VARIENG vastaa! Valmistujaiset

Anonyymi yliopistolainen kysyy:

Voisiko joku filologi tai lingvisti selittää, miksi amerikkalaisille promootio on commencement (aloitus)? Onhan tietysti vähän harhaanjohtavaa, että yliopistostakin ”valmistutaan” suomeksi mutta englanniksi (graduate) siirrytään tai edetään seuraavaan vaiheeseen [elämässä].

Olen kysyjän kanssa samaa mieltä siitä, että sana commencement viittaamassa tietyn pitkän opiskelujakson juhlavaan päätöstilaisuuteen ei vaikuta ensi näkemältä erityisen osuvalta. Oxford English Dictionary kirjaa tämän merkityksen ja toteaa, että termiä käytetään paitsi Yhdysvalloissa myös joissakin yliopistoissa Atlantin tällä puolen (mm. Cambridgessa ja Dublinissa). Sanakirja ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka ’alkamista’ merkitsevä substantiivi on tullut kysyjän tarkoittamaan akateemiseen käyttöön.

Koska OED:n ensimmäinen esimerkki commencement-sanan akateemisesta käytöstä oli 1300-luvulta, lähdin etsimään lisätietoja keskienglantiin erikoistuneesta Middle English Dictionarysta. Sieltä löytyikin lisävalaistusta asiaan:

commencement (n.)
(b) entrance upon the privileges of a master or doctor in a university [cp. commencen 3a].

Verbi commencen tarkentaa vielä:

3a. (a) To enter upon the office or privileges of a master or doctor in a university after completing a course of study; also, exercise this office (in one or more of the traditional disciplines), lecture

Commencement on siis tarkoittanut maisterin tai tohtorin privilegioiden tai viran alkamista yliopistossa, kun henkilö on suorittanut opintonsa. Tätä on tietysti juhlistettu erityisellä commencement-seremonialla. Juhlinta saattoi olla varsin tuhlailevaa, sillä Trevisa mainitsee 1300-luvun loppupuolella, että Oxfordin yliopistossa oli asetettu katto siihen kulutettavan rahan määrälle (tämä on OED:n ja MED:n ensimmäinen esimerkki sanan akateemisesta käytöstä):

By a statute of the universite of Oxenford..he schal not spende at his comencement passynge þre þowsand of grootes turonens.

Valmistujaisten merkityksen muututtua commencement-sana on mennyt pois muodista joissakin yliopistoissa, mutta perinne jatkuu etenkin Yhdysvalloissa edelleen, vaikkei sen alkuperää enää muistetakaan. Esimerkiksi University of Colorado Boulderin CU Heritage Center selittää sanan käyttöä akateemisen päätösseremonian nimenä seuraavasti: ”The term symbolizes both the end of a cycle and the beginning of a new one.” Tämä tuntuu järkeenkäyvältä selitykseltä: nimi tähdentää seremonian liminaalisuutta, koska siinä vanhan loppu on uuden alku.

Lisää kysymyksiä voi lähettää meille tällä lomakkeella.

Prepositioiden vaikeudesta

Meillä suomenkielisillä on usein vaikeuksia englannin prepositioiden kanssa. Oliko se nyt at vai in school? Mutta eipä ole prepositioita suosivienkaan kielten käyttäjillä helppoa, sillä eri kielten prepositiot eivät vastaa toisiaan sen paremmin kuin taivutuspäätteetkään. Otetaanpa esimerkiksi espanjan de-prepositio, joka on niin monimerkityksinen, että siitä on kirjoitettu väitöskirjakin. Kuvassa on espanjalaisen bussin seinällä roikkunut kaksikielinen tiedote, jonka kirjoittaja on käyttänyt de-prepositiota viisi kertaa (ensimmäisellä kerralla de on sulautunut määräiseen artikkeliin, jolloin siitä on tullut del):

Se informa a los pasajeros que es obligatorio el uso del cinturón de seguridad. La empresa no se hace responsable de los daños ocasionados por la falta de cumplimiento de esta normativa.

Kuinka kirjoittaja on kääntänyt preposition englanniksi? Enimmäkseen of-prepositiolla (toinen de on jäänyt kääntämättä, koska turvavyön englanninkielinen vastine ei vaadi prepositiota):

We inform passengers that the use of the seat bealt is obligatory. The company is not responsible for damage caused by failure of comply of this law.

Kirjoittaja on siis tehnyt mielessään yleistyksen, että de-prepositiota vastaa usein of, mikä pitääkin jossain määrin paikkansa ainakin genetiivirakenteissa (el uso del … = the use of the … = …n käyttö). Hän on kuitenkin huomannut, että responsible-adjektiivi vaatii englannissa for-preposition. Sen sijaan häneltä on jäänyt huomaamatta, että comply-verbi vaatii seurakseen with-preposition ja että failure merkityksessä ’jonkin tekemättä jättäminen, laiminlyönti’ vaatii to-infinitiivilausekkeen. Joku ystävällinen tahi pedanttinen henkilö onkin korjannut ko. kohdat tiedotteesta ja yliviivannut belt-sanan ylimääräisen a:n.

Mitä tästä opimme? Vaikeaa on oppia käyttämään vierasta kieltä idiomaattisesti, mutta ymmärretyksi voi tulla vähemmälläkin kielitaidolla. Virallisluontoisten tiedotteiden kieliasu kannattaisi ehkä silti tarkistuttaa etukäteen – muuten voi käydä niin, että viestin muoto herättää enemmän huomiota kuin sen merkitys, etenkin kielitieteilijässä.

Viimeistä voitelua vailla – häävieraita 1700-luvulla

Tässä Elizabeth Montagu (1718-1800), sulava kirjeenkirjoittaja 1700-luvun Englannista, kuvailee ystävälleen Elizabeth Veseylle eksentrisen tohtori Messenger Monseyn olemusta eräässä hääjuhlassa. Montagu kirjoittaa:

[…] of all the
figures in the drawing room on the wedding
the most conspicuous was our friend Monsey
he was unhouzel’d, disappointed, unaneal’d,
he look’d like a felo de se corpse \on the Highway/ there was
a dispute whether he got his wig off a gibbet
<P8>
or took it from a cherry tree […]

Oheisesta kuvasta voi lukija tarkastaa editointityön laadun.

Montagu kirjoitti kirjeen tammikuun 28. päivänä noin vuonna 1764-66. Tohtori Messenger Monsey on epäsiisteydellään herättänyt huomiota juhlaväen keskuudessa, ja hääseurue on pohtinut onko Monseyn peruukki löytynyt hirrestä vai kirsikkapuusta; erinomainen tutkimusavustajani pysähtyi tätä kohtaa editoidessaan ainoastaan felo de se corpsen kohdalla ja merkitsi sen epävarmaksi tulkinnaksi.

Mitä tarkoittaa felo de se corpse?

Felo-de-se juontuu anglo-latinalaisesta sanastosta, ja Oxford English Dictionary määrittelee sen näin:

1a. One who ‘deliberately puts an end to his own existence, or commits any unlawful malicious act, the consequence of which is his own death’ (Blackstone).

2. A case to which the verdict ‘felo de se’ is appropriate; self-murder, suicide.

Tässä muutamia esimerkkejä termin käytöstä 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta: viimeisessä esimerkissä mainitaan Goethen sentimentaalinen ja itsetuhoinen hahmo Werther, jonka väitettiin aiheuttaneen itsemurhien aallon.

1749   H. Fielding Tom Jones III. viii. xiv. 287   That Protestants..should be..such Felos de se, I cannot believe it.
1814   Byron in T. Moore Life Ld. Byron (1851) 255/1 (Note)   That ‘felo de se’ who..Walk’d out of his depth and was lost in a calm sea.
1840  T. Hood Up Rhine 185   Werther, who brought felo-de-se quite into vogue.

Felo-de-se tarkoittaa oman hengen riistämistä, ’felon of oneself’, joten Messenger Monsey on siivottomuudessaan muistuttanut itsemurhaajan ruumista. Itsemurhaajat haudattiin siunaamattomaan maahan kuten tienvarsille, mihin viittaa Montagun rivin ylle lisäämä ’on the Highway’.

Kävi ilmi että tekstistä löytyy myös viittaus Hamletiin (kiitokset tästä havainnosta kuuluvat Samuli Kaislaniemelle, joka oli menossa katsomaan Hamletia otolliseen aikaan). ’Unhouzel’d, disappointed, unaneal’d’, murehtii Hamletin isän haamu siunaamatonta tilaansa (1. näytös, 5. kohtaus):

Thus was I sleeping by a brother’s hand
Of life, of crown, of queen at once dispatched,
Cut off even in the blossoms of my sin,
Unhouseled, disappointed, unaneled

Ja Matti Rossin tuore käännös (WSOY 2013):

Sillä tavoin riisti veljen käsi nukkuvalta
hengen, kuningattaren ja kruunun,
tappoi minut kesken syntieni kukinnan,
ja ilman rippiä ja voitelua,
ilman tilintekoa sain mennä tuomiolle

Unhouzel’d juontuu arkaaisesta verbistä housel ja tarkoittaa puhdistamatonta hengellistä tilaa, disappointed kuolemaan valmistautumattomuutta ja unaneal’d viimeisen voitelun puutetta. Ehtoollinen on jäänyt nauttimatta, viimeinen voitelu saamatta, pyhiä riittejä ei ole noudatettu ennen surullista kuolemaa – sellaisen mielikuvan antaa häävieras Messenger Monsey.

Thomas Merriamin (2012) mukaan haamun valitusta ’unhouseled, disappointed, unaneled’ muuteltiin seuraavina kahtenasatana vuotena. 1700-luvulla maineikas näyttelijä ja tuottaja David Garrick vaihtoi disappointedin unappointediin ilmeisesti antaakseen yleisölleen selkeämmän käsityksen termin merkityksestä; koska Montagu on kirjoittanut disappointed eikä unappointed, hän ei käyttänyt ainakaan Garrickin Hamletia lähteenään.

Tohtori Monsey ei muutenkaan ollut kovin huolissaan hygieniasta ja siisteydestä. Pari vuotta myöhemmin hän kutsui Englannissa vierailleen Tanskan kuningas Kristian VII:n asuntoonsa katsomaan jotakin merkittävää teosta, ja Elizabeth Montagu kirjoitti isälleen kuinka kuningas Kristian likaisten vaatteiden ja täyden yöastian ohi luoviessaan kummasteli mitkä tuoksut hänen sieraimiinsa nousivatkaan:

His Danish Majesty, undoubtedly like his ancestor Hamlet stopp’d & cry’d, angels & Ministers of Grace defend us! & much question’d whence came ye airs & blasts that saluted his nostrils. [Elizabeth Montagu, 1768]

Messenger Monsey oli Elizabeth Montagun ja hänen ystäviensä lääkäri – olemukseltaan rähjäinen ja luonteeltaan erikoinen, mutta lääketieteen ammattilaisena hän kyllä nautti suurta luottamusta.

---

Viite

Thomas Merriam. 2012. Unhouseled, Disappointed, Unaneled. Notes and Queries 59 (1): 70-76.

Viidakon lait

Viidakkokirjassa laulava Baloo-karhu kertoo Mogwli-pojalle miten vähällä voi tulla toimeen. Riittää kun on vähän hunajaa, hedelmiä, muurahaisia ja muita luonnon antimia — ja rento elämänasenne. Letkeän laulun nimi ”The bare necessities” yhdistyy näin kuulijan mielessä helposti karhun perustarpeisiin, ”bear necessities”.

Look for the bare necessities
The simple bare necessities
Forget about your worries and your strife
I mean the bare necessities
That’s why a bear can rest at ease
With just the bare necessities of life.

Adjektiivi bare (’pelkkä’, ’paljas’) ja substantiivi bear (’karhu’) ääntyvät samalla tavalla, mutta eivät  ole toisilleen sukua. Kumpikaan ei myöskään ole sukua ’kantaa’-verbille bear, vaikka sekin ääntyy samalla tavalla. Englannin kieli on käynyt läpi joukon äänteenmuutoksia ja vilisee lyhyitä samalla tavoin ääntyviä eli homofonisia sanoja. Ja niillä iloitellaan niin huumori- ja satiiri- kuin puhtaassa ilkeilymielessäkin.

Kaikki kolme sanaa löytyvät myös muista germaanisista kielistä. Bare on sukua esim. ruotsin sanalle bara (’vain’, ’pelkästään’), samoin verbi bear ruotsin bära-verbille. Englannin ”karhu” on sukua myös ruotsin björnille, mutta selvemmin sukulaisuus näkyy nykysaksan Bärissä.

Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan ensipainoksen kansi (1894).

Baloo-karhun laulu tuli mieleen kun luin englantilaisen sanomalehden juttua Britannian entisestä pääministeristä Tony Blairistä. Lehden viikkoversion kuva virnistävästä ex-poliitikosta oli otsikoitu ”Blair necessities”. Otsikko väitti, että Blair on aina vähät välittänyt siitä, mitä hänestä sanotaan. Voi vain miettiä, miten viesti pitäisi tulkita. Ottiko labour-poliitikko elämän yhtä huolettomasti kuin Baloo-karhu? Vai jäikö pääministerin takista perinnöksi vain tuluskukkaro? Toki otsikolle löytyy netistä positiivisempiakin arvioita.

Toisaalta pitkälle negatiivisuuden akselilla oli menty lehdessä julkaistussa mielenosoittajan kyltissä. Otsikon katseenvangitsija Bliar yhdistää Blairin valehtelijaan (liar). ”Oikeinkirjoitusvirhe” ei jää epäselväksi. Kyltissä syytetään ex-pääministeriä raskaista väärinkäytöksistä.

Näppituntumani on, ettei suomalainen printtimedia useinkaan johdata lukijaa yhtä pitkälle sana-assosiaatioiden piilo- ja sivumerkitysten poluille. Suomessa samoin ääntyviä lyhyitä sanoja esiintyy  vähemmän kuin englannissa. Mutta käännösmerkityksiä ja perinnetietoa viljellään kyllä.

Viime viikkoina on meilläkin Nalle puhuttanut mediaa omalla ”bear necessities” -filosofiallaan. Kuka mahtoi tehdä karhunpalveluksen ja kenelle?

”Hurraa!” vai ”hurrei!”..?

Joskus sokeakin kana löytää sen jyvän.

Kielentutkijana tulee seurattua kriittisellä silmällä netissä leviäviä kielentutkimukseen liittyviä uutisia. Usein raportoitavat tutkimukset ovat uskomattoman hataralla pohjalla. Mutta toisinaan ei-lingvistin tekemä kieleen kohdistuva tutkimus voi olla ihan validia. Tällä viikolla löysin Twitterin kautta amerikkalaisen amatöörihistoriantutkijan artikkelin Journal of the American Revolution-lehdessä, hurraa-huudon historiasta. Tai tarkemminkin, juttu on ”hurraa”-sanan muutoksesta englannin kielessä, otsikolla ”You say huzzah! They said huzzay!”

Lyhyesti, artikkeli käsittelee äänteenmuutosta: miten hurraa-huuto äännettiin historiallisesti. Taustaa: nykyisin englanniksi hurraa-huuto on kirjoitettuna ”hurrah” (tai ”hooray”), historiallisesti ”huzza” tai ”huzzah”. Artikkeli argumentoi, ja mielestäni hyvin näyttää toteen, että vaikka kirjoitusasun perusteella nykyisin yleensä mielletään, että Yhdysvaltain itsenäistymisen aikoihin huudettiin /huzzaa/ (NB /z/ on soinnillinen /s/, ei siis /ts/), itse asiassa 1700-luvulla huudettiinkin /huzzei/. Vrt. nykyisinkin kuulee sekä /hurraa/, että /hurrei/-muotoja.

Mielenkiintoista!

Palatakseni kuitenkin kielentutkijan nipotukseen: vaikka 1600- ja 1700-luvun englanninkielen ääntämisestä on vuorittain tutkimusta, tämä kyseinen artikkeli ei viittaa ensimmäiseenkään kielitieteelliseen tutkimukseen. Onko tällä väliä, etenkin jos tutkimuksessa ei sinänsä ole vikaa? No, on: kielitieteellisiin julkaisuihin viittaaminen sijoittaisi tämän tutkimuksen kielihistorialliseen kontekstiinsa, ja toisi lisää uskottavuutta tuloksiin. Ja toisaalta moisen viitteen puute herättää kysymyksiä vertaisarvioinnin puutteellisuudesta – kuten yllä viittaamassani jutussa Alpo totesi, tieteellisen lehden toimittajakunnan luulisi pystyvän parempaan.

Sitten on pääsiäinen … eikä פֶּסַח

Kävin alkukuusta pitkästä aikaa Englannissa. Siellä kevät oli jo paljon pitemmällä: narsissit kukkineet, kirsikkapuut täydessä kukassa ja ensimmäiset sireenit (tai syreenit) aloittamassa kukinnan. Lähestyvä pääsiäinen nousi usein puheenaiheeksi paikallisten kollegoiden kanssa – loma on aina tervetullut! Jossain keskustelussa joku hieman paheksuen totesi miten anglikaanisessa kirkossa kuulee nykyjään pääsiäistervehdystä, ”Kristus nousi kuolleista!” – ”Totisesti nousi!” (”Christ is risen!” – ”Truly, He is risen!”). Suomessahan tervehdys on tuttu ortodokseilta, mutta ilmeisesti puhuja assosioi tervehdyksen ei niinkään idän kirkkoihin, kuin korkeakirkollisuuteen – jonka piirteitä on anglikaanisessa kirkossa runsaasti, ja joita on kritisoitu reformaatiosta asti.

 

Pääsiäisen suomenkielinen nimi kuulostaa hieman samalta kuin juhlan hepreasta johdetut nimet eri kielissä. Nimi (ja juhla) juontuu juutalaisten פֶּסַח pesaḥ-juhlasta, israelin kansan Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhlasta, jota vietetään kevätpäivänseisauksen aikoihin. Tämän kreikankielinen muoto, Πάσχα (Pasha), johti latinan paschaan, josta syntyi niin espanjan Pascua, italian Pasqua, ranskan Pâques, kuin hollannin Pasen. Ruotsin Påsk on ilmeisesti johdettu suoraan hepreasta, ja venäjän пасха (pasha) taas kreikasta.

Mutta Nykysuomen etymologinen sanakirja toteaa, että pääsiäinen on:

“johdos verbistä päästä. Merkitysyhteyttä on selitetty mm. siten, että pääsiäinen on merkinnyt paastoajan päättymistä eli paastosta pääsemistä. Suomen kirjakielessä pääsiäinen on esiintynyt … Agricolasta alkaen”

…eli yhteyttä hepreaan ei ole: päästä-verbilläkin on “vastineita kaikissa lähisukukielissä”. Tätä lukiessa mietin, pitiköhän termiä suomentaessa tehdä eroa “ikivanhaan omaperäiseen sanastoon” kuuluvaa paskaan..? (Ehkei: mutu-tuntumaan perustuvat etymologiset pohdinnot menevät yleensä täysin pieleen. Merkityksen puolesta taas termi pääsiäinen sopii juutalaisen pesaḥ-juhlan aiheeseen: israelin kansa kun tietenkin pääsi (pois) orjuudesta. Mutta sanojen yhteys on siis spekulaatiotani).

Englanniksi pesaḥ-juhlan nimi on passover – mutta kuitenkin pääsiäinen on englanniksi Easter. Perinteisesti tämän jälkimmäisen nimen katsotaan tulevan germaanisen Ēostre-jumalattaren nimestä, ja todennäköisesti olevan samaa muinaista juurta kuin itää tarkoittava east. Englannissa siis kirkko ilmeisesti täytti olemassaolevan (vuodenaika)juhlan uudella, kristillisellä merkityksellä, säilyttäen kuitenkin juhlan pakanallisen nimen. (Tämä on kovin yleinen ilmiö – vrt. Joulu, joka mm. suomeksi ei ole “kristus-messu”).

Ei niin, etteikö englannissakin esiintyisi muita nimityksiä pääsiäiselle. Tein pikaisen korpushaun, ja löysin kourallisen Pasch-tyyppisiä sanoja kirjekorpuksestamme:

• “… as I wrote to yowr lordshyp yn a papier in articles late before Pasch.” (William Worcester, 1478)
• “I have also sold unto hym iij pockettes fyne Cottes … to pay in hand … the full price in the Pasche marte.” (Richard Johnson, 1547)

Useimmat osumat ovat 1400-luvun lopulta, jolloin englannissakin kirkon kieli oli yhä latina. Sana kuitenkin esiintyy sekä yksin, että yhdyssanoissa tai sanayhdistelmissä (“Pasche marte” = ‘pääsiäismarkkinat’).

Toinen sana, joka englannissa(kin) liitetään pääsiäiseen on passion. Sana juontaa keskiajan latinasta, jossa passiōn oli teologinen termi jolla viitattiin Kristuksen kärsimykseen. Tämänkin sanan löysin korpuksestamme, jossa se esiintyy 1400-luvulta 1700-luvun lopulle, mutta aina sanayhdistelmissä:

• “Whereapon day was assigned on Wensday next after Passion Sonday” (John Shillingford, 1448)
• “by God’s grace I wilbee with yow in your musters at Pott on Teusday in the Passion weeke.” (Thomas Wentworth, 1625)
• “You will soon see in print the whole music of the Popes Chapel, as performed there during passion week.” (Charles Burney, 1771)

Ja “Passion week” on edelleen suht yleinen nimi pääsiäisviikolle:

 

 

Passionista tuli mieleen kymmenen vuoden takainen Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ (jostain syystä elokuvateattereissa samma på finska, mutta tv-näytöksiin elokuvan nimi on käännetty muotoon Kristuksen kärsimyskertomus).

…Hetkinen, “Passion of the Christ”? Mistä määräinen artikkeli?

Etymologisesti nimi kristus tulee kreikankielen sanasta χρῑστός (khristos), ‘voideltu’; joten “the Christ” ≈ ‘the anointed (one)’, ja artikkeli on ehkä oikeutettu. Moinen käyttö kuitenkin särähtää korvaan – Kristus on erisnimi, ei siinä juuri kukaan ole artikkelia käyttänyt:

 

 

Tarkkasilmäiset lukijat varmaan huomaavat pienenpienen nousun artikkelin käytössä 2000-luvulla – mutta tämän selittää yksin Gibsonin elokuva:

 

 

Tällaisia mietin tänä pääsiäisenä. Hassua, miten moni pääsiäiseen liittyvä sana alkaa samankaltaisella äänteellä: /p/+[vokaali]+/s/! Lienee sattumaa, mutta silti mielenkiintoista.

Aurinkoista Pääsiäissunnuntaita – syökää suklaamunia!

Sanojen syntymäpäivät

Tällä viikolla juhlitaan OK:n keksimisen 175-vuotispäivää. Harvapa anglisti ei olisi joutunut pohtimaan tuon näppärän ilmauksen alkuperää. Nykyään on vakiintunut selitys, jonka mukaan vanha Boston Morning Post väänsi tutun fraasin v. 1839 huumorimielessä muotoon ”oll korrect”, OK. Se sai uuden ulottuvuuden Martin Van Burenin vaalikampanjassa. Uutta virkakautta hakenut presidentti oli kotoisin Kinderhookista ja tunnettiin Old Kinderhookina. O.K., siis.

Viime sunnuntain lehteni uutisoi, että OK olisi myös englannin kielen yleisin sana. Tämä ei pidä paikkaansa. Yleisimmän sanan titteli kuuluu arkiselle määräiselle artikkelille the. Asiasta voi vakuuttua vertaamalla sanoja vaikka Google Books ‑tietokannassa. Kun OK ja sen eri muodot kattavat parhaillaankin prosentin murto-osan kirjojen kaikista sanoista, the yltää 5-6 prosentin tasolle.

Kuvassa Martin Van Buren, Yhdysvaltain kahdeksas presidentti, 1837-1841.

OK:n uutisoitiin myös olleen neljäs englannin sana, joka lausuttiin Kuussa. Itse asiassa se sai tuossa yhteydessä varsin tärkeän roolin: sillä vahvistettiin Apollo-avaruusaluksen koneiden pysähtyminen aluksen päästyä Kuun pinnalle. Astronauttien kuupäiväkirjasta voi lukea keskustelun kulun Kotkan laskeutuessa 20. heinäkuuta 1969:

102:45:40 Aldrin: Contact Light. 102:45:43 Armstrong (onboard): Shutdown 102:45:44 Aldrin: Okay. Engine Stop. Kuvassa Rauhallisuuden meri ja kuumodulin laskeutumispaikka.

Neil Armstrongin kuuluisa ensi lausahdus ulkona Kuun pinnalla seuraavana päivänä ei sentään sisältänyt OK:ta:

109:24:23 Armstrong: That’s one small step for (a) man; one giant leap for mankind.

(Jonkin verran kiistaa herätti aikoinaan edelsikö man-sanaa epämääräinen artikkeli vai ei, siksi se on transkriptissä merkitty sulkeisiin.)

Mutta palataan vielä englannin yleisimpään sanaan. The-artikkelin syntymäpäivää emme voi juhlia, sillä sitä ei koskaan ”keksitty”, vaan se kehittyi ajan myötä. Sen lähisukulainen, demonstratiivinen that, on myös edelleen elossa ja voi hyvin. Nykyinen the kuuluu thatin kanssa samaan vanhaan sanaperheeseen. That-sanan osaksi lankesi kunnia olla ensimmäinen ulkona Kuun pinnalla lausuttu englannin sana. Näin se päätyi vähin äänin osaksi legendaarista lentävää lausetta.

Suomi, tuo puolueeton kielemme

Toisin kuin ehditte ehkä jo kuvitella, tämä blogikirjoitus ei käsittele suomen sukupuoletonta hän-pronominia, vaan erästä toista neutraaliutta osoittavaa piirrettä kielessämme. Englannissahan kysellään usein:

Is your glass half full or half empty?

Suomeksi se käännetään yleensä:

Onko lasisi puolitäysi vai puolityhjä?

Mutta perinteisestihän lasit eivät ole suomessa puolitäysiä sen paremmin kuin puolityhjiäkään, vaan puolillaan. Meidän ei ole pakko sitoutua optimistiseen eikä pessimistiseen näkökantaan, vaan voimme pysyä täysin puolueettomina. Mahtavaa! Löytyyköhän muista kielistä vastaavaa sanaa?

MOT-sanakirjat kertovat: englanti half-filled, ruotsi halvfull, saksa halbvoll, ranska demi-plein, italia mezzo pieno, espanja medio lleno, viro pooleldi täis… Kaikki näistä ovat siis optimistisesti puolitäysiä. (Joku semantikko varmaan osaisi kertoa, miksi oletussana on puolitäysi eikä puolityhjä – liittynee samaan kuin se, että yleensä kysytään henkilön pituutta eikä lyhyyttä.) Muutamasta kielestä löytyy kyllä neutraalikin versio, mutta ne vaativat prepositiolausekkeen (’puoleen asti’): saksa bis zur Hälfte, espanja a la mitad, portugali até meio.

Mutta sitten! Venäjä: наполовину. En valitettavasti osaa venäjää, mutta sama sana näyttää tarkoittavan myös ’puoleksi, puoliksi, puolitiehen, puolittain’. Olemmeko siis neutraaleja yhdessä slaavien kanssa, ja länsieurooppalaiset sitten niitä optimisteja? Taidanpa stereotypioista piittaamatta juoda lasini typötyhjäksi, onhan sentään perjantai. Kippis!

”Hwæt the…”, onko Beowulfin alku käännetty väärin kaikki nämä vuodet?

Taannoin tuli maristua, että valtamediassa tuntuvat uutiskynnyksen ylittävän ainoastaan hyvin kyseenalaiset historiallista kielitiedettä käsittelevät julkaisut. Viime syksynä kuitenkin ilmestyi muinaisenglannin hwæt-sanaa käsittelevä artikkeli, joka sai näkyvyyttä ainakin englanninkielisten maiden mediassa (geekosystem.com/beowulf-error/), koska se saattaa muuttaa pisimmän anglosaksisen runoelman Beowulfin käännöstä. En ole huomannut, että suomalainen media olisi julkaisua noteerannut, joten ajattelin kirjoittaa lyhyen yhteenvedon tällä ensimmäisellä kotimaisellamme.

Beowulfin alkusäkeet kuuluvat siis seuraavasti:

Hwæt we gardæna           in geardagum
þeodcyninga trym            gefrunon

Pekonen ja Tolley suomentavat ne:

Kuulkaa! Keihäsdaanien                      kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu,

(Osmo Pekonen & Clive Tolley. 1999. Beowulf. Helsinki: WSOY)

Runoelman ensimmäinen sana on hwæt, joka on etymologisesti sama sana kuin nykyenglannin kysymyspronomi what. Beowulfin ensimmäinen lause ei kuitenkaan ole suora kysymys ja on ollut pienoinen mysteeri, kuinka se pitäisi ymmärtää ja kääntää.

Suht vakiintuneen näkemyksen mukaan sanalla oli kolme funktiota: yksikön neutrin interrogatiivipronomini (kuten what), adverbi sekä lauseenulkoinen interjektio, joka esiintyy vanhoista germaanisista kielistä vain muinaisenglannissa ja toisessa länsigermaanisessa kielessä muinaisalasaksassa (germaanikielten keskinäisistä suhteista kannattaa katsoa esimerkiksi Antti Ijäksen erinomainen yhteenveto). Beowulfin alussa olisi siis kyse näistä kolmannesta.

On myös ehdotettu (ehkä lähinnä spekuloitu), että koska kyseinen sana löytyy niin monen runon alusta, kyseessä olisi runonlaulajien tapa kääntää huomio itseensä ja kauan sitten kadonneen suullisen kulttuurin tapa, joka vain aniharvoin päätyi pergamentille. Esimerkiksi J.R.R. Tolkien kertoman mukaan aloitti usein Beowulf-luentonsa luentonsa hiipimillä luokkaan ja katkaisemalla opiskelijoiden puheensorinan lausumalla kovaan ääneen hwæt. Käännökseksi on ehdotettu seuraavia: truly!, what ho!, Lo!, Hear me! Yes! Indeed! sekä Yo, listen up! (löytyy Beowulfin rap-versiosta…). Pekonen ja Tolley suomentavat sen siis: kuulkaa.

George Walkden esittää uuden teorian artikkelissaan ”The Status of hwæt in Old English”, joka julkaistiin syksyllä 2013 arvostetussa tieteellisessä aikakauslehdessä English Language and Linguistics. Walkden esittää artikkelissa, että yleisesti hyväksytty kolmas tulkinta on väärinymmärrys¹ ja pohjaa analyysinsä lauseenalkuisesta hwætista aineistoon, joka koostuu n. 250 lauseesta muinaisenglannissa sekä muinaisalasaksassa.

Walkdenin teorian mukaan muinaisenglannin hwæt ei ollut interjektio vaan pronomini, joka aloitti eksklamatiivisen lauseen, jossa merkitys syntyi koko lauseesta. Nykyenglannissa rakenne ei ole mahdollinen what-pronominilla, mutta esimerkiksi saksassa ja ranskassa seuraavat lauseet ovat kieliopillisia.

saksa:

Was du dich verändert hast?
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] oletkaan muuttunut?’

ranska:

Que il vous aime!
’kuinka [kirjaimellisesti: mitä] hän rakastaakaan teitä!’²

Jos hwæt toimi samoin myös muinaisenglannissa, olisi parempi suomennos Beowulfin alkusäkeistä:

Kuinka keihäsdaanien                           kansankuninkaitten
muinaisesta maineesta                           meille on kerrottu
(tai ’muinaisesta maineesta                   meillä lauletaan’)

Tämä voi tuntua pikkuseikalta, mutta jos tiedeyhteisö hyväksyy Walkdenin argumentit, joudutaan useammankin muinaisenglannin tekstin käännöksiä ja editioita rukkaamaan. Näitä ovat esimerkiksi:

Hwæt ic swefna cyst secgan wylle
’kuinka minä unista parhaan kertoa haluan’
(vs. ’kuulkaa! Minä unista parhaan kertoa haluan’)

(Dream of the Rood)

Iuliana! Hwæt þu glæm hafast
’Iuliana, kuinka kaunis oletkaan’
(vs. ’Iuliana! Kuule! Sinulla on kauneutta…’)

(Iuliana)

---

¹ Walkden argumentoi, että hwæt ei voi olla lauseenulkoinen, koska 1) se yleensä vastaa painotonta tavua runomitassa, 2) yhdessäkään muinaisenglannin- tai muinaisalasaksankielisessä käsikirjoituksessa sitä ei ole erotettu välimerkein, 3) Ælfric ei muinaisenglannin kieliopissaan mainitse sille lauseenulkoista käyttöä, 4)  hwætiä ei lauseissa käytetä yksinomaan suoran puheen yhteydessä sekä 5) perustuen kvantitatiiviseen analyysin York-Toronto-Helsinki Corpuksella on osoitettavissa, että hwæt vaikuttaa lauseiden sanajärjestykseen. Lauseet, joissa se esiintyy, muistuttavat järjestykseltään alisteisia sivulauseita, eli verbi tulee loppuun.

² Kaikki esimerkit ovat peräisin artikkelista, ellei toisin mainita.

CEECing new directions with Digital Humanities

This past week I was talking about the relationships between corpus linguistics and digital humanities as a visiting scholar at VARIENG, a very well known historical sociolinguistics and corpus linguistics working group. Corpus linguistics is a very text-oriented approach to language data, with much interest in curation, collection, annotation, and analysis – all things of much concern to digital humanists. If corpus linguistics is primarily concerned with text, digital humanities can be argued to be primarily be concerned about images: how to visualize textual information in a way that helps the user understand and interact with large data sets.

VARIENG has been compiling the Corpus of Early English Correspondence (CEEC) for a number of years, and one of their primary concerns is ‘what else can we do with all this metadata we’ve created’? Together, we discussed three main themes of corpus linguistics and digital humanities: access, ability, and the role of supplementary vs created knowledge. Digital humanities runs on a form of knowledge exchange, but this raises questions of who knows what, how, and how to access them.

Approaching a computer scientist with a bunch of historical letters may raise some “so what” eyebrows, but likewise, a computer scientist approaching a linguist with a software package to pull out lexical relationships might raise similar “so what” eyebrows: why should we care about your work and what can we do with it? Because both groups walk in with very different kinds of expertise, one of the very big challenges of digital work is to be able to reach a common language between the disciplines: both have very established, very theoretically-embedded systems of working.

All of this is to say that the takeaway factor for corpus linguistics research, and indeed any kind of digitally-inflected project, is very high. As Matti Rissanen says, and rightly so, “research begins when counting ends”. The so-what factor of counting requires heavy contextualization, human brainpower, time, funding, systems and communication – and none of these features are unique to corpus linguistics. Digitally-inflected scholarship requires complementary expertise in techniques, working and interacting with data; we need humanistic questions which can be pushed further with digital methods, not digital methods which (we hope) will push humanistic questions further. While it is nice to show what we already understand by condensing lots of information into a pretty picture, there are deeper questions to ask. If digital humanities currently serves mostly to supplement knowledge, rather than create new knowledge, we need to start thinking forward to ask “What else can we do with this data we’ve been curating?”

One thing we can do with this data is view it in new tools and learn to ask different questions, as we did with Docuscope, a rhetorical analysis software developed at Carnegie Mellon University.

Digital tools and techniques are question-making machines, not answer-providing packages. Here we may ask ourselves why F_1720-39.txt has a low count of Personal Pronouns in Docuscope, and the answer may be that what we consider to be personal pronouns (grammatically) are categorized otherwise by Docuscope and that other constructions are used instead. This isn’t magic and this can’t be quiet handwaving: we should be pushing ourselves towards asking questions which were previously impossible at the scale of sentence-level or lexical-level of detail, because suddenly we can.

Resources

Slides from last week’s workshops (right-click to save as pdf files):

• Day one: What is digital humanities?
  • Blogpost by Timo Honkela, summarizing Day 1
• Day two: What do you do with millions of words?
• Day three: Projects