamlet I.4). Sekä Cajanderin että Jylhän valinta on “loi raskaat marmoriset leukans’ auki”.

Kivimies:

Mut vaiti, ihana Ophelia:
Hirveitä marmorileukojas äl’ avaa,
Vaan mene luostariin, mene ja heti!

Laine (pp. 161-162):

Se täyttymys olis halu hartain; mutta vaiti nyt Ofelia,
älä aukaise raskaita marmorleukojas,
vaan mene luostariin – mene heti.

Herttuan monologi on haaste lukijalle, joka pystyy todella nauttimaan Twainin komiikasta vain, jos hallitsee Shakespearensa. Se on myös haaste kääntäjille, joiden on sovitettava monologi oikeiden Shakespeare-suomennosten mukaiseksi. Voi vain todeta, että sekä Kivimies että Laine ovat olleet tehtävänsä tasalla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen

Sitten on pääsiäinen … eikä פֶּסַח

Kävin alkukuusta pitkästä aikaa Englannissa. Siellä kevät oli jo paljon pitemmällä: narsissit kukkineet, kirsikkapuut täydessä kukassa ja ensimmäiset sireenit (tai syreenit) aloittamassa kukinnan. Lähestyvä pääsiäinen nousi usein puheenaiheeksi paikallisten kollegoiden kanssa – loma on aina tervetullut! Jossain keskustelussa joku hieman paheksuen totesi miten anglikaanisessa kirkossa kuulee nykyjään pääsiäistervehdystä, ”Kristus nousi kuolleista!” – ”Totisesti nousi!” (”Christ is risen!” – ”Truly, He is risen!”). Suomessahan tervehdys on tuttu ortodokseilta, mutta ilmeisesti puhuja assosioi tervehdyksen ei niinkään idän kirkkoihin, kuin korkeakirkollisuuteen – jonka piirteitä on anglikaanisessa kirkossa runsaasti, ja joita on kritisoitu reformaatiosta asti.

 

Pääsiäisen suomenkielinen nimi kuulostaa hieman samalta kuin juhlan hepreasta johdetut nimet eri kielissä. Nimi (ja juhla) juontuu juutalaisten פֶּסַח pesaḥ-juhlasta, israelin kansan Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhlasta, jota vietetään kevätpäivänseisauksen aikoihin. Tämän kreikankielinen muoto, Πάσχα (Pasha), johti latinan paschaan, josta syntyi niin espanjan Pascua, italian Pasqua, ranskan Pâques, kuin hollannin Pasen. Ruotsin Påsk on ilmeisesti johdettu suoraan hepreasta, ja venäjän пасха (pasha) taas kreikasta.

Mutta Nykysuomen etymologinen sanakirja toteaa, että pääsiäinen on:

“johdos verbistä päästä. Merkitysyhteyttä on selitetty mm. siten, että pääsiäinen on merkinnyt paastoajan päättymistä eli paastosta pääsemistä. Suomen kirjakielessä pääsiäinen on esiintynyt … Agricolasta alkaen”

…eli yhteyttä hepreaan ei ole: päästä-verbilläkin on “vastineita kaikissa lähisukukielissä”. Tätä lukiessa mietin, pitiköhän termiä suomentaessa tehdä eroa “ikivanhaan omaperäiseen sanastoon” kuuluvaa paskaan..? (Ehkei: mutu-tuntumaan perustuvat etymologiset pohdinnot menevät yleensä täysin pieleen. Merkityksen puolesta taas termi pääsiäinen sopii juutalaisen pesaḥ-juhlan aiheeseen: israelin kansa kun tietenkin pääsi (pois) orjuudesta. Mutta sanojen yhteys on siis spekulaatiotani).

Englanniksi pesaḥ-juhlan nimi on passover – mutta kuitenkin pääsiäinen on englanniksi Easter. Perinteisesti tämän jälkimmäisen nimen katsotaan tulevan germaanisen Ēostre-jumalattaren nimestä, ja todennäköisesti olevan samaa muinaista juurta kuin itää tarkoittava east. Englannissa siis kirkko ilmeisesti täytti olemassaolevan (vuodenaika)juhlan uudella, kristillisellä merkityksellä, säilyttäen kuitenkin juhlan pakanallisen nimen. (Tämä on kovin yleinen ilmiö – vrt. Joulu, joka mm. suomeksi ei ole “kristus-messu”).

Ei niin, etteikö englannissakin esiintyisi muita nimityksiä pääsiäiselle. Tein pikaisen korpushaun, ja löysin kourallisen Pasch-tyyppisiä sanoja kirjekorpuksestamme:

  • “… as I wrote to yowr lordshyp yn a papier in articles late before Pasch.” (William Worcester, 1478)
  • “I have also sold unto hym iij pockettes fyne Cottes … to pay in hand … the full price in the Pasche marte.” (Richard Johnson, 1547)

Useimmat osumat ovat 1400-luvun lopulta, jolloin englannissakin kirkon kieli oli yhä latina. Sana kuitenkin esiintyy sekä yksin, että yhdyssanoissa tai sanayhdistelmissä (“Pasche marte” = ‘pääsiäismarkkinat’).

Toinen sana, joka englannissa(kin) liitetään pääsiäiseen on passion. Sana juontaa keskiajan latinasta, jossa passiōn oli teologinen termi jolla viitattiin Kristuksen kärsimykseen. Tämänkin sanan löysin korpuksestamme, jossa se esiintyy 1400-luvulta 1700-luvun lopulle, mutta aina sanayhdistelmissä:

  • “Whereapon day was assigned on Wensday next after Passion Sonday” (John Shillingford, 1448)
  • “by God’s grace I wilbee with yow in your musters at Pott on Teusday in the Passion weeke.” (Thomas Wentworth, 1625)
  • “You will soon see in print the whole music of the Popes Chapel, as performed there during passion week.” (Charles Burney, 1771)

Ja “Passion week” on edelleen suht yleinen nimi pääsiäisviikolle:

 

passion:easter week

 

Passionista tuli mieleen kymmenen vuoden takainen Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ (jostain syystä elokuvateattereissa samma på finska, mutta tv-näytöksiin elokuvan nimi on käännetty muotoon Kristuksen kärsimyskertomus).

…Hetkinen, “Passion of the Christ”? Mistä määräinen artikkeli?

Etymologisesti nimi kristus tulee kreikankielen sanasta χρῑστός (khristos), ‘voideltu’; joten “the Christ” ≈ ‘the anointed (one)’, ja artikkeli on ehkä oikeutettu. Moinen käyttö kuitenkin särähtää korvaan – Kristus on erisnimi, ei siinä juuri kukaan ole artikkelia käyttänyt:

 

passion of the christ 1

 

Tarkkasilmäiset lukijat varmaan huomaavat pienenpienen nousun artikkelin käytössä 2000-luvulla – mutta tämän selittää yksin Gibsonin elokuva:

 

passion of the christ 3

 

Tällaisia mietin tänä pääsiäisenä. Hassua, miten moni pääsiäiseen liittyvä sana alkaa samankaltaisella äänteellä: /p/+[vokaali]+/s/! Lienee sattumaa, mutta silti mielenkiintoista.

Aurinkoista Pääsiäissunnuntaita – syökää suklaamunia!

2 kommenttia

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

Suomi, tuo puolueeton kielemme

VesilasiToisin kuin ehditte ehkä jo kuvitella, tämä blogikirjoitus ei käsittele suomen sukupuoletonta hän-pronominia, vaan erästä toista neutraaliutta osoittavaa piirrettä kielessämme. Englannissahan kysellään usein:

Is your glass half full or half empty?

Suomeksi se käännetään yleensä:

Onko lasisi puolitäysi vai puolityhjä?

Mutta perinteisestihän lasit eivät ole suomessa puolitäysiä sen paremmin kuin puolityhjiäkään, vaan puolillaan. Meidän ei ole pakko sitoutua optimistiseen eikä pessimistiseen näkökantaan, vaan voimme pysyä täysin puolueettomina. Mahtavaa! Löytyyköhän muista kielistä vastaavaa sanaa?

MOT-sanakirjat kertovat: englanti half-filled, ruotsi halvfull, saksa halbvoll, ranska demi-plein, italia mezzo pieno, espanja medio lleno, viro pooleldi täis… Kaikki näistä ovat siis optimistisesti puolitäysiä. (Joku semantikko varmaan osaisi kertoa, miksi oletussana on puolitäysi eikä puolityhjä – liittynee samaan kuin se, että yleensä kysytään henkilön pituutta eikä lyhyyttä.) Muutamasta kielestä löytyy kyllä neutraalikin versio, mutta ne vaativat prepositiolausekkeen (’puoleen asti’): saksa bis zur Hälfte, espanja a la mitad, portugali até meio.

Mutta sitten! Venäjä: наполовину. En valitettavasti osaa venäjää, mutta sama sana näyttää tarkoittavan myös ’puoleksi, puoliksi, puolitiehen, puolittain’. Olemmeko siis neutraaleja yhdessä slaavien kanssa, ja länsieurooppalaiset sitten niitä optimisteja? Taidanpa stereotypioista piittaamatta juoda lasini typötyhjäksi, onhan sentään perjantai. Kippis!

2 kommenttia

Kategoria(t): Tanja Säily

”Hwæt the…”, onko Beowulfin alku käännetty väärin kaikki nämä vuodet?

BeowulfTaannoin tuli maristua, että valtamediassa tuntuvat uutiskynnyksen ylittävän ainoastaan hyvin kyseenalaiset historiallista kielitiedettä käsittelevät julkaisut. Viime syksynä kuitenkin ilmestyi muinaisenglannin hwæt-sanaa käsittelevä artikkeli, joka sai näkyvyyttä ainakin englanninkielisten maiden mediassa (geekosystem.com/beowulf-error/), koska se saattaa muuttaa pisimmän anglosaksisen runoelman Beowulfin käännöstä. En ole huomannut, että suomalainen media olisi julkaisua noteerannut, joten ajattelin kirjoittaa lyhyen yhteenvedon tällä ensimmäisellä kotimaisellamme.

Beowulfin alkusäkeet kuuluvat siis seuraavasti:

Hwæt we gardæna           in geardagum
þeodcyninga trym            gefrunon

Pekonen ja Tolley suomentavat ne:

Kuulkaa! Keihäsdaanien                      kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu,

(Osmo Pekonen & Clive Tolley. 1999. Beowulf. Helsinki: WSOY)

Runoelman ensimmäinen sana on hwæt, joka on etymologisesti sama sana kuin nykyenglannin kysymyspronomi what. Beowulfin ensimmäinen lause ei kuitenkaan ole suora kysymys ja on ollut pienoinen mysteeri, kuinka se pitäisi ymmärtää ja kääntää.

Suht vakiintuneen näkemyksen mukaan sanalla oli kolme funktiota: yksikön neutrin interrogatiivipronomini (kuten what), adverbi sekä lauseenulkoinen interjektio, joka esiintyy vanhoista germaanisista kielistä vain muinaisenglannissa ja toisessa länsigermaanisessa kielessä muinaisalasaksassa (germaanikielten keskinäisistä suhteista kannattaa katsoa esimerkiksi Antti Ijäksen erinomainen yhteenveto). Beowulfin alussa olisi siis kyse näistä kolmannesta.

On myös ehdotettu (ehkä lähinnä spekuloitu), että koska kyseinen sana löytyy niin monen runon alusta, kyseessä olisi runonlaulajien tapa kääntää huomio itseensä ja kauan sitten kadonneen suullisen kulttuurin tapa, joka vain aniharvoin päätyi pergamentille. Esimerkiksi J.R.R. Tolkien kertoman mukaan aloitti usein Beowulf-luentonsa luentonsa hiipimillä luokkaan ja katkaisemalla opiskelijoiden puheensorinan lausumalla kovaan ääneen hwæt. Käännökseksi on ehdotettu seuraavia: truly!, what ho!, Lo!, Hear me! Yes! Indeed! sekä Yo, listen up! (löytyy Beowulfin rap-versiosta…). Pekonen ja Tolley suomentavat sen siis: kuulkaa.

George Walkden esittää uuden teorian artikkelissaan ”The Status of hwæt in Old English”, joka julkaistiin syksyllä 2013 arvostetussa tieteellisessä aikakauslehdessä English Language and Linguistics. Walkden esittää artikkelissa, että yleisesti hyväksytty kolmas tulkinta on väärinymmärrys1 ja pohjaa analyysinsä lauseenalkuisesta hwætista aineistoon, joka koostuu n. 250 lauseesta muinaisenglannissa sekä muinaisalasaksassa.

Walkdenin teorian mukaan muinaisenglannin hwæt ei ollut interjektio vaan pronomini, joka aloitti eksklamatiivisen lauseen, jossa merkitys syntyi koko lauseesta. Nykyenglannissa rakenne ei ole mahdollinen what-pronominilla, mutta esimerkiksi saksassa ja ranskassa seuraavat lauseet ovat kieliopillisia.

saksa:

Was du dich verändert hast?
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] oletkaan muuttunut?’

ranska:

Que il vous aime!
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] hän rakastaakaan teitä!’2

Jos hwæt toimi samoin myös muinaisenglannissa, olisi parempi suomennos Beowulfin alkusäkeistä:

Kuinka keihäsdaanien                           kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu
(tai ’muinaisesta maineesta                   meillä lauletaan’)

Tämä voi tuntua pikkuseikalta, mutta jos tiedeyhteisö hyväksyy Walkdenin argumentit, joudutaan useammankin muinaisenglannin tekstin käännöksiä ja editioita rukkaamaan. Näitä ovat esimerkiksi:

Hwæt ic swefna cyst secgan wylle
’kuinka minä unista parhaan kertoa haluan’
(vs. ’kuulkaa! Minä unista parhaan kertoa haluan’)

(Dream of the Rood)

Iuliana! Hwæt þu glæm hafast
’Iuliana, kuinka kaunis oletkaan’
(vs. ’Iuliana! Kuule! Sinulla on kauneutta…’)

(Iuliana)


1 Walkden argumentoi, että hwæt ei voi olla lauseenulkoinen, koska 1) se yleensä vastaa painotonta tavua runomitassa, 2) yhdessäkään muinaisenglannin- tai muinaisalasaksankielisessä käsikirjoituksessa sitä ei ole erotettu välimerkein, 3) Ælfric ei muinaisenglannin kieliopissaan mainitse sille lauseenulkoista käyttöä, 4)  hwætiä ei lauseissa käytetä yksinomaan suoran puheen yhteydessä sekä 5) perustuen kvantitatiiviseen analyysin York-Toronto-Helsinki Corpuksella on osoitettavissa, että hwæt vaikuttaa lauseiden sanajärjestykseen. Lauseet, joissa se esiintyy, muistuttavat järjestykseltään alisteisia sivulauseita, eli verbi tulee loppuun.

2 Kaikki esimerkit ovat peräisin artikkelista, ellei toisin mainita.

2 kommenttia

Kategoria(t): Alpo Honkapohja

Englannista virallinen kieli

Tätä ehdottaa Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa IS:n otsikon mukaan.

siilasmaa

Jutun tekstissä ehdotus tosin pehmenee “esimerkiksi rohkeasta ja ennakkoluulottomasta ajatuksesta Suomen tulevaisuuden parantamiseksi, jota kannattaisi pohtia”.

Työ- ja elinkeinoministeriön Selkäranka-seminaarissa heitetyn ajatuksen päätarkoitus ei liene muu kuin keskustelun herättäminen. Ennakkoluuloton ajatus toki onkin, mutta tuskin sentään realistinen. Mutta oli siitä mitä mieltä tahansa — IS:n sivuilla sitä on jo epäilty vitsiksi —  olisi joka tapauksessa kiinnostavaa kuulla, minkälaisena Siilasmaa näkee kielipolitiikan ja talouskasvun suhteen. Miten siis englannin korottaminen viralliseksi kieleksi auttaisi Suomen talouskehitystä?

hardwick

Tähän kysymykseen IS:n juttu ei valitettavasti vastaa. Parantaisikohan tällainen liike esimerkiksi suomalaisten työntekijöiden valmiuksia ja tulosta? Kielitaidostahan on aiemmin etsitty syitä esimerkiksi Nokian vaikeuksiin, kuten tässäkin blogissa on todettu:

Joka ikinen kerta, kun on neuvottelu, jossa yritetään ratkaista joku asia, niin natiivia englantia puhuva henkilö ottaa 2-0 voiton, jos on alistuva suomenkielinen henkilö.

 …

Mähän ehdotan … että jotta Nokia pysyisi itsenäisenä, niin ja suomalaisena ja skandinaavisena firmana, niin neuvottelussa jos joku rupeaa puhumaan tätä hankalaa englantia ja ottaa valtaa, niin käännetään heti kieli suomeksi. Ja niin kauan puhutaan suomea, että se asia tulee suomalaisten järkevän käytöksen kautta ja tiedon kautta hanskatuksi.  (Juhani Risku, 2011)

Ylen uutissivujen videopätkä osoittaa kuitenkin, että ajatuksen takana on pikemminkin huoli siitä, miten Suomesta saataisiin houkuttelevampi kohde ulkomailta saapuville asiantuntijoille:

Jos esimerkiksi joku huippuosaaja miettii, tulisiko suomalaiseen yhtiöön töihin Suomeen,  minkälaista on tuoda tänne oma perhe, minkälaista koulutusta täällä lapsille saa. Jos täällä on englanti virallisena kielenä, monet huolet häviävät heti: se on yhteiskunta, jossa me kyllä pärjäämme, yhteiskunta, joka katsoo ulospäin ennenminkin kuin sisäänpäin. Valtava symbolinen vaikutus.

Maakuvatyön puolelle mennään, siis. Edellinen kuvaus muistuttaa itse asiassa läheisesti Maabrändiraportin (2010, s. 37) visiota Suomesta vuonna 2030:

maabrandi

Jätä kommentti

Kategoria(t): Turo Hiltunen

Ollako vai eikö olla? Kenen käännös? Kas siinä pulma

Bernhardt Hamlet2

Otsikon kysymys ”To be or not to be?”, jonka Hamlet esittää kuuluisan monologinsa avauksena, on vuosikymmenten saatossa vakiintunut suomenkieliseen muotoon ”ollako vai eikö olla?” Tämän version alkuperä on kuitenkin jossakin määrin ongelmallinen. Julkaistuja Hamletin suomennoksia on ainakin viisi: Paavo Cajanderin ja Yrjö Jylhän klassikot sekä uudemmat Eeva-Liisa Mannerin, Veijo Meren ja Matti Rossin käännökset. Viimeksi mainittu ilmestyi vain pari kuukautta sitten.

Cajanderin Hamlet ilmestyi vuonna 1879, joten siitä tämän lentävän lauseen luulisi löytyvän. Mutta Kansalliskirjaston nide ei tue tätä otaksumaa:

Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk’ inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan, (Hamlet III:1)

Cajanderin tekstiä on myöhemmissä painoksissa korjailtu, mutta en ole löytänyt muotoa ”eikö olla”.

Jylhän käännös on lähellä Cajanderia:

Ollako vai eikö, siinä pulma:
jalompaa onko kärsiä ja sietää
kaikk’ iskut, nuolet julman kohtalon,
vai asein käydä tuskain merta vastaan,

Mannerin teksti alkaa samoin kuin Jylhän:

Ollako vai eikö, siinä pulma.
Jalompaa onko vaiti ottaa vastaan
pahansuovan onnen turmannuolet
vai aseella selvä tehdä murheistaan,

Meri kulkee vähän enemmän omia teitään:

Ollako vai ei? kysyn. Onko jalompaa
sietää ääneti kammottavan kohtalon
iskut ja nuolet vaiko tarttua
aseeseen tuskain merta vastaan,

Ja vuonna 2013 Rossi suomentaa tapansa mukaan tehokkaasti ja ytimekkäästi:

Olla vai ei? Siitä on nyt kyse. Onko ylevämpää
kärsiä vain sisimmässään
julman onnen sinkoamat ammukset ja nuolet
vai nousta taistelemaan vaikeuksiensa
tulvaa vastaan

Mistä siis ”Ollako vai eikö olla?” Kuten yllä totesin, on mahdollista, että tätä käännöstä on käytetty jossakin editiossa, joka ei ole osunut käsiini. Ehkä todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin, että tämä ”kotitekoinen” fraasi on rytmiltään ja iskevyydeltään niin hyvä, että se on tarttunut suomalaisten korvaan ja lyönyt laudalta painetuissa käännöksissä käytetyt. Sitä paitsi se kajahtaa näyttämöltä varmasti vaikuttavammin kuin lyhyemmät muunnelmat.

Kollegani, kirjallisuuden professori Jyrki Nummi totesi asiasta jutellessamme, että samantapainen ilmiö näkyy Kiven Nummisuutareiden sitaatissa ”Niin muuttuu maailma, Eskoni”. Useimmat suomalaiset varmaan käyttävät tätä lentävää lausetta muodossa, ”Niin muuttuu maailma, Eskoseni”. Kuulostaako lause näin paremmalta?

Ja lopuksi. Ei ole mikään ihme, että Shakespeare ja Hamlet astuvat esiin yllättävissäkin yhteyksissä. Vanha vitsi (liekö ÄPY-lehdestä peräisin) siteeraa keuhkolääkärin huokausta: ”Tubi or not tubi? That is the question.”

1 kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen