Aihearkisto: Matti Rissanen

”Siinä puukon tutkain”: Mark Twain, Shakespeare ja suomentajan ongelmat

Shakespeare ei jätä kirjallisuutta rauhaan. Sitaatteja ja alluusioita pulppuilee joka puolelta – kuten olen joissakin aikaisemmissa blogikirjoituksissani yrittänyt osoittaa. Yksi kuolemattomista Shakespeare-leikittelyistä on Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuissa (1884) parodioima Hamletin ”Ollako vai ei” -monologi. Sen lausahtelee ulkoa muistellen maata kiertävä veijari ”Herttua”. Tämä versio on haaste kaikille Shakespearen rakastajille, sillä se rakentuu kokonaan oikeiden Shakespeare-sitaattien varaan, joskin odottamattomat yhteydet ja merkitykset nivoutuvat riehakkaaksi komediaksi. Tarvitaan Mark Twainin kaltainen mestari, jotta syntyisi tällainen versio Shakespearen kahden tragedian teksteistä.

Mark Twain

Mark Twain (Wikimedia Commons)

Herttuan Hamlet-monologi menee näin (ilmeisimmät Hamletiin viittaavat rivit lihavoitu; Macbethista poimitut kursivoitu):

To be, or not to be; that is the bare bodkin
That makes calamity of so long life;
For who would fardels bear, till Birnam Wood do come to Dunsinane,
But that the fear of something after death Murders the innocent sleep,
Great nature’s second course,
And makes us rather sling the arrows of outrageous fortune
Than fly to others that we know not of.
There’s the respect must give us pause:
Wake Duncan with thy knocking! I would thou couldst;
For who would bear the whips and scorns of time,
The oppressor’s wrong, the proud man’s contumely,
The law’s delay, and the quietus which his pangs might take.
In the dead waste and middle of the night, when churchyards yawn
In customary suits of solemn black,
But that the undiscovered country from whose bourne no traveler returns,
Breathes forth contagion on the world,
And thus the native hue of resolution, like the poor cat i’ the adage,
Is sicklied o’er with care.
And all the clouds that lowered o’er our housetops,
With this regard their currents turn awry,
And lose the name of action.
Tis a consummation devoutly to be wished.
But soft you, the fair Ophelia:
Ope not thy ponderous and marble jaws.
But get thee to a nunnery—go!

(Mark Twain, The Adventures of Huckleberry Finn, Penguin Books 1994, 136-137)

Tätä kannattaa verrata alkuperäiseen Hamlet-monologiin:

To be, or not to be, that is the question,
Whether ’tis nobler in the mind to suffer
The slings and arrows of outrageous fortune,
Or to take arms against a sea of troubles,
And by opposing end them. To die, to sleep—
No more—and by a sleep to say we end
The heartache and the thousand natural shocks
That flesh is heir to; ’tis a consummation
Devoutly to be wished. To die, to sleep;
To sleep, perchance to dream. Ay, there’s the rub,
For in that sleep of death what dreams may come
When we have shuffled off this mortal coil
Must give us pause. There’s the respect
That makes calamity of so long life.
For who would bear the whips and scorns of time,
Th’oppressor’s wrong, the proud man’s contumely,
The pangs of disprized love, the law’s delay,
The insolence of office, and the spurns
That patient merit of th’unworthy takes,
When he himself might his quietus make
With a bare bodkin? Who would fardels bear,
To grunt and sweat under a weary life,
But that the dread of something after death,
The undiscovered country from whose bourn
No traveler returns, puzzles the will,
And makes us rather bear those ills we have
Than fly to others that we know not of.
Thus conscience does make cowards of us all,
And thus the native hue of resolution
Is sicklied o’er with the pale cast of thought,
And enterprises of great pith and moment
With this regard their currents turn awry
And lose the name of action. Soft you now,
The fair Ophelia!—Nymph, in thy orisons
Be all my sins remembered.

(Hamlet III.1, Internet Shakespeare Editions)

Useimmat Herttuan mahtipontiset lauseet on poimittu alkuperäisestä monologitekstistä. Esimerkiksi juhlavan alun ”bare bodkin” (’paljas tikari’) muuttaa merkitystään yllättävästi. Myös Hamletin muista osista siepatut sitaatit korostavat komiikkaa, erityisesti Ofelian ”ponderous and marble jaws”. Macbethkin on ollut Herttualle tuttu. Mutta mitä tekee Birnam Wood Claudiuksen linnassa? Eipä viattoman unen murhaaminenkaan ole aivan kohdallaan. Hauska on myös ”sananlaskun kissan” loikkaaminen näyttämölle.

Entä miten suomentajat selviävät tällaisesta komediasta? Ongelmana on etenkin, miten säilyttää yhteys Shakespearen alkuperäistekstiin. Käännöksellä tulisi olla yhteys Shakespeare-suomennokseen, mutta mihin suomennokseen? Ja suomennosten ilmaisut eivät ole samalla tavoin vakiintuneita ja tunnettuja kuin Shakespearen alkutekstin.

Kaksi Huckleberry Finnin suomennosta on helposti saatavilla: Yrjö Kivimiehen vuodelta 1956 (alkuperäisssuomennos vuodelta 1927) ja Jarkko Laineen vuodelta 1999 (alkuperäissuomennos vuodelta 1972).

Kivimies (1941)

Kivimies (1941)

Kivimies aloittaa monologin oikeaan Herttuan tyyliin:

Ollako vai ei olla, siinä puukon tutkain:
Se elon kurjuutta vain pitkittävi;
Ken kärsis oksaa, kunnes Dunsinaniin kulkee Birnam-metsä,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, unen murhaa, tuon viattoman,
Tuon luonnon toisen atrian.

Laine (1990)

Laine (1990)

Laineen suomennoksessa Herttuan monologi alkaa seuraavasti:

Ollako vai eikö; siinä paljas terä tikarin
joka kurjuutta elämän niin pitkittää;
niille jotka taakan kantaa, kunnes metsä Birnamin tulee Dusinaniin [sic],
mut tuo pelko jostain jälkeen kuoleman
murhaa unen viattoman,
suuren luonnon toisen atrian

Kivimies nojaa Cajanderin käännökseen (”Jos puukon tutkaimella suoran tehdä / Vois elämästään”) ja Laine Jylhän käännökseen (”terällä tikarin jos niistä itse / vois selvän tehdä”)

Myös Kivimiehen käännös Birnamin metsän tulosta Dunsinaniin pari riviä myöhemmin noudattaa tarkasti Cajanderin Macbeth-suomennosta (”Älä pelkää, kunnes Dunsinaniin kulkee Birnam-metsä”, Macbeth V.5). Jylhä heijastaa selvästi Cajanderia (”Pois pelko, kunnes Birnam-metsä kulkee / päin Dunsinanen vuorta”). Laine on hiukan vähemmän sanatarkka: on vaikea sanoa, seuraako hän enemmän Jylhää kuin Cajanderia. Yhtymäkohta Macbethiin on kuitenkin mitä ilmeisin.

Selkeä yhteys Cajanderin ja Jylhän käännöksiin on myös sekä Kivimiehen että Laineen viittauksilla Macbethiin, joka ”unen murhaa … tuon luonnon toisen atrian” (Cajander, Macbeth II.2)

Kivimies:

Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa,
Unen murhaa, tuon viattoman,
Tuon luonnon toisen atrian,

Laine:

mut tuo pelko jostain jälkeen kuoleman
murhaa unen viattoman,
suuren luonnon toisen atrian.

Jo nämä monologin alun sitaatit osoittavat, että sekä Kivimies että Laine pystyvät taitavasti ottamaan huomioon myös Shakespeare-suomennosten sanavalinnat.

Herttuan monologin loppu kruunaa komedian, sekä alkutekstissä että käännöksissä. Marmorileuat löytyvät Hamletin ensimmäisestä näytöksestä:  “Why the sepulcher / Wherein we saw thee quietly interred / Hath oped his ponderous and marble jaws / To cast thee up again?” (Hamlet I.4). Sekä Cajanderin että Jylhän valinta on “loi raskaat marmoriset leukans’ auki”.

Kivimies:

Mut vaiti, ihana Ophelia:
Hirveitä marmorileukojas äl’ avaa,
Vaan mene luostariin, mene ja heti!

Laine (pp. 161-162):

Se täyttymys olis halu hartain; mutta vaiti nyt Ofelia,
älä aukaise raskaita marmorleukojas,
vaan mene luostariin – mene heti.

Herttuan monologi on haaste lukijalle, joka pystyy todella nauttimaan Twainin komiikasta vain, jos hallitsee Shakespearensa. Se on myös haaste kääntäjille, joiden on sovitettava monologi oikeiden Shakespeare-suomennosten mukaiseksi. Voi vain todeta, että sekä Kivimies että Laine ovat olleet tehtävänsä tasalla.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen

VARIENG vastaa! Englannin ranskalaisperäinen sanasto

Anneli Taimio tiedustelee, kuinka suuri osa englannin sanastosta on peräisin ranskan kielestä. Hän toteaa, että Sorbonnen yliopiston emeritaprofessori Henrietta Walterin mukaan osuus on kaksi kolmasosaa. Asian varmistaminen uudemmista lähteistä osoittautuu yllättävän hankalaksi: useimmat englannin kielen sanaston koostumusta käsittelevät tutkimukset väistävät prosentuaaliset tiedot. Tämä johtuu ainakin osittain tilastoinnin ongelmista: otetaanko huomioon vain perussanasto vai kaikki johdannaiset, yhdyssanat jne.? Edelleen latinalaisten ja ranskalaisten lainojen erotteleminen on erittäin vaikeaa – useimmat ranskalaiset sanathan ovat latinalaisperäisiä. Muun muassa tästä syystä numeeriset arviot poikkeavat huomattavasti toisistaan. Lainasanaluetteloita on kyllä tarjolla yllin kyllin.

Uusin englannin kielen lainasanoja käsittelevä tutkimus on tänä vuonna ilmestynyt Philip Durkinin kirjoittama Borrowed Words: A History of Loanwords in English (Oxford University Press 2014). Durkin on loistava tutkija ja Oxford English Dictionaryn ”Principal Etymologist”. Tutkimus perustuu sanakirjan uusimpaan versioon. Durkinin kirjaa esitellään Oxford University Pressin verkkosivulla.

Durkinin laskelmien mukaan tämän päivän englannissa ranskalaisten lainojen määrä jää selvästi alle kymmenen prosentin, kun taas latinalaisten lainojen määrä nousee noin viiteentoista prosenttiin. Jos ranskalaisten lainojen määrään lisätään sanat, jotka voivat olla peräisin joko ranskasta tai latinasta, osuus kohoaa lähelle kymmentä prosenttia. Tämä saattaa tuntua yllättävän pieneltä luvulta, mutta arvio perustuu vain noin kolmannekseen OED:n pääsanoista. Toisaalta on syytä korostaa, että aina 1200-luvulta lähtien ranskan (niin kuin latinankin) rooli englannin kielen kehityksessä on ollut erittäin keskeinen. Keskiajan englannissa, etenkin 1200- ja 1300-luvuilla, ranskalaisten lainojen määrä oli selvästi suurempi kuin latinalaisten, ja vielä varhaisuusenglannin kaudella (1500- ja 1600-luvuilla) niitä virtasi englannin kieleen runsaasti, joskin latinalaisten lainojen määrä oli selvästi suurempi.

Ranskan merkitystä englannin kielen vaikuttajana korostaa myös se, että nykyenglannin tuhannesta yleisimmästä sanasta noin puolet on lainasanoja ja näistä yli 90 prosenttia on lainattu ranskasta tai latinasta. Ranskalaisten lainojen määrä ylittää latinalaisten lainojen määrän, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa people ja very.

Vanhempaan ja vähemmän monipuoliseen tutkimukseen perustuvia numerotietoja löytyy mm. Thomas Finkenstaedtin ja Dieter Wolffin teoksesta Ordered Profusion: Studies in Dictionaries and the English Lexicon (Heidelberg: C. Winter, 1973) sekä Jonathan Culpeperin ja Phoebe Claphamin artikkelista ”The borrowing of Classical and Romance words into English: a study based on the electronic Oxford English Dictionary” (International Journal of Corpus Linguistics, Vol. 1, 1996: 199–218). Edellisen mukaan ranskalaisten lainojen osuus on peräti 28,30% tämän päivän englannin kielen sanastosta, kun taas jälkimmäinen tarjoaa niiden osuudeksi 12,7%. Siispä, kuten alussa mainitsimme, eri tavoin toteutetut ja eri lähteisiin perustuvat laskelmat poikkeavat merkittävästi toisistaan, ja yleistykset ovat ongelmallisia.

people

Ote people-sanan kuvauksesta OED:ssä.

Lisää kysymyksiä voi lähettää meille tällä lomakkeella.

1 kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen, Terttu Nevalainen

”My native English, now I must forgo”: Shakespearen asenteista englannin kieleen

Thomas Mowbray

Thomas Mowbray

Shakespearen näytelmät pursuavat tietenkin kielellistä ilottelua ja kaikkien ilmaisumahdollisuuksien hyväksi käyttöä. Mutta mestari saattaa myös pysähtyä pohtimaan vakavammin äidinkielen merkitystä roolihenkilön elämään. Seuraava ote on Rikhard II:n ensimmäisestä näytöksestä. Kuningas on juuri tuominnut Norfolkin herttuan, Thomas Mowbrayn elinikäiseen maanpakoon, ja tämän vastaus on täynnä tunnetta:

MOWBRAY A heavy sentence, my most sovereign liege,
And all unlooked-for from your highness’ mouth.
A dearer merit, not so deep a maim
As to be cast forth in the common air,
Have I deserved at your highness’ hands.
The language I have learnt these forty years,
My native English, now I must forgo,
And now my tongue’s use is to me no more
Than an unstringed viol or a harp,
Or like a cunning instrument cased up,
Or, being open, put into his hands
That knows no touch to tune the harmony.

What is thy sentence then but speechless death,
Which robs my tongue from breathing native breath?

(King Richard II I:iii)

MOWBRAY Teidän korkeutenne, raskas tuomio se on,
en odottanut sitä teiltä; korkeamman kunnian
ansaitsisin teidän majesteetiltanne, en näin
syvää haavaa, että joudun heitetyksi taivasalle.
Äidinkielestäni, tästä englannista,
jota olen puhunut jo neljäkymmentä vuotta,
minun täytyy luopua, ja nyt ei kielestäni
ole hyötyä sen enempää kuin harpusta
tai violasta, josta kielet puuttuvat, tai
koteloonsa suljetusta monimutkaisesta
soittimesta, jos sen soittajaksi pannaan
joku, jolta puuttuu soittotaito.

mitä muuta
tuomiosi on kuin sanatonta kuolemaa,
kun se maanpakoon tuomitulta kielen varastaa.

(Rikhard II, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2008)

Voisiko äidinkielisen kanssakäymisen menettämistä vaikuttavammin kuvata? Tulee muuten väkisin mieleen, että Shakespearen säkeet voivat ilmentää kotimaastaan paenneiden tai karkotettujen ihmisten tunteita myös meidän päiviemme levottomassa maailmassa.

Shakespearelle on myös tyypillistä, ettei hän pane näitä vaikuttavia säkeitä näytelmän päähenkilön tai sankarin suuhun. Thomas Mowbray on murhaan osallistunut rikollinen, ja yllä lainatun kohtauksen jälkeen hän katoaa näyttämöltä.

450px-FirstFolioMerryWives

Englannin kieli ja sen eriasteinen käyttö on kuitenkin Shakespearen näytelmissä ennen kaikkea ilon ja leikinlaskun lähde. Kohteina voivat olla sekä kielen puutteellinen hallinta että pyrkimys liialliseen kielelliseen hienosteluun. Seuraavassa muutama näyte. Näin puhuu Tohtori Caius, ranskalainen lääkäri:

CAIUS By Gar, he has save his soul dat he is no come; he has pray his Pible well dat he is no come. By Gar, Jack Rugby, he is dead already if he be come.

RUGBY He is wise, sir, he knew your worship would kill him if he came.

CAIUS [drawing his rapier] By Gar, de herring is no dead so as I vill kill him. Take your rapier, Jack; I vill tell you how I vill kill him.

(Merry Wives of Windsor II:iii)

Suomentaja on tässä todellisen haasteen edessä. Kersti Juvan käänös heijastelee ranskalaisväritteisyyttä  loisteliaasti:

CAIUS ’Elkutti, ’än pelasti zieluns kun ei tullut. ’Än on käyttänyt ’yvin raamattuans kun jätti tulemat. ’Elkutti, Zusi Ruhi, miez olis jo kuollut joz olis tullut.

RUUHI Viisas mies, herra tohtori. Tiesi, että herra tohtori tappaisi hänet jos hän tulisi.

CAIUS ’Elkutti, ei edez zuolazilli ole niin kuollut kuin ’än on, kun minä ’änet tapan. (Vetää miekan) Miekka eziin, Žusi, minä näytän, miten minä ’änet tapan.
(Windsorin iloiset rouvat, suomentanut Kersti Juva, WSOY 2006)

Myös englantia äidinkielenään puhuvat voivat käyttää kieltä yleisöä huvittavalla tavalla. Näin puhuu opettaja(!) Holofernes:

HOLOFERNES Most barbarous intimation! Yet a kind of insinuation, as it were, in via, in way, of explication; facere, as it were, replication, or, rather, ostentare, to show, as it were, his inclination – after his undressed, unpolished, uneducated, unpruned, untrained, or, rather, unlettered, or, ratherest, unconfirmed fashion, to insert again my haud credo for a deer. (Love’s Labour’s Lost IV:ii)

Kääntäjä Juhani Lindholm välittää erinomaisesti Holoferneksen hienostelun:

 HOLOFERNES Typerää puhetta, mutta onpahan omiaan ikään kuin in via luomaan, facere, jonkinlaisen selityksen, tai pikemminkin oikeastaan ostentare, ikään kuin osoittamaan, että karkeassa, jalostumattomassa, hienostumattomassa sivistymättömyydessään ja kouliintumattomuudessaan tahi paremminkin koulujakäymättömyydessään kuitenkin kaikitenkin tuolla tietämättömällä tolvanalla on otsaa sekoittaa minun haud credoni peuraan. (Turhaa lemmen touhua, suomentanut Juhani Lindholm, WSOY 2012)

Erityisen monipuolista kieli-ilottelua esiintyy näytelmässä Henrik V. Brittein saarten englannin varieteeteista löytyy otteita. Näin puhuu walesilainen kapteeni Fluellen:

FLUELLEN To the mines! tell you the duke, it is not so good to come to the mines; for, look you, the mines is not according to the disciplines of the war: the concavities of it is not sufficient; for, look you, the athversary, you may discuss unto the duke, look you, is digt himself four yard under the countermines: by Cheshu, I think a’ will plough up all, if there is not better directions.

(King Henry the Fifth III:iii)

FLUELLEN Tunneleille? Kertokaa te herttualle, ettei se ole hyvä asia, että mennä tunneleille. Nähkääs nimittäin, nämä tunnelit ei ole sotataiton mukaiset. Ei riitä syvyys. Katsokaas, vihollinen, voitte sanoa herttualle, on kaivanut itsensä kaksitoista jalkaa tunneleitten alle ja tehnyt sinne vastatunnelit. Kiesus varjele, minä luulen, että se räjäyttää ylös kaiken, jos ei tule paremmat määräykset.

(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Rossin käännöksestä käy mainiosti ilmi, ettei kunnon kapteeni puhu standardienglantia. On tietenkin selvää, ettei walesiläisyys sinänsä voi näkyä suomenkielisessä tekstissä.

Sitten esimerkki irlantilaisen kapteeni MacMorrisin englannista:

MACMORRIS It is no time to discourse, so Chrish save me: the day is hot, and the weather, and the wars, and the king, and the dukes: it is no time to discourse. The town is beseeched, and the trumpet call us to the breach; and we talk, and, be Chrish, do nothing: ’tis shame for us all: so God sa’ me, ’tis shame to stand still; it is shame, by my hand: and there is throats to be cut, and works to be done; and there ish nothing done, so Chrish sa’ me, la!

(King Henry the Fifth III:iii)

MACMORRIS Nyt ei ole aika keskushtella, Krishtus minua varjelkoon. Päivä on kuuma ja shää ja shota ja kuningash ja herttuat. Ei ole aikaa keshkushtella. Kaupunki on shaarrettu ja torvi kutshuu meitä muurille ja me vain puhumme emmekä Krishtus varjele tee mitään, niin she on häpeä meille kaikille. Niin että Herra minut pelashtakoon, on häpeä seishtä laishkana, she on häpeä, käteni kautta. Kurkkuja on katkottava, töitä on tehtävä, ja Krishtus Herra meitä varjele, kun mitään ei tehdä.
(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Ja vielä skottikapteeni Jamyn  repliikki:

JAMY By the mess, ere theise eyes of mine take themselves to slomber, ay’ll de gud service, or ay’ll lig i’ the grund for it; ay, or go to death; and ay’ll pay’t as valorously as I may, that sall I suerly do, that is the breff and the long. Marry, I wad full fain hear some question ’tween you tway.

(King Henry the Fifth III:iii)

JAMY Voi pyhä messu, minä sanon ennen kuin nämä minun silmät uneen sulkeutuu, minä teen siistin työn tai makaan ruumiina maassa. Minä olen Jumalalle velkaa kuoleman ja maksan velkani niin urhoollisesti kuin voin, niin minä teen, ja tässä on nyt sanottu kaikki. Totisesti minä olisin mieluusti kuullut teidän kahden vähän keskustelevan.
(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Kannattaa panna merkille, että Rossin käännöksissä näiden englannin maantieteellisten varieteettien erikoispiirteet eroavat johdonmukaisesti toisistaan.

Näissä repliikeissä Shakespeare on selvästi tähdännyt yleisön huvittamiseen hiukan häijylläkin tavalla. Mutta hänen neroudelleen on ominaista, että kielellisiä ongelmia voidaan käyttää myös iloisen rakkausdialogin höysteenä. Ranskan prinsessa Catherinen ja Henrik V:n sananvaihto kuuluu varmaan Shakespearen näytelmien rakastetuimpiin kohtauksiin:

KING HARRY … How answer you, la plus belle Katharine du monde, mon tres chèr et divin déesse?

CATHERINE Your majestee ave fausse French enough to deceive de most sage demoiselle dat is en France.

KING HARRY Now, fie upon my false French! By mine honour, in true English, I love thee, Kate: …

Come, your answer in broken music – for thy voice is music and thy English broken. Therefore, queen of all, Catherine, break thy mind to me in broken English: wilt thou have me?

CATHERINE  Dat is as it shall please de roi mon père.

KING HARRY Nay, it will please him well, Kate. It shall please him, Kate.

CATHERINE Den it sall also content me.

KING HARRY Then I will kiss your lips, Kate.

CATHERINE Les dames et demoiselles pour être baisées devant leur noces, il n’est pas la coutume de France.

KING HARRY (to Alice) Madam my interpreter, what says she?

ALICE Dat it is not be de fashion pour les ladies of France – I cannot tell vat is baiser en Anglish.

KING HARRY To kiss.

ALICE Your majesté entend bettre que moi.

(King Henry the Fifth V:ii)

KUNINGAS HENRIK … Miten vastaat, la plus belle Catherine du monde, montrès chère et divine déesse?

CATHERINE Teidän majesteetti osaa niin paljon kökkö ranska, että hän pettä viisain demoiselle, joka asu Ranska.

KUNINGAS HENRIK Voi minun kurjaa ranskaani! Kunniani kautta, hyvällä englannin kielellä, minä rakastan sinua, Kati. … Vastaa, Kati, vastaa kuin orkesteri, sillä sinun äänesi on musiikkia ja sinun englantisi riitasointuja täynnä. Siksi, kansojen kuningatar, Catherine, avaa sydämesi ja kerro minulle englanniksi moniäänisesti: otatko minut?

CATHERINE Se on niin kuin roi mon père halua.

KUNINGAS HENRIK Hänelle se varmasti sopii, Kati. Hän on siitä hyvillään.

CATHERINE No sitten se sopi myös minä.

KUNINGAS HENRIK Sen kunniaksi minä suutelen kättänne ja kutsun teitä kuningattarekseni.

CATHERINE Laissez, mon seigneur, laissez, laissez! Ma foi, je ne veux point que vous abaissez votre grandeur en baisant la main d’une de votre seigneurie indigne serviteur. Excusez-moi, je vous supplie, mon tres-puissant seigneur.

KUNINGAS HENRIK Siinä tapauksessa minä suutelen sinun huuliasi, Kati.

CATHERINE Les dames et demoiselles pour être baisées devant leur noces, il n’est pas la coutume de France.

KUNINGAS HENRIK (Alicelle) Mitä hän sanoo, madame minun tulkkini?

ALICE Ettei ole Ranskan ladyjen façon– en osa sano mitä baiser on anglanti.

KUNINGAS HENRIK Suudella.

ALICE Teidän majesteetti entend parempi que moi.

(Henrik V, suomentanut Matti Rossi, WSOY 2009)

Ehkäpä yllä esittämäni sitaatit kertovat jotakin Shakespearen asenteista ja rakkaudesta äidinkieleen. Toivottavasti ne osoittavat myös, miten huippusuomentajat selviytyvät alkutekstin kielellisen variaation asettamista haasteista.

Henrik V ja Catherine (Wikimedia Commons)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen

Ollako vai eikö olla? Kenen käännös? Kas siinä pulma

Bernhardt Hamlet2

Otsikon kysymys ”To be or not to be?”, jonka Hamlet esittää kuuluisan monologinsa avauksena, on vuosikymmenten saatossa vakiintunut suomenkieliseen muotoon ”ollako vai eikö olla?” Tämän version alkuperä on kuitenkin jossakin määrin ongelmallinen. Julkaistuja Hamletin suomennoksia on ainakin viisi: Paavo Cajanderin ja Yrjö Jylhän klassikot sekä uudemmat Eeva-Liisa Mannerin, Veijo Meren ja Matti Rossin käännökset. Viimeksi mainittu ilmestyi vain pari kuukautta sitten.

Cajanderin Hamlet ilmestyi vuonna 1879, joten siitä tämän lentävän lauseen luulisi löytyvän. Mutta Kansalliskirjaston nide ei tue tätä otaksumaa:

Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk’ inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan, (Hamlet III:1)

Cajanderin tekstiä on myöhemmissä painoksissa korjailtu, mutta en ole löytänyt muotoa ”eikö olla”.

Jylhän käännös on lähellä Cajanderia:

Ollako vai eikö, siinä pulma:
jalompaa onko kärsiä ja sietää
kaikk’ iskut, nuolet julman kohtalon,
vai asein käydä tuskain merta vastaan,

Mannerin teksti alkaa samoin kuin Jylhän:

Ollako vai eikö, siinä pulma.
Jalompaa onko vaiti ottaa vastaan
pahansuovan onnen turmannuolet
vai aseella selvä tehdä murheistaan,

Meri kulkee vähän enemmän omia teitään:

Ollako vai ei? kysyn. Onko jalompaa
sietää ääneti kammottavan kohtalon
iskut ja nuolet vaiko tarttua
aseeseen tuskain merta vastaan,

Ja vuonna 2013 Rossi suomentaa tapansa mukaan tehokkaasti ja ytimekkäästi:

Olla vai ei? Siitä on nyt kyse. Onko ylevämpää
kärsiä vain sisimmässään
julman onnen sinkoamat ammukset ja nuolet
vai nousta taistelemaan vaikeuksiensa
tulvaa vastaan

Mistä siis ”Ollako vai eikö olla?” Kuten yllä totesin, on mahdollista, että tätä käännöstä on käytetty jossakin editiossa, joka ei ole osunut käsiini. Ehkä todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin, että tämä ”kotitekoinen” fraasi on rytmiltään ja iskevyydeltään niin hyvä, että se on tarttunut suomalaisten korvaan ja lyönyt laudalta painetuissa käännöksissä käytetyt. Sitä paitsi se kajahtaa näyttämöltä varmasti vaikuttavammin kuin lyhyemmät muunnelmat.

Kollegani, kirjallisuuden professori Jyrki Nummi totesi asiasta jutellessamme, että samantapainen ilmiö näkyy Kiven Nummisuutareiden sitaatissa ”Niin muuttuu maailma, Eskoni”. Useimmat suomalaiset varmaan käyttävät tätä lentävää lausetta muodossa, ”Niin muuttuu maailma, Eskoseni”. Kuulostaako lause näin paremmalta?

Ja lopuksi. Ei ole mikään ihme, että Shakespeare ja Hamlet astuvat esiin yllättävissäkin yhteyksissä. Vanha vitsi (liekö ÄPY-lehdestä peräisin) siteeraa keuhkolääkärin huokausta: ”Tubi or not tubi? That is the question.”

1 kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen

”To borrow, and to borrow, and to borrow” – tunnetko lähteen?

Kirjoja lukiessa kannattaa tarkkailla tekstistä esiin pulpahtelevia lainauksia ja viitteitä aikaisempaan kirjallisuuteen. Myös kirjojen nimet tarjoavat aineistoa oivalluksille. Kääntäjälle nämä viitteet ovat erityisen haastavia.

Raamattu on ehtymätön lainausten lähde. Kaikkihan tiedämme, että Graham Greenen romaanin nimi ”The power and the glory” on suoraan Isä meidän -rukouksesta. Viite säilyy moitteettomasti myös suomennetun kirjan nimenä: ”Voima ja kunnia”. Lähes yhtä ilmeinen on Hemingwayn ”The sun also rises”, ”Ja aurinko nousee”.

The sun also ariseth, and the sun goeth down, And hasteth to his place where he arose. (Ecclesiastes 1:5)

Kun lukija huomaa yhteyden Saarnaajaan, romaanin perusteema kadotetun sukupolven kuvauksena aukeaa. Myös Evelyn Waugh’n ”A handful of dust” tuo mieleen Saarnaajan (3:20), vaikka lainaus onkin T. S. Eliotin ”The Waste land” -runosta:

And I will show you something different from either
Your shadow at morning striding behind you
Or your shadow at evening rising to meet you;
I will show you fear in a handful of dust. (27-30)
(”The Complete Poems and Plays of T. S. Eliot”, London: Faber & Faber 1973)

Lauri Viljanen kääntää viimeisen rivin:

 Minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisena tomua. (”Autio maa”, Otava, 1972)

Ja Tuija Rovamolla on helppo tehtävä antaa Waugh’n kirjan suomennokselleen nimi ”Kourallinen tomua” .

William Shakespeare (Wikimedia Commons)

William Shakespeare (Wikimedia Commons)

Tämä viiteleikki korostaa myös Shakespeare-tuntemuksen merkitystä kaikille kirjallisuudenharrastajille. John Steinbeckin ”The winter of our discontent” viittaa tietenkin Rikhard III:n alkusäkeeseen:

Now is the winter of our discontent
Made glorious summer by this son of York (Richard III, I.1.1-2)

Steinbeckin kääntäjä Jouko Linturi on ollut pulassa, koska Cajanderin suomennoksen tarjoama nimi ei tunnu oikein sopivalta:

Nyt nurpeuden talven meillä muutti
Aurinko Yorkin kesäks ihanaksi. (WSOY 1950)

Myöskään Rossin myöhemmin ilmestyneet käännökset eivät olisi olleet avuksi:

Kirkkaan kesän on tuo Yorkin aurinkoinen
tehnyt sotiemme synkkään talveen (Tammi 1968)

Suurenmoisen kesän on tuo Yorkin aurinkoinen
luonut kiistojemme synkkään talveen (WSOY 2004)

Linturi päätyi kääntämään nimen ”Tyytymättömyyden talvi”, joka on sekä alkusoinnultaan että rytmiltään erinomainen ratkaisu.

Näyttelijä David Garrick Macbethin roolissa (Wikimedia Commons)

Näyttelijä David Garrick Macbethin roolissa 1775 (Wikimedia Commons)

William Faulknerin ”The sound and the fury” viittaa tietenkin Macbethin kuuluisaan monologiin:

     She should have died hereafter.
There would have been a time for such a word.
Tomorrow, and tomorrow, and tomorrow,
Creeps in this petty pace from day to day
To the last syllable of recorded time,
And all our yesterdays have lighted fools
The way to dusty death. Out, out, brief candle!
Life’s but a walking shadow, a poor player
That struts and frets his hour upon the stage
And then is heard no more. It is a tale
Told by an idiot, full of sound and fury,
Signifying nothing.  (Macbeth V.5.17-28)

Cajanderin versio ei tarjoa sopivaa kirjan nimeä, mutta Jylhän käännös osuu kohdalleen:

Cajander:

Tarina on se, hupsun tarinoima,
Täynn’ ilmaa, tuulta, mutta mieltä vailla.

Jylhä (SKS 1936):

se kertomus on, hupsun tarinoima,
täys ääntä, vimmaa – tarkoitusta vailla.

Kai Kailan Faulkner-suomennos on siis nimeltään ”Ääni ja vimma”.

Kevyen luokan jännitysromaani, Alistair MacLeanin ”The way to dusty death” sieppaa nimensä samasta Macbethin kohdasta, vain viisi riviä ylempää. Romaani rakentuu kilpa-ajajien kohtaloiden ympärille, ja MacLeanin oivallus ansaitsee hatun noston. Mutta entäpä suomennos: Cajander ja Jylhä eivät anna mahdollisuutta suoraan sitaattiin.

Cajander:

Jokainen eilispäivä synkkään hautaan
On narrin vienyt.

Jylhä:

Kaikk’ eilispäivät narrreille tien hautaan
valaisseet ovat.

MacLeanin kääntäjä Risto Lehmusoksa on tehnyt taidokkaan ratkaisun Linturin tapaan: ”Katkuinen kuoleman tie” kertoo, mistä kirjassa on kysymys ja tekee rytmisesti ja alkusoinnultaan oikeutta alkutekstille.

Vladimir Nabokov (Wikimedia Commons)

Vladimir Nabokov (Wikimedia Commons)

Lopuksi en malta olla tarjoamatta yhtä esimerkkiä varsinaiseen tekstiin sisältyvästä mestarillisesta viittauksesta. Vladimir Nabokovin tapana on leikkiä kissaa ja hiirtä lukijan kanssa; siitä on yhtenä todisteena seuraava ote ”Lolita”-romaanin loppusivuilta. Näin puhuu Quilty henkensä hädässä:

I promise you, Brewster, you will be happy here, with a magnificent cellar, and all the royalties from my next play – I have not much at the bank right now but I propose to borrow – you know, as the Bard said, with that cold in his head, to borrow and to borrow and to borrow. There are other advantages. We have here a most reliable and bribable charwoman, … (”Lolita”, New York: Putnam, 1955, p. 303).

Mistäpä hokema “to borrow and to borrow and to borrow”? Kannattaa vilkaista edellistä Macbeth-sitaattia ja ihailla tapaa, jolla Nabokov sotkee tappokohtaukseen loisteliaan alluusiovitsin. Tässä kohdassa ovat Nabokovin kääntäjät Eila Pennanen ja Juhani Jaskari ymmärrettävästi joutuneet antautumaan:

… saatte kaikki seuraavan näytelmäni palkkiot – minulla ei tällä haavaa ole paljon pankissa mutta lupaan lainata. Muitakin etuja on. Meillä on täällä mitä luotettavin ja lahjottavin siivooja …

Olisiko Sinulla, hyvä lukija, ehdotusta Nabokovin sanaleikin käännökseksi?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen

1800-luvun Suomea brittinäkökulmasta

Vanhojen matkaoppaiden selaaminen on sekä hauskaa että mielenkiintoista. Erityisesti kannattaa katsella muualla maailmassa kirjoitettujen oppaiden antamaa tietoa. Niiden perspektiivi on erilainen ja on myös kiinnostavaa todeta, mitä seikkoja oppaan kirjoittajat pitävät turisteille tarjoilemisen arvoisina.

handbookForNorthernEurope

Handbook for Northern Europe (1849)

Vanhin löytämäni englanninkielinen ja Englannissa julkaistu Suomi-opas sisältyy kirjaan nimeltä  Handbook for Northern Europe: including Denmark, Norway, Sweden, Finland and Russia. Painovuosi on 1849 ja kustantaja jo 1700-luvulla toimintansa aloittanut lontoolainen John Murray. Kaksiosainen opas löytyy Kansalliskirjastostamme. Tässä kirjassa Suomen osuus on kuitenkin melko niukka ja yksioikoinen.

handbookForTravellers

Handbook for Travellers (1868)

Mielenkiintoisempi ja monisyisempi esittely maastamme sisältyy oppaaseen Handbook for travellers in Russia, Poland and Finland: including the Crimea, Caucasus, Siberia, and Central Asia.  Varhaisin tunnettu editio on peräisin vuodelta 1868. Kansalliskirjastostamme löytyy 4. painos (1888). Tekijän kohdalla on maininta ”revised by Thomas Mitchell”. Esipuheessaan Mitchell ilmoittaa olevansa ”Attaché to Her Majesty’s Embassy at the Court of Russia”. Kirjoittajan työskentely Pietarissa selittää osaltaan oppaan varsin seikkaperäisen ja osuvan kuvauksen Suomesta. Olen tutustunut erityisesti vuonna 1893 julkaistuun viidenteen painokseen (tästä kiitos Antti Ijäkselle, joka lähetti minulle valokopiona oppaan Suomea koskevan osuuden).

Opas sisältää lyhykäisen katsauksen Suomen historiaan uskonpuhdistuksesta lähtien. Suomalaisia luonnehditaan seuraavaan tapaan:

The Finlanders along the coast of the Gulf of Bothnia scarcely present any marked distinction from the people on the opposite shores of the Baltic and Gulf of Bothnia; but the same good-humoured faces and apparent anxiety to please diminish in a very perceptible ratio further inland. Nearly the same dress, both of men and women, and the readiness with which they all speak Swedish along a great part of the coast as well as in all towns, make the travellers almost forget that he is not in Scandinavia.

. . .

There is scarcely a man or woman in Finland of the Lutheran faith that cannot read the Bible, thanks to an excellent system of education zealously carried out under the superintendence of the Lutheran clergy, who do not admit any person unable to read or write to the sacrament. (421)

Myös suomen kielen erikoisuutta korostetaan. Kirjoittaja mainitsee mm. suffiksien (mukaan lukien sijapäätteet)  runsaan käytön sekä prepositioiden vähyyden. Hän huomauttaa, että sukua ei ilmaista eikä artikkeleita ole. Astevaihtelu saa ansaitsemansa huomion.

Suomen kielen nousuun kiinnitetään huomiota. Kalevalan merkitystä korostetaan:

 Since Elias Lönnrot discovered the rich treasures of Finnish popular poetry, which he took down just as he heard it from the people during his wanderings through the country, extending over many years; and since ‘Kalevala,’ the national epic, appeared in print in 1835, it has been the endeavour of young Finland to develop Finnish into a language of culture and refinement: Swedish having previously been the medium of an intellectual and literary activity. At the present time there are ten Professors at the University of Helsingfors who deliver their lectures in Finnish and others who lecture alternately in the two languages. (424)

Suomen kieltä käyttäneistä kirjailijoista opas mainitsee seuraavat: A. Ahlquist, J. Krohn, Yrjö Koskinen, E. Lönnrot, J. Brofeldt (Juhani Aho), Pietari Päivärinta ja Minna Canth. Myös tunnetuimmat taidemaalarit luetellaan – yksityiskohtana mainittakoon, että Wrightin veljesten nimen jälkeen todetaan suluissa: ”of English extraction”. (425)

Varsinaisen turistiopasmateriaalin muodostaa yhdentoista matkareitin kuvaus. Ei ole yllätys, että useimmat reitit päättyvät joko Pietariin tai Pohjois-Suomeen. Varsinkin kaupunkeja kuvataan – näiden kohteiden arveltiin varmaan erityisesti kiinnostavan turisteja.

Helsingistä kerrotaan mm. seuraavaa:

It has been greatly extended and improved since Finland became connected with Russia, and since the city became (in 1819) the capital of the Grand Duchy, and the seat of the Senate. The removal to it of the University of Åbo, in 1827, also materially increased its importance. (451)

Helsinki

Helsingin kauppatori noin 1890–1900. Taustalla Uspenskin katedraali. (Wikimedia Commons)

Nähtävyyksistä kuvataan ennen kaikkea Suomenlinnaa; myös mm. Säätytalo, kaupungintalo, yliopisto sekä lukuisat kirkot ja teatterit esitellään. Yliopiston kirjasto herättää ihastusta:

Three magnificent rooms contain its treasures, consisting of about 200,000 vols., of which only 830 (out of 40,000) were saved from destruction at Åbo. In the centre room is a marble group of Apollo and Marsyas by Walter Runeberg. Colossal busts of Shakespeare, Beethoven, and the Finnish poets, Franzén and Runeberg, stand in the northernmost room, which, like the other apartments, is decorated with allegorical groups in grisaille by Falkman. (453)

Kirjoittajan mielestä on tietenkin huomionarvoista, että “the Reading Room, open to the public from 10 to 3, contains English and continental magazines.”

Myös Turun kuvaukselle annetaan ymmärrettävästi paljon tilaa. Tällainen on kirjoittajan yleisvaikutelma:

The first view of the city is fine: its old Castle (now a prison) stands at the mouth of the river, while on the height to the rt. is seen the Observatory, now used as a navigation school, and to the l. the Kakola H. of Correction.

The streets appear at first enormously wide; but the low wooden houses that prevail, the number of unoccupied sites, and the deserted appearance of the thoroughfares, give an air of desolation to the place. It is nevertheless one of the most important towns of the Gd. Duchy, on account of its trade and industry. (445)

Linna ja tuomiokirkko esitellään yksityiskohtaisesti: mm. Kaarina Maununtytär mainitaan. Myös muut kirkot ja teatteri saavat lyhyen esittelyn.

Tampere

Tampere Messukylän suunnasta länteen nähtynä (Wikimedia Commons)

Oppaassa on mainittu kymmeniä Suomen kaupunkeja ja muita paikkakuntia; useita on myös lyhyesti esitelty. En malta olla lainaamatta ytimekästä Tampereen (vanhan rakkaan koulukaupunkini) luonnehdintaa:

Founded in 1779, Tammerfors is now the Manchester of Finland. Situated at the junction of the Näsjärvi [sic!] and Pyhäjärvi (lakes), the immense water-power which it commands is employed in working on a large scale a cotton mill, flax mill, paper mill, and a stocking manufactory, besides other industrial establishments, at which several British subjects are foremen. A fine view will be obtained from the top of the hill (Pyynikki) at the back of the town, which is approached by a bridge 260 ft. long thrown over the fine rapids, about 1 m. in length, with a fall of 58 ft., for which Tammerfors is celebrated. The view from the bridge is also exceedingly fine. (462-463)

Myös Oulu saa osansa:

It is now one of the principal ports in Finland, with a good deal of ship-building and a considerable trade (principally with England) in tar and deals.

Clean wide streets, and pretty houses give the place a neat and very prosperous appearance. The town Hospital and Lunatic Asylum are situated in another island, and are surrounded by a garden, to which the inhabitants of Uleåborg resort in summer. The park is called after Bishop Franzén, who was born in Uleåborg, and whose monument, consisting of a colossal bronze bust on a high pedestal, stands between the Lyceum and the Church. (465)

Oppaan sanasto- ja fraasiosat (426-437) muistuttavat suuresti uudempien matkaoppaiden vastaavia osastoja. On kunnioitettavaa, että oppaassa on annettu noin 850 englanninkielisen sanan suomenkieliset vastineet. Pääsääntöisesti vastineet ovat oikeita ja osuvia, eikä edes yli sadan vuoden aikaero tuota nykylukijalle kovin suuria yllätyksiä tai hymyn aiheita. Tietenkin jotkut sanat hyppäävät vähän silmille: bill, account = rätinki, bottle = putelli, embassy = Lähettiläskunta, gloves = hanskat, laundress = pyykinpesijä, pesuakka, pencil = lyijyspännä, plate = talrikki, post station = keskievari, strap = raksi, water closet = huusi, maki. Tuon ajan turistille hyödyllinen sana tietää oli varmaan myös bugs = luteita.

Fraasiosasto (”Dialogues ­Kanssapuheita”) osoittaa, että matkailijan toiveet ja tarpeet 1800-luvun lopulla eivät olleet kovin kaukana nykyturistin ongelmista. Tässä muutama poiminta toistasataa fraasia käsittävästä luettelosta:

I am an Englishman.  Minä olen Englantilainen.
I am an American.  Minä olen Amerikalainen.
I do not speak Finnish.  En puhu Suomea.
Where does the English consul reside?  Missä asuu Englannin konsuli?
Drive faster.  Aja välemmin.
Set the tea-urn.  Valmista teekyökki.
Where is the waiter?  Missä on passari?
Are the sheets dry?  Ovatko lakanat kuivat?
The bill is too heavy.  Rätinki on kovin suuri.
It must be reduced.  Se pitää vähennettämän.
I will not give you drink money.  En anna juomarahaa.
Where is the W.C.?  Missä on tarve huone?
The luggage is lost.  Tavarat (or: kapineet) ovat hävinneet.
To the station-master.  Statsuunan inspehtorille, aseman päällikölle.

Tämän tapaista tietoa sai siis turisti, joka perehtyi 1800-luvun jälkipuoliskolla laadittuun brittiläiseen matkaoppaaseen. Ajat ja paikat ovat muuttuneet, mutta perustieto tuntuu olevan yhtä valaisevaa kuin uudemmissakin opuksissa, ja matkailun viehätystä ei mikään voita.

3 kommenttia

Kategoria(t): Matti Rissanen

Laivoja Kukinkujalla?

Martinlaaksossa Länsi-Vantaalla on Kukinpolku- ja Kukinkuja-nimiset pikkukadut sekä vähän leveämpi ja pitempi Kukintie. Nimien alkuosa ei tunnu merkitsevän mitään järkevää, ja niinpä näppärät martinlaaksolaiset sanovatkin, että näiden väylien ruotsinkieliset nimet ovat tietenkin Var-och-en-stig, Var-och-en-gränd ja Var-och-en-väg. Ruotsinkieliset katukilvet antavat kuitenkin vähän toisenlaista tietoa: Kuggstigen, Kuggränden ja Kuggvägen. Suomalaiset nimet on väännetty ruotsinkielisistä, mutta on todettava, ettei katujen ristijien luovuus ole ollut aivan parhaimmillaan.

kukin4

Nykyruotsin kugge merkitsee tietenkin ratasta. Siispä Rataskuja, Rataspolku ja Ratastie. Ongelmana on kuitenkin, että tämännimiset kadut löytyvät jo Martinlaakson tienoilta. Ruotsinkielisten nimien alkuosa on Hjul-. Olisiko muita vaihtoehtoja? Keskeinen kysymys on tietenkin kugg- tai kugge-sanan ikä ja alkuperä. Varhaisessa ruotsissa nämä sanat esiintyvät myös muodossa kogg ja kogge. Sana on merkinnyt laivaa, tietyntyyppistä alusta. Ja tästäpä johtaa polku englantiin ja muihin germaanisiin kieliin. Oxford English Dictionary antaa seuraavan määritelmän cog-substantiivista:

A kind of ship of earlier times; broadly built, with roundish prow and stern. Supposed to have been primarily a ship of burden or transport, but also used as a ship of war.

Tämä sana ei sellaisenaan ole enää käytössä englannin kielessä, mutta mieleen tulee alkuosa yhdyssanasta coxswain ”perämies”, ”peränpitäjä”. Sana on varmasti tuttu ainakin Oxfordin ja Cambridgen soutukilpailujen tai näiden kahden yliopiston college-soutujen seuraajille. Sanan alkuperäinen muoto oli cockswain, ja venettä tarkoittava alkuosa on luultavasti samaa juurta kuin cog. Ääntämys hioutui puhekielessä suunnilleen muotoon [koksn].

kukin3

Ajatus, että kadunnimien kugg- viittasi alun perin laivaan, alukseen, ei ole vailla viehätystä. Varmasti merenkulku muodosti menneinä aikoina paljon keskeisemmän osan ihmisten ajatusmaailmaa kuin nykyisin. Helsingin seudun nimistö antaa tukea tällaiselle etymologialle. Saulo Kepsun hakuteoksesta ”Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö” löytyy nimi Kugg Sundet Santahaminan tienoilta – melko varmasti Laivasalmi. Kuggsundet on aaltoillut myös Emäsalossa Porvoon lähettyvillä.

Miksi ei siis myös Martinlaaksossa ole Laivapolkua, Laivakujaa ja Laivatietä tai runollisemmin Pursipolkua ja Haaksitietä? Nämä nimet olisivat paljon soinnukkaampia kuin nykyiset ja muistuttaisivat alueen maantieteellisestä historiasta. Ehkä nimeäjien etymologiset valmiudet eivät olleet aivan riittävät? Tietenkin Laiva-alkuisia katuja on muualla Suomessa, mutta ne eivät ilmeisestikään (Googlen mukaan) ole kovin yleisiä ainakaan aivan Etelä-Suomessa.

Tunnustan auliisti, että nimistön tutkimus ei ole omaa alaani, enkä ole perillä periaatteista ja rajoituksista, joihin katujen nimittäminen perustuu. Siispä juttuni on ennen kaikkea tarkoitettu pohdiskelun virittämiseksi ja ehkä vähäisessä määrin nimistön historiallisen merkityksen korostamiseksi.

Ja siunatuksi lopuksi amerikkalaisen 1800-luvulla vaikuttaneen uskonnollisen kirjailijan, E. G. Whiten, elämänohje, joka sopii hyvin martinlaaksolaisille:

Ajatelkaamme matkamiestä, joka tulee useiden teiden solmukohtaan, ja viitat kertovat mihin kukin tie vie. Jos hän ei piittaa tienviitoista vaan valitsee tien, joka hänestä näyttää oikealta, hän joutuu todennäköisesti harhaan, oli hän muuten miten vilpitön hyvänsä.

(E. G. White, Suuri taistelu).

Jätä kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen