Shakespearen suvereenia sanataidetta

William Shakespearen arvo yhtenä kaikkien aikojen suurimmista kirjailijoista on itsestään selvä asia. Hänen vakavimmat (ja myös jotkin kevyemmät) näytelmänsä ovat edelleen yhtä ajankohtaisia ja ihmisluonnetta ja yhteiskuntaa luotaavia kuin neljäsataa vuotta sitten. Shakespearen syntymän 450-vuotisjuhlaa vietetään ensi vuonna ja hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi 400 vuotta vuonna 2016.
Myös Shakespearen kieli on kauneudessaan ja ilmeikkyydessään vertaansa vailla. Häntä ei suotta pidetä yhtenä renessanssiajan englannin ilmaisurikkauden kehittäjänä. Varmaan tunnetuimpia esimerkkejä tästä on kuningatar Gertruden kuvaus Ofelian hukkumisesta virtaan (englanninkieliset otteet: The Complete Works of William Shakespeare):

Ophelia (John Everett Millais)

”Ophelia” by John Everett Millais (Wikimedia Commons)

There is a willow grows aslant a brook,
That shows his hoar leaves in the glassy stream;
There with fantastic garlands did she come
Of crow-flowers, nettles, daisies, and long purples
That liberal shepherds give a grosser name,
But our cold maids do dead men’s fingers call them:
There, on the pendent boughs her coronet weeds
Clambering to hang, an envious sliver broke;
When down her weedy trophies and herself
Fell in the weeping brook. (Hamlet IV.vii)

Herkkä suomenkielinen tulkinta tästä repliikistä sisältyy runoilija Eeva-Liisa Mannerin Hamlet-käännökseen (Tammi 1981):

Missä raita taipuu puron ylle
ja peilaa lehtiensä hopeaa.
Hän sitoi yhteen tuhatkaunokit,
nokkoset, orvokit ja kämmekät,
joille paimen antaa rivot nimet;
kuolleensormiksi ne tietää ujo neito.
Hän kiipesi kaartuville oksille
ripustaakseen niille seppeleensä,
kun petollinen oksanhaara murtui
ja pudotti hänet virtaan itkevään.

Shakespearen kielellinen ja kuvaileva nerous pulpahtaa esiin myös repliikeissä, joissa niitä vähemmän odottaisi. Tuntuu aivan siltä, kuin säkeet kuohuisivat vastustamattomasti näkyviin tilanteesta ja puhujasta piittaamatta. Kenen repliikkiin sisältyy seuraava Myrsky-näytelmästä löytyvä kuvaus?

Be not afeard; the isle is full of noises,
Sounds and sweet airs, that give delight and hurt not.
Sometimes a thousand twangling instruments
Will hum about mine ears, and sometime voices
That, if I then had waked after long sleep,
Will make me sleep again: and then, in dreaming,
The clouds methought would open and show riches
Ready to drop upon me that, when I waked,
I cried to dream again. (The Tempest III.ii)

Tässä Matti Rossin käännös (WSOY 2010):

Älä pelkää, ääniä on täynnä tämä saari,
suloisia säveliä, jotka eivät ahdista
vaan viihdyttävät. Joskus korvissani soivat
tuhannet ujeltavat soittimet ja joskus äänet,
jotka saavat minut jälleen nukkumaan,
kun pitkän unen jälkeen olen herännyt.
Ja unessani näen, miten pilvet avautuvat
paljastaen aarteen, joka kohta putoaisi
minun syliini, ja sitä unta minä huudan
takaisin, kun herään.

Onko puhuja Prospero? Miranda? Ei, vaan Caliban, noidan sikiö, jonka kaikki muut alkeelliset repliikit viestivät vihaa, katkeruutta ja irstasta himoa.Voidaan kuitenkin arvella, että antaessaan Calibanin lausua nämä säkeet Shakespearen viesti on syvällinen. Calibanin ainoa tapa kokea ja ilmaista jotakin positiivista liittyy luontoon – ja luonnonkin hän tajuaa vain äänten perusteella.

Caliban (William Hogarth)

Caliban in ”The Tempest” by William Hogarth (Wikimedia Commons)

Ehkä vielä yllättävämpi repliikki löytyy Macbethista:

Then stand with us.
The west yet glimmers with some streaks of day:
Now spurs the lated traveller apace
To gain the timely inn; and near approaches
The subject of our watch. (Macbeth III.iii)

Matti Rossin käännös (WSOY 2004):

                                            Jää sitten.
Rusko kirjoo vielä taivaanrantaa.
Iltamyöhän matkalainen kannustaa nyt
ratsun raviin, ehtiäkseen majataloon ennen yötä.
Meidän vieraamme on pian täällä.

Kenen repliikki? Macbethin? Kuningas Duncanin? Lady Macduffin?. Väärin: puhuja on ”Ensimmäinen murhaaja”, joka juuri valmistautuu tappamaan Banquon ja hänen poikansa. Hänen muut repliikkinsä ovat tyyppiä ”Häivytään ja käydään kertomassa mitä saatiin aikaan” ja ”Kurkku poikki. Sen tein minä.” Shakespearen kaltaisella nerolla on varaa tuhlata suurenmoista kuvailevaa ilmaisua jopa murhaajan puheeseen.

Macbeth_instructing_murderers_of_Banquo

”Macbeth instructing the murderers employed to kill Banquo” by George Cattermole (© Victoria and Albert Museum, London)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Matti Rissanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s