In memoriam: Matti Kilpiö

With great sadness, we share with you the news that our dear colleague and friend Dr. Matti Kilpiö passed away on May 28.

Matti defended his PhD thesis, supervised by Tauno F. Mustanoja and Matti Rissanen, at the University of Helsinki in 1989. For more than fifty years, he was attached to the Department of English (later Department of Modern Languages) as a teacher in various positions, and he continued as an active researcher until the end of his life. His extensive thesis “Passive Constructions in Old English Translations from Latin: with Special Reference to the OE Bede and the Pastoral Care” bears witness for his lifelong passion for Old English, Latin, historical syntax and all aspects of the history of the English language, including lexicography and manuscript studies. His major research interests lay in the corpus-based study of variation and change in English, and he was a contributing member of the VARIENG research unit from its very beginning.

In addition to his monograph thesis, Matti published more than 30 articles on topics ranging from OE to ModE, from medieval manuscript studies to Finnish translations of early English texts. He wrote the entries for ‘be’ and ‘have’ for the huge Toronto Old English dictionary project, contributed to the Year’s Work in Old English Studies and reviewed a large number of articles for various publications. He was a devoted university teacher and supervisor of both MA theses and PhD theses who always found time to listen to young scholars and support them whatever the problem was. His knowledge and wisdom, his passion for music, his interest in the humanities and European languages in general and in the secrets of the history of English in particular seemed never-ending.

In Matti Kilpiö we have lost an outstanding scholar, humanist, teacher, mentor, and an unparalleled friend of extreme kindness and generosity. He will be sorely missed.

Kadonneen aarteen metsästys

Heinäkuussa löytynyt ja syyskuun lopulla yleisönkin tietoon tullut ns. Staffordshiren aarre on sävähdyttänyt erityisesti Englannin arkeologipiirejä. Kyseessä on anglosaksinen kulta- ja hopea-aarre, joka on peräisin todennäköisesti seitsemänneltä vuosisadalta tai viimeistään kahdeksannen vuosisadan alusta mutta jossa osa aineistosta saattaa olla vieläkin varhaisempaa. Aarteen suuruus eli runsaat viisi kiloa kultaa ja 2,5 kiloa hopeaa, tämänhetkisten tietojen mukaan 1381 esinettä, mahdollisesti vielä enemmänkin, on luonnollisesti jo heti herättänyt maallikon uteliaisuutta ja innostusta, ja siitä on raportoitu jopa suomalaisissa sanomalehdissä. Asiantuntijoiden mukaan aineellisten arvojen lisäksi löytö johtaa aivan uusiin käsityksiin varhaisen keskiajan Englannista. Mikä tekee sitten löydöstä niin poikkeuksellisen mielenkiintoisen ja arvokkaan?

Staffordshiren aarretta tutkailtaessa luontevaksi vertailukohteeksi nousee viime vuosisadalla tehdyt Sutton Hoon kaivaukset ja löydöt. Itä-Angliassa sijaitseva Sutton Hoon alue on hauta-alue, jossa on useita hautakumpuja ja erityistä kiinnostusta herättänyt venehauta, joka on todennäköisesti ollut kuninkaan viimeinen leposija. Tässä haudassa on ollut useita kultaesineitä, jotka liittyvät sekä pakanallisiin aikoihin että kristilliseen perinteeseen. On arveltu, että hauta on voinut olla 620-luvulla kuolleen kuningas Redwaldin, joka oli varhain omaksunut kristinuskon mutta joka kuitenkin vielä hyväksyi monet pakanallisetkin käytänteet. Tästä puhuu myös Beda tunnetussa kirkkohistoriassaan (erityisesti luvuissa II.15 sekä III.18).

Miten sitten Staffordshiren löytö eroaa Sutton Hoosta? Ensimmäinen merkittävä ero on maantieteellinen. Suuri osa aikaisemmista aarteista on löydetty Englannin itä- ja kaakkoisosista, kun taas Staffordshire sijaitsee Keskimaalla ja vie historiassa anglosaksisen Mercian kuningaskunnan nousu- ja valtakauteen. Mercia oli sotilaallisesti vahva ja pyrki laajentamaan aluettaan juuri seitsemännellä vuosisadalla ja sen jälkeen. Kyseessä ei ole myöskään hauta vaan nähtävästi sotasaaliin kätkö, jonka esineitä oli mahdollisesti turmeltu ainakin osittain jo niitä kätkettäessä. Kenen kätköstä on kyse ja millaisissa oloissa se oli tehty, on vielä mahdoton sanoa; myöskään ei ole vielä varmuutta siitä, ovatko saaliit yhdestä vai useammasta taistelusta ja miksi esineet on kätketty. Kullan runsaus on myös huomionarvoista, koska myöhemmissä löydöissä hopeiset esineet ovat tavallisimpia. Esineet ovat voittopuolisesti sodankäyntiin liittyviä, kun taas Sutton Hoossa kristilliset elementit ovat vahvasti esillä. Staffordshiren löydössä ei ole myöskään mitään naisten koruihin tai vaatetukseen liittyvää, vaan kaikki esineet kuuluvat miehiseen sodankäyntiin. Vaikuttaa myös siltä, että esineet on huolellisesti valittu eivätkä ole sattumanvaraisesti joutuneet samaan kätköön. Tutkijoiden alustavien arvioiden mukaan esineet saattavat erityisesti mercialaisen (kulta)sepäntaidon aivan uuteen valoon ja lisäävät tietämystä kontakteista niin Englannin eri osien kuin Euroopan muidenkin alueiden välillä.

Staffordshiren löydön esineistöstä erittäin suuri osa liittyy miekkoihin. Joukossa on 84 kultaista miekan kahvan ponnen päätä ja lisäksi noin kaksisataa miekan kahvan päällyksen ja renkaan palasta. Osa näistä on koristeltu granaatein. Lisäksi niihin on taottu toisiinsa kietoutuneitten eläinten kuvia, joista erityisesti kaksi käärmettä on ainutlaatuisia. Miekan kahvat olivat yleisiä sotasaaliita, joita säilytettiin senkin jälkeen, kun terät otettiin uusiokäyttöön. Kahvan taidokasta koristelua kuvataan mm. Beowulf –runoelmassa, jossa Beowulf tuo hurjalta sukellusretkeltään Grendelin pään sekä kahvan upeasta miekasta, jonka terä suli Grendelin myrkyllisestä ja kuumasta verestä:

Ða wæs gylden hilt   gamelum rince,

harum hildfruman   on hand gyfen,

enta ærgeweorc;   hit on æht gehwearf

æfter deofla hryre   Denigea frean,

wundorsmiþa geweorc;

…

Hroðgar maðelode –   hylt sceawode,

ealde lafe,   on ðæm wæs or written

fyrngewinnes,   syðþan flod ofsloh,

gifen geotende   giganta cyn,

frecne geferdon;   þæt wæs fremde þeod

ecean Dryhtne;

…

Swa wæs on ðæm scennum   sciran goldes

þurh runstafas   rihte gemearcod,

geseted ond gesæd,   hwam þæt sweord geworht,

irena cyst   æarest wære,

wreoþenhilt ond wyrmfah.

(Beowulf 1677-81; 1687-92; 1694-98)

 

(”Hän ojensi kuninkaalle   kultaisen kahvan,

harmajahapsisen   sotijalon käteen

jatulien ikimiekan.   Ihmeseppojen taos

päätyi aarrekaluksi   daanien herralle

perkeleitten kuoltua.

…

Hrothgar puhui   katsellen kahvaa,

ikivanhaa perintökalua.   Siihen oli kaiverrettu

muinainen mullistus:   kuinka vedenpaisumus

velloen hukutti   jättiläisten rodun.

Niiden kävi huonosti:   ne poikkesivat pois

ikuisesta Luojasta

…

Kahvassa luki   kultaisin heloihin

virheettömin riimuin   korukaiverrettuna,

kenelle valiorauta   oli alunperin taottu,

väkikahva väännetty, kuvioitu käärmein

loistava lape.”

Suomennos Osmo Pekonen ja Clive Tolley)

Erityistä mielenkiintoa kielentutkijalle tuo luonnollisesti esineistö, jossa on tekstiä, ja siitäkin löytyy ainakin yksi esimerkki Staffordshiren aarteesta. Kultaisessa liuskassa on molemmin puolin latinankielistä tekstiä, jonka tutkijat ovat tulkinneet joitakin virheitäkin sisältäväksi lainaukseksi Vulgatan neljännestä Mooseksen kirjasta (10: 35): surge d[omi]ne [et] disepentur inimici tui et fugent qui oderunt te a facie tua (’Ja kun arkki lähti liikkeelle, niin Mooses lausui: ”Nouse, Herra, hajaantukoot sinun vihollisesi, ja sinun vihamiehesi paetkoot sinua”.’) Kuluvalla viikolla ilmestyneessä aarteen hieman aikaista yksityiskohtaisemmassa esittelyssä ja tulkinnassa tutkijat pohdiskelevat tekstiä sisältävän esineen ikää ja näyttävät vielä tässä vaiheessa olevan varovaisia arvioissaan. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että nimenomaan tämä esine kuuluu myöhäisimpiin, joskin ajoituksen haarukka osuu hyvinkin väljästi 7:nnen ja 9:nnen vuosisadan välille. Avoimet pääteviivalliset serif-kirjaimet ovat tekstissä erityisen silmiinpistäviä.

Staffordshiren aarre herättää tutkijoissa vielä useita kysymyksiä ja tarjoaa ratkaisemattomia ongelmia. Miksi se kaivettiin maahan ja milloin? Oliko tarkoitus vain saattaa aarteet turvaan, vai oliko kyseessä jonkinlainen rituaali? Houkuttelevaa on luonnollisesti ajatella, että tämä löytö innostaa etsimään Keskimaalta lisää vastaavanlaisia, ja näin saamme ehkä vielä lähivuosina uutta tietoa anglosaksien elämästä, sodasta ja rauhasta, taiteesta ja muustakin kulttuurista.

Aarteen tämänhetkisestä tulkinnasta löytyy lisätietoa myös osoitteesta: http://www.staffordshirehoard.org.uk/interview/