”To borrow, and to borrow, and to borrow” – tunnetko lähteen?

Kirjoja lukiessa kannattaa tarkkailla tekstistä esiin pulpahtelevia lainauksia ja viitteitä aikaisempaan kirjallisuuteen. Myös kirjojen nimet tarjoavat aineistoa oivalluksille. Kääntäjälle nämä viitteet ovat erityisen haastavia.

Raamattu on ehtymätön lainausten lähde. Kaikkihan tiedämme, että Graham Greenen romaanin nimi ”The power and the glory” on suoraan Isä meidän -rukouksesta. Viite säilyy moitteettomasti myös suomennetun kirjan nimenä: ”Voima ja kunnia”. Lähes yhtä ilmeinen on Hemingwayn ”The sun also rises”, ”Ja aurinko nousee”.

The sun also ariseth, and the sun goeth down, And hasteth to his place where he arose. (Ecclesiastes 1:5)

Kun lukija huomaa yhteyden Saarnaajaan, romaanin perusteema kadotetun sukupolven kuvauksena aukeaa. Myös Evelyn Waugh’n ”A handful of dust” tuo mieleen Saarnaajan (3:20), vaikka lainaus onkin T. S. Eliotin ”The Waste land” -runosta:

And I will show you something different from either
Your shadow at morning striding behind you
Or your shadow at evening rising to meet you;
I will show you fear in a handful of dust. (27-30)
(”The Complete Poems and Plays of T. S. Eliot”, London: Faber & Faber 1973)

Lauri Viljanen kääntää viimeisen rivin:

 Minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisena tomua. (”Autio maa”, Otava, 1972)

Ja Tuija Rovamolla on helppo tehtävä antaa Waugh’n kirjan suomennokselleen nimi ”Kourallinen tomua” .

William Shakespeare (Wikimedia Commons)

Tämä viiteleikki korostaa myös Shakespeare-tuntemuksen merkitystä kaikille kirjallisuudenharrastajille. John Steinbeckin ”The winter of our discontent” viittaa tietenkin Rikhard III:n alkusäkeeseen:

Now is the winter of our discontent
Made glorious summer by this son of York (Richard III, I.1.1-2)

Steinbeckin kääntäjä Jouko Linturi on ollut pulassa, koska Cajanderin suomennoksen tarjoama nimi ei tunnu oikein sopivalta:

Nyt nurpeuden talven meillä muutti
Aurinko Yorkin kesäks ihanaksi. (WSOY 1950)

Myöskään Rossin myöhemmin ilmestyneet käännökset eivät olisi olleet avuksi:

Kirkkaan kesän on tuo Yorkin aurinkoinen
tehnyt sotiemme synkkään talveen (Tammi 1968)

Suurenmoisen kesän on tuo Yorkin aurinkoinen
luonut kiistojemme synkkään talveen (WSOY 2004)

Linturi päätyi kääntämään nimen ”Tyytymättömyyden talvi”, joka on sekä alkusoinnultaan että rytmiltään erinomainen ratkaisu.

Näyttelijä David Garrick Macbethin roolissa 1775 (Wikimedia Commons)

William Faulknerin ”The sound and the fury” viittaa tietenkin Macbethin kuuluisaan monologiin:

     She should have died hereafter.
There would have been a time for such a word.
Tomorrow, and tomorrow, and tomorrow,
Creeps in this petty pace from day to day
To the last syllable of recorded time,
And all our yesterdays have lighted fools
The way to dusty death. Out, out, brief candle!
Life’s but a walking shadow, a poor player
That struts and frets his hour upon the stage
And then is heard no more. It is a tale
Told by an idiot, full of sound and fury,
Signifying nothing.  (Macbeth V.5.17-28)

Cajanderin versio ei tarjoa sopivaa kirjan nimeä, mutta Jylhän käännös osuu kohdalleen:

Cajander:

Tarina on se, hupsun tarinoima,
Täynn’ ilmaa, tuulta, mutta mieltä vailla.

Jylhä (SKS 1936):

se kertomus on, hupsun tarinoima,
täys ääntä, vimmaa – tarkoitusta vailla.

Kai Kailan Faulkner-suomennos on siis nimeltään ”Ääni ja vimma”.

Kevyen luokan jännitysromaani, Alistair MacLeanin ”The way to dusty death” sieppaa nimensä samasta Macbethin kohdasta, vain viisi riviä ylempää. Romaani rakentuu kilpa-ajajien kohtaloiden ympärille, ja MacLeanin oivallus ansaitsee hatun noston. Mutta entäpä suomennos: Cajander ja Jylhä eivät anna mahdollisuutta suoraan sitaattiin.

Cajander:

Jokainen eilispäivä synkkään hautaan
On narrin vienyt.

Jylhä:

Kaikk’ eilispäivät narrreille tien hautaan
valaisseet ovat.

MacLeanin kääntäjä Risto Lehmusoksa on tehnyt taidokkaan ratkaisun Linturin tapaan: ”Katkuinen kuoleman tie” kertoo, mistä kirjassa on kysymys ja tekee rytmisesti ja alkusoinnultaan oikeutta alkutekstille.

Vladimir Nabokov (Wikimedia Commons)

Lopuksi en malta olla tarjoamatta yhtä esimerkkiä varsinaiseen tekstiin sisältyvästä mestarillisesta viittauksesta. Vladimir Nabokovin tapana on leikkiä kissaa ja hiirtä lukijan kanssa; siitä on yhtenä todisteena seuraava ote ”Lolita”-romaanin loppusivuilta. Näin puhuu Quilty henkensä hädässä:

I promise you, Brewster, you will be happy here, with a magnificent cellar, and all the royalties from my next play – I have not much at the bank right now but I propose to borrow – you know, as the Bard said, with that cold in his head, to borrow and to borrow and to borrow. There are other advantages. We have here a most reliable and bribable charwoman, … (”Lolita”, New York: Putnam, 1955, p. 303).

Mistäpä hokema “to borrow and to borrow and to borrow”? Kannattaa vilkaista edellistä Macbeth-sitaattia ja ihailla tapaa, jolla Nabokov sotkee tappokohtaukseen loisteliaan alluusiovitsin. Tässä kohdassa ovat Nabokovin kääntäjät Eila Pennanen ja Juhani Jaskari ymmärrettävästi joutuneet antautumaan:

… saatte kaikki seuraavan näytelmäni palkkiot – minulla ei tällä haavaa ole paljon pankissa mutta lupaan lainata. Muitakin etuja on. Meillä on täällä mitä luotettavin ja lahjottavin siivooja …

Olisiko Sinulla, hyvä lukija, ehdotusta Nabokovin sanaleikin käännökseksi?