Fontti paljastaa kielen

Hyvää Johanneksen päivää!

Kuten varmaan moni lukijoistammekin, vietin Juhannuksen mökillä, järven rannassa. Kyseinen mökki on isovanhempien sukupolven rakentama, ja mökissä on kaikenlaista vanhaa tavaraa – muun muassa kirjoja sota-ajalta ja viime vuosisadan alusta. Vanhimpia opuksia selatessa jäin miettimään kirjasintyyppejä. Moni muistanee, miten ennen vanhaan suomenkielisten tekstien painamisessa ensisijaisesti käytetty kirjasintyyppi oli fraktuura – kuten vaikka Aleksis Kiven Nummisuutareissa:

Nummisuutarit (1864) - digitaalinen editio (SKS)

Nummisuutarit (1864) – digitaalinen editio (SKS)

Nummi-suutarit (1864) 2

Nummisuutarit (1864) – digitaalinen editio (SKS)

Nykyjään fraktuuraan törmää harvemmin – tai siis sitä käytetään harvoissa paikoissa. Klassinen esimerkki on Sisu-pastilliaskin kansi (”Gifu”):

Gifu

Ja jotkut sanomalehdet käyttävät yhä fraktuuraa nimekkeessään:

Turun Sanomat

Tämä käytäntö juontaa juurensa ajalta, jolloin koko lehti oli fraktuuraa:

Mikkelin Sanomat 25.6.1885 DIGI - Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Mikkelin Sanomat 25.6.1885
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Mikkelin Sanomat 25.6.1885 DIGI - Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Mikkelin Sanomat 25.6.1885
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Miksi fraktuuraa? Nykysilmään kirjainmuodot ovat varsin vaikeaselkoisia – etenkin <k> ja äffältä näyttävä pitkä <s> eroavat merkittävästi nykyisistä antiikva-muodoistaan, ja myös muut kirjaimet, kuten <d>, <h>, <w> ja <y> saattavat aiheuttaa päänvaivaa. 1800-luvun lopun kirjapainoilla oli toki myös antiikva-kirjaisimet, kuten saman lehden takasivu todistaa:

Mikkelin Sanomat 25.6.1885 DIGI - Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Mikkelin Sanomat 25.6.1885
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Samaan aikaan toisaalla oli jo fraktuura-nimekkeellisiä mutta antiikvalla ladottuja lehtiä, kuten Manchester Guardian (nyttemmin pelkkä Guardian):

Manchester Guardian 25.6.1885 ProQuest Historical Newspapers: The Guardian (1821-2003) and The Observer (1791-2003)

Manchester Guardian 25.6.1885
ProQuest Historical Newspapers: The Guardian (1821-2003) and The Observer (1791-2003)

Manchester Guardian 25.6.1885 ProQuest Historical Newspapers: The Guardian (1821-2003) and The Observer (1791-2003)

Manchester Guardian 25.6.1885
ProQuest Historical Newspapers: The Guardian (1821-2003) and The Observer (1791-2003)

Kuitenkin parikymmentä vuotta myöhemminkin, vaikka Helsingin Sanomien nimeke ei olekaan fraktuuraa, ja mainoksetkin ovat (lähinnä) antiikvaa, itse uutisartikkelit ovat yhä fraktuuralla.

Helsingin Sanomat 24.6.1905 DIGI - Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Helsingin Sanomat 24.6.1905
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Helsingin Sanomat 24.6.1905 DIGI - Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Helsingin Sanomat 24.6.1905
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Juttujen otsikot tosin alkavat olla vaihtelevasti myös antiikvalla:

Helsingin Sanomat 24.6.1905 DIGI - Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Helsingin Sanomat 24.6.1905
DIGI – Kansalliskirjasto digitoidut aineistot / Sanomalehdet

Miksi siis moinen fonttisekamelska?

Kaikki juontaa juurensa Euroopan keskiaikaisista käsialoista. Käsialoista tietenkin joka tapauksessa kehittyy paikallisia variantteja vuosisatojen saatossa, mutta etenkin varsinaisten kursiivikäsialojen kehittymisen myötä – suurin piirtein Renesanssin aikoihin – Eurooppaan syntyi (hieman karkeistaen sanottuna) kansallisia tai oikeammin kielialueellisia käsialoja.

Työssäni tutkin 1600-luvun alun käsialoja, ja ensimmäinen oikeasti soljuva kursiivikäsiala, jota käytettiin englannissa, perustui goottilaisiin kirjainmuotoihin – samoihin, jotka ovat fraktuura-kirjasimen taustalla. Vasta 1600-luvun aikana itaalispohjaiset käsialat yleistyivät, jota linjaa jatkamme yhä.

Painetuissa teksteissä taas 1500- ja 1600-luvun Euroopassa fraktuura teki pikku hiljaa tilaa antiikvalle. (Pisimpään fraktuura sinnitteli pohjois-Euroopassa, johon kulttuurialueeseen kuuluvana Suomessakin painettiin siis vielä sata vuotta sitten yleisesti fraktuuralla). Hyvin varhain syntyi käytäntö, missä latinankieliset tekstit painettiin antiikvalla (ja kirjoitettiin itaalisella käsialalla), ja kansankieliset tekstit taas fraktuuralla (ja usein kirjoitettiin goottilaisperäisellä käsialalla).

Lisäksi jo varhain ruvettiin hyödyntämään antiikvan ja fraktuuran todella selkeää visuaalista eroa, kun haluttiin korostaa jotain osaa tekstistä. Esimerkiksi kansankielinen painettu teksti voi usein sisältää sanoja, otsikkoja, marginaalikommentteja yms antiikvalla. Tässä yksi esimerkki, missä kirjan alkuosa on itse asiassa painettu kursiivilla, korostukset ja latinankieliset kohdat pysty-antiikvalla, ja kansankieliset esimerkit fraktuuralla!

Clement, "The Petie Schole" (1587) Early English Books Online, Chadwyck-Healey

Clement, ”The Petie Schole” (1587)
Early English Books Online, Chadwyck-Healey

Tästä esimerkistä näkee myös, ettei sääntö (latina = antiikva; kansankieli = fraktuura) ole mitenkään sitova tai poikkeukseton. Eri kirjasintyyppien käyttö juontuu siis ’kansallisista’ käsialoista, mutta toisaalta kirjasintyyppien vaihtelu samassa tekstissä on erinomainen keino korostaa tekstiä. Tätä voi muistella lainasanoja kursivoidessa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi

VARIENG vastaa! Englannin ranskalaisperäinen sanasto

Anneli Taimio tiedustelee, kuinka suuri osa englannin sanastosta on peräisin ranskan kielestä. Hän toteaa, että Sorbonnen yliopiston emeritaprofessori Henrietta Walterin mukaan osuus on kaksi kolmasosaa. Asian varmistaminen uudemmista lähteistä osoittautuu yllättävän hankalaksi: useimmat englannin kielen sanaston koostumusta käsittelevät tutkimukset väistävät prosentuaaliset tiedot. Tämä johtuu ainakin osittain tilastoinnin ongelmista: otetaanko huomioon vain perussanasto vai kaikki johdannaiset, yhdyssanat jne.? Edelleen latinalaisten ja ranskalaisten lainojen erotteleminen on erittäin vaikeaa – useimmat ranskalaiset sanathan ovat latinalaisperäisiä. Muun muassa tästä syystä numeeriset arviot poikkeavat huomattavasti toisistaan. Lainasanaluetteloita on kyllä tarjolla yllin kyllin.

Uusin englannin kielen lainasanoja käsittelevä tutkimus on tänä vuonna ilmestynyt Philip Durkinin kirjoittama Borrowed Words: A History of Loanwords in English (Oxford University Press 2014). Durkin on loistava tutkija ja Oxford English Dictionaryn ”Principal Etymologist”. Tutkimus perustuu sanakirjan uusimpaan versioon. Durkinin kirjaa esitellään Oxford University Pressin verkkosivulla.

Durkinin laskelmien mukaan tämän päivän englannissa ranskalaisten lainojen määrä jää selvästi alle kymmenen prosentin, kun taas latinalaisten lainojen määrä nousee noin viiteentoista prosenttiin. Jos ranskalaisten lainojen määrään lisätään sanat, jotka voivat olla peräisin joko ranskasta tai latinasta, osuus kohoaa lähelle kymmentä prosenttia. Tämä saattaa tuntua yllättävän pieneltä luvulta, mutta arvio perustuu vain noin kolmannekseen OED:n pääsanoista. Toisaalta on syytä korostaa, että aina 1200-luvulta lähtien ranskan (niin kuin latinankin) rooli englannin kielen kehityksessä on ollut erittäin keskeinen. Keskiajan englannissa, etenkin 1200- ja 1300-luvuilla, ranskalaisten lainojen määrä oli selvästi suurempi kuin latinalaisten, ja vielä varhaisuusenglannin kaudella (1500- ja 1600-luvuilla) niitä virtasi englannin kieleen runsaasti, joskin latinalaisten lainojen määrä oli selvästi suurempi.

Ranskan merkitystä englannin kielen vaikuttajana korostaa myös se, että nykyenglannin tuhannesta yleisimmästä sanasta noin puolet on lainasanoja ja näistä yli 90 prosenttia on lainattu ranskasta tai latinasta. Ranskalaisten lainojen määrä ylittää latinalaisten lainojen määrän, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa people ja very.

Vanhempaan ja vähemmän monipuoliseen tutkimukseen perustuvia numerotietoja löytyy mm. Thomas Finkenstaedtin ja Dieter Wolffin teoksesta Ordered Profusion: Studies in Dictionaries and the English Lexicon (Heidelberg: C. Winter, 1973) sekä Jonathan Culpeperin ja Phoebe Claphamin artikkelista ”The borrowing of Classical and Romance words into English: a study based on the electronic Oxford English Dictionary” (International Journal of Corpus Linguistics, Vol. 1, 1996: 199–218). Edellisen mukaan ranskalaisten lainojen osuus on peräti 28,30% tämän päivän englannin kielen sanastosta, kun taas jälkimmäinen tarjoaa niiden osuudeksi 12,7%. Siispä, kuten alussa mainitsimme, eri tavoin toteutetut ja eri lähteisiin perustuvat laskelmat poikkeavat merkittävästi toisistaan, ja yleistykset ovat ongelmallisia.

people

Ote people-sanan kuvauksesta OED:ssä.

Lisää kysymyksiä voi lähettää meille tällä lomakkeella.

2 kommenttia

Kategoria(t): Matti Rissanen, Terttu Nevalainen

VARIENG vastaa! Valmistujaiset

Anonyymi yliopistolainen kysyy:

Voisiko joku filologi tai lingvisti selittää, miksi amerikkalaisille promootio on commencement (aloitus)? Onhan tietysti vähän harhaanjohtavaa, että yliopistostakin ”valmistutaan” suomeksi mutta englanniksi (graduate) siirrytään tai edetään seuraavaan vaiheeseen [elämässä].

Olen kysyjän kanssa samaa mieltä siitä, että sana commencement viittaamassa tietyn pitkän opiskelujakson juhlavaan päätöstilaisuuteen ei vaikuta ensi näkemältä erityisen osuvalta. Oxford English Dictionary kirjaa tämän merkityksen ja toteaa, että termiä käytetään paitsi Yhdysvalloissa myös joissakin yliopistoissa Atlantin tällä puolen (mm. Cambridgessa ja Dublinissa). Sanakirja ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka ’alkamista’ merkitsevä substantiivi on tullut kysyjän tarkoittamaan akateemiseen käyttöön.

Koska OED:n ensimmäinen esimerkki commencement-sanan akateemisesta käytöstä oli 1300-luvulta, lähdin etsimään lisätietoja keskienglantiin erikoistuneesta Middle English Dictionarysta. Sieltä löytyikin lisävalaistusta asiaan:

commencement (n.)
(b) entrance upon the privileges of a master or doctor in a university [cp. commencen 3a].

Verbi commencen tarkentaa vielä:

3a. (a) To enter upon the office or privileges of a master or doctor in a university after completing a course of study; also, exercise this office (in one or more of the traditional disciplines), lecture

Commencement on siis tarkoittanut maisterin tai tohtorin privilegioiden tai viran alkamista yliopistossa, kun henkilö on suorittanut opintonsa. Tätä on tietysti juhlistettu erityisellä commencement-seremonialla. Juhlinta saattoi olla varsin tuhlailevaa, sillä Trevisa mainitsee 1300-luvun loppupuolella, että Oxfordin yliopistossa oli asetettu katto siihen kulutettavan rahan määrälle (tämä on OED:n ja MED:n ensimmäinen esimerkki sanan akateemisesta käytöstä):

By a statute of the universite of Oxenford..he schal not spende at his comencement passynge þre þowsand of grootes turonens.

Valmistujaisten merkityksen muututtua commencement-sana on mennyt pois muodista joissakin yliopistoissa, mutta perinne jatkuu etenkin Yhdysvalloissa edelleen, vaikkei sen alkuperää enää muistetakaan. Esimerkiksi University of Colorado Boulderin CU Heritage Center selittää sanan käyttöä akateemisen päätösseremonian nimenä seuraavasti: ”The term symbolizes both the end of a cycle and the beginning of a new one.” Tämä tuntuu järkeenkäyvältä selitykseltä: nimi tähdentää seremonian liminaalisuutta, koska siinä vanhan loppu on uuden alku.

Graduation cap

Lisää kysymyksiä voi lähettää meille tällä lomakkeella.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Matti Kilpiö, Tanja Säily

Prepositioiden vaikeudesta

de/of
Meillä suomenkielisillä on usein vaikeuksia englannin prepositioiden kanssa. Oliko se nyt at vai in school? Mutta eipä ole prepositioita suosivienkaan kielten käyttäjillä helppoa, sillä eri kielten prepositiot eivät vastaa toisiaan sen paremmin kuin taivutuspäätteetkään. Otetaanpa esimerkiksi espanjan de-prepositio, joka on niin monimerkityksinen, että siitä on kirjoitettu väitöskirjakin. Kuvassa on espanjalaisen bussin seinällä roikkunut kaksikielinen tiedote, jonka kirjoittaja on käyttänyt de-prepositiota viisi kertaa (ensimmäisellä kerralla de on sulautunut määräiseen artikkeliin, jolloin siitä on tullut del):

Se informa a los pasajeros que es obligatorio el uso del cinturón de seguridad. La empresa no se hace responsable de los daños ocasionados por la falta de cumplimiento de esta normativa.

Kuinka kirjoittaja on kääntänyt preposition englanniksi? Enimmäkseen of-prepositiolla (toinen de on jäänyt kääntämättä, koska turvavyön englanninkielinen vastine ei vaadi prepositiota):

We inform passengers that the use of the seat bealt is obligatory. The company is not responsible for damage caused by failure of comply of this law.

Kirjoittaja on siis tehnyt mielessään yleistyksen, että de-prepositiota vastaa usein of, mikä pitääkin jossain määrin paikkansa ainakin genetiivirakenteissa (el uso del … = the use of the … = …n käyttö). Hän on kuitenkin huomannut, että responsible-adjektiivi vaatii englannissa for-preposition. Sen sijaan häneltä on jäänyt huomaamatta, että comply-verbi vaatii seurakseen with-preposition ja että failure merkityksessä ’jonkin tekemättä jättäminen, laiminlyönti’ vaatii to-infinitiivilausekkeen. Joku ystävällinen tahi pedanttinen henkilö onkin korjannut ko. kohdat tiedotteesta ja yliviivannut belt-sanan ylimääräisen a:n.

Mitä tästä opimme? Vaikeaa on oppia käyttämään vierasta kieltä idiomaattisesti, mutta ymmärretyksi voi tulla vähemmälläkin kielitaidolla. Virallisluontoisten tiedotteiden kieliasu kannattaisi ehkä silti tarkistuttaa etukäteen – muuten voi käydä niin, että viestin muoto herättää enemmän huomiota kuin sen merkitys, etenkin kielitieteilijässä.

3 kommenttia

Kategoria(t): Tanja Säily

Viimeistä voitelua vailla – häävieraita 1700-luvulla

Tässä Elizabeth Montagu (1718-1800), sulava kirjeenkirjoittaja 1700-luvun Englannista, kuvailee ystävälleen Elizabeth Veseylle eksentrisen tohtori Messenger Monseyn olemusta eräässä hääjuhlassa. Montagu kirjoittaa:

[…] of all the
figures in the drawing room on the wedding
the most conspicuous was our friend Monsey
he was unhouzel’d, disappointed, unaneal’d,
he look’d like a felo de se corpse \on the Highway/ there was
a dispute whether he got his wig off a gibbet
<P8>
or took it from a cherry tree […]

monsey

Oheisesta kuvasta voi lukija tarkastaa editointityön laadun.

Montagu kirjoitti kirjeen tammikuun 28. päivänä noin vuonna 1764-66. Tohtori Messenger Monsey on epäsiisteydellään herättänyt huomiota juhlaväen keskuudessa, ja hääseurue on pohtinut onko Monseyn peruukki löytynyt hirrestä vai kirsikkapuusta; erinomainen tutkimusavustajani pysähtyi tätä kohtaa editoidessaan ainoastaan felo de se corpsen kohdalla ja merkitsi sen epävarmaksi tulkinnaksi.

Mitä tarkoittaa felo de se corpse?

Felo-de-se juontuu anglo-latinalaisesta sanastosta, ja Oxford English Dictionary määrittelee sen näin:

1a. One who ‘deliberately puts an end to his own existence, or commits any unlawful malicious act, the consequence of which is his own death’ (Blackstone).

2. A case to which the verdict ‘felo de se’ is appropriate; self-murder, suicide.

Tässä muutamia esimerkkejä termin käytöstä 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta: viimeisessä esimerkissä mainitaan Goethen sentimentaalinen ja itsetuhoinen hahmo Werther, jonka väitettiin aiheuttaneen itsemurhien aallon.

1749   H. Fielding Tom Jones III. viii. xiv. 287   That Protestants..should be..such Felos de se, I cannot believe it.
1814   Byron in T. Moore Life Ld. Byron (1851) 255/1 (Note)   That ‘felo de se’ who..Walk’d out of his depth and was lost in a calm sea.
1840  T. Hood Up Rhine 185   Werther, who brought felo-de-se quite into vogue.

Felo-de-se tarkoittaa oman hengen riistämistä, ’felon of oneself’, joten Messenger Monsey on siivottomuudessaan muistuttanut itsemurhaajan ruumista. Itsemurhaajat haudattiin siunaamattomaan maahan kuten tienvarsille, mihin viittaa Montagun rivin ylle lisäämä ’on the Highway’.

Kävi ilmi että tekstistä löytyy myös viittaus Hamletiin (kiitokset tästä havainnosta kuuluvat Samuli Kaislaniemelle, joka oli menossa katsomaan Hamletia otolliseen aikaan). ’Unhouzel’d, disappointed, unaneal’d’, murehtii Hamletin isän haamu siunaamatonta tilaansa (1. näytös, 5. kohtaus):

Thus was I sleeping by a brother’s hand
Of life, of crown, of queen at once dispatched,
Cut off even in the blossoms of my sin,
Unhouseled, disappointed, unaneled

Ja Matti Rossin tuore käännös (WSOY 2013):

Sillä tavoin riisti veljen käsi nukkuvalta
hengen, kuningattaren ja kruunun,
tappoi minut kesken syntieni kukinnan,
ja ilman rippiä ja voitelua,
ilman tilintekoa sain mennä tuomiolle

Unhouzel’d juontuu arkaaisesta verbistä housel ja tarkoittaa puhdistamatonta hengellistä tilaa, disappointed kuolemaan valmistautumattomuutta ja unaneal’d viimeisen voitelun puutetta. Ehtoollinen on jäänyt nauttimatta, viimeinen voitelu saamatta, pyhiä riittejä ei ole noudatettu ennen surullista kuolemaa – sellaisen mielikuvan antaa häävieras Messenger Monsey.

Thomas Merriamin (2012) mukaan haamun valitusta ’unhouseled, disappointed, unaneled’ muuteltiin seuraavina kahtenasatana vuotena. 1700-luvulla maineikas näyttelijä ja tuottaja David Garrick vaihtoi disappointedin unappointediin ilmeisesti antaakseen yleisölleen selkeämmän käsityksen termin merkityksestä; koska Montagu on kirjoittanut disappointed eikä unappointed, hän ei käyttänyt ainakaan Garrickin Hamletia lähteenään.

Tohtori Monsey ei muutenkaan ollut kovin huolissaan hygieniasta ja siisteydestä. Pari vuotta myöhemmin hän kutsui Englannissa vierailleen Tanskan kuningas Kristian VII:n asuntoonsa katsomaan jotakin merkittävää teosta, ja Elizabeth Montagu kirjoitti isälleen kuinka kuningas Kristian likaisten vaatteiden ja täyden yöastian ohi luoviessaan kummasteli mitkä tuoksut hänen sieraimiinsa nousivatkaan:

His Danish Majesty, undoubtedly like his ancestor Hamlet stopp’d & cry’d, angels & Ministers of Grace defend us! & much question’d whence came ye airs & blasts that saluted his nostrils. [Elizabeth Montagu, 1768]

Messenger Monsey oli Elizabeth Montagun ja hänen ystäviensä lääkäri – olemukseltaan rähjäinen ja luonteeltaan erikoinen, mutta lääketieteen ammattilaisena hän kyllä nautti suurta luottamusta.


Viite

Thomas Merriam. 2012. Unhouseled, Disappointed, Unaneled. Notes and Queries 59 (1): 70-76.

1 kommentti

Kategoria(t): Anni Sairio

Viidakon lait

Viidakkokirjassa laulava Baloo-karhu kertoo Mogwli-pojalle miten vähällä voi tulla toimeen. Riittää kun on vähän hunajaa, hedelmiä, muurahaisia ja muita luonnon antimia — ja rento elämänasenne. Letkeän laulun nimi ”The bare necessities” yhdistyy näin kuulijan mielessä helposti karhun perustarpeisiin, ”bear necessities”.

Look for the bare necessities
The simple bare necessities
Forget about your worries and your strife
I mean the bare necessities
That’s why a bear can rest at ease
With just the bare necessities of life.

Adjektiivi bare (’pelkkä’, ’paljas’) ja substantiivi bear (’karhu’) ääntyvät samalla tavalla, mutta eivät  ole toisilleen sukua. Kumpikaan ei myöskään ole sukua ’kantaa’-verbille bear, vaikka sekin ääntyy samalla tavalla. Englannin kieli on käynyt läpi joukon äänteenmuutoksia ja vilisee lyhyitä samalla tavoin ääntyviä eli homofonisia sanoja. Ja niillä iloitellaan niin huumori- ja satiiri- kuin puhtaassa ilkeilymielessäkin.

Kaikki kolme sanaa löytyvät myös muista germaanisista kielistä. Bare on sukua esim. ruotsin sanalle bara (’vain’, ’pelkästään’), samoin verbi bear ruotsin bära-verbille. Englannin ”karhu” on sukua myös ruotsin björnille, mutta selvemmin sukulaisuus näkyy nykysaksan Bärissä.

cover

Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan ensipainoksen kansi (1894).

Baloo-karhun laulu tuli mieleen kun luin englantilaisen sanomalehden juttua Britannian entisestä pääministeristä Tony Blairistä. Lehden viikkoversion kuva virnistävästä ex-poliitikosta oli otsikoitu ”Blair necessities”. Otsikko väitti, että Blair on aina vähät välittänyt siitä, mitä hänestä sanotaan. Voi vain miettiä, miten viesti pitäisi tulkita. Ottiko labour-poliitikko elämän yhtä huolettomasti kuin Baloo-karhu? Vai jäikö pääministerin takista perinnöksi vain tuluskukkaro? Toki otsikolle löytyy netistä positiivisempiakin arvioita.

Toisaalta pitkälle negatiivisuuden akselilla oli menty lehdessä julkaistussa mielenosoittajan kyltissä. Otsikon katseenvangitsija Bliar yhdistää Blairin valehtelijaan (liar). ”Oikeinkirjoitusvirhe” ei jää epäselväksi. Kyltissä syytetään ex-pääministeriä raskaista väärinkäytöksistä.

Näppituntumani on, ettei suomalainen printtimedia useinkaan johdata lukijaa yhtä pitkälle sana-assosiaatioiden piilo- ja sivumerkitysten poluille. Suomessa samoin ääntyviä lyhyitä sanoja esiintyy  vähemmän kuin englannissa. Mutta käännösmerkityksiä ja perinnetietoa viljellään kyllä.

Viime viikkoina on meilläkin Nalle puhuttanut mediaa omalla ”bear necessities” -filosofiallaan. Kuka mahtoi tehdä karhunpalveluksen ja kenelle?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Terttu Nevalainen

”Hurraa!” vai ”hurrei!”..?

Joskus sokeakin kana löytää sen jyvän.

Kielentutkijana tulee seurattua kriittisellä silmällä netissä leviäviä kielentutkimukseen liittyviä uutisia. Usein raportoitavat tutkimukset ovat uskomattoman hataralla pohjalla. Mutta toisinaan ei-lingvistin tekemä kieleen kohdistuva tutkimus voi olla ihan validia. Tällä viikolla löysin Twitterin kautta amerikkalaisen amatöörihistoriantutkijan artikkelin Journal of the American Revolution-lehdessä, hurraa-huudon historiasta. Tai tarkemminkin, juttu on ”hurraa”-sanan muutoksesta englannin kielessä, otsikolla ”You say huzzah! They said huzzay!

Lyhyesti, artikkeli käsittelee äänteenmuutosta: miten hurraa-huuto äännettiin historiallisesti. Taustaa: nykyisin englanniksi hurraa-huuto on kirjoitettuna ”hurrah” (tai ”hooray”), historiallisesti ”huzza” tai ”huzzah”. Artikkeli argumentoi, ja mielestäni hyvin näyttää toteen, että vaikka kirjoitusasun perusteella nykyisin yleensä mielletään, että Yhdysvaltain itsenäistymisen aikoihin huudettiin /huzzaa/ (NB /z/ on soinnillinen /s/, ei siis /ts/), itse asiassa 1700-luvulla huudettiinkin /huzzei/. Vrt. nykyisinkin kuulee sekä /hurraa/, että /hurrei/-muotoja.

Mielenkiintoista!

Palatakseni kuitenkin kielentutkijan nipotukseen: vaikka 1600- ja 1700-luvun englanninkielen ääntämisestä on vuorittain tutkimusta, tämä kyseinen artikkeli ei viittaa ensimmäiseenkään kielitieteelliseen tutkimukseen. Onko tällä väliä, etenkin jos tutkimuksessa ei sinänsä ole vikaa? No, on: kielitieteellisiin julkaisuihin viittaaminen sijoittaisi tämän tutkimuksen kielihistorialliseen kontekstiinsa, ja toisi lisää uskottavuutta tuloksiin. Ja toisaalta moisen viitteen puute herättää kysymyksiä vertaisarvioinnin puutteellisuudesta – kuten yllä viittaamassani jutussa Alpo totesi, tieteellisen lehden toimittajakunnan luulisi pystyvän parempaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Samuli Kaislaniemi