VARIENG vastaa! You isolla alkukirjaimella

Paula Häkkinen kysyy:

Itselläni on itsepintainen mielikuva, että englannin opetuksessa meitä olisi kehotettu käyttämään pronominia You isolla alkukirjaimella jossain yhteyksissä, muulloinkin kuin lauseen alussa tai ilmauksessa ”Teidän majesteettinne”! Olen mennyt peruskouluun 1976 eli aloittanut eng.opiskelun 3. luokalla 1979 ja kirjoittanut pitkän englannin 1988.
Onko muistikuvani ja takaraivoon istutettu kohteliaisuusajatus täysin väärä, kuten netin ihmeellinen maailma antaa ymmärtää…

Netin ihmeellinen maailma on tässä oikeassa, eli you-pronominia ei nykyään kirjoiteta isolla alkukirjaimella mainittujen tapausten lisäksi (lauseen alku, kohteliaat puhuttelut kuten Your Majesty/Excellence/Highness jne.). Jos toisin on opetettu, epäilemme tämän olevan suomen vaikutusta.

Ennen englannin standardisaatiota kirjoitusasu on toki vaihdellut – esimerkiksi vuoden 1701 tienoilla Joseph Addison kirjoitti ystävälleen Edward Wortleylle näin:

I hope this will find You safe at Geneva and that the Adventure of the Rivulet which you have so well celebrated in yo^r last has bin y^e worst You have met with in Your Journey thither.

Tässä virkkeessä toisen persoonan pronominia on kirjoitettu isolla kolme kertaa (You, Your) ja pienellä kaksi kertaa (you sekä your-muodon lyhenne yo^r). Myös virkkeen substantiivit Adventure, Rivulet ja Journey on kirjoitettu isolla, mikä oli varsin tavallista, ja saksan kielessä nykyäänkin normin mukaista.

Vaikka tässä esimerkissä toisen persoonan pronominin isolla ja pienellä kirjoittaminen vaikuttaa satunnaiselta, ainakin joidenkin sanojen kirjoitusasun vaihtelulla saattoi noina aikoina olla myös sosiaalista merkitystä. Esimerkiksi verbien menneen ajan –ed-päätteen eri kirjoitusasuilla oli 1700-luvulla erilaisia konnotaatioita, joita on tutkinut mm. tutkimusyksikkömme jäsen Anni Sairio. Heittomerkillä kirjoitettu –’d oli jo hieman vanhahtava ja säilyi yksityiskirjeissä pidempään kuin julkaistuissa kirjoituksissa, kun taas –ed (kuten esimerkkimme celebrated) yleistyi ensin korkeasti koulutettujen teksteissä. –ed-muotoa saatettiin siis käyttää, kun haluttiin vaikuttaa fiksulta ja aikaansa seuraavalta; toisaalta –’d-muoto saattoi olla epämuodollisempi ja siksi soveliaampi ystävien kesken. Oli myös vielä –’d:täkin epämuodollisempi verbilyhenne –d, joka kuului täysin yksityisen kielenkäytön piiriin, eikä sitä näkynyt julkaistuissa teksteissä. Oikeinkirjoituksen konventiot vaihtelivat 1700-luvulla ja vielä 1800-luvunkin puolella hieman sen mukaan, kirjoitettiinko julkaistavaa vai yksityistä tekstiä.

Oikeinkirjoituksen historia kiinnostaa siis meitä kielentutkijoitakin – kiitos kysymyksestä!